Millaista on lapseton 40+ elämä?

Yksi ihan selkeä etu on että jos pysyt työelämässä tiiviisti niin rahaa on tässä iässä esim. Matkustaa juuri niin paljon kuin sattuu haluttamaan. Samoin jos tekee joitain rohkeampia valintoja kuten menee vuorotteluvapaalle niin ei tarvi pelätä lapsen elintason puolesta. On vapaampaa.

Vierailija kirjoitti:

realiteetit kirjoitti:

Mikään ei ole niin katkera kuin lapsettomaksi jäänyt yli nelikymppinen nainen.

Kelpaavat lähinnä tekemään töitä, töitä ja töitä. Sitten voikin maatua pois.

.

Tiedän vielä katkerampia ihmistyyppejä: naisetta jäänyt mies sekä lastensa hylkäämä vanhempi nainen.

Kaikille hyvää elämää toivottaebän.

Ihmejuttu että kuvitellaan jonkun olevan katkera vain siksi ettei ole kumppania tai on yksin. Herätkää nyt urvelot tajuamaan ettei kenenkään onni ole kenestäkään muusta ihmisestä riippuvainen. Yksin voi olla vapaa, onnellinen, autuas. Lopettakaa tuo urpoilu

Ei valittamista:

Kun vertaa samanikäisiin kavereihin, niin vapaus, hiljaisuus, oma aika, saa nukkua kun nukuttaa, herätä viikonloppuna kun huvittaa, ei tarvi huolehtia kuin omasta tulevaisuudesta, rahat saa laittaa mihin haluaa (tosin pitää laittaa säästöön ja extraa poikimaan, koska joutuu itse todnäk maksamaan hoidosta enemmän, kun ei ole ilmaisapua luvassa). Elellään mieheni kanssa rauhassa ja onnellisina.

Olen 50v vela sinkku.

Sanon että älä tee (yritä tehdä) lapsia ellet niitä itse halua. Älä anna yhteiskunnan tai kumppanisi painostaa lapsen tekoon ellet tosissaan niin itse halua.

Oikein mukavaa ja olen onnellinen lapseton +40.

Minulla on ystäviä, sukulaisia ja harrastustenkautta pieniä yhteisöjä. Minulla on harrastuksena taide ja nyrkkeily sekä ulkoiluaktiviteetit. Ostin miehen kanssa mökin, missä ystäväni lapsineen käyvät sekä vietämme heidän luonaan aikaa. 

Jos teet elämästäsi oman näköisen ja tiedät mitä haluat tehdä, niin se on oikein hyvä elämä.

Minun lähipiirissä on kavereita jotka ovat valinneet myös lapsettomuuden, eikä kukaan ole toistaan surullisempi tai onnellisempi. Jotkut eivät halua vanhemmuutta ja toiset haluavat. Kaikki ollaan sovussa täällä joten älä välitä täällä provosoivista kommenteista. Huoli pois. 

Lapsia ei kannata ikinä hankkia sillä ajatuksella, että täyttävät yksinäisyyttä. Ei ole terve pohja vanhemmuudelle ripustautua lapsiin.

Mukavaa täyttä elämää, koska lapsettomuus on oma valintani. Minulla on ihana aviomies, kaunis koti viehättävällä asuinalueella, sopivasti muttei liikaa haastava työ, pari mielekästä harrastusta ja muutama läheinen ystävä sekä ihana pieni kummityttö jonka kanssa vietän aikaa säännöllisesti. Muuta en kaipaa. 

Mikäs ongelma tuo on? Näet sen sitten 40+ vuotiaana millaista elämä on ilman lapsia.

Olen 45, aikuiset lapset. Olen erittäin onnellinen. Vapaus. Suhteita en halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boring af, mutta hiljaisuutta toki saa just silloin, kun haluaa. Tämä siis varsinkin silloin, kun ei ole muutenkaan perhettä.

Sitä odotellessa, kun ikää tulee vielä lisää, eli omasta äidistäkään ei ole enää juttuseuraa. Ei ehkä itsellä kovin valoisa tulevaisuus edessä, kun makoilee yksin jossain vanhainkodissa, jossa tuskin sisaruksen lapset kovin ahkerasti vierailevat.

 

Ja lisäyksenä vielä, että hieman ihmetyttää täällä jotkut romantisoinnit, jotka antavat ymmärtää, että ihkua on ja seuraa piisaa jne. Ihan kiva, jos joillakin on näin, mutta lapsettomuus sulkee helposti lapsikuplien ulkopuolelle eikä mammat hellojen ja lapsien äärestä hirveästi ole lähdössä syömään, kylille, keikoille jne., vaan se on lähinnä lypsämistä saada heitä jonneki

No ei kyllä ole Helsingissäkään mitään näin löydät sinkkuna 35+ ystäviä. Ja siis ystäviä, joita näkisi sen (maksullisen) harrastuksen ulkopuolella. Deittailu on helpoin reitti löytää seuraa, mutta se onkin sitten toinen juttu. Muutoin näin muualta muuttaneena lapsettomana sinkkuna saa olla aika paljon yksin, vaikka kuinka aktiivisesti yrittäisi löytää kavereita. Niissä harrastuksissa pitää kai käydä vuosia, jos meinaa ystävystyä.

Jotain 40-vuotiaita on kiva päästä näpäyttämään, elämä ohi ja naama asfaltissa, oli lapsia tai ei :) Voit pelaa, kuten naiset kaksikymppisenä.

Elämä on mukavaa, ellei sitten halua niitä lapsia. Päivät kyllä täyttyy muutenkin, työt, harrastukset, muu vapaa-aika. Yllättävän nopeasti se aika menee vaikkei lapsia olekaan. Enemmän jää aikaa harrastuksille, urheilulle, omalle ajalle vaikka sohvalla teeveen ääressä. Rauhalliset aamut. Mutta on sitten se kolikon kääntöpuoli, jos haaveilee niistä lapsista.

Helppoa ja mukavaa kun pystyy elämään omaa elämää eikä tarvi elää lasten kautta lasten ehdoilla

Vierailija kirjoitti:

Mies tahtoo sittenkin lapsen, joten aloitimme yrittämisen 40 vuotiaina. Toistaiseksi ei ole lasta kuulunut. Muuten elämä on kunnossa. En koe olevani yksinäinen. Tiedän, että lapsen saaminen tässä iässä ei ole kovin varmaa, mutta on parempi yrittä,ä kuin jäädä miettimään, että jos olisi uskaltanut yrittää.

Ai siis ei ole kovin varmaa. Olet melkein vaihdevuosissa. Yksinäisyys vois iskeä siinä kohtaa kun mies vaihtaa nuorempaan saadakseen toivomansa jälkeläisen.

Helppoa ja mukavaa enkä edes ota miestä riesoikseni tai ala mitään kummilapsia hyysäämään. Rahat riittää mukavaan elämään. Pienillä tuloillakin pärjää.

Hyvää elämää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvää. Eikä ne lapset ole loppuelämää vieressä kuitenkaan, voivat vaikka muuttaa Australiaan.

 

Näin juuri. Ja vähän toisellakymmenellä lapset alkavat viihtyä paremmin kavereidensa kanssa kuin vanhempiensa kanssa. Muutama vuosi eteenpäin eikä niitä saa enää mukaansa yhtään mihinkään. Siitä vielä muutama vuosia ja muuttavat omilleen ja alkavat elää omaa elämäänsä. Kyllä meillä lapsia hankkineillakin on sukulaiset,  ystävät ja   kaverit, jotta ei olla yksinäisiä. Ei lapsi ole mikään yksinäisyyden poistaja. 

Ainoastaan jos lapset asuvat hyvin lähellä vanhempiaan. Se on kuitenkin nykyään hyvin harvinaista.

Elämä tapahtuu arjessa. 

Lapsilla on omat kiireensä. Vanhempi ei saa takertua heihin ja vaatia jatkuvasti seurakseen. On oltava omia ystäviä, harrastuksia, toimintaa.

Kun mä olin 40v, mun lapseni olivat 15v ja 10v. Ei mulle lapseni koskaan korvanneet aikuista seuraa. Nyt, kun he ovat jo yli kolmekymppisiä, heillä on omat elämänsä eivätkä he edelleenkään korvaa mulla ystävyys- ja kaverisuhteita. Mun mielestä lapsia ei kannata tehdä yksinäisyyden pelossa, koska yleensä lapset muuttavat omilleen siinä vaiheessa, kun niistä oikeasti alkaisi olla jotain kunnollista juttuseuraa. Tarkoitan, että harvemmin lapsia kiinnostaa samat asiat kuin vanhempiaan. Itseasiassa ihan iästä riippumatta. Ei muakaan nyt päälle kuuskymppisenä kauheesti kiinnosta mun 95v isäni jutut, kun se muistelee asioita, jotka tapahtuivat ennen mun syntymääni. Ei meillä ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita ollenkaan. Musiikkimakumme on isän kanssa ihan erilainen, mutta niin se on erilainen mun lastenikin kanssa. Samoin tv-ohjelmat, leffat jne. Katsotaan ihan erilaisia ohjelmia isäni kanssa, mutta niin myös lasteni kanssa. Isääni kiinnostaa puutarhanhoito, mua taas ei. Jne jne. Kun me isän kanssa tavataan, vaihdetaan vaan kuulumiset, mutta ei sitten muuta. Ystävien ja kavereiden kanssa taas voi jutella vaikka tuntikausia jostain molempia kiinnostavasta aiheesta tai voi ottaa esille jotain sellaisia asioita, ajanjaksoja tai ilmiöitä, joista molemmilla on omakohtaista kokemusta (esimerkkinä vaikka 1980 juppikulttuuri). Siskonikin kanssa mulla on paljon enemmän yhteistä juteltavaa kuin isäni tai lasteni kanssa, vaikka ollaan siskoni kanssa hyvin erilaisia luonteiltamme. Lapset on ihan kivoja, mutta järkevämpää on hankkia lapsia vain jos ihan oikeasti niitä haluaa ja haluaa olla niiden äiti/isä (eikä kaveri).

Olen 50 v ja lapseton ja puolisoton. Olen käytännössä aina yksin, työnikin teen etänä. Olen tyytyväinen elämääni, enkä koskaan koe itseäni yksinäiseksi. Olen kai vaan erakkoluonne.

Olen 60 ja lapseton.  Myös sinkkuna elänyt siitä asti kun nelikymppisenä lopetin viimeisen suhteeni ja aloin elää yksin.

Siitä asti elämä on vain parantunut.  Olen tajunnnut että minun luonteellani on elämä vapaana ja sitoutumattomana se ainoa oikea vaihtoehto.  Koskaan en ole halunnut lapsia, eikä lasten saaminen ole mikään takuu ettei sitten 40+ jäisi yksin. 

Kumppanin kanssa voi mennä sukset ristiin, lapset elää omaa itsenäistä elämäänsä, eivät he useinkaan jää vanhemman kylkeen nyhjäämään mikä on toki tervettä ja oikein. 

Yksinjäämisen pelossa ei  kyllä ole  suositeltavaa  ottaa ketä tahansa ja hankkia lapsia vaikka ei olisi varma että heitä todella haluaa.  Elämä toisten varassa ei ole elämää, eikä mikään ole taattua.

Itselläni on työ joka tuo paljon sisältöä elämääni, on hyvät työkaverit, on ystäviä ja sosiaalista elämää ja on koti jossa saan olla yksin ja rauhassa jos haluan.  En ole tilivelvollinen kenellekään, kunhan työni hoidan ja yhteiskunnalliset velvollisuuteni ja elän lainkuuliaisesti.

Sehän on luonteesta kiinni pystyykö yksinelämisestä nauttimaan vai vaatiiko jonkun koko ajan kylkeen.  Itse olen todella tyyytyväinen ja tyytyväisyys vain kasvaa kun nykymenoa katselen.