Lue keskustelun säännöt.
Onneks meidän lapsi ei harrasta. En vaan jaksais.
13.04.2019 |
Kattelin taas aamulla kun naapurit 7.30 aikaan roudas lapset peliin/treeneihin. Pitkin viikkoo kuskaavat lapsia treeneihin ja välillä tosi myöhään tulevat kotiin (klo 21 jälkeen).
Onneks meillä ei harrasteta. Kun ei viikonloppuisinkaan sais nukkua.
Kommentit (214)
Meillä kaksi lasta ja molemmat harrastavat useampaa lajia. Osa vaatii myös kyydityksiä ja toisen lapsen harrastus myös viikonloppuisin turnauksia. Ollaan myös vähennetty harrastuksia, koska oli itselle turhan rankka kalenteri vaativan työn, usean koiran, kotitöiden ja ison omakotitalon kanssa. En kuitenkaan yleensä malta kieltää, jos jotain uutta haluavat kokeilla ja kavereiden kanssa menossa.
Vanhempien jaksamisen vuoksi toivoisinkin Islannin mallia myös Suomeen eli sitä, että harrastukset olisivat heti koulun jälkeen/yhteydessä. Se olisi mun mielestä ihanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä nykyvanhempian tapaa kuskata lapset harrastamaan. Eikö tosiaan ole mahollista nykyaikana lasten itse mennä harrastuksiinsa, ainakin pääsääntösesti - sen ymmärrän että isoihin yms erikoisempina päivinä mennään kuskiksi.
Itse harrastin lapsena pianon soittoa, ratsastusta ja suunnistusta. Sisaruksilla tietty omat harrastuksensa. Suunnistus oli koko perheen yhteinen harrastus joten sinne mentiin yhessä autolla, muihin menin pyörällä/bussilla itsenäisesti. Tää oli ysärillä ihan tavallista, kummallisempaa oli jos vanhemmat tuli kuskaamaan jatkuvasti...
Mun kokemuksella: jos haluaa antaa lapsen harrastaa juuri itselleen sopivaa ja lapsen toivomaa lajia ja lapsi haluaa harrastaa urheilua niin ei. Tai no hyvällä tuurilla ehkä, mutta siinä täytyy olla tosi hyvä tuuri.
Esim mun esikoinen oli pienenä sosiaalisesti hyvin arka mutta liikunnallinen. Kokeiltiin leikkimielisesti montaa lajia kun hän oli 3-5. Lopulta yhdestä hän innostui ja joukkueessa oli tosi kivoja tyyppeja ja valmennus oli hyvää ja hänelle juuri sopivaa (lasta ymmärtävää). Hänen itsetuntonsa nousi ja sosiaaliset taidot kasvoi, samalla kun hän nautti liikunnasta. No siihen hän jäi ja treenit on Helsingin lähiöissä, n 10km meidän kodista, hankalat julkiset yhteydet. Emme halunneet kieltää häneltä tätä harrastusta koska se selvästi oli hänelle hyväksi monin tavoin. Joten kuskaamme. Muuten hänen paras kaverinsa meni toiseen lajiin jossa treenit oli tässä vieressä ekat vuodet mutta kas vain 7-8v -> ne siirtyivätkin toiselle puolelle kaupunkia. Yksilölajeissakin esim uimahallleja nyt vaan on tietyissä paikoissa, ei joka korttelissa. Samoin judosaleja, yleisurheiluhalleja jne.
Asiassa on monta seikkaa, se ei toimi vain niin että lapsi -> lähellä oleva harrastus -> valitaan se. Vaan siihen vaikuttaa lapsen kiinnostuksenkohteet ja taipumukset, lapsen persoonan ja harrastuksen ohjaajien yhteensopivuus ja harrastuksen saatavuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Meilläkin on kirjoja, leikkejä ja ulkoilua vaikka lapset harrastavat jääkiekkoa. Miksi harrastaminen ja normaali leikkiminen sulkisivat toisensa pois? Molemmat lapset oppivat myös lukemaan 5-vuotiaina ja koulukin sujuu keskimääräistä paremmin. Matemaattisesti lahjakkaita molemmat. Jo on taas jollakin jutut.
Kyllä meidän lapset on lahjakkaampia ja kauniimpia kuin teidän lapset. Tirsk.
Tietenkin lapseni ovat parempia kun osaavat leikkiä, ulkoilla, lukea ja vielä, herran jestas sentään, harrastaa. Joidenkin lapset eivät tunnu osaavan monia asioita vaan sitten harrastaminen sulkee pois muita asioita. Vai olisiko vaan vanhemman laiskuutta ja omia ajatuksia nuo?
Tällä palstalla kaikki lapset ovat niin fiksuja ja lahjakkaita, että 5-vuotiaana lukemaan oppineet lapsesi ovat itse asiassa vähän jälkeenjääneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Nämä tuttvat valiitavat, kun rahat eivät riitä ja palkkakin on pieni ja miten kenelläkään on varaa ostaa uusi auto jne... ovat ihan hyväpalkkaisissa töissä, mutta lasten harrastuksiin on uponnut ihan järjettömästi rahaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että sama meno jatkuu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, tosin summat vain suurenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Meilläkin on kirjoja, leikkejä ja ulkoilua vaikka lapset harrastavat jääkiekkoa. Miksi harrastaminen ja normaali leikkiminen sulkisivat toisensa pois? Molemmat lapset oppivat myös lukemaan 5-vuotiaina ja koulukin sujuu keskimääräistä paremmin. Matemaattisesti lahjakkaita molemmat. Jo on taas jollakin jutut.
NHL pelaajat luistelevat jo 3-vuotiaana... vai mites se nyt menikään?
Kyllä meidän lapset on lahjakkaampia ja kauniimpia kuin teidän lapset. Tirsk.Tietenkin lapseni ovat parempia kun osaavat leikkiä, ulkoilla, lukea ja vielä, herran jestas sentään, harrastaa. Joidenkin lapset eivät tunnu osaavan monia asioita vaan sitten harrastaminen sulkee pois muita asioita. Vai olisiko vaan vanhemman laiskuutta ja omia ajatuksia nuo?
Tällä palstalla kaikki lapset ovat niin fiksuja ja lahjakkaita, että 5-vuotiaana lukemaan oppineet lapsesi ovat itse asiassa vähän jälkeenjääneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Nämä tuttvat valiitavat, kun rahat eivät riitä ja palkkakin on pieni ja miten kenelläkään on varaa ostaa uusi auto jne... ovat ihan hyväpalkkaisissa töissä, mutta lasten harrastuksiin on uponnut ihan järjettömästi rahaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että sama meno jatkuu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, tosin summat vain suurenee.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Meillä taas häiriköi jääkiekkopojat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Nämä tuttvat valiitavat, kun rahat eivät riitä ja palkkakin on pieni ja miten kenelläkään on varaa ostaa uusi auto jne... ovat ihan hyväpalkkaisissa töissä, mutta lasten harrastuksiin on uponnut ihan järjettömästi rahaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että sama meno jatkuu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, tosin summat vain suurenee.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Onhan tuo nyt omanlaisensa harrastusten lieveilmiö. Itsekin tiedän nuoria aikuisia, jotka harrastavat SM-tasolla ilman toivoakaan menestyksestä ja vanhemmat maksavat ja kuskaavat edelleen.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Nämä tuttvat valiitavat, kun rahat eivät riitä ja palkkakin on pieni ja miten kenelläkään on varaa ostaa uusi auto jne... ovat ihan hyväpalkkaisissa töissä, mutta lasten harrastuksiin on uponnut ihan järjettömästi rahaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että sama meno jatkuu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, tosin summat vain suurenee.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Tuttavat valittelevat rahan vähyyttä ja minä itsekseni ihmettelen, miksi maksavat aikuisten ö liigan kuluja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletpas hyvä vanhempi :D En mitenkään pysty ymmärtämään tuollaista asennetta.
Oma lapseni, hiukan haastavalla temperamentilla varustettu 11v poika harrastaa jääkiekkoa 4krt viikossa (juuri nämä pitkät iltatreenit) ja viikonloput pelejä. Viime vkonloppuna turnaus jossa 7 peliä.
Tämän lisäksi hän haluaa yleisövuoroille vkonloppu aamuisin.Ilomielin kuskaan ja nautin siitä että toisella on tuollainen iloa ja energiaa tuova asia elämässään. Mielellään myös teen kahvilavuorot ja istun katsomossa. Onhan hän lapseni jonka parasta haluan.
Toki mulla on 2 muutakin (harrastavaa) lasta ja vaativa ura
Ihan mielenkiinnosta lapsettomana kysyn miten ehdit viettää laatuaikaa miehesi kanssa? Noiden lisäksi meillä kaikilla kotityöt, omat touhut ja tietty lapsiperheillä läksyjutut, sun muut. Vuorokaudessa kuitenkin sama määrä tunteja ja duunit päälle.
En siis vinoile vaa iha vilpittömänä kysyn jääkö parisuhteelle aikaa?
Mitä jos se lapsi haluaisikin parhaimmaksi e-urheilijaksi? Hankkisiko vanhemmat laitteet ja hyväksyisivätkö tuntikaupalla yksin huoneessa treenaamisen? Kuljettaisivatko tapahtumiin?
Entä taideharrastukset ja ei-klassinen soitin jopa sähköinen musiikki?
Maailma muuttuu ja useat "paremmat" harrastukset (yleisurheilu, joukkuelajit ja klassinen soitin) ovat vanhanaikaisia, paitsi vanhempien ylpeässä päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta lapsettomana kysyn miten ehdit viettää laatuaikaa miehesi kanssa? Noiden lisäksi meillä kaikilla kotityöt, omat touhut ja tietty lapsiperheillä läksyjutut, sun muut. Vuorokaudessa kuitenkin sama määrä tunteja ja duunit päälle.
En siis vinoile vaa iha vilpittömänä kysyn jääkö parisuhteelle aikaa?[/quote]
Jää ihan mukavasti, käydään pienillä reissuilla kun lapset joskus mummoloissa yökylässä. Salilla ja lenkillä pari krt viikolla, katsellaan leffaa yhdessä ja syödään jotain kaksin, saunotaan kun lapset menneet nukkumaan. Ehditään jutella joka päivä kunnolla. Minusta ihan riittävästi kun vertaa esim vauvavuosiin. Silloin oli jaksaminen ja hyvinvointi tiukoilla, nyt ei.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se lapsi haluaisikin parhaimmaksi e-urheilijaksi? Hankkisiko vanhemmat laitteet ja hyväksyisivätkö tuntikaupalla yksin huoneessa treenaamisen? Kuljettaisivatko tapahtumiin?
Entä taideharrastukset ja ei-klassinen soitin jopa sähköinen musiikki?
Maailma muuttuu ja useat "paremmat" harrastukset (yleisurheilu, joukkuelajit ja klassinen soitin) ovat vanhanaikaisia, paitsi vanhempien ylpeässä päässä.
Missä ihmeessä täällä muka rajattiin harrastukset lätkään tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos se lapsi haluaisikin parhaimmaksi e-urheilijaksi? Hankkisiko vanhemmat laitteet ja hyväksyisivätkö tuntikaupalla yksin huoneessa treenaamisen? Kuljettaisivatko tapahtumiin?
Entä taideharrastukset ja ei-klassinen soitin jopa sähköinen musiikki?
Maailma muuttuu ja useat "paremmat" harrastukset (yleisurheilu, joukkuelajit ja klassinen soitin) ovat vanhanaikaisia, paitsi vanhempien ylpeässä päässä.
Missä ihmeessä täällä muka rajattiin harrastukset lätkään tms?
Koska ne ovat muka kunnon harrastuksia, mikään ei-tavoitteellinen ja liian uusi juttu on pelottavaa suorittajavanhemmille. Ajattele, jos lapsi harrastaa jotain hörhötaidetta (mikä itseasiassa kehittää mm. ongelmanratkaisukykyä ja kekseliäisyyttä)?!
Meillä saa harrastaa näillä ehdoilla:
- liikkuminen harrastukseen itse (bussi, pyörä tms)
- vaatii minulta ainoastaan (kohtuullisen) tilisiirron + kohtuullinen summa varusteisiin
- ei häirise koulunkäyntiä: lapseni on erikoisluokalla ja koulu on vaativampaa kuin ns normikoulussa.
Näillä mennään ja ollaan tyytyväisiä, paljon tehdään yhdessäkin ja lapsi saa palautua arjesta viikonloppuisin. Harrasteet on hyviä mutta kohtuus kaikessa: liian moni on jo lukiossa ja viimeistään jatko-opinnoissa loppuunpalanut. Hyvä vanhempi huolehtii lapsensa hyvinvoinnin kaikista puolista, myös levosta.
Ongelma on se, että mitään urheilulajia ei voi harrastaa vain 1-2 krt viikossa, vaan tehovalmennus vaaditaan joka seurassa, olipa baletti, luistelu, voimistelu tai vaikka pianonsoitto. Jos olisin nuorempi, perustaisin HARRASTUS-kerhoja, joissa ei ole pakko joka päivä käydä. Iloksi, ei taakaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Nämä tuttvat valiitavat, kun rahat eivät riitä ja palkkakin on pieni ja miten kenelläkään on varaa ostaa uusi auto jne... ovat ihan hyväpalkkaisissa töissä, mutta lasten harrastuksiin on uponnut ihan järjettömästi rahaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että sama meno jatkuu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi, tosin summat vain suurenee.
Joo ja kun eroja tapahtuu paljon. Miten uusi mies tai naisystävä suhtautuu siihen että puolison joka euro menee tämän aikuisten lasten harrastuksiin niin että hädin tuskin risteilylle pääsee vuosittain?
Oli sillä uudella puolisolla lapsia tai ei. Täytyisi olla miljonääni tämän kiekkoisän.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta lapsettomana kysyn miten ehdit viettää laatuaikaa miehesi kanssa? Noiden lisäksi meillä kaikilla kotityöt, omat touhut ja tietty lapsiperheillä läksyjutut, sun muut. Vuorokaudessa kuitenkin sama määrä tunteja ja duunit päälle.
En siis vinoile vaa iha vilpittömänä kysyn jääkö parisuhteelle aikaa?
Jää ihan mukavasti, käydään pienillä reissuilla kun lapset joskus mummoloissa yökylässä. Salilla ja lenkillä pari krt viikolla, katsellaan leffaa yhdessä ja syödään jotain kaksin, saunotaan kun lapset menneet nukkumaan. Ehditään jutella joka päivä kunnolla. Minusta ihan riittävästi kun vertaa esim vauvavuosiin. Silloin oli jaksaminen ja hyvinvointi tiukoilla, nyt ei.
Kiitos vastauksesta. Okei, ja olette varmasti hyviä organisoimaan, mihin toki itsekin pyrin. Joskus vaan lapsettomanakin tuntuu siltä että velvollisuudet vie yllättävän paljon aikaa. Ehkä olen huonolla arhensietokyvyllä varustettu 😁 . Sori ketjuun tämä ohis.
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa harrastaa näillä ehdoilla:
- liikkuminen harrastukseen itse (bussi, pyörä tms)
- vaatii minulta ainoastaan (kohtuullisen) tilisiirron + kohtuullinen summa varusteisiin
- ei häirise koulunkäyntiä: lapseni on erikoisluokalla ja koulu on vaativampaa kuin ns normikoulussa.Näillä mennään ja ollaan tyytyväisiä, paljon tehdään yhdessäkin ja lapsi saa palautua arjesta viikonloppuisin. Harrasteet on hyviä mutta kohtuus kaikessa: liian moni on jo lukiossa ja viimeistään jatko-opinnoissa loppuunpalanut. Hyvä vanhempi huolehtii lapsensa hyvinvoinnin kaikista puolista, myös levosta.
Näin meilläkin aloitettiin kun lapset oli alakoulussa. Mutta sitten kävikin niin, että yksi lapsista innostui harrastuksesta tosissaan ja kun hänellä oli lahjoja lajiin niin pääsi mukaan erityisvalmennukseen. Ei haluttu sitä lapselta kieltää ja nyt ollaan tilanteessa, jossa treenit 6 krt viikossa ja lisäksi leirejä, kisoja ja esiintymisiä Suomessa ja ulkomailla. Myös kahden muun lapsen oma innostus on lisännyt heidän harjoituskertojaan. Kun treenejä on ympäri kaupunkia niin kuskaustakin tulee, vaikka edelleen kulkevat paljon itse julkisilla.
Aina harrastusrumba ei ole perheessä oman valinnan tulos vaan tilanne on siihen pikku hiljaa kehittynyt. Meille nykytilanne on ok ja tiedostan ettei se jatku ikuisesti.
Jouluarvioinnissa lapsen kuusikymppinen opettaja sanoi että hän ei muista onko koskaan tavannut lasta jolle koulun alku olisi ollut yhtä sujuvaa ja vaivatonta kuin meidän lapselle. Rauhallinen, omatoiminen, joustava, akateemisesti taitava, hyvät ryhmätyö- ja sosiaaliset taidot, innostuu kaikesta, on sinnikäs ja luottaa itseensä. Ja täytyy sanoa että minäkin ihmettelin miten valmis ja osaava hän oli, miten mutkattomasti kaikki kodinkin näkökulmasta sujui. Kun ensin vuosia kuunteli sitä pelottelua miten kotihoito eskariin asti pilaa lapsen.
Toinen lapsi on sitten ollut päiväkodissa 3-vuotiaasta asti, ja hänellä on nyt 5-vuotiaana haastavaa käytöstä, josta osa on hyvin selkeästi päiväkodin myötävaikuttamaa. Tai no, yhteisvaikutusta. Hän on luonnostaan vauhdikkaampi tyyppi ja tarvitsisi johdonmukaista ohjausta ja hyvän, tiiviin kontaktin aikuiseen, mutta päiväkodissa nuo tuntuu olevan monissa tilanteissa tosi keskenään ja tuuliajolla ihan aikuisresurssin puutteen takia. Tuosta lapsesta pelkään tulevan sellainen joka "ei usko kun sanotaan" tai ei hae tarvitsemaansa tukea, koska päiväkodissa eivät jouda ohjaamaan johdonmukaisesti vaan poukkoilevat tilanteesta toiseen, ja apua ei kuulemma saa pyytämällä, "selvittäkää itse". Kotona tehdään tietysti se mikä voidaan ja päiväkodin kanssa teemme yhteistyötä.