Lue keskustelun säännöt.
Onneks meidän lapsi ei harrasta. En vaan jaksais.
13.04.2019 |
Kattelin taas aamulla kun naapurit 7.30 aikaan roudas lapset peliin/treeneihin. Pitkin viikkoo kuskaavat lapsia treeneihin ja välillä tosi myöhään tulevat kotiin (klo 21 jälkeen).
Onneks meillä ei harrasteta. Kun ei viikonloppuisinkaan sais nukkua.
Kommentit (214)
Antaisitte lapsien olla lapsia älkääkä yrittäkö tehdä niistä beckhameja tai selänteitä, lapset eivät ole teidän jatkeitanne eikä heidän tarvitse olla teille mieliksi. Vanhemman tehtävä on ohjata lasta kasvamaan omaksi itsekseen. Ihmettelen tätä nykyajan suorituskeskeisyyttä, minkä takia oikeasti teet asioita? Itse en ajattele asioita harrastuksina vaan elämäntapana, että se on jotain hyvin normaalia, osa elämää. Teen asioita koska voin, haluan ja ikäänkuin tarvitsen niitä. Eli harrastusten pitäisi rikastuttaa elämää ja vahvistaa persoonaa, "sisäistä maailmaa" tuoda elämään iloa, merkitystä sekä onnistumisen koemuksia. Miksi kaiken pitäisi olla kilpailua? Se mitä menestys on, jokainen päättäköön sen itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Ohis. Kuvittelin, että keskustelupalstoilla voi keskustella asioista.
Pahantahtoinen selän takana juoruilu ei ole keskustelemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
En koe ”täyttäneeni lasten elämää ohjelmoidulla lapsuudella”, mitä ikinä sitten tuolla tarkoitatkaan.
Paras on kultainen keskitie, sekä virikkeitä että lepoa. Kukaan asiantuntija ei taida nykypäivänä suositella, että lapset olisivat pelkästään kotihoidossa kouluikään saakka, mutta jos näin jossakin perheessä on, voi olla hyväkin viedä lapsi joukkueharrastukseen. Syrjäytymisvaara varmasti pienenee.
Sen sijaan jos vanhemmat ovat niin onnekkaita että he ovat työelämässä ja lapsi päivähoidossa, kannattaa taas pyrkiä pitämään arki mahdollisimman rentona, lyhentää työaikaa mahdollisuuksien mukaan ja luopua ohjatuista harrastuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Ei vaan harrastaa niin, että harrastuksen pystyisi pitämään mukana aikuisuuteen asti, niin ettei se olisi joko tai.
Suomessa ei jostain syystä joukkuelajeja harrasteta ollenkaan... 10-11 v. voi olla neljät harkat viikossa ja pelit/turnaukset viikonloppuisin.
Niinpä. En tiedä, miksi urheiluseuroissa ei ole kiinnostusta järjestää toimintaa myös vaikka kerran viikossa huvikseen pelailevalle joukkueelle. Tietysti siihen menee kallista halli-/kenttäaikaa, mutta voihan siitä laskuttaa pelaajia samalla lailla kuin vakavammin harrastavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Mun lapset on jo lukiossa, menivät yli 9,5 keskiarvolla, sosiaaliset taidot aina erinomaiset ja käytös kymppi.
Kas kun siellä kiireettömässä kotiarjessa oppii käyttäytymään, missään laumasäilössä ei niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Ohis. Kuvittelin, että keskustelupalstoilla voi keskustella asioista.
Pahantahtoinen selän takana juoruilu ei ole keskustelemista.
Hän nimenomaan esitti keskustelijoille kysymyksen: miten aiotte toimia? Miksi pillastuit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Meilläkin on kirjoja, leikkejä ja ulkoilua vaikka lapset harrastavat jääkiekkoa. Miksi harrastaminen ja normaali leikkiminen sulkisivat toisensa pois? Molemmat lapset oppivat myös lukemaan 5-vuotiaina ja koulukin sujuu keskimääräistä paremmin. Matemaattisesti lahjakkaita molemmat. Jo on taas jollakin jutut.
Kyllä meidän lapset on lahjakkaampia ja kauniimpia kuin teidän lapset. Tirsk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Ohis. Kuvittelin, että keskustelupalstoilla voi keskustella asioista.
Pahantahtoinen selän takana juoruilu ei ole keskustelemista.
Hän nimenomaan esitti keskustelijoille kysymyksen: miten aiotte toimia? Miksi pillastuit?
Panetteli tuttaviaan ja kyseli ivallisesti. Miksi sinä pillastuit kun tällainen törkeä käytös kyseenalaistettiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut harrastusta aikoinaan lapsrlla mutta menestyi koulussa loistavasti. Lukiossa tuli harrastus joka jatkuu vielä. Opiskelee yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Ohis. Kuvittelin, että keskustelupalstoilla voi keskustella asioista.
Pahantahtoinen selän takana juoruilu ei ole keskustelemista.
Hän nimenomaan esitti keskustelijoille kysymyksen: miten aiotte toimia? Miksi pillastuit?
Panetteli tuttaviaan ja kyseli ivallisesti. Miksi sinä pillastuit kun tällainen törkeä käytös kyseenalaistettiin?
Asiallisesti hän kysyi keskustelijoiden mielipiteitä asiasta. Panettelua olisi haukkua tunnistettavaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Mun lapset on jo lukiossa, menivät yli 9,5 keskiarvolla, sosiaaliset taidot aina erinomaiset ja käytös kymppi.
Kas kun siellä kiireettömässä kotiarjessa oppii käyttäytymään, missään laumasäilössä ei niinkään.
Sanoisin että normaali lapsi oppii ja hyötyy "laumassa" olemisesta paljon enemmän kuin pelkästään kotona olemisesta. Mutta jos haluaa kasvattaa lapsensa tyynnyrissä niin mikäs siinä. Pysyisivät sitten vaan poissa noista kouluympyröistä kun eivät näytä osaa käyttäytyä ja olla ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Sinä et halua ja Sinä arvostat? Minä taas arvostan, että kaikki perheenjäsenet saavat tasapuolisesti perhe-elämästä irti eikä yksi päällepäsmäri sanele mitä haluaa ja ei halua muiden kustannuksella. Usein muuten harrastavissa perheissä vietetään aikaa yhdessä ja monissa passiivissa kaikki on luuri kourassa, että eipä se "yhteinen aika" tarkoita aina mitään laadukasta vuorovaikutusta
Ohis
Kyllä, olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että harrastavissa perheissä vietetään todennäköisesti enemmän aikaa yhdessä.
Mutta minun mielestäni ei ole kysymys harrastavasta perheestä, jos arki pyörii yhden ihmisen urheilun ehdoilla. Se on nimenomaan sitä sanelupolitiikkaa, jossa yksi päättää.
Harrastava perhe taas on sellainen, että mennään porukalla vaikka suunnistamaan ja sen jälkeen suunnitellaan ateria yhdessä ja kokataan. Sellaista arkea pidän ihanteena. Jos jonkun ihanne on toisenlainen, se ei haittaa minua. Mutta se haittaa, jos on pakko inttää että kuusi lapsen harrastuskertaa viikossa ei ole pois mistään muusta.
Miksi vedät ääripäihin? Eikö perheenjäsenillä tule olla mitään omaa ja yksilöllistä? Meillä yhdessä kokkaaminen ei ole mikään harrastus, vaan ihan peruselämää. Sen lisäksi että on se perheen yhteinen aika, on myös sitä kuuluisaa omaa aikaa jokaisella. Se auttaa myös lapsia toimimaan erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä ja itsenäistymään.
Koska perhe-elämä on nollasummapeliä. Kun sä sen vaativan työsi päälle lähdet harrastuskuskauksille, se on aina pois jostakin muusta asiasta. Kukaan meistä ei ehdi revetä kaikkialle. Siksi kuusi harrastuskertaa viikossa yhdellä perheenjäsenellä ei voi olla olematta pois muilta.
Mun lapseni ovat leikkineet yläkerrassa juonileikkiä koko tämän aamupäivän. Rakentavat jotain valtakuntaa, välillä keksivät omia lauluja. Ne lapset, jotka ovat tänä aamuna lähteneet ohjattuihin harrastuksiin, eivät ole olleet läheskään yhtä luovia. Mutta toki ovat saaneet enemmän liikuntaa.
Juu niin minullakin nuo kaksi nuorempaa. 11-vuotias oli isänsä viemänä pelaamassa aamulla sarjansa semifinaalissa ja auttoi viemään joukkueen kultaotteluun. Kyseinen 11-vuotias on aina ollut kova leikkimään ja leikkii vieläkin esim. koulussa välitunnit, mutta iän myötä myös muita asioita mahtuu elämään. Pikkusisarukset toivottivat riemulla voittoisan isoveljen kotiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä tätä nykyvanhempian tapaa kuskata lapset harrastamaan. Eikö tosiaan ole mahollista nykyaikana lasten itse mennä harrastuksiinsa, ainakin pääsääntösesti - sen ymmärrän että isoihin yms erikoisempina päivinä mennään kuskiksi.
Itse harrastin lapsena pianon soittoa, ratsastusta ja suunnistusta. Sisaruksilla tietty omat harrastuksensa. Suunnistus oli koko perheen yhteinen harrastus joten sinne mentiin yhessä autolla, muihin menin pyörällä/bussilla itsenäisesti. Tää oli ysärillä ihan tavallista, kummallisempaa oli jos vanhemmat tuli kuskaamaan jatkuvasti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Mun lapset on jo lukiossa, menivät yli 9,5 keskiarvolla, sosiaaliset taidot aina erinomaiset ja käytös kymppi.
Kas kun siellä kiireettömässä kotiarjessa oppii käyttäytymään, missään laumasäilössä ei niinkään.
Sanoisin että normaali lapsi oppii ja hyötyy "laumassa" olemisesta paljon enemmän kuin pelkästään kotona olemisesta. Mutta jos haluaa kasvattaa lapsensa tyynnyrissä niin mikäs siinä. Pysyisivät sitten vaan poissa noista kouluympyröistä kun eivät näytä osaa käyttäytyä ja olla ryhmässä.
Sinä vaan haluat itse päästä vastuusta. Sullot vauvana laitokseen säilöön ja sitten kotona vain löhöätte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Meilläkin on kirjoja, leikkejä ja ulkoilua vaikka lapset harrastavat jääkiekkoa. Miksi harrastaminen ja normaali leikkiminen sulkisivat toisensa pois? Molemmat lapset oppivat myös lukemaan 5-vuotiaina ja koulukin sujuu keskimääräistä paremmin. Matemaattisesti lahjakkaita molemmat. Jo on taas jollakin jutut.
Kyllä meidän lapset on lahjakkaampia ja kauniimpia kuin teidän lapset. Tirsk.
Tietenkin lapseni ovat parempia kun osaavat leikkiä, ulkoilla, lukea ja vielä, herran jestas sentään, harrastaa. Joidenkin lapset eivät tunnu osaavan monia asioita vaan sitten harrastaminen sulkee pois muita asioita. Vai olisiko vaan vanhemman laiskuutta ja omia ajatuksia nuo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Minä en pidä ollenkaan hyvän sitä että lapset ovat kotona kouluikään saakka kotona, jos tässä sitä tarkoitetaan. Näkyy kyllä koulumaailmassa ketkä ovat olleet hoidossa jossakin muualla kuin kotona. Sellaisia kotona olleita häiriköitä on nyt pojan luokalla, kun nämä häirijöt eivät ole tottuneet olemaan ryhmässä. Uhkaavat opettajaa ja ihan ilkivaltaa ekasta luokasta lähtien. Ei mitään auktoriteettien kunnioitusta.
Mun lapset on jo lukiossa, menivät yli 9,5 keskiarvolla, sosiaaliset taidot aina erinomaiset ja käytös kymppi.
Kas kun siellä kiireettömässä kotiarjessa oppii käyttäytymään, missään laumasäilössä ei niinkään.
Sanoisin että normaali lapsi oppii ja hyötyy "laumassa" olemisesta paljon enemmän kuin pelkästään kotona olemisesta. Mutta jos haluaa kasvattaa lapsensa tyynnyrissä niin mikäs siinä. Pysyisivät sitten vaan poissa noista kouluympyröistä kun eivät näytä osaa käyttäytyä ja olla ryhmässä.
Sinä vaan haluat itse päästä vastuusta. Sullot vauvana laitokseen säilöön ja sitten kotona vain löhöätte.
Eivät ole minun lapseni menneet vauvana hoitoon vaan kotona olen ne hoitanut. Ajan ollessa sopiva ovat menneet hoitoon, kun itse palasin töihin. En siis tiedä mitä tarkoitat kotona löhöämisellä.
[/quote]
Arvaan että sen vaativan uran työt alkavat aikaisintaan 8-9 aamulla, tai sitä voi tehdä etänä, ainakin välillä. Jos työt alkaisivat esim.klo 5 aamulla, ei illalla enää jaksaisi kuskata lasta harrastuksiin. Harrastuksen pitäisi olla sellainen, jonka lapsi itse hoitaa pääsääntöisesti.[/quote]
Arvaat väärin, se vaativa työ vaatii paljon työmatkoja sekä koti -että ulkomailla. Mä lähden useimmiten kerran viikkoon klo 04 kotoa lennolle ja olen yhden yön mutta jaamme miehen kanssa näitä vuoroja. Etäpäiviä ei ole esimiesaseman takia.
Joku tuossa totesikin että lasten hankkiminen ei ole laiskan hommaa. Mitään harrastusta en ole lapselle tyrkyttänyt vaan löytänyt intohimon itse. Sitä haluan tukea minkä vain pystyn.
Jännä tämä nykyinen ajattelu että lapset välttämättä tarvitsee jotain ohjattuja harrastuksia. Olen itse 1970-luvun lapsi, asuttiin syrjässä eikä tosiaan harrastettu mitään ohjattua. Itse keksittiin tekemistä: luonnossa liikkumista, rakentelua esim puumajat, tietokoneohjelmointia. Kotonakin oltiin kouluikään vähillä sosiaalisilla kontakteille vieraisiin. 3 sisarusta, kellään ei mitään ongelmia koulussa ja kaikilla nykyään akateeminen koulutus ja hyvissä töissä ollaan. Hyvin pärjätty elämässä näin.
Siksi annan omien lastenkin vapaasti olla ohjatusti harrastamatta kun eivät sellaista itse kaipaa. Eiköhän noista koodarinörttejä ole tulossa kuten äidistään, kun sitä ovat tosi pienestä harrastaneet itsekseen. Poika lisäksi tykkää lennättää dronea ja tytär tehdä koruja.
Ohis. Kuvittelin, että keskustelupalstoilla voi keskustella asioista.