Lue keskustelun säännöt.
Onneks meidän lapsi ei harrasta. En vaan jaksais.
13.04.2019 |
Kattelin taas aamulla kun naapurit 7.30 aikaan roudas lapset peliin/treeneihin. Pitkin viikkoo kuskaavat lapsia treeneihin ja välillä tosi myöhään tulevat kotiin (klo 21 jälkeen).
Onneks meillä ei harrasteta. Kun ei viikonloppuisinkaan sais nukkua.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi altistaa lapsia niille kaukalon laidalla rähiseville lätkävanhemmille, isiä suurin osa heistä.
Työkaverin mukaan kaukalon kaidalla huutavat äidit pahimpia suustaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Ei vaan harrastaa niin, että harrastuksen pystyisi pitämään mukana aikuisuuteen asti, niin ettei se olisi joko tai.
Suomessa ei jostain syystä joukkuelajeja harrasteta ollenkaan... 10-11 v. voi olla neljät harkat viikossa ja pelit/turnaukset viikonloppuisin.
Entä, jos et pysty leipomaan mokkapaloja tai et omista autoa...?
Mammojen kosto on suloinen.
"Tervetuloa" seuraan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän itse kiekkoa huonona liikuntalajina, mutta silti: teet kyllä järkyttävän karhunpalveluksen lapsillesi, jos he eivät todellakaan harrastamitään sykettä nostavaa liikuntaa nuorena, koska mutsi ei jaksa.
Kiittelevät sinua sitten neljänkympin tienoilla kaikkine vaivoineen ja sairauksineen.
Toisaalta mutsi itse raunioituu, jos joutuu istumaan kaikki illat ja viikonloput autossa ja treeneissä. Ei yhden perheenjäsenen harrastus voi määritellä muiden arkea.
Meillä lapsilla on musiikkiharrastukset, minkä lisäksi ulkoillaan perheenä iltaisin, juuri siksi että meillä kaikkilla on oikeus pysyä kunnossa.
Mä käyn usein lenkillä pojan treenien aikana. Mies tekee usein töitä sen ajan, kun hän vie. Mutta kyllä meillä muutenkin aikaa jää aikuisten harrastuksiin ja liikuntaan, vaikka on 3 lasta joista yhdellä monet viikkotreenit.
Tuo kuulostaa - anteeksi vain - juuri siltä mitä en halua. Arvostan perheen yhteisen ajan korkealle.
Sinä et halua ja Sinä arvostat? Minä taas arvostan, että kaikki perheenjäsenet saavat tasapuolisesti perhe-elämästä irti eikä yksi päällepäsmäri sanele mitä haluaa ja ei halua muiden kustannuksella. Usein muuten harrastavissa perheissä vietetään aikaa yhdessä ja monissa passiivissa kaikki on luuri kourassa, että eipä se "yhteinen aika" tarkoita aina mitään laadukasta vuorovaikutusta
Ohis
Kyllä, olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että harrastavissa perheissä vietetään todennäköisesti enemmän aikaa yhdessä.
Mutta minun mielestäni ei ole kysymys harrastavasta perheestä, jos arki pyörii yhden ihmisen urheilun ehdoilla. Se on nimenomaan sitä sanelupolitiikkaa, jossa yksi päättää.
Harrastava perhe taas on sellainen, että mennään porukalla vaikka suunnistamaan ja sen jälkeen suunnitellaan ateria yhdessä ja kokataan. Sellaista arkea pidän ihanteena. Jos jonkun ihanne on toisenlainen, se ei haittaa minua. Mutta se haittaa, jos on pakko inttää että kuusi lapsen harrastuskertaa viikossa ei ole pois mistään muusta.
Miksi vedät ääripäihin? Eikö perheenjäsenillä tule olla mitään omaa ja yksilöllistä? Meillä yhdessä kokkaaminen ei ole mikään harrastus, vaan ihan peruselämää. Sen lisäksi että on se perheen yhteinen aika, on myös sitä kuuluisaa omaa aikaa jokaisella. Se auttaa myös lapsia toimimaan erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä ja itsenäistymään.
Koska perhe-elämä on nollasummapeliä. Kun sä sen vaativan työsi päälle lähdet harrastuskuskauksille, se on aina pois jostakin muusta asiasta. Kukaan meistä ei ehdi revetä kaikkialle. Siksi kuusi harrastuskertaa viikossa yhdellä perheenjäsenellä ei voi olla olematta pois muilta.
Mun lapseni ovat leikkineet yläkerrassa juonileikkiä koko tämän aamupäivän. Rakentavat jotain valtakuntaa, välillä keksivät omia lauluja. Ne lapset, jotka ovat tänä aamuna lähteneet ohjattuihin harrastuksiin, eivät ole olleet läheskään yhtä luovia. Mutta toki ovat saaneet enemmän liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Entä, jos et pysty leipomaan mokkapaloja tai et omista autoa...?
Mammojen kosto on suloinen.
"Tervetuloa" seuraan :D
not :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Ihan oikeastiko teillä pojat joko syrjäytyy kaljaporukoihin tai on jääkiekon kaljaporukoissa?
Kovin on kapeat vaihtoehfot 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestäisi sitä vanhempien kanssa seurustelua. Ihan horroria. Muuten voisin viedäkin lapseni.
Siihen lisänä vielä nämä autottomat perheet, joiden lasten taksikuskina saisi toimia.
Kiitos ei!
Meillä lapset harrastaa yhtä tai enintään kahta harrastusta kerrallaan. 7-vuotiaalla on takana jalkapalloa, sirkusta, tanssia, luistelua, kokkikerhoa ja erilaisia jumppa, 5-vuotiaalla jumppaa, uimakoulua ja parkouria. Maksettu kausi käydään loppuun mutta muuten kiinnostuksen kohteen on lupa vaihtua.
Mietin vain, kun tuntui ympärillä lasten harrastukset muuttuvan koko ajan vakavammiksi ja tärkeäksi tulee sitoutuminen ja yhdessä lajissa kehittyminen. Eikö harrastusten olisi kuitenkin tarkoitus olla ensisijaisesti kivaa ja mielekästä tekemistä? Toivottavasti saavat harrastaa läpi lapsuuden ja nuoruuden vaille sitä Yhtä Lajia valitsisikaan.
Pitkäjänteisyydessä, sinnikkyydessä ja taitojen määrätietoisessa opettelussa ei kummallakaan ole haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Tiukasti ohjelmoitu arki ja viikonloppu.
Kiitos ei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikunnaölisesti lahjalkkalla lapsella ja vanhemmalla on helppoa.
Ei meillä muilla.
Liikunta on vain yksi harrastus. Itse näkisin lapseni mieluummin vaikka klassisen musiikin yhteisössä.
Meillä on kolmesta kaksi lasta harrastanut kilpaurheilua ja just tuollaista seiskaksi jäähallille mokkapalojen kanssa, strassien liimailua iltamyöhällä ja nutturan väkertämistä aamuvarhaisella. Kolmas ei löytänyt omaa lajiaan ihan noin kiinteästi, mutta on pelannut pienestä saakka tennistä pari kertaa viikossa ja kausikortti laskettelurinteeseen on ollut joka talvi. Niihinkin on kuskattu ja laskettelemassa usein mukanakin.
Nyt ovat jo 17- ja 18 v. ja nuo lapsuuden harrastukset on jääneet, mutta liikunnallinen elämäntapa ja muut harrastukset on tilalla. Tennistä tykkäävät käydä pelaamassa keskenään jne.
Päivääkään en vaihtaisi pois. Mahtavia muistoja ja iloa - mutta myös tervettä pettymysten kohtaamista. Kyllä minäkin sain tuolta ajalta enemmän sisältöä elämään kuin siitä että olis saanu joka viikonloppu nukkua kymmeneen. Niitäkin viikonloppuja kuitenkin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset eivät edes pysty harrastamaan mitään koska meillä ei ole varaa autoon.
Meillä harrastetaan, ei siihen omaa autoa tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Meilläkin on kirjoja, leikkejä ja ulkoilua vaikka lapset harrastavat jääkiekkoa. Miksi harrastaminen ja normaali leikkiminen sulkisivat toisensa pois? Molemmat lapset oppivat myös lukemaan 5-vuotiaina ja koulukin sujuu keskimääräistä paremmin. Matemaattisesti lahjakkaita molemmat. Jo on taas jollakin jutut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi altistaa lapsia niille kaukalon laidalla rähiseville lätkävanhemmille, isiä suurin osa heistä.
Työkaverin mukaan kaukalon kaidalla huutavat äidit pahimpia suustaan...
Samaan huomaa fudiksessa. Äidit huutaa eniten.
Futismutsi
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään olette ajatelleet maksaa lapsen harrastuksen. Tuttavapiirissä on parikin ammattikoulusta valmistunutta, jotka jatkavat edelleen jossain aikuisten ö luokan liigassa ja vanhemmat maksavat edelleen. Nyt rahaa kuluu jo enemmän kuin juniorijoukkueessa.
Ja tää kuuluu sinulle miten?
Jokainen perhe tavallaan (tai vanhempiensa tavalla).
Ja yleensä nämä tavat perityvät.
Tai sitten lapset haluavat täysin toisenlaisen elämän.
Ota tästä nyt selvää. Ei ole yhtä vastausta - kaikki erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oleta, että lapseni harrastavat loppuelämänsä näitä lajeja, jotka ovat valinneet nuorina suosikeikseen. Toivon tosin, että harrastavat vielä yläkouluikäisinä niin eivät ole notkumassa ja syljeskelemässä kauppojen parkkipaikoilla niin kuin harrastamattomat tuon ikäiset. Meidän paikkakunnallamme jo alakoululaiset notkuvat pyörineen kauppojen ovensuussa, kiroilevat, syljeskelevät ja tupakoivat. Ihan keskellä kirkasta päivää. Olen niin iloinen, että oma lapseni on tuolloin harrastuksessa.
Ja sitten kun yläasteikäisenä lopettaa, niin mitä tilalle? Notkuminen ja syljeskeleminen kauppojen ovilla, kun elämästä yks kaks lähtee niin iso osa.
Niin tosiaan.. Olisi parempi oppia notkumaan ja syljeskelemään jo mahdollisimman varhain, niin ei tulisi tuollaista notkahdusta?
Minä taas ajattelen, että tiukasti ohjelmoitu arki johtaa siihen notkumiseen ja passiivisuuteen. Kun elämä on päiväkodista saakka täynnä ohjattua toimintaa (ja älylaitteita täyttämässä tyhjän tilan) ei ihmisen oma-aloitteisuus pääse kehittymään, ja kehittyy lyhytpinnainen, addiktioherkkä nuori.
Siksi olen mieluummin pikkuisen tylsän lapsuuden kannattaja. Kirjoja, leikkejä, ulkoilua.
Miksi sinä täytät sen lapsesi elämän ohjelmoidulla lapsuudella?
Meillä lapset oli alle kouluikäisinä kotona.
Pääsääntöisesti näin. Mutta kyllä lapsikin voi osata valita jo pienenä mikä kiinnostaa. Esim. kummityttöni piirsi todella paljon pienenä, huomattavasti enemmän kuin ikätoverinsa ja onkin nyt huippulahjakas ikäisekseen! Todella taitava. Samoin oma tytär sai tanssi-innostuksen päiväkodista jo pienenä ja on jatkanut useita vuosia tämän rakkaan harrastuksensa parissa. Kyllä pienestä lapsestakin voi jo erottaa mikä kiinnostaa ja mikä ei.