Kummallisin tietämäni elämäntyyli lapsiperheessä

Olen vaimoni kautta saanut tutustua ja nähdä erään perheen elämää läheltä. Kyläilemme heillä ja he meillä ja olemme muutenkin paljon tekemisissä. Perheessä on 2 alle 3v lasta. Toinen vanhemmista on terveydenhuollon ammattilainen, mutta kumpikaan ei ollut ennen omia lapsia saanut kokemusta vauvan tai lapsen hoidosta. He olivat ehkä kokemattomuutensa takia siis ensimmäisen lapsen synnyttyä vanhempina tietysti extravarovaisia oikeastaan kaikessa, eikä siinä sinänsä mitään. (Kun ensimmäinen lapsi syntyi, isä otti ihailtavasti vastuuta lapsesta, hän oli useamman kuukauden pois töistä, hoiti vauvan kaikki vaipanvaihdot, vaikka jännitti niin paljon vauvan käsittelyä, että tämä huusi kuin syötävä ensimmäiset kuukaudet pyllyä pestessä. Hän piti ja pitää edelleen pientä vauvaa erittäin jännittyneenä sylissä. Hän ei esimerkiksi voinut istuutua sohvalle vauva sylissään, vaan jonkun täytyi se hänelle antaa, kun oli ensin saanut tarpeeksi tyynyjä kyynärpäänsä alle jne. Ajattelin, että ehkä seuraavan vauvan kanssa hän ei enää jännittäisi ja vauvakin pystyisi rentoutumaan...mutta ei. ) Kyllähän vauva tottuu ajan myötä vanhempiensa käsittelyyn ja kaikilla on omat tapansa toimia, eikä siihen pidä ulkopuolisten puuttua, jos lapsesta kuitenkin huolehditaan hyvin.

Yksi asia mistä itse Hieman huolestuin ja kummastelin, kun he eivät ikinä puhuneet esikoiselle mitään, siis edes, kun hän oli jo yli 1v! Itse olen omaksunut, että selitän tapahtumia ja esineitä ja asioita jo pienelle vauvalle, ja hätkähdin sitä kuinka he eivät tosiaan kerro lapselle mitään esimerkiksi uloslähtemisestä tai nukkumaan menosta, lapsi vaan kaapataan mukaan sanomatta mitään ja puetaan osallistamatta lasta yhtään mitenkään :O. No sitten kun esikoinen täytti suunnilleen 2v, hänen viivästyneeseen puheenkehitykseen alettiin kiinnittää onneksi huomiota päivähoidossa ja VASTA silloin he alkoivat oikeasti puhua lapselle! JATKUU..