Ihana tunne kun mies ostaa jotain minulle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei osta lahjoja mulle koskaan, mutta kehuu vuolaasti. Lauantainakin hän oli, että mikä tuoksu sinulla on, tuoksut todella hyvälle.

Unohdin laittaa hajuvettä.

Tälläistä pieniä asioita, jotka ovat parempia kuin mikään tavaralahja.

Kyllä minunkin mies kehuu, ei lahjojen antaminen estä muita asioita. :)

Ei estä, ei. Toisaalta voin ostaa itsekin asiat, joita tarvitsen, en tarvitse lahjoja. Mies antaa aineettomia lahjoja, kuten niskahierontaa, valmistaa ruuan, laittaa kynttilöitä pöydälle. Olen tyytyväinen näin.

Minä tykkään myös lahjoista ja puolisoni onneksi on sen tajunnut. Synttärit ja joulu sekä tietysti äitienpäivä ovat itsestäänselvästi päiviä, jolloin saan jonkun ihanan lahjan. Mieheni näkee vaivaa löytääkseen juuri sopivan eikä mieti hintaa.

Perjantaisin meidän rutiineihin kuuluu, että mies tekee viikonlopun ruokaostokset (minä pääsääntöisesti vastaan arkiruoasta) ja tuo ihan joka kerta kimpun leikkokukkia. Tulppaanikimppu ei maksa monta euroa mutta osoittaa välittämistä.

Tämä ei mitenkään sulje pois aineettomia lahjoja tai muita huomionosoituksia. Tykkään siitä, kun mieheni keittää aamukahvit ja kysyy aina, ”kaadanko jo sinullekin?”. Pieni ele mutta mukava. Tai kun olemme käyneet yhdessä märässä metsässä juoksulenkillä, hän puhdistaa minunkin lenkkarini ja laittaa ne kuivumaan.

Suorastaan säälin niitä naisia, jotka vakuuttelevat etteivät halua tai tarvitse mitään eivätkä saa edes joululahjaa. Olemme kuitenkin edes sen arvoisia!

Olen jotenkin tottanut siihen, että en saa lahjoja. En odota, enkä ajattele asiaa. Hiukan surullista kyllä. Hienoa, jos jollain on näin.

Mielestäni lahjat ovat vastavuoroisia. Sitten pitäisi aina ostaa miehelle jotain takaisin, kun se tuo lahjan. Miksei kumpikin voi vain ostaa omat juttunsa?

Mulla ainakin tulisi huono omatunto siitä, jos en vaikka tykkääkään jostain lahjasta. Sitten pitäisi kuitenkin esittää miehelle, että tykkään siitä ja sitä pitäisi käyttää miehen takia. Harvemmin oikeasti mikään lahjavaate on edes sopivan kokoinen. Tai hajuvesi on juuri oikea. (Mulla yksi ja ainoa hajuvesi joka sopii huvin. En aio vaihtaa sitä mihinkään. ) Sitten kun tulee joku uusi tuoksu, joka ei tietysti sovi, mutta on pakko käyttää, kun se on lahja.

Mäkin sanoin eilen miehelle, että etpä oo muuten pitkää aikaa yllättänyt mua ostamalla jotain kivaa. Seuraavalta kauppareissulta mieheni kotiutuessa sain kortsupaketin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei osta lahjoja mulle koskaan, mutta kehuu vuolaasti. Lauantainakin hän oli, että mikä tuoksu sinulla on, tuoksut todella hyvälle.

Unohdin laittaa hajuvettä.

Tälläistä pieniä asioita, jotka ovat parempia kuin mikään tavaralahja.

Kyllä minunkin mies kehuu, ei lahjojen antaminen estä muita asioita. :)

Ei estä, ei. Toisaalta voin ostaa itsekin asiat, joita tarvitsen, en tarvitse lahjoja. Mies antaa aineettomia lahjoja, kuten niskahierontaa, valmistaa ruuan, laittaa kynttilöitä pöydälle. Olen tyytyväinen näin.

”En tarvitse lahjoja” no eikai kukaan elääkseen mitään lahjoja tarvitsekaan, toiset vaan rakastaa kumppaneitaan niin paljon että haluavat ilahduttaa myös lahjoin. Ei tarkoita ettei minulla olisi varaa niitä itsekkin ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään myös lahjoista ja puolisoni onneksi on sen tajunnut. Synttärit ja joulu sekä tietysti äitienpäivä ovat itsestäänselvästi päiviä, jolloin saan jonkun ihanan lahjan. Mieheni näkee vaivaa löytääkseen juuri sopivan eikä mieti hintaa.

Perjantaisin meidän rutiineihin kuuluu, että mies tekee viikonlopun ruokaostokset (minä pääsääntöisesti vastaan arkiruoasta) ja tuo ihan joka kerta kimpun leikkokukkia. Tulppaanikimppu ei maksa monta euroa mutta osoittaa välittämistä.

Tämä ei mitenkään sulje pois aineettomia lahjoja tai muita huomionosoituksia. Tykkään siitä, kun mieheni keittää aamukahvit ja kysyy aina, ”kaadanko jo sinullekin?”. Pieni ele mutta mukava. Tai kun olemme käyneet yhdessä märässä metsässä juoksulenkillä, hän puhdistaa minunkin lenkkarini ja laittaa ne kuivumaan.

Suorastaan säälin niitä naisia, jotka vakuuttelevat etteivät halua tai tarvitse mitään eivätkä saa edes joululahjaa. Olemme kuitenkin edes sen arvoisia!

Tämä. ”Ei mulle ole tärkeää.” On se - muistaminen on tärkeää. Henkilökohtaisesti olen kokenut suhteen, jossa narsisti alisti kaikilla tavoin, ja ikävin oli juuri tällainen älyllinen minun muistamiseni tallominen. Tätä korostettiin muistamalla muita naisia (!), joka olisi pitänyt täysin hyväksyä. Kun täytin 40, mies blokkasi minut somessa, ei muistanut mitenkään, mutta halusi loukata mahdollisimman syvästi hyysäämällä samaan aikaan aasialaisia ”tuttavanaisiaan”. Tämä esimerkki on tietysti äärimmäisestä sadistisesta narsistista, mutta tästä oppi: ei ikinä kumppaniksi ihmistä joka ei huomioi, jolle ei ole se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään myös lahjoista ja puolisoni onneksi on sen tajunnut. Synttärit ja joulu sekä tietysti äitienpäivä ovat itsestäänselvästi päiviä, jolloin saan jonkun ihanan lahjan. Mieheni näkee vaivaa löytääkseen juuri sopivan eikä mieti hintaa.

Perjantaisin meidän rutiineihin kuuluu, että mies tekee viikonlopun ruokaostokset (minä pääsääntöisesti vastaan arkiruoasta) ja tuo ihan joka kerta kimpun leikkokukkia. Tulppaanikimppu ei maksa monta euroa mutta osoittaa välittämistä.

Tämä ei mitenkään sulje pois aineettomia lahjoja tai muita huomionosoituksia. Tykkään siitä, kun mieheni keittää aamukahvit ja kysyy aina, ”kaadanko jo sinullekin?”. Pieni ele mutta mukava. Tai kun olemme käyneet yhdessä märässä metsässä juoksulenkillä, hän puhdistaa minunkin lenkkarini ja laittaa ne kuivumaan.

Suorastaan säälin niitä naisia, jotka vakuuttelevat etteivät halua tai tarvitse mitään eivätkä saa edes joululahjaa. Olemme kuitenkin edes sen arvoisia!

Tämä. ”Ei mulle ole tärkeää.” On se - muistaminen on tärkeää. Henkilökohtaisesti olen kokenut suhteen, jossa narsisti alisti kaikilla tavoin, ja ikävin oli juuri tällainen älyllinen minun muistamiseni tallominen. Tätä korostettiin muistamalla muita naisia (!), joka olisi pitänyt täysin hyväksyä. Kun täytin 40, mies blokkasi minut somessa, ei muistanut mitenkään, mutta halusi loukata mahdollisimman syvästi hyysäämällä samaan aikaan aasialaisia ”tuttavanaisiaan”. Tämä esimerkki on tietysti äärimmäisestä sadistisesta narsistista, mutta tästä oppi: ei ikinä kumppaniksi ihmistä joka ei huomioi, jolle ei ole se tärkein.

Järkyttävä mies :(

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lahjat ovat vastavuoroisia. Sitten pitäisi aina ostaa miehelle jotain takaisin, kun se tuo lahjan. Miksei kumpikin voi vain ostaa omat juttunsa?

Miksei kumpikin voi tuottaa omat orgasminsa?

Miksi toiselle tehdään pieniä palveluksia tai huomionosoituksia? Koska ne ovat ihania! Ne yhdistävät ja luovat tunnetta siitä että on haluttu ja toisen silmissä kaiken arvoinen!

Mies keittää minulle kahvit ja kaataa sen kuppiin, vaikka osaisin itsekin. Minä vien hänen autonsa katsastukseen vapaapäivänäni, vaikka hän voisi ihan hyvin tehdä sen itsekin. Mies kiillottaa minun kenkäni samalla kun omansa. Minä pesen hänenkin talvitakkinsa ja pakkaan ne kesäsäilytykseen. Tällä tavalla me osoitamme kaikilla pienillä teoilla, että olemme pariskunta, emme kämppiksiä jotka huolehtivat vain omista tarpeistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä materiaalisessa rakkaudenosoituksessa sinua ap viehättää? Voisiko joku muu aineeton osoitus olla sinulle merkki rakkaudesta?

https://www.5lovelanguages.com/ 

Varmaan tullut lapsuudesta kun vanhemmat ostaneet paljon asioita minulle niin rinnastan sen välittämisen ja rakkauden merkiksi. Tuon lisäksi myös kosketus on tärkeää. On tuttua juttua nuo rakkauden kielet.

Sinuna ottaa selvää, mitkä ovat miehesi rakkaudenkielet. Jotta saisit jatkossa enemmän kokea hänen rakkautta, niin opettelet ymmärtämään hänen tapansa osoittaa sitä. Hän varmaan sitä sinulle antaa, mutta et koe niitä rakkaudenosoituksiksi. Lisäksi työstäisin tuota materiaalista mielihyvää. Onko se sittenkään rakkaudentunnetta tuova ele? Näistä 5 kielestä tuo lahjominen on myös kaikkein toxisin ja kuten kirjoitit, niin olet oppinut sen lapsuudessa. Miten jatkossa, jos lahjoja ei tule esim. taloudellisesta tilanteesta johtuen, niin millä tavalla korvaat rakkaudentarpeesi? Saatat helposti päätyä kierteeseen, jossa janoat tuon eleen perään, muttet sitä saa häneltä. Lopulta tienne johtavat eroon, koska koet, että hän ei välitä sinusta. Miehen on parasta olla vähän varakkaampi, jotta rakkaudennälkäsi tulee tyydytetyksi. Voisit myös pohtia, miksi vanhempasi mieluummin osti hyväksyntäsi ja korvasi rakkautensa sen sijaan, että olisivat antaneet sitä terveemmällä tavalla. Oliko heidän vain helpompi tukkia suusi ostamalla sinut hiljaiseksi. 

Minulla oli tuo aiemmin yhtenä rakkaudenosoituksena ja vasta keski-ikään tullessani tajusin, mistä tämä johtui. Käsittelin asiaa vuosia ja nyt lahjan saaminen tuntuu mitättömältä. Se tuntuu kuin toinen ei oikeasti välitä. Opin, että rakkautta voi saada muussakin muodossa. Sellaisessa, jota lapsena janosin. Erosin lahjovasta miehestä ja opettelin vastaanottamaan sellaista rakkautta, joka oli luonteeltaan primaarisempaa. Se nostatti itsetuntoani huimasti. Kun katson pariskuntia, jotka ovat pitkään yhdessä vanhuuteen asti, niin huomaan, että he osaavat jakaa tasaisesti primaarista rakkautta. 

nro 2. kirjoittaja

Lahjan ei tarvitse olla kallis tuodakseen hyvää mieltä. Suklaalevy maksaa kaksi euroa ja tulppaanikimppu alle vitosen. Eikä niitä joka päivä tarvitse ostaa.

Ei toisen ilahduttaminen oikeasti ole rahasta kiinni. Kyllä se kertoo enemmän siitä ettei välitä. Toisen tarpeet ja toiveet eivät kiinnosta tarpeeksi. Harva kitupiikki on antelias myöskään muissa rakkaudenosoituksissaan eikä kitsastelija tee pyyteettömästi toisen eteen muutenkaan mitään.