Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?

Hirvi hyppäsi tielle ja katsoi minua silmiin ja samassa vastaan tuleva auto törmäsi häneen.

Hän näytti suruliselta ja se katse oli sellainen että siinä hetkessä tajusin, hänen suojelleen minua.

Auto ei käyttänyt ajovaloja ja minulla on tapana useinkin jäädä sellaisten autojen alle, jotka eivät pidä valoja päällä.

Minusta tuntui että hän sanoi minulle varo. Varo tuli mieleeni kun katseemme kohtasi.

Vuosia myöhemminkin koko tapaus tuntuu ihan hullulta. Mieheni mielestä se oli minun suojelusenkeli. En kyllä usko enkeleihin. Luultavasti järkytyin niin kovasti että mieleni teki temput.

Mitään yliluonnollistahan tuossa ei käytännössä ollut, paitsi pääni sisällä kuulunut ääni "varo" ja se katse ja törmäys. Eläin parka meni ihan nuusaksi :(

Kun olin pikkutyttö, muutimme taloon jossa tapahtui kaikenlaista vain "vähän oudosta" " hiivatin creepyyn." Se kuusi vuotta minkä siinä asuimme, järkytti pahasti  vanhempiani joiden uskomusten mukaan kuollut menee jumalan luo, tai sinne kuumempaan paikkaan  eikä jää maan päälle pyörimään. Minä lapsena olin avoimempi ja reagoin hämmästelyllä ilmiöihin jotka saisivat nyt aikuisena hyppäämään vaikka ikkunasta karkuun !

- Vessassa oli jatkuvasti valot päällä, vaikka kukaan ei niitä sinne tunnustanut jättäneensä ja lavuaarin reunalla olevasta maljakosta heitettiin tekokukat toistuvasti lattialle.

- Epämääräistä mölinää kuin joku huutaisi siansaksaa putkiloon, märkien jalkojen läpsytystä.

- Sänkyni päädyssä pieni mies jolla korkea hattu, äitini selitti sen olleen nukkumatti. Sama tyyppi oli seisoskellyt myös vanhempieni makkarissa.

- Pihalla liikuskeleva baskeripäinen mummo, joka katosi lähestyessä eikä jättänyt jälkiä lumeen.

- Kattoon yltävä tumma varjomainen hahmo jolla näytti olevan siivet mutta ei päätä, tämä hahmo järkytti eniten äitiä joka  uskoi enkeleihin ja puhui minulle aina suojelusenkeleistä. Onneksi tämä "enkeli" näyttäytyi vain kerran.

- Toiseen paikkaan siirtyviä ja  kokonaan kadoksiin jääviä tavaroita jotka yhdessä hetkessä olivat siinä ja toisessa ei ( karkkipussi, ruuvimeisseli, hiusharja).

- Naapurin pikkupoika pelkäsi ihan tosissaan pihamme huonokuntoisessa vajassa asuvaa Rölliä, joka ei kuitenkaan ollut telkkarin hassu Röllipeikko. " Ei Lölli vaan Lölli!" . Pojan pelko oli liian voimakasta ja pitkäkestoista ollakseen pelkkää mielikuvitusta tai huomion  hakua.

- Näin kerran ukkosen aikaan  vajan  takaa kyyryssä juoksevan ison mustan hahmon jolla oli takkuinen tukka ( Nykylapsi olisi ehkä kuvaillut sitä Harry Potterin Hagridiksi, mutta tuolloin ei mistään Pottereista ollut tietokaan)  ja keppi kädessä, hahmo juoksi isän auton  taakse mutta ei ollut enää siellä kun huusin isälle asiasta  ja isä tienkin meni tarkistamaan. Ja katsoin autoa koko ajan, hahmo ei poistunut sen takaa !  Oliko se    "Lölli?"

Hulluinta on että kyseessä oli 70-luvun  valoisa 1-kerroksinen tiilitalo eikä mikään sokkeloinen, hämärä , sodan aikainen rintamiestalo .

Vierailija kirjoitti:

Biologisen äitini lisäksi minulla oli äitipuoli, joka tuli kuvioihin ollessani teini-ikäinen emmekä tulleet toimeen. Äitipuoli valitti meikkaamisestani, vaatteistani ja koetti laittaa minulle ihan pikkulasten kotiintuloajat, tyyliin viikonloppuisin kello 19. En ollut mikään vaikea teini, noudatin kyllä järkeviä sääntöjä mutta äitipuoleni sai minusta kunnes rebelin esiin !  Olin 25-vuotias kun äitipuoleni sitten yllättäen kuoli suihkuun, isä oli ihmetellut miksi oli niin pitkään pesulla ja murtanut lopulta oven. 

Pari viikkoa äitipuolen kuoleman jälkeen olin yksin tämän ja isän yhteisessä asunnossa. Kun maleksin kahvikupin kanssa ympäriinsä, huomasin rippi ja ylioppilas-kuvieni olevan käännetty ympäri, kun kysyin tätä  myöhemmin isältä kielsi koskeneensa niihin.  Keittiössä ostamani pullapussi hyppäsi keskeltä pöytää lattialle kun kävin tupakalla. Kaikista hirvein juttu ja se, joka ajoi minut tukka putkella ulos asunnosta oli kun suihku meni itsekseen päälle! Soitin isälle että juodaan pullakahvit toiste, tuli migreeni. 

Pari vuotta myöhemmin kovassa humalassa isä paljasti asunnossa tapahtuneen "kaikkee hulluu  " hautajaisia edeltäneinä päivinä ja parina niiden jälkeenkin.  Suihku oli mennyt pariinkin kertaan itsekseen päälle, valokuvia oli tippuillut ja isä oli nähnyt punahiuksisen hahmon keittiön ikkunassa. Oli kuulemma syönyt pahasti  jumalaan, mutta ei kummituksiin uskovan miehen maailmankuvaa. 

Jumalaan uskovien tulisi kyllä uskoa myös riivaajiin ja henkiin. Ks. Raamattu. Ei "kummituksiin", mutta siihen että henkimaailma on todellinen.

Heräsin yöllä saatanallisiin nivelkipuihin, siinä vatsallani maatessa tuntui kuin olisin ollut jonkin ison otuksen päällä kun koko sänky nousi ja laski hengityksen tahtiin. Se ei siis liikkunut oman hengitykseni tahtiin.

Mulla oli teininä sellainen peacemerkkiriipus, noin 10cm halkaisijaltaan ja siinä oli kiinni vahva (ei ihan ohut) nahkahinha. Siinä korussa oli hihnaa varten valmiina reikä. Kerran se nahkahihna ja riipus olivat irti toisistaan, mutta muuten olivat siinä vieretysten kuten aina. Ei kukaan sitä hihnan tiukaksi vedettyä solmua olisi saanut auki, tai jos olisikin, kuka olisi nähnyt sen vaivan että olisi sen tehnyt? Riipus oli siis huoneessani. Meni kyllä kylmät väreet selkärankaa pitkin, sillä (tai pahalta hengeltä) tuollainen tuntui. Peacemerkkiinhän on piilotettuna alaspäin riippuva risti ja koska en uskovana nuorena sellaista halunnut kanniskella niin peacemerkki lensikin sitten roskiin. Piru oli itse näyttänyt että kyllä sinne se alaspäin riippuva risti oli piilotettu.

Vierailija kirjoitti:

Biologisen äitini lisäksi minulla oli äitipuoli, joka tuli kuvioihin ollessani teini-ikäinen emmekä tulleet toimeen. Äitipuoli valitti meikkaamisestani, vaatteistani ja koetti laittaa minulle ihan pikkulasten kotiintuloajat, tyyliin viikonloppuisin kello 19. En ollut mikään vaikea teini, noudatin kyllä järkeviä sääntöjä mutta äitipuoleni sai minusta kunnes rebelin esiin !  Olin 25-vuotias kun äitipuoleni sitten yllättäen kuoli suihkuun, isä oli ihmetellut miksi oli niin pitkään pesulla ja murtanut lopulta oven. 

Pari viikkoa äitipuolen kuoleman jälkeen olin yksin tämän ja isän yhteisessä asunnossa. Kun maleksin kahvikupin kanssa ympäriinsä, huomasin rippi ja ylioppilas-kuvieni olevan käännetty ympäri, kun kysyin tätä  myöhemmin isältä kielsi koskeneensa niihin.  Keittiössä ostamani pullapussi hyppäsi keskeltä pöytää lattialle kun kävin tupakalla. Kaikista hirvein juttu ja se, joka ajoi minut tukka putkella ulos asunnosta oli kun suihku meni itsekseen päälle! Soitin isälle että juodaan pullakahvit toiste, tuli migreeni. 

Pari vuotta myöhemmin kovassa humalassa isä paljasti asunnossa tapahtuneen "kaikkee hulluu  " hautajaisia edeltäneinä päivinä ja parina niiden jälkeenkin.  Suihku oli mennyt pariinkin kertaan itsekseen päälle, valokuvia oli tippuillut ja isä oli nähnyt punahiuksisen hahmon keittiön ikkunassa. Oli kuulemma syönyt pahasti  jumalaan, mutta ei kummituksiin uskovan miehen maailmankuvaa. 

  Tämä oli hyvä, tuli ihan kylmät väreet kun luin tuon.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin pikkutyttö, muutimme taloon jossa tapahtui kaikenlaista vain "vähän oudosta" " hiivatin creepyyn." Se kuusi vuotta minkä siinä asuimme, järkytti pahasti  vanhempiani joiden uskomusten mukaan kuollut menee jumalan luo, tai sinne kuumempaan paikkaan  eikä jää maan päälle pyörimään. Minä lapsena olin avoimempi ja reagoin hämmästelyllä ilmiöihin jotka saisivat nyt aikuisena hyppäämään vaikka ikkunasta karkuun !

- Vessassa oli jatkuvasti valot päällä, vaikka kukaan ei niitä sinne tunnustanut jättäneensä ja lavuaarin reunalla olevasta maljakosta heitettiin tekokukat toistuvasti lattialle.

- Epämääräistä mölinää kuin joku huutaisi siansaksaa putkiloon, märkien jalkojen läpsytystä.

- Sänkyni päädyssä pieni mies jolla korkea hattu, äitini selitti sen olleen nukkumatti. Sama tyyppi oli seisoskellyt myös vanhempieni makkarissa.

- Pihalla liikuskeleva baskeripäinen mummo, joka katosi lähestyessä eikä jättänyt jälkiä lumeen.

- Kattoon yltävä tumma varjomainen hahmo jolla näytti olevan siivet mutta ei päätä, tämä hahmo järkytti eniten äitiä joka  uskoi enkeleihin ja puhui minulle aina suojelusenkeleistä. Onneksi tämä "enkeli" näyttäytyi vain kerran.

- Toiseen paikkaan siirtyviä ja  kokonaan kadoksiin jääviä tavaroita jotka yhdessä hetkessä olivat siinä ja toisessa ei ( karkkipussi, ruuvimeisseli, hiusharja).

- Naapurin pikkupoika pelkäsi ihan tosissaan pihamme huonokuntoisessa vajassa asuvaa Rölliä, joka ei kuitenkaan ollut telkkarin hassu Röllipeikko. " Ei Lölli vaan Lölli!" . Pojan pelko oli liian voimakasta ja pitkäkestoista ollakseen pelkkää mielikuvitusta tai huomion  hakua.

- Näin kerran ukkosen aikaan  vajan  takaa kyyryssä juoksevan ison mustan hahmon jolla oli takkuinen tukka ( Nykylapsi olisi ehkä kuvaillut sitä Harry Potterin Hagridiksi, mutta tuolloin ei mistään Pottereista ollut tietokaan)  ja keppi kädessä, hahmo juoksi isän auton  taakse mutta ei ollut enää siellä kun huusin isälle asiasta  ja isä tienkin meni tarkistamaan. Ja katsoin autoa koko ajan, hahmo ei poistunut sen takaa !  Oliko se    "Lölli?"

Hulluinta on että kyseessä oli 70-luvun  valoisa 1-kerroksinen tiilitalo eikä mikään sokkeloinen, hämärä , sodan aikainen rintamiestalo .

  Hyhhyh, pelottava kertomus. Kuin jostain kauhuelokuvasta.

Hirvi ryntäsi tielle ja uhrasi itsensä vuokseni. kirjoitti:

Hirvi hyppäsi tielle ja katsoi minua silmiin ja samassa vastaan tuleva auto törmäsi häneen.

Hän näytti suruliselta ja se katse oli sellainen että siinä hetkessä tajusin, hänen suojelleen minua.

Auto ei käyttänyt ajovaloja ja minulla on tapana useinkin jäädä sellaisten autojen alle, jotka eivät pidä valoja päällä.

Minusta tuntui että hän sanoi minulle varo. Varo tuli mieleeni kun katseemme kohtasi.

Vuosia myöhemminkin koko tapaus tuntuu ihan hullulta. Mieheni mielestä se oli minun suojelusenkeli. En kyllä usko enkeleihin. Luultavasti järkytyin niin kovasti että mieleni teki temput.

Mitään yliluonnollistahan tuossa ei käytännössä ollut, paitsi pääni sisällä kuulunut ääni "varo" ja se katse ja törmäys. Eläin parka meni ihan nuusaksi :(

Tapana jäädä autojen alle, mitä??? No se jos mikä on yliluonnollista että olet vielä elossa :D:D

Kun äitini kuoli palasimme kotiimme ja radio olikin päällä siellä ja kun vasimme oven kuuluin laulu: Ihmisisä on kuin muurahaisia ne loputonta polkuansa taivaltaa, On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia niin ettei heitä toisistaan voi eroittaa.

....mut myöhäistä on hälle polttaa kynttilää kun hautakumpu kerran umpeen luotu on!

Hänellä oli puutarhaharrastus ja viljeli kukkapenkissä isoja punaisia kukkasia. Ne kaikki isot kukkaset olivat taipuneet rappujen edessä kivipolulle ja pudottaneet siihen  harmaalle terälehtensä kuin verikyyneleet.

Kun isäni oli kuollut ja hautajaiset jo pidetty,niistä kulunut jo varmaan kuukausi,menimme poikani kanssa isän kotitaloon,joka oli tietenkin tyhjä,siivoamaan.Poikani lähti ulos,lämmittämään ulkosaunaa,itse rupesin keittämään hirvikeittoa hellalla,sitä siinä keitellessäni kuulin yläkerrasta terävää koputusta....olin ymmällä,sillä talo oli tyhjä,mitä tämä koputus sitten merkitsi.Varmasti se oli tervehdys minulle isältäni.

Kaverini ja minä lähetimme kerran lähes samalla sekunnilla toisillemme puhelimeen whatsappissa samanlaisen valokuvan. Molemmat olivat ottaneet lehdessä olevasta tapahtumamainoksesta kuvan ja lähettäneet sitten toiselle. Lehdet olivat erilaiset. Asiasta ei oltu etukäteen puhuttu mitään. Kaveri asuu usean sadan kilometrin päässä. Tämä oli niin käsittämätön yhteensattuma, että vaikutti suorastaan yliluonnolliselta.

Muuten en ole kokenut mitään ihmeellistä koskaan.

En nyt tiedä onko mitenkään yliluonnollista, mutta kuitenkin välillä mietityttää. Miesystäväni asuu omakotitalossa metsän laidalla. Noh kerran aamulla heräsin yksinäni ja menin keittämään kahvia. Yhtäkkiä kuulen ulkoportaista töminää, ihan kuin joku olisi tulossa kohti ovea. Noh säikähdin tietysti, kun pelkkä t-paita päällä olin ja aloin laittamaan housuja jalkaan ja menin ulko-ovelle, muttei siellä ketään ollut. Kerroin sitten illalla miehelle ja hän sanoi, että kuuli kerran illalla saman äänen ja luuli että tulisin aikaisemmin töistä, mutta ei siellä ketään ollut.

Tämä todella mietityttää, koska oli todella tyyntä ja ne tömistelyt kuullosti ihan ihmisen askelilta.

Toinen tapahtuma kävi melkein heti tämän tömistelyn jälkeen, kun olin illalla lähdössä töihin ja olin juuri aukaisemassa auton ovea, kun näin tosi kirkkaan valon pensaitten takana, mikä ei kuitenkaan heijastunut mitenkään... Kävin katsomassa eikä siellä ketään ollut. Kerroin taas miehelle ja sanoi, että hänellä on jonkinlainen muistikuva, että hänkin olisi joskus semmoisen nähnyt pihallaan.

Vierailija kirjoitti:

Hirvi ryntäsi tielle ja uhrasi itsensä vuokseni. kirjoitti:

Hirvi hyppäsi tielle ja katsoi minua silmiin ja samassa vastaan tuleva auto törmäsi häneen.

Hän näytti suruliselta ja se katse oli sellainen että siinä hetkessä tajusin, hänen suojelleen minua.

Auto ei käyttänyt ajovaloja ja minulla on tapana useinkin jäädä sellaisten autojen alle, jotka eivät pidä valoja päällä.

Minusta tuntui että hän sanoi minulle varo. Varo tuli mieleeni kun katseemme kohtasi.

Vuosia myöhemminkin koko tapaus tuntuu ihan hullulta. Mieheni mielestä se oli minun suojelusenkeli. En kyllä usko enkeleihin. Luultavasti järkytyin niin kovasti että mieleni teki temput.

Mitään yliluonnollistahan tuossa ei käytännössä ollut, paitsi pääni sisällä kuulunut ääni "varo" ja se katse ja törmäys. Eläin parka meni ihan nuusaksi :(

Tapana jäädä autojen alle, mitä??? No se jos mikä on yliluonnollista että olet vielä elossa :D:D

Mulla on muuten sama juttu.

En huomioi autoja joissa ei ole valoja. Jotenkin miellän ne kadulla sellaisiksi että ne on tienviereen pysäytettyjä. Etenkin ulkomailla huomaa tämän, kun Suomessa valot on päällä vaikka olisi kesä.

Jotenkin mieli ei rekisteröi autoa ilman valoja. Monesti on meinannut jäädä auton alle.

Pitäkää ne valot päällä pliis.

Minulla on sellainen tarina että monesti kun vanha lapsuuden kaveri on ollut mielessä, niin hän päättää soittaa ja kertoa että on tulossa Suomeen ja nähdäänkö.

Teininä puhuin skypessä ystäväni kanssa. Istuin sängyllä, joka oli huoneeni ikkunan alla. Istuin selkä ikkunaan päin, joten minun kuvani takaa näkyi ikkunan heijastus muusta huoneesta mm auki olleesta ovi aukosta. Ulkona oli pimeää, joten heijastus näkyi selvästi ikkunasta, kun huoneessani oli valot päällä. 

Jossain vaiheessa ystäväni kysyi, mitä asiaa isoveljelläni oli. Kysyin tietenkin, että miten niin, koska isoveljeni ei asunut kotona, enkä ollut katsonut puhelinta, jos hän olisi soittanut tai laittanut viestiä. Kaveri sanoi, että kun hän seisoo oviaukossani. Katsoin tietenkin oviaukkoon, mutta eihän siellä mitään ollut, olisin tietysti nähnyt jos joku olisi siinä seissyt, koska oviaukko oli suoraan edessäni. Ystäväni kuitenkin väitti kiven kovaan että kusetan ja veljeni kuuntelee juttujamme, hänhän kuitenkin näkee miten hän seisoo oviaukossa. Tässä vaiheessa vasta katsoin kunnolla kuvaani koneelta. Siinä selvästikkin näkyi ison miehen hahmo oviaukossa, jonka pää osui melkein ovenkarmiin asti ja hartiat oli melkein oviaukon levyiset. Kasvoja tai muita ei näkynyt selvästi, pelkkä tumma hahmo. Säikähdin tietysti ja käänsin koneen, niin että ystäväni näki, ettei oviaukossa ole tosiaan ketään. Tässä vaiheessa molemmat olimme peloissamme ja kääntelin konetta niin, ettei se ole vaan mikään heijastus. Hahmo pysyi kokoajan paikallaan oviaukossa. En uskaltanut nousta laittamaan ovea kiinni tai valoja pois, niin sovimme kaverini kanssa, että nukumme molemmat skype auki. Aamulla hahmoa ei enää näkynyt kuvassa. 

Tästä on jo vuosia, mutta edelleen hieman ahdistaa, että mikä se oikein oli. Asunnossa tapahtui välillä muutakin outoa ja ahdistavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lasten radio-ohjattavat autot ovat ajelleet itsestään lasten ollessa isänsä kanssa reissussa satojen kilometrien päässä.

Säikäytti kyllä, vaikka en usko yliluonnolliseen.

Todennäköisesti autot vain nappasivat jonkun singnaalin ja reagoivat siihen.

Meillä soittorasia on soinut pari kertaa itsekseen. Eikä ollut mitään jännitettä jäänyt päälle tms. Soi yleensä normaalisti loppuun saakka ja hidastuu, kunnes pysähtyy. Tuolloin soitteli täydellä vedolla. Säikähdin.

Vietin lapsuuteni vanhassa rintamamiestalossa, missä isäni vanhemmat olivat aikanaan asuneet, mutta myöhemmin muuttaneet omiin asuntoihinsa. Tunsin isänisäni melko huonosti, muistan käyneeni hänen kotonaan ja saaneeni häneltä sisu-pastilleja, mutta siihen muistikuvani jotakuinkin jäävätkin. Minulle ei koskaan lapsena kerrottu, että hänellä oli pahoja mielenterveysongelmia ja hän oli mm. nuorempana jonakin yönä ns. seonnut ja alkanut raahata lapsiaan sängyistään saunaan "kastettavaksi". Hän oli myös linnoittautunut kotimme perimmäiseen huoneeseen, joka nyttemmin on olohuone, kuukausiksi ja istunut yksin pimeässä, syönyt kuulemma pelkkää suolasilliä ja juonut viinaa. Olin alle kouluikäinen kun hän kuoli.

Muistan äitini joskus maininneen ohimennen, että on kokenut kaikenlaista omituista elämänsä aikana, mutta kun kysyin tarkemmin, hän kieltäytyi kertomasta ja sanoi ettei halua pelotella minua.

Vasta kun olin parikymppinen, puhuimme kunnolla asiasta.

Äiti teki vuorotöitä, ja aamuvuoropäivinä hän heräsi jo viiden maissa ja tapansa mukaan istui keittiön pöydän ääressä, ikkunan vieressä syömässä aamupalaa ja lukemassa kirjaa. Yhtenä aamuna ikkunaan koputettiin kun ulkona oli vielä pimeää, ja äiti meni avaamaan oven luullen, että Erkki-pappa oli tullut käymään, koska isänisälläni oli tapana koputtaa ikkunaan tuolla tavoin jos ovi oli lukossa. Ovella ei kuitenkaan ollut ketään, ja myöhemmin samana päivänä saimme kuulla, että pappa oli kuollut.

Talomme oli ollut isänisälleni hyvin tärkeä paikka, ja nyt aikuisiällä olen pohtinut, olisiko hän useamminkin "tullut käymään" siellä kuolemansa jälkeen, koska talossa oli aina jotenkin omituinen tunnelma. Yksin kotona ollessani en koskaan tuntenut olevani täysin yksin, ja joskus talosta ulos lähtiessäni pelkäsin hirveästi kääntää selkäni tyhjään taloon päin ja muistan monesti juosseeni ovesta ulos jonkinlaisessa pakokauhussa.

Vanhempani erosivat kun olin 19, ja isäni jäi asumaan vanhaan taloon.  Kävin seuraavien vuosien aikana usein siivoamassa siellä, koska isäni ei kertakaikkiaan moisiin "akkojen hommiin" kykene ja olisi luultavasti hukkunut p*skaan jos en olisi välillä tullut imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä.

Joskus kun siivosin niin, että isä ei itse ollut kotona, minulla oli todella inhottava tunne, etten ollut ollenkaan tervetullut sinne. Imuroiminen oli myös hankalaa, koska perässä vetämäni imuri meni vähän väliä itsestään pois päältä. Virtajohto oli edelleen kiinni seinässä enkä löytänyt mitään muutamaan syytä, miksi imuri olisi mennyt pois päältä. Tätä tapahtui vain ollessani talossa yksin. Kerran kun oikein tuskastuin siihen kamalaan tunteeseen, kuin joku olisi tuijottanut ja halunnut että lähden, sanoin ääneen jotain tyyliin "anna olla jo, imuroin vaan ja lähden sitten". Silloin sain tehdä homman loppuun ilman ongelmia imurin kanssa.

Nykyään isällä on onneksi naisystävä siivoamassa, enkä todellakaan mielelläni käy lapsuudenkodissani.

Vierailija kirjoitti:

Tuula Porvoosta hei kirjoitti:

Saata na kävi aamulla paskalla meijän vessassa. Haisi demonisen pahalta.

Pieru haisee padkalle. Pieru on tuulahdus helvetistä.

Pieru on henkäys persauksista.

Saatana = Piru, eli pieru, eli paha henki.

Aamen

Joskus nuoruudessani ollessani lomalla Rodoksella, istuin eräässä tavernassa juomassa drinkkiäni.  Yhtäkkiä valkoiseksi kalkitusta seinästä takanani ilmestyi käsi. Se käsi oli vitivalkoinen haamumainen ja liikkui siinä jonkin aikaa kuin yrittäen ottaa juomaani pois.

Kysäisin siinä vieressä istuvalta seuralaiseltani, että näkikö hänkin saman. Ei kuulemma ollut nähnyt ja pani koko jutun humalani piikkiin. En tiedä sitten olisiko ollut jonkinlainen hallusinaatio, olinhan kuitenkin jo juonut jonkin verran.

Kun aloimme seurustella, mieheni asui keskellä metsää ok-talossa ja monesti olin siellä päivisin yksin miehen ollessa töissä. Kerran sitten keittelin kahvia pelkät stringit  päällä, kun kuulin ulkoportailta töminää  sekä yskimistä ja muistin samassa että ei saakeli, ovi ei ole  lukossa ! En minä sieltä minkään Norman Batesin pelännyt olevan tulossa, vaan jonkun naapurin isännän joka on tottunut että muiden taloihin marssitaan kuin kotiinsa ja minä olin siellä keittiössä nalkissa nakuna! Tempaisin astiapyykeen tissien eteen ja kurkistin ovesta, äänet olivat lakanneet eikä kukaan ollut tullut sisään. Hiivin eteiseen, vedin polvimittaisen takkini päälle ja avasin oven " Huhuu... dagar.. hello?" Piha oli tyhjä ja tiesin että jos joku olisi tullut autolla olisin kuullut auton äänen. Kun tajusin etten ollut kuullut auton ajavan pois pihasta ,enkä muuten pihaankaan sen puoleen !  aloin pelätä,  onneksi mies tuli pian töistä .

Kaksi vuorokautta äidin kuolemasta näin hänet keskellä yötä. Äidillä oli se side pään ympärillä joka laitetaan sairaalassa vainajalle.