Lue keskustelun säännöt.
Perheelliset seittäkää miksei sen vauvan ja lapsen kanssa voi irroittautua ja aikaa ei jää muuhun elämään?
Miksi ei olisi aikaa edes sitä muutamaan tuntia? Vastasyntyneen ymmärrän, ettei niin pientä vauvaa voi jättää yksin jos vielä imettää, mutta voihan sen vauvan ottaa mukaan. Taaperon voi antaa hoitoon sen tunnin parin ajaksi. Tuntuu että perheelliset vaan keksivät tekosyitä ettei ole aikaa muuhun. Onhan sillä vauvalla isä! Miksi isät eivät voi hoitaa vauvaa ja lasta?? En ymmärrä miksei äidillä ole aikaa laittaa itseään tai edes käydä yksin suihkussa ym. Ei se lapsi ole teissä napanuoralla kiinni 24/7. En ole lapsivihaaja ja kummilapsia löytyy useampi kappale mutta en ymmärrä perheellisten ajankäyttöä. Selittäkää mihin tekosyiden keksimiseen aikanne menee!
Kommentit (605)
Vierailija kirjoitti:
En lue muita kuin ap-aloituksen.
Jatkan kohta testattuani voiko tänne enää anonyyminä kirjoittaa rekisteröitymättä, koska ap:n kirjoitusta en voniut lainata.
Joo, kummallinen uusi systeemi kyllä että pitää rekisteröityä jos lainaa aloitusta, eihän siinä mitään järkeä ole. Voi sen lainata niinkin että kopioi sen tekstin siitä, siinä vaan on vähän enemmän vaivaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juoksuvaunijakin on, mutta aika harva nainen juoksee lastenvaunujen kanssa. Miehiä sen sijaan näkee joskus. Ihana harrastus muutaman kerran viikossa tai joka päivä yhdessä lenkillä. Siis ei tekosyytä liikkumattomuuteen.
En tiedä, onko tähän jo kommentoitu mitään, mutta en mä ainakaan pitänyt hyvänä istuttaa tai makuuttaa pientä lasta/vauvaa sen hereillä ollessa. Päiväunien aikana tein kotitöitä, lepäsin tai harrastin jotain kotona. Lenkillä kävin joka toinen ilta puolison nukuttaessa lapsia.
Siis mitä se sun vauva teki sitten hereillä ollessaan? Seisoi? Ui? Lensi?
No niin, ei voi siis lainata.
..
Miten niin ei ole omaa aikaa?
Kun on yh ei lapsella ole isä kuvioissa kuin ehkä joskus, jos silloinkaan eli ei lapsella aina ole sitä Pyhää Isää siinä helpottamassa asioiden sinunmukaista menoa.
..
Kysynpähän omasta kokemuksestani yli kaksivuotisen pikkulapsen yksinhuoltajauran koettuani, että miksi pitäisi olla jotenkin erityisen suuria omia aikoja?
Lapsen kanssahan on kivaa: on kiva opettaa, oppia ja laittaa DVD päälle, kun haluaa kirjoitella mammapalstoille.
Ainakin alle 2-vuotias useimmiten nukkuu ainakin yhdet päiväunet.
Terrible two (= 2-vuotias) on usein oma ongelmansa.
..
Olin kotona 2 vuotta ja 8 kk ennen kuin lapsi meni päiväkotiin ja minä pääsin töihin "lepäämään".
..
En kirjoittanut provona, vaan kokemuksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niin, ei voi siis lainata.
..
Miten niin ei ole omaa aikaa?
Kun on yh ei lapsella ole isä kuvioissa kuin ehkä joskus, jos silloinkaan eli ei lapsella aina ole sitä Pyhää Isää siinä helpottamassa asioiden sinunmukaista menoa.
..
Kysynpähän omasta kokemuksestani yli kaksivuotisen pikkulapsen yksinhuoltajauran koettuani, että miksi pitäisi olla jotenkin erityisen suuria omia aikoja?
Lapsen kanssahan on kivaa: on kiva opettaa, oppia ja laittaa DVD päälle, kun haluaa kirjoitella mammapalstoille.
Ainakin alle 2-vuotias useimmiten nukkuu ainakin yhdet päiväunet.
Terrible two (= 2-vuotias) on usein oma ongelmansa.
..
Olin kotona 2 vuotta ja 8 kk ennen kuin lapsi meni päiväkotiin ja minä pääsin töihin "lepäämään".
..
En kirjoittanut provona, vaan kokemuksen vuoksi.
Kyllä muita voi lainata, vain aloitusta ei ilman kirjautumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa enää, lapsi vie kaiken energian. Lisäksi sinun seuraasi emme enää kaipaa, sillä teimme itse parempaa seuraa.
Eikö sinussa ole naista sanomaan tätä kavereillesi? Vaan täytyy vedota viattomaan lapseen, hänen tarpeisiinsa ja näin vyöryttää vastuuta hänen niskoilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .
Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?
Nykyisin on muotia imettää pari kolme vuotiaaksi. Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin.
Yleensä kun on sen perheen saanut, niin mieluummin viettää aikaansa sen oman perheen kanssa, eikä juoksentelee joidenkin vieraiden luokse.
Ihan mielenkiinnosta, miksi se kuulostaa irvokkaalta?
No minusta kyllä raja menee siinä kun tasoero on niin iso, että osaa itse juosta ja puhua. Miksi tällaista pitäisi imettää? Eihän se ole vuosi kauniin saanut siitä maidosta muuta kuin nestettä.
En minä ainakaan tee valintoja sen perusteella, miten sinä koet asiat. Jos lapsi ei tarvitse maitoa yhden vuoden jälkeen, niin miksi sitä lehmänmaitoa sitten pitää antaa? Vai oletko jättänyt sitäkin antamatta, kun ei siitä saa kuin nestettä?
Jos nyt sanotaan, että vuoden ikään asti maito on lapsen tärkein ravinto, niin miten se lakkaa olemasta täysin arvoton asia sen vuoden iän jälkeen. Ja jos nyt oikeasti haluat tietää, mikä on ihmisen biologinen vierottautumisikä, niin on siitäkin tehty tutkimuksia. Sen sanotaan olevan 2–7 vuotta. Muut ihmisapinat (ihmisen lähimmät sukulaiset) imettävät todella pitkään, joten siitäkin voi jo päätellä, että ei ihmiselläkään ole luonnostaan mitään ajatusta siitä, että vuoden ikään pitää lopettaa.
On myöskin tehty tutkimuksia siitä, miten sen äidinmaidon koostumus muuttuu . Eli siinä vuoden paikkeilla lapsi ei enää saa siitä juuri muuta kuin nestettä. Rasva ja valkuaispitoisuus laskee eikä niitä vasta-aineitskaan juuri ole. Voit vapaasti googlettaa. Vuosikymmen sitten lastenlääkärit vielä suositti vuoden kestävää imetystä hygienisissä länsimaissa. Kuitenkin kehitydmaihin suositeltiin pitempää imetystä koska vesi ei ole puhdasta, hygienia on huono ja pikkulapset kuolee ripuliin. Ilmeisesti oli wholle kestämätön tilanne antaa eri ohjeita teollisuus ja kehitysmaihin. Sori vaan imetysmafia.
Joo, mäkin oon lukenut tutkimuksia, ja niiden mukaan äidinmaito on juuri sellaista ravintoa, jota lapsi kaipaa. Olen tosiaan googletellut ja lukenut erilaisia tutkimuksia.
Mutta tosiaan, et vielä vastannutkaan siihen kysymykseen siitä, miten lehmänmaitoa kuitenkin annetaan, vaikka se ei olekaan muuta kuin nestettä. Miksi toisen nisäkäslajin maito olisi parempaa?
Minä en muuten viestissäni puhunut suosituksista (esim. WHO) yhtään mitään, puhuin ihmisen luontaisesta vieroittautumisiästä, jota on tieteellisesti tutkittu. Et ottanut siihenkään mitään kantaan. Keskustelu alkoi siitä, että pidit tietyn ikäisen lapsen imetystä irvokkaana.
Minä olen eri, mutta kyllähän se vähän irvokasta on, kun kaverin yli 2-vuotiasta imetetään tuon tuosta. Kersa analysoi samalla tissien kokoa ja ehkä pelleileekin rinnoilla. Yörgh. Näin ulkopuolisen silmin tuo on jo vähän, noh, erikoista katseltavaa ja herättää kysymyksiä, kenen tarpeita ja millaisia tarpeita tuolla tyydytetään. Halutaanko suhtautua yli 2-vuotiaaseen kuin pikkuvauvaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.
Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään, ja sitten kun sota-ajat oli ohi ja köyhimmät ajat sen jälkeen ja alettiin enemmän puhua lapsen oikeuksista ja yleensäkin vanhemmuudesta lapsen onnellisuuden kannalta eikä vain esim. kurin pitämisen kannalta, on varmasti jokainen sukupolvi saanut entistä laadukkaampaa vanhemmuutta lapsuuteensa, varmasti rakkautta on ollut niilläkin vanhemmilla jotka ei ole niin tarkkaan ehtinyt olla lastensa tunteita sanoittamassa.
Aina on ollut poikkeuksia ja tulee olemaan, koska kaikilla vanhemmilla ei elämä ole helppoa ja se heijastuu tietysti myös lapsiin. Se on huolestuttavaa tässä ajassa että vaikka nyt pitäisi kaiken olla helpompaa, tietoa ja vertaistukea saa helposti netistä vaikka muuten yksinään kököttäisi lapsen kanssa kotona, niin nyt nuoret vanhemmat vetää sen suorittamisen sitten överiksi. Kyllä se lapsi saa hyvän kasvatuksen ja onnellisen lapsuuden helpommallakin, ei ole äidin pakko polttaa kynttilää molemmista päistä lapsen takia. Lapsi ei loppujen lopuksi niin hirveästi yleensä vaadi, rakkaudella pääsee jo tosi pitkälle jos ruokaa on ja katto pään päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .
Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?
Ap, kuinka usein sinulla on tapana hoitaa (ilmaiseksi!) kaveripiirin pikkulapsia, niin että heidän vanhempansa pääsevät viettämään omaa aikaa? Vai oletko kenties samanlainen kuin minun (ex-)ystäväni, joka painosti laittamaan lapset hoitoon ”vaikka jonnekin kaverille”, niin että voisin lähteä hänen kanssaan jonnekin... mutta sitten kun kysyin, koska hän haluaisi katsoa lapseni perään, että pääsisin tapaamaan toista kaveria, hän suuttui. Oli kuulemma täysin kohtuuton pyyntö, että hän vahtisi jonkun lapsia. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .
Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?
Nykyisin on muotia imettää pari kolme vuotiaaksi. Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin.
Yleensä kun on sen perheen saanut, niin mieluummin viettää aikaansa sen oman perheen kanssa, eikä juoksentelee joidenkin vieraiden luokse.
Ihan mielenkiinnosta, miksi se kuulostaa irvokkaalta?
No minusta kyllä raja menee siinä kun tasoero on niin iso, että osaa itse juosta ja puhua. Miksi tällaista pitäisi imettää? Eihän se ole vuosi kauniin saanut siitä maidosta muuta kuin nestettä.
Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa. Äidinmaito on aina rikasravinteisinta ja ihmisen kehitykselle ja terveydelle parasta juomaa, mitä voi löytyä koko maailmasta. Ei lapsen ikä vaikuta maidon sisältöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.
Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään, ja sitten kun sota-ajat oli ohi ja köyhimmät ajat sen jälkeen ja alettiin enemmän puhua lapsen oikeuksista ja yleensäkin vanhemmuudesta lapsen onnellisuuden kannalta eikä vain esim. kurin pitämisen kannalta, on varmasti jokainen sukupolvi saanut entistä laadukkaampaa vanhemmuutta lapsuuteensa, varmasti rakkautta on ollut niilläkin vanhemmilla jotka ei ole niin tarkkaan ehtinyt olla lastensa tunteita sanoittamassa.
Aina on ollut poikkeuksia ja tulee olemaan, koska kaikilla vanhemmilla ei elämä ole helppoa ja se heijastuu tietysti myös lapsiin. Se on huolestuttavaa tässä ajassa että vaikka nyt pitäisi kaiken olla helpompaa, tietoa ja vertaistukea saa helposti netistä vaikka muuten yksinään kököttäisi lapsen kanssa kotona, niin nyt nuoret vanhemmat vetää sen suorittamisen sitten överiksi. Kyllä se lapsi saa hyvän kasvatuksen ja onnellisen lapsuuden helpommallakin, ei ole äidin pakko polttaa kynttilää molemmista päistä lapsen takia. Lapsi ei loppujen lopuksi niin hirveästi yleensä vaadi, rakkaudella pääsee jo tosi pitkälle jos ruokaa on ja katto pään päällä.
Olet pihalla kuin lumiukko niistä paineista ja vaatimuksista, joita nykyvanhempiin kohdistuu. Ei he niitä itse keksi, kuten kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.
Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään, ja sitten kun sota-ajat oli ohi ja köyhimmät ajat sen jälkeen ja alettiin enemmän puhua lapsen oikeuksista ja yleensäkin vanhemmuudesta lapsen onnellisuuden kannalta eikä vain esim. kurin pitämisen kannalta, on varmasti jokainen sukupolvi saanut entistä laadukkaampaa vanhemmuutta lapsuuteensa, varmasti rakkautta on ollut niilläkin vanhemmilla jotka ei ole niin tarkkaan ehtinyt olla lastensa tunteita sanoittamassa.
Aina on ollut poikkeuksia ja tulee olemaan, koska kaikilla vanhemmilla ei elämä ole helppoa ja se heijastuu tietysti myös lapsiin. Se on huolestuttavaa tässä ajassa että vaikka nyt pitäisi kaiken olla helpompaa, tietoa ja vertaistukea saa helposti netistä vaikka muuten yksinään kököttäisi lapsen kanssa kotona, niin nyt nuoret vanhemmat vetää sen suorittamisen sitten överiksi. Kyllä se lapsi saa hyvän kasvatuksen ja onnellisen lapsuuden helpommallakin, ei ole äidin pakko polttaa kynttilää molemmista päistä lapsen takia. Lapsi ei loppujen lopuksi niin hirveästi yleensä vaadi, rakkaudella pääsee jo tosi pitkälle jos ruokaa on ja katto pään päällä.
Olet pihalla kuin lumiukko niistä paineista ja vaatimuksista, joita nykyvanhempiin kohdistuu. Ei he niitä itse keksi, kuten kuvittelet.
Paineet päättää tai keksii jokainen itse, olipa kyse lapsista, työstä tai puutarhan/parvekkeen kukista.
Jos halutaan näyttää ja olla olevinaan, tilanne on huono ja paineet lyövät yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on vauva ja 2-vuotias, ja kyllä mä odotan että saan jo vauvavuoden aikana itselleni omaa aikaa. Meillä on miehen kanssa tasavertainen vanhemmuus. Hän ei ole reissutyössä eikä vaihda autonrenkaita 24/7 :D joten uskoisin että tämä järjestyy kyllä. Vaatii vaan suunnittelua ja keskustelua että miten toteutetaan. En halua jättää toista vaan selviytymään kaaoksen keskelle.
Niin että et sinäkään noin vain sano miehelle, että kuule Maikki soitti, lähden sen kanssa tästä vähän kahville. Sopimista, järjestelyjä, aikatauluja se vaatii sinultakin. Ja luottamusta siihen, että mies muistaa pilkkoa esikoisen iltapalamössöt niin pieniksi paloiksi, ettei tämä tukehdu, ja valvoa lasten iltakylpyä joka sekunti lähtemättä hetkeksikään muualle, etteivät he huku, jne.
Mistä sä päättelit että mun mies on joku retard i joka ei saa edes pidettyä lapsiaan elossa? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.
Lapset oli ennen heitteillä.
Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.
Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..
Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.
Äiti 30v.
Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin.
Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.
Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään, ja sitten kun sota-ajat oli ohi ja köyhimmät ajat sen jälkeen ja alettiin enemmän puhua lapsen oikeuksista ja yleensäkin vanhemmuudesta lapsen onnellisuuden kannalta eikä vain esim. kurin pitämisen kannalta, on varmasti jokainen sukupolvi saanut entistä laadukkaampaa vanhemmuutta lapsuuteensa, varmasti rakkautta on ollut niilläkin vanhemmilla jotka ei ole niin tarkkaan ehtinyt olla lastensa tunteita sanoittamassa.
Aina on ollut poikkeuksia ja tulee olemaan, koska kaikilla vanhemmilla ei elämä ole helppoa ja se heijastuu tietysti myös lapsiin. Se on huolestuttavaa tässä ajassa että vaikka nyt pitäisi kaiken olla helpompaa, tietoa ja vertaistukea saa helposti netistä vaikka muuten yksinään kököttäisi lapsen kanssa kotona, niin nyt nuoret vanhemmat vetää sen suorittamisen sitten överiksi. Kyllä se lapsi saa hyvän kasvatuksen ja onnellisen lapsuuden helpommallakin, ei ole äidin pakko polttaa kynttilää molemmista päistä lapsen takia. Lapsi ei loppujen lopuksi niin hirveästi yleensä vaadi, rakkaudella pääsee jo tosi pitkälle jos ruokaa on ja katto pään päällä.
Ihan kaunis tuo lopun korulause. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa että on rakkautta? Se rakkaus itsessäänkö riittää? Se että kertoo lapselle että rakastan sua? Sillä pääsee pitkälle?
Kyllä se rakkaus lapseen ainakin minulla pitää sisällään lukemattomia asioita. Kuten lapsen aidon kuuntelemisen ja hänen persoonansa, temperamenttinsa ja tunteensa/mielipiteensä huomioonottamisen arkipäivän elämässä, loputtoman kiinnostuksen lapsen asioihin, että rakastaa ja jaksaa myös silloin kun lapsella menee huonosti tai jopa hemmetin huonosti tai olisi kuinka hankala, laittamaan aika loputtomasti lapsen tarpeita omien tarpeiden edelle jne. Kyllä se rakkaus on usein tekoja, jotka vaatii vanhemmalta välillä paljonkin, joskus niin paljon että olet omien voimien äärirajoilla. Eikä se ole mitään ylisuorittamista vaan vastuullista vanhemmuutta.
Kyllä me 80/90-luvun lapset oltiin todella heitteillä verrattuna nykypäivän lapseen. Puhutaan kahdesta eri maailmasta, todellakin. Ei silloin vielä edes ymmärretty lapsen kehityspsykologiasta tai emotionaalisista tarpeista kovinkaan kummoisesti. Se näkemys oli juuri tuota "kunhan on puhtaat vaatteet päällä ja ruokaa niin hyvin menee"- linjaa .. Siihen päälle lama ja sen vaikutukset sen ajan vanhempien omaan mielenterveyteen ja jaksamiseen, niin ei ne laiminlyöntitapauksetkaan kovin tavattomia olleet. En tiedä pohdittiinko silloin juurikaan sitä miten valtavasti se lama vaikuttaa myös LAPSIIN. Tuntuu että sen laajat vaikutukset on ymmärretty vasta jälkikäteen..
Äiti 30v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis mihin sen lapsen voi vaan laittaa pariksi tunniksi hoitoon?
Suihkussa käymisen hankaluus ainakin itselläni on ollut sitä, että jos sinne suihkuun menee niin vauva ja taaperokin on otettava sinne mukaan, siinä ei paljoa pysty vaikka tukkaa pesemään kun pitää varoa ettei saippuaa mene lapsen päälle ja silmiin tai ettei pikkutaapero liukastu.
Suihkuun pääsee siis helpoiten silloin kun mieskin on kotona tai lapset jo nukkumassa.Laittautumista turhempaa ajankäyttöä en oikeen osaa keksiä päiviin jolloin ei ole menossa mihinkään. Ja usein en halua edes lähteä mihinkään sen kummemmin, vietän mielelläni aikaa mieheni ja lasteni kanssa.
Näitä suihkualoituksia lukiessa mietin miksi kukaan tekee lapsia ja väen vängällä vielä kaksi kappaletta ja noin pienin ikäeroin? Järjenköyhyyttä. Lisäksi taaperon voi ottaa mukaan ja vauvan jättää pinnikseen siksi aikaa. Toinen vaihtoehto on, että vauva suljettuun huoneeseen pinniksessä ettei taapero mene sen kimppuun ja taapero katsomaan videoita siksi aikaa. So simple.
Sitä paitsi itse äitiyslomalla meikkasin ja laittauduin, koska se piti minut järjissäni.
Kiitos kommentista.
No joo kuulostaa varmaan kauheelta sellaiselle jonka mielenterveys on kiinni meikkaamisesta.
Mun vauvaa ei voi jättää pinnikseen koska en jaksa pestä niitä oksennuksia jotka sen huutaminen sille aiheuttaa.
Enkä tarkoittanut, että mulla olis vauva ja taapero vaan tarkoitin että vauvaikäisen ja taaperoikäisenkin vielä joutuu usein sinne suihkuun ottamaan.
Mulla on vauva ja leikki-ikäinen joten ikäeroa on jopa paljon yli kaksi vuotta :) pienemmällä ikäerolla ei oltaisi uskallettu.
Eikä se minulle ole mikään iso ongelma käydä suihkussa vasta iltapäivällä tai illalla jolloin se on helpointa ja saa olla rauhassa, en vain extemporee voi lähteä kaverin kanssa kahvittelemaan (ainakaan kovin freesinä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juoksuvaunijakin on, mutta aika harva nainen juoksee lastenvaunujen kanssa. Miehiä sen sijaan näkee joskus. Ihana harrastus muutaman kerran viikossa tai joka päivä yhdessä lenkillä. Siis ei tekosyytä liikkumattomuuteen.
En tiedä, onko tähän jo kommentoitu mitään, mutta en mä ainakaan pitänyt hyvänä istuttaa tai makuuttaa pientä lasta/vauvaa sen hereillä ollessa. Päiväunien aikana tein kotitöitä, lepäsin tai harrastin jotain kotona. Lenkillä kävin joka toinen ilta puolison nukuttaessa lapsia.
Siis mitä se sun vauva teki sitten hereillä ollessaan? Seisoi? Ui? Lensi?
Pötkötteli lattialla (esikoinen vaati seuraa, kuopus ei), oli sylissä, isompana ryömi, istui lattialla, konttasi jne. Mitä nyt vauvat ja lapset tekee. Se aika, kun vauva makaa liikkumattomana on tosi, tosi lyhyt.
Mielestäni nämä ovat asioita mitä ei voi ymmärtää, ennenkuin ne itse kokee. Ei sitä lapsen sitovuutta oikeasti ymmärrä, ennenkuin itse olet se 24/7 vastuussa oleva vanhempi. Siksi sitä on myös vaikeaa selittää; etenkin se koko tunnemaailma mitä oman lapsen saamiseen ja omaan lapseen liittyy. Se on niin valtava muutos.
Lisäksi kyse on myös tuuripelistä. Helpon lapsen vanhempi ei tule ikinä ymmärtämään sitä, jonka lapsen hoito on vaativaa syystä x tai y. Itsellä oli ensimmäinen lapsi ns. vaikea; oli koliikkinen, erittäin itkuinen, viihtyi vain sylissä (myös öisin), söi lähinnä vain tissiä ekat 10 kuukautta ja mieluiten tunnin välein. PÄIVIN ÖIN. Rintamaito oli myös ainoa ravinto mitä hänen masunsa sieti ekat puoli vuotta. Korviketta ei voinut antaa, ja pumppaaminen oli itsellä hankalaa (kaikilla naisilla ei maito vain heru pumpulle). Esikoisen tuoma järkyttävä muutos elämään, hormoonivaihtelut, oma väsymystila, miehen vaativa työ, huutavan lapsen kanssa kotiin eristäytyminen (koska muut ihmisethän häiriintyy itkeävästä vauvasta ihan valtavasti) ym. kaikki yhdessä johti tilanteeseen, jossa oikeasti en edes enää muistanut itse syödä. Ja vaikka tämä kuulostaa kamalalta, ei se ole loppupeleissä kuitenkaan edes kovin harvinaista vauvamaailmassa.
Toinen lapsi oli helppo kuin mikä, jos olisin saanut vain hänenlaisiaan vauvoja, niin varmaan olisin minäkin lakkaillut kynsiä ja pyörinyt mammakavereiden kanssa kahviloissa päivät pitkät.
Samaa olen miettinyt kuin ap.
Mulla on ollut se "etu" että en ole lapsiani imettänyt kuin n. 3kk. Eli en ole ollut niin sidoksissa lapseen sen takia. Toisaalta esikoinen kulki mun mukana lähes aina. Kyllä se aluksi kun lapsi on pieni, alle vuoden ikäinen, on vaikea kotoa lähteä ilman lasta, tuntuu kuin olisi toisen kätensä jättänyt kotiin.
Ja taas silloin kun oli kaksoset niin en todellakaan kahta raahannut mukaani, silloin oli joko mies tai esikoinen pieniä vahtimassa kun jonnekin halusin lähteä. Mutta mitään suurempaa ongelmaa mulla ei ole ollut koskaan lähteä vaikka ei ole juurikaan mitään perheen ulkopuolisia lapsenvahteja ollut.
Suihkussa en koskaan ole kuin ihan muutaman minuutin, sen ajan lapsi on kyllä sitterissä tai pinnasängyssä, eikä kuole vaikka sattuisi itkemäänkin alkaa. Sama juttu vessakäynneissä, en ole koskaan joutunut lasta ottamaan vessaan, en vaikka siellä IBS:n takia voi joskus mennä pidempikin tovi. Kun on IBS on pakko mennä vessaan silloin kun kipukohtaus alkaa ja tavaraa alkaa työntyä peräpäästä ulos, siinä ei kysellä lapselta että annatko äidin nyt mennä vessaan.
Ehkä se kiinni lapsessa oleminen on enemmänkin henkistä, ja toki jos lapsen isä on täys paska eikä yhtään ole lapsensa kanssa. Ja sitten taas se että ei niitä lapsia kannata tehdä pienellä ikäerolla niin että kaksivuotiasta ei uskalla jättää hetkeksikään vauvan kanssa yksin ettei taapero tee jotain pahaa vauvalle. Se on parasta kun esikoinen on oikeasti jo "iso" ja ymmärtää ettei vauvaa lyödä metallisella autolla päähän ja että vauvaa voi vähän leikittää ettei se itke kun äiti on vessassa.