Perheelliset seittäkää miksei sen vauvan ja lapsen kanssa voi irroittautua ja aikaa ei jää muuhun elämään?

Minusta se on pääasia, että lapsesta pidetään huolta ja hän tuntee olevansa rakastettu, vaikkei asiaa joka päivä (tai koskaan) mainittaisi.

..

Nykyään kai pitäisi joka välissä kuuluttaa rakkautta (Rakastan sinua. -lauseella): isäni sanoi sen kehumalla piirustuksiani , äitini on kertonut , että olen hänelle tärkein.

..

Olen lähes 5-kymppinen, isäni on kuollut jo vuosia sitten.

Lapseni on kulkenut "saavissa pellolla" (kuten ystäväni kulki ihan konkreettisesti) mukana töissäni, kun oli se aika.

Ei kuollut eikä traumatisoitunut.

Otettiin tunteet huomioon kuten otetaan edelleenkin.

..

Tyttäreni on jo teini eikä ole koskaan ole hirvistellyt noita lapsuutensa kokemuksia.

Hänesta on kasvanut työni myötä monikulttuurinen nuori nainen, joka ei eds ymmärrä kavahtaa sitä, että ihminen on joku muu kuin kantasuomalainen.

Selvitäppäs itsellesi ensin sellainen asia kuin kiintymyssuhde. Voi avartaa. Luonto on myös huolehtinut niin että vanhemmat, varsinkin äiti keskittyy lapseen enemmän. Luulisi ettei aikuiset ole vauvan huomiosta kateellisia, mutta väärässä olin näköjään. Ehtii sitä tavata kavereita kun lapset kasvaa. Oikeat ihmiset ympärillä ymmärtävät sen. Kuten myös sen kuinka väsynyt sitä oikeasti voi olla kun lapset sairastaa yms. Mielummin tarjoavat apua kuin kummastelevat netissä....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.

Lapset oli ennen heitteillä.

Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.

Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..

Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.

Äiti 30v.

Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin. 

Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.

Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään

Minusta vähän tuntuu, että jostain syystä lähes jokainen ikäluokka muistaa lapsuutensa siten, että omin nokkineen mentiin, yksin oltiin jne. Olen itse 43, ja vähän ihmetyttää, onko tosiaan 30-vuotiaalla ollut melko samanlainen lapsuus vielä kuin itsellä. Kohta varmaan 20-vuotias sanoo, että kaikki oli samoin vielä silloinkin, mutta se ei ainakaan missään nimessä pidä paikkaaansa. 90-luvun lopussa vanhemmiksi tulleet olivat tiedostavia vanhempia, jotka pyrkivät jo tekemään ehkä överistikin asioita toisin kuin omat vanhemmat. 

Kyllä mielelläni lähtisin välillä tuulettumaan. Kaikki kaverit vaan muuttuivat kovin 50 -lukulaisiksi lisäännyttyään. Miehet kyllä menee, mutta pikkuvaimot eivät lähde kotoa mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Voi antaa hoitoon”? Minne? Vastaantulijalle?

Ei kaikilla ole mitään hoitopaikkoja noin vain. Me joudumme maksamaan joka kerta.

Tekeekö lisääntyminen naisista aivottomia? Onhan lapsella isä! Miksi isä ei voi hoitaa? Turvaverkko? MLL:n lastenhoitaja? Ei tullut mieleen miettiä raha-asioita jo lasta tehdessä? Miksi et voi pyytää ystävää luoksesi tai mikset tapaa ystävän kotona ja ota lasta mukaan?

Minä olin niin väsynyt pikkulapsiaikana, ettei tullut mieleenkään lähteä minnekään, jos sain hetken vapaata. Mummo ja ukki tarjoutuivat välillä lapsenvahdiksi, eikä jaksettu silloinkaan lähteä miehen kanssa minnekään. Suurin onni oli saada nukkua pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Niin siis mihin sen lapsen voi vaan laittaa pariksi tunniksi hoitoon?

Suihkussa käymisen hankaluus ainakin itselläni on ollut sitä, että jos sinne suihkuun menee niin vauva ja taaperokin on otettava sinne mukaan, siinä ei paljoa pysty vaikka tukkaa pesemään kun pitää varoa ettei saippuaa mene lapsen päälle ja silmiin tai ettei pikkutaapero liukastu.

Suihkuun pääsee siis helpoiten silloin kun mieskin on kotona tai lapset jo nukkumassa.

Laittautumista turhempaa ajankäyttöä en oikeen osaa keksiä päiviin jolloin ei ole menossa mihinkään. Ja usein en halua edes lähteä mihinkään sen kummemmin, vietän mielelläni aikaa mieheni ja lasteni kanssa.

Mä tunnustan laittaneeni vauvan joskus pinnasänkyyn siksi ajaksi, kun kävin suihkussa. Sehän on tavallaan hylkäämistä ja huuto oli sen mukainen. Mutta oli vaan pakko päästä lämpimän suihkun alle. En malttanut odottaa iltaa ja miehen kotiintuloa.

neljän äiti kirjoitti:

Selvitäppäs itsellesi ensin sellainen asia kuin kiintymyssuhde. Voi avartaa. Luonto on myös huolehtinut niin että vanhemmat, varsinkin äiti keskittyy lapseen enemmän. Luulisi ettei aikuiset ole vauvan huomiosta kateellisia, mutta väärässä olin näköjään. Ehtii sitä tavata kavereita kun lapset kasvaa. Oikeat ihmiset ympärillä ymmärtävät sen. Kuten myös sen kuinka väsynyt sitä oikeasti voi olla kun lapset sairastaa yms. Mielummin tarjoavat apua kuin kummastelevat netissä....

Selvitäpäs itsellesi suomen kielen taito.

Se on sitä elämän parasta aikaa ja sitä oikeaa, ihanaa elämää, kun saa lapsia! Itse en tuntenut mitään mielenkiintoa lähteä yhtään minnekkään ilman lapsia! Lasten kanssa vietetty aika on niin ihanaa ja se on kuitenkin niin lyhyt aika elämästä, että siitä pitää nauttia joka päivä! Sinkkuelämä on niiiin tylsää verrattuna lapsiperheen elämään! Jos ei sinkkuystävä välitä tulla moikkailee lapsiperheeseen vaan vaatisi ihan omaa aikaa perheen äidiltä niin saa jäädä. Ei paljon kiinnosta kuunnella sinkkujen ongelmia kun itse elää täyttä elämää... Sinkut on usein katkeria ja kateellisia äideille ja sen takia haluaisi viedä äidin pois lapsiltaan joka paikkaan.

Otin itse vauvan sitterissä kylppäriin ja viihtyi siinä lämpimässä veden solinassa ja kun kurkisteli suihkusta niin siitäkin tykkäsi. Sitten kun kasvoi niin oli sellainen keinuva mopoauto kaiteilla ja siinä nappuloita, joista tuli ääni. Siinä istua keinui, kun kävin suihkussa joka päivä.

Mä yritän kyllä parhaani mukaan päästä paikalle, jos joku ystävä kutsuu jonnekin ja koetan jopa itsekin välillä järjestellä tapaamisia ystävien kanssa. Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin, jos jollakulla ei riitä energiaa siihen.

Mulla on vain yksi 1,5-vuotias lapsi, ja kyllä se taaperon kanssa oleminen osaa olla tosi raskasta. Multa ainakin se vie yleensä aikalailla suurimman osan energiasta. Lapsi heräilee yöllä vieläkin vähintään kerran, ja kyllä se vaan verottaa jaksamista. Monesti oon illalla lapsen mentyä nukkumaan niin uupunut, etten missään tapauksessa jaksaisi olla seurallinen ja tavata kavereita.

Täällä jo jokunen supermamma onkin ehtinyt kummastelemaan äitien laiskuutta, kun lapsen hoitaminen muka on niin rankkaa. Ihmiset ovat erilaisia, ja erilaiset asiat väsyttävät meitä. Itse esimerkiksi jaksan tehdä fyysistä työtä vaikka kuinka, mutta se jatkuva henkinen valmiustila, jota taapero vaatii, tuntuu tosi kuormittavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapsi on nostettu jalustalle, ja vauvasta lähtien asetetaan maailmankaikkeuden keskipisteeksi jota vanhemmat palvovat. Ennen tajuttiin jatkaa elämää ja lapsi kulki mukana, lapsi hoidettiin arkiaskareiden lomassa, lapsi oli osa elämää eikä ainoa asia. Nykyäidit eivät voi edes siivota kun vauva nukkuu vaan vahtivat vieressä.

Lapset oli ennen heitteillä.

Näinhän se nykyisen varhaiskasvatuskäsityksen mukaan on. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja kun olen seurannut lähipiirissäni olevien perheiden vanhemmuutta, voin vain todeta, että ennen oli paljon helpompaa. Ja nyt siis en tarkoita aikaa, kun vesi kannettiin kaivosta ja pyykit pestiin kohmeisin käsin järvessä, vaan aikaa, jolloin tämän päivän kolmekymppiset olivat lapsia eli kasarin loppua ja ysärin alkua.

Meidän ikäluokassa on aika paljon syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia yms. Aika pienenä sitä tosiaan tuli kavereiden kanssa heiluttu kotiavaimet kaulanauhassa tuolla pitkin pihoja. Kotonakin aika paljon oltiin itsekseen, aikuiset oli fyysisesti läsnä jos oli asiat hyvin, henkisesti ei niinkään. Lapsen piti olla sellainen hiljainen ja ei-vaivaksi-oleva. Ei hirveästi mielipiteitä kyselty tai tunteita sanoitettu..

Moni omasta ikäluokasta haluaakin sitten kasvattaa omansa eri tavalla. Läsnäoleminen, lapsen kanssa keskustelu ja tunteiden sanoitus on äärettömän tärkeää lapsen hyvälle kehitykselle. Toki jotkut vetäät traumojensa puitteissa tässäkin överit.

Äiti 30v.

Nimenomaan näinhän se on että nyt monet vetää sitten ne överit, ja toiset netin kautta pääsevät tätä todistamaan ja kuvittelevat että se överi on normaali johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Kaikissa asioissa tahtoo olla että se heiluri heilahtaa äärilaidasta toiseen, ja ehkä kenties sitten asettuu siihen hyvään keskitilaan. Musta tuntuu että joskus 80-90-luvulla vanhemmuus oli aika hyvin balanssissa, ei tarvinnut hulluna suorittaa, mutta oltiin lapselle läsnä ja tehtiin kaikkea kivaa perheenäkin. 

Toi jolle kommentoit just kertoi muuta.

Kyllä kaikkina aikoina suurimmalla osalla lapsia on ollut ihan hyvä lapsuus heidän omasta mielestään, ja sitten kun sota-ajat oli ohi ja köyhimmät ajat sen jälkeen ja alettiin enemmän puhua lapsen oikeuksista ja yleensäkin vanhemmuudesta lapsen onnellisuuden kannalta eikä vain esim. kurin pitämisen kannalta, on varmasti jokainen sukupolvi saanut entistä laadukkaampaa vanhemmuutta lapsuuteensa, varmasti rakkautta on ollut niilläkin vanhemmilla jotka ei ole niin tarkkaan ehtinyt olla lastensa tunteita sanoittamassa.

Aina on ollut poikkeuksia ja tulee olemaan, koska kaikilla vanhemmilla ei elämä ole helppoa ja se heijastuu tietysti myös lapsiin. Se on huolestuttavaa tässä ajassa että vaikka nyt pitäisi kaiken olla helpompaa, tietoa ja vertaistukea saa helposti netistä vaikka muuten yksinään kököttäisi lapsen kanssa kotona, niin nyt nuoret vanhemmat vetää sen suorittamisen sitten överiksi. Kyllä se lapsi saa hyvän kasvatuksen ja onnellisen lapsuuden helpommallakin, ei ole äidin pakko polttaa kynttilää molemmista päistä lapsen takia. Lapsi ei loppujen lopuksi niin hirveästi yleensä vaadi, rakkaudella pääsee jo tosi pitkälle jos ruokaa on ja katto pään päällä.

Olet pihalla kuin lumiukko niistä paineista ja vaatimuksista, joita nykyvanhempiin kohdistuu. Ei he niitä itse keksi, kuten kuvittelet.

Paineet päättää tai keksii jokainen itse, olipa kyse lapsista, työstä tai puutarhan/parvekkeen kukista.

Jos halutaan näyttää ja olla olevinaan, tilanne on huono ja paineet lyövät yli.

Potaskaa.

Kyllä ne vaatimukset tulee ihan yhteiskunnalta.

Otetaan esim niin yksinkertainen asia kuin koulunkäynti, nykyään on opsiin kirjattu idea vanhempien osallistamisesta. Ei se vanhempien keksintö ole. Sama homma päiväkodissa, kaikki vasut ja retket ja vanhempien kuulustelut. 30 vuotta sitten vain kippasit lapsesi sinne.

Ihmettelin aiemmin ihan samaa, että miten sitä aikaa ei muka riitä. Nyt mulla on 2kk ikäinen tytär, jota imetän 2-3h välein. Yhtäkkiä sitä aikaa ei olekaan mihinkään ylimääräiseen. Imetystuokio voi kestää mitä vain 5 - 60 min väliltä, röyhtäytykset, oho vauva haluaakin lisää tissiä, nukahti tissille mutta herää, kun siirrät sohvalle/sänkyyn. Vaippa pitää vaihtaa, kasvot putsata, hiuksia harjata, ainiin ne D-vitamiinit. Ja kappas taas tarvii imettää. Välillä sen vauvan kanssa on kiva katsella leluja tai vain hengata. Oma vauvani ei viihdy yksin, joten kaikki pitää tehdä kun vauva nukkuu, mikä voi olla 1 min tai 3h tai vaihtoehtoisesti kuunnella huutoa, minkä seurauksena tissit valuu maitoa pitkin poikin. Käyn päivittäin lenkillä vauvan kanssa, kaupungilla ollaan käyty, ravintolassa ja kyläilemässä. Oon myös käynyt leffassa ilman vauvaa.

Kännykässä saattaa olla 5 vastaamatonta puhelua, kymmeniä viestejä ja face laulaa. Aina ei vain jaksa tai kiinnosta. Kun on saanut hoidettua vauvan, tehnyt ruoan, pessyt pyykkiä ja kämppä on suht asuttavan näköinen ja vauva nukkuu niin ei kiinnosta laittautua vaan mieluummin juon kahvit rauhassa (kuumana). Mieluusti myös vietän aikaa perheeni (mies ja tytär) kanssa.

Vierailija kirjoitti:

neljän äiti kirjoitti:

Selvitäppäs itsellesi ensin sellainen asia kuin kiintymyssuhde. Voi avartaa. Luonto on myös huolehtinut niin että vanhemmat, varsinkin äiti keskittyy lapseen enemmän. Luulisi ettei aikuiset ole vauvan huomiosta kateellisia, mutta väärässä olin näköjään. Ehtii sitä tavata kavereita kun lapset kasvaa. Oikeat ihmiset ympärillä ymmärtävät sen. Kuten myös sen kuinka väsynyt sitä oikeasti voi olla kun lapset sairastaa yms. Mielummin tarjoavat apua kuin kummastelevat netissä....

Selvitäpäs itsellesi suomen kielen taito.

Minäkin kirjoitan kaikki vastaavat sanat kahdella konsonantilla, koska se vaan on niin, että suomalainen lausuu sen kahdella konsonantilla vaikka kielioppi sanois mitä!

Kuuleppas katoppas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

neljän äiti kirjoitti:

Selvitäppäs itsellesi ensin sellainen asia kuin kiintymyssuhde. Voi avartaa. Luonto on myös huolehtinut niin että vanhemmat, varsinkin äiti keskittyy lapseen enemmän. Luulisi ettei aikuiset ole vauvan huomiosta kateellisia, mutta väärässä olin näköjään. Ehtii sitä tavata kavereita kun lapset kasvaa. Oikeat ihmiset ympärillä ymmärtävät sen. Kuten myös sen kuinka väsynyt sitä oikeasti voi olla kun lapset sairastaa yms. Mielummin tarjoavat apua kuin kummastelevat netissä....

Selvitäpäs itsellesi suomen kielen taito.

Minäkin kirjoitan kaikki vastaavat sanat kahdella konsonantilla, koska se vaan on niin, että suomalainen lausuu sen kahdella konsonantilla vaikka kielioppi sanois mitä!

Mikset sitten kirjoittanut?

Vierailija kirjoitti:

Mä yritän kyllä parhaani mukaan päästä paikalle, jos joku ystävä kutsuu jonnekin ja koetan jopa itsekin välillä järjestellä tapaamisia ystävien kanssa. Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin, jos jollakulla ei riitä energiaa siihen.

Mulla on vain yksi 1,5-vuotias lapsi, ja kyllä se taaperon kanssa oleminen osaa olla tosi raskasta. Multa ainakin se vie yleensä aikalailla suurimman osan energiasta. Lapsi heräilee yöllä vieläkin vähintään kerran, ja kyllä se vaan verottaa jaksamista. Monesti oon illalla lapsen mentyä nukkumaan niin uupunut, etten missään tapauksessa jaksaisi olla seurallinen ja tavata kavereita.

Täällä jo jokunen supermamma onkin ehtinyt kummastelemaan äitien laiskuutta, kun lapsen hoitaminen muka on niin rankkaa. Ihmiset ovat erilaisia, ja erilaiset asiat väsyttävät meitä. Itse esimerkiksi jaksan tehdä fyysistä työtä vaikka kuinka, mutta se jatkuva henkinen valmiustila, jota taapero vaatii, tuntuu tosi kuormittavalta.

Ei täällä mitään todellisuuden supermammoja ole.

Kunhan esittävät ja v-levat.

Tsemppiä sinulle, jota lainasin.

Kuuleppas katoppas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

neljän äiti kirjoitti:

Selvitäppäs itsellesi ensin sellainen asia kuin kiintymyssuhde. Voi avartaa. Luonto on myös huolehtinut niin että vanhemmat, varsinkin äiti keskittyy lapseen enemmän. Luulisi ettei aikuiset ole vauvan huomiosta kateellisia, mutta väärässä olin näköjään. Ehtii sitä tavata kavereita kun lapset kasvaa. Oikeat ihmiset ympärillä ymmärtävät sen. Kuten myös sen kuinka väsynyt sitä oikeasti voi olla kun lapset sairastaa yms. Mielummin tarjoavat apua kuin kummastelevat netissä....

Selvitäpäs itsellesi suomen kielen taito.

Minäkin kirjoitan kaikki vastaavat sanat kahdella konsonantilla, koska se vaan on niin, että suomalainen lausuu sen kahdella konsonantilla vaikka kielioppi sanois mitä!

Kirjoita vain väärin, mutta se antaa sinusta hyvin sivistymättömän kuvan eikä sinua oteta todesta, vaikka yrittäisit mitä.

Se vain on niin, että kuulepa, menepä, teepä, kirjoitapa, lennäpä.

En ole suomen kielioppia keksinyt, mutta arvostan sitä.

Oli todella raskasta kun entinen ystäväni joka oli kaunis, tyylikäs, sanavalmis ja älykäs muuttui täysin tultuaan äidiksi.

Ennen äidiksi tuloa hänen parisuhteensa oli onnellinen.

Äidiksi tultuaan hän leikkasi tukkansa ja alkoi pukeutua kuin maahiainen, eikä huolehtinut kropastaan.

Hänen kanssaan ei voinut puhua maailman tapahtumista, kirjoista, elokuvista. Ei edes halunnut puhua ammatistaan joka oli ollut hänelle tärkeä.

Hän vain puhui imetyksestä ja lapsensa ulosteesta, yritin puhua lasten kasvatuksesta mutta hän ei halunnut enää puhua mistään.

En jaksannut oman elämäntyylini arvostelua ja huomasin että entisen ystäväni parisuhde voi tosi huonosti.

Emme ole enää missään tekemisissä joten en edes tiedä miten perhe voi.

Sitä on vaan yksinkertaisenki niin väsynyt, ettei ole resursseja meikata tai panostaa itseensä. Jo pelkälle kahvilaan lähteminen voi vaatia suuria ponnistuksia, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Myöskin prioiteetit on ihan muualla ja sen varmaatikin ymmärtää ne kenellä itsellä pieniä lapsia. No itsellä oli synnytyksen jäkeinen masennus, kaiken sen muun vauva arjen lisäksi. Ei ne asiat ole niin yksiselittäisiä. Kaikki on helpompaa äidin ja vauvan kotona, mene sinne kylään.

Vierailija kirjoitti:

Oli todella raskasta kun entinen ystäväni joka oli kaunis, tyylikäs, sanavalmis ja älykäs muuttui täysin tultuaan äidiksi.

Ennen äidiksi tuloa hänen parisuhteensa oli onnellinen.

Äidiksi tultuaan hän leikkasi tukkansa ja alkoi pukeutua kuin maahiainen, eikä huolehtinut kropastaan.

Hänen kanssaan ei voinut puhua maailman tapahtumista, kirjoista, elokuvista. Ei edes halunnut puhua ammatistaan joka oli ollut hänelle tärkeä.

Hän vain puhui imetyksestä ja lapsensa ulosteesta, yritin puhua lasten kasvatuksesta mutta hän ei halunnut enää puhua mistään.

En jaksannut oman elämäntyylini arvostelua ja huomasin että entisen ystäväni parisuhde voi tosi huonosti.

Emme ole enää missään tekemisissä joten en edes tiedä miten perhe voi.

Rasittavinta mitä tiedän on lapseton joka haluaa puhua lastenkasvatuksesta. Vitsi mutta toisaalta piinaa koska toinen on niin tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä on vaan yksinkertaisenki niin väsynyt, ettei ole resursseja meikata tai panostaa itseensä. Jo pelkälle kahvilaan lähteminen voi vaatia suuria ponnistuksia, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Myöskin prioriteetit on ihan muualla ja sen varmaatikin ymmärtää ne kenellä itsellä pieniä lapsia. No itsellä oli synnytyksen jäkeinen masennus, kaiken sen muun vauva arjen lisäksi. Ei ne asiat ole niin yksiselittäisiä. Kaikki on helpompaa äidin ja vauvan kotona, mene sinne kylään.