Perheelliset seittäkää miksei sen vauvan ja lapsen kanssa voi irroittautua ja aikaa ei jää muuhun elämään?

Ja sitten kun laitat lapsen hoitoon tai isä hoitaa lasta, olet itsekäs äiti joka ei välitä lapsestaan.

Teit miten teit, aina se on jonkun mielestä väärin.

Lapsen saaminen muuttaa ihmistä, ja on ihan ymmärrettävää että prioriteetit muuttuu. Tuskin siinä mahdollisessa univajeessa ja uuden opettelun lomassa kaipaa enää lapsetonta ystävää joka ei voi millään ymmärtää muuttunutta elämää. 

Kenenkään ei ole pakko hankkia lapsia. Mutta niillä jotka hankkivat, on oikeus olla lasten kanssa ja jopa nauttia siitä. Voihan sitä jopa velvollisuudeksi kutsua, mutta oli miten oli, varsinkin omat lapset ovat usein hyvääkin seuraa. Ainakin parempia kuin huonot ystävät.

En minäkään tiedä miksei isät voi hoitaa lapsiaan. Meillä niin, että isovanhemmat täytyy pyytää hoitamaan vaikka isä olisikin kotona.

:D

Mä halusin perheen, jonka kanssa voin olla. Eikä siten tarvii miettiä mitään turhamaisuuksia.

PS suihkussa olen kyllä aina päässyt käymään, kun haluan.

Miksi pitää irrottautua ja laittaa lapsi hoitoon jos nauttii perhe-elämästä enemmän kuin aiemmasta elämästään? Lasten kanssa on myös väsyneempi ja kotitöitä on enemmän. Ja sitä saa myös uusia, lapsiperheellisiä ystäviä & suku saattaa tulla läheisemmäksi. Elämän painopiste muuttuu.

Ihan vain tiedoksi, että lapseton ei ikinä ymmärrä mitä se elämä käytännössä on. Joskus ei vain jaksa kaiken sen läsnäolon (lasten kanssa oltava jatkuvasti läsnä) jälkeen vielä jotain muutakin sosiaalista toimintaa. Tietysti voin puhua vain omasta puolestani. Eniten kaipaan aikaa pyhässä yksinäisyydessäni. :D Toki toisinaan riittää energiaa ihmisten tapaamiseenkin, mutta väistämättä se vähenee lasten myötä.

Lukemattomien tälläkin palstalla esiintyvien "ei se lapsi muuta elämää mitenkään, kaikkea voi tehdä aivan samalla tavoin kuin ennenkin" tekstien jälkeen hämmästyttää nämä vinkuviestit, joiden mukaan yhtään mitään ei voikaan tehdä kun pitää maksaa (horror horror) lapsen hoidosta jollekulle, jos on aivan pakko (vastentahtoisesti) lähteä kotoa ja (käkkäräkää) tavata vaikka ystäviä.

Ei oikein logiikka toimi.

Vierailija kirjoitti:

Lukemattomien tälläkin palstalla esiintyvien "ei se lapsi muuta elämää mitenkään, kaikkea voi tehdä aivan samalla tavoin kuin ennenkin" tekstien jälkeen hämmästyttää nämä vinkuviestit, joiden mukaan yhtään mitään ei voikaan tehdä kun pitää maksaa (horror horror) lapsen hoidosta jollekulle, jos on aivan pakko (vastentahtoisesti) lähteä kotoa ja (käkkäräkää) tavata vaikka ystäviä.

Ei oikein logiikka toimi.

Onko käynyt mielessä että se ei ole se yksi ja sama ihminen joka kirjoittaa? Jolla on yhdet ja samat lapset ja elämäntilanne? Lapsiperheet eivät kenties olekaan joku yhtenäinen massa?

Vierailija kirjoitti:

Lukemattomien tälläkin palstalla esiintyvien "ei se lapsi muuta elämää mitenkään, kaikkea voi tehdä aivan samalla tavoin kuin ennenkin" tekstien jälkeen hämmästyttää nämä vinkuviestit, joiden mukaan yhtään mitään ei voikaan tehdä kun pitää maksaa (horror horror) lapsen hoidosta jollekulle, jos on aivan pakko (vastentahtoisesti) lähteä kotoa ja (käkkäräkää) tavata vaikka ystäviä.

Ei oikein logiikka toimi.

Niin, uskomatonta mutta totta, ihmisiä, myös niitä perheellisiä on erilaisia. Eri ihmiset kokee asiat eri tavoin. Ja lapsetkin on erilaisia keskenään, toisten kanssa on helpompi liikkua ja tehdä kuin toisten. 

Minä kyllä näin ystäviäni ja ennätin myös suihkuun, mutta ymmärrän kyllä miksei kaikilla onnistu. 

Onneksi mun lapsi oli pienenäkin niin ihana, että ei haitannut normaalia elämää mitenkään.

Minä kuulun siihen pa*kojen mutsien (ja hyvien ystävien?) joukkoon, joka haluaa ja tarvitsee aikaa myös perheestään erossa. Eli olen tosiaan nähnyt ystäviäni myös lapsiperhearjen sivussa, alusta alkaen. Eli ei olisi joittenkin supermammojen mielestä pitänyt hankkia lapsia ollenkaan, kun haluan tehdä elämässäni muutakin.

Toki olen myös lasten myötä löytänyt uusia tuttuja joitten kanssa viettää aikaa perheenä ja no, nykyään monet kaveritkin on perheellisiä joten sikäli helppoa. Olenkin tässä vuosien varrella seurannut sivusta miten eri tavoin eri ihmiset reagoi ja käyttäytyy perheellistyttyään, jotkut tosiaan vetäytyy sinne kotiin ja toiset ei. Myös se elämäntilanteen kuormittavuus vaikuttaa, kaikilla ei ole sitä tukiverkkoa eikä se mieskään aina osoittaudu kunnon isäksi joka hoitaa lapsia että äiti pääsee menoilleen. 

Olen valitettavasti todella miellyttämisenhaluinen, mistä nyt koitan pyrkiä eroon.

Kun odotin lastani, muutamat ystäväni murehtivat että näkeeköhän minua enää ja toivottavasti pidän yhteyttä kuitenkin. Kun lapsi sitten syntyi, en halunnut olla sellainen äiti, joka unohtaa "ystävänsä" ja kuplautuu. Mutta sitten heräsin siihen, että kyllä mä saan nyt keskittyä siihen lapseen ja perhe-elämään 100%, nyt on ystävien aika joustaa. Eli ei enää niin, että multa odotetaan että pidän yhteyttä enemmän heihin, kuin he minuun, he saavat nyt vuorostaan tulla minun luokseni enkä ole enää mikään baarikaveri.

Nyt sitä omaa aikaa on vähemmän ja haluan käyttää sen hyvin. Mun kanssa ihmiset tottui siihen, että annan vaan muille enkä vaadi itse yhtään mitään. En enää ole se, kenet voi hälyttää seuraksi kun on itsellä tylsää. Tätä ei kyllä moni kaverini ole tajunnut, on suututtu ja väitetty että katosin vaan mammamaahan, mutta oikeasti halusin tehdä niin. Keskityn mieluummin perheeseeni ja lapseeni, kuin pomppimaan muiden mukaan. Ja siis ystäväni eivät ole tästä mitenkään tajunneet, että voisivat laittaa tikkua ristiin minun eteeni tai tulla vaikka itse luokseni useammin. Vaikka ei lapset ja vauvat kiinnostaisi, ystävyys vaatii vastavuoroisuutta niin, että on myös toisen asioista kiinnostunut vaikka ei olisi itselle ajankohtaisia.

On myös yhden vanhemman perheitä. Tervetuloa meille viettämään aikaa aina kun huvittaa, olisi tosi mukava nähdä! Mä en itse irtoa lapsesta, kun häntä ei kukaan muu hoida.

Isäkin voi hoitaa lapsiaan. Eri asia on, haluaako. Lisäksi ystävän tapaaminen pitää sopia isänkin aikatauluihin eikä vain äidin. Kun mun lapsi oli 3 kk, ystäväni täytti 30 v. Mies ei ollut yhtään halukas jäämään vauvan kanssa moneksi tunniksi yksin. Tiesin tämän, joten olin jo valmiiksi kysynyt yhdeltä kaveriltani, jota mieheni inhosi yli kaiken, voisiko hän tulla tarvittaessa. Kaverilleni sopi. Sen jälkeen kysyin mieheltä, onko hän mieluummin vauvan kanssa vai vauvan ja tän kaverini kanssa. Mies pärjäsi oikein hyvin kahdestaan vauvan kanssa 😂

Juuri näin - lapsella on yleensä myös isä/toinen vanhempi! Jatkoin omia harrastuksiani, kun lapset olivat 2 viikkoa ja vuoden iästä eteenpäin myös työtä, joka vaati ajoittain oleskelua toisessa maassa. Puolisollani on vuorotyö, mikä osin mahdollisti limittäistä arkea, mutta teki myös arjesta rankempaa, sillä vkl olin usein yh. Hyvin meni ja lapsista on kasvanut täysipäisiä teini-ikäisiä.

Toki kyseessä perusterveet lapset. Eivät olleet maailman parhaita nukkujia, mutta ei mitään koliikkilapsiakaan ja isovanhemmilta saatiin välillä apua, ei kuitenkaan viikoittain tai aina edes kuukausittain. Emme myöskään ole  rakentaneet omakotitaloa tms. lapsiperheen "pakollista", mutta olemme retkeilleet, vaeltaneet ja reissanneet perheenä paljon. Valintakysymyksiä.  

AP, vastaan sinulle. Ymmärrät sen sitten kun saat lapsia. Ehkä mies häipyy kuvioista, isovanhemmat eivät auta, valvot öitä vartin pätkä unilla. Aivot ei raksuta. Sitten soittaa kaverit iloisena ja pyytää kahville. Pää sekaisin kun et ole nukkunut, lapsi on ehkä sairastellut ja olet valvonut ettei kuume nousee korkeaksi, ehkä lapsella on koliikki, itkee vain ja itku yltyy kovaksi jos et osaa tehdä sille mitään. Rinnat täynnä maitoa ja imetys ei onnistu tai maitoa ei vain tule. Ruoka loppuu ja kaupassa pitäisi käydä mutta et jaksa. Kaverit alkaa vältellä kun et koskaan jaksa vaikka haluaisit. Tuossa hieman mitä voit kuvitella olevan tulossa jos saat lapsen. 

Luin erään jutun netistä jossa monet ihmettelee kuinka äiti voi olla jo isoäiti yhdelle lapselle kun on niin nuori. Ja tämä äiti on panostanut todella ulkonäköönsä, tosin näyttää feikiltä .Äiti myös kertoo kuinka tykkää olla lasten kanssa.. Noh, tiedän että tämä äiti on antanut lapsensa muiden hoidettavaksi todella monesti ja itse mennyt omia menojaan. Jos pääsisi meikit pois niin olisi ihan perus mamma 

Miten niin ei voi irrottautua lapsesta? Mä ainakin biletän samaan tapaan kuin ennenkin. On lapsella myös isä, jonka kanssa hän voi olla illan. Pidemmälle matkalle en halua lähteä, koska en halua olla lapsesta yli vuorokautta erossa, ikävä tulee sekä minulla että lapsella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää, lapsi vie kaiken energian. Lisäksi sinun seuraasi emme enää kaipaa, sillä teimme itse parempaa seuraa.

 

Vai niin mutta miten suu pannaan kun perheellisellä menee yhtäkkiä huonosti parisuhteessa (pettäminen/ero), lapsi sairastuu tai tarvitset lapselle hoitajaa niin silloin kelpaan mutta muulloin en? Puhumattakaan kun tarvitset aikuisen juttuseuraa. Lapset ovat ihania mutta perheellisen yhtälö ei toimi. Oletko valmis heittämään hyvän ystävyyden hukkaan?

 

Aika harvoin lapsettomilla ystävillä on mahdollisuus tulla hoitamaan ystävänsä sairastunutta lasta. Heillä kun on omakin työnsä eikä kaverin lapsen sairaus ole lakisääteinen oikeus olla pois töistä. Joko vanhempi jää itse pois töistä tai sitten, mikäli on jo eläkkeellä olevia isovanhempia, niin pyytää

Lapsenvahdilla on melkoinen vastuu terveenkin lapsen kanssa, sairaan lapsen kanssa vielä suurempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa enää, lapsi vie kaiken energian. Lisäksi sinun seuraasi emme enää kaipaa, sillä teimme itse parempaa seuraa.

 

Vai niin mutta miten suu pannaan kun perheellisellä menee yhtäkkiä huonosti parisuhteessa (pettäminen/ero), lapsi sairastuu tai tarvitset lapselle hoitajaa niin silloin kelpaan mutta muulloin en? Puhumattakaan kun tarvitset aikuisen juttuseuraa. Lapset ovat ihania mutta perheellisen yhtälö ei toimi. Oletko valmis heittämään hyvän ystävyyden hukkaan?

Kyllä. Lapset menee ystävyytesi edelle. Niin se vaan on.

 

Perhe on ykkönen mutta jäät yksin ja hylkäät pitkän ystävyyden. Oikeasti? Vai eikö sinulla ole ystäviä?

Ei näillä taida olla.

Kai nyt jokainen tajuaa, että lapsi menee ystävyyden edelle, jos on jostian syystä pakko valita. Mutta kun usein ei ole, niin kyllä ihmettelen tässä ketjussa yleistä asennetta, että tietenkään ystävyydelle ei ole aikaa ja se on vain ärsyttävää ja omatkin ystävät huomasivat tämän, kun saivat omia lapsia. En muuten, mutta kun samaan aikaan jatkuvasti on mediassa ja täällä muissa ketjuissa joku lapsiperheellinen itkemässä yhteisöllisen kasvatuksen ja laajemman tuen perään. Miten sen olisi tarkoitus toimia niin, että perheet saavat "pesiä" omassa rauhassaan, mutta samaan aikaan koko kylä kasvattaa? Luuletteko tosissanne, että lapsettomat haluaa osallistua johonkin teidän kasvatusprojektiinne saamatta edes sitä ystävyyttä vastineeksi?

Kenenkään ei tarvi selittää sulle mitään. Ihmiset saa elää elämäänsä justiinsa niin kuin haluavat. Sitä paitsi ei ole mitään "perheellisten" yhteistä syytä! Toiset on perheellistyttyäänkin hyvin sosiaalisia menijöitä, toiset ei jaksa enää lähteä minnekään, tai eivät pysty. Syitä lukemattomia erilaisia, ja jos sua lapsettomana häiritsee toisten keskittyminen perhe-elämään, niin mene itse käymään näissä perheissä sen sijaan että odotat perheellisiä luoksesi/kanssasi ulos.