Täytyykö sosiaalityöntekijän olla luonteeltaan hoivaava ja superempaattinen?

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä rakettitiedettä ole. Etua on, jos itsellä ei ole pahoja mt ongelmia, että osaa erottaa asiakkaiden jutuista ihan huuhaat ja oikeat asiat. Toisaalta pitää pystyä kestämään hyvinkin haastavia ihmissuhdetilanteita ja olemaan kykenevä niissä päätöksentekoon. Sosiaalipolitiikka on muuten pakollinen sivuaine. t: sossu

Ei ole sosiaalipolitiikka pakollinen sivuaine. Jossain tietyssä yliopistossa voi olla, mutta kaikissa ei ole.

Esimerkiksi sairaalan sosiaalityössä empaattisen lässyttäjät ei pärjää.Siellä pärjää ihmiset,jotka hallitsee oikeasti etuusjärjestelmän ja esim. vakuutuslainsäädännön.Just insinööri!Sosiaalityössä voi ainakin terveydenhuollossa myös syventyä ja perehtyä loputtomiin tiettyjen sairausryhmien lainsäädäntöön ja etuuksiin.Kyllähän niitä empaattisia hörhöjä on joka paikassa ja joka alalla.Sosiaalityössäkin.

Terveydenhuolto työllistää paljon sosiaalityöntekijöitä.Esim. Husissa on 200 sosiaalityöntekijää.

Se on tärkeää, että pystyy pärjäämään vaativissa vuorovaikutustilanteissa, siis myös sellaisissa joita ei ns. normaalissa työelämässä tule vastaan muille ammattiryhmille. En ole alan opiskelija, mutta minun ymmärrykseni mukaan sosiaalityössä on etua, jos on aidosti ihmisläheinen ja tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä. Insinööri voi varmasti omassa työelämässään olla introvertti persoona ja silti omata "erinomaiset vuorovaikutustaidot", mutta sosiaalityössä työskennellään huono-osaisten, varmasti monen silmään epärationaalisesti käyttäytyvien ihmisten kanssa. Jos olet lyhytpinnainen ja rationaalinen persoona, niin kävisikö sosiaalityössä tapahtuva jatkuva huono-osaisten ihmisten kohtaaminen, jossa oma kädenjälki ei välttämättä tule heti näkyville, liian turhauttavaksi? Jos on ns. ihmisrakastaja ja jaksaa uskoa hyvään muissa ihmisissä, niin minun (ulkopuolisen) näkemyksen mukaan tällaiseen työhön voisi olla helpompi löytää se sisäinen motivaatio vaikeinakin hetkinä.

Suosittelisin lämpimästi hakeutumaan vapaaehtoistyöhön jonkun vaativan asiakasryhmän pariin (tällaista on paljon tarjolla), ennenkuin teet lopullisia päätöksiä. Itselle riitti yksi vaativa kohtaaminen vapaaehtoistyössä ja hautasin loppuelämäksi epämääräiset haaveet siitä, että sosiaalityö voisi olla edes jonkinlainen vaihtoehto.