Tehkää vaan niitä lapsia pienellä ikäerolla. Taas kuulin pari erouutista kun vanhemmat ei vaan jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Yhtään minkäänlainen ikäero ei kyllä ole tae millekään. Kaikki riippuu henkilöistä itsestään. Kasvatuksesta, luonteesta, kiinnostuksen kohteista, mitä näitä nyt on. Itse tunnen montakin sisarusta, jotka pidemmästä ikäerossa huolimatta ovat aikuisina hyvin läheisiä. Sitä en osaa sanoa, miten lapsuudessa mahtoi olla, koska osaa en ole tuntenut niin pitkään. Joissain tapauksissa läheisyys alkoi muotoutua iän myötä eli lasten kasvaessa, mutta ainakin yksi sisaruspari on kertomansa mukaan ollut läheinen jo lapsesta saakka. Eri jututhan siinä varmasti on osittain, kun ikäeroa on se 10v, mutta kaipa sitä perheenäkin vietetään aikaa eikä ainoastaan yksittäisinä ihmisinä :) Oikeastaan voisi sanoa että sisarussuhteita on hyvin monenlaisia ja ne voivat ikäerossa riippumatta muodostua millaisiksi tahansa. Sinänsä hirveän mielenkiintoista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

No huh huh, en tajunnutkaan ennen, että isot ikäerot nähdään niin negatiivisina. :( Meille ei ole toista lasta kuulunut, ja ollaan menossa hoitoihin, mutta tässä vaiheessa ikäeroa tulee väkisinkin vähintään 6 vuotta. Ajatellaanko meistä nyt sitten, että haluttiin tällainen ikäero, jotta saadaan esikoinen varaäidiksi vauvalle?! Olisko esikoiselle siis mielestänne parempi, että hänelle ei synny sisarusta ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Yhtään minkäänlainen ikäero ei kyllä ole tae millekään. Kaikki riippuu henkilöistä itsestään. Kasvatuksesta, luonteesta, kiinnostuksen kohteista, mitä näitä nyt on. Itse tunnen montakin sisarusta, jotka pidemmästä ikäerossa huolimatta ovat aikuisina hyvin läheisiä. Sitä en osaa sanoa, miten lapsuudessa mahtoi olla, koska osaa en ole tuntenut niin pitkään. Joissain tapauksissa läheisyys alkoi muotoutua iän myötä eli lasten kasvaessa, mutta ainakin yksi sisaruspari on kertomansa mukaan ollut läheinen jo lapsesta saakka. Eri jututhan siinä varmasti on osittain, kun ikäeroa on se 10v, mutta kaipa sitä perheenäkin vietetään aikaa eikä ainoastaan yksittäisinä ihmisinä :) Oikeastaan voisi sanoa että sisarussuhteita on hyvin monenlaisia ja ne voivat ikäerossa riippumatta muodostua millaisiksi tahansa. Sinänsä hirveän mielenkiintoista!

Kyllä se iso ikäero on täysin varma tae siitä, että lapset elävät eri lapsuuden ja nuoruuden.

Jos on 10 vuoden ikäero, se pienempi ei edes saa muistoja siitä isommasta kuin murkkuna ja pois muuttaneena.

Vanhemmat ovat täysin erilaisia kymmenen vuotta vanhempina. Ympäristö on muuttunut jne.

Vierailija kirjoitti:

No huh huh, en tajunnutkaan ennen, että isot ikäerot nähdään niin negatiivisina. :( Meille ei ole toista lasta kuulunut, ja ollaan menossa hoitoihin, mutta tässä vaiheessa ikäeroa tulee väkisinkin vähintään 6 vuotta. Ajatellaanko meistä nyt sitten, että haluttiin tällainen ikäero, jotta saadaan esikoinen varaäidiksi vauvalle?! Olisko esikoiselle siis mielestänne parempi, että hänelle ei synny sisarusta ollenkaan?

En minä usko että valtaosa noin ajattelee. Me ollaan mieheni kanssa haluttu monta lasta pienillä ikäeroilla, mutta meidän tapauksessa tämä on myös onnistunut- tarkoitan juuri sitä, että ainahan haaveet eivät käy toteen. Ollaan omaan tilanteeseen tyytyväisiä ja tuntuu että tämä toimii meillä tosi hyvin.

En osaa itse kuvitella itseäni äitinä, jolla olisi lapset vaikka 6v välein. Se taas johtuu ihan siitä, että minulla ei ole siitä kokemusta.

En kuitenkaan näe isoa ikäeroa millään tavoin huonona ratkaisuna. Joskus ikäero venyy, kun lasta ei kuulu. Joillekin vanhemmille iso ikäero taas sopii hyvin. Esim. raskas vapaa-aika tai pikkulapsivuosi vaativat veronsa. Tai ehkä joku nimenomaan haluaa pitää ne pikkulapsivuodet selkeästi erillään toisistaan, koska nauttii juuri niistä niin paljon.

Älä sinä välitä, mitä täällä sanotaan. Eihän kaikki sitä pientäkään ikäeroa ymmärrä. Ajattelen itse, ettei se taas ole minun ongelmani, vaan sen, jota asia häiritsee. Teette just niin kuin parhaalta tuntuu.

Onnea matkaan ♡

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Yhtään minkäänlainen ikäero ei kyllä ole tae millekään. Kaikki riippuu henkilöistä itsestään. Kasvatuksesta, luonteesta, kiinnostuksen kohteista, mitä näitä nyt on. Itse tunnen montakin sisarusta, jotka pidemmästä ikäerossa huolimatta ovat aikuisina hyvin läheisiä. Sitä en osaa sanoa, miten lapsuudessa mahtoi olla, koska osaa en ole tuntenut niin pitkään. Joissain tapauksissa läheisyys alkoi muotoutua iän myötä eli lasten kasvaessa, mutta ainakin yksi sisaruspari on kertomansa mukaan ollut läheinen jo lapsesta saakka. Eri jututhan siinä varmasti on osittain, kun ikäeroa on se 10v, mutta kaipa sitä perheenäkin vietetään aikaa eikä ainoastaan yksittäisinä ihmisinä :) Oikeastaan voisi sanoa että sisarussuhteita on hyvin monenlaisia ja ne voivat ikäerossa riippumatta muodostua millaisiksi tahansa. Sinänsä hirveän mielenkiintoista!

Kyllä se iso ikäero on täysin varma tae siitä, että lapset elävät eri lapsuuden ja nuoruuden.

Jos on 10 vuoden ikäero, se pienempi ei edes saa muistoja siitä isommasta kuin murkkuna ja pois muuttaneena.

Vanhemmat ovat täysin erilaisia kymmenen vuotta vanhempina. Ympäristö on muuttunut jne.

Ja toisaalta asiat voivat muuttua ratkaisevasti jo yhdessä vuodessa.

Totta monelta osin. Toisaalta eihän se mitenkään muistojen arvoa tai tärkeyttä vähennä, vaikka muistot sisaruksesta ovatkin siltä ajalta, kun hän on jo isompi. Yhteinen lapsuus ei kuitenkaan takaa läheisyyttä eikä iso ikäero poista sen mahdollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Sulla on selvästi nyt joku trauma asiaan liittyen. Toivottavasti saat sen käsittelyyn apua. Minäkin olen auttanut pienempää sisarusta lapsena ja en kokenut sitä ahdistavana tai varaäitinä olona. Olin ylpeä siitä että minuun luotettiin. Sain olla myös välillä pieni ja tarvitseva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Sulla on selvästi nyt joku trauma asiaan liittyen. Toivottavasti saat sen käsittelyyn apua. Minäkin olen auttanut pienempää sisarusta lapsena ja en kokenut sitä ahdistavana tai varaäitinä olona. Olin ylpeä siitä että minuun luotettiin. Sain olla myös välillä pieni ja tarvitseva.

Höpöhöpö. Erittäin aiheellisia kysymyksiä nuo ovat. Ja jos vähänkään googlettelet, huomaat että aiheellisia. Todella moni isosisarus on aikuisena katkera pikkupiian roolistaan ja todella moni pikkusisarus kärsii pomottavasta isostasisaruksesta.

Arvaa näkyykö tämä kuvio myös perintöriidoissa erittäin vahvana. Siellä sitä sitten tapellaan niistä rooleista ja vanhempien rakkaudesta uudestaan.

ohis

Pieni, suuri, keskisuuri tai ei ollenkaan ikäero ei takaa yhtään mitään.

Ihme jankuttamista yhdestä ja ainoasta ikäerosta. Mun lapsilla on ikäeroa 15 vuotta ja ovat valtavan läheiset. Minulla ikäero sisarukseeni pieni ja ei olla missään tekemisissä, ei johdu ikäerosta.

Isolla sisaruksella on valtavasti annettavaa pienelle ja pieni ihailee isoa yli kaiken.

Ei kilpailua mistään. Isompaa ei pidetä lapsenvahtina, viettää pienen kanssa aikaa kun itse haluaa. Pystytään keskittymään molempiin 100%.

Mitä perheitä tunnen niin ikäero ei ole syy läheisyydelle tai sen puuttumiselle sisarusten välillä vaan se on ihan muualla.

Naiselle on hyvä ikä tulla äidiksi 20-40+, se on noin 20 vuotta. Siihen mahtuu isoa ja pientä ikäeroa, jokaiselle perheelle omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Kiittääkö ei sitten saisi? Entä jääkö rooli automaattisesti päälle, jos jotain määrättyä asiaa tekee joskus?

Ehdottomasti kiittää pitäisikin silloin kun sille on aihetta. Normaalissa perheessä lapsi kyllä tietää, ettei hänen roolinsa ole olla vanhempi tai kenenkään pikku apulainen. Samaan tapaan lapsi normaalissa perheessä harjoittelee kotitöidenkin tekemistä, ja siitä kehutaan. Nytkö lapselle siis jää tässäkin rooli päälle ja tämä tarkoittaa lapsen jatkuvaa vastuullistamista kodin kaikista kotitöistä? Jos tähän mennään, voidaan lähteä siitä, että jotkut asiat perheessä eivät toimi tai ole niin kuin pitäisi.

Lapsella on usein luontainen kiinnostus asioihin. Jollakin kiinnostus voi herätä esimerkiksi siihen, millä tavalla konkreettisesti sisarusta hoidetaan. Miksipä lapsi ei voisi saada hyödyllisiä eväitä siitäkin, kuten monesta muustakin tekemästään asiasta.

Normaalissa perheessä pienempi sisarus saa suurimman osan hoivasta omalta vanhemmaltaan. Tällöin vanhemman ei tarvitsekaan ruveta hysteeriseksi, vaikka sisarus joskus häntä jossain asiassa avustaisi, koska lapsi tietää, että vanhemmat eivät kadonneet mihinkään tämän muutaman lusikallisen myötä.

Ja jos vielä niihin kotitöihin palataan, niin niitähän on joka tapauksessa tehtävä, vaikka ei aina haluaisikaan. Ne kun on perusasioita.

Jokainen tehköön kuitenkin tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Sulla on selvästi nyt joku trauma asiaan liittyen. Toivottavasti saat sen käsittelyyn apua. Minäkin olen auttanut pienempää sisarusta lapsena ja en kokenut sitä ahdistavana tai varaäitinä olona. Olin ylpeä siitä että minuun luotettiin. Sain olla myös välillä pieni ja tarvitseva.

Naulan kantaan. Varaäitinä tai pikkupiikana oleminen on tosiaankin jotain ihan muuta kuin sitä, että isompi sisarus auttaa pienempäänsä tai viettää tämän kanssa aikaa. Tällöin vastuu on kuitenkin vanhemmilla, ja näissä perheissä lapset myös tietävät tämän.

Varaäidin roolissa lapsuus taas menee sisaruksista ja ehkä kodin asioistakin huolehtimiseen, ja tällöin varaäitinä toimiva lapsi voi kokea olevansa itse hyvin suuressa vastuussa ja ehkä tuntee ettei voi kysyä apua keneltäkään.

Ajoittainen asioissa auttaminen ei kuitenkaan varaäidiksi ketään tee.

Tässä tulee selkeästi esille, että kirjoittajalla itsellään on taustalla vahva kokemus juuri tällaisesta roolista. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikki eivät koe asioita samalla tavalla. On siis turha väittää, että kaikissa perheissä isosisaruksen rooli olisi varavanhempana toimimista, että sisaruksen auttaminen tähän varavanhemman rooliin ketään ehdollistaisi tai että kaikki isommat sisarukset kokisivat omien sisarustensa kanssa vietetyn ajan tai heidän auttamisensa mitenkään ahdistavana.

Nykyään on olemassa myös perheitä, joissa kaikki padastaan lasten eteen valmiina ettei vain näiden tarvitsisi tehdä mitään ylimääräistä. Tämäkään ei ole hyvä suunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Sulla on selvästi nyt joku trauma asiaan liittyen. Toivottavasti saat sen käsittelyyn apua. Minäkin olen auttanut pienempää sisarusta lapsena ja en kokenut sitä ahdistavana tai varaäitinä olona. Olin ylpeä siitä että minuun luotettiin. Sain olla myös välillä pieni ja tarvitseva.

Höpöhöpö. Erittäin aiheellisia kysymyksiä nuo ovat. Ja jos vähänkään googlettelet, huomaat että aiheellisia. Todella moni isosisarus on aikuisena katkera pikkupiian roolistaan ja todella moni pikkusisarus kärsii pomottavasta isostasisaruksesta.

Arvaa näkyykö tämä kuvio myös perintöriidoissa erittäin vahvana. Siellä sitä sitten tapellaan niistä rooleista ja vanhempien rakkaudesta uudestaan.

ohis

Perintöriita ei ole mikään pakollisesti tapahtuva asia.

Ja jos ihmisen kuoltua on tapeltava saadusta rakkaudesta, niin ei hyvältä kuulosta. Enemmänkin tuntuu, että kuolemantapaukset nostavat esille käsittelemättömiä asioita muutenkin herkässä tilanteessa. Niinpä ne asiat kannattaisikin puhua vielä vanhempien eläessä. Tai jos ei vanhempiensa kanssa voi näitä asioita käsitellä, niin sitten jonkun muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Jos vanhempi sisarus todellisuudessa toimisi jonkinlaisena vanhemman korvikkeena, olisi syytä huoleen. Koska sinä et kuitenkaan ole perheemme arkea näkemässä, et täysin ulkopuolisena ja vieraana ihmisenä ole lainkaan pätevä määrittelemään lastemme sisarussuhteiden tasa-arvoisuutta.

Sinun logiikallasi toisista millään tasolla huolehtiminen ei ilmeisesti ole ok tai myöskään se, että isompi sisarus silloin tällöin auttaa pienempäänsä. Kovin itsekäs ajattelumalli tuo kyllä ainakin on.

Meidän perheessämme ihmisiä ylipäätään autetaan. Käytetään mummoa kaupassa, käydään hakemassa naapurin papan postit kun tämä on katkaissut jalkansa, otetaan tuttavaperheen lapsia hoitoon jotta sairastelukierteessä ollut vanhempi saa levätä. Omia perheenjäseniä autetaan myös, ja se on normaali asia.

Jos lapsi haluaa syöttää sisarustaan vapaasta tahdostaan esim. kaksi kertaa kuukaudessa, en näkisi tätä millään tavalla ketään kuormittavana tai loukkaavana. Mikäli näitä asioita tietoisesti sysättäisiin vanhempien toimesta perheen lapsille, voitaisiin puhua pikkuäidin roolista.

Useinhan isommat sisarukset haluavat hoitaa, auttaa ja ihastella pikkusisaruksiaan, se on ihan normaalia. Ja tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen että ei se pienemmän kaitseminenkaan lähtökohtaisesti ole väärin tai vahingollista. Se opettaa myös vastuullisuutta ja epäitsekkyyttä. Isompi voi mielestäni hyvin katsoa pienemmän perään kun äiti vie roskat tai käy vessassa, tai isompi voi taluttaa pienemmän autolta kotiin äidin vieressä jos äidillä on syli täynnä ruokaostoksia. Joku voi toimia eri tavoin ja se on ok mutta itse ajattelen näin.

Haluavatko? Oikeasti? Vai haluavatko miellyttää vanhempiaan jotka haluavat heidän hoitavan?

Onko kukaan kysynyt, haluaako se pienempi sisarus hoivan keskenkasvuiselta vai omalta vanhemmalta?

Ja mitä siitä seuraa, kun se vanhempi sisarus hoivaa, saa siitä kiitosta ja rooli jää päälle? Miten se vaikuttaa sisarussuhteisiin aikuisuudessa, kun se vanhempi on aina niskan päällä tuon historian takia?

Sulla on selvästi nyt joku trauma asiaan liittyen. Toivottavasti saat sen käsittelyyn apua. Minäkin olen auttanut pienempää sisarusta lapsena ja en kokenut sitä ahdistavana tai varaäitinä olona. Olin ylpeä siitä että minuun luotettiin. Sain olla myös välillä pieni ja tarvitseva.

Olen samaa mieltä. Kyllä tavallisessa perheessä autetaan toisia ilman, että oltaisiin jotenkin vastuussa sisaruksesta. Vaikka meillä on pienet ikäerot lapsilla (1v3kk ja 1,5v), niin silti pyydän välillä, että "teetkö leivän x:lle", "katotko saunassa x:n perään" tai "x on satuttanut itsensä, käytkö puhaltamassa, tuun ihan kohta perässä" tai "luetko x:lle kirjaa, kun minä teen ruokaa" jne. Perheessä autetaan ja pidetään toisista huolta. Tosin pienillä ikäeroilla usein se apu on vastavuoroisempaa eli autetaan ristiin toisia enemmän, koska aina on eri asioita, joita toinen esimerkiksi osaa ja toinen ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Yhtään minkäänlainen ikäero ei kyllä ole tae millekään. Kaikki riippuu henkilöistä itsestään. Kasvatuksesta, luonteesta, kiinnostuksen kohteista, mitä näitä nyt on. Itse tunnen montakin sisarusta, jotka pidemmästä ikäerossa huolimatta ovat aikuisina hyvin läheisiä. Sitä en osaa sanoa, miten lapsuudessa mahtoi olla, koska osaa en ole tuntenut niin pitkään. Joissain tapauksissa läheisyys alkoi muotoutua iän myötä eli lasten kasvaessa, mutta ainakin yksi sisaruspari on kertomansa mukaan ollut läheinen jo lapsesta saakka. Eri jututhan siinä varmasti on osittain, kun ikäeroa on se 10v, mutta kaipa sitä perheenäkin vietetään aikaa eikä ainoastaan yksittäisinä ihmisinä :) Oikeastaan voisi sanoa että sisarussuhteita on hyvin monenlaisia ja ne voivat ikäerossa riippumatta muodostua millaisiksi tahansa. Sinänsä hirveän mielenkiintoista!

Kyllä se iso ikäero on täysin varma tae siitä, että lapset elävät eri lapsuuden ja nuoruuden.

Jos on 10 vuoden ikäero, se pienempi ei edes saa muistoja siitä isommasta kuin murkkuna ja pois muuttaneena.

Vanhemmat ovat täysin erilaisia kymmenen vuotta vanhempina. Ympäristö on muuttunut jne.

Jatkan valitsemallasi linjalla ja olen sitä mieltä, että pieni ikäero on täysin varma tae sitä, että lapset tappelevat enemmän, vanhemmat väsyvät enemmän ja eroavat enemmän (tämä toki myös tutkimuksin todistettu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotta on ideaali.

Vai niin. Minulla kaksi lasta, ikäeroa 15 vuotta ja meille tämä on kaikille ideaali.

Kauheeta, otan osaa! 40 vuotta kiinni kotona. Huh!

Miten niin 40 vuotta??? Miten on kotona kiinni jos esikoinen on 40v. ja kuopus 25v? Johan se kuopuskin on muuttanut 10 vuotta sitten opiskelija-asuntoon omilleen. Minä olen 44v ja nuorin sisarus on 28v. eikä mun vanhemmat ole olleet kiinni missään yli kymmeneen vuoteen. Ei teinejä tarvi olla kotona vahtimassa, päinvastoin teinit vahtii niitä nuorempia. Minä olen hoitanut pikkusiskoa 6-vuotiaasta asti.

Lapsen ei kuulu vahtia lasta ja lapseen kuuluu panostaa siihen asti kun tämä muuttaa omilleen. Ja sitä ei kuulu tehdä alaikäisenä.

On varmaan raskasta muistaa elää kokoajan siten miten "kuuluu" ja joutua törmäyskurssille sen kanssa kun jonkun mielestä "kuuluukin" elää eri tavoin.

Laki sanoo noin. Se on lastensuojeluasia jos kuusivuotias pannaan lastenhoitajaksi tai alaikäisestä ei huolehdita. Huostaanottoperusteita.

Ei ole lainkaan raskasta tajuta tätä.

Eikä myöskään se jos 16v muuttaa opiskelija-asuntolaan opintojensa vuoksi ole lastensuojeluasia..

Hän on silti vanhempiensa vastuulla ja reilusti alaikäinen.

Kyllä. Mutta siitähän sinä et puhunut, vaan sanoit ettei sen ikäisen _kuulu_ muuttaa omilleen. Koska sinä olet tätä mieltä. Huvittavaa että pidät itseäsi noin tärkeänä, että sinun mielipiteesi on oltava absoluuttinen totuus.

Hänhän ei ”muuta omilleen” jos asuu viikot opiskelija-asuntolassa.

Paino sanalla JOS. Meillä kirjoitti ylioppilaaksi kansainvälisestä koulusta ja lähti Englantiin opiskelemaan 17-vuotiaana. Ei yliopistolla ollut mitään opiskelija-asuntolaa eikä todellakaan ollut varaa lentää kotiin joka vkl eikä edes joka toinen kuukausi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia mikä viesteissä korostuu on se että monet pientä ikäeroa suosivat haluavat, että pikkulapsiaika on nopeasti ohi ja siksi kaksi pienellä ikäerolla olisi hyvä asia. Isomman ikäeron kannattajat taas nauttivat siitä, että saavat elää pikkulapsiajan uudestaan.

Minusta on surullista, että pikkulapsiaika on joillakin (pienillä ikäerolla) niin karua, että haluaa tuon ajanjakson olevan äkkiä ohi. Itse halusin isomman ikäeron nimenomaan siksi, että saisin nauttia jokaisen ainutlaatuisesta pikkulapsiajasta kunnolla. Minulle se aika on iloinen asia, jota tulen kaiholla muistelemaan ei mitään kamalaa kurjuutta, josta täytyy vaan selvitä päivä kerrallaan.

Lapseton siis sulle joku väline? Itse ajattelin lasten etua.

Täh?

Minulle lapset eivät ole väline löhötä kotona 10-15 vuotta, eivätkä oman nautintoni maksimoimiseen hankittu.

Lapsille lyhyt ikäero on paras. Samaten sitten se äiti ei muumioidu kotiin ”vuorovaikuttamaan, sanoittamaan tunteita ja palvomaan yhtä kerrallaan”.

Miten voit sanoa kaikkien puolesta että lyhyt ikäero on paras? Hassu kommenttisi muutenkin. Itse ainakin lähdin opiskelemaan ja sitten töihin lapsen ollessa 2v. En olisi jaksanut olla taas pari vuotta kotona uuden vauvan kanssa vaan oli ihana tehdä muita juttuja 7 v ja sitten toinen lapsi.

Koska se on. Lapset saa normaalin lapsuuden.

Aivan naurettava ikäero tuo 9 vuotta.

Kaikki ratkaisut tehty sinun etusi edellä. Lapset pelkkiä työkaluja.

Ethän sä nyt voi tuolla tavalla sanoa. Hyvin kärjistettyä toisten vähättelyä nyt tämä sun kommentti. Perustele nyt, jos osaat, miten ison ikäeron omaavat lapset on vanhemmilleen työkaluja?

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Hänhän kertoo koko ajan vain mitä itse haluaa, miten itse nauttii, mitä itse saa. Missä lapsen etu ja sen ajatteleminen?

lykännyt kaksivuotiaan hoitoon, jonne tämä ei todellakaan kuulu.

Ja jos ikäeroa on 9 vuotta niin eihän lapsilla ole mitään yhteistä. Se isompi lähtee kotoa kun toinen on vasta alakoulussa. Ja stä ennen on monta vuotta teini. Itselläni on 10 vuotta vanhempi veli. Tiedän tasan motä se on.

Pieni ikäero ei takaa, että lapsista tulisi läheisiä tai että he olisivat sitä lapsenakaan. Ehkä persoonat muodostuvat keskenään kovin erilaisiksi tai kiinnostukset ovat kaukana toisistaan. Pieni ikäero takaa oikeastaan ainoastaan sen, että lapset ovat ikätasoltaan lähekkäin. Ikä taas on lopulta hyvin pieni yhdistävä tekijä, ellei mitään muuta yhteistä ole.

On totta, että 9 vuoden ikäerossa vuosia on välissä. Miksi vanhempi sisarus ei voisi silti haluta viettää aikaa nuorempansa kanssa? Ja vaikka sillä 9-vuotiaalla usein onkin kaverit, harrastukset, koulu ym, niin normaalissa perheessä aikaa vietetään myös ihan perheenä.

Meillä vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä on 8 vuotta. Nuorin on vanhimman silmäterä. Häntä huomioidaan aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Vanhin haluaa omasta tahdostaan viettää aikaa pienen sisaruksensa kanssa ja kysyy välillä, että saako kokeilla vaihtaa tälle bodyn, saako kokeilla vaihtaa vaipan, saako kokeilla pukea ulkovaatteet, saako kokeilla syöttää. (Näissä vanhempi vieressä.) Koulusta ja kavereista ja harrastuksista huolimatta vanhin lapsi ei ole aina jossakin, vaan aikaa jää myös kotona olemiseen ja kotona hän tykkää vielä toistaiseksi paljon ollakin. Eli en kyllä sanoisi etteikö heillä mitään yhteistä olisi tai etteikö heistä voisi tulla hyvinkin läheisiä.

Meillä tosin sisarukset tykkäävät olla paljon yhdessä. Me vanhemmat ollaan koetettu opettaa, että sisarukset on rikkaus ja että on mahtavaa kun niitä on (vaikka tietty muutakin on hyvä olla). Näin kokevat lapsemmekin.

Typerää on tuomita pieniä tai isoja ikäeroja oletuksen vuoksi. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät jaa kokemustasi, ja vaikka teistä ei sisaruksesi kanssa tullut läheisiä, niin jossain toisessa perheessä asiaintila on ihan toinen.

En minäkään oleta, että kun tällä hetkellä lapsemme pienillä ikäerolla ovat läheisiä, näin olisi kaikissa muissa perheissä, todellisuus saattaa jossain muualla olla aivan toinen.

- pienen ikäeron kannattaja (omalla kohdallaan)

Iso ikäero takaa, että lapset elää eri lapsuuden ja nuoruuden ja todennäköisyys sille, että sisarussuhde jää etäiseksi on suuri. Ja sisarussuhde ei ole se, että se isompi hoitaa pienempää. Tuo että näet kovin positiivisena asiana vanhemman lapsen hoitamisen voi ruokkia lapsessa käsitystä, että hän kelpaa vain pikkuäitinä ja hoitajana. Tasavertainen sisarussuhde tuo ei ole. Ja pahimmassa tapauksessa se yllä häälyvä isosisarus häälyy yllä koko aikuisiän.

Yhtään minkäänlainen ikäero ei kyllä ole tae millekään. Kaikki riippuu henkilöistä itsestään. Kasvatuksesta, luonteesta, kiinnostuksen kohteista, mitä näitä nyt on. Itse tunnen montakin sisarusta, jotka pidemmästä ikäerossa huolimatta ovat aikuisina hyvin läheisiä. Sitä en osaa sanoa, miten lapsuudessa mahtoi olla, koska osaa en ole tuntenut niin pitkään. Joissain tapauksissa läheisyys alkoi muotoutua iän myötä eli lasten kasvaessa, mutta ainakin yksi sisaruspari on kertomansa mukaan ollut läheinen jo lapsesta saakka. Eri jututhan siinä varmasti on osittain, kun ikäeroa on se 10v, mutta kaipa sitä perheenäkin vietetään aikaa eikä ainoastaan yksittäisinä ihmisinä :) Oikeastaan voisi sanoa että sisarussuhteita on hyvin monenlaisia ja ne voivat ikäerossa riippumatta muodostua millaisiksi tahansa. Sinänsä hirveän mielenkiintoista!

Kyllä se iso ikäero on täysin varma tae siitä, että lapset elävät eri lapsuuden ja nuoruuden.

Jos on 10 vuoden ikäero, se pienempi ei edes saa muistoja siitä isommasta kuin murkkuna ja pois muuttaneena.

Vanhemmat ovat täysin erilaisia kymmenen vuotta vanhempina. Ympäristö on muuttunut jne.

Varmasti tapauskohtaistakin, mutta omalta osaltani voin allekirjoittaa näkemyksen eri lapsuudesta. Itselläni on 10 vuotta nuorempi sisko ja vajaa 2 vuotta vanhempi veli. Sisko oli vauva-aikanaan todella tärkeä, mutta pian itselleni tulikin jo murrosikä, erittäin vaikea sellainen, ja siinä jäi sisaruus siskoon rakentamatta. Lähinnä se murrosikäinen minä koki koko siskon rasitteena perheessämme, kun vanhemmat eivät oikein jaksaneet meitä teinejä siinä rinnalla ja vanha seesteinen perhe-elämä oli täysin myllerryksessä.

Vasta nyt aikuisena olemme siskon kanssa lähentyneet, mutta samanlaista yhteenkuuluvuutta ja henkistä yhteyttä meillä ei ole, kuin mitä minulla ja veljelläni on. Veljen kanssa koettiin lapsuus yhdessä ja meillä on siitä yhteiset muistot. Siskon kanssa yhteisiä muistoja ei juurikaan ole. Siskon lapsuus oli aivan erilainen kuin minulla. Hän joutui katsomaan vierestä kaikki ne hirveät riidat äidin ja minun välillä ja joutui omalta osaltaa kärsimään riekalehermoisesta äidistä. Itse olen teinistä asti kärsinyt siitä, etten pystynyt olemaan isosiskona siskolleni, vaan olin niin voimakkaasti omissa hankaluuksissani. Luulen siskon tunteneen itsensä aina jollain lailla ulkopuoliseksi perheessämme. Aina olen kuitenkin rakastanut.

Minusta on julmaa sitä ensimmäistä lasta kohtaan tehdä toinen heti perään. Kyllä jokaiselle lapselle pitäisi sallia riittävästi aikaa olla pikkuinen ja saada äidin huomiota tarpeeksi. Mutta näköjään sitä jo olemassa olevaa lasta ei ajatella, vaan toinen pukataan heti perään, kun "mä haluun!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotta on ideaali.

Vai niin. Minulla kaksi lasta, ikäeroa 15 vuotta ja meille tämä on kaikille ideaali.

Kauheeta, otan osaa! 40 vuotta kiinni kotona. Huh!

Miten niin 40 vuotta??? Miten on kotona kiinni jos esikoinen on 40v. ja kuopus 25v? Johan se kuopuskin on muuttanut 10 vuotta sitten opiskelija-asuntoon omilleen. Minä olen 44v ja nuorin sisarus on 28v. eikä mun vanhemmat ole olleet kiinni missään yli kymmeneen vuoteen. Ei teinejä tarvi olla kotona vahtimassa, päinvastoin teinit vahtii niitä nuorempia. Minä olen hoitanut pikkusiskoa 6-vuotiaasta asti.

Lapsen ei kuulu vahtia lasta ja lapseen kuuluu panostaa siihen asti kun tämä muuttaa omilleen. Ja sitä ei kuulu tehdä alaikäisenä.

On varmaan raskasta muistaa elää kokoajan siten miten "kuuluu" ja joutua törmäyskurssille sen kanssa kun jonkun mielestä "kuuluukin" elää eri tavoin.

Laki sanoo noin. Se on lastensuojeluasia jos kuusivuotias pannaan lastenhoitajaksi tai alaikäisestä ei huolehdita. Huostaanottoperusteita.

Ei ole lainkaan raskasta tajuta tätä.

Eikä myöskään se jos 16v muuttaa opiskelija-asuntolaan opintojensa vuoksi ole lastensuojeluasia..

Hän on silti vanhempiensa vastuulla ja reilusti alaikäinen.

Kyllä. Mutta siitähän sinä et puhunut, vaan sanoit ettei sen ikäisen _kuulu_ muuttaa omilleen. Koska sinä olet tätä mieltä. Huvittavaa että pidät itseäsi noin tärkeänä, että sinun mielipiteesi on oltava absoluuttinen totuus.

Hänhän ei ”muuta omilleen” jos asuu viikot opiskelija-asuntolassa.

Paino sanalla JOS. Meillä kirjoitti ylioppilaaksi kansainvälisestä koulusta ja lähti Englantiin opiskelemaan 17-vuotiaana. Ei yliopistolla ollut mitään opiskelija-asuntolaa eikä todellakaan ollut varaa lentää kotiin joka vkl eikä edes joka toinen kuukausi.

17 vee on eri asia kuin 16 vee.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on julmaa sitä ensimmäistä lasta kohtaan tehdä toinen heti perään. Kyllä jokaiselle lapselle pitäisi sallia riittävästi aikaa olla pikkuinen ja saada äidin huomiota tarpeeksi. Mutta näköjään sitä jo olemassa olevaa lasta ei ajatella, vaan toinen pukataan heti perään, kun "mä haluun!".

Häntä siinä ajatellaan. Normaali ihminen pystyy antamaan aikaa kahdelle. Sitten on nämä laiskimukset.