Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapsen mummo ymmärtämään, että emme halua huonolaatuisia tarvikkeita?
27.03.2019 |
Lapsen mummo ostelee vauvallemme (8 kk täytti juuri) huonolaatuisia vaatteita ja tarvikkeita. Esimerkiksi marketin poistomyynnistä hengittämättömät muoviset huonolaatuiset ja huonosti muotoillut ensikengät. Keinokuituisia hiostavia vaatteita jostain halpamyynnistä. Jonkun vaunuliikkeen loppuunmyynnistä halvimman mahdollisen turvakaukalon (ennen lapsen syntymää, halusi antaa hänelle syntymälahjan yllätyksenä). Jne. Näitä ei tietenkään voi palauttaa, koska on hankittu erilaisista alennus- ja loppuunmyynneistä, joissa ei ole palautusoikeutta. Olemme sanoneet monta kertaa, että ei saa ostaa tuollaisia, vaan käytämme lapsella vain kunnollisia tarvikkeita, esimerkiksi testeissä hyvät arviot saanutta turvakaukaloa. Meillä on ihan hyvin rahaa itsellä hankkia sellaiset hyvät tarvikkeet lapselle ja laadukkaat nahkakengät jne. Mummo ei tästä välitä vaan ostelee vain, ja joka kerta käydessään tenttaa, että ollaanko käytetty niitä hänen antamia asioita. Kun näki, että meillä on autossa eri turvakaukalo kuin hänen hankkima, niin loukkaantui moneksi päiväksi (ne krokotiilinkyyneleet on todella rasittavia, kun muutenkin vauva-arki on rankkaa).
Hän ostelee itselleenkin tuollaisia huonolaatuisia halpajuttuja ja oikeasti kai kuvittelee, että ne on yhtä hyviä kuin esim. kunnolliset nahkaiset jalkaa oikealla tavalla tukevat laatukengät. Ja nyt ensimmäisen lapsenlapsensa saatuaan haluaa hukuttaa tämän tällaisiin lahjoihin. Miten saada hänet ymmärtämään, että jos haluaa jotain ostaa, niin on kysyttävä mikä on oikeanlainen ennen kuin menee kaupoille. Suora sanominen kun ei ole vielä ainakaan tehonnut eikä se, että jätämme käyttämättä ne tavarat.
Kommentit (836)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma isoäitini rakasti ruualla: sokeria, sokeria, sokeria, sokeria joka paikkaan. Se oli hienointa, mitä mummolla oli tarjota. Äitini ei oikein tykännyt mummin tavasta. Nyt oma äitini rakastaa minua lapsenlapsiaan tuomalla tavaraa. Hyvin vaikea on hänen uskoa, että en oikeasti tarvitse kaikkea, mitä halvalla sattuu saamaan. Ilmiö on rasittava, mutta mielestäni siihen pitää kuitenkin suhtautua enimmäkseen lempeällä huumorilla. Sokea pisteensä kullakin sukupolvella. Saa nähdä, mitä sitä itse sitten tyrkyttää omille lapsenlapsilleen. Ja rohkeasti kierrätykseen ne tavarat, millä ei oikeasti ole käyttöä.
Harvinaisen kypsästi ajateltu. Aivan samoin on minulla ollut. Nyt itse mummona sokea pisteeni on varmaan sylittely ja hellittely, kirjoja haluan aina lukea heille. Aivan aluksi ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla oli ihanaa katsella vaatteita ja ostellakin niitä. Onneksi pian ymmärsin, ettei se ole pitkän päälle hyvä juttu. Nyt kysyn, mitä tarvitaan ja haluatteko, että teen sen. Olen taitava ompelija ja kymmeniä roolivaatteita olenkin ommellut tilauksesta heille. Nyt kun lapsenlapsia on jo viisi, olen vain läsnä ja juttelen, leikin ja rakastan. He haluavat myös kuulla itse keksimiäni tarinoita, joissa he seikkailevat sankareina. Niitä kirjoitamme omaan kirjaan muistiikin.
Ap. Tuo vaihe menee toivottavasti ohi. Minulla kesti vuoden verran. Säilytä silti hyvät välit, isovanhemmalla voi olla sellaista annettavaa lapsellesi, jota kukaan muu ei voi antaa. Varsinkin murrosiän kuohunnassa mummolle/papalle voi kertoa sellaista, mitä ei omille vanhemmille. Minullakin oli niin. Ja nyt olen itse vastaavassa tilanteessa. Rakastan tuota vanhintakin mörökölliä varauksestta.
Vaikea jotenkin nähdä, että nykypäivänä olisi noin. Kai se on teoriassa mahdollista. Mutta esim. minun ja ystävien mummot olivat yli 80-kymppisiä kun meillä oli se pahin murkkukuohunta päällä, ja asuivat ns. maalla eli kauempana, kun itse asuttiin kaupungissa, ei edes tavattu heitä kovin usein kun kaverit oli tärkeimpiä ja tietysti lukio ja harrastukset. Vaikea kuvitella, että olisi jostain kannabiskokeiluista tai e-pillereiden pettämisen pelosta 79-vuotiaalle mummolle puhunut mieluummin kuin äidille (no ei me tosin äideillekään niistä puhuttu vaan kavereille tai lääkärille).
Oma lapsi tuli kerran isoäitinsä luota ja kertoi, miten hieno vierailu hänellä oli ollut. Lapsella oli sydänsuruja ja niistä hän oli jutellut isoäitinsä kanssa. Mummo oli kertonut omia kokemuksiaan ja lohduttanut lasta. Ikäeroa heillä on 65 vuotta. Tästä mummosta kirjoitin jo aiemmin, hän ei lapsille pieninä juuri lahjoja ostanut, mutta antoi aikaa. Tuollaista ei millään rahalla saa.
Vastaavan keskustelun voi kyllä käydä ihan kenen kanssa vaan.
Ei voi. Tuossa on esimerkiksi tuo ikäero. Sen lisäksi toisen mummon tai kummankaan isoisän kanssa keskustelu ei olisi onnistunut, sieltä olisi vain tullut saarnaa.
Millä tavalla se ikäero on olennainen?
Ja se yksi isoäiti on maailman ainoa tuonikäinen?
Et siis ymmärrä, miten erilaisissa maailmoissa on sota-ajan lapsi ja 90-luvulla syntynyt ovat kasvaneet. Kaiken ikäisiä isoäitejä on maailma pullollaan, mutta omilla lapsilla niitä on vain kaksi ja vain toisella on ikäeroa yhteen isoäitiin 65 vuotta.
Silti Suomi ja maailma on täynnänsä ihmisiä joihin on ikäeroa 65 vuotta. Meillä asuu naapuririvarissakin jo kymmeniä samanlaisia.
No mene sitten ihmeessä avatumaan sellaiselle elämäsi kipupisteistä ja kysy häneltä neuvoa. Naapurisi varmaan tuntee sinut vastasyntyneestä alkaesn, tuntee vanhempasi ja tietää millainen olet. Naapurisi pysyy myös elämässäsi mukana muutitpa minne tahansa ja tapahtuipa sinulle mitä tahansa. Toki voit luottaa, että naapuri ei kerro salaisuuksiasi eteenpäin.
Minulla oli lapsuudessa naapurin mummo joka oli hyvin rakas. Samaten lapsillani on naapurissa mummeli joka on seurannut heitä alusta asti.
Ei se että sinä kuskaat krääsää toisen kotiin ja itket siellä kamerasi kanssa tee sinusta läheistä tai luotettavaa.
T teinien äiti
Mitä sinä minulle kiukuttelet? Minä en kuskaa krääsää kenenkään kotiin, en omaankaan, ja olen moneen otteeseen sanonut, että parasta, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on aika.
Omassa taloyhtiössä naapurin mummeli huuteli pihan lapsille pensasaidan takaa kirosanoja. Lapset juoksi toiseen suuntaan, kun hänet näkivät pihalla.
En minä kiukuttele. Ja sinähän just lesoilit suvaitsevaisuudella jne ja sitten käyttäydyt noin...
Sinä varmaan kirjoitat nyt väärään ketjuun, sillä isovanhemman ja lapsenlapsen läheiset välit eivät ainakaan minusta ole suvaitsevaisuutta. Tuon krääsäkommentinkin kirjoitit vaikkei näissä kommenteissa yksikään ole kirjoittanut krääsästä.
Täällä mainostettiin miten isoäiti opettaa suvaitsevaisuutta. Ei siltä kuulosta.
En ole itse sitä kirjoittanut enkä muista jokaista kommenttia ulkoa. Lainaa mieluusti sitä viestiä, mihin haluat kommentoida, muuten keskustelu menee ihan kummalliseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Tai kyse on ihan yksinkertaisesti siitä, että miniäsi on luonnevikainen. Sen verran pitää olla järkeä päässä ja käytöstapoja, että juttelee kotiinsa kutsutulle vieraalle. Vanhemmat yleensä tietävät, mistä heidän lapsensa pitävät ja heiltä voi kysäistä lahjatoivetta, sillä muuten voi käydä niin, että jokainen vieras ostaa sen saman muotilelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen antaa hyvää hyvyyttään lahjan sydämestä ja sinä haukut että terrorisoi raahaamalla kelvotonta tavaraa hienoon kotiisi. Tavarat olivat vielä uusia ja hänen mielestään varmasti hienoja ja kauniita. Ymmärrän että ne eivät ole ehkä makuusi, mutta jotenkin tästä paistaa semmoinen kylmyys ja ylimielisyys että minua rupesi itkettämään.
Onhan se kieltämättä kylmää ja ylimielistä, ettei lapsen vanhempia ja heidän toiveitaan kunnioiteta, mutta ei kai sen vuoksi itkemään tarvitse ruveta. Tuskin siitäkään sitä paitsi olisi apua ap:n tilanteessa.
Kylmästä sarkasmistasi huolimatta selvennän, että itketti ja liikutti tämän mummon ajatus antaa esim. nämä sydämellä katsotut ja valitut ensikengät. Ehkei hänellä ole varaakaan niin kalliisiin. Kai niitä olisi edes sen verran voinut fiilistellä, että ne olisi ollut pari kertaa jalassa ja olisi otettu kuvia, ja tuntea kiitollisuutta kauniista ajatuksesta ja eleestä. Kaikki isovanhemmat eivät edes välitä lapsenlapsistaan. Kai niitä lahjoja voi sitten antaa vaikka kierrätykseen, jos eivät kelpaa. Joku varmasti arvostaa ja käyttää kun vielä uusia. Mutta ei lapsi varmaan vahingoitu, jos sillä on pari kertaa yllään vääränmerkkiset vaatteet. Voi tätä pinnallista maailmaa, ei vaan välillä kestä.
MILLÄ oikeudella se isoäiti kiilaa vanhempien ohi ostamaan liikuttavat ensikengät???
Se hänen tilaisuutensa ko asiaan oli silloin kun hänen esikoisensa otti ensiaskeleitaan. Millä oikeudella hän varastaa tuon kokemuksen lapsenlapsensa vanhemmilta?
Voihan sillä lapsella olla useammatkin kengät. Ei se ole mitään varastamista että antaa kengät. Voihan ne vanhempien valitsemat kengät olla "ykköset". Kai ne voi pari kertaa olla jalassa. Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan aika. Paras, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on hänen kanssaan vietetty aika. Lapsi muistaaikänsä mummon kanssa pullanleipomiset ja lukuhetket paremmin kuin jonkun muovihärpäkkeen.
Aika on tärkein kyllä! Mutta kyllä lähisukulaisen pitää mielestäni saada antaa joskus merkkipäivänä jotain itse valitsemaakin ihan fiiliksellä hankittua, eikä aina vaan rahaa merkkituotteisiin. Vaikka sitten jäisikin vähemmälle käytölle ja laitettaisiin kiertoon.
Ja siitäkö tässä keskustellaan? Että joskus saisi merkkipäivänä antaa jotain.
Kiertokoulunko kävit kun ei tuo sisäluku onnistu?
Ja miksi pitää väkisin saada antaa jotain ei-toivottua?
No kyllä tässä semmoinen sävy on, että mitään itse valitsemaa ei saisi ollenkaan hankkia. Siitä voi tulla kiva fiilis, jos näkee jonkun kauniin asian minkä haluaa antaa lahjaksi Vaikka semmoisen mitä olisi toivonut itsellään olevan lapsena. Ei se niin kamala teko mielestäni ole, enkä voisi puhua niin häijysti tällaisista sukulaisista jotka tykkäävät antaa lahjan kuin täällä puhutaan.
Googletapa sana lahja.
Sen on tarkoitus ilahduttaa saajaa, ei antajaa.
Mistä sinä tiedät että tykkääkö lapsi vaikkapa uusista merkkivaatteista vai kirppiskamasta? Vanhempana saattaa vaikkapa vihata juuri merkkituotteita, vaikka vanhemmat rakastaisi niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen antaa hyvää hyvyyttään lahjan sydämestä ja sinä haukut että terrorisoi raahaamalla kelvotonta tavaraa hienoon kotiisi. Tavarat olivat vielä uusia ja hänen mielestään varmasti hienoja ja kauniita. Ymmärrän että ne eivät ole ehkä makuusi, mutta jotenkin tästä paistaa semmoinen kylmyys ja ylimielisyys että minua rupesi itkettämään.
Onhan se kieltämättä kylmää ja ylimielistä, ettei lapsen vanhempia ja heidän toiveitaan kunnioiteta, mutta ei kai sen vuoksi itkemään tarvitse ruveta. Tuskin siitäkään sitä paitsi olisi apua ap:n tilanteessa.
Kylmästä sarkasmistasi huolimatta selvennän, että itketti ja liikutti tämän mummon ajatus antaa esim. nämä sydämellä katsotut ja valitut ensikengät. Ehkei hänellä ole varaakaan niin kalliisiin. Kai niitä olisi edes sen verran voinut fiilistellä, että ne olisi ollut pari kertaa jalassa ja olisi otettu kuvia, ja tuntea kiitollisuutta kauniista ajatuksesta ja eleestä. Kaikki isovanhemmat eivät edes välitä lapsenlapsistaan. Kai niitä lahjoja voi sitten antaa vaikka kierrätykseen, jos eivät kelpaa. Joku varmasti arvostaa ja käyttää kun vielä uusia. Mutta ei lapsi varmaan vahingoitu, jos sillä on pari kertaa yllään vääränmerkkiset vaatteet. Voi tätä pinnallista maailmaa, ei vaan välillä kestä.
MILLÄ oikeudella se isoäiti kiilaa vanhempien ohi ostamaan liikuttavat ensikengät???
Se hänen tilaisuutensa ko asiaan oli silloin kun hänen esikoisensa otti ensiaskeleitaan. Millä oikeudella hän varastaa tuon kokemuksen lapsenlapsensa vanhemmilta?
Voihan sillä lapsella olla useammatkin kengät. Ei se ole mitään varastamista että antaa kengät. Voihan ne vanhempien valitsemat kengät olla "ykköset". Kai ne voi pari kertaa olla jalassa. Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan aika. Paras, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on hänen kanssaan vietetty aika. Lapsi muistaaikänsä mummon kanssa pullanleipomiset ja lukuhetket paremmin kuin jonkun muovihärpäkkeen.
Aika on tärkein kyllä! Mutta kyllä lähisukulaisen pitää mielestäni saada antaa joskus merkkipäivänä jotain itse valitsemaakin ihan fiiliksellä hankittua, eikä aina vaan rahaa merkkituotteisiin. Vaikka sitten jäisikin vähemmälle käytölle ja laitettaisiin kiertoon.
Ja siitäkö tässä keskustellaan? Että joskus saisi merkkipäivänä antaa jotain.
Kiertokoulunko kävit kun ei tuo sisäluku onnistu?
Ja miksi pitää väkisin saada antaa jotain ei-toivottua?
No kyllä tässä semmoinen sävy on, että mitään itse valitsemaa ei saisi ollenkaan hankkia. Siitä voi tulla kiva fiilis, jos näkee jonkun kauniin asian minkä haluaa antaa lahjaksi Vaikka semmoisen mitä olisi toivonut itsellään olevan lapsena. Ei se niin kamala teko mielestäni ole, enkä voisi puhua niin häijysti tällaisista sukulaisista jotka tykkäävät antaa lahjan kuin täällä puhutaan.
Googletapa sana lahja.
Sen on tarkoitus ilahduttaa saajaa, ei antajaa.
Mistä sinä tiedät että tykkääkö lapsi vaikkapa uusista merkkivaatteista vai kirppiskamasta? Vanhempana saattaa vaikkapa vihata juuri merkkituotteita, vaikka vanhemmat rakastaisi niitä.
Ap kirjoitti epämukavista vaatteista, epämukavista kengistä ja vaarallisesta turvakaukalosta.
Sinä itse kirjoitit tavarasta, jonka ostat vain koska se painelee sinun tunnenappuloitasi. Et edes väittänyt miettineesi lasta vaan selkeästi kerroit miettineesi vain ja ainoastaan itseäsi.
Ja usko tai älä. Se vanhempi joka elää lapsen kanss 24/7 voi oikeesti tietää sen lapsensa maun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen antaa hyvää hyvyyttään lahjan sydämestä ja sinä haukut että terrorisoi raahaamalla kelvotonta tavaraa hienoon kotiisi. Tavarat olivat vielä uusia ja hänen mielestään varmasti hienoja ja kauniita. Ymmärrän että ne eivät ole ehkä makuusi, mutta jotenkin tästä paistaa semmoinen kylmyys ja ylimielisyys että minua rupesi itkettämään.
Onhan se kieltämättä kylmää ja ylimielistä, ettei lapsen vanhempia ja heidän toiveitaan kunnioiteta, mutta ei kai sen vuoksi itkemään tarvitse ruveta. Tuskin siitäkään sitä paitsi olisi apua ap:n tilanteessa.
Kylmästä sarkasmistasi huolimatta selvennän, että itketti ja liikutti tämän mummon ajatus antaa esim. nämä sydämellä katsotut ja valitut ensikengät. Ehkei hänellä ole varaakaan niin kalliisiin. Kai niitä olisi edes sen verran voinut fiilistellä, että ne olisi ollut pari kertaa jalassa ja olisi otettu kuvia, ja tuntea kiitollisuutta kauniista ajatuksesta ja eleestä. Kaikki isovanhemmat eivät edes välitä lapsenlapsistaan. Kai niitä lahjoja voi sitten antaa vaikka kierrätykseen, jos eivät kelpaa. Joku varmasti arvostaa ja käyttää kun vielä uusia. Mutta ei lapsi varmaan vahingoitu, jos sillä on pari kertaa yllään vääränmerkkiset vaatteet. Voi tätä pinnallista maailmaa, ei vaan välillä kestä.
MILLÄ oikeudella se isoäiti kiilaa vanhempien ohi ostamaan liikuttavat ensikengät???
Se hänen tilaisuutensa ko asiaan oli silloin kun hänen esikoisensa otti ensiaskeleitaan. Millä oikeudella hän varastaa tuon kokemuksen lapsenlapsensa vanhemmilta?
Voihan sillä lapsella olla useammatkin kengät. Ei se ole mitään varastamista että antaa kengät. Voihan ne vanhempien valitsemat kengät olla "ykköset". Kai ne voi pari kertaa olla jalassa. Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan aika. Paras, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on hänen kanssaan vietetty aika. Lapsi muistaaikänsä mummon kanssa pullanleipomiset ja lukuhetket paremmin kuin jonkun muovihärpäkkeen.
Aika on tärkein kyllä! Mutta kyllä lähisukulaisen pitää mielestäni saada antaa joskus merkkipäivänä jotain itse valitsemaakin ihan fiiliksellä hankittua, eikä aina vaan rahaa merkkituotteisiin. Vaikka sitten jäisikin vähemmälle käytölle ja laitettaisiin kiertoon.
Ja siitäkö tässä keskustellaan? Että joskus saisi merkkipäivänä antaa jotain.
Kiertokoulunko kävit kun ei tuo sisäluku onnistu?
Ja miksi pitää väkisin saada antaa jotain ei-toivottua?
No kyllä tässä semmoinen sävy on, että mitään itse valitsemaa ei saisi ollenkaan hankkia. Siitä voi tulla kiva fiilis, jos näkee jonkun kauniin asian minkä haluaa antaa lahjaksi Vaikka semmoisen mitä olisi toivonut itsellään olevan lapsena. Ei se niin kamala teko mielestäni ole, enkä voisi puhua niin häijysti tällaisista sukulaisista jotka tykkäävät antaa lahjan kuin täällä puhutaan.
Googletapa sana lahja.
Sen on tarkoitus ilahduttaa saajaa, ei antajaa.
Mistä sinä tiedät että tykkääkö lapsi vaikkapa uusista merkkivaatteista vai kirppiskamasta? Vanhempana saattaa vaikkapa vihata juuri merkkituotteita, vaikka vanhemmat rakastaisi niitä.
Alkuperäinen aloitus koski 8kk vauvaa, joten lapsella tuskin on vielä mielipidettä asiasta. Ja isommillakin lapsilla vanhemmat päättävät mitä lapselle ostetaan (kyllä, mielestäni lapsen pitäisi saada valita itse vaikka ne frozen/ryhmä hau vaatteet, mutta jos vanhemmat päättävät ettei saa niin mummo ei voi päättää toisin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Mä en puhu anopilleni, kun hän tulee meille. Ihan siitä syystä, että en jaksa sitä jatkuvaa mitätöintiä, ilkeilyä ja suoranaista vi**uilua. On näitä "Totuuden saa aina sanoa" -ihmisiä, ja vielä sen verran suuret luulot itsestään, että luulee hänen mielipiteensä olevan totuus. Valitettavasti mies sen saastan meille lasten synttäreille kutsuu, muuten ei juuri käy.
Vierailija kirjoitti:
Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan se, että isovanhempi haluaisi viettää lapsen/nuoren ehdoilla aikaa tämän kanssa. Omat vanhempani kuittaavat isovanhemman velvollisuutensa työntämällä lapselle käteen setelin jouluna ja syntymäpäivänä. Olisivat edes kerran kutsuneet yökylään, mökille tai leffaan. Lapsi on nyt 18 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen antaa hyvää hyvyyttään lahjan sydämestä ja sinä haukut että terrorisoi raahaamalla kelvotonta tavaraa hienoon kotiisi. Tavarat olivat vielä uusia ja hänen mielestään varmasti hienoja ja kauniita. Ymmärrän että ne eivät ole ehkä makuusi, mutta jotenkin tästä paistaa semmoinen kylmyys ja ylimielisyys että minua rupesi itkettämään.
Onhan se kieltämättä kylmää ja ylimielistä, ettei lapsen vanhempia ja heidän toiveitaan kunnioiteta, mutta ei kai sen vuoksi itkemään tarvitse ruveta. Tuskin siitäkään sitä paitsi olisi apua ap:n tilanteessa.
Kylmästä sarkasmistasi huolimatta selvennän, että itketti ja liikutti tämän mummon ajatus antaa esim. nämä sydämellä katsotut ja valitut ensikengät. Ehkei hänellä ole varaakaan niin kalliisiin. Kai niitä olisi edes sen verran voinut fiilistellä, että ne olisi ollut pari kertaa jalassa ja olisi otettu kuvia, ja tuntea kiitollisuutta kauniista ajatuksesta ja eleestä. Kaikki isovanhemmat eivät edes välitä lapsenlapsistaan. Kai niitä lahjoja voi sitten antaa vaikka kierrätykseen, jos eivät kelpaa. Joku varmasti arvostaa ja käyttää kun vielä uusia. Mutta ei lapsi varmaan vahingoitu, jos sillä on pari kertaa yllään vääränmerkkiset vaatteet. Voi tätä pinnallista maailmaa, ei vaan välillä kestä.
MILLÄ oikeudella se isoäiti kiilaa vanhempien ohi ostamaan liikuttavat ensikengät???
Se hänen tilaisuutensa ko asiaan oli silloin kun hänen esikoisensa otti ensiaskeleitaan. Millä oikeudella hän varastaa tuon kokemuksen lapsenlapsensa vanhemmilta?
Voihan sillä lapsella olla useammatkin kengät. Ei se ole mitään varastamista että antaa kengät. Voihan ne vanhempien valitsemat kengät olla "ykköset". Kai ne voi pari kertaa olla jalassa. Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan aika. Paras, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on hänen kanssaan vietetty aika. Lapsi muistaaikänsä mummon kanssa pullanleipomiset ja lukuhetket paremmin kuin jonkun muovihärpäkkeen.
Aika on tärkein kyllä! Mutta kyllä lähisukulaisen pitää mielestäni saada antaa joskus merkkipäivänä jotain itse valitsemaakin ihan fiiliksellä hankittua, eikä aina vaan rahaa merkkituotteisiin. Vaikka sitten jäisikin vähemmälle käytölle ja laitettaisiin kiertoon.
Ja siitäkö tässä keskustellaan? Että joskus saisi merkkipäivänä antaa jotain.
Kiertokoulunko kävit kun ei tuo sisäluku onnistu?
Ja miksi pitää väkisin saada antaa jotain ei-toivottua?
No kyllä tässä semmoinen sävy on, että mitään itse valitsemaa ei saisi ollenkaan hankkia. Siitä voi tulla kiva fiilis, jos näkee jonkun kauniin asian minkä haluaa antaa lahjaksi Vaikka semmoisen mitä olisi toivonut itsellään olevan lapsena. Ei se niin kamala teko mielestäni ole, enkä voisi puhua niin häijysti tällaisista sukulaisista jotka tykkäävät antaa lahjan kuin täällä puhutaan.
Googletapa sana lahja.
Sen on tarkoitus ilahduttaa saajaa, ei antajaa.
Mistä sinä tiedät että tykkääkö lapsi vaikkapa uusista merkkivaatteista vai kirppiskamasta? Vanhempana saattaa vaikkapa vihata juuri merkkituotteita, vaikka vanhemmat rakastaisi niitä.
Alkuperäinen aloitus koski 8kk vauvaa, joten lapsella tuskin on vielä mielipidettä asiasta. Ja isommillakin lapsilla vanhemmat päättävät mitä lapselle ostetaan (kyllä, mielestäni lapsen pitäisi saada valita itse vaikka ne frozen/ryhmä hau vaatteet, mutta jos vanhemmat päättävät ettei saa niin mummo ei voi päättää toisin).
Tai jos vanhempien ideologia on, että perheessä käytetään vain kotimaista tai vain luomustandardoitua puuvillaa tms. niin vanhemmat tämän asian päättävät ja muiden tulee sitä kunnioittaa. Eikä raahata sinne kiinassa tehtyä polyesteri-frozenmekkoa.
Vanhempien ideologia, hah hah. Paremminkin miniän ideologia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Se että jonkun ihmisen ostamat tavarat eivät ole toivottuja, ei tarkoita sitä että tuo ihminen ei ole toivottu henkilö. Et ilmeisesti todellakaan kykene erottamaan ihmisyyttä ja materialismia.
Onko tekstisi osoitettu minulle vai pojalleni ja miniälle? En ole pyytänyt lapsiltani lahjoja, enkä tarvitse mitään heiltä, joten en pidä itseäni materialistina. Ostan myös omilla rahoillani.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ideologia, hah hah. Paremminkin miniän ideologia.
Meidän perheessä se on kyllä juurikin lasten ideologia. Sitä nimittäin opetetaan koulussa paljon ja lapset on valveutuneita.
Isänsäkin on tässä asiassa tunnollisempi kuin minä.
T. Miniä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ideologia, hah hah. Paremminkin miniän ideologia.
Vaikka niin, mutta kun kysymyksessä on lapsen äiti, hän on se joka päättää eikä mummo. Tietenkin.
Mun lapsen mummussa on se, että myös tarkkailee, tuleeko hänen ostamansa tuotteet käyttöön. Ja saattaapa pyytää lahjojaan poiskin, jos löytää niille "paremman" kohteen. Oli ostanut meidän vauvalle yhden vauvalelun (josta vauva ei tykännyt), möin sen kirpparilla pois. Monen kuukauden jälkeen alkoi mummeli sitten kysellä tämän lelun perään, kun olisi antanut sen jollekin tuttavan tyttären lapselle. Suuttui, kun olin vienyt kirpparille enkä ollut edes kertonut asiasta!
Tämän jälkeen keräsin ison kasan mummelin "lahjoja" ja palautin ne. Toinen oli vähän hölmistynyt, mutta totesin että kun en meille turhia lahjoja viedä kirpparille, niin pidäpäs hyvänäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Mä en puhu anopilleni, kun hän tulee meille. Ihan siitä syystä, että en jaksa sitä jatkuvaa mitätöintiä, ilkeilyä ja suoranaista vi**uilua. On näitä "Totuuden saa aina sanoa" -ihmisiä, ja vielä sen verran suuret luulot itsestään, että luulee hänen mielipiteensä olevan totuus. Valitettavasti mies sen saastan meille lasten synttäreille kutsuu, muuten ei juuri käy.
No et ainakaan ole minun miniäni. Tuntuu kuin kävelisin munankuorilla siellä. En todellakaan alkaisi mitätöimään arvostelemaan ym. Siitä varmaan alkaisi jokin kohtaus.
Minä minä minä määrään ja päätän.
Vain minä.
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä määrään ja päätän.
Vain minä.
Minun lapsi, minun perhe, minun koti.
Tietenkin minä silloin määrään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen antaa hyvää hyvyyttään lahjan sydämestä ja sinä haukut että terrorisoi raahaamalla kelvotonta tavaraa hienoon kotiisi. Tavarat olivat vielä uusia ja hänen mielestään varmasti hienoja ja kauniita. Ymmärrän että ne eivät ole ehkä makuusi, mutta jotenkin tästä paistaa semmoinen kylmyys ja ylimielisyys että minua rupesi itkettämään.
Onhan se kieltämättä kylmää ja ylimielistä, ettei lapsen vanhempia ja heidän toiveitaan kunnioiteta, mutta ei kai sen vuoksi itkemään tarvitse ruveta. Tuskin siitäkään sitä paitsi olisi apua ap:n tilanteessa.
Kylmästä sarkasmistasi huolimatta selvennän, että itketti ja liikutti tämän mummon ajatus antaa esim. nämä sydämellä katsotut ja valitut ensikengät. Ehkei hänellä ole varaakaan niin kalliisiin. Kai niitä olisi edes sen verran voinut fiilistellä, että ne olisi ollut pari kertaa jalassa ja olisi otettu kuvia, ja tuntea kiitollisuutta kauniista ajatuksesta ja eleestä. Kaikki isovanhemmat eivät edes välitä lapsenlapsistaan. Kai niitä lahjoja voi sitten antaa vaikka kierrätykseen, jos eivät kelpaa. Joku varmasti arvostaa ja käyttää kun vielä uusia. Mutta ei lapsi varmaan vahingoitu, jos sillä on pari kertaa yllään vääränmerkkiset vaatteet. Voi tätä pinnallista maailmaa, ei vaan välillä kestä.
MILLÄ oikeudella se isoäiti kiilaa vanhempien ohi ostamaan liikuttavat ensikengät???
Se hänen tilaisuutensa ko asiaan oli silloin kun hänen esikoisensa otti ensiaskeleitaan. Millä oikeudella hän varastaa tuon kokemuksen lapsenlapsensa vanhemmilta?
Voihan sillä lapsella olla useammatkin kengät. Ei se ole mitään varastamista että antaa kengät. Voihan ne vanhempien valitsemat kengät olla "ykköset". Kai ne voi pari kertaa olla jalassa. Nykymaailmassa kyllä ainoa kaunis ja sallittu ele tuntuu olevan kylmä rahasiirto pankkitilille.
Ei vaan aika. Paras, mitä isovanhempi voi lapsenlapselleen antaa on hänen kanssaan vietetty aika. Lapsi muistaaikänsä mummon kanssa pullanleipomiset ja lukuhetket paremmin kuin jonkun muovihärpäkkeen.
Aika on tärkein kyllä! Mutta kyllä lähisukulaisen pitää mielestäni saada antaa joskus merkkipäivänä jotain itse valitsemaakin ihan fiiliksellä hankittua, eikä aina vaan rahaa merkkituotteisiin. Vaikka sitten jäisikin vähemmälle käytölle ja laitettaisiin kiertoon.
Ja siitäkö tässä keskustellaan? Että joskus saisi merkkipäivänä antaa jotain.
Kiertokoulunko kävit kun ei tuo sisäluku onnistu?
Ja miksi pitää väkisin saada antaa jotain ei-toivottua?
No kyllä tässä semmoinen sävy on, että mitään itse valitsemaa ei saisi ollenkaan hankkia. Siitä voi tulla kiva fiilis, jos näkee jonkun kauniin asian minkä haluaa antaa lahjaksi Vaikka semmoisen mitä olisi toivonut itsellään olevan lapsena. Ei se niin kamala teko mielestäni ole, enkä voisi puhua niin häijysti tällaisista sukulaisista jotka tykkäävät antaa lahjan kuin täällä puhutaan.
Googletapa sana lahja.
Sen on tarkoitus ilahduttaa saajaa, ei antajaa.
Mistä sinä tiedät että tykkääkö lapsi vaikkapa uusista merkkivaatteista vai kirppiskamasta? Vanhempana saattaa vaikkapa vihata juuri merkkituotteita, vaikka vanhemmat rakastaisi niitä.
Ap kirjoitti epämukavista vaatteista, epämukavista kengistä ja vaarallisesta turvakaukalosta.
Sinä itse kirjoitit tavarasta, jonka ostat vain koska se painelee sinun tunnenappuloitasi. Et edes väittänyt miettineesi lasta vaan selkeästi kerroit miettineesi vain ja ainoastaan itseäsi.
Ja usko tai älä. Se vanhempi joka elää lapsen kanss 24/7 voi oikeesti tietää sen lapsensa maun.
En ole ostanut ikinä yhtäkään vaatekappaletta yhdellekään lapselle enkä muutakaan tarviketta!
Vierailija kirjoitti:
Lapsen MUMMO on joko sinun tai lapsen isän äiti.
Jompi kumpi teistä (eli se lapsi) puhuu niin suoraan että menee perille.
Kyse on ilmeisesti kuitenkin jostain 40-50 vuotiaasta henkilöstä eli tuskin hän on mikään dementiapotilas joka ei ymmärrä puhetta. Naurettavaa rutista mummosta jolle ei voi puhua kun puhutaan parhaassa iässä olevasta työntekoikäsestä ihmisestä.
Ei mummot yleensä ole noin nuoria. Meillä pienten lasten mummo ja vaari on 75 ja 78. Auttavat kyllä silti esimå. Lastenhoidossa.
Surullista luettavaa. Omilla lapsillani käytännössä vain yksi isovanhempi, oma äitini joka itsekäs ja pihi eikä ostanut lapsilleni mitään eikä muista synttäreitä tms. Anopilla taas muistisairaus ja asuu hoitokodissa. Ottaisin skräbämummin milloin tahansa lasteni elämään. Laittaisin kamat laatikkoon, pukisin päälle kun tulee kylään ja olisin hiljaa. Ei kyse ole lasten äidin kontrolloimisesta vaan halusta olla osa lastenlasten elämää.
En ole vienyt mitään tavaraa minnekään enkä mennyt kameran kanssa. Itse kuulun niihin, jotka keskustelevat vanhempien kanssa millainen lahja olisi kiva ennen kuin hankin lahjaa. Mutta en voi puhua niin häijysti näistä vääränlaiseen tossujen antajista.