Pekka Haavisto kansan suosikki seuraavaksi pääministeriksi!
"Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on kansan suosikki seuraavaksi pääministeriksi, selviää Helsingin Sanomien gallupista. Häntä kannattaa 22 prosenttia haastatelluista.
Myös Lännen Median kyselyssä tammikuun alussa Haavisto oli paras henkilö Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Lännen Median kyselyssä Haavisto sai niin ikään 22 prosenttia kaikista vastauksista."
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Pekka on kyllä paras <3<3<3<3<3<3
Suomikin saisi vaihteeksi myönteistä huomiota ulkomailla. Viime aikoina olemme profiloituneet lähinnä persujen nousun tiimoilta. Tasapainon vuoksi olisi hyvä tuoda maan edistyksellistä, nykyaikaista mentaliteettia esille myös.
Minkä ihmeen nousun? Asun Suomen ulkopuolella, ja tänne asti tukee uutisia Suomesta lähinnä hyvästä terveydenhuollosta, onnellisuudesta, siitä, että ollaan huippuja oikeastaan kaikilla mittareilla.
Toimittajat ilmeisesti kyselleet oman punavihreen #ihqunelmaa ryhmässään, väitteellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tein pikakyselyn ympärilläni oleville, yksikään ei kannata Haavistoa pääministeriksi. Ei edes ne jotka sanoivat äänestävänsä todennäköisesti vihreitä.
Kyllä tuo ilmaastopolitiikka on enemmän eu n asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nythän tuo todistettiin taas kerran, että kansa voi olla myös isosti, himmeesti VÄÄRÄSSÄ!
Tarkoittanet että taas tarvitaan puikkoihin Suomen kansantalouden pelastajaa, elvyttäjää ja kiihdyttäjää: Juha Sipilää.
Tuota on helppo kompata, kun katsoo kansantalouden mittareita tällä hetkellä. On, on todellakin paljon saatu aikaan valtion velanhoidon, talouden tasapainottamisen ja talouskehityksen suhteen. Lisää Juhaa, niin kohta ohitetaan Norjakin!
Vierailija kirjoitti:
Toimittajat ilmeisesti kyselleet oman punavihreen #ihqunelmaa ryhmässään, väitteellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tein pikakyselyn ympärilläni oleville, yksikään ei kannata Haavistoa pääministeriksi. Ei edes ne jotka sanoivat äänestävänsä todennäköisesti vihreitä.
Joo, sun pikakysely on varmasti luotettavampi kuin tutkimuslaitoksen tekemä kysely, jossa 1150 vastaajaa. Niin. Kyllä.
Joo, YLE ja Hesari tekevät ja teettävät tutkimuksia. Uskottavuus ja rehellisyys samaa tasoa Pravdan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän tämmöisiä edes kansalta kysellään kun kansa ei päätä pääministeristä erikseen.
Pääministeriltä toivoisin erityisesti sisäpoliittista kokemusta.
Sipilän aikana nähtiin miten kova paikka se on.
Haavistolla on korkeatasoiset neuvottelutaidot, ja hän pystyy aidosti huomioimaan rajustikin eri mieltä olevien osapuolien mielipiteet ja rakentamaan näiden välille siltaa. Sipilän tyyli oli yritysjohtajamainen sanelu ja jos se ei onnistunut, itkupotkuraivarit ja uhkailu, ja kun se ei onnistunut, niin marttyyrimainen eroaminen. Nämä ihmiset ovat suorastaan kaksi ääripäätä, ja tosiaan Sipilän kiukuttelun jälkeen tarvitsemme todellisen valtiomiehen puikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, YLE ja Hesari tekevät ja teettävät tutkimuksia. Uskottavuus ja rehellisyys samaa tasoa Pravdan kanssa.
Ihan sama firma tämän gallupin teki kuin viimeksi, kun persujen kannatus oli noussut. Eli kelpaako sulle sen tekemät gallupit vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Toimittajat ilmeisesti kyselleet oman punavihreen #ihqunelmaa ryhmässään, väitteellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tein pikakyselyn ympärilläni oleville, yksikään ei kannata Haavistoa pääministeriksi. Ei edes ne jotka sanoivat äänestävänsä todennäköisesti vihreitä.
Repesin!
Kiitos päivän tähän mennessä parhaista nauruista. Kerro seuraavaksi vaikka räjähtelevistä lepakoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka on kyllä paras <3<3<3<3<3<3
Suomikin saisi vaihteeksi myönteistä huomiota ulkomailla. Viime aikoina olemme profiloituneet lähinnä persujen nousun tiimoilta. Tasapainon vuoksi olisi hyvä tuoda maan edistyksellistä, nykyaikaista mentaliteettia esille myös.
Minkä ihmeen nousun? Asun Suomen ulkopuolella, ja tänne asti tukee uutisia Suomesta lähinnä hyvästä terveydenhuollosta, onnellisuudesta, siitä, että ollaan huippuja oikeastaan kaikilla mittareilla.
Ok, hyvä tietää.
Itse asun Suomessa mutta minulla on paljon ulkomaalaisia kavereita. Heistä moni oli todella yllättynyt, että perussuomalaisten kaltainen puolue pystyi pääsemään Suomessa hallitukseen ja että Soinista oli mahdollista tulla ulkoministeri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka on kyllä paras <3<3<3<3<3<3
Suomikin saisi vaihteeksi myönteistä huomiota ulkomailla. Viime aikoina olemme profiloituneet lähinnä persujen nousun tiimoilta. Tasapainon vuoksi olisi hyvä tuoda maan edistyksellistä, nykyaikaista mentaliteettia esille myös.
Minkä ihmeen nousun? Asun Suomen ulkopuolella, ja tänne asti tukee uutisia Suomesta lähinnä hyvästä terveydenhuollosta, onnellisuudesta, siitä, että ollaan huippuja oikeastaan kaikilla mittareilla.
Mulla asuu muutama ystävä Yhdysvalloissa ja heidän mukaansa lähes kaikki mitä Suomesta siellä kerrotaan on todella positiivista. Meillä on kansainvälisillä mittareilla erittäin laadukas julkinen terveydenhoito, hyvät peruskoulut ja jokaisella mahdollisuus opiskella. Olemme vuodesta toiseen WHO :n ja YK:n tutkimuksissa onnellisuuden ja hyvinvoinnin suhteen viiden parhaan maan joukossa. Tuoreimman raportin mukaan taisimme juuri sijoittua ykköseksi. Poliisit ovat täällä arvostettuja ja luotettavia eivätkä turhaan virka-aseitaan heiluttele ym. ym.
Sitten on tietenkin oikeistolainen media, joka uutisoi usein hyvin harhaanjohtavasti ja jopa suoraan valehtelee. Esimerkiksi joku oikeistolehti oli uutisoinut Suomen hallituksen erosta soten takia kertomalla että Suomen hallitus on romahtanut koska universal healthcare on tullut tiensä päähän ja ainoa keino Suomella selviytyä totaalisesta koko valtion romahduksesta on omaksua Yhdysvaltain kaltainen vakuutuksiin perustuva terveydenhoitosysteemi. Tällä hetkellä Suomessa ei kuulemma ole toimivaa hallintoa lainkaan hallituksen eron jälkeen. Toisin sanoen uutisessa oli totta ainoastaan se, että hallitus erosi, ei mikään muu. Myös Fox News on esittänyt ihan älyttömiä juttuja tyyliin lähes sadan prosentin yleisestä veroasteesta jne. Siitä Foxin Tanskaa koskevasta valeuutisestahan tuli kansainvälinen kohu kun Tanska vastasi varsin napakasti ja opetti hieman tosiasioita Foxin toimittajalle. Mutta tällaiset uutiset ovat vähemmistössä positiivisiin uutisiin nähden. Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, YLE ja Hesari tekevät ja teettävät tutkimuksia. Uskottavuus ja rehellisyys samaa tasoa Pravdan kanssa.
Ihan sama firma tämän gallupin teki kuin viimeksi, kun persujen kannatus oli noussut. Eli kelpaako sulle sen tekemät gallupit vai ei?
Miten persut liittyvät siihen että YLE:ja Hesarin teettämät tutkimukset ovat tarkoitushakuisia ja vastaajaotannan valikoinnilla manipuloituja? Olet ilmeisen typerä yritellessäsi tuollaisia olkiukkoviritelmiä.
Myyköhän se pohjavedet seuraavaksi ?
En ihmettele Haaviston suosiota katsottuani puolueiden puheenjohtajien tenttejä ja haastatteluja. Hän on vastannut kysymyksiin asiallisesti ja selkeästi puhumatta asian vierestä ja pystyy keskustelemaan asioista ilman käsikirjoitusta ja ulkoaopeteltuja vuorosanoja.
vihreät de röda haluaa tuhota kaiken mikä Suomessa on hyvää. Jotta tähän päästäisiin niin puolueessa kehitetää homokaasua jota hengitettyään kaikki heterot muuttuvat nti pekoiksi. Salla siellä suunnitellaan kemikaalien jotka tekevät steriiliksi lisäämistä juomaveteen ja sitten Suomen täyttämistä juhlapaikanhakijoilla.
Tottakai ihmiset haluaa edustajakseen charmantisti harmaantuneen ja kohteliaan ympäripyöreitä puhujan.
Se jälki vaan tuollaisen pääministerin jälkeen olisi jotain kauheaa. On helppo luvata kaikille kaikkea ja vältellä vaikeita asioita.
Ja kukaan ei muista, eikä vihr tietty muistuta, että homo Haavisto on vain tuuraamassa ja vaalien jälkeen valta siirtyy takaisin uupuneelle kynsisieni perseen spänkkääjä-masterille.
IL
12.12.2013 klo 15:32
”Sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok) että elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) pitävät Fortumin sähköverkon myyntiä hyvänä ratkaisuna, joka ei riskeeraa Suomen huoltovarmuutta.
Pääministeri Katainen sanoo, että yhtiö saa pääomaa uusien liiketoimiensa kehittämiseen.
Katainen torjuu epäilyt siitä, että Fortumin siirtoverkon meno ulkomaiseen omistukseen merkitsisi riskiä huoltovarmuudelle. Hän huomauttaa, että 80 prosenttia siirtoverkoista on muiden yritysten hallussa. Lisäksi huoltovarmuuden kannalta tärkeämpi on kantaverkko, josta valtio omistaa merkittävän osan.
Kataisen mukaan kauppa ei myöskään nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti.
Samoilla linjoilla on elinkeinoministeri Vapaavuori.
- Verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan, kommentoi Vapaavuori energianeuvostosta Brysselistä.
Vapaavuori, jonka mukaan huoltovarmuus on ”elintärkeä asia”, korostaa valtion pitävän hallussaan strategisesti merkittävät Finngridin kantaverkot myös vastaisuudessa.
Hän sanoo kaupan osoittavan Suomen olevan houkutteleva investointikohde. Valtion ei Vapaavuoren mielestä olisi kannattanut verkkoon panostaa, sillä se ei tuota uusia työpaikkoja eikä verotuloja.”
Vierailija kirjoitti:
Ja kukaan ei muista, eikä vihr tietty muistuta, että homo Haavisto on vain tuuraamassa ja vaalien jälkeen valta siirtyy takaisin uupuneelle kynsisieni perseen spänkkääjä-masterille.
Sellainen kommentti sieltä perussuomalaisten nurkasta tällä kertaa. Ei ihme, että kannatus sakkaa.