Sadasmiljoonas laihariyritys on kariutunut ja ihan helvetin 'hyvä' fiilis

Olen aina ollut lihava. Piste. Tällä hetkellä tuntuu, että niin tulee olemaan myös jatkossa. En tiedä mistä päästä lähtisi ongelmaa ratkomaan. Iso osa sitä on tietysti meikäläisen pääkopassa, mutta kyllä tähän vaikuttaa niin moni asia.

Olen kokeillut lähestulkoon kaiken vähähiilarisesta paastoon, mutta aina palaan vanhaan, missä ei tarvitse miettiä. On vain helppoa tehdä voileipiä, riisiä, pastaa, perunaa ja erilaisia uunivuokia sen kummemmin miettimättä. Ja totta on, että jos näitä perusaineksia syö järkevästi, ei niistä lihomaan pääse. Mutta minä lihon, koska en osaa lopettaa syömistä.

Eilen tein iltapalaksi pannaria. Ja eihän siihen tule kuin maitoa, kananmunaa ja jauhoja (minun tapauksessani riisijauhoja), himppu suolaa ja laitoin hieman sokeriakin. Mutta mikä ihmisen pakotti syömään kolme palaa ja vielä lapsen jämätkin. Toki hillolla kuorrutettuna.

Sama on kaiken kotiruuan kanssa. Syön kunnes on lähestulkoon ähky. Olen usein vielä erittäin tietoinen, että otan lisää vaikka ei pitäisi. Otan silti. Ihan kuin minussa olisi kaksi persoonaa, joista toinen santsaa ja toinen soimaa.

Alkuvuodesta sain neljä kiloa pois syömällä järkevästi vähähiilarista, mutta se kaatui siihen, että minä söin niitä ruokia yksin ja tein miehelle ja naperolle eri ruuat. Tympäännyin täysin ainaiseen kokkaamiseen. Kananmunat, pihvit ja broilerit on pakko aina jollain tavalla valmistaa. Myös vihannekset, koska en voi niitä raakana syödä. Eli joka ikinen välipala ja ruoka-aika olin jonkin sortin pannu tai kattila kädessä. Meni hermo.

Toki olen edelleen, mutta nyt on palkitsevampaa kun kaikki syö samaa ja vaihteeksi välipalalla voin ahmia vaikka voileipiä, joiden tekeminen on nopeaa.

Toisin sanoen, päässäni viiraa, enkä tunnu pääsevän tästä oravanpyörästä pois. Piti vielä sekin sanoa, että noiden neljän kilon karistamiseen meni kaksi kuukautta, vähän päälle. Eli motivaatio oli suht nolla loppuvaiheessa kun tuntuu ettei mitään tapahdu ja hyvin tiukasti pidin kiinni ruokavaliosta. Jopa kahvini join ilman maitolorausta. Tämä pari kuukautinen vaihe oli hyvin poikkeuksellinen juuri sen vuoksi että sain pidettyä 'toisen minäni' kurissa.

Olen väsynyt olemaan lihava. Syön ahdistukseeni ja suruun samalla tiedostaen, mihin se johtaa. Mahani on pohjaton kaivo. En tunne janoa enkä kylläisyyttä.