Lue keskustelun säännöt.
Sadasmiljoonas laihariyritys on kariutunut ja ihan helvetin 'hyvä' fiilis
08.04.2013 |
Olen aina ollut lihava. Piste. Tällä hetkellä tuntuu, että niin tulee olemaan myös jatkossa. En tiedä mistä päästä lähtisi ongelmaa ratkomaan. Iso osa sitä on tietysti meikäläisen pääkopassa, mutta kyllä tähän vaikuttaa niin moni asia.
Olen kokeillut lähestulkoon kaiken vähähiilarisesta paastoon, mutta aina palaan vanhaan, missä ei tarvitse miettiä. On vain helppoa tehdä voileipiä, riisiä, pastaa, perunaa ja erilaisia uunivuokia sen kummemmin miettimättä. Ja totta on, että jos näitä perusaineksia syö järkevästi, ei niistä lihomaan pääse. Mutta minä lihon, koska en osaa lopettaa syömistä.
Eilen tein iltapalaksi pannaria. Ja eihän siihen tule kuin maitoa, kananmunaa ja jauhoja (minun tapauksessani riisijauhoja), himppu suolaa ja laitoin hieman sokeriakin. Mutta mikä ihmisen pakotti syömään kolme palaa ja vielä lapsen jämätkin. Toki hillolla kuorrutettuna.
Sama on kaiken kotiruuan kanssa. Syön kunnes on lähestulkoon ähky. Olen usein vielä erittäin tietoinen, että otan lisää vaikka ei pitäisi. Otan silti. Ihan kuin minussa olisi kaksi persoonaa, joista toinen santsaa ja toinen soimaa.
Alkuvuodesta sain neljä kiloa pois syömällä järkevästi vähähiilarista, mutta se kaatui siihen, että minä söin niitä ruokia yksin ja tein miehelle ja naperolle eri ruuat. Tympäännyin täysin ainaiseen kokkaamiseen. Kananmunat, pihvit ja broilerit on pakko aina jollain tavalla valmistaa. Myös vihannekset, koska en voi niitä raakana syödä. Eli joka ikinen välipala ja ruoka-aika olin jonkin sortin pannu tai kattila kädessä. Meni hermo.
Toki olen edelleen, mutta nyt on palkitsevampaa kun kaikki syö samaa ja vaihteeksi välipalalla voin ahmia vaikka voileipiä, joiden tekeminen on nopeaa.
Toisin sanoen, päässäni viiraa, enkä tunnu pääsevän tästä oravanpyörästä pois. Piti vielä sekin sanoa, että noiden neljän kilon karistamiseen meni kaksi kuukautta, vähän päälle. Eli motivaatio oli suht nolla loppuvaiheessa kun tuntuu ettei mitään tapahdu ja hyvin tiukasti pidin kiinni ruokavaliosta. Jopa kahvini join ilman maitolorausta. Tämä pari kuukautinen vaihe oli hyvin poikkeuksellinen juuri sen vuoksi että sain pidettyä 'toisen minäni' kurissa.
Olen väsynyt olemaan lihava. Syön ahdistukseeni ja suruun samalla tiedostaen, mihin se johtaa. Mahani on pohjaton kaivo. En tunne janoa enkä kylläisyyttä.
Kommentit (61)
Mulla on kans ikuisen syömisen kierre, vielä lisäksi se että syön herkkuja. Yksi jotenkuten toimiva on nuo glucomannan kapselit, eli konjak nimisen kasvin juuresta tehty jauhe kapselissa. Turpoaa vedessä joka 300-kertaiseksi. Toimii samalla lailla kuin Obesimed mutta halvempi. Eli otat puoli tuntia ennen ruokailua kapselit veden kanssa. Maha täyttyy kun aine turpoaa, et jaksa syödä niin paljoa. Eipä sekään autuaaksi tee, mutta vähentää määrää minkä pystyt syömään.
Itse kokeilen ruokavieroitusta ja pienempien annosten oppimista syömällä nyt laihdutusvalmisteita (nutrilett, allevo jne). Ainakin maha pienenee kun "ruoka" on pari desiä keittoa tai pirtelöä. Paino ainakin lähti radikaaliin laskuun koska kalorit meni hyvin alas... mutta lopulliset tulokset on kiinni siitä saako sen annoskoon pienemmäksi lopullisesti vai ei.
Tsemppiä! Et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo olisi ideaalitilanne, että kaikkea mutta maltilla. En jaksa seurailla mitään dieettejä loppuelämääni ja kieltäytyä epäkohteliaasti tarjoiluista vieraisilla (minulle on aina erikseen jotain gluteenitonta) vaan käyttäytyä kuin järkevä ihminen.
Ja miksi se naksahdus ei tule? Kamppailen vaikean masennuksen kanssa, jota tämä tilanne pahentaa entisestään. Ja suurelta osin varmaan aiheuttanutkin sen. Se vaikuttaa parisuhteeseen ja minäkuvaani. Olen työtön ja luultavasti saan pakit kouluistakin, joihin hain. Eli minun on hirvittävän vaikea löytää positiivisia puolia elämästäni.
Luulisi, että rakastava mies ja onnellinen lapsi auttaisi pahimman yli, mutta olen varmaan niin syvällä ettei se riitä. Ja saan apua masennukseeni, kyllä, mutta minun pitäisi istua 24/7 tohtorin pakeilla etten kotimatkalla unohtaisi hyviä keskusteluita ja ohjeita.
Kotiovesta sisään astuessani olen aina lähtöruudussa. Ikään kuin joku voimakenttä riisuisi mut saamistani hengen aseista ja olen täysin voimaton. Tää on aivan karmeeta. Sitä itse tajuaa, mikä menee pieleen, mut kroppa toimii aivan eri tavoin. Tälläkin hetkellä haluaisin käydä marmeladirasian kimppuun, joka on kaapissa. En voi hävittää sitä.
ap
Itsekurin puute tai syömishäiriö vaivaa teitä, jotka ette pysty lopettamaan ahmimista. Ei kyllä ole toiveitakaan laihtua niin kauan kuin tuota ongelmaa ei saa ratkaistua.
voi tuo kuulostaa tosi tyypilliseltä, laihdutus on hankalaa :/. Oletko miettinyt suhdettasi ruokaan muuten? Sinulla saattaa olla ahmimishäiriö, jos koet ettet pysty hallitsemaan syömistäsi. Hommaan sellainen kirja kuin "irti ahminnasta- kohti tasapainoista suhdetta ruokaan", voit saada sieltä konkreettisia vinkkejä elämäntapamuutokseen. Tsemppiä :)!
Ihmiset yrittää tehdä liiian rankkoja elämänmuutoksia kerralla. Tottumuksen syntyminen vaatii aikaa ja toistoa. Ei se niin mene että joku päivä sitä vain muuttuu täydelliseksi. Tili pystyyn kiloklubiin ja aloita aamiaisesta, se kuntoon ensin, niin että tulee syötyä kaikkia ruoka-aineita tasapuolisesti, myös proteiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan noi jumpat olisivatkin hyviä, mutta mulla on elopainoa sen verran että en kehtaa eikä paikat kestä. (166cm/97kg)
Kiloklubista sen verran, että olen joskus kokeillut. En pysty sitoutumaan sellaiseen. Luultavasti muutaman päivän pysyisin kurissa, mutta sit vaan 'puf' unohtaisin sen kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ja ongelma ei ole siinä, ettenkö tietäisi paljonko ja mitä pitäisi syödä. Todistetusti olen sillä laihduttanut joskus, mutta ongelma on siinä että mä voin syödä ylenmäärin kunnes ruokaa ei ole. Ja maha sanoo 'lisää' ja järki sumenee joka suupalalla. Mitä enemmän vituttaa, ettei saa syödä, sitä kovemmin se maha karjuu 'lisää'. Mikä on täysin järjenvastaista. Mitä masentuneempi olen, sitä hirveämpi kaipuu on saada jotain syötävää ja mitä enemmän syön, sitä syvempi masennustila ja paksumpi turvarengas vatsalla....
ap
Vitonen! Ei ole tullut mieleen, että meillä kaikilla on erilainen ruumiinrakenne? Mulla on lantionympärys 102 senttiä, että aika paljon saan pudottaa painoa saadakseni lantion terveys-suositusen mukaiseksi.
T: 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 09:52"]
Varmaan noi jumpat olisivatkin hyviä, mutta mulla on elopainoa sen verran että en kehtaa eikä paikat kestä. (166cm/97kg)
Kiloklubista sen verran, että olen joskus kokeillut. En pysty sitoutumaan sellaiseen. Luultavasti muutaman päivän pysyisin kurissa, mutta sit vaan 'puf' unohtaisin sen kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ja ongelma ei ole siinä, ettenkö tietäisi paljonko ja mitä pitäisi syödä. Todistetusti olen sillä laihduttanut joskus, mutta ongelma on siinä että mä voin syödä ylenmäärin kunnes ruokaa ei ole. Ja maha sanoo 'lisää' ja järki sumenee joka suupalalla. Mitä enemmän vituttaa, ettei saa syödä, sitä kovemmin se maha karjuu 'lisää'. Mikä on täysin järjenvastaista. Mitä masentuneempi olen, sitä hirveämpi kaipuu on saada jotain syötävää ja mitä enemmän syön, sitä syvempi masennustila ja paksumpi turvarengas vatsalla....
ap
[/quote]
2 tietää kyllä tämän tunteen. Lisäksi kun itse rakastan ruokaa, voisin syödä vaikka millä mitalla ja silti ei ällöttäisi. Mutta kun olen opetellut ruokailurytmin josta pidän kiinni ja en ota ruokaa lisää ja lisäksi liikun niin homma toimii. Viikonloppuna syön herkkuja mutta niitäkin maltilla. Se kun kilot ja sentit rupeavat tippumaan motivoi ainakin minua ja treenaamassa kun käyn niin en halua "pilata" sitä syömällä päälle moskaa. jos vain makaisin sohvalla niin varmaan tulisi syötyä leipää ja keksiä ja sipsiä...
Oikeasti ei ole muuta konstia kuin se että sitkeästi vaan sitoutuu Kiloklubiin vaikka se on työlästä. Ja liikkuu. EI OLE muuta järkevää ja pysyvää keinoa LAHDUTTAA. Toinen asia on sitten se, että korjaa ahmimisen taustalla olevat asiat terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos ne eivät tipu? Koko alkuvuoden kärvistelin ja vyötärönympärykseltä lähti ehkä pari senttiä ja kiloja neljä. Mielestäni se oli lähinnä säälittävää ja suurin osa siitä nesteitä. Ei pysynyt lippu kovin korkealla.
Ei sitä mitään tapahdu, jos ei mitään tee, mutta sen kerran kun tekee ja mitään ei siltikään tapahdu, on uudelleen aloittaminen taas sata kertaa vaikeampaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:00"]
Mutta jos ne eivät tipu? Koko alkuvuoden kärvistelin ja vyötärönympärykseltä lähti ehkä pari senttiä ja kiloja neljä. Mielestäni se oli lähinnä säälittävää ja suurin osa siitä nesteitä. Ei pysynyt lippu kovin korkealla.
Ei sitä mitään tapahdu, jos ei mitään tee, mutta sen kerran kun tekee ja mitään ei siltikään tapahdu, on uudelleen aloittaminen taas sata kertaa vaikeampaa.
ap
[/quote]
Koko alkuvuoden? Nyt on huhtikuun alku joten kauhean kauan et ole "kärvistellyt." Ei ne kilot ole parissa kuukaudessa tullut joten ei ne lähdekään parissa kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 09:53"]
Vitonen! Ei ole tullut mieleen, että meillä kaikilla on erilainen ruumiinrakenne? Mulla on lantionympärys 102 senttiä, että aika paljon saan pudottaa painoa saadakseni lantion terveys-suositusen mukaiseksi.
T: 3
[/quote]
Mikä on lantion terveyssuositus, koskaan kuullutkaan. Mulla on vyötärökin enemmän kuin sun lantios, se on läskiä jos mikä. Ohis
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:00"]
Mutta jos ne eivät tipu? Koko alkuvuoden kärvistelin ja vyötärönympärykseltä lähti ehkä pari senttiä ja kiloja neljä. Mielestäni se oli lähinnä säälittävää ja suurin osa siitä nesteitä. Ei pysynyt lippu kovin korkealla.
Ei sitä mitään tapahdu, jos ei mitään tee, mutta sen kerran kun tekee ja mitään ei siltikään tapahdu, on uudelleen aloittaminen taas sata kertaa vaikeampaa.
ap
[/quote]
Kun syö fiksusti ja liikkuu, ei tarvitse kärvistellä. saa syödä hyvälaatuista ruokaa vatsan täyteen ja ruokailukertojakin tulee 4-5. t.2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, itkin kun luin avausviestisi. Puhuit minunkin suullani, juuri tuollaista se on. Onkohan meillä joku syömishäiriö? Muuten, voitko juoda alkoholia ts. edes lasillista viiniä ilman, että syöminen repeää täysin käsistä? Mulla on vielä sekin.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:00"]
Mutta jos ne eivät tipu? Koko alkuvuoden kärvistelin ja vyötärönympärykseltä lähti ehkä pari senttiä ja kiloja neljä. Mielestäni se oli lähinnä säälittävää ja suurin osa siitä nesteitä. Ei pysynyt lippu kovin korkealla.
Ei sitä mitään tapahdu, jos ei mitään tee, mutta sen kerran kun tekee ja mitään ei siltikään tapahdu, on uudelleen aloittaminen taas sata kertaa vaikeampaa.
ap
[/quote]
Kyllä ne lähtee. Ei sellaista ihmistä olekaan joka ei laihtuisi vaikka kuoliaaksi asti jos vain haluaa. Ja jos sä olet koko alkuvuoden aikana (eli kolme kuukautta) tiputtanut jo neljä kiloa, mitä vikaa siinä on? Kesään mennessä on tippunut jo 8 kiloa tuota vauhtia. Sä vaan olet laiska ja haluat että muutos tapahtuisi heti saman tien. Tiedät itsekin ettei se niin toimi. Älä pidä mitään "kuuria", älä ajattele että tämä on vain tilapäistä ja kohta laihduttuasi voit taas syödä enemmän. Silloin tulet kärsimättömäksi ja odotat vain sitä syömistä.
ap : SAMA SAMA SAMA !!!! Ärsyttävää... aina vähän pois ja sitten taas takas - ei auta vaikka tietoa on ja järki komentaa.
Ja kakkoselle voisin sanoa, että toi on niin bullshittiä!! Jos homma menisi niin, että 'päätin vaan et haluan olla hoikka' niin eiköhän täällä jumaliste olis enemmän hoikkia? Pöljä!
Suosittelisin tutkituttamaan kilpirauhasen, tuo väsymys, masennus ja jatkuva ruoan himo viittaa siihen että siel vois olla häikkää? Itselläni tuo vhh tehoaa ja sainkin painon 95kg-62kg vajaa vuodessa, ilman nälkää. Auttoi myös yleiseen vetämättömyyteen ja masennukseen. Toki jos kilpparin kanssa mahdollisesti ongelmia, ei kovin alas hiilareita kannata vetää (n.100g/vrk) Aloita d-vitamiini, josset jo syö sitä. Ja hei..ei tuo, että syö vhh ruokaa tarkoita mitään jatkuvaa kieltäytymistä herkuista. Oli dieetti mikä hyvänsä, jostakin on aina luovuttava osittain jos meinaa hoikkana pysyä. Omalla kohdallani ainakin näin. Hurjasti tsemppiä! Älä liiaksi mieti ulkonäköä ja ruokaa, se vaan lisää paineita. Vaaka roskiin ja peili ja vanhat housut mittarina.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 10:15"]
ap : SAMA SAMA SAMA !!!! Ärsyttävää... aina vähän pois ja sitten taas takas - ei auta vaikka tietoa on ja järki komentaa.
Ja kakkoselle voisin sanoa, että toi on niin bullshittiä!! Jos homma menisi niin, että 'päätin vaan et haluan olla hoikka' niin eiköhän täällä jumaliste olis enemmän hoikkia? Pöljä!
[/quote]
No kiitti :D Tarkoitin sillä sitä, että jossain kohdassa joillakin vaan naksahtaa ja homma rupeaa toimimaan. Joillakin sitä ei tapahdu koskaan. Se halu pitää tulla itsestä ja olla sellainen että menee sen syömisen edelle. Turhaa sä mulle huudat jos sulla ei ole nöin käynyt. Jos aina vaan laihtuu muutaman kilon ja lihoo ne korkoineen takaisin niin silloinhan se halu on jossain vaiheessa lopahtanut.
Viini monesti houkuttelee syömään muutakin 'siinä ohessa', mutta olen yrittänyt siemailla niin siististi että ehdin menemään nukkumaan ennen sitä. Muuten en alkoholia juuri juo, kuin tuon lasin pari silloin tällöin.
Ja kyllä, niin olenkin laiska. Neljä kiloa 2-3 kuukaudessa on mielestäni niin säälittävä määrä koska luultavasti se oli suurimmaksi osaksi vettä. Tahti hiipui pysähdyksiin asti lopussa, joten kesään mennessä ei olisi tapahtunut juuri sen kummempaa.
ap
Hyvä keino on myös aloittaa liikunnasta eikä syömisestä. Syötte entiseen tapaan, mutta rupeatte liikkumaan niin että tulee hiki ja riittävän pitkään. Joku koirankävelytyslenkki ei käy. Esim. corejumpat on siitä hyviä, että keskivartalossa tuntee eron ja oudon uuden korsettiolon jo parissa viikossa.