Ex käyttää lasten rahoja
Minulla on arkaluonteinen ongelma, johon kaipaisin ratkaisua tai jotain hyvää vinkkiä, miten toimia.
Meillä on lasteni isän kanssa toimiva vuoroviikkojärjestely. Elatusta ei ole koskaan maksettu suuntaan tai toiseen. Lapsilisät on maksettu yhteiselle tilille, jolta on maksettu lasten erityiset kulut (vaatteet, harrastukset jne). Elämisen, ruoan ja asumisen, matkat yms molemmat ovat hoitaneet omillaan. Jos lapsilisät eivät ole riittäneet, lisää on siirretty puolin ja toisin.
Tämä on toiminut pitkään, mutta nyt kun lasten isä on ollut pitkään työttömänä, hän ei ole enää kyennyt kustantamaan normaalia elämistä ilman noita rahoja. Tämä on ollut mulle ok. Olen maksanut lasten kulut sitten omista tuloistani, lapsilisät on menneet ihan elämiseen siellä isän puolella.
Nyt se ei kuitenkaan enää riitä, vaan hän on siirtynyt käyttämään myös lasten tilejä. Lasten tileillä ei ole erityisen suuria rahoja, mutta kuitenkin joitakin tuhansia (lahjarahoja enimmäkseen vuosien varrelta). Tähän mennessä hän on käyttänyt molempien tililtä muutamia satasia eli ei mahdottomia summia, mutta se nousee koko ajan. Käsittääkseni tämä on jopa laitonta? Ei kai lasten tileiltä saisi omia laskujaan maksaa?
Olen huomauttanut asiasta nätisti. Olen sanonut asiasta tiukemmin. Olen menettänyt hermoni asiasta. Hän tiedostaa ongelman, hän sanoo potevansa siitä huonoa omatuntoa, mutta hän ei selvästi kykene hoitamaan ongelmaa.
En haluaisi vaikeuttaa välejämme, mutta tilanne ei voi jatkua tällaisena. Kieliikö tämä nyt muutenkin vaikeuksista elämänhallinnan puolella? Miten te muut toimisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (80)
Kiinnostava aihe. Onko muilla kokemuksia. Itseänikin kiinnostaa.
Lasten rahoja saa käyttää lasten omaan elämään liittyviin tavanomaisiinkin kuluihin.
Jos isä käyttää rahaa omiin kuluihin on kaksi vaihtoehtoa - tai oikeammin kolme. 1) puhu isälle ja pyydä palauttamaan rahat 2) tee isästä rikosilmoitus (kyseessä on kavallus) ja sitten se 3) lasten säästötilit pitää nostaa käteiseksi (omalle tilillesi et voi niitä siirtää)
Ap, nosta tili tyhjäksi ja avaa nimelläsi uusi tili, joka on lasten tili käytännössä.
Tuo on kavallus ja poliisiasia. Lasten lahjarahoja ei ole vanhemmilla oikeutta käyttää edes lapsen omaan elatukseen, saati sitten omiin menoihinsa.
Kokemusta kirjoitti:
Itse lopetin lasten tilit ja siirsin oman nimiselle tilille vastaavassa tilanteessa. Jos vanhemmilla on yhteishuolto, kuten meillä niin isällähän on oikeus päästä lasten nimissä olevalle tilille.
Juuri tästä syystä avasin omalla nimellä tilin, sinne ex ei pääse.
Laitontahan lienee lopettaa yhteishuollossa olevaa lapsen tiliä vain toisen vanhemman tahdossa, tarvittaisiin molempien vanhempien allekirjoitukset/suostumus. Mutta meidän kohdalla pankkivirkailija huomasi tiliteidoista, että toinen vanhempi ottaa rahaa ja toinen säästää. Hän sai esiemiehensä luvan lopettaa lasten tilit vain minun pyynnöstäni ja samalla avattiin lapsille uusi tili nimiini. Sinne ex ei ole asiaa ja rahat säilyivät.
Tapahtumasta on jo vuosia.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Meilläkin on yhteishuoltajuus. Voisin tosiaan ottaa yhteyttä pankkiin ja siellä tuttuun virkailijaan, joka on asioitani hoitanut. Kysyä hänen näkemystään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lasten rahoja saa käyttää lasten omaan elämään liittyviin tavanomaisiinkin kuluihin.
Jos isä käyttää rahaa omiin kuluihin on kaksi vaihtoehtoa - tai oikeammin kolme. 1) puhu isälle ja pyydä palauttamaan rahat 2) tee isästä rikosilmoitus (kyseessä on kavallus) ja sitten se 3) lasten säästötilit pitää nostaa käteiseksi (omalle tilillesi et voi niitä siirtää)
Eli jos isä ostaa ruokaa lasten rahoilla, se on ok. Mutta jos hän maksaa omia laskujaan sieltä, se ei ole ok.
En haluaisi tehdä rikosilmoitusta, koska tässä pitää kuitenkin vielä tulla pitkään toimeen. Puhuttu on, se ei tunnu auttavan.
Selvittelen nyt ensin pankin kannan.
Ap
Muuttakaa tiliehtoja, että sieltä tililtä saa nostaa rahaa vain molemmat vanhemmat yhdessä tai että tililtä voi nostaa vain lapsi itse aikuisena.
Älä ainakaan laita tilille lisää rahaa.
Mutta oikeasti:
Poliisiasiahan tuo on, sinun pitäisi nyt hakea lapselle ulkopuolista edunvalvojaa joka hoitaa asian järjestykseen ja korvausvaateet isälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten rahoja saa käyttää lasten omaan elämään liittyviin tavanomaisiinkin kuluihin.
Jos isä käyttää rahaa omiin kuluihin on kaksi vaihtoehtoa - tai oikeammin kolme. 1) puhu isälle ja pyydä palauttamaan rahat 2) tee isästä rikosilmoitus (kyseessä on kavallus) ja sitten se 3) lasten säästötilit pitää nostaa käteiseksi (omalle tilillesi et voi niitä siirtää)
Eli jos isä ostaa ruokaa lasten rahoilla, se on ok. Mutta jos hän maksaa omia laskujaan sieltä, se ei ole ok.
En haluaisi tehdä rikosilmoitusta, koska tässä pitää kuitenkin vielä tulla pitkään toimeen. Puhuttu on, se ei tunnu auttavan.
Selvittelen nyt ensin pankin kannan.
Ap
Ruoan ostaminen lasten rahoilla ei ole ok. Vanhempien pitää elättää lapset ja ostaa ruokaa, ei lasten.
Mulla ei ole muita kokemuksia kuin, että alkkisisäni nosti tilini tyhjäksi lukioaikana (eikä ollut mitään lahjarahoja vaan itse säästettyjä joistain apuhommista ja kesätöistäkin). Maksoi lopulta takaisin, mutta olisi voinut pyytää luvan. Mutta kertoo minusta elämänhallintaongemlista jos takaisin maksussa kestää. Toki ymmärrän, että koroton laina on parempi kuin korollinen, mutta mielestäni ok vain jos sovittu yhteisesti ja maksaa takaisin sovitusti.
Vierailija kirjoitti:
Lasten rahoja saa käyttää lasten omaan elämään liittyviin tavanomaisiinkin kuluihin.
Jos isä käyttää rahaa omiin kuluihin on kaksi vaihtoehtoa - tai oikeammin kolme. 1) puhu isälle ja pyydä palauttamaan rahat 2) tee isästä rikosilmoitus (kyseessä on kavallus) ja sitten se 3) lasten säästötilit pitää nostaa käteiseksi (omalle tilillesi et voi niitä siirtää)
Tämä boldattu ei pidä ollenkaan paikkaansa. Lapsen elatus on lasten vanhempien vastuulla. Ainoastaan siinä tilanteessa, että vanhemmat eivät pysty elatusta tarjoamaan ja joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, lapsen omia rahoja voidaan käyttää lapsen elatukseen toimeentulotuen verran. Kukaan itseään kunnioittava vanhempi ei edes tässäkään tilanteessa kajoa lapsen rahoihin vaan sinnittelee miten pystyy, että lapsen säästöt säilyvät.
Minä tekisin hetkeäkään epäröimättä rikosilmoituksen miehen toiminnasta. Tuo on ihan yksiselitteisesti kavallus. Hänelle on jo asiasta puhuttu ja muutosta ei ole tapahtunut, nyt tarvitaan kovempia otteita. Sieltä lasten tileiltä ei saa ottaa edes ruokarahaa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Ap, nosta tili tyhjäksi ja avaa nimelläsi uusi tili, joka on lasten tili käytännössä.
Tarkoitat varmaan hyvää, mutta tämäkin on yksiselitteisesti kavallus. Ei niitä lapsen rahoja voi siirtää kenenkään toisen nimiin.

Siinä tapauksessa viestin nro: 1 "Kokemusta" -kirjoittajan kertomaan kavallukseen osallistui pankin henkiläkuntakin, pankkivirkailija sekä hänen esimiehensäkin.
Lapsen tililtä voi nostaa rahaa lapsen hankintoihin; vaatteet, pyörä, harrastusvälineet yms.
Oletan, että lapsen tiliä ei voi yksin sulkea, vaan tarvitaan molempien vanhempien suostumus. Yhteishuollossa.
Minut yllätti se, etten voi uutta erillistä tiliä yksin avata lapsen nimiin. Johon olisin tallettanut opiskelu yms rahaa. Ei onnistunut, kun isä pitää olla toisena. Ihan hullua, kun äijä vielä on sellainen, että ottaa kaiken joka paikasta, mitä irti saa.

Siinä tapauksessa avaat tilin omalla nimelläsi ja säästät sinne lapselle opiskelurahaa yms.
Ei vaikeaa.
Ei siinä tilissa tarvitse juuri lapsen nimi olla, kun vain itse tiedät, että rahat on lapsen opiskeluun.
Minullakin on tilit esim. nuorten lukiota varten. Vaikka ne on lasten niin kyllä se tili on nimelläni.
"Ei pääse äijät ottamaan irti mitä saa".
Juu, on tilit lapsille, omalla nimelläni. Mutta edelleen tuntuu ihan hullulta, että minä äitinä en voi lapselle avata omaa tiliä ilman exää. Pöljä homma!!
Siirtäkää lasten rahat rahastoihin, jotka lapsi saa, kun on täysi-ikäinen. Parempi tuotto eikä kumpikaan vanhemmista pääse niihin liian helposti. Tähänkin tarvitaan molempien vanhempien suostumus ja jos ei kokemusta rahastoista niin rahoitusneuvojan apua, mutta sitten ne rahastot elävät omaa elämäänsä. Voi tottakai laittaa lisää rahaa, mutta ne rahastot eivät näy edes vanhempien verkkopankeissa.
Minä en edes säästä lasten omille tileille. Omalta tililtäni maksan mopot ja autokoulut ym. Pankkitilit lapsolla on, mutta ne on käyttötilejä. Sieltä katoaa kyllä kaikki mitä tililleen saavat.