Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Raskaus - vaikea kestää muita ihmisiä, loukkaannun tosi herkästi
23.03.2019 |
Olen viimeisellä kolmanneksella raskaana.
Raskaus on todella toivottu, taustalla pitkä taival, että tähän pisteeseen on päästy, joten olen kokenut raskausajan erityisen herkkänä aikana. Ongelmanani on, että olen koko raskausajan kokenut kavereiden ja ystävien hyvää tarkoittavat tsemppaukset usein ärsyttäviksi ja huomaan loukkaantuvani hirveän herkästi kaikesta. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä millaisia pelkoja käyn läpi eikä niistä sitten teekään mieli puhua kenellekään, kun otan niin herkästi itseeni ja pahoitan mieleni...
Onko muilla ollut tällaistä kipuilua raskausaikana, että tuntuu kuin olisi yksin maailmassa, kaikki ärsyttää ja tuntuu etteivät läheiset ymmärrä niitä raskausajan pelkoja, vaan vähättelevät niitä (vaikka oikeasti yrittävät varmasti vaan tukea)? Menikö fiilikset ohi raskausajan jälkeen? Tuliko riitoja ystävien/läheisten kanssa?
Olen pohtinut paljon mistä nämä omat tunteet voisi johtua ja luulen, että minun olisi hyvä päästä käsittelemään pelkojani ammattilaisen juttusille... Luulen, että pitkä lapsettomuus aika jätti jälkensä ja nyt osittain kai kipuilen sitä. Olisi silti mielenkiintoista kuulla onko muillakin raskaana olleilla ollut samantapaisia tunteita.
Kommentit (12)
Musta raskauteen liittyy jollakin tavalla sellainen itseensä päin kääntyminen, sitä ikäänkuin kirjaimellisesti keskittyy siihen omaan napaan. Näin mulla ollut ainakin, en oo varmaan ikinä ollut niin epäsosiaalinen kuin raskaana. :D Ja varmaan raskaushormonitkin vaikuttaa pinnan kiristymiseen, se menee kyllä ohi! Yritä puhua läheisille avoimesti, mistä noi sun herkilläolot johtuu, ehkä sitä kautta sun ärsytyksetkin helpottaa ja tulet paremmin ymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ohis, mutta mulla menee hermo silloin, jos jollekulle avautuu itselle arasta asiasta ja toinen yrittää tsempata niitä omia pelkoja/vaikeita tunteita vähätellen tai pyrkii selittämään niitä multa pois. Silloin tulee tosi paska fiilis, oli raskaana tai ei, vaikka lohduttaja tarkoittaisi vaan hyvää.
Täällä todella samanlaisia tunteita.
Taustalla myös erittäin vaikeita kokemuksia menneisyydessä.
Olen "jo" raskausviikolla 27, mutta en ole postannut mitään raskaudesta sosiaaliseen mediaan, en halua puhua raskauteen liittyvistä tunteista kuin vain mieheni ja parin luotettavan ystävän kanssa. Olen todella herkillä koko ajan ja on vaikeaa kestää kavereiden kommentteja. Vaikka ne on tarkoitettu ainoastaan hyvällä ja tsempaten, en kestä esimerkiksi kehoitusta "nyt vaan nautit raskaudesta!" "toi vaan kuuluu kaikilla asiaan, että pelottaa". Noita kommentteja on todella vaikeaa ottaa vastaan, kun tuntuu ettei kavereilla ole kapasiteettia käsittää millaisia tunteita käyn läpi. Lapsettomuus-ja keskenmenotaustaisilla puhumattakaan kohtukuoleman kokeneista kysymys ei ole tavallisesta pelosta, joka on osa raskautta. Tämän toivoisin ihmisten ymmärtävän ja sitä kautta myös ymmärtävän kuinka herkillä se raskaana oleva ystävä voi olla.
Pitää paikkansa. Raskaus vaikuttaa.
Olen myös huomannut, et menkkojen aikaan olen äärimmäisen herkkä.
Ei hätää, palaudut normaaliksi viimeistään imetyksen jälkeen. Raskaana sitä on jotenkin erityisen itsekäs ja herkkänahkainen, kuuluu asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei hätää, palaudut normaaliksi viimeistään imetyksen jälkeen. Raskaana sitä on jotenkin erityisen itsekäs ja herkkänahkainen, kuuluu asiaan.
Mulla meni myös henkisesti päin männikköä, lapsesta ennustettiin elinkelvotonta np-ultrassa. 9 pisteen tyttö täyttää 18, jäi ainoaksi.
Musta raskauteen liittyy jollakin tavalla sellainen itseensä päin kääntyminen, sitä ikäänkuin kirjaimellisesti keskittyy siihen omaan napaan. Näin mulla ollut ainakin, en oo varmaan ikinä ollut niin epäsosiaalinen kuin raskaana. :D Ja varmaan raskaushormonitkin vaikuttaa pinnan kiristymiseen, se menee kyllä ohi! Yritä puhua läheisille avoimesti, mistä noi sun herkilläolot johtuu, ehkä sitä kautta sun ärsytyksetkin helpottaa ja tulet paremmin ymmärretyksi.
Sama, raskausaikana halusin olla omassa rauhassa. Töiden jälkeen kotiin, vedin oven perässä kiinni ja toivoin ettei kukaan ota yhteyttä! No, onneksi pakotin toki itseni huolehtimaan myös ihmissuhteista, koska tajusin, että tuo on ohimenevä vaihe ja ystävyyssuhteista tulee pitää huolta. En tiennytkään, että näin monella on vastaavia kokemuksia. Luulin, että mulla vaan oli jokin raskaudenaikainen introverttivaihe, mutta että se ei ole yleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa tilanteessa psykologille juttelu voisi tehdä hyvää. Jos siis koet tarvetta avautua jollekin, mutta ystäväsi eivät ole sopivia tähän.
Varmaan aika normaalia pelätä raskausaikana pahinta, ehkä saisit keskusteluapua neuvolan kautta?
Mulla mennyt nyt raskausaikana hermo kaikista eniten lapsellisiin kavereihin. Ollaan neuvomassa joka asiassa ja kaikkitietävinä, koska kuulutaan jo siihen äitiyden mystiseen kerhoon. Jos jostain vaivasta vaikka kertoo niin puhutaan suurinpiirtein päälle tyyliin "joo, toi on kuule vaan sitä ja tätä ja tota...". Siinä ei toinen edes kuuntele omia murheita ja tulle juurikin tuo vähätellyksi tulemisen tunne.
Täytyypä oikein muistuttaa itseä, että kun oma vauva on ulkona, niin en ikinä itse kohtele esikoistaan odottava tuolla tavalla ja muutu näiksi besserwisser-mammoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuulostaa siltä, että kipuilet lapsettomuustaustaa ja kaikkia siihen liittyviä tunteita, kuten itsekin arvioit. Sanon näin, koska itselläni on asiasta omakohtainen kokemus. Koitko jääväsi yksin, ohitetuksi ja ilman tukea lapsettomuuden aikana? Jos saan kysyä, kävittekö läpi hoidot? Suosittelen todella hakemaan keskusteluapua, sillä lapsettomuustausta voi olla jopa todella traumaattinen kokemus, joka voi vaatia työstämistä ammattilaisen kanssa.
Mä koin jääneeni todella yksin hoitojen aikana, myös jotkin läheisten kommentit loukkasivat silloin niin paljon, että sulkeudun sitten raskausaikana täysin. En halunnut puhua raskaudesta ja siihen liittyvästä jatkuvasta lapsen menettämisen pelosta (kun vihdoin olin raskaana!) kenellekään, koska pelkäsin tulevani satutetuksi. Otin kaikesta itseeni, tuntui ettei kukaan ymmärrä mitä käyn läpi. Niin pahat arvet oli rankka lapsettomuusaika jättänyt.
Vauvan saatuani olen pikku hiljaa uskaltanut avautua jälleen ystäville ja olemme käyneet hyviä ja ystävyyssuhteita eheyttäviä keskusteluja aiheesta. Hakeuduin myös raskausaikana psykologille, ilman ulkopuolista apua en olisi selvinnyt jatkuvan pelon kanssa.
Tsemppiä, tiedän omakohtaisesti millainen kokemus on olla raskaana pitkän odotuksen jälkeen. Samaan aikaan sitä on maailman onnellisin ja samalla pelkää enemmän kuin koskaan eläessään. Päivä kerrallaan eteenpäin.
❤️
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostaa siltä, että kipuilet lapsettomuustaustaa ja kaikkia siihen liittyviä tunteita, kuten itsekin arvioit. Sanon näin, koska itselläni on asiasta omakohtainen kokemus. Koitko jääväsi yksin, ohitetuksi ja ilman tukea lapsettomuuden aikana? Jos saan kysyä, kävittekö läpi hoidot? Suosittelen todella hakemaan keskusteluapua, sillä lapsettomuustausta voi olla jopa todella traumaattinen kokemus, joka voi vaatia työstämistä ammattilaisen kanssa.
Mä koin jääneeni todella yksin hoitojen aikana, myös jotkin läheisten kommentit loukkasivat silloin niin paljon, että sulkeudun sitten raskausaikana täysin. En halunnut puhua raskaudesta ja siihen liittyvästä jatkuvasta lapsen menettämisen pelosta (kun vihdoin olin raskaana!) kenellekään, koska pelkäsin tulevani satutetuksi. Otin kaikesta itseeni, tuntui ettei kukaan ymmärrä mitä käyn läpi. Niin pahat arvet oli rankka lapsettomuusaika jättänyt.
Vauvan saatuani olen pikku hiljaa uskaltanut avautua jälleen ystäville ja olemme käyneet hyviä ja ystävyyssuhteita eheyttäviä keskusteluja aiheesta. Hakeuduin myös raskausaikana psykologille, ilman ulkopuolista apua en olisi selvinnyt jatkuvan pelon kanssa.
Tsemppiä, tiedän omakohtaisesti millainen kokemus on olla raskaana pitkän odotuksen jälkeen. Samaan aikaan sitä on maailman onnellisin ja samalla pelkää enemmän kuin koskaan eläessään. Päivä kerrallaan eteenpäin.
❤️
Lämmin kiitos sinulle tästä viestistä. Tunnistin itseni monesta kohdasta. Kyllä, meillä on taustalla rankat hoidot ja koin silloin olevani totaalisen yksin. Voisi kai sanoa etten oikein nykyään luota ihmisiin, sain myös kuulla niin ihon alle meneviä kommentteja tuona aikana, että nyt sitten ylireagoin kaikkeen raskaana ollessa.
Kiitos, otan ensi viikolla yhteyttä neuvolaan josko pääsisin sitä kautta psykologille työstämään näitä asioita. Itkettää, kun kirjoitan tätä viestiä. Tuntuu, että sydämessäni on iso möykky, jota kannan koko ajan mukana. Ehkä nyt on ihan viimeinen aika alkaa setviä sitä. Ap
Alue: Aihe vapaa
Hei,
Minulla oli raskausaikana ainakin jossain määrin kuvailemisia fiiliksiä. Minulla on ollut taustalla keskenmenoja, joten en nauttinut juurikaan raskaudestani, vaan hengitystä pidätellen odotin lapsen syntymää. Tuntui myös ettei monikaan oikeasti ymmärtänyt kuinka vaikeana koin raskausajan keskenmenotaustasta johtuen. Onneksi muutama tällainen ystävä oli ja heidän kanssa sitten pystyinkin puhumaan aika avoimesti asioista. Muille vaan otin sen linjan, että vastasin kuulumisten kyselyyn "tosi hyvin menee!" sen jälkeen kun huomasin että sillä pääsi itse vähemmällä kuin jos olisi kertonut ne oikeat kuulumiset...
Vauvan synnyttyä tilanne helpotti kyllä. Raskausaika voi olla todella raskasta ja pelottavaa aikaa, jos taustalla on lapsettomuutta, keskenmenoja tai raskauteen liittyy komplilaatioita.