Pikkukaupunkiin jumahtaminen oli nuoruuteni suurin virhe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä asiassa on monta puolta. Hyvä neuvo tuo, ettei välttämättä tarvitse valita vain yhtä asuinpaikkaa.

Onko sinulla lapsia? Mikäli ei ole, ei nytkään ole mahdottomuus lähteä Helsinkiin töihin. Tai kouluttautumaan lisää.

On lapsia, mutta muutimme silti. Tässä on vain nyt se että olen kaksikymmentä vuotta myöhässä. Tässä vaiheessa Helsinkiin muuttaminen, kun joutuu hommaamaan perheasunnon yhtäkkiä Helsingin hinnoilla ja taisteleminen työpaikoista niiden parikymppisten kanssa, ei ole enää niin yksinkertaista. Suomut on kyllä varisseet silmiltä. Sentään omien lasten tie tulee olemaan helpompi, kun ovat valmiiksi täällä.

Jaa a.

Lähde siitä liikkeelle, mitä sinulla on. Älä lähde siitä liikkeelle mitä sinulla ei ole. Jotenkin kuulostat niin hirveän katkeralta ja voi voi voi voi voi voi voi.

Helsinkiin voi lähteä ihan hyvin vuokralle. Tai siihen lähimaastoon vuokralle. Se Hesa ei todellakaan ole mikään autuaaksitekevä.

Musta kuulostaa ihan hienolta valinnalta se että on kasvattanut lapset siellä pikkukaupungissa. Nyt kun olet vapaa niin voit tehdä ihan mitä lystää.

Sinulla on elämä sinulla on mahdollisuuksia.

Samaa mieltä saman virheen tehneenä. Onneksi sain oman lapseni "aivopestyä" kun aloitin hänen ollessaan noin 10v. Sanoin että kun koulusta pääset ja on koko elämä edessä, mieti miksi kaikista maailman valtioista ja kaupungeista haluaisit jäädä juuri tähän 10 000 asukkaan kylään??!! Minäkään en tänne jää. Muualla on elämää ja mahdollisuuksia. Onneksi uskoi ja pääsi isompaan kaupunkiin opiskelemaan, valmistui ja sai vakituisen työn perheen ja oman asunnon, harrastaa ja matkustaa, säästää ja elää monipuolista elämää. Tänne maaseudulle kun olisi jämähtänyt, olisi hyvin suurella todennäköisyydellä alkoholisoitunut tekemisen puutteessaan. Opiskelut olisi jäänyt ja työt olisi pätkiä.

Ihmetyttää kirjoituksesta nouseva ajatus että ihmiset valitsisivat nuoruudessaan joko oman paikkakuntansa tai Helsingin, ja lähtevät sen valunnan jälkeen sitten rakentamaan elämäänsä jääräpäisesti siinä valitussa kaupungissa.

Itselleni ja varmasti monelle muullekin tutumpi malli on etsiä elämäänsä monesta eri suunnasta. Nykyään on helppoa etsiä opiskelu- tai uramahdollisuuksia eri puolilta Suomea tai ulkomailta asti. Eikä ole mitään aikarajaa, milloin etsiminen tai mahdollisuudet loppuvat, ja on pakko jämähtää paikalleen. Asuinpaikkaa ja ammattiakin vaihdetaan ihan mahdollisuuksien mukaan.

Eikös monet käy kaupungissa opiskelemassa ja paluumuuttajina sitten tulevat työpaikan saatuaan takaisin kotiseudulle? Omassa tuttavapiirissä näin melkein kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Eikös monet käy kaupungissa opiskelemassa ja paluumuuttajina sitten tulevat työpaikan saatuaan takaisin kotiseudulle? Omassa tuttavapiirissä näin melkein kaikilla.

No minä en tunne ketään tällaista. Itse olen viihtynyt Helsingissa jo 26 vuotta.

Joillekin kotiseutu tuo elämänlatua. Monet myös kaipaa takaisin sinne kaupungista.

Minä lähdin nuorena Helsinkiin. Kotini oli Pohjois-pohjanmaalla pienellä paikkakunnalla. Siellä monet sanoivat, et älä nyt sinne Helsinkiin lähde. Muuta vaikka Ylivieskaan tai Kokkolaan. Kalliista asunnoista kerrottiin kauhutarinoita . Samoin helsinkiläisten ylpeydestä. Kaikki nuo tarinat olivat täyttä pötyä. Helsinki on paras paikka Suomessa. Täällä on lähes rajattomat opiskelu- ja työmahdollisuudet. Minulla on nyt hyvä koulutus, työura ison konsernin keskijohdossa. Yli sataneliöinen rivitaloasunto. Lapsille koulutusmahdollisuudet ilman velkaa kotoa käsin. Olin aivan oikeassa nuorena, kun ajattelin, että miksi tyytyisin kitumaan jossakin pellon reunalla, jos omassa maassa on paikka jossa on lähes kaikki mahdollista.

Oma valintani on osoittaunut hyväksi: 18-v yo-tutkinnon jälkeen pikkukaupungista ulkomaille töihin hotelliin. Kielitaidon kartuttua Suomeen opiskelemaan pääkaupunkiseudulle ja perustamaan perhe. Yhden lapsen kanssa taas ulkomaille töihin harjoittelijaksi. Takaisin Suomeen jatkamaan opintoja ja töihin ja tekemään lisää lapsia. Kahden lapsen kanssa jälleen ulkomaille töihin. Kolmas lapsi sai alkunsa siellä, tulimme Suomeen synnyttämään. Sitten jäimmekin Helsinkiin useammaksi vuodeksi. Kunnes taas tuli erinomainen tarjous ulkomailta.

Silloin myytiin kaikki kiinteä omaisuus ja kuitattiin kaikki velat pois. Lapset laitettiin kansainväliseen kouluun ja sille tielle sitten jäimme. Aivan selvää on, että pärjäämme huomattavasti paremmin kuin yksikään kotimaahan jäänyt tuttavamme. Myös lapset pärjäävät erinomaisesti eivätkä koskaan ole haikailleet takaisin Suomeen.

Hienoa ap, tätähän ei saisi sanoa ääneen. Suurin osa työttömistä on oikeasti laiskoja ja muutoshaluttomia. Fakta on että kaikki Suomen työpaikat ja samalla koko maan tulevaisuus on akselilla PK-seutu-Turku-Tampere. 

Yhtä paljon on kertomuksia myös siitä kun on muutettu pääkaupunkiseudulle niin ne tulot eivät olekaan nousseet siinä määrin kuin mitä esim. asunnon vuokra maksaa Hkin seudulla. Liian monella ei ole varaa ostaa edes pientä "luukkua" Helsingin alueelta.

Palkkojen ero muualle Suomeen nähden eivät oikeasti ole kovinkaan isot kun sitä vertaa H,kiin. Kun laskee vielä sen kuinka paljon halvempaa eläminen on monissa paikoissa verrattuna pääkaupukiseudulle, niin tuloksena on, että rahaa jää muualla selvästi enemmän käteen.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa ap, tätähän ei saisi sanoa ääneen. Suurin osa työttömistä on oikeasti laiskoja ja muutoshaluttomia. Fakta on että kaikki Suomen työpaikat ja samalla koko maan tulevaisuus on akselilla PK-seutu-Turku-Tampere. 

Ei nyt sentään.

Suomen teollisuushan sijoittuu käytännössä näiden kaupunkien ulkopuolelle lukuun ottamatta jotain Turun telakkaa. PK-seudullahan teollisuutta ei juuri edes ole.

Todennäköisesti teollisuus ja alkutuotanto + näiden tukipalvelut tulevat tarjoamaan vielä pitkään satoja tuhansia työpaikkoja myös ihan muualla Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin keinotekoista tämä kaupungistuminen, että ihmiset pakkautuvat kauheaan sumppuun tekemään töitä tietokoneella. Etätyömahdollisuuksia pitäisi ehdottomasti kehittää.

Mutta kun ne johtajat tahtoo nähdä sut. Muuten kalvaa epäilyksen siemen aivoissa, mahtaakohan se tehdä mitään siellä kotona? Eikä ole ketään, kelle puhua, kun kaikki ovat etätöissä.

Ap voit yhä muuttaa. 40-vuotiaana luulee että kaikki oli tässä, mutta 50- vuotiaana tietää että elämä ei odota.

Kaupungeissa hyvinvointierot polarisoituu enemmän kuin maalla. Kaupungeissa on myös paljon huono-osaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin kotiseutu tuo elämänlatua. Monet myös kaipaa takaisin sinne kaupungista.

Kyllä, joillakin kun lapset ovat lentäneet pesästä, tekee mieli takaisin. Mutta se on vain illuusiota, kotiseutu on muuttunut joksikin ihan muuksi sillä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää kirjoituksesta nouseva ajatus että ihmiset valitsisivat nuoruudessaan joko oman paikkakuntansa tai Helsingin, ja lähtevät sen valunnan jälkeen sitten rakentamaan elämäänsä jääräpäisesti siinä valitussa kaupungissa.

Itselleni ja varmasti monelle muullekin tutumpi malli on etsiä elämäänsä monesta eri suunnasta. Nykyään on helppoa etsiä opiskelu- tai uramahdollisuuksia eri puolilta Suomea tai ulkomailta asti. Eikä ole mitään aikarajaa, milloin etsiminen tai mahdollisuudet loppuvat, ja on pakko jämähtää paikalleen. Asuinpaikkaa ja ammattiakin vaihdetaan ihan mahdollisuuksien mukaan.

Olet tainnut ymmärtää tämän valintatilanteen vähän väärin.

Se, joka nuorena valitsee Helsingin, säilyttää mahdollisuuden muuttaa myöhemmin muualle. Kun ensiasunnon ostaa Helsingistä ja sitä makselee pois siellä asuessaan, kerää pesämunan jolla saa jo isommankin kodin sitten mistä tahansa muualta Suomesta.

Se taas, joka jää nuorena pikkukaupunkiin, ei enää myöhemmin välttämättä pysty muuttamaan Helsinkiin vaikka haluaisi. Vuokrat ovat kalliita, asunnot ovat kalliita, ja pikkukaupungissa asunnon myynnistä jää yhä todennäköisemmin käteen velkaa - ei suinkaan ylimääräistä rahaa. Helsinkiin muuttava joutuu aloittamaan nollasta ja ostamaan asunnon ensin jostain periferiasta, jolloin elämästä iso osa kuluu työ- ja harrastusmatkoihin. Tai jos käy hyvä tuuri ja löytyy lopulta kohtuuhintainen vuokra-asunto jostain lähempää, niin omistusasumiseen ei pääse enää kiinni niin että säilyttäisi saman elintason, eli on lukinnut itsensä ikuiseksi vuokralaiseksi.

Itse ajattelin nuorena näin, ja onneksi tajusin lähteä pienemmästä kaupungista Helsinkiin. Nyt olen nelikymppinen ja harkitsemme muuttoa New Yorkiin. Valitettavasti tässä toteutuu samantapainen efekti, eli jos olisimme jo nuorena muuttaneet, olisimme päässeet helpommin mukaan sikäläiseen kustannustasoon. Ajan myötä kun se kustannustaso on kasvanut, ja me olemme asuneet omistusasunnossa Helsingissä, jonka arvo on kehittynyt jonkun verran hitaammin. Eli olemme keränneet pienemmän pesämunan verrattuna siihen, että samoilla pelimerkeillä olisimme aloittaneet suoraan New Yorkissa. Onneksi tilanne ei ole kuitenkaan ihan mahdoton, ja pystymme halutessamme edelleen tämän haaveen toteuttamaan.

Itse olen aika kotiseuturakas. Olen Hämeestä ja korkeintaan voisin kuvitella asuvani Helsingissä tai Tampereella. Turussa lomailin viime syksynä ja vaikka meri oli ihana, muuten kaikki tuntui kovin vieraalta.

Myös Lapissa olen kotimaan-matkaillut ja huokasin helpotuksesta kun päästiin Pirkanmaasta ohi takaisin päin tullessa. Alkoi näyttää taas normaalilta. Kai olen sitten vähän rajoittunut :)

36 jatkaa.

Ennen kuin tapasin mieheni, suunnittelin asunnon vaihtamista isompaan. Katselin noin 350 000 euron hintaisia asuntoja. Maalla asuvat ihmiset eivät meinanneet lainkaan käsittää, miksi joku suostuisi maksamaan yhden hengen asunnosta tuollaisen summan, saati sitä miten minulla voi kohtalaisen pienituloisena humanistihörhönä olla sellaiseen varaa.

Selitys on aivan yksinkertainen. Ostin ensiasuntoni 70 000 eurolla. Sen arvo on nyt 260 000 euroa. Putkiremontin ja yhden normaalin remontin kulut on tullut tuohon ostohinnan päälle, mutta silti suurin osa tästä varallisuudesta on syntynyt ihan vain siitä, että asunto sijaitsee Helsingissä, missä hyvin monet ihmiset haluavat asua ja asunnoille on siis jatkuvasti kasvavaa kysyntää. En siis olisi tarvinnut paljon tuota ensiasuntolainaa suurempaa lainaa voidakseni ostaa asunnon, jonka arvo on 350 000,-. Mutta jos olisin asunut muuttotappiopaikkakunnalla, olisin saattanut joutua ottamaan melkein koko tuon summan lainana (mikä ei tietenkään olisi ollut tuloillani mahdollista).

Aloitus on mielestäni lapsellinen ja yksisilmäinen. Niin kuin maakuntakeskuksissa ei muka olisi koulutettuja ihmisiä, joilla menee hyvin? Tietysti eri alojen työmahdollisuudet vaihtelevat - jollain it-alalla työt ovat keskittyneet tiettyihin kaupunkeihin (silläkään ei _vain_ Helsinkiin), kun taas pakkomielle opiskella vaikkapa lääkäriksi juuri Helsingissä on vain tyhmyyttä ja rahan hukkaan heittämistä kalliiden elinkustannusten muodossa (ellei ole joitain muitakin siteitä Helsinkiin).

Ap syyttää huonosta urakehityksestään sitä, ettei asettunut aikoinaan Helsinkiin. Oletko tehnyt kaiken muun voitavan urasi eteen? Oletko kouluttanut itsesi mielekkäälle alalle? Jos kyseistä alaa ei ole ollut mahdollista opiskella maakuntakaupungissasi, niin onko takeita, että olisit Helsingissä koskaan päässyt sisään kouluun? Joissain määrin on kyllä totta, että työmahdollisuudet ovat pk-seudulla paremmat, mutta asia ei ole silti noin mustavalkoinen. Kyllä Helsingissäkin on niitä sihteeritason hommiin jämähtäneitä ja paikallaan polkevia tradenomeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa ap, tätähän ei saisi sanoa ääneen. Suurin osa työttömistä on oikeasti laiskoja ja muutoshaluttomia. Fakta on että kaikki Suomen työpaikat ja samalla koko maan tulevaisuus on akselilla PK-seutu-Turku-Tampere. 

Ei nyt sentään.

Suomen teollisuushan sijoittuu käytännössä näiden kaupunkien ulkopuolelle lukuun ottamatta jotain Turun telakkaa. PK-seudullahan teollisuutta ei juuri edes ole.

Todennäköisesti teollisuus ja alkutuotanto + näiden tukipalvelut tulevat tarjoamaan vielä pitkään satoja tuhansia työpaikkoja myös ihan muualla Suomessa. 

Tuottavista työpaikoista yhä pienempi osa on teollisuudessa ja alkutuotannossa.