Ero, vauva 3 vkoa

No jos vaimo on päättänyt haluavansa eroa niin alkakaa sopia käytännön asioita. Onko vaimolle tulossa joku siivooja sinne kun lähdet vai mitä tarkoitti sillä että syy eroon kun joutuu hoitamaan kodin yksin. Jos sinulta kerran apua saa, kunhan vain avaa suunsa.

Tässä taitaa olla syy eroon. "tiedän ettei lyhyitä vaunulenkkejä lukuunottamatta käy missään"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.

Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.

Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?

No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.

Jos se äiti haluaa eron, niin miksi ihmeessä yrittää rakentaa suhdetta vauvaan? Tässäkin ketjussa on todettu, että eron jälkeen isä ei saa edes päivittäin nähdä vauvaa, jotta imetys ei loppuisi, joten aika lailla kamala neuvo ryhtyä olemaan nyt vauvan kanssa. Parin viikon kuluttua sitä vauvaa ei enää edes näe.

Vanhemmiten ymmärrät että elämässä mikään helppo ei ole hyvää.

Voit istua vuoden pizzalaatikon ja netflixin ääressä ja kun sinulta vuoden päästä kysytään mitä telkkarissa vuoden aikana tapahtui niin muistat pienen murto-osan.

On helppoa tumputtaa pokelle tai tavata kertapanoja tinderissä. Mutta pitkällä tähtäimellä kumppanuus voittaa, että on olemassa se henkilö joka tukee sinua elämän ylä ja alamäessä, tietää lapsuuden traumasi ja se kenen puoleen voit kääntyä kun elämä murjoo ja joka vakuuttaa että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Se joka tietää kaikki huonot puolesi ja silti rakastaa juuri sinua omana itsenäsi. Pitkässä parisuhteessa ei ole helppoa mutta aina kaikki helppo ei ole hyvää.

Lapsen kanssa ei ole myöskään helppoa! Se pissaa, kakkaa, oksentaa, itkee ja raivoaa, vaatien kaiken ajan ja rahan. Silti usein kun kysytään kuolinvuoteella niin oma lapsi on ollut parasta koko elämässä.

Sinulla on nyt mahdollisuus valita mitä elämässä haluat ja niiden valintojen kanssa on vaan sitten elettävä.

Niin se markkina-arvo muuten menee ajan myötä meillä jokaisella..

Vierailija kirjoitti:

Anna nyt vähän aikaa sen vaimon hormonien tasaantua, hän on todennäköisesti vielä ihan pöllyssä.

Tuntuu toki kohtuuttomalta, että voi tuntua ettei mies/isä tee mitään oikein. Täällä oli just pitkä avautuminen siitä, kuinka äitiä ärsytti kun isä hoiti vauvaa liikaa. Ja tyyliin joka toinen päivä on avautumisia siitä, kuinka isä ei hoida vauvaa/hoitaa väärin. Mutta moni on oikeasti viikkoja synnytyksen jälkeen eräänlaisessa hormonikuplassa ja kun itsellekin kaikki on uutta ja olo on vauvan kanssa epävarma, niin se toisen läsnäolokin saattaa ärsyttää.

Tossa vaiheessa ei kannata tehdä mitään ratkaisuja suuntaan eikä toiseen. Tarkkaile nyt kuitenkin huolella sitä vaimoasi, ettei kyseessä ole synnytyksen jälkeinen masennus.

Hoida vauvaa ja ole sille isä. Siihen on sulla oikeus ja vauvalla on oikeus isään.

Hyvä kommentti. Aikalisää peliin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.

Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.

Uhkailu on mielestäsi rakentavaa parisuhteessa?

Ei uhkailu vaan realismi. Jos vaimo kertoo haluavansa eron, niin asiaan suhtaudutaan asiallisesti ja kysytään, että kuka aikoo asua missä, koska vuokrakämppä irtisanotaan, kumpi varaa ajan lastenvalvojalle jne. Ei toimeen ryhtyminen ole uhkailua, se on asian ottamista tosissaan ja eteenpäinmenoa.

Ei parisuhteessa pidä sanoa asioita, joita ei tarkoita. Ei edes sen vaimon.

Ap aloitti itse erolla uhkailun ja syyttää nyt eropuheista vaimoa. Pitäisi vähän ajatella, mitä möläyttelee vastasyntyneen väsyneelle äidille.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmiten ymmärrät että elämässä mikään helppo ei ole hyvää.

Voit istua vuoden pizzalaatikon ja netflixin ääressä ja kun sinulta vuoden päästä kysytään mitä telkkarissa vuoden aikana tapahtui niin muistat pienen murto-osan.

On helppoa tumputtaa pokelle tai tavata kertapanoja tinderissä. Mutta pitkällä tähtäimellä kumppanuus voittaa, että on olemassa se henkilö joka tukee sinua elämän ylä ja alamäessä, tietää lapsuuden traumasi ja se kenen puoleen voit kääntyä kun elämä murjoo ja joka vakuuttaa että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Se joka tietää kaikki huonot puolesi ja silti rakastaa juuri sinua omana itsenäsi. Pitkässä parisuhteessa ei ole helppoa mutta aina kaikki helppo ei ole hyvää.

Lapsen kanssa ei ole myöskään helppoa! Se pissaa, kakkaa, oksentaa, itkee ja raivoaa, vaatien kaiken ajan ja rahan. Silti usein kun kysytään kuolinvuoteella niin oma lapsi on ollut parasta koko elämässä.

Sinulla on nyt mahdollisuus valita mitä elämässä haluat ja niiden valintojen kanssa on vaan sitten elettävä.

Niin se markkina-arvo muuten menee ajan myötä meillä jokaisella..

Ap:n vaimo haluaa eron! Ei miehen kannata ryhtyä kynnysmatoksi vain siksi, että saisi olla lapsensa kanssa. Ei se lapsi mihinkään katoa, viimeistään 5 vuoden kuluttua voi vaatia (ihan totta, tätä voi vaatia) viikko-viikko -systeemiä ja sen jälkeen kerätä lapsestaan lisää muistoja. Siihen asti joutuu tyytymään lyhyempiin tapaamisiin, mutta vuosi vuodelta pitempiin.

Minun mieheni oli tuossa vaiheessa ollut vauvan syntymästä asti isyysvapaalla töistä ja järjesti vielä lomansa siihen päälle.

Mies teki ruokaa, siivosi, kävi kaupassa, vaihtoi vaippoja, puhdisti vauvan napaa ja kylvetti. Hän vei vauvaa vaunulenkeille, ja jos vauva ei vaikuttanut viihtyvän vaunuissa, niin kantoi vauvaa kantorepussa ulkona ja kotona. Yöheräämisten suhteen vuorottelimme siten, että toinen sai mennä aikaisemmin nukkumaan ja toinen sitten vastaavasti heräsi aiemmin. Mies toi vauvan välillä sänkyyn rinnalle, jos oli tarve.

Jäi miehellekin vapaa-aikaa, esim. kun imetin vauvaa etenkin iltaisin tuntikausia. Silloin katsottiin yhdessä suosikki-tv-sarjoja jakso toisensa jälkeen putkeen.

Muistan, kun täytin neuvolassa lapun, jossa kysyttiin, onko mielialani hiukan vai paljon huonompi kuin normaalisti vai normaali. Normaali oli paras. Tein oman ruudun, johon kirjoitin, että huomattavasti parempi kuin normaalisti, ja ruksasin sen. Olin onneni kukkuloilla vastasyntyneen kanssa, vaikka hän oli koliikkivauva.

Vauva-ajasta jäi tosi hyvät muistot. Niin hyvät, että teimme toisenkin, jonka kanssa homma hoitui ihan samalla lailla, paitsi mies vei esikoista paljon ulos leikkimään. Niin hyvät, että vieläkin, kun yli kymmenen avioliittovuoden jälkeen toinen joskus ottaa päähän, niin muistelen, miten en jäänyt raihnaisena maitoa suihkuavana tikattuna vasta synnyttäneenä yksin vaativan vauvan kanssa, ja heti ajattelen hänestä taas myönteisemmin.

AP, kurjaa, että vaimosi täytyy erikseen pyytää sinulta, että hoitaisit oman osasi hommista. Oletko sitä paitsi varma, että edes noudatat niitä pyyntöjä, jos sellaisia tulee? Et sano, että nyt ei sovi, mutta ehkä myöhemmin? Etkä ota lasta pyydettäessä ja sitten jätäkin johonkin yksin itkemään, kun "en mä pysty mitään sille tekemään"? Etkä tee ylitöitä tai muuten ole paljon ekstraa pois kotoa juuri nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on ollut synnytyksen jälkeen ajoittain minua kohtaan ärtyisä, tiuskii ja syyttää tästä väsymystä. Itsehän en tiedä kuinka vauva päivällä nukkuu kun itse olen töissä, ilmeisesti aika vähän. Ymmärrän kyllä että on väsynyt eikä ehdi syödä, mutta en tiedä johtuuko ärtyisyys siitä. Olen sanonut että voin välillä hoitaa vauvaa, jos haluaa. Ei ole ilmeisesti halunnut koska ei ole pyytänyt apua.

Sanoin vaimolle etten tiedä kauanko jaksan kuunnella tiuskimista ja äyskimistä, johon vastasi että hänelle sopisi että eroamme koska on "väsynyt hoitamaan kodin yksin".

Ei kuitenkaan ole juuri apua pyydellyt, joten vaikea tässä on mitään tehdä.

Väkivaltaa, päihdeongelmaa tms ei ole, ja tiedän olevani suhteellisen hyvännäköinen ja "markkina-arvoni" on kunnossa, eli kyse ei ole siitä että olisin lössähtänyt ja lihava sohvaperuna.

Eikö tuo juuri ole avunpyyntö?! Että ei jaksa hoitaa kotia yksin ja vielä aika selkeäkin pyyntö. Oletko tietoinen, että voit ihan pyytämättäkin täyttää astianpesukoneen, imuroida tai viedä vauvan vaunulenkille? Kaikki ei halua jatkuvasti pyytää ja anella jotain ja sitten alkaa pänniä, kun toinen ei vapaasta halusta tee mitään. Munkin mies aina sanoo kun ilmoitan, että olen taas 4vkoa siivonnut kämppää yksin että mikset ole pyytänyt apua. Mutta istuu esim samalla sohvalla kun itse ympäriltä imuroin tai tiskaan. Eli huomaa kyllä, muttei saa per sustaan ylös, niin tekeekö siinä sitten mieli rueta käskemään aikuista ihmistä kuin omaa lasta, että voisitko osallistua? Ei.

Vierailija kirjoitti:

Tässä taitaa olla syy eroon. "tiedän ettei lyhyitä vaunulenkkejä lukuunottamatta käy missään"

Jep! Päästä nyt, AP, vaimokin hyvänen aika jonnekin itsekseen. Vaikka hän imettäisi, voi ehtiä käydä vaikka kävelyllä, kahvilassa, kirjastossa, mikä nyt miellyttääkään. Jos ei toimi, että AP on kotona vauvan kanssa, niin ääritapauksessa sitten vaikka työntämään vauvaa vaunuissa korttelia ympäri vaimon läheisyydessä (joskaan ei katseen alla), jos tulee joku kova hätä. Ajattele, että tuon kolmen viikon aikana vaimo on kuullut lapsen itkuista aivan jokaisen ja suuren osan siitä vielä suoraan korvaan. Eikä mahdollisesti kertaakaan ole voinut mennä syömään tai suihkuun luottaen siihen, että sitä ei tarvitse pian keskeyttää ja jättää ruoka jäähtymään tai juosta suihkusta sampoot päässä. Mieti, mikä jatkuva stressi. Varmasti osa ruokailusta on mennyt niin, että samalla on pitänyt pitää vauvaa sylissä ja varoa pudottamasta ruokaa tai juomaa vauvan päälle. Ei mitenkään rentouttavaa puuhaa.

Niin se vauva-arjen totuus läsähtää päin kasvoja 😊 se voi olla rankempaa mitä alkuun on ajatellut. Itsekin muistan esikoisen aikaan kuinka pinna kiristyi alussa jos mistäkin asiasta, kaikki oli niin uutta. Uskon että tämän toisen kanssa tulen pärjäämään rennommin, vaikka mies onkin paljon vähemmän kotona. Yritä auttaa vaimoa ja antaa nukkua rauhassa. Itsekin tunsin itseni aivan eri ihmiseksi kun sain nukkua rauhassa ja ruoka oli herättyäni valmis. Paljon läheisyyttä myös vauvan kanssa niin tottuu sinuun. Tsemppiä! Toivotaan että saatte asiat järjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.

Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.

Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?

No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.

Aivan uskomaton keskustelu. Ihan oikeasti mäkin eroaisin tollaisesta miehestä, jolta pitää kaikki apu pyytää 3vkonen vauva sylissä. Mitäs sitten kun vaimo alkaa käydä töissä, annatteko lapsen sossulaan kun ei vaimokaan voi lapsia sitten hoitaa enää kun käy työelämässä? Eikö sulle jää ollenkaan vapaita tunteja edes yhtä vuorokauteen töiden jälkeen? Eikö sulla ole vapaita ollenkaan? Tottakai vauva ei rauhoitu sun kanssa kun et ole hoitanut sitä tarpeeksi. Sulla ei kehity tätä menoa lapseen ollenkaan kiintymyssuhdetta. Vastaat itse omiin ongelmiisi muttet näe itsessäsi vikaa. Sitä paitsi vauva on alle kuukauden ikäinen, kuinka paljon olet edes ehtinyt yrittämään? :D Olet jo 3 viikon vanhemmuuden jälkeen (itseasiassa ilmeisesti jo aiemmin) lykännyt lapsen vaimosi hoidettavaksi kun "ei onnistu". Nyt alat sitten treenata!

Anteeksi mutta ärsyttää ihan hirveästi tällainen käytös kun on itse joutunut kokemaan samaa niin menee ihon alle.

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaa, päihdeongelmaa tms ei ole, ja tiedän olevani suhteellisen hyvännäköinen ja "markkina-arvoni" on kunnossa, eli kyse ei ole siitä että olisin lössähtänyt ja lihava sohvaperuna.

Ärsyttää se laihakin sohvaperuna, kun joutuu itse uurastaamaan toipilaana äärirajoilla vuorokauden ympäri. Tai tietokoneperuna. Tai saliperuna, jota ei kotona pahemmin näy. 

Voi kuule... Mä olen "eronnut" miehestä varmaan satoja kertoja näiden hormonihuuruisten koliikki/refluksivauvan valvottamien vuosien aikana.

Seuraa vaimosi vointia synnytyksen jälkeisen masennuksen varalta ja ole hänen tukenaan ja hoitakaa lasta yhdessä. Ei kolmen viikon ikäisen kanssa tarvitse kovin kummosiin paikkoihin edes mennä. Käytäthän 18 pv isyysvapaastasi nyt heti jos vaimo tarvitsee tukea.

Keskustelkaa, jutelkaa ja hakekaa tarvittaessa apua neuvolasta. Puhukaa toiveistanne, tunteistanne ja peloistanne. Syyttämättä toista.

Ja jos sitä avioeropaperia ei tule postissa, niin annat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja pariterapiaan hakeudutte jos keskusteluyhteys ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.

Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.

Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?

No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.

Aivan uskomaton keskustelu. Ihan oikeasti mäkin eroaisin tollaisesta miehestä, jolta pitää kaikki apu pyytää 3vkonen vauva sylissä. Mitäs sitten kun vaimo alkaa käydä töissä, annatteko lapsen sossulaan kun ei vaimokaan voi lapsia sitten hoitaa enää kun käy työelämässä? Eikö sulle jää ollenkaan vapaita tunteja edes yhtä vuorokauteen töiden jälkeen? Eikö sulla ole vapaita ollenkaan? Tottakai vauva ei rauhoitu sun kanssa kun et ole hoitanut sitä tarpeeksi. Sulla ei kehity tätä menoa lapseen ollenkaan kiintymyssuhdetta. Vastaat itse omiin ongelmiisi muttet näe itsessäsi vikaa. Sitä paitsi vauva on alle kuukauden ikäinen, kuinka paljon olet edes ehtinyt yrittämään? :D Olet jo 3 viikon vanhemmuuden jälkeen (itseasiassa ilmeisesti jo aiemmin) lykännyt lapsen vaimosi hoidettavaksi kun "ei onnistu". Nyt alat sitten treenata!

Anteeksi mutta ärsyttää ihan hirveästi tällainen käytös kun on itse joutunut kokemaan samaa niin menee ihon alle.

Tai sitten äiti ilmoittaa, että isä tekee kaiken väärin. 3 vko ikäinen vauva ei paljoa mieti, kuka sen vaipan vaihtaa tai missä rauhoittua, mutta kun äiti tekee itsestään ykkösvanhemman ja isä kelpaa vain siivoamaan tai viemään roskat, niin aika äkkiä isä ymmärtää paikkansa. Se ei ole kotona.

Meillä mies hoiti asian niin, että kun valitin väsymystä ja jaksamista, mies kutsui anopin paikalle. Tämä sitten hyysäsi ja touhusi ja hoiti vauvaa, vaikka en halunnut. Kun sanoin miehelle, että ei näin, niin mies vastasi, että älä sitten valita, jos et oikeasti halua apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.

Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.

Uhkailu on mielestäsi rakentavaa parisuhteessa?

Ei uhkailu vaan realismi. Jos vaimo kertoo haluavansa eron, niin asiaan suhtaudutaan asiallisesti ja kysytään, että kuka aikoo asua missä, koska vuokrakämppä irtisanotaan, kumpi varaa ajan lastenvalvojalle jne. Ei toimeen ryhtyminen ole uhkailua, se on asian ottamista tosissaan ja eteenpäinmenoa.

Ei parisuhteessa pidä sanoa asioita, joita ei tarkoita. Ei edes sen vaimon.

Realismia on se että tajuaa synnytyksen vaikutuksen äidin fyysiseen ja psyykkiseen olemukseen. Äiti ei ole nyt oma itsensä eikä eroa kannata tehdä ellei mukana ole väkivaltaa tms. Vaikka päätettäisiinkin myöhemmin erota, nyt ei ole sen aika. Nyt pitäisi varata aikaa neuvolaan jotta saataisiin ammttilaisapua ja väliintuloa tilanteeseen. Joku ulkopuolinen joka puhuu järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.

Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.

Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?

No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.

Jos se äiti haluaa eron, niin miksi ihmeessä yrittää rakentaa suhdetta vauvaan? Tässäkin ketjussa on todettu, että eron jälkeen isä ei saa edes päivittäin nähdä vauvaa, jotta imetys ei loppuisi, joten aika lailla kamala neuvo ryhtyä olemaan nyt vauvan kanssa. Parin viikon kuluttua sitä vauvaa ei enää edes näe.

Sinä se jaksat vääristellä.

Ap, teillä on ollut vauva vasta kolme viikkoa. Ei ihme, että vauvan hoito tuntuu sinusta vaikealta - ja itse kahden lapsen äitinä tiedän, että pienen vauvan äidillekin hoitovastuu tuntuu musertavan vaikealta, muistan hyvin sen yksin jäämisen tunteen.

Sitäkin tärkeämpää on, että nyt otat vastuuta kodista ja kotitöistä, oma-aloitteisesti. Kerrot vaimollesi, että vauvan hoitaminen vaatii sinulta totuttelua, mutta että hoidat kotityöt ja kaupassa käymiset parhaasi mukaan, ja vauvan tullessa tutummaksi otat enemmän hoitovastuuta vauvastakin. 

Arki lähtee kyllä sujumaan ja totutte uuteen elämänvaiheeseen, mutta teidän täytyy puhua ja sinun on osoitettava, että olet täysillä mukana perheessänne. Se kuuluisa oma aika on sinunkin unohdettava, jos sitä ei ole vaimollasikaan - sopikaa sen järjestämisestä molemmille sitten myöhemmin. Eka vuosi on kova rasti; onnea, ymmärrystä ja jaksamista teille!