Täällä brittien tuore luokkajako - mihin yhteiskuntaluokkaan sinä kuulut?
Biipparin sivuilta löytyy mielenkiintoinen juttu brittien luokkajaosta. Tutkimukseen osallistui 161 tuhatta brittiä ja tuloksena oli seitsemän yhteiskuntaluokkaa, jotka eroavat toisistaan kolmen mittarin perusteella: tulotaso/varallisuus, sosiaalinen pääoma (kuinka paljon sinulla on kontakteja ja miten korkealla kontaktisi ovat yhteiskunnallisesti), kulttuurinen aktiivisuus.
Tietysti Britannia on toisella tavalla luokkayhteiskunta kuin Suomi, mutta mikä jottei meikäläistäkin yhteiskuntaa voisi mitata noilla mittareilla.
Luokat ovat:
1) Eliitti. Etuoikeutetuin ryhmä, erottuu muista kuudesta varallisuutensa perusteella. Korkealla kaikilla kolmella mittaritasolla (siis varallisuus, sosiaalinen pääoma, kulttuurinen aktiivisuus).
2) Vakiintunut keskiluokka. Toiseksi varakkain yhteiskuntaluokka, korkealla kaikilla kolmella mittarilla. Suurin ja seurallisin ryhmä, toiseksi korkeimmalla kulttuurisessa aktiivisuudessa.
3) Tekninen keskiluokka. Pieni, erottautuva uusi yhteiskuntaluokka. Varakas, mutta sijoittuu heikosti sosiaalisen pääoman ja kulttuurisen aktiivisuuden mittareilla. Sosiaalista pääomaa vähän, kulttuurisesti apaattinen.
4) Uudet, vauraat työntekijät. Nuori yhteiskuntaluokka, sosiaalisesti ja kulttuurisesti aktiivista, mutta taloudellsesti keskinkertaisesti toimeentuleva.
5) Perinteinen työväenluokka. Taloudellisesti matalalla tasolla, muttei täysin köyhäkään. Koska keski-ikä näillä ihmisillä on 66 vuotta, asuntovarallisuus hyvä.
6) Nousevat palvelu-työläiset. Uusi, nuori, urbaani ryhmä, jonka jäsenet melko köyhiä, mutta sosiaalinen pääoma ja kulttuurinen aktiivisuus korkea.
7) Pekariaatti/pätkätyöläiset. Köyhimpiä, myös alhainen status sosiaalisen pääoman ja kulttuurisen aktiivisuuden saralla.
http://www.bbc.co.uk/news/uk-22007058
Nuo vaikuttavat äkkiseltään osin aika päällekkäisiltä (erityisesti luokat 4 ja 6). BBC:n sivuilla on myös testi, johon vastaamalla näet, mihin sinä noista kuuluisit:
http://www.bbc.co.uk/news/magazine-22000973
Itse kuulun testin mukaan luokkaan kaksi.
Kommentit (68)
Yritys varallisuus tuossa ei merkkaa juuri mitään. Jos olisin laittanut edes osan yritysvarallisuudesta asuntoon, olisin 1. tasolla (velaton). Mitä suurempi asunto ja monella asuntolaina, sen helpommin pääsee 1. tasolle, mutta toki tilipussikin merkitsee. Nyt 2. tasolla, jossa ensimmäinen lohko jäi vähemmän täyteen ja muut aika lähellä tapissa.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:05"]
Tuleepa nyt mieleen kysyä, onko osalle vastaajista tosiaan ylläri, että pelkkä tulotaso ei määritä modernissa ajattelussa yhteiskuntaluokkaa? Marxilainen jaottelu työväenluokkaan, porvaristoon ja porvaristoon on aika lailla mennyttä historiaa...
[/quote]
Ei tietenkään, mutta ei pelkkä tulotaso ole Britanniassa KOSKAAN määrittänyt yhteiskuntaluokkaa. Ei 1800-luvulla eikä nyt. Siellä on hierarkiassa niin paljon erilaisia vivahteita (ja maantieteellisiäkin tasoja) että suomalaisen on vaikea sitä ymmärtää asiaan perehtymättä.
Yllättävää siis onkin, että tuossa testissä ei tunnu vaikuttavan juuri mikään muu kuin varallisuus. Huonosti toteutettu siis.
[/quote]
No joo, siis varallisuus ja suhde palkkatyöhön/tuotantolaitoksiin on kuitenkin määrittänyt yhdenlaista, marxilaista luokkajakoa.
En ole testannut vielä tuota testiä eri määrityksin, mutta kyllä siinä vaikuttavat myös ne sosiaaliset kontaktit ja kulttuurinen aktiivisuus.
ap
[/quote]
No niinhän sitä luulisi, mutta eipä vaikuttanut kun kokeilin eri vastauksia.
Kuten sanoin toisessa ketjussa, laitoin tulot ja varallisuuden huippuluokkaan, sosiaalisiksi kontakteiksi sairaanhoitajan, sihteerin ja siivoojan, ja harrastuksiksi räpin kuuntelun, salilla käymisen ja tietokonepelit. Tulos: eliitti.
Ei oikein vastaa todellisuutta.
[/quote]
Kokeilin omalla tulotasollani, mutta muuttaen niitä kontakteja ja harrastuksia, ja kyllä: sain tulokseksi kolmosluokan kakkosen sijasta - joten kyllä ne vaikuttavat.
Eri asia sitten, millä painotuksilla. Voi olla, että niissä olisi hiomisen varaa, tuo kuitenkin lienee yksinkertaistettu nettiversio (en löytänyt tietoa äkkiseltään siitä, oliko nuo samat kysymykset myös siinä isossa tutkimuksessa).
ap
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:17"]
Yritys varallisuus tuossa ei merkkaa juuri mitään. Jos olisin laittanut edes osan yritysvarallisuudesta asuntoon, olisin 1. tasolla (velaton). Mitä suurempi asunto ja monella asuntolaina, sen helpommin pääsee 1. tasolle, mutta toki tilipussikin merkitsee. Nyt 2. tasolla, jossa ensimmäinen lohko jäi vähemmän täyteen ja muut aika lähellä tapissa.
[/quote]
Ideana ei ole arvioida asuntoa täyteen arvoonsa, jos siitä on pankkilainaa jäljellä, vaan ainoastaan siltä osin kuin asunto on maksettu.
Mutta totta puhut, yritysvarallisuutta ei lasketa. Muu esim. osakeomaisuus mennee kohtaan säästöt.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:05"]
Tuleepa nyt mieleen kysyä, onko osalle vastaajista tosiaan ylläri, että pelkkä tulotaso ei määritä modernissa ajattelussa yhteiskuntaluokkaa? Marxilainen jaottelu työväenluokkaan, porvaristoon ja porvaristoon on aika lailla mennyttä historiaa...
[/quote]
Ei tietenkään, mutta ei pelkkä tulotaso ole Britanniassa KOSKAAN määrittänyt yhteiskuntaluokkaa. Ei 1800-luvulla eikä nyt. Siellä on hierarkiassa niin paljon erilaisia vivahteita (ja maantieteellisiäkin tasoja) että suomalaisen on vaikea sitä ymmärtää asiaan perehtymättä.
Yllättävää siis onkin, että tuossa testissä ei tunnu vaikuttavan juuri mikään muu kuin varallisuus. Huonosti toteutettu siis.
[/quote]
No joo, siis varallisuus ja suhde palkkatyöhön/tuotantolaitoksiin on kuitenkin määrittänyt yhdenlaista, marxilaista luokkajakoa.
En ole testannut vielä tuota testiä eri määrityksin, mutta kyllä siinä vaikuttavat myös ne sosiaaliset kontaktit ja kulttuurinen aktiivisuus.
ap
[/quote]
No niinhän sitä luulisi, mutta eipä vaikuttanut kun kokeilin eri vastauksia.
Kuten sanoin toisessa ketjussa, laitoin tulot ja varallisuuden huippuluokkaan, sosiaalisiksi kontakteiksi sairaanhoitajan, sihteerin ja siivoojan, ja harrastuksiksi räpin kuuntelun, salilla käymisen ja tietokonepelit. Tulos: eliitti.
Ei oikein vastaa todellisuutta.
[/quote]
Näemmä tuo on vain nettiin tehty pikaversio, oikea testi edellyttää rekisteröitymistä ja sen tekoon menee 20 minuuttia, joten se on aika lailla perusteellisempi kuin tuo pikatesti.
https://ssl.bbc.co.uk/labuk/experiments/class/
ap
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:43"]
Tuon testin mukaan eliittiä -- Suomessa nro 2 eli asuntovelallista keskiluokkaa. Tuo testi oli huono kun ei ottanut velkaantumisastetta huomioon.
[/quote]
En usko, että pankin omistamaa omistuasuntoa pitäisikään laskea omaisuudeksi siltä osin, kun lainaa on maksamatta.
ap
[/quote]
Netto-omaisuus silti yli 500k£ ja tulot perheessä yli 100k£ Se nostaa joka tapauksessa ykköseen.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:28"]

Kannattaa kokeilla sitä varsinaista testiä, laitoin siitä linkin tuohon. Kokeilin itse, se tosiaan on huomattavasti perusteellisempi, etkä pelkillä tuloilla enää menisi eliittiin.
ap
Testitulos: luokka 2.
Koulutukseni: kouluaste, en ole edes ylioppilas.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:43"]
Tuon testin mukaan eliittiä -- Suomessa nro 2 eli asuntovelallista keskiluokkaa. Tuo testi oli huono kun ei ottanut velkaantumisastetta huomioon.
[/quote]
En usko, että pankin omistamaa omistuasuntoa pitäisikään laskea omaisuudeksi siltä osin, kun lainaa on maksamatta.
ap
[/quote]
Netto-omaisuus silti yli 500k£ ja tulot perheessä yli 100k£ Se nostaa joka tapauksessa ykköseen.
[/quote]
Punnan merkki laitetaan aina eteen, ei luvun perään.
5, vanhemmat 3. Perintöä odotellessa.
Hehe, aika hassu testi. Onko noiden tuntemieni ihmisten määrällä enemmänkin merkitystä kuin sillä, onko ne tuntemani ihmiset akateemisia vai hanttihommissa? Vaikuttaisi siltä, että määrä on olennaisempi juttu.
Mitäs jos on ihan hirveesti rahhaa mut vaan av:lla pyörii, pellaa pelejä eikä käy museoissa eikä oopperoissa ikipäivinä? Mihi mie kuulun? Ellittiin? Kuuluha mie nyt varmast siihe elliittiin?
52, ainakaan siinä perusteellisemmassa testissä et kuulu. Luokkajako on monisyinen juttu, johon vaikuttaa tosiaan varallisuuden lisäksi myös moni muu tekijä - tämän jaottelun mukaan myös sosiaalinen pääoma ja kulttuurinen aktiivisuus.
ap
Kolmosluokka näemmä. En listannut kamalasti niitä sosiaalisia kontakteja, joten johtuiskohan siitä.
54, ilmeisesti - koska kun kokeilin omalla varallisuustasollani eri versioista, sosiaalisten kontaktien määrää vähentämällä muutin kakkosluokasta kolmoseen...
ap
Kutonen eli: This class group is financially insecure with low scores for savings and house value, but high for social and cultural factors.
Totta, säästöjä ja omaisuutta ei ole paljon, mies opiskelee vielä ja itse olen pätkätöissä. Molemmat kuitenkin akateemisia, meillä on paljon (korkea-)kulttuuriharrastuksia ja laajat sosiaaliset piirit.
Pari ongelmaa kulttuurieroista johtuvaa ongelmaa tuossa testissä kuitenkin oli.
MUN lemmikkilammas alkoi tänään määkyä vähän oudolla äänellä. Se piti metalliselta vivahtelevaa, liitutaudun raapimista muistuttavaa huutoa. Olisiko tuo syytä viedä eläinlääkäriin?
Aion viedä sen myös tänä vuonna kissanäyttelyyn! Menee ihan ragdollista, sen verran humalassa yleensä nuo raatilaiset. Vaikka onhan se paljon parempi kuin ragdoll!
Mä en noista kuulu mihinkään. Vetää nyt just niin päähän, että sanon kuuluvani mitä korkeimpaan kansaiväliseen yhteiskuntaluokkaan, jolla ei ole edes kontakteja ihmisiin, vaan "verkostoihin", jotka puolestaan kytkeytyvät mitä vanhimpiin ja arvokkaimpiin rakennuksiin nykypäivänäkin tällä maapallolla. Ainakin kolme oikeaa yliopistotukintoa eli ei mitään ostettuja tutkintopapereita ilman oikeita suorituksia. Koko elämä työtön ja työnhakija eli tämmöinen ei kelpaa millekään työpaikalle. Varallisuus = 0. Velat = 0. Tulot noin 1400 jotain joku "apuraha" kuukaudessa (=pään synnynnäinen invaliditeetti). Siinä mun elämä, mutta älkää erehtykö sanomaan, että hanki elämä!!! Yks hujaus ja täällä saattaa olla kasapäin niitä, joiden "hankittu elämä" haihtuu kuin tuhka tuuleen... eikä oo edes jotain 1400 / kk!!!
Eliittiä, vaikka tosiaan vähensin asuntolainan ja yritin arvioida talon arvon alakanttiin. Käyn oopperassa, teatterissa ja museoissa.