Uupunut lukiolainen - auttakaa epätoivoista äitiä

Onpa sairasta meininkiä. Näitähän nykyään riittää, väsyneitä ja loppuunpalaneita lukiotyttöjä. Lääkkeiden voimalla sitten mennään eteenpäin niin kauan kunnes tulee totaaliromahdus. Kyllä se vaan on niin, että teidän vanhempien tehtävä on viheltää peli poikki ja selittää sille nuorelle, että noin ei voi jatkaa. Pitää opettaa lapsille jo pienestä lähtien, että kaikkea ei voi saada ja tehdä elämässään. Jos haluaa olla kympin oppilas, niin sitten pitää osata rentoutua vapaa-ajalla. Jos taas harrastukset on tärkeitä, niin sitten pitää relata koulun kanssa. 

Ettekö te oikeasti ymmärrä, että vaikka se nuori kuinka rakastaa urheilua, niin eihän hän lepää ollenkaan riittävästi? Ihminen ei ole kone ja liikuntakin lisää tietynlaista stressiä elimistössä, vaikka se onkin muuten terveellistä. Kova treeni ei ole hyväksi kovin usein. Elimistön pitää antaa levätä ja pelkkä nukkuminen ei riitä. Pitää opetelle rentoutumaan ja ottamaan löysin rantein. Nyt te kasvatatte nuoria, joilla on edessä sairas aikuisuus, jonka aiheuttaa elimistön jatkuva stressi. Tervetuloa verenpaine, sydäntaudit, yliväsymys, burnout, suolisto-ongelmat...

Huh huh, ihan kuin omaa elämäkertaa tässä lukisi. Täällä myös kympin tyttö, joka puski itsensä ylisuoriutumaan ihan kaikessa tuossa iässä. Vaikka äiti aina jaksoikin sanoa, että seiska on ihan hyvä numero, minä otin ja uusin kursseja, jos satuin saamaan ysin... Sanomattakin selvää, että jaksaminenhan siinä loppui. Harrastukset jäi, työt jäi, melkein jäi koko lukiokin, tosin loppuviimeksi vain venähti nelivuotiseksi ja kirjoitin kyllä ne kliseiset kuusi ällää.

Vieraalle on vaikeaa antaa neuvoja, mutta näin jälkikäteen ajatellen, kuvittelisin että mua olisi auttanut eniten rohkaisu ns. "ei-suorittaviin" aktiviteetteihin. Siis ihan vaan omilla ehdoilla menoa, vaikka luonnossa liikkumista, ruoanlaittoa, musiikin kuuntelua, kirjojen lukemista ja niin edelleen. Jotakin sellaista, missä ei pysty kilpailemaan itsensä kanssa. Ja nimenomaan rohkaisten, ei pakottamalla. Täydellisyydentavoittelu kun saatta lamauttaa täydellisesti. Kun uskaltaa tehdä/antaa itselleen luvan tehdä jotain tuon tyyppistä, helpottaa niiden suoritusaktiviteettienkin aloittaminen (eli esimerkiksi läksyjen teko). Ulkopuolinen keskusteluapu on myös tosi hyvä idea, jos tyttö sinne itse tahtoo. Tsemppiä sinne!

Jos harrastus on mieleinen, missään tapauksessa en siitä lähtisi karsimaan. Voihan olla, että se on ainoa henkireikä kaiken suorittamisen lomassa. Oma lukiolaiseni on kilpaurheilija ja treenejä on viikossa 10, sellaista vaihtoehtoa ei edes mietitty, että siitä lähdettäisiin karsimaan. Lukio käydään neljään vuoteen ja näin sivusta seuranneena voin kertoa, että silloin ei todellakaan työn alle tuuperru. Nytkin lukion kolmannella on meneillään jakso, jossa on vain kaksi kurssia, keskiviikot ja perjantait ovat vapaita. Toki kirjoittaa nyt myös muutaman aineen. Koulu on mennyt ihan hyvin, pääsääntöisesti ysiä tullut kursseista. Hyvin jaksanut urheilla ja kavereitakin silloin tällöin tapailla. Tähän elämäntapaan ei tosin rellestäminen kuulu, mikä myös vaikuttaa jaksamiseen positiivisesti.

Niinpä nii,jokainen on yksilö niin fyysisesti kuin henkisestikin ja sen mukaan täytyy asiat hoitaa.

Ei ole pätevää yleis-sääntöä.