Lue keskustelun säännöt.
Hoitaako yhteiskunta vanhuksen kaikki asiat, jos omainen ei vaan enää jaksa?
18.03.2019 |
Olen hoitanut äitini kaikki asiat jo monen vuoden ajan ja nyt on tullut totaalinen väsymys. En vain kertakaikkiaan jaksa, olen ihan loppu, en saa nukuttua, olen masentunut, jatkuvasti väsynyt. Jos sanon vaikka kotihoitoon, että hoitakaa äiti ja kaikki hänen asiansa, niin hoitavatko he? En jaksa enää käydä äidille kaupassa, en jaksa hakea lääkkeitä apteekista, en jaksa hoitaa hänen asioitaan mihinkään suuntaan, en tehdä lumitöitä, en olla se, jonka pitää jaksaa joka helvetin päivä kuunnella muistisairaan horinoita ja mielikuvitustarinoita, välillä kiukuttelua ja moittimista, olla aina tavoitettavissa. Jos olen parin päivän lomareissulla, äiti soittelee kymmeniä kertoja päivässä ja yölläkin mikäli herää (tätä tapahtuu muutenkin), hälyyttää suunnilleen kaikki sukulaiset hätiin, kun minä olen hänet hylännyt. Äiti myös "uhkailee": jos et tee sitä tai tätä, kuolen ja kyllä sisarukset sitten on sinulle vihaisia. Ymmärrän, että äiti on vanha ja sairas, ei hän tee tätä tahallaan, mutta kun en vaan jaksa enää. Omassa elämässä ei ole enää mitään iloa, itku tulee kun vain ajattelenkaan tilannetta.
Miten tällaisesta umpikujasta voi päästä ulos...
Kommentit (195)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme maksaneet veroja jotta meidät hoidetaan vanhuksena!
Vierailija kirjoitti:
Olemme maksaneet veroja jotta meidät hoidetaan vanhuksena!
Juuri näin
Vierailija kirjoitti:
Olet ap tehnyt pahan virheen kun olet ruvennut auttelemaan äitiäisi. Sossut katsovat helposti että lisää apua ei tarvita, kun sinä hoidat.
HUOMIOIKAA TÄMÄ
Vierailija kirjoitti:
Varman toimitusjohtaja jonka palkka 980 000/v Risto Murto: omaisten hoidettava vanhukset (eli naisten)
Ilmaiseksi ei tietenkään vaan siihen tarjotaan sitten porkkanaa mikä saattaa olla monelle juuri sopiva tapa lisätienestille. Halvemmaksi tulee kuitenkin yhteiskunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Vaihda numeroa. Tai siis osta uusi kännykkä, kota käytät normaalisti, ja pidät "äitipuhelimena" sen, missä on vanha numero.
Etkä sitten katso sitä kuin joka toinen päivä. Jos sinulla on sisaruksia, kerrot järjestelystä myös heille, että et pysty enää ja että uusi järjestys alkoi eilen. Ilmoitat että voit käydä äidillä kerran viikkoon tai mitä jaksatkin. Ja esitä tämä tapahtuneena tosiasiana, älä anna painostaa.
Mitä ripuleihin tulee, kotihoitohan siivoamattomista näkee että äitii ei pärjää yhdellä käynnillä.
Edelleen, tee äidistäsi huoli-ilmoitus, jossa selität että lopetat auttamisen koska et enää pysty tms.
Mutta kaikkein tärkeintä on, että lakkaay tekemästä yhtään mitään. Et edes puhelimeen vastaa. Lähdet antarktiksen risteilylle tai muulle pitkälle lomalle kauas, ilman puhelinta. Siihen sinulla on täysi oikeus, jos et ole omaishoitaja.
Jos kuolisit, joku hoitaisi asiat silloinkin. Ala siis elää kuin olisit jo kuollut "velvollisuuksille" -jotka eivät ole tosiasiallisia velvollisuuksia ensinkään. Ensisijainen velvollisuutesi on huolehtia itsestäsi, ja sen sinä olet nyt laiminlyönyt, senkin tuhmuri.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne joilla ei ole lapsia tai muita lähiomaisia? Kai joku hoitaa heidänkin asiansa? Ei kai lasten ole mikään pakko huolehtia vanhemmistaan. Tietysti on suotavaa käydä ja autella minkä jaksaa, mutta ei kenenkään tarvitse itseään noin piippuun ajaa!
Joku olisi hoitanutkin, jos ap ei olisi ruvennut. Ei pidä ikinä ottaa kontolleen säännöllistä auttamista, siitä ei pääse enää helpolla eroon ja vanhukset elää nykyään niin pitkään että uuvuttavat sitkeimmänkin.
Heti kun muistisairaus todetaan, voi auttaa hommaamaan edunvalvojan, ulkopuolisen, ja se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mene terveydkeskukseen lääkärille tai sairaanhoitajalle (valehtele akuuttia i fektiota tms, jotta saat ajan) ja ala itkemään vastaanotolla. Valita kaikkia mahdollisia kipuja päässä, selässä ja lihaksissa ja selitä olevasi väsynyt. Sitten selitä äitisi tilanne. Lyydä apua.
Saat toddennäköisesti itsellesi pari psykiatrian sairaanhoitajakäyntikertaa, ja jotain uni/särkylääkkeitä, mutta tältä pohjalta, osana OMAA hoitoasi, voit pyytää myös, että äitisi hoitotilannetta tarkastellaan uudelleen.
JOtain tällaista varmaan pitää tehdä. Kun vain jaksaisi. En osaa kuvailla tätä uupuksen tilaa. Tuntuu kuin kehoni olisi lyijyä ja mieleni mustaa puuroa ja kaikki, aivan kaikki päivittäiset toimet vaativat hirveää ponnistelua. Onneksi lapset on jo isoja ja esim. laittavat ruokaa, tyhjentävät tiskikonetta, pyykkäävät. Mutta tuntuu niin väärältä, että en jaksa enää mitään oman perheen kanssa. Miehelle en viitsi edes kauheasti valittaa, kun hänellä on omat ongelmansa, mm. erittäin kova työstressi ja siitä johtuva korkea verenpaine ja muitakin terveysongelmia. Ja hänekin äitinsä tarvitsee jo apua.
Jotenkin pitää vaan kerätä voimia ja tilata aika. Olen kauhean huono näissä asioissa, olen käynyt lääkärissä viimeksi joskus 15 v sitten. En osaa edes valittaa kenellekään, niin onneton olen, Jos jollekin joskus vähän valitan, niin yleensä tämä tilanne on heistä vain "ohimenevää" ja voit olla tyytyväinen, kun hoidit äitisi. Ja muistisairaan jutut ovat heistä hassuja. "ota huumorilla!" on yleinen ohje. ap
Valitat nyt täällä, ja se on hyvä alku.
Muista, että ensisijainen velvollisuutesi ei ole äitiäsi vaan omaa perhettäsi kohtaan. Äitisi varastaa nyt lapsiltasi, ei hän sitä tahtoisi jos olisi järjissään. Ja kyllä, ne isotkin lapset kärsivät kun äiti tai isä voi pahoin. Haluatko oikeasti antaa niille tuollaisen sairaan uhriutumisen mallin?
Ja ei, et tule olemaan tyytyväinen että hoidit äitisi, kuten joku väittää. Tämä rääkki ja nääntymys pilaa nekin hyvät muistot, mitä aikaisemmilta vuosilta on.
Nyt vaan kylmästi alat pitää puhelinta kiinni tai estät äitisi numeron, soitat vain itse hänelle päin. Ja sanot sisaruksille, ettet voi tehdä enää yhtään mitään tai päädyt lataamoon. Uskoa minua, olet hyvin lähellä täydellistä luhistumista, kokemuksesta tiedän.
Pelasta nyt itsesi ja perheesi. On tärkeämpää jaksaa tukea miestäsi kuin hoitaa äitiäsi. Ihan jopa Raamatun mielestä, nainen erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön mieheensä... ei äidin kuulu olla ykkösprioriteetti kun on puoliso ja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Kyl yhteiskunta hoitaa mut se taso ei ole toi että jos on joku juttu niin kotihoito istuisi kädessä pitämässä. Eihän kukaan suakaan ap kädestä kiinni oo pitämässä vaikka ahdistaa. Joskus aikuisen (sairaankin) on vaan pärjättävä. Tuntuu et sun äiti on oppinut hyppyyttää sua ja sä menet mukana. Yhteiskunta vetää rajoja.
Tämä alkuperäinen juttu on kirjoitettu maaliskuussa 2019 eli 7v sitten.
En lukenut kaikkea, mutta jos alkuperäinen ap on vielä saatavissa, olisi tosi kiinnostava kuulla, miten hänen ja äitinsä asia sitten eteni.
Tänä päivänä, toukokuussa 2026, onko jokin asia vanhusten huollossa, omaisten tukemisessa, sos/th keskinäisessä tiedonvälityksessä jne muuttunut? Paremmaksi??
Mikä on nyt paremmin.......
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle ja muillekin vanhusten omaisille sanoisin nämä asiat:
1. Älkää alunperinkään alkako auttaa muistisairasta. Silloin nimittäin on virallisen avun saaminen aina vaikeampaa, kun joku on joskus tehnyt jotain. Ja apua tulette tarvitsemaan viimeistään siinä vaiheessa kun näännyt - ja niin käy väistämättä, jos muistisairas elää yhtään pidempään.
2. Jättäkää omaan arvoonsa ne julmurit, joiden mielestä "kyllä kaduttaa, jos et nyt auta äitiäsi". Heillä ei yleensä ole kokemusta pitkästä muistisairaudesta. Muutenkin tuollaisen vähäjärkisen syyllistämisen pitää antaa mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kadut myös sitä, jos näännytät itsesi niin että oma perheesi kärsii tai työpaikka menee alta. Ja jos näännytät itsesi, pilaat kaikki ne hyvätkin muistot, mitä siitä äidistä tai isästä on.
3. Koskaan ei pidä uhrautua kenenkään puolesta. Mieti itseäsi, tahtoisitko, että oma lapsesi näännyttäisi itsensä sinua hoitaessaan ja laiminlöisi miehensä, vaimonsa, lapsensa? Tietenkään et tahtoisi, missään olosuhteissa. Ei ole minkäänlaista lähimmäisenrakkautta oman itsen ja oman perheen kustannuksella auttaa edellistä sukupolvea. Koska jos se edellinen sukupolvi olisi järjissään SE EI TAHTOISI SINUN TEKEVÄN NIIN. Jokainen sen omalta kohdaltaan tietää kun asiaa miettii, emme me tahdo, että joku ajaisi itsensä uupumukseen meidän tähtemme. Emme missään nimessä.
4. Kaikkein tärkeintä on panna se oma puoliso etusijalle, koska sen on itse valinnut, ja sen kanssa tulee viettämään lopun elämäänsä. On aivan väärin ja sairasta asettaa vanhempansa puolison edelle, silloin ei ole koskaan oikein aikuiseksi kasvanut vaan on vielä essunnauhoissa kiinni. Pienet lapset tietysti on asetettava puolisonkin edelle, mutta viimeistään noin 15-vuotiaana ne lapsetkin tahtovat olla itsenäisiä ja että asetat iskän tai äiskän niiden edelle. Silloin antaa myös terveen esimerkin niille lapsilleen, eivätkä ne ala pilata elämäänsä uhriutumalla ja hoitamalla työn ja perheen ohella sinua, kun olet vanha.
5. Me keski-ikäiset rakennamme sitä omaa vanhuuttamme NYT. Meillä ON OLTAVA aikaa hoitaa terveyttämme, liikkua, syödä hyvin, jos haluamme itse välttyä muistisairauksilta. Ei käy laatuun, että laiminlyö itsensä hoitaakseen äitiään tai isäänsä, koska silloin kusee oikeastaan koko yhteiskunnan muroihin, ei vain itsensä.
Meidän tulee rakastaa lähimmäistämme NIIN KUIN ITSEÄMME. Millaista lähimmäisenrakkautta voi tarjota ihminen, joka ei rakasta itseään sen vertaa että asettaisi oman hyvinvointinsa ykkösprioriteetiksi? Joka on valmis sairastuttamaan itsensä jostain vääristyneestä velvollisuudentunnosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Saman läpikäyneenä ymmärrän mutta kenen sinä kuvittelet yhteiskunnan järjestävän noissa tilanteissa apuun? Ei ole tahoa joka voisi koko illan istua hätääntyneen vanhuksen seurana jotta tämän olisi helpompi olla. Ei yhteiskunnan palvelut korvaa omaisia eikä ole siihen tarkoitettu. Voit jättää vastaamatta ja etääntyä äidistäsi mutta se tarkoittaa sitä että kukaan ei ole äitisi tukena noissa tilanteissa, ei sitä että yhteiskunta järjestää jonkun.
Niinpä. Kyllähän minä tämän ymmärränkin. Ei ole resursseja ja siksi minusta 9-kymppisen muistisairaan paikka olisikin jo laitoksessa, vaikka hän osaakin itse lämmittää ruokansa ja pukea ja riisua. Olen nyt 5 v hoitanut kaiken, paitsi lääkkeiden antamisen, jota varten kotihoito käy. Sehän tässä onkin kamalaa, että tiedän, että jos minä en ole äitini kanssa, niin ei ole ketään ja sitäkään en halua. Toisaalta olen itse aivan romahduksen partaalla ja sitten minusta ei ole apua minkään vertaa. En tiedä mitä tekisin, lähinnä vain olen ja toivon...niin, äitini kuolemaa. Eikö olekin kamalaa? Tähän pisteeseen olen tullut ja soimaan siitä itseäni. Olen kauhea. En kestä enää edes itseäni ja pienikin vastoinkäyminen lamaa minut täysin ja vain itken, että ei taas jotain, en jaksa, saisinpa vain olla rauhassa. ap
Niinhän se on. Meitä oli onneksi useampi niin saatiin taakkaa vähän jaettua, eri systeemejä kokeiltiin mutta kyllä se vaan lopulta niin meni että me muutama lähimpänä asuvaa "jouduttiin" se päivittäinen arki hoitamaan ja tosiaan esim hyppäämään yöllä muorin luokse käymään kun tämä hädissään soitti. Surullista miten se lopulta oli huojentavaa kun vanha äiti ei enää osannut käyttää puhelinta, tiesi ettei se ainakaan koko ajan soittele ja vaadi jotakuta käymään.
Kaikesta huolimatta sitten kun hän kuoli tunsin syyllisyyttä siitä etten hoitanut vielä paremmin, etten vain järjestänyt aikaa ja tinkinyt omista menoista vielä enemmän. Tänä päivänä vaihtaisin minkä vaan oman humputukseni siihen että saisin istuskella äidin kanssa kahvia juoden. Se on niin typerää ettei ihminen osaa nauttia siitä mitä hänellä on vaan kaipaa aina jotain muuta ja uupuu taakan alle kun oikeasti pitäisi olla onnellinen.
Ei sinulla ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä, teit varmasti parhaasi, ei meistä kukaan jaksa loputtomiin revetä moneen suuntaan. Mutta ymmärrän sinua, tunnen itsekin jo nyt syyllisyyttä, kun en aina jaksa jutella samasta asiasta samana päivänä kymmenettä kertaa ja yritän joskus keksiä tekosyitä, ettei tarvitsisi mennä äidin luo. Tiedän miten yksinäinen hän on, minä olen hoitajan lisäksi ainoa, joka käyn säännöllisesti. Mutta en usko, että tulen kaipaamaan äitini seuraa, hän ei ole ollut oma itsensä enää vuosiin, ei meillä ole enää pitkään aikaan ollut mitään kivoja kahvihetkiä. Yleensä äiti jauhaa jotain yhtä asiaa, josta on nähnyt vaikka unta, mutta luulee, että se on totta. Tai syyttää minua jostain ihan käsittämättömästä asiasta, olen hukannut hänen tavaroitaan, varastanut rahaa tms. Tai sitten hoitajat varastavat, utelevat, ovat ilkeitä noita-akkoja, vihonviimeisiä ämmiä, mitä lienee lunttuja. Äitini seura on jo vuosien ajan ollut äärimmäisen raskasta. Lisätään siihen sitten vaikka se ripulikakkahousujen pesu tai haisevan vessan siivous. ap
Äitisi yksinäisyys ei seuralla lievene. Vaikka olisit siellä 10 tuntia päivässä, se olisi yksinäinen heti kun lähdet. Koska muistisairaus.
Senkin takia on aivan turha itseään muistisairaiden takia näännyttää: ne voivat kyllä vaatia koko ajan jotain, mutta eivät sitten kumminkaan muista mitä olet tehnyt ja paljonko siellä ollut.
Älkää ikinä antako laittaa itseänne läheisimmäksi omaiseksi, muuten. Pelkästään sillä välttyy paljolta. Että et ole se, jolle soitetaan sairaalasta.
Kenelläkään ei ole juridista velvollisuutta huolehtia vanhemmistaan, ja yksinäisetkin vanhukset jotenkin hoidetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketään syyllistämättä, tämä ketju on kyllä hyvä esimerkki siitä miksi on kamala ajatus tehdä lapsia oletuksella että on sitten joku joka pitää vanhana huolta. Silloin kun keskimääräinen elinikä on ollut vielä 60 vuotta on mummo mennyt siinä uuninpankolla muiden hommien sivussa, mutta nyt kun ihmiset elävät helposti 90-vuotiaksi on omaisilla jopa kymmenien vuosien hoivavastuu koko ajan huonokuntoisemmaksi käyvästä ihmisestä. Ja sitten hirveä syyllistäminen joka suunnalta jos et laita koko omaa elämääsi jäihin täksi ajaksi. Siinä vaiheessa kun ihminen on vakavasti muistisairas ja menettänyt käytännössä koko oman toimintakykynsä, hän kuuluisi ihan oikeasti hyvän, ammattimaisen hoidon piiriin.
Tämä! Hyvin kuvailit tilanteen. Iäkkäät vihannekset lääkitään elämään lähes satavuotiaiksi. Omaiset uupuvat ja vihannes elää sängynpohjalla tai huonokuntoisena kotona.
Juuri näin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Ota aluksi yhteyttä sosiaalitoimeen ja sitä kautta määritetään äitisi tarpeet.
Mulla iäkäs lapseton sukulainen on sossun kautta saanut paljon apua, kun en suostunut piiaksi hänelle.
Edunvalvojan saaminen voi kestää, mutta kysy neuvoa sieltä sossusta
Itsekin ole kohta 80 v, joten en millään pysty muita hoitamaan.
Minä ei aio auttaa äitiäni, joka löi paksulla nahkaremmillä kilttiä lastaan (oli sadisti). Kaupunki auttakoon, olen maksanut veroja sitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Minä ei aio auttaa äitiäni, joka löi paksulla nahkaremmillä kilttiä lastaan (oli sadisti). Kaupunki auttakoon, olen maksanut veroja sitä varten.
Voi ei 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edunvalvonnan kautta kyllä mutta ei pelkkä kotihoito voi sinulta vastuuta ottaa, ei heidän työhön kuulu muu kuin hoito.
Mutta hommaat äitisi edunvalvonnan piiriin niin siellä katsotaan mihin äidilläsi on varaa ja mitä palveluja voidaan kotiin järjestää.
Edunvalvoja hoitaa raha-asiat ,mutta hoitaako muuta?
Ei hoida ja raha-asioistakin saa vääntää koko ajan.
Koettu on.
Varman toimitusjohtaja jonka palkka 980 000/v Risto Murto: omaisten hoidettava vanhukset (eli naisten)