Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut tapaaminen pitkän kirjoittelun jälkeen, miten tästä päästään yli?
16.03.2019 |
Tässä pettymyksen tunteiden velloessa kaipailen kohtalotovereita. Tuntuu typerältä näin aikuisena tuntea näin, mutta harmittaa niin hitosti eikä oikein saa otetta mistään, tunteesta kun pettymys tuntuu niin kokonaisvaltaisena. Ja kun ei edes ymmärrä mitä hetki sitten oikein tapahtui.
Olen pitkästä ja todella haasteellisesta avioliitosta lopulta päässyt eroon ja alun "ei miehiä ikinä enää"-vaiheen jälkeen tapasin miehen eräässä nettipalvelussa ja juteltiin viikkokausia todella ahkeraan viesteillä ja puhelimitse. Kuvat oltiin jo alussa lähetetty ja niitä läheteltiin ajan mittaan muutama lisääkin. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin helpolta ja luonnolliselta etten tajunnut edes pelätä tapaamista. Ajattelin jopa hetkittäin, että ehkä kaiken paskan jälkeen elämä on tuonut tämän ihmisen eteeni, että saan vihdoinkin olla turvassa ja onnellinen. Koko ajan meidän keskustelut oli enemmän ja vähemmän syvällisiä ja tuntui, että vihdoinkin joku toinen katselee maailmaa samasta vinkkelistä kuin minä itse. Ja kokenut samankaltaisia juttuja elämässä ja on persoonaltaan kaltaiseni jne. Tunsin myös jonkinlaista helpotusta, että sain olla oma itseni jonkun kanssa. Se oli ehkä se suurin tekijä.
No, tuli tämä kauan odotettu ja suunniteltu tapaaminen ja kaikki meni väärille raiteille aikalailla samantien. Ei juttu sujunut, ei löytynyt yhteistä huumoria, ei ystävällisyyttä, ei syvempää kontaktia, en oikeastaan lainkaan tuntenut kelpaavani sellaisena kun olen. Toki oli alussa normaalia jännitystä ja sellaista ilmassa, mutta se vaihtui tuohon epämukavuuteen aika pian. Tiedän kyllä kemioista sun muista, joten ehkä tämä oli nyt juuri sitä. Ettei kemiat vaan millään tavalla livenä kohdannut. En oikeastaan edes tajunnut missä mennään, koska olin niin yllättynyt tästä käänteestä. Mihin ihmeeseen katosi se ihminen, joka viestitteli ja soitteli????
Tämän tapaamisen jälkeen ei olla pidetty yhteyttä, tietenkään ei olla. Kaikki loppui siis tähän epämukavaan tapaamiseen. En usko, että mistään kusetuksesta olisi ollut kyse tai mitään sellaista. Sitä vain kaipaisi syvempää selitystä, joka nyt ei kuitenkaan helpottaisi tätä pettymystä. Ehkä elämältä kaipaan selitystä, että miksi ihmeessä kävi näin? Miten ihmeessä onnistuin olemaan näin väärässä jonkun ihmisen suhteen? Olinko sittenkin vaan ihan hiton typerä ja naiivi?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuutta varten opit ainakin sen, ettei missään nimessä kannata viestitellä pitkään eikä mitenkään syvällisemmin!
Heti vaan tapaamaan ja katsoo livenä, miten synkkaa.
Netissä tutustuminen on pääosin aivan paskaa ja vaikkei olisikaan aivan paskaa, niin parempaa ja kokonaisvaltaisempaa se olisi kuitenkin livenä.
Ihmisen kommunikaatiosta jopa yli 70% on tutkitusti sanatonta, ja mieti nyt itsekin ihan käytännössä, miten ihania, riemastuttavia, mielenkiintoisia ja OLEELLISIA ihmisen ilmeet, eleet ja äänenpainot keskustellessa on.
Myös huumori ja yhteinen inside pääsee muotoutumaan vain livenä hengaillessa ja nimenomaan rennossa, päämäärättömässä hengailussa, ja minusta ihmisten pitäisikin tähdätä uuteen ihmiseen tutustuessa ensisijaisesti livenä hengailuun ilman kiirettä.Väitän, että ylivoimainen enemmistö tämän päivän pariutumisongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset yrittävät löytää sitä kumppania tai muuta seuraa netistä.
Allekirjoitan täysin. Lopputulemana on tämä tilanne, että tänäkin iltana iso osa nuorista aikuisista viettää iltaansa kotona koneilla notkuen ja tulee jäämään yksinäiseksi ja perheettömäksi. Koko ajan on se kuvitelma, että ihan kohta sieltä netistä tulee yhteydenotto tai vastaus viestiin ja siitä se parisuhde sitten alkaa, eikä tajuta että on mennyt jo vuosia ilman tulosta eikä ole pienintäkään syytä uskoa, että tilanne muuttuisi. Tekemällä aina samaa saa tulokseksi aina samaa.
Mutta maapallo kiittää.
Kyllä vain aika moni on kumppanin löytänyt nimenomaan netistä. Ihan samoja tyyppejä siellä on kuin tuolla irl:kin. Kohtaamisten määrä kasvaa moninkertaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä paljon tullut jatkomietiskelyjä kohtalotovereiden viestien perusteella. Onneksi alkanut helpottamaan se pahin ahdistus ja ymmärtämättömyyden tunne tästä jutusta niiden myötä.
Ehkä se suurin ongelma jälkikäteen on ollut se todella typertynyt olotila, kun ensin avaa sitä ihan sisintä tunnemaailmaa toiselle ( juu oli VIRHE!!!) ja sitten tavatessa sillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Ihan kuin olisi jollain tavalla tullut jätetyksi heti ensitapaamisella, ihan kummallinen tunnetila ja tajuan nyt jatkossa olla varovaisempi. Että viestien perusteella en voi tietää tulenko kohdatuksi ihmisenä kuitenkaan tavatessa, koska en voi mitenkään ennustaa tai ohjata tuota mystistä kemian muodostumista. Toisaalta olisi tässä voinut hyvinkin käydä ja silloin tämä olisi ollut se ihanin ja erikoisin juttu ikinä. Joten enpä nyt tuhlaa elämääni enää yhtään enempää tämän katumiseen. Olen ihan riittävä tällaisena ja oikeanlainen jollekin toiselle, vaikka olinkin täysin väärä ihminen hänelle.
Ap
Kiva! Mistä lehdestä luetaan kommentit sitten seuraavaksi, osaako ap arvioida jutun ilmestymisaikataulua..?
Vierailija kirjoitti:
Tässä paljon tullut jatkomietiskelyjä kohtalotovereiden viestien perusteella. Onneksi alkanut helpottamaan se pahin ahdistus ja ymmärtämättömyyden tunne tästä jutusta niiden myötä.
Ehkä se suurin ongelma jälkikäteen on ollut se todella typertynyt olotila, kun ensin avaa sitä ihan sisintä tunnemaailmaa toiselle ( juu oli VIRHE!!!) ja sitten tavatessa sillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Ihan kuin olisi jollain tavalla tullut jätetyksi heti ensitapaamisella, ihan kummallinen tunnetila ja tajuan nyt jatkossa olla varovaisempi. Että viestien perusteella en voi tietää tulenko kohdatuksi ihmisenä kuitenkaan tavatessa, koska en voi mitenkään ennustaa tai ohjata tuota mystistä kemian muodostumista. Toisaalta olisi tässä voinut hyvinkin käydä ja silloin tämä olisi ollut se ihanin ja erikoisin juttu ikinä. Joten enpä nyt tuhlaa elämääni enää yhtään enempää tämän katumiseen. Olen ihan riittävä tällaisena ja oikeanlainen jollekin toiselle, vaikka olinkin täysin väärä ihminen hänelle.
Ap
Ymmärrän ihan hyvin mitä ajat takaa. Vaikka itselläni ei ole nettijuttuja taustalla, niin väsyin 8v sinkkuilun aikana nimen omaan siihen, että kerroin samat asiat usealle eri miehelle. Avasin elämääni, kerroin vaikeista asioista, pyrin näyttämään parastani, silti valehtelematta mitään luonteenpiirrettäni. Analysoin itseäni usealle miehelle, kuuntelin heidän taustansa, ja elämäntarinansa, elin mukana, toivoin, odotin, jäännitin, pidin orastavaa suhdetta kuin kukkaa kämmenelläni vaalien sitä. Käytin energiani, aikani ja tarmoni tutustumiseen, oli perhosia vatsassa, varovaista tunnustelua molemmin puolin.
Kun neljättä kertaa tuli märkä rätti kasvoille, ja mies toisensa jälkeen paljastuikin noloksi huijariksi(tästä ei tietenkään sinun kohdallasi ole kyse, mutta mekanismi sama) niin oli todella raskasta lähteä taas hetken päästä uudelleen hevosen selkään. Kohta olinkin jo ihan täynnä sitä tutustumista, enkä enää jaksanut tapailla, kun se vei niin paljon aikaa ja energiaa, ja loppuulos tuppasi olemaan sama joka kerta. Ei suhdetta, ja lopulta joku valehtelu, tai itsensä yli-ihmiseksi luominen, jota ei tietenkään kukaan voi ylläpitää loputtomiin.
Onnekseni kävi kuitenkin niin, että satuin istumaan erään tuttuni/kaverin jonka kanssa olimme usein nähneet yhteisten ystävien kautta, kanssa terassille samaan aikaan. Siinä istuimme ja naureskelimme typerille jutuille. Hän sitten sanoi että oli lähdössä seuraavana päivänä serkkunsa vapaa-ajan asunnolle katsomaan onko paikat kunnossa, kys. paikka oli saaressa, ja olimme juuri puhuneet miten ihanaa olisi lähteä kaupungin sykkeestä rauhaan loman kunniaksi. Hän sitten kysyi että haluaisinko lähteä mukaan, ett äse on yhden päivän reissu, illalla takaisin. No kävikin niin että olimme saaressa pari yötä, saunoimme, juttelimme, ja paransimme maailmaa. Minä kerroin toivottomuudesta parisuhdemarkkinoilla, ja pettymyksistä miehiin, ja hän omista vaikeista asioistaan.
Tuon reissun jälkeen näimme saman harrastuksen parissa pari kertaa kuussa, ja huomasimme viettävämme aikaa kahdestaan mielellämme, ja nenevissä määrin. Siitä lähti sitten meidän suhteemme etenemään. Nyt ollaan oltu yhdessä 5v.
Eli minulle se paras tapa oli kuitenkin aluksi ihan puhtaasti kaveripohjalta, ei kumpikaan tajunnut esittää mitään, ja kuka hullu nyt kaverille valehtelisi itsestään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata kirjoitella viikkotolkulla vaan tavata heti.
Alussa ajattelin, että hyvä vaan, että tulee kirjoiteltua paljon etukäteen. On mulle vaan helpompi sitten tavata. Toisaalta tajuan, että puolin ja toisin luotiin niitä oletuksia rivien väliin ja varmaan haavekuvia tahtomattaan, jotka romuttui sitten tapaamisessa. Mutta joillekin sitten käy niin onnekkaasti, että kemiat kohtaa tavatessakin ja juttu jatkuu onnellisissa merkeissä. Että mistä sitä sitten oikein tietää mikä on oikein ja mikä ei.
Mietin tuossa, että jos mies vielä jostain syystä ottaisi yhteyttä niin mitä tekisin. Ehkä antaisin vielä yhden mahdollisuuden. En tiedä. Itse en pysty enää ottamaan yhteyttä, koska tunsin niin syvää kelpaamattomuutta ja epävarmuuttakin hänen edessään ettei itseluottamus riittäisi mitenkään. Pieni osa minussa vielä ajattelee, jos oltiinkin vaan niin jäässä ja oudossa tilanteessa, että homma meni siksi näin järkyttävällä tavalla pieleen. Realistisesti ajateltuna en usko, että koskaan kuulen miehestä enää ja elämä jatkuu. En kyllä aivan hetkeen pysty avaamaan itseäni yhtään kenellekään, koska omaan arvostelukykyyni ja järkeeni en näköjään pysty yhtään luottamaan.
Ap
Sitä se epätoivo teettää....Tuliko kerrottua paino yms. asiat totuudenmukaisesti ?!! Monet luulevat että pitkä kirjoittelu "lähentää", toinen ehtii mukamas myös ihastua niin paljon ettei kertomatta jäänyt 20-50kg.n ylipaino haittaakaan tavatessa totuuden paljastuessa !
Kuvat ovat yleensäkin vain suuntaa antavia, ja ylipainon voi näppärästi peittää esim. eri kuvakulmilla ja väljillä vaatteilla jne.
Kerran eräs mies kertoi kuinka oli keskutellut deittituttavansa kanssa jopa seksitoiveistaan, olivat kertoilleet kaiken mahdollisen , tavatessa deitti- ihastus osoittautuikin serkukseen ::::))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uutta yritystä mutta nopeampi tapaaminen livenä.Itse lopetin nettideittaulun kokonaan kun tosiaan livet ei vastannut kirjoittelun mielikuvaa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä paljon tullut jatkomietiskelyjä kohtalotovereiden viestien perusteella. Onneksi alkanut helpottamaan se pahin ahdistus ja ymmärtämättömyyden tunne tästä jutusta niiden myötä.
Ehkä se suurin ongelma jälkikäteen on ollut se todella typertynyt olotila, kun ensin avaa sitä ihan sisintä tunnemaailmaa toiselle ( juu oli VIRHE!!!) ja sitten tavatessa sillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Ihan kuin olisi jollain tavalla tullut jätetyksi heti ensitapaamisella, ihan kummallinen tunnetila ja tajuan nyt jatkossa olla varovaisempi. Että viestien perusteella en voi tietää tulenko kohdatuksi ihmisenä kuitenkaan tavatessa, koska en voi mitenkään ennustaa tai ohjata tuota mystistä kemian muodostumista. Toisaalta olisi tässä voinut hyvinkin käydä ja silloin tämä olisi ollut se ihanin ja erikoisin juttu ikinä. Joten enpä nyt tuhlaa elämääni enää yhtään enempää tämän katumiseen. Olen ihan riittävä tällaisena ja oikeanlainen jollekin toiselle, vaikka olinkin täysin väärä ihminen hänelle.
Ap
Ymmärrän ihan hyvin mitä ajat takaa. Vaikka itselläni ei ole nettijuttuja taustalla, niin väsyin 8v sinkkuilun aikana nimen omaan siihen, että kerroin samat asiat usealle eri miehelle. Avasin elämääni, kerroin vaikeista asioista, pyrin näyttämään parastani, silti valehtelematta mitään luonteenpiirrettäni. Analysoin itseäni usealle miehelle, kuuntelin heidän taustansa, ja elämäntarinansa, elin mukana, toivoin, odotin, jäännitin, pidin orastavaa suhdetta kuin kukkaa kämmenelläni vaalien sitä. Käytin energiani, aikani ja tarmoni tutustumiseen, oli perhosia vatsassa, varovaista tunnustelua molemmin puolin.
Kun neljättä kertaa tuli märkä rätti kasvoille, ja mies toisensa jälkeen paljastuikin noloksi huijariksi(tästä ei tietenkään sinun kohdallasi ole kyse, mutta mekanismi sama) niin oli todella raskasta lähteä taas hetken päästä uudelleen hevosen selkään. Kohta olinkin jo ihan täynnä sitä tutustumista, enkä enää jaksanut tapailla, kun se vei niin paljon aikaa ja energiaa, ja loppuulos tuppasi olemaan sama joka kerta. Ei suhdetta, ja lopulta joku valehtelu, tai itsensä yli-ihmiseksi luominen, jota ei tietenkään kukaan voi ylläpitää loputtomiin.
Onnekseni kävi kuitenkin niin, että satuin istumaan erään tuttuni/kaverin jonka kanssa olimme usein nähneet yhteisten ystävien kautta, kanssa terassille samaan aikaan. Siinä istuimme ja naureskelimme typerille jutuille. Hän sitten sanoi että oli lähdössä seuraavana päivänä serkkunsa vapaa-ajan asunnolle katsomaan onko paikat kunnossa, kys. paikka oli saaressa, ja olimme juuri puhuneet miten ihanaa olisi lähteä kaupungin sykkeestä rauhaan loman kunniaksi. Hän sitten kysyi että haluaisinko lähteä mukaan, ett äse on yhden päivän reissu, illalla takaisin. No kävikin niin että olimme saaressa pari yötä, saunoimme, juttelimme, ja paransimme maailmaa. Minä kerroin toivottomuudesta parisuhdemarkkinoilla, ja pettymyksistä miehiin, ja hän omista vaikeista asioistaan.
Tuon reissun jälkeen näimme saman harrastuksen parissa pari kertaa kuussa, ja huomasimme viettävämme aikaa kahdestaan mielellämme, ja nenevissä määrin. Siitä lähti sitten meidän suhteemme etenemään. Nyt ollaan oltu yhdessä 5v.
Eli minulle se paras tapa oli kuitenkin aluksi ihan puhtaasti kaveripohjalta, ei kumpikaan tajunnut esittää mitään, ja kuka hullu nyt kaverille valehtelisi itsestään!
Ihanaa kuulla, että löysitte juuri toisenne täällä suuressa maailmassa
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä paljon tullut jatkomietiskelyjä kohtalotovereiden viestien perusteella. Onneksi alkanut helpottamaan se pahin ahdistus ja ymmärtämättömyyden tunne tästä jutusta niiden myötä.
Ehkä se suurin ongelma jälkikäteen on ollut se todella typertynyt olotila, kun ensin avaa sitä ihan sisintä tunnemaailmaa toiselle ( juu oli VIRHE!!!) ja sitten tavatessa sillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Ihan kuin olisi jollain tavalla tullut jätetyksi heti ensitapaamisella, ihan kummallinen tunnetila ja tajuan nyt jatkossa olla varovaisempi. Että viestien perusteella en voi tietää tulenko kohdatuksi ihmisenä kuitenkaan tavatessa, koska en voi mitenkään ennustaa tai ohjata tuota mystistä kemian muodostumista. Toisaalta olisi tässä voinut hyvinkin käydä ja silloin tämä olisi ollut se ihanin ja erikoisin juttu ikinä. Joten enpä nyt tuhlaa elämääni enää yhtään enempää tämän katumiseen. Olen ihan riittävä tällaisena ja oikeanlainen jollekin toiselle, vaikka olinkin täysin väärä ihminen hänelle.
Ap
Ymmärrän ihan hyvin mitä ajat takaa. Vaikka itselläni ei ole nettijuttuja taustalla, niin väsyin 8v sinkkuilun aikana nimen omaan siihen, että kerroin samat asiat usealle eri miehelle. Avasin elämääni, kerroin vaikeista asioista, pyrin näyttämään parastani, silti valehtelematta mitään luonteenpiirrettäni. Analysoin itseäni usealle miehelle, kuuntelin heidän taustansa, ja elämäntarinansa, elin mukana, toivoin, odotin, jäännitin, pidin orastavaa suhdetta kuin kukkaa kämmenelläni vaalien sitä. Käytin energiani, aikani ja tarmoni tutustumiseen, oli perhosia vatsassa, varovaista tunnustelua molemmin puolin.
Kun neljättä kertaa tuli märkä rätti kasvoille, ja mies toisensa jälkeen paljastuikin noloksi huijariksi(tästä ei tietenkään sinun kohdallasi ole kyse, mutta mekanismi sama) niin oli todella raskasta lähteä taas hetken päästä uudelleen hevosen selkään. Kohta olinkin jo ihan täynnä sitä tutustumista, enkä enää jaksanut tapailla, kun se vei niin paljon aikaa ja energiaa, ja loppuulos tuppasi olemaan sama joka kerta. Ei suhdetta, ja lopulta joku valehtelu, tai itsensä yli-ihmiseksi luominen, jota ei tietenkään kukaan voi ylläpitää loputtomiin.
Onnekseni kävi kuitenkin niin, että satuin istumaan erään tuttuni/kaverin jonka kanssa olimme usein nähneet yhteisten ystävien kautta, kanssa terassille samaan aikaan. Siinä istuimme ja naureskelimme typerille jutuille. Hän sitten sanoi että oli lähdössä seuraavana päivänä serkkunsa vapaa-ajan asunnolle katsomaan onko paikat kunnossa, kys. paikka oli saaressa, ja olimme juuri puhuneet miten ihanaa olisi lähteä kaupungin sykkeestä rauhaan loman kunniaksi. Hän sitten kysyi että haluaisinko lähteä mukaan, ett äse on yhden päivän reissu, illalla takaisin. No kävikin niin että olimme saaressa pari yötä, saunoimme, juttelimme, ja paransimme maailmaa. Minä kerroin toivottomuudesta parisuhdemarkkinoilla, ja pettymyksistä miehiin, ja hän omista vaikeista asioistaan.
Tuon reissun jälkeen näimme saman harrastuksen parissa pari kertaa kuussa, ja huomasimme viettävämme aikaa kahdestaan mielellämme, ja nenevissä määrin. Siitä lähti sitten meidän suhteemme etenemään. Nyt ollaan oltu yhdessä 5v.
Eli minulle se paras tapa oli kuitenkin aluksi ihan puhtaasti kaveripohjalta, ei kumpikaan tajunnut esittää mitään, ja kuka hullu nyt kaverille valehtelisi itsestään!
Ihanaa kuulla, että löysitte juuri toisenne täällä suuressa maailmassa <3
Ap
Kiitos :)
Kannattaa myös luopua ajattelusta, että maailmassa on niin paljon mieheiä, että miten voin löytää juuri sen minulle sopivimman heistä. Ihminen, kuten kaikki muutkin elukat, on kautta olemassaolonsa löytäneet kumppaninsa lähiympäristöstään. Lähiympäristö voi olla sitten sama kaupungin osa, kaupunki, vaalipiiri, tai koko maa, tai maailma. Ei kannata ajatella että täytyy olla kaikki maailman sinkut listattuna, että pääsee siitä valkkaamaan. Monesti se paras mato möyriikin aivan lähimullissa :)
Upea klassikkotarina suoraan "nettideittailun oppikirjasta". Muutama viesti, kuvat vaihtoon jos kuvia ei ole näkyvillä, parit viestit lisää ja tapaaminen. Viikkokausien kirjoittamisen jälkeen ei ole mitään mahdollisuutta onnistua koska kumpikin on rakentanut päässään kuvan toisesta viestien perusteella. Ja tämä kuva ei koskaan vastaa todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä joillekin ihmisille sopii pari viestiä tyyliin kohta nelikymppinen uros vailla elämänsä naista, olisitko se sinä. Sitten kuva kuvasta ja sillä toisella viestillä sovitaan treffipaikka. Syvemmin tutustutaan kertomalla nimi, ikä ja siviilisääty, naimahistoria ja niin, tietysti sänkyyn. Tosi pinnallista mutta hei sopii sulle.
Vierailija kirjoitti:
Viikkokausien kirjoittamisen jälkeen ei ole mitään mahdollisuutta onnistua koska kumpikin on rakentanut päässään kuvan toisesta viestien perusteella. Ja tämä kuva ei koskaan vastaa todellisuutta.
No kyllä se voi näinkin toimia vaikka harvinaista, itsellä nyt ensimmäinen tämmönen missä pitkä (melkein kk) ennekuin oli treffit. Mutta viesti mielessä todella rauhallinen alotus joten aika "vähän" oli mitään mielikuvaa muuten toisesta ennen treffiä.
Noh tänään treffi numero kaksi ja katotaan jospa tästä jotain kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vietin liian monta vuotta elämästäni yläkouluikäisestä lähtien kirjoitellen tuntemattomien kanssa erilaisilla nettisaiteilla. Kavereita ei ollut, koko "elämä" pyöri netissä, enkä koskaan tavannut ihmisiä joiden kanssa olin kirjoitellut pahimmillaan vuosia. Luulin aina tavanneeni vähintään sielunkumppanin kun kirjoitustyyli sopi jonkun kanssa yhteen ja juttu luisti. Todellisuudessa suurimman osan kanssa ei olisi synkannut oikeassa elämässä todennäköisimmin ollenkaan ja tämä netissä kommunikointi vieraannutti oikeista ihmisistä, jotka henkilökohtaisesti ja oikeasti tunsin. Oikea elämä jäi elämättä ja moni asia tekemättä vain jotta voisin kirjoitella tuntemattomien kanssa ja kokea yhteenkuuluvuutta, jota ei välttämättä oikeasti ollut.
Ehkä tämä on jokin yksinäisen ja entisen jokseenkin nettiriippuvaisen ääriesimerkki, mutta halusin silti jakaa, jotta joku voisi välttää saman kohtalon. Nyt pidän itseäni ja touhujani todella lapsellisina ja typerinä ja kaikki internetin maailmassa hukattu aika kaduttaa todella paljon. Onneksi pääsin eroon harhakuvitelmista ja lopetin ns. netissä elämisen. Voisin sanoa, että kaikki elämän osa-alueet on parantuneet ja nautin elämästä ensimmäistä kertaa.
Kumppanini tosin tapasin Tinderin kautta parikymppisenä kun uskaltauduin kahville henkilön kanssa, joka vaikutti vajaan viikon viestittelyn perusteella ihan kivalta, mutta täysin erilaiselta kuin entiset "nettisielunkumppanit", enkä odottanut yhtään mitään. Treffikumppanin kanssa kaikki kuitenkin tuntui alusta asti todella luontevalta ja hyvältä ja yhtäläisyyksiä alkoi paljastua koko ajan lisää. Emme olisi koskaan tavanneet ilman Tinderiä vaikka asummekin samassa kaupungissa, mutta pointti onkin että tavatkaa oikeassa elämässä mahdollisimman nopeasti, mikäli tutustutte netissä. Kukaan ei haaskaa aikaansa tai saa väärää kuvaa toisesta. Kirjoittelun perusteella et oikeasti tunne toista edes vuosien kirjoittelun jälkeen. Suosittelen muutenkin internetin käytön minimoimista ihan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Itse kirjoitellut "vain" 3 viikkoa miehen kanssa. Minulle se on pitkä aika juurikin tuosta syystä että vaikka luonteeseen on periaatteessa jo ihastunut, niin aivoillamme on tapana paikata se osa ihmisestä jota emme tunne, omilla romanttisilla projisoinneilla. Kirjoittelimme siis aluksi täysin kaveripohjalta, mutta nyt on ihastusta ilmassa.
Tapaaminen ensi viikolla. Todella toivon ettei käy niin kuin ap:lle 😬
Kerrothan sitten miten kävi 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut kaksi ”suurta” rakkautta. Molemmat tapasin livenä. Pointti on kuitenkin se, että vaikka ovat ihania ihmisiä, molempien kirjoittamat viestit ovat olleet aika tönkköjä, enkä olisi heistä varmastikaan pelkän kirjoittelun perusteella kiinnostunut. Kannattaa siis antaa mahdollisuus niillekin, jotka eivät viestiensä perusteella sykähdytä, jos vaan on jotain, joka herättää kiinnostuksen. Ja tapaaminen sitten mahdollisimman nopeasti.
Älkää jääkö miettimään sitä, olitteko liian rumia jonkun mielestä. Valokuva ei kerro ihmisestä juuri mitään, sillä ilmeet, eleet, ääni, tapa nauraa, kävelytyyli jne... ovat asioita, jotka oikeasti vaikuttavat. No kerran mies on ollut erittäin pettynyt pituuteeni, sillä olen vain 165 cm, mutta ilmoitin sen profiilissa. Ei tavattu toista kertaa.
Miehet suhtautuvat usein katkerasti kemiaan, mutta kyse on vain hajusignaaleista, joista nainen pystyy päättelemään, tulisiko tuon tyypin kanssa terveitä jälkeläisiä. Komeinkin mies voi tuoksua väärältä. Itse kävin muutaman kerran treffeillä todella komean lentopalloilijan kanssa, mutta mies ei sytyttänyt yhtään. Sitten tapasin lenkkitreffeillä miehen, jota ei oikein komeaksi voi sanoa. Lyhytkin on. Hän oli hyvin sulkeutunut ja vähäsanainen tuon noin tunnin lenkin aikana. Kuitenkin jossakin takaraivossani tuli ajatus, että tuo mies pitää tavata uudelleen. Sillä tiellä ollaan jo kolmatta vuotta. Hän on älykäs, hauska, mukava ja tuoksuu ihanalta. Arvomaailmamme sopivat täysin yhteen. Seksi on mahtavaa. Ennen häntä luulin, etten oikein edes pidä seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut kaksi ”suurta” rakkautta. Molemmat tapasin livenä. Pointti on kuitenkin se, että vaikka ovat ihania ihmisiä, molempien kirjoittamat viestit ovat olleet aika tönkköjä, enkä olisi heistä varmastikaan pelkän kirjoittelun perusteella kiinnostunut. Kannattaa siis antaa mahdollisuus niillekin, jotka eivät viestiensä perusteella sykähdytä, jos vaan on jotain, joka herättää kiinnostuksen. Ja tapaaminen sitten mahdollisimman nopeasti.
Niin juuri, viestien tönkköys ja ankeus ei kerro välttämättä ihmisen oikeasta persoonasta yhtään mitään. Kaikki eivät vain ole innokkaita viestittelijöitä tai kirjallinen anti takkuilee muuten, mutta livenä ihan toista maata. Sama myös toisinpäin, hyvä kirjoittaja ei välttämättä sykähdytä oikeassa elämässä. Kannattaa sopia tapaaminen mahdollisimman pian.
Jos kaipaat juttukaveria ja arjen piristystä, pidä suhde viestipohjalla. Jos kaipaat oikeasti jotain enemmän, tapaa kasvokkain mahdollisimman pian tai juttele ainakin puhelimessa. Viikkojen ja pahimmassa tapauksessa kuukausien viestittelyn jälkeen on mahdotonta vastata odotuksia. Usein tällaiset kauan viesteillä kommunikoivat ihmiset voivat olla kasvokkain kiusaantuneita ja ujoja, jolloin juttu ei tietenkään luista samalla tavalla. Olisin itse antanut uuden mahdollisuuden, ellei jotain ihan katastrofaalista tapahtunut, esim. treffikumppani sanoo harrastuksekseen likaisten alusvaatteiden keräilyn.
Minkä perusteella suosittelette, että heti tapaamaan tai kirjoittele ensin? Jollakin on oma kokemus ja osalla vain mielipide asiasta. Oma kokemus voi olla muutama kerta tai yksi kerta ja ehkä kuuntelisin tyyppiä, jolla on parikymmentä kokemusta mutta sitten taas tulee mieleen mikä muu siihen on vaikuttanut. Ja kumpiakin kokemuksia löytyy tästä ketjusta, on kirjoiteltu ensin pitempään tai tavattu heti suoraan - ketjussa on sekä onnellisia tarinoita että pettymyksiä.
Ei ihmissuhteilla ole takuuta, että toimimalla näin niin onnistut varmasti. Kukin valitkoon oman tapansa, mikä toimii toisella ei välttämättä toimi sinulla. Pettymyksiä pelkäävälle suosittelisin ettei lataa odotuksia tappiin asti on tutustumistapa sitten kirjoittelu tai suoraan treffit.
Minä valitsin itselleni sopivan tavan ja miehen kanssa oltiin samaa mieltä asiasta - mitä menetettävää meillä tässä on, antaa palaa! Ei me hukata siinä aikaa kun vähän mietitään millä ehdoilla mentäisiin yhteen ja kenen kanssa. Kuukausi pari on ihan hyvä tuumata kun kirjoitellessa useamman tyypin kanssa muut tippuivat parissa viikossa jatkosta pois.
Ja oma tuntuma meillä oli, että ihan rauhallisesti, kirjoiteltiin ensin ja avattiin millaisia ihmisiä ollaan, luettiin se tuoteseloste ennen koeajoa. Meidän eka treffitkin muuten oli koeajo, mies pyysi minut mukaansa koeajolle kun vaihtoi auton. Aika kiva oli ajella ja puhua autonvaihtoon liittyvistä asioista, käydä kahvilla ja potkia renkaita. Ei ollut puheesta puute eikä tarvinut keksiä mitään, miehelläkin oli sopivasti asiaa siinä niin ei tullut treffikammoa. Joo, ollaan naimisissa. Sitä mietittiin se pari vuotta ettei hätäilty siinäkään. Keväällä tuli mieleen autonvaihto ja mies sanoi ettei naista aio kuitenkaan vaihtaa, mentäiskö sitä sitten naimisiin. Paperit tehtiin ja kättä päälle :D
Vähän ristiriitaista, että toisaalta suret kovasti tapaamisen epäonnistumista, mutta et ole kuitenkaan halunnut yrittää uudestaan. Jos mies oli niin kiinnostavan tuntuinen, eikö olisi kannattanut katsoa juttu loppuun asti vaikka varmuuden vuoksi?
up