Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut tapaaminen pitkän kirjoittelun jälkeen, miten tästä päästään yli?
16.03.2019 |
Tässä pettymyksen tunteiden velloessa kaipailen kohtalotovereita. Tuntuu typerältä näin aikuisena tuntea näin, mutta harmittaa niin hitosti eikä oikein saa otetta mistään, tunteesta kun pettymys tuntuu niin kokonaisvaltaisena. Ja kun ei edes ymmärrä mitä hetki sitten oikein tapahtui.
Olen pitkästä ja todella haasteellisesta avioliitosta lopulta päässyt eroon ja alun "ei miehiä ikinä enää"-vaiheen jälkeen tapasin miehen eräässä nettipalvelussa ja juteltiin viikkokausia todella ahkeraan viesteillä ja puhelimitse. Kuvat oltiin jo alussa lähetetty ja niitä läheteltiin ajan mittaan muutama lisääkin. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin helpolta ja luonnolliselta etten tajunnut edes pelätä tapaamista. Ajattelin jopa hetkittäin, että ehkä kaiken paskan jälkeen elämä on tuonut tämän ihmisen eteeni, että saan vihdoinkin olla turvassa ja onnellinen. Koko ajan meidän keskustelut oli enemmän ja vähemmän syvällisiä ja tuntui, että vihdoinkin joku toinen katselee maailmaa samasta vinkkelistä kuin minä itse. Ja kokenut samankaltaisia juttuja elämässä ja on persoonaltaan kaltaiseni jne. Tunsin myös jonkinlaista helpotusta, että sain olla oma itseni jonkun kanssa. Se oli ehkä se suurin tekijä.
No, tuli tämä kauan odotettu ja suunniteltu tapaaminen ja kaikki meni väärille raiteille aikalailla samantien. Ei juttu sujunut, ei löytynyt yhteistä huumoria, ei ystävällisyyttä, ei syvempää kontaktia, en oikeastaan lainkaan tuntenut kelpaavani sellaisena kun olen. Toki oli alussa normaalia jännitystä ja sellaista ilmassa, mutta se vaihtui tuohon epämukavuuteen aika pian. Tiedän kyllä kemioista sun muista, joten ehkä tämä oli nyt juuri sitä. Ettei kemiat vaan millään tavalla livenä kohdannut. En oikeastaan edes tajunnut missä mennään, koska olin niin yllättynyt tästä käänteestä. Mihin ihmeeseen katosi se ihminen, joka viestitteli ja soitteli????
Tämän tapaamisen jälkeen ei olla pidetty yhteyttä, tietenkään ei olla. Kaikki loppui siis tähän epämukavaan tapaamiseen. En usko, että mistään kusetuksesta olisi ollut kyse tai mitään sellaista. Sitä vain kaipaisi syvempää selitystä, joka nyt ei kuitenkaan helpottaisi tätä pettymystä. Ehkä elämältä kaipaan selitystä, että miksi ihmeessä kävi näin? Miten ihmeessä onnistuin olemaan näin väärässä jonkun ihmisen suhteen? Olinko sittenkin vaan ihan hiton typerä ja naiivi?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vain ehdotus, mutta mitä jos kysyisit mieheltä itseltään, mikä hänen mielestään meni pieleen? Mitään menetettävää ei enää ole. Voisit sanoa, ettet kysy siksi, että haluaisit välttämättä vielä tavata, vaan siksi että haluaisit selvittää asian ja oppia kokemuksesta jotain vastaisuuden varalle.
Tätä mä itseasiassa heti alussa mietin, mutta aattelin että vastauksena ois tullu vaan jotain ympäripyöreetä eikä totuutta kuitenkaan. Nyt en enää viitsi, kun aikaa jo menny sen verran ja periaatteessa koko jutun pitäisi olla jo unohtunut. Näköjään aika yleistä että näin sitten käy ettei livenä juttu jatkukaan yhtään samoissa merkeissä. Että vertaistukea oon saanu, mitä toivoinkin!
Ap
Tee feikkiprofiili ja ota mieheen yhteyttä "eri henkilönä". Sitten sopivassa vaiheessa kysyt että millaisia kokemuksia sillä on tapaamisista. Kertoilet, millaisia ihmisiä itse oot tavannut, ja sitten vaan odotat, että se kertoo teidän tapaamisesta omin sanoin... :D
Et ole tosissasi? Jos itselleni joskus joku olisi alkanut avautua muista tapaamisistaan ja kysellyt omistani, niin olisin lopettanut kirjoittelun. En ole ollut koskaan kiinnostunut moukkamaisista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuutta varten opit ainakin sen, ettei missään nimessä kannata viestitellä pitkään eikä mitenkään syvällisemmin!
Heti vaan tapaamaan ja katsoo livenä, miten synkkaa.
Netissä tutustuminen on pääosin aivan paskaa ja vaikkei olisikaan aivan paskaa, niin parempaa ja kokonaisvaltaisempaa se olisi kuitenkin livenä.
Ihmisen kommunikaatiosta jopa yli 70% on tutkitusti sanatonta, ja mieti nyt itsekin ihan käytännössä, miten ihania, riemastuttavia, mielenkiintoisia ja OLEELLISIA ihmisen ilmeet, eleet ja äänenpainot keskustellessa on.
Myös huumori ja yhteinen inside pääsee muotoutumaan vain livenä hengaillessa ja nimenomaan rennossa, päämäärättömässä hengailussa, ja minusta ihmisten pitäisikin tähdätä uuteen ihmiseen tutustuessa ensisijaisesti livenä hengailuun ilman kiirettä.Väitän, että ylivoimainen enemmistö tämän päivän pariutumisongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset yrittävät löytää sitä kumppania tai muuta seuraa netistä.
Allekirjoitan täysin. Lopputulemana on tämä tilanne, että tänäkin iltana iso osa nuorista aikuisista viettää iltaansa kotona koneilla notkuen ja tulee jäämään yksinäiseksi ja perheettömäksi. Koko ajan on se kuvitelma, että ihan kohta sieltä netistä tulee yhteydenotto tai vastaus viestiin ja siitä se parisuhde sitten alkaa, eikä tajuta että on mennyt jo vuosia ilman tulosta eikä ole pienintäkään syytä uskoa, että tilanne muuttuisi. Tekemällä aina samaa saa tulokseksi aina samaa.
Mutta maapallo kiittää.
Omalla kohdalla eräs nainen moneen kertaan antoi ymmärtää, ettei tapaa "sokkona" ketään. Ymmärsin, ja viestittelimme muutamia viestejä ja vaihdoimme pari kuvaa molemmilta. Ehdotin tapaamista, että selviää sitten enemmän toisistamme, kun nähdään livenä. Hän kysyi, onko kuviani lisää nähtävillä, kun ei halua "sokkona" tavata. Jep, sanoin, että eiköhän tämä ole nyt tässä. Ei tavattu.
Kannattaa vaan pyrkiä tapaamaan livenä mahdollisimman pian tai tyytyä kirjekaveruuteen. Joskus pelkkä kirjoittelukin jonkun kanssa voi olla ihan mukavaa eikä siitä tarvitse sen suurempaa kehkeytyä.
Oma kokemukseni pitkittyneestä viestittelystä ja omien odotusten murskaantumisesta oli myös kivulias. Viestiteltiin todella pitkään ja oli alkanut jo tuntua, että tunnen tämän ihmisen. Lopulta kun tavattiin, mies oli totaalinen moukka ja sika treffeillä. Oli ihan kivannäköinen ja siisti, mutta puhui todella rumasti muista ihmisistä, kyyläsi vieraisiin pöytiin ja arvosteli ihmisiä, sitten alkoi flirttailla naapuripöydän tyttöseurueelle. Se oli totaalinen katastrofi.
Itse en puolestaan halua mennä heti tapaamaan toista vaan minun pitää jotenkin tutustua ensin muuten. Jos joutuisin heti suoraan tapaamaan toista niin olisi vielä jännittävämpi tilanne minulle. En vaan pysty sellaiseen sokkona tapaamiseen josta täälläkin puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en puolestaan halua mennä heti tapaamaan toista vaan minun pitää jotenkin tutustua ensin muuten. Jos joutuisin heti suoraan tapaamaan toista niin olisi vielä jännittävämpi tilanne minulle. En vaan pysty sellaiseen sokkona tapaamiseen josta täälläkin puhutaan.
Tarpeeksi monta kertaa, kun kokeilet kirjoitella pitkään ja tutustua siihen kirjalliseen henkilöön, ja sitten livenä tulee pettymys, niin mielipiteesi saattaa muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vain ehdotus, mutta mitä jos kysyisit mieheltä itseltään, mikä hänen mielestään meni pieleen? Mitään menetettävää ei enää ole. Voisit sanoa, ettet kysy siksi, että haluaisit välttämättä vielä tavata, vaan siksi että haluaisit selvittää asian ja oppia kokemuksesta jotain vastaisuuden varalle.
Tätä mä itseasiassa heti alussa mietin, mutta aattelin että vastauksena ois tullu vaan jotain ympäripyöreetä eikä totuutta kuitenkaan. Nyt en enää viitsi, kun aikaa jo menny sen verran ja periaatteessa koko jutun pitäisi olla jo unohtunut. Näköjään aika yleistä että näin sitten käy ettei livenä juttu jatkukaan yhtään samoissa merkeissä. Että vertaistukea oon saanu, mitä toivoinkin!
Ap
Tee feikkiprofiili ja ota mieheen yhteyttä "eri henkilönä". Sitten sopivassa vaiheessa kysyt että millaisia kokemuksia sillä on tapaamisista. Kertoilet, millaisia ihmisiä itse oot tavannut, ja sitten vaan odotat, että se kertoo teidän tapaamisesta omin sanoin... :D
Et ole tosissasi? Jos itselleni joskus joku olisi alkanut avautua muista tapaamisistaan ja kysellyt omistani, niin olisin lopettanut kirjoittelun. En ole ollut koskaan kiinnostunut moukkamaisista ihmisistä.
En kovin tosissani, koska arvaan ettei ap ole niin kiinnostunut selvittelemään asiaa. Mutta olisi sekin yksi vaihtoehto, jos haluaisi ehdottomasti tietää totuuden eikä muuten saisi rauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kirjoitellut "vain" 3 viikkoa miehen kanssa. Minulle se on pitkä aika juurikin tuosta syystä että vaikka luonteeseen on periaatteessa jo ihastunut, niin aivoillamme on tapana paikata se osa ihmisestä jota emme tunne, omilla romanttisilla projisoinneilla. Kirjoittelimme siis aluksi täysin kaveripohjalta, mutta nyt on ihastusta ilmassa.
Tapaaminen ensi viikolla. Todella toivon ettei käy niin kuin ap:lle 😬
En voi tajuta aikuisia ihmisiä, jotka aloittaa 'suhteensa' kirjoittelemalla etänä.
Pelkurimaista ja narsistista hommaa.
Totta kai ihmisen lähistöllä pitää olla ihan fyysisesti ja saada katsekontakti. Ja muutama sana ja katse kertoo silloin 5 sekunnissa, onko sitä kemiaa, josta kannattaa jatkaa. Vai eikö ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillekin kaverit sanoivat ettei kannata kirjoitella heti vaan tapaamaan, mutta me tehtiin meidän juttu omalla tavallamme, ihan rauhassa. Olisiko kuukausi kirjoiteltu ja viestitetty, soiteltiinkin ja toisen kuukauden kuluttua tavattiin. Siitä sitten lähtikin tapailu ja yhteenmuutto, parisuhde. Heti tavatessa tunsimme toisemme lähemmin ja keskustelut oli avoimempia.
Myös rakastuminen meni ilman kipuilua, olenko valmis sitoutumaan, onko tämä minun ihminen - kaikki oli helpompaa, luontevampaa kun kirjoittelulla oltiin jo avattu millaisia ihmisiä me olimme. Tietysti rehellisyys on avainsana, meillä oli hyvä tuuri kun kohtasimme.
Vierailija kirjoitti:
Itse kirjoitellut "vain" 3 viikkoa miehen kanssa. Minulle se on pitkä aika juurikin tuosta syystä että vaikka luonteeseen on periaatteessa jo ihastunut, niin aivoillamme on tapana paikata se osa ihmisestä jota emme tunne, omilla romanttisilla projisoinneilla. Kirjoittelimme siis aluksi täysin kaveripohjalta, mutta nyt on ihastusta ilmassa.
Tapaaminen ensi viikolla. Todella toivon ettei käy niin kuin ap:lle 😬
Nopeesti treffeille et näkee onko jotain oikeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi tajuta aikuisia ihmisiä, jotka aloittaa 'suhteensa' kirjoittelemalla etänä.
Pelkurimaista ja narsistista hommaa.
Totta kai ihmisen lähistöllä pitää olla ihan fyysisesti ja saada katsekontakti. Ja muutama sana ja katse kertoo silloin 5 sekunnissa, onko sitä kemiaa, josta kannattaa jatkaa. Vai eikö ole.
Se on ihan realismia ja arkipäivää nettideittien maailmassa. Iso osa siellä seuraa etsivistä on sellaisia, joilla on jo elettyä elämää ja velvollisuuksia. Lisäksi kun se sopivin vaihtoehto ei välttämättä asu ihan naapurissa, niin joskus vaan kestää ennen kuin saa aikataulut soviteltua.
Itselläni on itse asiassa vain hyviä kokemuksia. Muutaman vuoden intohimoinen suhde alkoi kuuden viikon kirjoittelemisella. Ensitreffit olikin sitten hotelliviikonloppu. Se oli menoa ensi hetkistä lähtien.
Tuon suhteen päätyttyä sitten erilaisten tulevaisuuden suunnitelmien vuoksi olin taas samassa tilanteessa, kirjoittelemassa deittipalstalla. Tapasin kaksi nopeasti, en tykännyt, kolmannen kanssa kirjoiteltiin viitisen viikkoa koska molemmilla oli kiireitä. Tällä kertaa ekat treffit oli kiltimmät mutta kemia vahvaa ja sekin oli sillä selvä heti ja samalla tiellä edelleen.
Ehkä mulla on sitten vaan ollut mieletön mäihä.
Vierailija kirjoitti:
En voi tajuta aikuisia ihmisiä, jotka aloittaa 'suhteensa' kirjoittelemalla etänä.
Pelkurimaista ja narsistista hommaa.
Totta kai ihmisen lähistöllä pitää olla ihan fyysisesti ja saada katsekontakti. Ja muutama sana ja katse kertoo silloin 5 sekunnissa, onko sitä kemiaa, josta kannattaa jatkaa. Vai eikö ole.
Se vasta lapsellista touhua on, jos kuvittelee 5 sekunnin jälkeen tietävänsä, että on muka kemiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä kyllä moni nainen näyttää paperilla aina hyvältä, mutta useimmiten todellisuus voi olla suuri järkytys.
Mä olen oppinut sen, että ei kannata heittäytyä yhteydenpidossa niin intensiiviseksi, että lopun koittaessa kokee ajan menneen hukkaan. Helpommin kai sanottu kuin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jokainen tekee niin kuin itselle sopii ja luottaa omaan tuntumaansa. Tiedän etten itse ole hätäilijä ihmissuhteissa ja minulla ei ole mihinkään kiire niin ehdin ihan rauhassa parikin kuukautta miettiä kenen haluan tavata. Minulla on muutakin elämää ja ystävät, työ. Jos on kovin hätäinen niin ehkä tarvitsee liikaa sitä suhdetta ja elämä on riippuvainen onko suhde vai onko sinkku. Pari kuukautta ei ole pitkä aika ja sen ajan malttaa ottaa tuntumaa kenen kanssa ajatukset synkkaa. Se ei vielä takaa, että olisi kemiat tai ulkonäöt miellyttää mutta se tarvitaan myös, se on kirjoittelun lisäksi seuraava porras ihmissuhteessa. Mutta jos hyökkää suoraan kemioihin ja ulkonäköön niin jää tunnustelematta onko edellytykset syvempään suhteeseen. Ja onko kirjoitteluvaiheen yli hyppääävällä ylipäätään edellytykset syvempään suhteeseen.
Kirjoitella nyt voi monen kanssa jos pelkää hulkaavansa aikaa. Minusta se aika menee hukkaan kun lähtee monen ihmisen kanssa speed-deittaamaan pintapuolisen tutustumisen pohjalta ja lataa liikaa odotuksia tapaamiseen. Tapaamisesta tulee kuulustelu ja ilma säkenöi odotuksia ja sitten petytään.
Samoilla linjoilla sun kanssa.
Kyllä mä haluan jotain juttuja tietää ennenkuin haluan tavata. Tai moniakin.
Lisäksi olen introvertti ja joku sarjatapailu on mulle kauhistus.
En kannata liian intensiivistä yhteydenpitoa. Jos pitää joka päivä olla tekemisissä, siinä vaiheessa on kai sitten paras tavata, ettei suotta rakentele niitä pilvilinnoja.
Tämän ketjun luettuani en enää uskalla tapata tyyppiä, jonka kanssa olen kirjoitellut treffipalstan välityksellä jo puoli vuotta. Sattumalta asumme lähekkäin, vain kilometrin päässä toisistamme, mutta molemmat ollaan totaaliyksinhuoltajia ja niin kiinni lapsissa, ettei ole oikein löytynyt sopivaa treffihetkeä. Tai olisihan sellaisia löytynyt, jos tosiaan olisi haluttu.
Kuvat ollaan vaihdettu ja mies osaa kirjoittaa tosi hauskasti, mutta olen alkanut epäilemään, että siellä on oikeasti joku monsteri tai sitten jotain muuta kummallista on taustalla, kun mies ole vaikuttanut kovin innokkaalta treffaamaan, vaikka olenkin vihjaillut siitä välillä. Ehkä on parempi jättää juttu vain tähän.
Puoli vuotta kuulostaa kyllä jo pitkältä ajalta, jos noin lähekkäin vielä asutte. Itse olisin jo niin malttamaton, että jotain "vahinkotapaamista" koittaisin vaikka puistoon jo järjestää, jos lapset kerran koko ajan siinä..? Tai kai sitä nyt jotain muutakin tuossa ajassa keksii? Vaikka olen pidemmän kirjoittelun kannalla noin muuten, mutta rajansa kaikella! :D Kuukausi - pari, monelle sekin on liikaa ja kymmeniä kertoja olen kuullut, että mies haluaa nähdä heti. Jos en ole ollut valmis, niin äkkiä on tunnelma viilentynyt. Jännitän treffejä kamalasti ja senkään takia en halua lähteä siihen sarjatreffailuun, että kahvitellaan vaan ilman mitään fiiliksiä. Jotain fiilistä on kirjoittelun perusteella ihmisestä saatava niin, että mielenkiinto menee jännityksen yli, sitten lähden treffeille. Kokemusta on viidestä joiden kanssa viestiteltiin pidempään, kolmen kanssa olen ollut jonkinlaisessa parisuhteessa (yksi näistä nykyinen), yksi oli ihan erilainen kuin olin ajatellut ja yksi tuntui liikaa vaan kaverilta sitten kuitenkin.
Nää on kyllä jänniä :D Muistan ysäriltä, kun ei ollut vielä tällaista nettimenoa mitä nykyään, että töihini soittava asiakas oli aivan mainio heppu, lisäksi hänen äänensä oli aivan housut sulattava! En nyt mitenkään ihastunut, mutta hän kyllä pyyteli kahville "leikillään" usein. Kun hän sitten tuli käymään työpaikallani, olikin hän ulkoiselta olemukseltaan aivan jotain muuta kuin miltä oli puhelimessa kuulostanut!! :D :D
Samoin 2000-luvun alussa miulla oli pitkiä katseita ja "viattomia" keskusteluja erään miehen kanssa, joka oli vielä naimisissa(mutta eroamassa). En halunnut suurin suminikaan olla läheisemmissä tekemisissä ukkomiehen kanssa, vaikka iltaisin kehittelin villiä sänkymenoa, ja tulevaisuutta hänen kanssaan. Kun hän sitten sai erottua ja muutettua erilleen, niin hän otti ihan suoraan yhteyttä. Näimme erään kahvilan edessä, ja hän halasi minua lujasti. Se halaaminen oli jotenkin "vääränlainen", ja hän ei tuoksunut houkuttelevalta, jotain juttu jäi siihen.
Nämä on niin tällaisia juttuja, että ei voi tietää ennen kuin tapaa ja tutustuu livenä.
Tulevaisuutta varten opit ainakin sen, ettei missään nimessä kannata viestitellä pitkään eikä mitenkään syvällisemmin!
Heti vaan tapaamaan ja katsoo livenä, miten synkkaa.
Netissä tutustuminen on pääosin aivan paskaa ja vaikkei olisikaan aivan paskaa, niin parempaa ja kokonaisvaltaisempaa se olisi kuitenkin livenä.
Ihmisen kommunikaatiosta jopa yli 70% on tutkitusti sanatonta, ja mieti nyt itsekin ihan käytännössä, miten ihania, riemastuttavia, mielenkiintoisia ja OLEELLISIA ihmisen ilmeet, eleet ja äänenpainot keskustellessa on.
Myös huumori ja yhteinen inside pääsee muotoutumaan vain livenä hengaillessa ja nimenomaan rennossa, päämäärättömässä hengailussa, ja minusta ihmisten pitäisikin tähdätä uuteen ihmiseen tutustuessa ensisijaisesti livenä hengailuun ilman kiirettä.
Väitän, että ylivoimainen enemmistö tämän päivän pariutumisongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset yrittävät löytää sitä kumppania tai muuta seuraa netistä.