Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut tapaaminen pitkän kirjoittelun jälkeen, miten tästä päästään yli?
16.03.2019 |
Tässä pettymyksen tunteiden velloessa kaipailen kohtalotovereita. Tuntuu typerältä näin aikuisena tuntea näin, mutta harmittaa niin hitosti eikä oikein saa otetta mistään, tunteesta kun pettymys tuntuu niin kokonaisvaltaisena. Ja kun ei edes ymmärrä mitä hetki sitten oikein tapahtui.
Olen pitkästä ja todella haasteellisesta avioliitosta lopulta päässyt eroon ja alun "ei miehiä ikinä enää"-vaiheen jälkeen tapasin miehen eräässä nettipalvelussa ja juteltiin viikkokausia todella ahkeraan viesteillä ja puhelimitse. Kuvat oltiin jo alussa lähetetty ja niitä läheteltiin ajan mittaan muutama lisääkin. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin helpolta ja luonnolliselta etten tajunnut edes pelätä tapaamista. Ajattelin jopa hetkittäin, että ehkä kaiken paskan jälkeen elämä on tuonut tämän ihmisen eteeni, että saan vihdoinkin olla turvassa ja onnellinen. Koko ajan meidän keskustelut oli enemmän ja vähemmän syvällisiä ja tuntui, että vihdoinkin joku toinen katselee maailmaa samasta vinkkelistä kuin minä itse. Ja kokenut samankaltaisia juttuja elämässä ja on persoonaltaan kaltaiseni jne. Tunsin myös jonkinlaista helpotusta, että sain olla oma itseni jonkun kanssa. Se oli ehkä se suurin tekijä.
No, tuli tämä kauan odotettu ja suunniteltu tapaaminen ja kaikki meni väärille raiteille aikalailla samantien. Ei juttu sujunut, ei löytynyt yhteistä huumoria, ei ystävällisyyttä, ei syvempää kontaktia, en oikeastaan lainkaan tuntenut kelpaavani sellaisena kun olen. Toki oli alussa normaalia jännitystä ja sellaista ilmassa, mutta se vaihtui tuohon epämukavuuteen aika pian. Tiedän kyllä kemioista sun muista, joten ehkä tämä oli nyt juuri sitä. Ettei kemiat vaan millään tavalla livenä kohdannut. En oikeastaan edes tajunnut missä mennään, koska olin niin yllättynyt tästä käänteestä. Mihin ihmeeseen katosi se ihminen, joka viestitteli ja soitteli????
Tämän tapaamisen jälkeen ei olla pidetty yhteyttä, tietenkään ei olla. Kaikki loppui siis tähän epämukavaan tapaamiseen. En usko, että mistään kusetuksesta olisi ollut kyse tai mitään sellaista. Sitä vain kaipaisi syvempää selitystä, joka nyt ei kuitenkaan helpottaisi tätä pettymystä. Ehkä elämältä kaipaan selitystä, että miksi ihmeessä kävi näin? Miten ihmeessä onnistuin olemaan näin väärässä jonkun ihmisen suhteen? Olinko sittenkin vaan ihan hiton typerä ja naiivi?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vähän ristiriitaista, että toisaalta suret kovasti tapaamisen epäonnistumista, mutta et ole kuitenkaan halunnut yrittää uudestaan. Jos mies oli niin kiinnostavan tuntuinen, eikö olisi kannattanut katsoa juttu loppuun asti vaikka varmuuden vuoksi?
Itseasiassa olen nyt aatellu laittaa s-postia ja kysyä mitä oikein tapahtui, kuulla hänen puoli tarinasta. Tai se mitä mulle haluaa kertoa. On toki jo joitain viikkoja tapahtuneesta, mutta yritän muotoilla jotain edes vähän järkevän kuuloista. Nyt kun suurimmat tunnekuohut on takanapäin niin ehkä on ihan hyvä hetki tämä tehdä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin melkein vuoden lopulta suhteessa, jossa tällaisen Tinder-miehen todellinen luonne paljastui vasta myöhemmin. Rakastuttiin tulisesti etänä, oli käymässä mun paikkakunnalla ja tuli match. Olin niin sinisilmäinen, etten tajunnut miehen feikkaavan. Oltiin "samanlaisia" ja mies oli kuin mun peilikuva, kaikki samat asiat kiinnosti. Videopuhelut ja tuntien maratonpuhelut saivat aikaan fiiliksen, että tässä se nyt on. Ekaa tapaamista suunniteltiin pitkään ja huolella. Mies ei ihan täysin ollut livenä sellainen mitä olin odottanut, oli lyhyempi ja jotenkin hintelämpi (kuvissa oli lihaksikas ja videopuheluista ei ilmennyt mitään, läheltä kun oli kuvattu). Rakastuin luonteeseen ensisijaisesti joten en antanut häiritä sen erilaisen ulkonäön.
Tavattiin ton vuoden aikana varmaankin noin kerran kuussa ja joka kerralla selvisi lisää, ettei mies ollut lainkaan sitä mitä sanoi.
Se alun sporttinen, raitis ja savuton teatteriharrastaja osoittautui kaljoittelevaksi tupakoijaksi, joka salin sijaan notkuu kavereillaan juomassa kaljaa. Pituuskin oli kerrottu yläkanttiin, samoin elämäntavat ja harrastukset. Mies halusi tehdä vaikutuksen joten esitti olevansa kuten minä.
Salilla ei käynyt kertaakaan yhdessä olomme aikana, ja se selittikin sen lihaksettomuuden. Kuvat olivat monta vuotta vanhat. :/
Totuus paljastui mulle pikku hiljaa kun mies alkoi olla oma itsensä ja lopetti esittämisen, ei jaksanut enää. Lopulta selvisi, että miehellä oli ollu Tinder päällä koko ajan omalla kotipaikkakunnallaan.
Jätin miehen, mutta tuntuu edelleen olevan kiinnostunut jatkamaan. Juu ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ristiriitaista, että toisaalta suret kovasti tapaamisen epäonnistumista, mutta et ole kuitenkaan halunnut yrittää uudestaan. Jos mies oli niin kiinnostavan tuntuinen, eikö olisi kannattanut katsoa juttu loppuun asti vaikka varmuuden vuoksi?
Itseasiassa olen nyt aatellu laittaa s-postia ja kysyä mitä oikein tapahtui, kuulla hänen puoli tarinasta. Tai se mitä mulle haluaa kertoa. On toki jo joitain viikkoja tapahtuneesta, mutta yritän muotoilla jotain edes vähän järkevän kuuloista. Nyt kun suurimmat tunnekuohut on takanapäin niin ehkä on ihan hyvä hetki tämä tehdä.
Ap
Kerro sitten meillekin miten kävi! :)
Ehkä se mies miettii tahollaan ihan samaa, että mikä tuli kun et ollutkaan hänestä kiinnostunut livenä. Tai jotain.
En jaksa tuota Tinder-kulttuuria, missä deittaillaan ulkonäön perusteella muutaman tunnin parisuhteita. Jos mahdollinen kumppaniehdokas ei jaksa kuukauttakaan kirjoitella niin en usko hänen jaksavan rakentaa kanssani parisuhdettakaan.
Suhtaudun kaavaan kirjoitellaan - soitellaan - tavataan - tutustutaan - ihastutaan - rakastutaan vaiheistettuna matkana kestävään ihmissuhteeseen niin ei oikojat ole niin kiinnostavia, omasta näkökulmasta.