Lue keskustelun säännöt.
Epäonnistunut tapaaminen pitkän kirjoittelun jälkeen, miten tästä päästään yli?
16.03.2019 |
Tässä pettymyksen tunteiden velloessa kaipailen kohtalotovereita. Tuntuu typerältä näin aikuisena tuntea näin, mutta harmittaa niin hitosti eikä oikein saa otetta mistään, tunteesta kun pettymys tuntuu niin kokonaisvaltaisena. Ja kun ei edes ymmärrä mitä hetki sitten oikein tapahtui.
Olen pitkästä ja todella haasteellisesta avioliitosta lopulta päässyt eroon ja alun "ei miehiä ikinä enää"-vaiheen jälkeen tapasin miehen eräässä nettipalvelussa ja juteltiin viikkokausia todella ahkeraan viesteillä ja puhelimitse. Kuvat oltiin jo alussa lähetetty ja niitä läheteltiin ajan mittaan muutama lisääkin. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin helpolta ja luonnolliselta etten tajunnut edes pelätä tapaamista. Ajattelin jopa hetkittäin, että ehkä kaiken paskan jälkeen elämä on tuonut tämän ihmisen eteeni, että saan vihdoinkin olla turvassa ja onnellinen. Koko ajan meidän keskustelut oli enemmän ja vähemmän syvällisiä ja tuntui, että vihdoinkin joku toinen katselee maailmaa samasta vinkkelistä kuin minä itse. Ja kokenut samankaltaisia juttuja elämässä ja on persoonaltaan kaltaiseni jne. Tunsin myös jonkinlaista helpotusta, että sain olla oma itseni jonkun kanssa. Se oli ehkä se suurin tekijä.
No, tuli tämä kauan odotettu ja suunniteltu tapaaminen ja kaikki meni väärille raiteille aikalailla samantien. Ei juttu sujunut, ei löytynyt yhteistä huumoria, ei ystävällisyyttä, ei syvempää kontaktia, en oikeastaan lainkaan tuntenut kelpaavani sellaisena kun olen. Toki oli alussa normaalia jännitystä ja sellaista ilmassa, mutta se vaihtui tuohon epämukavuuteen aika pian. Tiedän kyllä kemioista sun muista, joten ehkä tämä oli nyt juuri sitä. Ettei kemiat vaan millään tavalla livenä kohdannut. En oikeastaan edes tajunnut missä mennään, koska olin niin yllättynyt tästä käänteestä. Mihin ihmeeseen katosi se ihminen, joka viestitteli ja soitteli????
Tämän tapaamisen jälkeen ei olla pidetty yhteyttä, tietenkään ei olla. Kaikki loppui siis tähän epämukavaan tapaamiseen. En usko, että mistään kusetuksesta olisi ollut kyse tai mitään sellaista. Sitä vain kaipaisi syvempää selitystä, joka nyt ei kuitenkaan helpottaisi tätä pettymystä. Ehkä elämältä kaipaan selitystä, että miksi ihmeessä kävi näin? Miten ihmeessä onnistuin olemaan näin väärässä jonkun ihmisen suhteen? Olinko sittenkin vaan ihan hiton typerä ja naiivi?
Kommentit (125)
Mulla on ollut kaksi nettideittiä, joista toinen päätyi juurikin aloittajan kuvauksen mukaisesti. Kirjoiteltiin varmaan kuukauden päivät ja fiilis oli tosi hyvä. Kuitenkin tapaamispäivänä aloin nähdä varoitusmerkkejä, jotka olin aiemmin sivuuttanut. Mietin, että perun treffit, koska ahdistuin niin, että purskahdin lähtökuopissa itkuun. Menin kuitenkin. Treffit olivat kamalat ja jälkikäteen mies haukkui minut siitä, että olin puhelias. Olisi pitänyt kuunnella vaistoa.
Toisen kanssa edellisestä tapaamisesta viisastumattomana lähdin toiselle puolen Suomea kuukauden keskustelun jälkeen. Mies oli hyvin samantyyppinen, kuin aiempikin, mutta hälytyskellot eivät soineet. Mies oli tapaamisesta myöhässä ja tämän vuoksi ensimmäiset 10 minuuttia hyvin nolona ja vaikeana. Juttu lähti kuitenkin luistamaan aivan kuin siihenkin asti viestein, ja päädyin jäämään kahdeksi päiväksi. Huvittavaa kyllä, mutta tämä mies on juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Minä en vastannut hänen oletustaan, mutta ilmeisesti tämä todellinen versioni oli oletusversiota parempi.
Jos sillä on mitään merkitystä, niin oma persoonallisuustyyppini on ENFP, kun taas ekan miehen oli INTP ja toisen INTJ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös kokemusta nettideittien maailmasta. Aluksi tein mielessäni toivelistaa unelmien miehestä. No eihän se toiminut. Päätin unohtaa listat ja mennä enemmän tunteella. Aloin katsella profiileja sillä mielellä, että minkä tunteen se minussa herättää. Näin erään miehen kuvan ja profiilin. Tunsin,että minä haluan hänet! Mutta olin 52 vee ja mies 45 vee . Mies Helsingistä,minä Länsi-Suomesta. Ajattelin,että mies ei minusta kiinnostuisi.En lähettänyt hänelle viestiä tai muutakaan huomion osoitusta. Mies oli nähnyt,että olen vieraillut hänen profiilissaan. Sain yllättäen häneltä viestin. Meillä synkkää heti. Miehellä on kaksi varhaisteini-ikäistä poikaa. Hän kertoi,että moni nainen oli pitänyt tätä miinuksena. Olen lapsirakas joten minua eivät pojat haitanneet. Minulla oli tulossa työmatka pääkaupunkiin kahden viikon päästä ja sovimme tapaavamme kahvittelun merkeissä. Kyllä jännitti! Tapaaminen sujui tosi mukavasti. Me olimme kuin vanhat tutut. Tiesin,että haluan hänet elämääni. Onneksi hän tunsi samoin. Pojat ovat fiksuja nuoria. Me aloimme seurustella. Tarinani tarkoitus on kertoa,luota tunteeseen,älä laadi pitkää vaatimuslista.
Tapasin Tinderissä miehen, jonka kanssa tuntui heti synkkaavan täydellisesti. Pitkän välimatkan ja muutaman muun käytännön ongelman takia kesti kuitenkin muutaman kuukauden, ennen kuin saimme tavattua. Tällä välin juttelimme tuntikausia päivittäin (lähinnä Facebookissa, mutta puhuimme myös puhelimessa), ja tunne siitä, että olen viimein tavannut unelmieni miehen, vaan vahvistui päivä päivältä. Noh, sitten tapasimme, ja mies oli aivan erilainen kun olin kuvitellut. Mies oli kyllä mukava, eikä hänessä ollut sinänsä mitään "vikaa", hän vaan ei vastannut ollenkaan sitä kuvaa, jonka olin hänestä rakentanut. Pettymys oli valtava, kun unelmieni sielunkumppanin sijaan minua odottikin aivan joku muu.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kyse oli varmaankin siitä, että itselleni on hyvin selvää, millaisen miehen haluan. Olin todella ihastunut mieheen (tai siis siihen itse rakentamaani kuvaan hänestä), ja näin hänessä vain sen, mitä halusinkin nähdän, ja tulkitsin kaikki hänen sanomisensa ja tekemisensä tukemaan kuvaa ihannekumppanistani. (Tätä on muutama muukin sanonut tässä ketjussa, sitä tuppaa vaan täyttämään kaikki aukot sillä millä itse haluaa.)
Pysyimme vielä jonkin aikaa yhteydessä ensitapaamisemme jälkeen, ja näimme vielä muutaman kerran uudelleenkin, ennen kuin juttu vain hiipui. Sympatiani sinulle AP, muistan kyllä edelleen sen typertyneen ja tyhjän olon, kun kuukausia odottamani ensisilmäyksellä roihahtavan rakkauden sijaan sainkin vaan kädenlämpöiset "ihan kivat" treffit ventovieraalta tuntuvan miehen kanssa. Tästä tapauksesta on jo vuosia aikaa, ja tapauksesta oppineena en ole kyllä sen jälkeen jäänyt enää viikkotolkulla viestittelemään kenenkään kanssa.
Yritin ensin tavata miehen netin kautta, mutta siinä kävi juuri niin kuin ap kertoo. Aina. Ja jos mitään luotaantyöntävää ei ilmennyt treffeillä, niin kumpikin oli vain vaivautunut ja halusi nopeasti pois.
Kyllä se niin on, että romanttisessa parisuhteessa on kaikista tärkeintä fyysinen vetovoima. Jos sitä löytyy, niin voi alkaa etsiä muutakin yhteistä. Jos ei löydy, niin ei kannata keskustellakaan.
Lopulta löysinkin mieheni perinteisesti baarista jokunen vuosi sitten. Kumpikaan ei edes käytä alkoholia, olimme siellä vain tavataksemme vastakkaista sukupuolta. Live-elämä on paras paikka tavata ihmisiä.
N49
Vierailija kirjoitti:
Jos te molemmat vähän ns. jäädyitte. Mitäs jo kokeilisitte tavata vielä muutaman kerran.
No siis jos toinen on tuntunut epäystävälliseltä ja huumori ei ole kohdannut, niin ei tämä hiomalla parane. En suosittele sopeutumaan epämukavaan tyyppiin. Saadaan vain uusi "mieheni kiusaa minua" -aloitus parin vuoden päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka en ole tähän mennessä koskaan nettideittaillut, niin allekirjoitan tuon, että netissä kirjoittelun pohjalta voi saada toisesta aivan eri kuvan, kuin mitä hän livenä tavattaessa on. Olin pitkään erään harrastusyhteisön jäsen ja järjestimme melko usein myös miittejä. Useampi ihminen, joista olin foorumikirjoitusten perusteella saanut fiksun, keskustelevan ja ystävällisen vaikutelman, osottautui kasvotusten aivan erilaiseksi. Yksi ei puhunut sanaakaan tapaamisissa, toinen oli jatkuvasti takertumassa muiden sanomisiin ja vetämässä herneitä nenään ja kolmas katseli joitain meistä avoimesti nenänvarttaan pitkin, heittäen samalla jotain passiivis-aggressiivista kommenttia mm. jonkun pituudesta. Toisaalta huomasin senkin, että netissä vähäsanaisemmat henkilöt osottautuivat livenä mahtaviksi seuraihmisiksi, avoimiksi ja mutkattomiksi. Allekirjoitan siis sen, mitä jotkut ovat jo todenneet, että tapaaminen asap, niin kuvitelmat eivät ehdi kasvaa liian suuriin ja epärealistisiin mittoihin.
Tämä! Näin se vaan tahtoo mennä, ihan kun katselee vaan yleisesti tuntemiaan ihmisiä ja omiakin nettideittailukokemuksia 😄
Nettituttavuudet kannattaa tavata mahdollisimman pian, että ei synny vääriä pilvilinnoja. Kyllä lyhyellä viestittelyllä kuulee onko alkuunkaan potentiaalia ja tavatessa sitten huomaa onko kemiaa. Näin voi rauhassa ja ilman tunnekuormaa siirtyä seuraavaan ehdokkaaseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tavallaan alkaa alusta, kun kohtaat ihmisen jonka kans olet kirjotellut ja soitellut. Sillä energia välittyy vain kasvotusten.
Mulla on vastaavanlaisia kokemuksia ja se on jännä fiilis miten voikin kaikki lässähtää. Siks lopetinkin kaikki väkisin etsimiset.
Sen olen oppinut, että mikäli tapaa netissä jonkun ihmisen, ei kannata liikaa kirjoitella vaan mahdollisimman pian tavata livenä.
Tapasin tinderissä yhden miehen. Mies näytti kuvien perusteella todella komealta ja viestitellessämme meillä synkkasi todella hyvin. Olin jo ehtinyt rakennella mielessäni pilvilinnoja perustuen ihan vaan siihen miten hyvin meillä synkkasi kun viestittelimme. Mutta sitten kun tapasimme livenä, koko juttu lässähti. Tajusin heti ensi silmäyksellä, että en pidä tuosta ihmisestä. Ihmisestä huokuva energia, eleet, kemia... Lisäksi mies näytti livenä ihan erilaiselta kuin kuvissa, eikä hyvällä tavalla. Meillä ei myöskään synkannut ollenkaan, ja tapaamisen tunnelma aikalailla kiusallinen.
Tarinan opetus: Mahdollisimman vähän chattailua netissä, ja heti vaan tapaamaan livenä niin ei ehdi rakennella pilvilinnoja ja haavekuvia mielessään vaan näkee heti synkkaako oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nettituttavuudet kannattaa tavata mahdollisimman pian, että ei synny vääriä pilvilinnoja. Kyllä lyhyellä viestittelyllä kuulee onko alkuunkaan potentiaalia ja tavatessa sitten huomaa onko kemiaa. Näin voi rauhassa ja ilman tunnekuormaa siirtyä seuraavaan ehdokkaaseen.
Tuo on hyvin kiteytetty. Viestittelessä huomaa vain ja ainoastaan potentiaalin, ja kasvotusten huomaa kemian.
Kerron kaksi kokemusta.
Olin kirjoitellut kuukausia tutun miehen kanssa ilman odotuksia. Välit olivat siis niin kaverilliset ja muita syitä, miksi en odottanut mitään. Kuitenkin hassuttelimme ja sain kuvan hänen huumorintajustaan ja ajattelustaan kirjoittelun aikana. Kun tapasimme (uteliaisuudesta), minusta hän olikin ihastuttava. Ja hänen huumorintajunsa ja tapansa ajatella olivat jo tulleet tutuksi. Tapasimme pari kertaa ja sitten aloimme seurustella.
Toisen miehen kanssa olin jo tavannut kerran ja silloin itselleni oli jäänyt kaverifiilis. Jostain syystä tapasimme kuitenkin vielä pari kertaa ja sitten kirjoiteltiin muuten ja alettiin lämmittää mielikuvia, että jos jutussa olisi muutakin. Ei ollut. Mutta molemmat ilmeisesti sellaisesssa elämäntilanteessa (ero, halipula), että pilvilinnojen rakentaminen lähti elämään omaa elämäänsä.
Johtopäätökseni: pitkä kirjoittelu ei ole pahasta, sillä tavoin voi saada paikkansapitävänkin mielikuvan toisesta.
Eron jälkeen tai jos on ollut pitkään yksin taas on tilassa, jossa herkemmin alkaa rakennella pilvilinnoja. Ja se ei taas ole toisen vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tälläisten tapausten välttämiseksi kannattaa pyrkiä tapaamaan mahdollisimman pian sen uuden deitin kanssa viestittelyn aloittamisen jälkeen, ettei ehdi alkaa kuvitella ja haaveilla siitä tyypistä kaikenlaista.
Aikana ennen nettiä bongasin kirjeenvaihtokaverin tekstitv:stä. Vaihtelimme kirjeitä aika nopeasti kolmisen viikkoa, ennen kuin tapasimme ensimmäisen kerran. Sattumoisin meillä ei ollutkaan kovin pitkää välimatkaa. Mies oli aika hiljainen, minulta ei mennyt jalat alta ensitapaamisella. Kuitenkin ajattelin, että tuo on osannut kirjeessä pukea sanoiksi ajatuksensa älykkäästi. Pyysin, että näkisimme toisen kerran. Sitten nähtiin kolmannen kerran, ihan kainosti jutellen, autolla ajeltiin, käytiin elokuvissa. Jotenkin kuitenkin viihdyimme toistemme seurassa, hiljalleen mies avautui ja uskalsi jutella enemmän. Sitten vietimme iltaa yhdessä, vihdoin mies uskalsi koskettaa. Nyt takana jo reilu 25 vuotta onnellisesti yhdessä. Että joskus löytyy kultahippujakin ihan ensimmäisellä kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa on juurikin syy siihen miksi en viestittele viikkotolkulla vaan nopeasti tapaaminen ja tutustuminen kasvotusten. Ei sitä vaan voi pelkillä viesteillä tai puheluilla tietää kolahtaako sitten oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi juuri noin kauan sitten: mies oli kirjallisesti ja puhelimessa aivan mahtava tyyppi, mutta kasvotusten emme tulleet toimeen ollenkaan. Minua oli parin kuukauden nettiseurustelun aikana alkanut hieman arveluttaakin, ja kun mies sitten ilmestyi yhden päivän varoitusajalla parintuhannen kilometrin päästä ovelleni, juttu oli sekunnissa ohi. Hän sai vielä samana iltana "hätäpuhelun" kotoaan, joten minä suuren ymmärryksen vallassa etsin hänelle ensimmäisen lennon poispäin Suomesta. Kuulin hänestä vain yhden kerran tuon jälkeen, kun hän jostain syystä soitti minulle ja haukkui minut epävieraanvaraiseksi ja suvaitsemattomaksi. Varmaan lentojen hinta harmitti.
Et ole tyhmä ja naiivi. Näkemättä seurustellessa toiveet, mielikuvitus ja vieraskoreus sotkeutuvat keskenään, kaiken lisäksi kummankin osapuolen päässä omalla tavallaan. Pettymyksestä pääsee eroon ajan kanssa.
Sergio?Meksikosta kotoisin oleva Madridissa asuva arkkitehti.Tupsahti munkin oven taakse ja ei oikein natsannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti ulkonäkösi livenä oli pettymys.
Kuvia oltiin vaihdeltu ja olin tarkoituksella laittanu huonompia kuvia ilman meikkiä ja hyvin rennoissa merkeissä. Toki koko olemukseni saattoi olla se pettymys ja johti tähän tilanteeseen. Tosi vaikea sanoa. Ehkä näin olikin ja siksi mies oli lopulta täysin erilainen kun viesteissä/puhelimessa ja tunnelma oli lähinnä hyytävä.
Ap
Nettideiteillä on pääasiallisesti (toki on poikkeuksia varmasti mutta pääosin) aika pinnallinen meininki. Kuvista puuttuu ilmeet, eleet, ääni, se miten ihminen kantaa itsensä. Livenä nämä näkee heti, ja kiinnostus joko herää tai sitten ei. Kun on pitkään kirjoitellut, nuo puuttuvat palaset rakentaa mielessään. Todellisuuden ei välttämättä tarvitse edes olla mitenkään huonompi kuin sen kuvan, mutta joskus se vain on erilainen ja aiheuttaa siksi hämmennyksen ja torjunnan.
Siinä taisi käydä ihan just näin. Hämmennys ja torjunta kuvaa aika hyvin tuota tilannetta. Ja se kolinan määrä, kun pilvilinnat yksi kerrallaan romahtelee.
Ap
Silti harmi,että ette voi ystävinä jatkaa yhteydenpitoa ja viestittelyä.Ehkä se kuitenkin kannattaisi.
Kovin paljon tuntuu olevan näitä ikäviä kokemuksia, mutta minulla on ihan päinvastainen kokemus.
Törmäsin nettideittisivulla suloisen miehen profiiliin, mutta en uskaltanut pitkään aikaan laittaa viestiä koska en ollut harrastanut ennen nettideittejä ja vieraalle jutteleminen netissä pelotti. Lopulta oli kuitenkin pakko laittaa viesti. Aloimme jutella ja juttu luisti chatissa heti ensimmäisellä kerralla aamuun asti. Mies oli ujo ja meillä oli välimatkaa, joten kirjoittelimme vain netissä melkein puoli vuotta.
Ensimmäisellä tapaamisella jännitin juuri sitä että mitä jos käy kuten ap:lla, mutta siellä oli vastassa juuri se tuttu ihminen jonka kanssa olin jutellut tuhansia tunteja netissä. Olimme etäsuhteessa jokusen vuoden ennen yhteenmuuttoa, ja koen että suhteen alkutaival on ollut vahvuutemme koska pitkien ja syvällisten keskustelujen ansiosta tunnemme toisemme aika läpikotaisin.
Menimme muutama vuosi sitten naimisiin ja ensimmäinen lapsemme syntyi jonkin aikaa sitten.
Kirjoittelimme mieheni kanssa pari kuukautta ennen kuin tapasimme. Joka päivä pari viestiä kumpikin, arjen asioita ja haaveita. Kumpikin halusi löytää kumppanin mutta ei ladannut odotuksia nettituttavuuteen. Se ihastus toisen persoonaan vain kasvoi päivä päivältä ja ei kuitenkaan puhuttu mitään tapaamisesta. Olin eronnut pitkästä suhteesta ihan muutama kuukausi sitten ja ajattelin, että on järkevää olla yksin jonkun aikaa. Mieheni taas oli ollut pitempää aikaa yksin. Olimme yllättäin samasta kaupungista ja ajattelimme samoin, sama huumori.
Mieheni odotti viestiäni ja lukisi sen heti aamulla, kun itse heräsin niin luin sen heti aamulla. Illalla viimeinen juttu oli kirjoittaa viesti. Mieheni vei juttua eteenpäin kun itse en halunnut ladata mitään odotuksia. Hän on taas hyvin hitaasti lämpeävää laatua. Hän ehdotteli soittelua ja sekin sujui hyvin. Realistisena ajattelin, että kaikki sujuu niin hyvin, että jotain tässä on. Ja päätin, että jos mies vie tätä soljuvasti eteenpäin niin minä seuraan mukana.
Me tavattiin ja katselin lähestyvää hahmoa, kyllä minä tämän miehen kanssa voisin olla. Hän tuli lumipyryssä lähemmäksi ja hymyili, otti minut syleilyyn ja suuteli. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta.
Ehkä siihen kannattaa suhtautua päättyneenä tapailusuhteena. Taitaa olla niin, että sitä ihmistä, johon kerkesit jo ihastuakin, ei oikeastaan ollut koskaan olemassa. Mielikuvitus täydentää niin paljon tekstin lomaan. Se ei monella elämän alalla tee isoakaan eroa lopputulokseen, mutta parinvalinnassa on valtava merkitys kaikenlaisella muullakin kuin sanoilla.
Eleet, tuoksu, ryhti, ääni, rytmi, se miten toisen kehonkielestä saa kiinni. Mikään tuosta ei selviä kirjoitellessa eikä valokuvista.
Muistan, kun joskus takavuosina ennen kuvapalveluiden aikaa järjestimme chat-tapaamisen jonne me kaikki 15-17-vuotiaat teinit sitten jännityksen kanssa saavuimme. Oli melkoinen yllätys, kun yksi heistä, komeaksi vanhemmaksi ehkä jo töissäkin käyväksi aikuiseksi kuvittelemani "mies" paljastui 12-vuotiaaksi pojaksi. Hän oli niin valtavan hyvä kirjoittaja, että olin häneen siellä netissä ollut salaa ihastunut.
Mutta joo, se on tyhjä tunne kun on tottunut joka päivä raportoimaan "sielunkumppanilleen" päivän tapahtumat ja salaiset toiveensa, ja sitten ei enää ikään kuin olekaan sitä toista. Koeta kirjoittaa päiväkirjaa ainakin alkuun niin ajatukset selviävät?
Netti ole muuta kun pettäjien paratiisi.