Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
Lähde hyvä nainen, ansaitset parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja itkusta hän sanoo, että lopeta tuo itkemällä kiristäminen. Näin hän sanoo lapsillekin. Vaikka siis itse kiusaa siihen pisteeseen että itku tulee.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ja itkusta hän sanoo, että lopeta tuo itkemällä kiristäminen. Näin hän sanoo lapsillekin. Vaikka siis itse kiusaa siihen pisteeseen että itku tulee.
ap
Miksi annat kiusata? Ei siitä ole kukaan muu vastuussa kuin sinä itse. Varsinkaan palstalla. Vaikutat liian kiltiltä, siis pinnallisesti, mikä lie luuranko kaapissa, koska et osaa puolustautua.
Kuulostaa siis narsistiselta, mutta miksi ihmeessä keskityt liitossa iteesi? Keskity teihin. Älä itseesi.
Kuulostaa pahalta. Minä en jäisi tuollaiseen suhteeseen.
Hoidat lapset lähes yksin ja mies ei voi katsoa heitä edes silloin kun olet työmatkalla. Julmuus ja epäempaattisuus ovat sellaisia piirteitä että niitä en itse kyllä katsoisi omassa puolisossani.
Onko hän ilkeä myös lapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnevammainen, luonnevikainen narsu. Ei muuta sanottavaa. Lähde jo.
Miten voit kuvitella että lapsilla on hyvä olla tuollaisessa kodissa. Miehesi on sairas mutta niin olet sinäkin kun altistat lapsesi tuollaiselle elämälle. Sanon tämän hyvin suoraan, koska sun pitää nyt tajuta oma vastuusi aikuisena ja lasten äitinä. Sinä mahdollistat lastesi sairaan kodin. Et voi vetäytyä vastuusta syyttämällä vain miestä, koska sinä olet ainoa joka voi lapset pelastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paska provo, nyt panostusta haloo
Menitkö ap nurkan taakse nyyhkyttämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sellaisessa ammatissa että ratkon muiden parisuhteiden ja perheiden ongelmia. Siksi en haluaisi luovuttaa, moni asia saadaan ratkotuksi, mutta olen jotenkin täysin sokea omalle tilanteelleni. Hävettäisi myös kertoa erosta, minä jonka nimenomaan pitäisi osata tämä juttu, epäonnistun. Ihailen miten joissain perheissä autetaan ja tuetaan aina sitä, joka sillä hetkellä tarvitsee. Puoliso voidaan jopa heittää töihin huonolla säällä. Utopistisia, täysin mahdottomia asioita meidän perheessä. Mekin olemme ns. hyvä perhe, oikein kulissiperhe jossa on kaikki hyvin, paitsi minun mielenterveyteni ei enää kestä tällaista. On hirveää kun tietää etukäteen, että jaaha, nyt on minun tärkeä asiani lähellä ja sieltä mies taas tulee selän taakse ja aloittaa.
Yritän itse olla miehelle kiva. Joskus tein hänelle eväät töihin alkuaikoinamme ja hän suuttui siitä silmittömästi ja jätti ne teatraalisesti pöydälle. Minä en kuulemma ymmärrä yhtään häntä ja hänen tarpeitaan edes niiden eväiden suhteen. Joku tarve miehellä on, koska hän sen syyllistämispuheessaan aina mainitsee (oma aika, kuuntelu) mutta en saa siitä kiinni, koska nuo toteutuvat meillä. Mies keksii aina jonkun "johdoksen" missä ei toteudu: oma aika työmatkalla, Lapissa, jonkun tietyn työpäivän kuulumisten kuuntelu. Ja tämä on tietysti totta! Ehkä juuri sinä päivänä olen ollut itse niin väsynyt etten ole jokaista sanaa kommentonut, hänellä ei tosiaan ole työmatkoja ikinä eikä hän ole päässyt Lappiinkaan. Mutta minkä minä sille. Yhdessä tarpeessaan hän on kyllä oikeassa, nimittäin avioliiton velvollisuudet, ne ovat vähentyneet. Minua ei sytytä enää lainkaan, johtuen hänen käytöksestään. Pitäisi olla vielä haara levällään kaiken tämän päälle.
Kunpa olisi provo, ei ole. Pakko purkaa tätä johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa siltä, että miehesi ei halua sinun menestyvän työssä ja kadehtii uraasi. Tai muita sinun tekemisiäsi.
Kun kerran selkeä tarkoitus on aiheuttaa sinulle pahaa mieltä ja järkyttää mielenrauhaa juuri ennen tapaamisia yms. Ja kun näkee, että alat itkemään, tietää että on onnistunut pilaamaan ainakin jotakin.
Jos haluat olla vielä miehesi kanssa yhdessä eikä puhuminen auta, kannattaisi ainakin olla kertomatta tärkeästä työpäivästä etukäteen ellei se nyt lasten hoidon kannalta ole tärkeä tieto.
Satunnaisestihan voi tuollaisia riitoja tulla kelle vain, kun toisella on menoa. Mutta jos noin kerran tapahtuu jatkuvasti, niin on varmaan hyvä miettiä, onko järkeä olla enää yhdessä, jos toisen osapuolen tarkoitus on saada toiselle paha mieli aikaiseksi.
Tiedät sisimmässäsi vastaukset kysymyksiisi itsekin. Kuuntele sitä sisäistä ääntäsi, se on oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisessa ammatissa että ratkon muiden parisuhteiden ja perheiden ongelmia. Siksi en haluaisi luovuttaa, moni asia saadaan ratkotuksi, mutta olen jotenkin täysin sokea omalle tilanteelleni. Hävettäisi myös kertoa erosta, minä jonka nimenomaan pitäisi osata tämä juttu, epäonnistun. Ihailen miten joissain perheissä autetaan ja tuetaan aina sitä, joka sillä hetkellä tarvitsee. Puoliso voidaan jopa heittää töihin huonolla säällä. Utopistisia, täysin mahdottomia asioita meidän perheessä. Mekin olemme ns. hyvä perhe, oikein kulissiperhe jossa on kaikki hyvin, paitsi minun mielenterveyteni ei enää kestä tällaista. On hirveää kun tietää etukäteen, että jaaha, nyt on minun tärkeä asiani lähellä ja sieltä mies taas tulee selän taakse ja aloittaa.
Yritän itse olla miehelle kiva. Joskus tein hänelle eväät töihin alkuaikoinamme ja hän suuttui siitä silmittömästi ja jätti ne teatraalisesti pöydälle. Minä en kuulemma ymmärrä yhtään häntä ja hänen tarpeitaan edes niiden eväiden suhteen. Joku tarve miehellä on, koska hän sen syyllistämispuheessaan aina mainitsee (oma aika, kuuntelu) mutta en saa siitä kiinni, koska nuo toteutuvat meillä. Mies keksii aina jonkun "johdoksen" missä ei toteudu: oma aika työmatkalla, Lapissa, jonkun tietyn työpäivän kuulumisten kuuntelu. Ja tämä on tietysti totta! Ehkä juuri sinä päivänä olen ollut itse niin väsynyt etten ole jokaista sanaa kommentonut, hänellä ei tosiaan ole työmatkoja ikinä eikä hän ole päässyt Lappiinkaan. Mutta minkä minä sille. Yhdessä tarpeessaan hän on kyllä oikeassa, nimittäin avioliiton velvollisuudet, ne ovat vähentyneet. Minua ei sytytä enää lainkaan, johtuen hänen käytöksestään. Pitäisi olla vielä haara levällään kaiken tämän päälle.
Miksi odotat mieheltäsi sitä, että hän auttaa sinua? Minuakin raivostuttaisi se, että kumppanini jo lähtökohtaisesti ei ajattele selviytyvänsä asioista, vaan odottaa, että jos ei selviä, mun pitää auttaa! Aivan kuin se olisi jotenkin varmaa, että jaksan. Tai ettet sinä vain yritä käyttää miestäsi hyväksesi.
Pelasta itsesi ja lapsesi ennen kuin olette kaikki pahoissa mielenterveysongelmissa. Mieshän on aivan sairas ja sadistinen.
"Mies on muuten normaali, mutta [kusipäistä, manipuloivaa käytöstä ja luonne sen mukainen]". Että niin normaali näyttäis olevan.
Miksi lähdet riitaan mukaan? Miksi et ota opiksesi edellisistä kerroista? Miksi et sano jo asioita suunnitellessa, että jos tästä tulee yksikin poikkipuolinen sana, niin se on siinä? Miksi ihmeessä jäät joka ikinen kerta tuleen makaamaan??
Vaikka lapsuutesi olisi mikä, niin yritä nyt hyvä nainen vähän arvostaa itseäsi. Se on aivan sama mitä mies sanoo, kun asiat on suunniteltu jo aikaisemmin ja mies on ollut suunnittelussa mukana, niin sitten suunnitelma toteutuu niin ja sinä et luimistele yhtään. Seisot selkä suorana miehen edessä, katsot silmiin ja sanot, että vain hänellä on nyt ongelma ja hän saa ratkaista sen itse. Viet lapset mummolaan, mies pärjätköön ja sinä lähdet työmatkalle.
Sinä teet niin kuin sinun pitää ja et selittele, koska se on turhaa enää siinä vaiheessa. Nykyinen tapasi toimia ei ole selvästi hyvä, joten sinun kannattaa tehdä toisin. Ero tai joku turvakoti voi olla hyvä alkuun. Jos et siihen kykene, niin varmaan saisit tukijoukot taaksesi ja heidän turvatessaan voit lähteä lasten kanssa tuon tyypin luota.
Muista aina, että SINÄ pystyt vaikuttamaan asioihisi.
En muuten voi mitenkään uskoa, että mies on muuten hyvä mies.
Vierailija kirjoitti:
Jo otsikosta sen haistaa, "sinun tärkeät tapahtumasi". Olet siis olevinasi, etkä anna miehellesi arvostusta, jota hän kaipaisi. Hän on hienosta perheestä ja tottunut tulemaan arvostetuksi. Olet liian rahvaanomainen hänelle. Ja liian nynnerö.
Kuvauksen perusteella mies ei ansaitse minkäänlaista arvostusta.
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
Alue: Aihe vapaa
Mitä helvettia nyt taas. Minä olisin eronnut jo ajat sitten.