Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies kiusaa minua ennen tärkeitä tapahtumiani
15.03.2019 |
Jälleen pää sekaisin ja silmät turvonneina itkemisestä. Tällä kertaa kyseessä on tärkeä työmatka, josta sovittiin kaksi viikkoa sitten että se sopii miehelle, hän voi olla lasten kanssa kaksi yötä, tulen jo sunnuntaina aamupäivällä takaisin. Teen tällaisia matkoja noin kolme vuodessa eli todella harvoin. Lisäksi lapset menevät huomenna mummolaan hoitoon ja mies voi puuhata sillä aikaa mitä haluaa. No, mies alkoi valittaa juuri ennen lähtöäni miten en kuuntele häntä tarpeeksi kun hän puhuu työasioista (kysyn ja kuuntelen joka päivä), miten hän ei pääse työmatkoilla (valitsi itse alansa) ja miten minä en hoida lapsia tarpeeksi jotta hän saisi vapaa-aikaa (hän dumppaa lapset itse mummolaan nytkin ja saa vapaa-aikaa. Minä huolehdin lasten arjen lähes täysin). Hän korotti ääntään ja tuli huutamaan asiaansa selkäni taakse ja mesoi, että ei hänkään saa mitään työmatkoja ja minun pitää olla rehellinen, aion kuitenkin vain rentoutua. No se on totta, esim. syön jossain eikä lapset herätä minua yöllä. Hän jatkoi syyllistämistä niin kauan että aloin itkeä, sitten lähti pois.
Tällaista tapahtuu jatkuvasti, pikkuasioissakin. Jos olen sopinut nettikirppiksellä kaupat ja tapaamisen, niin hän alkaa riehua ja itkettää minua jostain ihmeellisestä aiheesta niin, että joudun menemään itkeneen näköisenä viemään kirppistavaran ja hävettää. Mies tuntuu saavuttaneen tavoitteensa kun menen pois tolaltani ja alan itkeä, hän lopettaa heti ja jättää minut rauhaan.
Jos minulla on töissä tapaaminen tai tärkeä päivä, hän kehittää riidan aiheen jotta saa minut pois tolaltani aamulla ja taas itkeneenä ja naama turvonneena töihin. Kaava on aina sama: minä tarvitsen jotain pientäkin apua, pyydän häntä esim. katsomaan lapsia, se käy hänelle, mutta juuri ennen tapahtumaa hän v i ttuilee niin kauan että murrun. Ja nytkin lähden vapisten ja mieli ihan sekaisin työmatkalle. Menomatkalla piti perehtyä vielä materiaaleihin mutta ajatukset eivät pysy kasassa. Näistä ryöpytyksistä selviäminen vie aikaa.
Mieheni on muuten ihan normaali, lukuunottamatta jonkinlaista empatiavajetta. Hän esimerkiksi auttaa mieluummin kavereitaan ja sukuaan kuin minua, minua hän ivaa jos tarvitsen apua. Etenkin jos tarvitsen konkreettista apua, kerran pyysin jos hän olisi voinut viedä minut autolla lääkäriin (olen kortiton), mies ei jaksanut lähteä, koska hän luvannut käyttää seuraavana päivänä vanhoja opiskelukavereitaan Ikeassa shoppailemassa. Ajaminen on rasittavaa eikä hän halunnut nyt rasittua, niin minä sitten puolikuolleena odotin bussit ja vaihtoyhteydet sunnuntai-iltana pakkasessa, niin että silmissä sumeni. Mulla oli nielupaise ja olin niin kipeä etten tajunnut pyytää miestä soittamaan taksia, en pystynyt itse puhumaan. Tästä mies moitti minua jälkeenpäin, olisit sanonut että soitan taksin.
Olen elänyt lapsuuden narsistin ja alkoholistin kotona. Pelkään, että mies on narsisesti vaurioitunut ja toistan samaa kaavaa nyt oman perheeni kanssa. Miltä kuulostaa? Mitä te tekisitte? En haluaisi rikkoa perhettämme mutta ei näin voi jatkaa. Voiko joku asia lapsuudessa aiheuttaa tällaista käytöstä? Mieheni on akateemisesta, ns. yläluokkaisesta hyvästä kodista, ei tietääkseni mitään lapsuudentraumojakaan jotka selittäisivät tätä kiusaamista. Hän on nuoresta asti ollut tällainen, pitkä liitto, emmekä vieläkään ole vanhoja. Mitä enemmän pystyn lasten kasvettua keskittymään itseeni, sitä pahemmaksi hänen käytöksensä muuttuu.
Kommentit (279)
I feel you, Mä olen onnistunut löytämään nuoruudessani vastaavanlaisia miehiä oikein kaksin kappalein. Onnekseni nämä paljasti todellisen luonteensa ajoissa enkä mennyt kummankaan kanssa seurustelua pidemmälle.
Ja kiitos näiden kokemusten, olen oikein onnellinen sinkkuna.
N42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo otsikosta sen haistaa, "sinun tärkeät tapahtumasi". Olet siis olevinasi, etkä anna miehellesi arvostusta, jota hän kaipaisi. Hän on hienosta perheestä ja tottunut tulemaan arvostetuksi. Olet liian rahvaanomainen hänelle. Ja liian nynnerö.
Kuvauksen perusteella mies ei ansaitse minkäänlaista arvostusta.
Vaikea sanoa. Se, että kiukuttelee ei vielä merkitse mitään.
Sun mies on epänormaali ja hullu!! Hyi. Eroa, et sä voi miestä muuttaa matelemalla sen tahdon mukaan. Älä alistu tuollaiseen. Oikeesti, sairasta. Ihan puistattaa noin kuvottava mies.
Nuo tilanteet joissa pyydän apua, ovat sellaisia että hänen pitäisi katsoa hetki omien lastensa perään. Siis omien lastensa. Tai se yksi kerta kymmenessä vuodessa kun olisin tarvinnut kyydin lääkäriin. Minusta ei ole liikaa vaadittu kun jaksaa kuitenkin kuskata autottomia kavereitaan ympäri kyliä ja olla kuskina baarireissuilla milloin vain kaverit pyytää.
Blaa blaa blaa, älä selittele omia tekemisiäsi. Ei persoonallisuushäiriöistä voi parantaa, jos olet yhtään alan ammattilainen niinkuin väität, sun pitäisi tietää tämä. Olet erittäin itsekäs kun pidät kulissit pystyssä lastesi mielenterveyden hinnalla. Kun he ovat aikuisia he tulevat ymmärtämään että isä oli sairas, ja äiti välitti enemmän itsestään kuin lapsista. Sinua he tulevat vihaamaan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi kuulostaa hirviöltä. Lähde niin pian kuin voit.
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
Kuvittelet nyt hiukan liikaa tuosta ammattilaisuudestasi. Mies kokee sinut varmaan jonain petturina, joka esittää virheetöntä ja esittää jotain besserwisseriä. Koita nyt laskeutua sieltä ihmissuhdetornistasi ja lopeta nojailemasta tietäväisyyteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jo otsikosta sen haistaa, "sinun tärkeät tapahtumasi". Olet siis olevinasi, etkä anna miehellesi arvostusta, jota hän kaipaisi. Hän on hienosta perheestä ja tottunut tulemaan arvostetuksi. Olet liian rahvaanomainen hänelle. Ja liian nynnerö.
Jaahas, ap:n mieskin palstailee.
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
No nyt kun ammattilaisena luet tuon kirjoittamasi tekstin, niin mitäpä oot mieltä että kasvaako teidän lapset tällä hetkellä tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä ja onko oma parisuhteesi sellainen? Mitä ammattilaisena sanot, että mitä pitäisi tehdä, millaisia muutoksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisessa ammatissa että ratkon muiden parisuhteiden ja perheiden ongelmia. Siksi en haluaisi luovuttaa, moni asia saadaan ratkotuksi, mutta olen jotenkin täysin sokea omalle tilanteelleni. Hävettäisi myös kertoa erosta, minä jonka nimenomaan pitäisi osata tämä juttu, epäonnistun. Ihailen miten joissain perheissä autetaan ja tuetaan aina sitä, joka sillä hetkellä tarvitsee. Puoliso voidaan jopa heittää töihin huonolla säällä. Utopistisia, täysin mahdottomia asioita meidän perheessä. Mekin olemme ns. hyvä perhe, oikein kulissiperhe jossa on kaikki hyvin, paitsi minun mielenterveyteni ei enää kestä tällaista. On hirveää kun tietää etukäteen, että jaaha, nyt on minun tärkeä asiani lähellä ja sieltä mies taas tulee selän taakse ja aloittaa.
Yritän itse olla miehelle kiva. Joskus tein hänelle eväät töihin alkuaikoinamme ja hän suuttui siitä silmittömästi ja jätti ne teatraalisesti pöydälle. Minä en kuulemma ymmärrä yhtään häntä ja hänen tarpeitaan edes niiden eväiden suhteen. Joku tarve miehellä on, koska hän sen syyllistämispuheessaan aina mainitsee (oma aika, kuuntelu) mutta en saa siitä kiinni, koska nuo toteutuvat meillä. Mies keksii aina jonkun "johdoksen" missä ei toteudu: oma aika työmatkalla, Lapissa, jonkun tietyn työpäivän kuulumisten kuuntelu. Ja tämä on tietysti totta! Ehkä juuri sinä päivänä olen ollut itse niin väsynyt etten ole jokaista sanaa kommentonut, hänellä ei tosiaan ole työmatkoja ikinä eikä hän ole päässyt Lappiinkaan. Mutta minkä minä sille. Yhdessä tarpeessaan hän on kyllä oikeassa, nimittäin avioliiton velvollisuudet, ne ovat vähentyneet. Minua ei sytytä enää lainkaan, johtuen hänen käytöksestään. Pitäisi olla vielä haara levällään kaiken tämän päälle.
No niin, nyt varmasti myös ammattilaisena ymmärrät, että kaikkea ei voi ratkaista ja joskus on pakko puhaltaa peli poikki! Toisinaan parisuhteissa saisi päällään seisoa ja laulaa hoosiannaa, mutta kun ongelma on toisen osapuolen päässä, niin se ei ratkeakaan niin helpolla. Nyt varmasti ymmärrät myös paremmin ratkaisijoita, että miltä heistä tuntuu kun asiat eivät vain ota sujuakseen vaikka he yrittäisivät kuinka. Tähän on tasan yksi ratkaisu ja se on ero, et vain voi sille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa hirviöltä. Lähde niin pian kuin voit.
No ei nyt sentään miltään hirviöltä. Noin vain käy naisille, joilla itsepuolustus on anemian tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee nimetön lastensuojeluilmoitus teidän lapsista ja ota apu vastaan.
Vierailija kirjoitti:
I feel you, Mä olen onnistunut löytämään nuoruudessani vastaavanlaisia miehiä oikein kaksin kappalein. Onnekseni nämä paljasti todellisen luonteensa ajoissa enkä mennyt kummankaan kanssa seurustelua pidemmälle.
Ja kiitos näiden kokemusten, olen oikein onnellinen sinkkuna.
N42
Niin, kun tasosi ei vain riitä hyviin miehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa hirviöltä. Lähde niin pian kuin voit.
No ei nyt sentään miltään hirviöltä. Noin vain käy naisille, joilla itsepuolustus on anemian tasolla.
Ja sekö jotenkin oikeuttaa miehen käytöksen?
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
Mies käyttää jo rajua henkistä väkivaltaa sinua ja lapsianne kohtaan. Miksi jäät odottamaan ensimmäistä lyöntiä?
Minä en tuohon ansaan jäänyt, vaan kerroin kaikille läheisilleni avomieheni henkisestä väkivallasta. Eivät ihmetelleet yhtään siinä vaiheessa, kun erottiin. Fyysisen väkivallan uhka oli siinä vaiheessa jo olemassa. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Kadun ainoastaan sitä, että tuhlasin elämästäni liianmonta vuotta sellaisen tyypin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
Jos teillä ei olisi lapsia niin sanoisin että ole ihan rauhassa vaikka maailman tappiin asti tuollaisessa totaalisen sairaassa suhteessa. Mutta en voi kertakaikkiaan ymmärtää että muka rakastava äiti tietentahtoen alistaa lapsensa tuollaiseen tilanteeseen, joka on omiaan vaurioittamaan heitä niin että he eivät ehkä koskaan elämässään pysty terveeseen ihmissuhteeseen.
Miksi IHMEESSÄ olet vielä tuon miehen kanssa?? Ja sen on ihan turha sanoa että "lasten takia" koska toimintasi vahingoittaa lapsiasi aivan järkyttävällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Nuo tilanteet joissa pyydän apua, ovat sellaisia että hänen pitäisi katsoa hetki omien lastensa perään. Siis omien lastensa. Tai se yksi kerta kymmenessä vuodessa kun olisin tarvinnut kyydin lääkäriin. Minusta ei ole liikaa vaadittu kun jaksaa kuitenkin kuskata autottomia kavereitaan ympäri kyliä ja olla kuskina baarireissuilla milloin vain kaverit pyytää.
Olet luultavasti "kastroinut" hänen isyytensä, niin siinä saat sitä mitä tilasit. Jos et arvosta hyvälläkään miehen isyyttä, niin älä nyyhki avun perään tiukoissakaan paikoissa, vaan hoida itse lapsesi niin kuin joka hetki haluat tehdä sen sinun tavoillasi kuuntelematta aidosti miestäsi.
Manipuloiva mies. Saattaa olla narsisti, ihan aikuisten oikeasti. Eroa alkaisin suunnitella. Lakimies ja psykologi tueksi. Tsemppiä ap. Tuota ei tarvitse kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustaudun kyllä, sanon jokaiseen heittoon jotain takaisin ja siitähän mies innostuukin riehumaan. Mutta hän suuttuu niin paljon vastarinnastani että tulee iholle, pelkään että hän käy käsiksi. Sen kynnyksen ylittymisen huomaan ja hiljenen, koska hän saattaa lastenkin läsnäollessa tulla huutamaan iholle ja vain vaivoin pystyy hallitsemaan itsensä, ettei käy minuun kiinni. Silloin lopetan, näen kuitenkin ammattilaisena mihin lisäsanani tulevat johtamaan (perheväkivaltaan), enkä halua että mies menettää malttinsa täysin. Hän ajautuu tuohon raivotilaan itse asiassa hyvin pienestäkin vastaan sanomisesta. Tänään sanoin tuon että viethän sinä lapset kuitenkin mummolaan hoitoon, vietä silloin omaa aikaa. Ja hän sekosi.
No nyt kun ammattilaisena luet tuon kirjoittamasi tekstin, niin mitäpä oot mieltä että kasvaako teidän lapset tällä hetkellä tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä ja onko oma parisuhteesi sellainen? Mitä ammattilaisena sanot, että mitä pitäisi tehdä, millaisia muutoksia?
Samaa piti tulla aloittajalta kysymään. Mitä ap sanoisit lapsillesi, jos heillä olisi vastaava puoliso ja lastenlapset eläisivät tuollaisessa perheessä?
Alue: Aihe vapaa
Jatkan vielä, että selvittäisin vielä miehen kanssa, uskooko hän sinun koittavan käyttää itseään hyväksesi. Sinun matkasi ja sinun omat asiasi. Kannattaa tsekata se. Ja oikoa väärinkäsitys. Jos haluat yrittää puhua. Mutta itse olen tullut parisuhteessani siihen tulokseen, että aina ei vain ole mitään järkeä pyrkiä ratkomaan asioita sovittaen ja kompromisseilla. Kompromissit ovat parisuhteen kamalimpia asioita. Tulokseksi sain sen, että koska mieheni ei ollut halukas kehittymään, haluan elää yksin ja minun on paljon paljon parempi elää yksin ja ilman häntä, niin surullista kuin perheen rikkoutuminen onkin ja siinäkin on haasteensa.
Itse yritin, mutta kun toinen ei osaa puhua eikä uskalla keskustella eikä halua muuttua, niin hieman vaikeaa siinä on sitten elää hyvinvoivina yhdessä. Tai itse en ainakaan voinut hyvin ja se purkautui kumppaniin.