Voiko kukaan nuori nainen OIKEASTI kiinnostua vanhemmasta miehestä?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään parikymppisistä pimuista. Muutaman kuukauden aina leikkii kerrallaan ja vaihtaa sit. Onhan ne vähä höpsöjä ku näyttää että ihmettelisivät mitä mistäkin pitäs ajatella. Varmaan just siks hyviä ku tekevät kaiken ja miettii vasta sit. Hih..
You've got the same style, Bro!
Nuorena olin kiinnostunut itseäni huomattavasti vanhemmista miehistä ja minulla oli melko pitkä suhde lähes samanlaisella ikäerolla kuin Jennillä ja Saulilla. Nykyään maksimi ikäero menee jossain 10 vuodessa ja myös nuoremmat miehet kiinnostavat. Uskon, että nuorena oli huonompi itsetunto ja viehätyin korkeassa asemassa olevista miehistä, sekä etsin myös jonkinlaista isähahmoa.
Kyllä voi, toki itse pidän vähän outona että tutustuu netissä itseään reilusti vanhempaan mieheen jne. En ainakaan itse alkaisi netissä (jos sieltä kumppania etsisin) niin edes jutella itseäni paljoa vanhempien ihmisten kanssa.
Mutta sitten taas olen useammankin kerran ollut ihastunut itseäni n. 15 vuotta vanhempiin miehiin, suurin osa ollut siis ihan työkavereita ja kun työn puolesta paljon vietetty aikaa yhdessä niin toisinaan vain ihastuu, jos toisen kanssa tuntuu olevan samalla aaltopituudella ja luonteenpiirteet natsaa yms.
Että omasta kokemuksesta sanoisin että todellakin voi nuorikin aidosti kiinnostua vanhemmasta miehestä, mutta kyllä se vaatii mielestäni ihan todellisessa maailmassa tutustumisen (eikä netin kautta löydettynä). Toivottavasti joku nyt ymmärsi mitä hain takaa. :D
Nuoret naiset ovat yleensä köyhiä. Vanhempia miehiä kiinnostaa nuoret naiset ja heillä on talous useimmiten paljon paremmalla tolalla. Mielestäni tässä yhtälössä olisi molempia osapuolia hyödyttävä mahdollisuus..
Voi kiinnostua. Ja ihan siitä ihmisestä, ei esim. lompakosta.
Meillä on miehen kanssa 17 v eroa, ja hyvin menee.
Sinä numero 12 kommentoija, miten sinulla on aikaa olla AV-palstalla?
Kun olin nuori, en todellakaan ollut kiinnostunut vanhemmista miehistä. Ikäero sai olla enintään 5 vuotta. Säälitti vain vanhemmat ukot, jotka kuolasivat meidän nuorten perään. Nyt vanhmemmalla iällä ikäerolla ei ole niin suurta merkitystä. Edelleen hieman ihmetyttää, mitä yhteistä voi olla teinillä ja keski-ikäisellä.
Olin 27-vuotiaana sinkkuna ollessani oikein kuumaa valuuttaa 18-21-vuotiaiden naisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan suoraan pysty kysymykseen vastaamaan sillä en ole nuori.
Mutta jos täytyisi uusi kumppani ottaa niin katselisin 10-15 vuotta itseäni vanhempia. Enemmän elämää ja kokemuksia takana, mahdolliset lapset jo lähteneet kotoa yms.
Juuri samoin koen.
N41
Nuorena mua kiinnosti vain mun ikäiset. Nyt keski-ikäisenä kelpaa myös vanhempi mies.
Ihastun jonkin verran vanhempiin (lapsettomiin) miehiin. Ihastun tosin jonkin verran nuorempiinkin. Vanhempien kanssa en haluaisi parisuhdetta.
Vanhana setämiehenä vastaan, aika moni nuorikko kiinnostuu kun kovasti lupailee pikku shoppailureissua yms . ( ei näitä tehdä tietenkään ikinä) Pitää toki itse osata pukeutua ja käyttäytyä hyvin.
Sitten makkarin jälkeen voikin unohtaa lupaukset samantien ja jatkaa matkaa.
Ja olen naimisissa ,mutta on tullut tehtyä työmatkoilla yhtä sun toista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhalla on veltto ja haisee vanhalle äijälle. Jopa ihohuokosista se eltaantunut haju puskee läpi vaikka kuinka pesisisi ja käyttäisi hajusteita.
Yritän asettua sijaasi ja ymmärrän tuskasi, kun muunlaiset miehet eivät sinua ole lähestyneet. Johtunee omasta tasostasi.
Itse olen läpi elämäni vältellyt vanhoja naisia vähän samoista syistä. Vanhoilla naisilla mitä luultavimmin on lemmenluolan lihaksisto todella velttona ja kai se vanhan äijän hajukin on voinut tarttua naiseen, niin parempi kun pysyttelee kaukana niistä. Yleensäkin naisilla taitaa olla ominaishajujen kanssa ongelmia, kun niitä pitää yrittää peittää kauheilla, lähes kissankuselle haisevilla "hajuvesillä".
Daddy issues ainakin mahdollistaa sen
Minä kiinnostuin parikymppisenä nelikymppisestä miehestä. Hänen kanssaan oli helppo olla, hän ei ujostellut itseään tai naisen seuraa, hän ei ollut lapsenomainen, kuten ikäiseni pojat, tuntui, että ihan oli aikuinen mies, joka kohteli myös minua hyvin. Ei esim. koskaan yrittänyt iskeä minua millään ulkonäkökeskeisillä lauseilla. Se oli sellainen kypsä aikuinen suhde, jota ikäisiltäni en saanut.
Kyllä tytöt kaipaa turvallisen hopeaketun syliin.
Omalta kohdaltani sanoisin että jos ei nuorempaa saa. Tai epäilee ettei saisi pidettyä. En ole nuori enää, ja nyt en mitään kuusikymppistä huolisi vaikka viisikymppinen olenkin, olen jo päässyt siihen vaiheeseen että uskon pärjääväni yksinkin jollen mieluista saa.
Ennen ei ollut näin, huolin jokaisen jonka sain ja niitä ei ollut montaa.
VierailijaVierailija kirjoitti:
Mitä vanhempi pukki, sitä kovempi sarvi.
Paitsi että erektio alkaa pehmenemään siinä 30 jälkeen.
Nyt ei puhuta vanhan lätsästä ;)