Miltä tuntui kun näit lapsesi kasvot ensimmäisen kerran?

Itkimme onnesta, kun poika syntyi. Se jäi pääasiallisesti mieleen. Aavistelimme molemmat tyttöä, mutta poikahan sieltä tuli.

-Isi

Kiitos kommemtista! Minä uskon, että hetki on niin liikuttava että itken itsekin.

Ap

Olin sectiossa. kun kuulin lapseni itkun ja hänet nostettiin eteeni kyynel valui silmäkulmasta heti. Tunne oli sanoinkuvaamaton.

Olen itse rv 17. Julkisen rakenneultra on neljän viikon kuluttua, ja silloin normaalisti saisi selville sukupuolen. Kävimme kuitenkin yksityisellä jo selvittämässä asian, koska en olisi malttanut odottaa rakenneultraan. Mutta pointti oli, että saat tietää sukupuolen melko pian. Myös yksityinen on vaihtoehto pikaiselle selvittämiselle.

Odotan samaa, eli tyttäreni näkemistä ensimmäistä kertaa! :)

Päällimmäinen tunne oli helpotus; esikoisen kanssa siksi, että häntä pykättiin kaksi tuntia ulos, kakkosen kanssa siksi, että nyt selvisi 10 minuutilla.

Esikoisesta huomasi heti, että näyttää isältään. Suu oli täsmälleen samalla tavalla mutrulla, on edelleen.

Suurta rakkautta ei syntynyt heti, sitä piti itsekkään ihmisen opetella. Kakkosta en sitten olisikaan halunnut antaa yhtään kenellekään.

En itkenyt vaan olin niin helpottunut kun synnytys oli ohi ja vauva oli hengissä ja terve. Sydänäänet katosi lopussa ja napanuora oli vauvan kaulan ympärillä niin tuli kiire punnata vauva ulos.

Vauva oli tyttö niinkuin olin arvellutkin. Oli pienempi kuin luulin eli vain 2,9kg.

Vauva oli ihan minun ja minun äitini näköinen.

Nauratti kun vauva oli niin ruttuinen ja omituisen näköinen. Kyllähän se ulkonäkö muuttui. :D

Muistan tuon hetken varmasti ikuisesti. Olin nuori, hämmentynyt mutta äärimmäisen onnellinen, kun pitkän odotuksen ja synnytyksen jälkeen hänet nostettiin vatsani päälle.

Hetki oli maaginen, hänellä olivat silmät täysin auki ja katsoimme toisiamme hetken ajan suoraan silmiin. Tuosta hetkestä lähtien olemme lapseni kanssa olleet hyvin läheisiä toisillemme.

Esikoisen syntyessä menin niin väsyneeksi ja kipeäksi, että tuntui tosi tyhjältä. Pikkuhiljaa tuli helpotus siitä, että synnytys oli ohi ja vauva kunnossa ja itse hengissä. Siitä se loputon uupumus alkoi.

Esikoinen syntyi ennenaikaisena, painoi vain 2 kg (lääkärin arvio 3,5 kg:sta heitti siis ”hieman”) ja ajattelin vain, että voi luoja miten pieni se on ja pelkäsin rikkovani hänet kun laittoivat hänet hetkeksi vatsani päälle.

Tokan kanssa panikoin minkä kokoinen sieltä on tulossa ja hän olikin sitten jo reilut 4 kg ja ajattelin, että onpas ruma (oli ihan ruttuinen pullaposki), mutta kaunis tyttö hänestä kehkeytyi 😄

Kuopuksen kanssa oli tosi seesteistä, synnytys oli nopea ja helppo. Katseltiin heti toisiamme niin kuin oltaisiin aina tunnettu, silittelin poskia ja kerroin hänelle, että hänellä on ihan samanlainen nenä kuin veljellään 😄

Esikoisen syntyessä rv 37+4 olin valmistautunut siihen, että vastasyntyneen pää olisi aivan kuhmurainen ja kasvot tuhannella rypyllä, mutta hämmästyin kun sain hänet rinnalleni ja hänellä oli niin pyöreä pää ja sileä iho ja hän katsoikin suoraan silmiin vaikka olin kuullut, että sen ikäisen silmät pyörii kuin hullulla ensimmäiset pari viikkoa. Hän oli niin kaunis, että en meinannut uskoa, että hän oli meidän vauvamme, niin täydellinen. Kätilö sitten kommentoi, että onpas pieni (2900 g/48 cm). Hätkähdin kun omat ajatukseni oli, että miten se sinne mahtui :D

Toinen tyttömme syntyi 2 viikkoa la:n jälkeen. Jotenkin odotin hänen olevan lähes identtinen esikoisen kanssa vaikka olikin melkein kilon isompi niillä viikoilla (3800 g/52 cm). Hänen otsansa oli painunut syvälle ja hän näytti vähän kummalliselta/vihaiselta. Säikähdin vähän, että hitto, rankkaa jos toinen saa olla ruma ja toinen kaunis. Hänellä oli kuitenkin myös kauniit, tarkkaan katsovat silmät ja hän oli myös virkeämpi kuin esikoinen (ja paljon nälkäisempi :D) Alkushokin jälkeen aloin vain odotella, että otsa muuttuisi normaaliksi ja parissa yössähän hän oli yhtä kaunis kuin olin odottanut.

Molemmilla kerroilla reaktioni taisi kuitenkin olla aika vaisu, olin hiljaisen tyytyväinen, en pitänyt kiirettä kun synnytyksen jälkeen kävin itse peseytymässä ja koitin sisäistää missä ollaan. En myöskään osannut heti iloita vauvasta ja luottaa, että kaikki menee nyt hyvin, vaan pelkäsin, että kätilö tiputtaa vauvan lattialle tai retkauttaa sen niskan tai pudotan sen itse sängyltä tai käännyn sen päälle eikä se saa henkeä. Kaikki meni tietenkin hyvin, mutta minua jännitti hirveästi vastasyntyneiden kanssa kun oli niin tärkeä ja hauras, että kaikki huitominen seis tai minä suutun :D

Kun kuulin itkun ensimäisen kerran olin kyllä todella huojentunut koska tiesin että nyt rääkki ja uskomaton kipu oli ohi. Vauva oli heti ensi hetkestä lähtien ihmeellinen ja kaunis ja tuntuihan se oudolta pitkän odotuksen jälkeen viimeinkin nähdä hänet.

Tunsin olevani tieteiselokuvassa. Luulen, että oikean avaruusolennon näkeminen tuntuisi samalta :D

Kun sain kuulla, että on tyttö niin herkistyin. Varmasti olisin herkistynyt jos olisi ollut poikakin. Tieto teki lapsen tulosta jotenkin todellisemman.

Kun näin lapsen kasvot ensimmäisen kerran, olin yllättynyt. En ollut kuvitellut häntä sen näköiseksi. Tyttöni on kuitenkin ihanan näköinen mutta kuvittelin vaan eri näköiseksi. Ei tullut itku.

Toisen lapsen tunsin olevan tyttö niin ajattelin vaan että tiesin! Ja kun näin kasvot niin ajattelin, että ai se onkin noin nätti. Ei tullut itku tälläkään kertaa.

Mutta ihan hirveän onnellinen olin molempien syntymän jälkeen. Oli olo, että on saanut aikaiseksi jotain älyttömän hienoa.

Ulkonäkö oli yllätys. Vauva oli tosi tumma, ja odotin näkeväni vaaleatukkaisen pellavapään. Tummuus johtui siis tummista hiuksista ja töhnästä, ihon väri muutoin vaalea kyllä. Lisäksi näytti tosi hassulta muutenkin siinä juuri synnyttyään. Kasvon piirteet muuttuivat hurjasti ekan kuukauden aikana, ja vuoden iässä tukkakin oli vaihtunut mustasta vaalean ruskeaan.

Hieman erikoista on se, että kun näin raskausaikana unia vauvasta, hän oli tummahiuksinen. Yritin kuitenkin pyyhkiä sitä mielikuvaa pois, sillä me vanhemmat olemme olleet täys blondeja lapsena, joten ajattelin ettei vauvakaan voisi olla mitään muuta. Unet osuivat kuitenkin oikeaan..

Olin erittäin väsynyt ja valvonut pitkään. Olin totta kai onnellinen, kun lapsi syntyi ja vieläpä terveenä, mutta samalla tunsin omituista alakuloa, koska kuvittelin poikani leuassa olevan jotain vikaa (se oli vahvasti taaksepäin vetäytynyt synnytyksestä johtuen).

Kai mä vaan rakastuin.

Esikoista kauhistelin, lapsi oli kuin nyrkkeilyottelussa käynyt. Naama turvoksissa, nenä lytyssä ja myöhemmin kasvoissa oli mustelmia. Toinen lapsi syntyi sektiolla ja näytti heti itseltään.

Lapsilla oli ikää reilusti yli 10 tuntia ennen kuin hoitaja suostui siihen, että saisin heidät nähdä. Sairaalan säännöissä oli, että vauvaa ei vierelle tuoda ennen kuin äiti pystyy kävelemään suihkuun, joten sektiolapsia ei edes näytetty minulle, vaan heidät vietiin pois leikkaussalista ja seuraavana päivänä sain turhaan pyytää moneen kertaan, voisinko heidät nähdä. 2 ihan tervettä täysaikaista poikaa! Eka kerta oli enemmänkin sitä, että yritti napata lapsen hoitajan sylistä itselleen.

Hän ei näyttänyt minulta vaan anopiltani. Se oli ensimmäinen ajatus.