Lue keskustelun säännöt.
Eikö ihmisillä ole enää uteliaisuutta äitiyden (ja isyyden) kokemiseen?
14.03.2019 |
Etenkin äitiydessä uuden elämän luominen on voimallinen kehollinen ja psyykkinen kokemus. Itselläni ei koskaan nuorempana ollut mitään "äitiviettiä" enkä ollut "hoivaajatyyppiä", mutta olin utelias kokemaan miltä raskaana oleminen ja vauvan kanssa oleminen tuntuvat. Tavallaan kasvoin äidiksi sen uteliaisuuden kautta!
En oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua "kantaa oliota sisällään" (HS tänään). Eikö raskaus kokemuksena oikeasti yhtään herätä myönteistä uteliaisuutta? Sitä kun ei voi mitenkään muuten kokea kuin omalla keholla (isä tai muu läheinen tietysti voi ymmärtää jotain myötäelämällä).
Nyt olen kolmen äiti ja ja hoivaajatyyppi ja vahvan äitivietin omaava ihminen. Nuori minäni ei uskoisi tätä! :D
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on kuitenkin aika tavanomainen kokemus naisen elämänkaaressa. Varmasti tärkeä kokijalleen, mutta ei ulkopuoliselle mikään sellainen wau-juttu, kun äideistähän me kaikki ollaan synnytty.
Tottakai. Kuka elää elämäänsä muita varten?
No ei kenenkään pitäisi. Mut ulkoapäinhän lapseton on spesiaalimpi, harvinaisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole uteliaisuutta ap:n mainitsemiin asioihin. En ole myöskään utelias siitä miltä tuntuisi juosta maratoni, murtaa käsi tai kokeilla huumeita. Okei, oon kyl vähän utelias liittyen siihen miltä vaikka ekstaasi tuntuu, mutta itsesuojeluvaisto on voimakkaampi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kehomyönteinen uteliaisuus oli erittäin hyvä lähtökohta matkalla äidiksi. Omasta kehosta ja mielestä kaikki lähtee liikkeelle, ei se ole väärällä tavalla itsekästä. En aluksi todellakaan osannut ajatella minkälainen lapsi olisi omana itsenään, enkä hahmottanut lapsen kasvatusta enkä perhe-elämää elämäni kokonaisuutena millään täydellisellä tavalla, MUTTA kasvatin itseni siihen. Perustin sen. Koska se kiinnosti ja halusin kokea mihin kehoni ja mieleni pystyy. Ehkä minussa sitten oli kaiken aikaa jokin äititietoisuus nupullaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kyllä aina ollut minulle tärkeä asia.
t: Ap
Mä oon harrastanut extreme-urheilua, harjoittanut tietoisuustaitoja ja synnyttänyt. Synnytys oli helppo, kulkee meillä suvussa. Kehokokemukselliselta kannalta nuo kaksi ekaa juttua on avanneet mulle paljon huikeampaa omien rajojen kokemista kuin synnytys. Tosin siihen vaikutti varmaan se malli jonka olin äidilläni oppinut. Erilaisella asenteella olisin ehkä suggeroinut itseni toiseen tilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suurimmalla osalla edelleen on halua. Se vähemmistö on vain alkanut voimaantuessaan pitää kovempaa ääntä itsestään. :D
Jokainen tehköön kuten tahtoo.
Hesarin jutun mukaan 12% lapsentekoiässä olevista ihmisistä ei halua lapsia, loput haluaa. Tätä palstaa lukiessa kyllä usein tuntuu että ne prosentit on toisin päin, sen verran paljon tänne on pesiytynyt äärettömän lapsi-ja perhevihamielistä porukkaa.
Se on n. 15 % ja kaupunkilaisissa js sinkuissa vielä selvästi enemmän.
En ole kiinnostunut. Saan parillasadalla tuhannella aika paljon mielekkäämpiäkin kokemuksia kuin isyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä hankin uteliaisuudesta ja miehen halusta lapsen. Vihasin raskautta ja tietyllä tavalla vihaan lastani. En koe mitään rakkauden tunteita. Pilasi mun uran, kehon ja talouden. Lapsi asuu isällään, koska minä en koe häntä kohtaan mitään positiivista.
Pitää olla harvinaisen tyhmä, että ei osaa aavistaakaan, ettei kykene rakastamaan omaa lastaan. Useimmat ovat uteliaita, mutta vaaditaan vähän enemmänkin, jotta lapsi hankitaan. Kuten vahva tunne, että haluaa rakastaa ja hoitaa lasta. Se yleensä vasta herättää sen uteliaisuuden ryhtyä koko hommaan. Mutta keksikää velat lisää kauhujuttuja. Seuraava kommentti: "ihan tosiasioita, minunkin äitini oli psykokiduttaja ja vihasi meitä ja siksi en ikinä hanki lapsia kun ei voi aavistaa josko itsekin olisi omia lapsia kohtaan psykokiduttaja" Niin varmaan joo....................
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei mielestäni ole yksiköissä vaan yhteiskunnassa. Itselläni on yksi, toivottu, hartaasti odotettu, rakas lapsi. Hän on minulle elämässä tärkeintä. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset eivät ole suin päin synkemmässä lasten tekoon.
Syyt:
1) Avioero on liian helppo saada ja liian hyväksyttyä sosiaalisesti. Toisen vanhemman on helppo luistaa kaikesta ja lähteä matkoihinsa eikä kukaan edes ihmettele asiaa. Pieni lapsi joutuu siinä välissä sitten venymään, paukkumaan, tasapainoilemaan, kum välillä se lähtenyt vanhempi haluaa leikkiä kotia ja välillä taas ei.
2) Vakituista työpaikkaa on vaikea saada. Jos sen saa, se on pahimmassa tapauksessa kaukana kotoa tai vuorotyötä, mikä on lapsen kannalta kurja tilanne. Eli töitä joko ei ole tai sitten ne eivät jousta lapsiperheen elämän tahdissa.
3) Hyviä päivähoitopaikkoja on liian vähän. Pelkästään omassa asuinkunnassa on kahden päiväkodin verran lapsia ilman hoitopaikkaa oman kunnan alueella. Päivähoito ei myöskään jousta tarpeeksi työelämän vaatimusten mukaan.
4) Kun lapsi kasvaa, alkaa ongelmat koulun kanssa. Erot koulujen välillä ovat kasvamassa eli lähikoulu ei aina ole paras koulu. Eikä kouluissa puututa tarpeeksi ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen. Itsekin harkitsen muuttamista alueelle, jossa on hyvä, pieni, turvallinen koulu.
5) Ihmiset eivät ole tottuneet enää jousta.aan elämässään toisten mukaan. Esimerkiksi minä olen nyt pienen lapsen yh. En ehdi enää harrastaa aktiivisesti niitä asioita, joita tein ennen lasta. Minulle se on ok, harrastan nyt lapsen kanssa lasten juttuja ja mahdollisten hänen harrastamistaan. En ole ihan nuori enää, pystyn hyvin sopeutumaan ajatukseen, että nyt noin 14 vuotta omistaisin lapsen tekemisille ja sitten voin taas mennä ja tehdä omia juttujani. Ymmärrän, että nuoremmille äideille tämä voi olla haastavampaa.
Minusta suurin osa näistä seikoista ei ole yksilöiden vika vaan yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat liikaa lapsiperheiden asemaa. Siksi ymmärrän, että monet jopa pelkää tehdä lasta. Vaikka voin sanoa, että se etuoikeus, että saa varttua yhdessä oman lapsensa kanssa, on parasta, mitä kenellekään voi tapahtua ja oikeasti kaiken arvoista,!
Word! Mun mielestä tää kiteytti hyvin syntyvyyden laskuun liittyvät ongelmat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kiinnostunut. Saan parillasadalla tuhannella aika paljon mielekkäämpiäkin kokemuksia kuin isyyden.
köyhä jos ne kokemukset ovat tuosta kiinni, 18 v aikana koko elintaso on kiinni tuosta. Hyvä sitten pysyä velana.
No mitä tuohon kehopositiiviseen uteliaisuuteen tulee, niin mä olin aina odottanut raskaana olemista, koska mun mielestä raskaana olevat naiset on niin kauniita, hehkuvia, jne. Odotin oikeasti että on mun elämän parasta aikaa. Ja p***n nakit! Mitä hienoa siinä on että ensin on kolme kuukautta krapulainen olo, sitten kolme kuukautta sitä "energistä keskiraskautta" jolloin ihmiset odottaa että sä oot onnes kukkuloilla samalla kun sulla vaan eri raskausoireiden kirjo lisääntyy. Lisäksi kasvava vatsa tekee susta ihmisten silmissä pelkän kävelevän mahan jota kaikilla on oikeus kommentoida. Loppuraskaus on ihan puhdasta helvettiä kun yöunet menee, kaikki kivut vaivaa, jne. Siitä synnytyksestä nyt enää puhumattakaan.
Lapseni on ihana ja rakastan häntä yli kaiken. Tämä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä kuule paljoa yhteydet kiinnosta 20 vuotta kestävään n. 150.000 € velkasuhteeseen. Ja tuo on VAIN yhden riesan hinta, niitä kun tyhmyyksissäsi hankit useamman niin voi olla varma että elämä on täyttä Goatse :a HC-levelillä.
Mulla on 5 lasta ja tuo 150 000 ei riitä mihinkään! Ruokalaskukin on yli 2000e kuussa.
Mutta, tätä varten pitää olla molemmilla puolisoilla hyvä koulutus ja hyväpalkkainen työ. Juuri laskin että vuosi hoitovapaata maksaa mulle 50 000e ansiomenetystä (tuo on viuoden nettopalkka) ja lisäksi 30 000e säästöjen purkua koska jollain pitää elää. Viiden lapsen hoitaminen kotona 2 v ikään on maksanut jo yli 400 000. Yksi lapsi aikuiseksi on läemmäs 300 000 hankintojen osalta.
Ilman lapsia olisin rikas rahallisesti, mutta lasten kanssa olen rikas elämänsisällöllisesti!
No se on hyvä että, edes joku näistä kilipää akoista pystyy myöntämään kuinka vtun kalliita ne kersat lopun viimein ovat. Ja tätä vastaaja ei tod. voi kutsua kilipääksi, eikä ole tarkoituskaan vaan näitä muita jotka ulizevat että "ei ne kersat mitään maksa, niistähän jopa saa rahaa".
Vierailija kirjoitti:
Köyhät ja epäonnistujat tekevät vähiten lapsia. Näkyy aika hyvin tämän palstan demografia vastauksissa.
Kyllä se on juuri, valitettavasti ne köyhät ja epäonnistujat, juuri se heikko aines joka sikiää kuin kanit. Kun sillä pystyy välttelemään kivasti vastuuta ja töissäkäyntiä. On helpompaa porsia yhteiskunnan piikkiin ja lojua kämpillä. Jos et ole edes uutisia seurannut, niin meillähän on juuri siitä syystä massiivisia talousongelmia kun se parempi, tolkku aines ei lisäänny vaan juuri se joka ei saisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä olisi mies loistavilla geeneillä valmiina hedelmöittämään naisen kuin naisen. Todistetusti ammun vain hyvälaatuista tavaraa, sillä sen verran hyvällä mahiksella on lapsia siunaantunut.
Töissä en kuitenkaan käy, koska vietän leppoisaa elämää tuilla eläen, sekä hieman pimeitä hommia tehden. Minusta ei siis elättäjää saa.
32v, 185cm/90kg, lihaksikas kroppa, komea muutenkin kuin omasta mielestäni, ei mitään päihde -tai mt-ongelmia, peruskoulu ysin keskiarvolla, rauhallinen luonne.
Tervetuloa Tikkurilaan siitettäväksi
Itse Tixin SiitosSonni ! Ei paha, ei paha.
fghdfgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä kuule paljoa yhteydet kiinnosta 20 vuotta kestävään n. 150.000 € velkasuhteeseen. Ja tuo on VAIN yhden riesan hinta, niitä kun tyhmyyksissäsi hankit useamman niin voi olla varma että elämä on täyttä Goatse :a HC-levelillä.
Jos mittaat kaikkea vain rahassa, niin hyvä onkin ettet lisäänny.
Niin kauan kun on pakko raataa perseruvella ja maksaa päämärkänä veroja tähän prkeleen konkurssipesään nimeltä Suoli, niin voi olla aivan varma että ei ole pelkoa että tuollaista riippakiveä alkaisin perässäni haalaamaan. Voit nukkua tukieurojen takaamia yöuniasi aivan huoletta. Kyllä me muut käydään töissä ja maksetaan sinunkin porsimiset, niin voit kokea tuota aiheetonta ylemmyydentuntoasi kaikessa rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei mielestäni ole yksiköissä vaan yhteiskunnassa. Itselläni on yksi, toivottu, hartaasti odotettu, rakas lapsi. Hän on minulle elämässä tärkeintä. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset eivät ole suin päin synkemmässä lasten tekoon.
Syyt:
1) Avioero on liian helppo saada ja liian hyväksyttyä sosiaalisesti. Toisen vanhemman on helppo luistaa kaikesta ja lähteä matkoihinsa eikä kukaan edes ihmettele asiaa. Pieni lapsi joutuu siinä välissä sitten venymään, paukkumaan, tasapainoilemaan, kum välillä se lähtenyt vanhempi haluaa leikkiä kotia ja välillä taas ei.
2) Vakituista työpaikkaa on vaikea saada. Jos sen saa, se on pahimmassa tapauksessa kaukana kotoa tai vuorotyötä, mikä on lapsen kannalta kurja tilanne. Eli töitä joko ei ole tai sitten ne eivät jousta lapsiperheen elämän tahdissa.
3) Hyviä päivähoitopaikkoja on liian vähän. Pelkästään omassa asuinkunnassa on kahden päiväkodin verran lapsia ilman hoitopaikkaa oman kunnan alueella. Päivähoito ei myöskään jousta tarpeeksi työelämän vaatimusten mukaan.
4) Kun lapsi kasvaa, alkaa ongelmat koulun kanssa. Erot koulujen välillä ovat kasvamassa eli lähikoulu ei aina ole paras koulu. Eikä kouluissa puututa tarpeeksi ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen. Itsekin harkitsen muuttamista alueelle, jossa on hyvä, pieni, turvallinen koulu.
5) Ihmiset eivät ole tottuneet enää jousta.aan elämässään toisten mukaan. Esimerkiksi minä olen nyt pienen lapsen yh. En ehdi enää harrastaa aktiivisesti niitä asioita, joita tein ennen lasta. Minulle se on ok, harrastan nyt lapsen kanssa lasten juttuja ja mahdollisten hänen harrastamistaan. En ole ihan nuori enää, pystyn hyvin sopeutumaan ajatukseen, että nyt noin 14 vuotta omistaisin lapsen tekemisille ja sitten voin taas mennä ja tehdä omia juttujani. Ymmärrän, että nuoremmille äideille tämä voi olla haastavampaa.
Minusta suurin osa näistä seikoista ei ole yksilöiden vika vaan yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat liikaa lapsiperheiden asemaa. Siksi ymmärrän, että monet jopa pelkää tehdä lasta. Vaikka voin sanoa, että se etuoikeus, että saa varttua yhdessä oman lapsensa kanssa, on parasta, mitä kenellekään voi tapahtua ja oikeasti kaiken arvoista,!
Älä sinä tule kertomaan minulle, mikä on parasta, mitä minulle voisi tapahtua. Toki osa ei hanki lasta jonkin/joidenkin yllämainittujen syiden takia, mutta on se kumman vaikeaa näköjään uskoa, että kaikki eivät halua lasta tai ydinperhettä. Tai edes parisuhdetta. Alkaa hermo jo mennä tähän, että kun puhutaan vapaaehtoisesti lapsivapaista ihmisistä niin ei jotenkin sisäistetä, että he eivät yksinkertaisesti halua lapsia eikä sillä ole mitään tekemistä yllämainittujen syiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En ole kiinnostunut. Saan parillasadalla tuhannella aika paljon mielekkäämpiäkin kokemuksia kuin isyyden.
Samma här. Voi sanoa rehellisesti että, sillä summalla saa _AIVAN _ HELEVETIN _ PALJON _ MIELEKKÄÄMPIÄ _ KOKEMUKSIA. Monta, sekä paljon niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä hankin uteliaisuudesta ja miehen halusta lapsen. Vihasin raskautta ja tietyllä tavalla vihaan lastani. En koe mitään rakkauden tunteita. Pilasi mun uran, kehon ja talouden. Lapsi asuu isällään, koska minä en koe häntä kohtaan mitään positiivista.
Pitää olla harvinaisen tyhmä, että ei osaa aavistaakaan, ettei kykene rakastamaan omaa lastaan. Useimmat ovat uteliaita, mutta vaaditaan vähän enemmänkin, jotta lapsi hankitaan. Kuten vahva tunne, että haluaa rakastaa ja hoitaa lasta. Se yleensä vasta herättää sen uteliaisuuden ryhtyä koko hommaan. Mutta keksikää velat lisää kauhujuttuja. Seuraava kommentti: "ihan tosiasioita, minunkin äitini oli psykokiduttaja ja vihasi meitä ja siksi en ikinä hanki lapsia kun ei voi aavistaa josko itsekin olisi omia lapsia kohtaan psykokiduttaja" Niin varmaan joo....................
Niin, minulla nimenomaan ei ole sitä hakua kasvattaa lasta. Siksi ei ole uteliaisuuttakaan. Mikä on pointtisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on nykyään vaihtoehtoja, siksi lasten tekeminen ei houkuta.
Raskaus oli vaikeaa aikaa, hormonit heittelehti ja elämäntilanne oli muutenkin vaikea. Tiesin alusta asti, että kasvatan lapsen pitkälti yksin. Halusin kuitenkin muutoksen elämääni, tarkoituksen. En ole koskaan ollut niin onnellinen, kun sain lapsen syliini. Lapsissa on uusi elämä, uusi mahdollisuus. Tiedän, että jotain jää jälkeeni elämään, kun joskus lähden tästä maailmasta.
Kaikki muu tuntuu toissijaisemmalta kuin äitiys.Hormonit heittelehti? Mitä tuo tarkoittaa? Raskaus on täysin normaalia työntekoaikaa. Raskauden huomaa vain mahasta.
Olin tosi masentunut ja ahdistunut ajoittain. Tuntui, että kehoon on tunkeutunut jokin vieras olento, joka vie kaikki voimat. Olin myös aika ajoin väsynyt, olisin voinut nukkua kokoajan. Lisäksi raskaana on liitoskipuja ja ja rinnat turpoaa. Liikkuminen on vaikeaa, varsinkin loppuaikana. Ja synnytys...En halua edes ajatella sitä, luulin, että en selviä siitä. Raskaana olo ei ollut kyllä yhtään kivaa. Kiitti, kun muistutit, miten vaikeaa se loppujen lopuksi oli. Ei kannata miettiä enää uutta lasta.
Vierailija kirjoitti:
Minä hankin uteliaisuudesta ja miehen halusta lapsen. Vihasin raskautta ja tietyllä tavalla vihaan lastani. En koe mitään rakkauden tunteita. Pilasi mun uran, kehon ja talouden. Lapsi asuu isällään, koska minä en koe häntä kohtaan mitään positiivista.
Todella, siis todella typerä syy hankkia lapsi. Sääliksi käy lapsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä hankin uteliaisuudesta ja miehen halusta lapsen. Vihasin raskautta ja tietyllä tavalla vihaan lastani. En koe mitään rakkauden tunteita. Pilasi mun uran, kehon ja talouden. Lapsi asuu isällään, koska minä en koe häntä kohtaan mitään positiivista.
Todella, siis todella typerä syy hankkia lapsi. Sääliksi käy lapsesi.
Onhan tuo typerä syy, mutta ihmiset on laumaeläimiä, ja jotkut ei jaksa jatkuvaa painostusta.
Te lapsia hankkineet ette tajua miten kova se painostus on lapsesta asti, miten se kuulostaa uhkaukselta, kun kuuntelet pienestä asti "mieli muuttuu, mieli muuttuu" ja sinulle tungetaan jotain vauvanukkeja lahjoina. Kuulet joka puolelta koko elämäsi miten olet mielisairas, se mieli muuttuu, et omista kehoasi, vaan se on lapsille jne.
Jotkut ei vaan jaksa enää, varsinkin, jos se oma mies alkaa osallistua tuohon painostukseen.
No tuoltahan se ulkopuolisen silmiin näyttää, kun joku hehkuttaa lastaan ja omaa ihmeellistä muutostaan. Ulkopuolisesta taas lapsi ja äiti vaikuttavat samalta kuin miljoonat muut.