Lue keskustelun säännöt.
Eikö ihmisillä ole enää uteliaisuutta äitiyden (ja isyyden) kokemiseen?
14.03.2019 |
Etenkin äitiydessä uuden elämän luominen on voimallinen kehollinen ja psyykkinen kokemus. Itselläni ei koskaan nuorempana ollut mitään "äitiviettiä" enkä ollut "hoivaajatyyppiä", mutta olin utelias kokemaan miltä raskaana oleminen ja vauvan kanssa oleminen tuntuvat. Tavallaan kasvoin äidiksi sen uteliaisuuden kautta!
En oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua "kantaa oliota sisällään" (HS tänään). Eikö raskaus kokemuksena oikeasti yhtään herätä myönteistä uteliaisuutta? Sitä kun ei voi mitenkään muuten kokea kuin omalla keholla (isä tai muu läheinen tietysti voi ymmärtää jotain myötäelämällä).
Nyt olen kolmen äiti ja ja hoivaajatyyppi ja vahvan äitivietin omaava ihminen. Nuori minäni ei uskoisi tätä! :D
Kommentit (123)
Monet lapsettomat voivat henkisesti hyvin huonosti ja kokevat kaiken olevan huonoa, pahaa ja koko ajan menossa huonompaan suuntaan. Ehkä on parempi, ettei mielenterveysongelmaiset tosiaan lapsia hanki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuden elämän luominen ei ole positiivinen asia. Sillä kun tulee luoneeksi kirjaimellisesti elämän mitalta kärsimystä myös. Kun ei hanki lasta, jää yhden ihmisen sairaudet, sydänsurut, ahdistus ja kuolema kokematta. Ja kukaan ei surkuttele sitä, ettei ole syntynyt, kun ei kerran ole ketään, joka jäisi elämästä paitsi.
Ikävää, jos sinulle elämä tuntuu tuolta. Älä kuitenkaan viitsi kuvitella, että tuollaiset tuntemukset olisivat yleisiä muiden kuin masentuneiden keskuudessa!
Siis eihän tämä liity mitenkään tuntemuksiin. Kyseessä on looginen tosiasia. Et ole kuullut kärsimyksen epäsymmetriasta?
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei mielestäni ole yksiköissä vaan yhteiskunnassa. Itselläni on yksi, toivottu, hartaasti odotettu, rakas lapsi. Hän on minulle elämässä tärkeintä. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset eivät ole suin päin synkemmässä lasten tekoon.
Syyt:
1) Avioero on liian helppo saada ja liian hyväksyttyä sosiaalisesti. Toisen vanhemman on helppo luistaa kaikesta ja lähteä matkoihinsa eikä kukaan edes ihmettele asiaa. Pieni lapsi joutuu siinä välissä sitten venymään, paukkumaan, tasapainoilemaan, kum välillä se lähtenyt vanhempi haluaa leikkiä kotia ja välillä taas ei.
2) Vakituista työpaikkaa on vaikea saada. Jos sen saa, se on pahimmassa tapauksessa kaukana kotoa tai vuorotyötä, mikä on lapsen kannalta kurja tilanne. Eli töitä joko ei ole tai sitten ne eivät jousta lapsiperheen elämän tahdissa.
3) Hyviä päivähoitopaikkoja on liian vähän. Pelkästään omassa asuinkunnassa on kahden päiväkodin verran lapsia ilman hoitopaikkaa oman kunnan alueella. Päivähoito ei myöskään jousta tarpeeksi työelämän vaatimusten mukaan.
4) Kun lapsi kasvaa, alkaa ongelmat koulun kanssa. Erot koulujen välillä ovat kasvamassa eli lähikoulu ei aina ole paras koulu. Eikä kouluissa puututa tarpeeksi ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen. Itsekin harkitsen muuttamista alueelle, jossa on hyvä, pieni, turvallinen koulu.
5) Ihmiset eivät ole tottuneet enää jousta.aan elämässään toisten mukaan. Esimerkiksi minä olen nyt pienen lapsen yh. En ehdi enää harrastaa aktiivisesti niitä asioita, joita tein ennen lasta. Minulle se on ok, harrastan nyt lapsen kanssa lasten juttuja ja mahdollisten hänen harrastamistaan. En ole ihan nuori enää, pystyn hyvin sopeutumaan ajatukseen, että nyt noin 14 vuotta omistaisin lapsen tekemisille ja sitten voin taas mennä ja tehdä omia juttujani. Ymmärrän, että nuoremmille äideille tämä voi olla haastavampaa.
Minusta suurin osa näistä seikoista ei ole yksilöiden vika vaan yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat liikaa lapsiperheiden asemaa. Siksi ymmärrän, että monet jopa pelkää tehdä lasta. Vaikka voin sanoa, että se etuoikeus, että saa varttua yhdessä oman lapsensa kanssa, on parasta, mitä kenellekään voi tapahtua ja oikeasti kaiken arvoista,!
Tuo oli hyvä koonti yhteiskunnallisista realiteeteista, jotka asiaan liittyvät. Nuo kaikki vaikeudet ja joustamattomuudet filosofisemmin kiteytettynä: yhteiskunta ei arvosta uutta elämää luovaa voimaa, josta sen toiminta kuitenkin on lopulta riippuvainen.
Ei ole uskallusta. Yksi maailman luonnollisimmista asioista, lisääntyminen, on tullut liian pelottavaksi monista eri syistä monien mielestä.
Surullista.
Naisilla on nykyään vaihtoehtoja, siksi lasten tekeminen ei houkuta.
Raskaus oli vaikeaa aikaa, hormonit heittelehti ja elämäntilanne oli muutenkin vaikea. Tiesin alusta asti, että kasvatan lapsen pitkälti yksin. Halusin kuitenkin muutoksen elämääni, tarkoituksen. En ole koskaan ollut niin onnellinen, kun sain lapsen syliini. Lapsissa on uusi elämä, uusi mahdollisuus. Tiedän, että jotain jää jälkeeni elämään, kun joskus lähden tästä maailmasta.
Kaikki muu tuntuu toissijaisemmalta kuin äitiys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä uskovaisilla on kiinnostusta, lisäännymme mielellämme jos se on Herran tahto <3
Miksi tästä lapsettomuudesta pitää vänkätä nyt? Väestöstä kautta aikojen viidesosa on jäänyt lapsettomaksi, ei mitään uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köyhät ja epäonnistujat tekevät vähiten lapsia. Näkyy aika hyvin tämän palstan demografia vastauksissa.
Täällä olisi mies loistavilla geeneillä valmiina hedelmöittämään naisen kuin naisen. Todistetusti ammun vain hyvälaatuista tavaraa, sillä sen verran hyvällä mahiksella on lapsia siunaantunut.
Töissä en kuitenkaan käy, koska vietän leppoisaa elämää tuilla eläen, sekä hieman pimeitä hommia tehden. Minusta ei siis elättäjää saa.
32v, 185cm/90kg, lihaksikas kroppa, komea muutenkin kuin omasta mielestäni, ei mitään päihde -tai mt-ongelmia, peruskoulu ysin keskiarvolla, rauhallinen luonne.
Tervetuloa Tikkurilaan siitettäväksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme biologisina olentoina täällä lisääntymistä varten, kaikki muu on omaa keksintöämme ja aika pahasti on ilmeisesti vieraannuttu jo siitä perustehtävästä. Tämä aika tuottaa liikaa rikkinäisiä ihmisiä, jotka eivät näe jälkikasvussa mitään positiivista ja keskittyvät vain oman pienen kuplansa hivelyyn. Kehittyneissä maissahan tämä ilmiö elää, ei niissä maissa missä ollaan vielä vahvasti yhteydessä perusasioihin.
Onhan se toisaalta hyvä, jarruttaa vähän väestönkasvua ja ehkä tämä on joku väistämätön vaihe ihmiskunnan kehityksessä. Jos kehittymättömien maiden väestömassat eivät hukuta meitä alleen ja vie kehitystä taaksepäin, tulevaisuudessa varmaankin kaikki lisääntyminen on koneellista ja yhteiskunnan tarpeisiin räätälöityä.
Vierailija kirjoitti:
No eipä kuule paljoa yhteydet kiinnosta 20 vuotta kestävään n. 150.000 € velkasuhteeseen. Ja tuo on VAIN yhden riesan hinta, niitä kun tyhmyyksissäsi hankit useamman niin voi olla varma että elämä on täyttä Goatse :a HC-levelillä.
Jos mittaat kaikkea vain rahassa, niin hyvä onkin ettet lisäänny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdallani olen ollut ikäänkuin virran vietävänä. En erityisemmin suunnitellut raskaaksi tuloa. Monet miettii vuosikausia perheen perustamista, säästävät rahaa, ostavat sopivan talon, miettivät työkuviot valmiiksi. Minä en oikeastaan miettinyt mitään noista, ja silti asiat menivät ihan hyvin. Ehkä eniten rasitti se, että yhtäkkiä ei ollut yhtään omaa aikaa ja tilaa, ja tietysti vauva-aika on yllättävän rankka yöheräämisineen.
Ajattelin vain, että nyt tämä lapsi haluaa tulla maailmaan ja asioilla on kyllä tapana järjestyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut uteliaisuutta ja olen kokenut äitiyden samaan tapaan kuin ap. Mielestäni nykyaikana monet naiset luopuvat vapaaehtoisesti vahvuudestaan suhteessa miehiin ja yhteisten lasten saamiseen. Heidän kehollinen vahvuus, joka vaikuttaa myös heidän psyykkeeseensä ja seksuaalisuuteensa on äitiys. Nainen kokee muodonmuutoksia aivan niinkuin perhonenkin, jos vain antaa sille mahdollisuuden. Nainen nousee siivilleen ja tarvitaan vahva mies, joka kestää nähdä naisensa kokonaisena, kauniina, vahvana ja toimivana oman elämänsä subjektina.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kehomyönteinen uteliaisuus oli erittäin hyvä lähtökohta matkalla äidiksi. Omasta kehosta ja mielestä kaikki lähtee liikkeelle, ei se ole väärällä tavalla itsekästä. En aluksi todellakaan osannut ajatella minkälainen lapsi olisi omana itsenään, enkä hahmottanut lapsen kasvatusta enkä perhe-elämää elämäni kokonaisuutena millään täydellisellä tavalla, MUTTA kasvatin itseni siihen. Perustin sen. Koska se kiinnosti ja halusin kokea mihin kehoni ja mieleni pystyy. Ehkä minussa sitten oli kaiken aikaa jokin äititietoisuus nupullaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kyllä aina ollut minulle tärkeä asia.
t: Ap
Sinun kehosi on välikappale luomistyölle. Sinä et luo mitään, kun lapsi kasvaa sisälläsi ja syntyy kehostasi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä olisi mies loistavilla geeneillä valmiina hedelmöittämään naisen kuin naisen. Todistetusti ammun vain hyvälaatuista tavaraa, sillä sen verran hyvällä mahiksella on lapsia siunaantunut.
Töissä en kuitenkaan käy, koska vietän leppoisaa elämää tuilla eläen, sekä hieman pimeitä hommia tehden. Minusta ei siis elättäjää saa.
32v, 185cm/90kg, lihaksikas kroppa, komea muutenkin kuin omasta mielestäni, ei mitään päihde -tai mt-ongelmia, peruskoulu ysin keskiarvolla, rauhallinen luonne.
Tervetuloa Tikkurilaan siitettäväksi
Kiva kuulla, että kaikki eivät ole niin suunnitelmallisia. Toivottavasti löydät jonkun kainokaisen. Minä en ole nyt vapaana, muuten olisin tullut katsastamaan, minkälainen tapaus siellä on 😄
Mulla ainakin on kolme oikein hyvää syytä:
- lapsuudenkotini, jossa isä alkoholisoitui (= ei vähitellen ottanut mitään vastuuta perheestä ja kodista)
- äitini, joka ilmeisesti oli äärettömän pettynyt meihin kolmeen, koskapa hänen päähuvinsa oli nöyryyttää meitä julkisesti ja sitä paitsi oli aivan selvää, että hänen mielestään meidän lasten vastuulla oli hänen pitämisensä hyvällä tuulella (Mission Impossible kyllä)
- sisareni piti ilmeisesti elämäntehtävänään todistaa, että hän kyllä pystyisi luomaan ns. normaalin perheen, vaikka tuli niin huonoista oloista. Lapset hän tuntuu hankkineen lähinnä tätä todistamaan, ja pääsi siten toteuttamaan komentelunhaluaan. Tosin aviomies nro 1 kyllästyi, kun häntäkin komenneltiin samaan tahtiin. Nopeasti sitten eron jälkeen aviomies nro 2 ja vielä yksi lapsi, eli yhteensä neljä. Kävin silloin tällöin kotikonnuillani ja heti siskoni oli kärkkymässä minua lapsenvahdiksi, että hän pääsisi vähän viettämään "omaa aikaa" tai "laatuaikaa siipan kanssa".
Kaiken tämän nähtyäni ja koettuani en todellakaan tunne mitään katumusta päätettyäni olla hankkimatta omaa jälkikasvua.
Lopettakaa tuo lisääntymisen romantisointi.
Ei ennen oltu jotenkin "luonnollisia" ja työnnetty lapsia ulos sen takia. Ei ollut ehkäisyä.
Syntyneitä, ei haluttuja, lapsia m.urhattiin hukuttamalla suohon.
Onneksi nykyään on ehkäisy, perhesuunnittelu, ja abortit. Ei tarvitse hukuttaa jo syntyneitä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo lisääntymisen romantisointi.
Ei ennen oltu jotenkin "luonnollisia" ja työnnetty lapsia ulos sen takia. Ei ollut ehkäisyä.
Syntyneitä, ei haluttuja, lapsia m.urhattiin hukuttamalla suohon.
Onneksi nykyään on ehkäisy, perhesuunnittelu, ja abortit. Ei tarvitse hukuttaa jo syntyneitä lapsia.
Niin, ja niissä ihanan luonnollisissa kehitysmaissa, joita tässä ketjussa on myös palvottu jonain esikuvana, murhataan valtavat määrät lapsia.
Ottakaa selville miten lapsia haudataan mm. elävältä, jotta niistä päästään eroon.
Ihanan luonnollista ja tavoiteltavaa....
Kyllä, olisi uteliaisuutta. Pidän lapsista. Tilannekin kaiken muun suhteen on sopiva. Pelkään vaan niin paljon synnytystä, kipua, repeämistä, komplikaatioita ja sitä, että jonkun tämmöisen sattuessa yhteiskunnalla ei enää kiinnostakaan jälkihoito, että eipä minusta varmaan siihen ole.