Eikö ihmisillä ole enää uteliaisuutta äitiyden (ja isyyden) kokemiseen?

Minusta kehomyönteinen uteliaisuus oli erittäin hyvä lähtökohta matkalla äidiksi. Omasta kehosta ja mielestä kaikki lähtee liikkeelle, ei se ole väärällä tavalla itsekästä. En aluksi todellakaan osannut ajatella minkälainen lapsi olisi omana itsenään, enkä hahmottanut lapsen kasvatusta enkä perhe-elämää elämäni kokonaisuutena millään täydellisellä tavalla, MUTTA kasvatin itseni siihen. Perustin sen. Koska se kiinnosti ja halusin kokea mihin kehoni ja mieleni pystyy. Ehkä minussa sitten oli kaiken aikaa jokin äititietoisuus nupullaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kyllä aina ollut minulle tärkeä asia.

t: Ap

yöääx.

Evvk, lasten teko.

- nyt jo turvallisesti ohi sen iän. Ja onnellisesti. Elämä on mulle laiffii.

Ei herätä.

Siinä, oletko nyt tyytyväinen? Mitä halusit kuulla?

Ei herätä uteliaisuutta eikä kiinnostusta. En mielestäni pidä mitään melua tästä asiasta. Kaikki eivät vain halua lapsia, ei siinä ole mitään epänormaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ei herätä.

Siinä, oletko nyt tyytyväinen? Mitä halusit kuulla?

Ap halusi kuulla:

"Totta, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Onhan se ihmeellistä että kehoni voisikin luoda jotain niin mahtavaa kuin uuden ihmisen. Ja sit se ihminen olisikin kopio minusta ja rakkaasta!! Ihan uusi näkökulma joka mulle höpsölle ei ole ikinä tullut mieleen, hi hi. Hei kiitos miljoonasti, tajusin juuri että tätähän minäkin haluan! Ei vaan voi jättää tilaisuutta käyttämättä, mähän olen kans utelias ihminen joka ei pelkää haasteita, voi vitsi mistä meinasin jäädä paitsi. Ap olet nero!!!111"

Vierailija kirjoitti:

Minusta kehomyönteinen uteliaisuus oli erittäin hyvä lähtökohta matkalla äidiksi. Omasta kehosta ja mielestä kaikki lähtee liikkeelle, ei se ole väärällä tavalla itsekästä. En aluksi todellakaan osannut ajatella minkälainen lapsi olisi omana itsenään, enkä hahmottanut lapsen kasvatusta enkä perhe-elämää elämäni kokonaisuutena millään täydellisellä tavalla, MUTTA kasvatin itseni siihen. Perustin sen. Koska se kiinnosti ja halusin kokea mihin kehoni ja mieleni pystyy. Ehkä minussa sitten oli kaiken aikaa jokin äititietoisuus nupullaan. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kyllä aina ollut minulle tärkeä asia.

t: Ap

Lasten ja nuorten hyvinvointi on myös minulle tärkeä asia. Välitän jo olemassa olevista lapsista ja nuorista, en halua luoda lisää lapsia ja nuoria voimaan pahoin, mikä olisi väistämätön seuraus tästä ”uteliaisuudesta”.

Kyllä se varmaan uteliaisuus heräsi ensimmäisen kohdalla. Toinen on nyt tulossa, mutta raskaus aikaa inhoan, haluaisin vain heti sen vauvan.

Ongelma ei mielestäni ole yksiköissä vaan yhteiskunnassa. Itselläni on yksi, toivottu, hartaasti odotettu, rakas lapsi. Hän on minulle elämässä tärkeintä. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset eivät ole suin päin synkemmässä lasten tekoon.

Syyt:

1) Avioero on liian helppo saada ja liian hyväksyttyä sosiaalisesti. Toisen vanhemman on helppo luistaa kaikesta ja lähteä matkoihinsa eikä kukaan edes ihmettele asiaa. Pieni lapsi joutuu siinä välissä sitten venymään, paukkumaan, tasapainoilemaan, kum välillä se lähtenyt vanhempi haluaa leikkiä kotia ja välillä taas ei.

2) Vakituista työpaikkaa on vaikea saada. Jos sen saa, se on pahimmassa tapauksessa kaukana kotoa tai vuorotyötä, mikä on lapsen kannalta kurja tilanne. Eli töitä joko ei ole tai sitten ne eivät jousta lapsiperheen elämän tahdissa.

3) Hyviä päivähoitopaikkoja on liian vähän. Pelkästään omassa asuinkunnassa on kahden päiväkodin verran lapsia ilman hoitopaikkaa oman kunnan alueella. Päivähoito ei myöskään jousta tarpeeksi työelämän vaatimusten mukaan.

4) Kun lapsi kasvaa, alkaa ongelmat koulun kanssa. Erot koulujen välillä ovat kasvamassa eli lähikoulu ei aina ole paras koulu. Eikä kouluissa puututa tarpeeksi ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen. Itsekin harkitsen muuttamista alueelle, jossa on hyvä, pieni, turvallinen koulu.

5) Ihmiset eivät ole tottuneet enää jousta.aan elämässään toisten mukaan. Esimerkiksi minä olen nyt pienen lapsen yh. En ehdi enää harrastaa aktiivisesti niitä asioita, joita tein ennen lasta. Minulle se on ok, harrastan nyt lapsen kanssa lasten juttuja ja mahdollisten hänen harrastamistaan. En ole ihan nuori enää, pystyn hyvin sopeutumaan ajatukseen, että nyt noin 14 vuotta omistaisin lapsen tekemisille ja sitten voin taas mennä ja tehdä omia juttujani. Ymmärrän, että nuoremmille äideille tämä voi olla haastavampaa.

Minusta suurin osa näistä seikoista ei ole yksilöiden vika vaan yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat liikaa lapsiperheiden asemaa. Siksi ymmärrän, että monet jopa pelkää tehdä lasta. Vaikka voin sanoa, että se etuoikeus, että saa varttua yhdessä oman lapsensa kanssa, on parasta, mitä kenellekään voi tapahtua ja oikeasti kaiken arvoista,!

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei mielestäni ole yksiköissä vaan yhteiskunnassa. Itselläni on yksi, toivottu, hartaasti odotettu, rakas lapsi. Hän on minulle elämässä tärkeintä. Mutta ymmärrän, miksi ihmiset eivät ole suin päin synkemmässä lasten tekoon.

Syyt:

1) Avioero on liian helppo saada ja liian hyväksyttyä sosiaalisesti. Toisen vanhemman on helppo luistaa kaikesta ja lähteä matkoihinsa eikä kukaan edes ihmettele asiaa. Pieni lapsi joutuu siinä välissä sitten venymään, paukkumaan, tasapainoilemaan, kum välillä se lähtenyt vanhempi haluaa leikkiä kotia ja välillä taas ei.

2) Vakituista työpaikkaa on vaikea saada. Jos sen saa, se on pahimmassa tapauksessa kaukana kotoa tai vuorotyötä, mikä on lapsen kannalta kurja tilanne. Eli töitä joko ei ole tai sitten ne eivät jousta lapsiperheen elämän tahdissa.

3) Hyviä päivähoitopaikkoja on liian vähän. Pelkästään omassa asuinkunnassa on kahden päiväkodin verran lapsia ilman hoitopaikkaa oman kunnan alueella. Päivähoito ei myöskään jousta tarpeeksi työelämän vaatimusten mukaan.

4) Kun lapsi kasvaa, alkaa ongelmat koulun kanssa. Erot koulujen välillä ovat kasvamassa eli lähikoulu ei aina ole paras koulu. Eikä kouluissa puututa tarpeeksi ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen. Itsekin harkitsen muuttamista alueelle, jossa on hyvä, pieni, turvallinen koulu.

5) Ihmiset eivät ole tottuneet enää jousta.aan elämässään toisten mukaan. Esimerkiksi minä olen nyt pienen lapsen yh. En ehdi enää harrastaa aktiivisesti niitä asioita, joita tein ennen lasta. Minulle se on ok, harrastan nyt lapsen kanssa lasten juttuja ja mahdollisten hänen harrastamistaan. En ole ihan nuori enää, pystyn hyvin sopeutumaan ajatukseen, että nyt noin 14 vuotta omistaisin lapsen tekemisille ja sitten voin taas mennä ja tehdä omia juttujani. Ymmärrän, että nuoremmille äideille tämä voi olla haastavampaa.

Minusta suurin osa näistä seikoista ei ole yksilöiden vika vaan yhteiskunnassa on rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat liikaa lapsiperheiden asemaa. Siksi ymmärrän, että monet jopa pelkää tehdä lasta. Vaikka voin sanoa, että se etuoikeus, että saa varttua yhdessä oman lapsensa kanssa, on parasta, mitä kenellekään voi tapahtua ja oikeasti kaiken arvoista,!

Yhteiskunnasta pitkälti kiinni. Suomessa ei muutenkaan saa kehua mitään. Lapsista puhutaan aina siltä kannalta mitä ne vie. Vapaa-ajan, ulkonäön ja rahat. Siitä ei taas puhuta, kuinka paljon lapset tuo elämään rakkautta. Sitä ei edes voi käsittää paljonko lapsista saa iloa omaan elämään. Olen itse aina pitänyt selvänä, että haluan lapsia, mutta siitä huolimatta tuli täytenä yllätyksenä miten voimakas voi olla rakkaus omia lapsia kohtaan.

Vaikka pidin selvänä lapsien saamista niin silti päätöksen tekeminen oli todella vaikeaa, koska jouduin pohtimaan samaa, kuin muutkin. Onko aika hyvä, miten rahat, voimavarat, oman ajan menetys, työt yms. Tämän jälkeen kaksi lasta oli ihan ok, mutta kolmannesta sai kuulla vain kauhistelua myös ihan tuntemattomilta ihmisiltä.

Lisäksi media vääristää kaikkea. Kuvitellaan, että kaikki harrastaa 6 päivää viikossa ja joka harrastukseen menee tuhansia vuodessa. Kaverisynttäreistä kuvitellaan, että kaikki ostaa kalliita lahjoja ja pitää kalliita juhlia. Kaikkia kiusataan ja koulu ei puutu (oman kokemuksen mukaan koulu puuttuu ja vanhemmat myös). Kenenkään työnantaja ei jousta (minun ainakin todella joustava). Toki kaikilla ei mene niin hyvon, mutta ei ne asiat pääsääntöisesti ole niin huonosti, kuin mediasta voisi kuvitella.

Uuden elämän luominen ei ole positiivinen asia. Sillä kun tulee luoneeksi kirjaimellisesti elämän mitalta kärsimystä myös. Kun ei hanki lasta, jää yhden ihmisen sairaudet, sydänsurut, ahdistus ja kuolema kokematta. Ja kukaan ei surkuttele sitä, ettei ole syntynyt, kun ei kerran ole ketään, joka jäisi elämästä paitsi.

Enemmän uteliaisuutta herättää filippiiniläinen ruoka, koska en tiedä siitä mitään ja on mahdollista, että nauttisin siitä. Vanhemmuudesta tiedän jo tarpeeksi enkä pitäisi siitä.

Päinvastoin, ihmisillä on nykyään uteliaisuutta vain niin paljon muihinkin asioihin sen perinteisen boksin ulkopuolelta. Ihan hyvä juttu minusta, kerran täällä vain eletään. Kivaa että lapsen saaminen ja raskaana olo oli sinulle voimaannuttava kokemus, mutta anna myös muiden etsiä niitä voimaannuttavia kokemuksia muualta jos kokevat sen kiinostavammaksi.

Esimerkiksi minä voisin ihmetellä eikö sinulla riitä uteliaisuutta matkustaa Tansaniaan auttamaan luonnonvaraisia elefantteja, ja että se vasta onkin upea ja kasvattava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Uuden elämän luominen ei ole positiivinen asia. Sillä kun tulee luoneeksi kirjaimellisesti elämän mitalta kärsimystä myös. Kun ei hanki lasta, jää yhden ihmisen sairaudet, sydänsurut, ahdistus ja kuolema kokematta. Ja kukaan ei surkuttele sitä, ettei ole syntynyt, kun ei kerran ole ketään, joka jäisi elämästä paitsi.

Ikävää, jos sinulle elämä tuntuu tuolta. Älä kuitenkaan viitsi kuvitella, että tuollaiset tuntemukset olisivat yleisiä muiden kuin masentuneiden keskuudessa!

Ei todellakaan kiinnosta ottaa selvää, kuinka monta senttiä pillu repeää synnyttäessä. Mutta huvinsa kullakin, I guess.

En kyllä ole kokenut raskautta tai mitään mitenkään "voimaannuttavana". Koin voimaannuttavana muuton ulkomaille yksin ja muuton maasta toiseen - yksin - samalla uraa rakentaen ja johtoryhmäasemaan pääsemisen. Koin voimmaannuttavana, kun sain tuplattua oman tulotasoni sekä sen, kun ostin yksin asunnon. Matkustamisen yksin myös olen kokenut voimaannuttavana, koska kaikki tämä on vaatunut panostusta minulta. Raskautuminen nyt  voi tapahtua kenelle tahansa ja tavalla tai toisella se vauva pitää sitten itsestään saada ulos. Se menee omalla painollaan ja voi tapahtua ihan kenelle tahansa, vähän niinkuin influenssa. 

Lapsi on toki rakas, mutta saa jäädä kyllä ainoaksi. Kyseessä on monella tapaa ollut hieno kokemus kyllä, mutta olisin kokenut eläväni täyttä elämää varmaan ilmankin.

Meillä 90-luvun laman kokeneilla oli lapsuus, joka oli 110% ulostetta.

Joten perhe-elämä on koettu, ja se oli pelkkää nälkää, pelkoa, nuorempien sisarusten hoitamista, väkivaltaa, köyhyyttä.

Sen takia ei ole "uteliaisuutta" kokea mitään perhe-elämään liittyvä uudestaan, enkä enää ikinä halua hoitaa pikkulapsia.

Se on koettu ja se oli hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voinko palauttaa sitten sen uteliaisuudesta hankkimani vauvan, jos en tykkääkään siitä?

Et, koska uteliaisuus johtaa henkiseen kasvamiseen ja tulet viisaammaksi ja opit hoivaamaan ja ymmärtämään toisen ihmisen arvon.

Ja tätä ei voi ymmärtää muussa 24h/vrk hoivasuhteessa, koska..? En tykännyt omaishoitajuudesta, joten tuskin tykkäisin lapsestakaan. Ja vanhemmuus kestää omaan kuolemaan asti, sitäpaitsi.

Uteliaisuuden hinta on vaan loppuelämä tämän päätöksen kanssa. Nykyään meillä on myös Internet ja monipuolinen media käytössä, joten saamme tietoa päätöksentekoa varten. On mahdollista lukea monipuolisesti erilaisia kokemuksia ennen kuin lapsen hankkii.

Mulla ei ole mitään tarvetta hankkia omaa biologista lasta. Hankin muualta voimallisia kokemuksia ja hoivaan vaikka eläimiä tai sukulaisten ja tuttujen lapsia. Joskus olen miettinyt äitiyttä, mutta en vaan usko, että se on mua varten enkä usko että on järkevää hankkia lasta, jos yhtään epäröi. Jos hankkisin lapsen ja katuisin sitä myöhemmin, olisi kaksi elämää pilalla periaatteessa. Jos en hanki lasta ja kadun sitä myöhemmin, se on vaan mun oma henkilökohtainen menetys, jonka kanssa pitäisi elää.

Vierailija kirjoitti:

No eipä kuule paljoa yhteydet kiinnosta 20 vuotta kestävään n. 150.000 € velkasuhteeseen. Ja tuo on VAIN yhden riesan hinta, niitä kun tyhmyyksissäsi hankit useamman niin voi olla varma että elämä on täyttä Goatse :a HC-levelillä.

Mulla on 5 lasta ja tuo 150 000 ei riitä mihinkään! Ruokalaskukin on yli 2000e kuussa.

Mutta, tätä varten pitää olla molemmilla puolisoilla hyvä koulutus ja hyväpalkkainen työ. Juuri laskin että vuosi hoitovapaata maksaa mulle 50 000e ansiomenetystä (tuo on viuoden nettopalkka) ja lisäksi 30 000e säästöjen purkua koska jollain pitää elää. Viiden lapsen hoitaminen kotona 2 v ikään on maksanut jo yli 400 000. Yksi lapsi aikuiseksi on läemmäs 300 000 hankintojen osalta.

Ilman lapsia olisin rikas rahallisesti, mutta lasten kanssa olen rikas elämänsisällöllisesti!