Onko kristittyjä tai muuten henkisiä ihmisiä paikalla?
Uskotteko siihen että tässä elämässä jo saa sen mitä ansaitsee? Onko Raamatussa tästä jotain tietoa? Miten viattomia lapsia esimerkiksi syntyy nälkään, alkoholistiperheisiin tai sairaina? Hehän eivät ole vielä voineet "ansaita" edes mitään. Tai eräs tuttavani, joka on hyvin lämmin ihminen joka huolehtii monesta, kantanut aina vastuunsa ja tehnyt oikein, elämä on jo 15v ollut yhtä läheistensä menettämistä, vakavaa sairastumista, työpaikkojen altamenoja, lapsen sairastuminen yms.
Onko huono-onnisuus aina rangaistus jostain aiemmasta teosta tässä elämässä vai testi? Vai onko tämä maailma irrallinen näistä ja lopuksi pääsee kuoleman jälkeen "palkkioksi" taivaaseen. Siis jos pääsee. Kaikki tapahtuu ihan sattumalta täysin riippumatta siitä kuinka hyvä / huono ihminen olet?
En tiedä ymmärtikö kukaan mitä haen. Toivottavasti. Uskoni nimittäin horjuu, kun näen niin sisimmässään hyvien ja oikeiden ihmisten taistelun ja sitten jotkut, jotka tekevät väärin tai pahaa muille, saattavat saada tässä maailmassa etuja, jopa runsaita onnenpotkuja kuten rikkautta ja terveyttä, työpaikkoja ja opiskelupaikkoja helposti. Vähän kuin tavallaan ajelehtivat yrittämättäkään onnellisten asioiden pariin, hyviin parisuhteisiin, isäksi ja äidiksi, vaikka olisivat vaikka kamalia puolisoita tai vanhempia. Ja joku hyvä, uskovainen kiltti ihminen, ei saa lasta millään tai puolisoa laisinkaan, tai puoliso on sitten se aivan kamala.
Mitä lainaalaisuuksia uskosta löytyy tähän, mitä tässä elämässä jo ansaitsee?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Jumala on luonut tämän kaiken, siihen haluaisin myös vastauksia uskovaisilta, sillä koen ihmiskunnan maapallon syöväksi ja ilman ihmisen olemassoloa ja pahuutta, tämä pallo olisi paratiisi jäljelle jääneille lajeille.
SItten vain vastauksia kehiin, muut uskovaiset.
Eläimiähän ei luotu miksikään eläintarhaksi Jumalan mieliksi vaan Ihmisen käyttöön.
Se että ihmiskunta kohtelee lahjaansa, tätä luomusta huonosti ei ole Jumalan vika.
Vastasit hieman asian vierestä.
Kysymykseni ei keskittynyt eläinten kohteluun, vaan siihen miksi kaikkivoipa Jumala on luonut koko tämän järjestelmän?
Mitä merkitystä sillä maailmankaikkeudelle on, onko ihminen, eläinkunta, kasvit olemassa vaiko ei?
Mitä merkitystä koko hommalla on Jumalle?
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Sanoo 1. Mooseksen kirja.
Mutta ei sano miksi.
Tavallaan sanoo senkin. Rivienvälistä : kuule ihminen olet samanlainen henki ja älyllinen ja moraalinen olento kuin minä, mutta luotuna olet tekoseni. Ymmärrän sinua siis ihminen sillä minulla on samanlaiset tunteet kuin sinulla ja olen samaa tekoa mutta Luojana olen sinun Herrasi ja hallitsen sinun elämääsi, mutta rakastaen kuin omaa lasani.
Näin oikeastaan siinä sanotaan.
Tuossa analysoidaan mitä tekosessa tehtiin, ei tekosen syytä.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin niinpä Jumalankaan ei ole kiva olla yksin? Hän teki varmasti lapsia heti kun voi ja iloitsee ja suree niitten vaiheita sitten samoin kuin mekin. Hän antoi lapsilleen vapauden sieluun valita koska ei ole diktaattori sentään.
Voi olla syy/osasyy, mutta on vain ihmisen spekulointia, ei Raamatun ilmoitusta.
No jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja ihminen iloitsee suuresti lapsistaan niin...onhan se mahdollista että Jumalakin?
Jumalalle kaikki on mahdollista. Tämä on silti spekulointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maallisesti katsottuna hyvä tai huono elämä ei ole seurausta ihmisen hyvyydestä tai pahuudesta.
Kalvinistit uskoivat, että on.Eikä kenellekään Jumala anna suurempaa ristiä kuin jaksaa kantaa.
Raamatussakin on voivotuksia siitä, miten pahantekijät menestyvät ja rikastuvat.
Itse koin aiemmin paljon vastoinkäymisiä ja olin aivan tuskissani ja helvetillisessä masennuksessa. Kaduin kaikki syntini ja sitä, että olin harrastanut wiccalaisuutta. En osaa sanoa, oliko näillä mitään tekemistä minkään kanssa. Mutta lopulta asiat helpottivat ihmeen omaisesti ja asiat rupesivat paranemaan.
Mutta selviytymiseni teki sen, että olen hyvin uskovainen ja koen, että Jumalan hylkääminen johtaisi taas epäonneen.Raamatussa on myös jotenkin näin, että anna toimeentuloa niin, etten joutuisi varastamaan, mutta älä rikkautta niin paljon, että unohtaisin Herran.
Ihminen suuriluuloisuudessaan kyllä ottaa itse suuremman ristin kuin jaksaa kantaakaan ja syyttää asiasta Jumalaa. Jumalan vapaan tahto sallii tehdä omat valinnat kyllä mutta seuraukset on kannettava myös itse. Siksi sieluillemme ollaan annettu ajo-ohjeet 10 käskyä ja rakkauden sanoma, että välttyisimme pahalta niin pitkälle kuin suinkin vaan voimme. Jumala antaa joskus tielle tulla kaikkea ja oikein hyväkin voi olla sellainen paikka meille. esim lottovoitto, mutta noilla ohjeilla me selviämme kaikesta. Voin kuvitella sitten että taivaassa hymyillään leveästi.
Tätä olen saanut pohtia paljon. Voiko aviottoman lapsen saaminen kääntää elämän kiroukseen? Tämä on itselleni äärimmäisen arka ja vaikea asia käsiteltäväksi. Olen puhunut papin kanssa kun lapsi oli vauva ja sain häneltä vastauksen että lapsi on aina Jumalan lahja. Olen kasvanut vl yhteisössä ja nuorena ollut siitä ulkona, en ole vl enää nykyäänkään, enemmänkin tuon uskonyhteisön traumatisoima. Sain siis lapsen yksin, ja elämä on ollut vaikeaa. Lapsi niin rakas kuin hän onkin, on myös haastava, todella kovaluonteinen. Tuntuu vähän siltä, että itse hankin tällaisen ristin kannettavaksi joka on itselleni liian suuri ja painava. Mistäpä sen tietää olisiko minua edes tarkoitettu äidiksi kun sitä puolisoa ei siunaantunut mistään.
Muista, että kaiken saa anteeksi vain rukoilemalla, lukuunottamatta pyhän hengen pilkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa tästä, annan arvioitavaksi toimintani kerran.
Oli Irakin sodan suunnitteluvaihe menossa ja olin kansainvälisellä keskustelupalstalla kuulemassa chatissä ihmisten kommentteja siitä. Yleisö oli globaali , meitä oli vähän joka maasta chätissä. Joku linkkasi lehteen joka kertoi miten Bush on huomenna lentämässä Britteihin koneellaan neuvottelemaan asiaa.
Minulta pääsi chätissä "rukous": Hyvä Jumala anna salaman iskeä tuohon koneeseen merkiksi jos Bushin toimet ovat Sinusta rikolliset! Niin että kaikki saavat sitten tietää ettei Irakin sota ole Sinun suunnitelmasi!
Olin päivän poissa chätistä ja kun palasin ja tervehdin tuttuja siellä oli ihan hiljaista. ihmettelin whats up here?
Niin joku muistutti minun eilen rukoilleen täällä rukouksen
Niin? vastasin.
- No kun se salama ISKI BUSHIN KONEESEEN JA SIITÄ ON NYT LEHDESSÄ!
Voi hyvänen aika henkäisin! Menein katsomaan uutisia, näin oli! Salama oli todella iskenut Bushin koneeseen joka matkalle neuvottelemaan Britteihin Irakin sodasta.
Porukat olivat ihan että mitä ihmettä?
No sanoin että karmeeta on mutta näyttäisikö sitten vaikka siltä ettei Jumalan mukaista ole hyökätä Irakiin?
Oli kyllä sekavat tunteet tuon jälkeen?
Ajattelin ettenhän olisi saanut edes tuollaista rukoilla, ja sitten se toteutuikin vielä!
Mitä ajattelette. Tämä on siis totta kaikki. Iskikö Jumala koneeseen todella?
Mitä kuvittelet todistavasi?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-salamanisku-lentokoneeseen-vaa…
Salamanisku lnetokoneeseen ei ole kovinkaan harvinaista.

Pyhä henki on pelkkä mulkun lutkuttaja.
Jos korkeampia voimia on olemassa, niin iskeköön minut NYT kuolleena maahan!
.
.
.
.
Eipä tapahdu mitään.

Ei se ole, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että..
Ja Mikä olet sinä ihminen että Sinä häntä muistat?
Kyllä Jumala kertoo pitävänsä huolta lapsistaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raamatun erottaa uskonnosta erikseen niin se voisi olla hyvä asia.
Raamatussa on niitä hyviäkin asioita, mutta enimmäkseen se on ihmisen käsialaa ja täynnä pahuutta.
Suosittelisin etsimään Jumalaa ihan todellisuudesta enkä kirjasta.
Tuo kirja on hyvä esimerkki siitä miten Jumalaan ei pidä uskoa ja kertoo useimmissa tapauksissa sen mitä Jumala ei ole. Kun asiaa purkaa siten että tietää mitä Jumala ei ole, niin jää jäljelle se mitä Jumala on ja valaistut.
Siksi Jumala ei esimerkiksi ole kirja, vaikka useat uskovaiset niin kuvittelevat Hänen olevan.
Näytä se uskonto jossa uskotaan että Jumala on kirja.
Kristinusko, Jeesus Kristus on Sana.
Joh 1 luku
Jumalan tykönä oleva Sana tulee ihmiseksi ja on täynnä armoa ja totuutta 1 – 18.
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Alussa oli Sana- siis symbolifunktio on ihmiselle annettu kyky. Elämän kirjat avataan sanotaan.

In time, in time
Vierailija kirjoitti:
Jos raamatun erottaa uskonnosta erikseen niin se voisi olla hyvä asia.
Raamatussa on niitä hyviäkin asioita, mutta enimmäkseen se on ihmisen käsialaa ja täynnä pahuutta.
Suosittelisin etsimään Jumalaa ihan todellisuudesta enkä kirjasta.
Tuo kirja on hyvä esimerkki siitä miten Jumalaan ei pidä uskoa ja kertoo useimmissa tapauksissa sen mitä Jumala ei ole. Kun asiaa purkaa siten että tietää mitä Jumala ei ole, niin jää jäljelle se mitä Jumala on ja valaistut.
Siksi Jumala ei esimerkiksi ole kirja, vaikka useat uskovaiset niin kuvittelevat Hänen olevan.
Nuo ovat omia mutu-juttujasi, jotka eivät perustu Raamatun totuuteen - eikä voikaan, koska et tunne Raamattua etkä Jumalaa.
Eri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raamatun erottaa uskonnosta erikseen niin se voisi olla hyvä asia.
Raamatussa on niitä hyviäkin asioita, mutta enimmäkseen se on ihmisen käsialaa ja täynnä pahuutta.
Suosittelisin etsimään Jumalaa ihan todellisuudesta enkä kirjasta.
Tuo kirja on hyvä esimerkki siitä miten Jumalaan ei pidä uskoa ja kertoo useimmissa tapauksissa sen mitä Jumala ei ole. Kun asiaa purkaa siten että tietää mitä Jumala ei ole, niin jää jäljelle se mitä Jumala on ja valaistut.
Siksi Jumala ei esimerkiksi ole kirja, vaikka useat uskovaiset niin kuvittelevat Hänen olevan.
Näytä se uskonto jossa uskotaan että Jumala on kirja.
Kristinusko, Jeesus Kristus on Sana.
Joh 1 luku
Jumalan tykönä oleva Sana tulee ihmiseksi ja on täynnä armoa ja totuutta 1 – 18.
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
No ei hyvää päivää ei tuossa mikään sano että Jumala on kirja. Siltä hyllyssä olevalta kokoelmalta ohuita selluloosalevyjä ja mustettako sinä pelastusta rukoilet?
En ole varsinaisesti henkinen ihminen mutta olen henkiolento. Onko kysyttävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Jumala on luonut tämän kaiken, siihen haluaisin myös vastauksia uskovaisilta, sillä koen ihmiskunnan maapallon syöväksi ja ilman ihmisen olemassoloa ja pahuutta, tämä pallo olisi paratiisi jäljelle jääneille lajeille.
SItten vain vastauksia kehiin, muut uskovaiset.
Eläimiähän ei luotu miksikään eläintarhaksi Jumalan mieliksi vaan Ihmisen käyttöön.
Se että ihmiskunta kohtelee lahjaansa, tätä luomusta huonosti ei ole Jumalan vika.
Vastasit hieman asian vierestä.
Kysymykseni ei keskittynyt eläinten kohteluun, vaan siihen miksi kaikkivoipa Jumala on luonut koko tämän järjestelmän?
Mitä merkitystä sillä maailmankaikkeudelle on, onko ihminen, eläinkunta, kasvit olemassa vaiko ei?
Mitä merkitystä koko hommalla on Jumalle?
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Sanoo 1. Mooseksen kirja.
Mutta ei sano miksi.
Tavallaan sanoo senkin. Rivienvälistä : kuule ihminen olet samanlainen henki ja älyllinen ja moraalinen olento kuin minä, mutta luotuna olet tekoseni. Ymmärrän sinua siis ihminen sillä minulla on samanlaiset tunteet kuin sinulla ja olen samaa tekoa mutta Luojana olen sinun Herrasi ja hallitsen sinun elämääsi, mutta rakastaen kuin omaa lasani.
Näin oikeastaan siinä sanotaan.
Tuossa analysoidaan mitä tekosessa tehtiin, ei tekosen syytä.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin niinpä Jumalankaan ei ole kiva olla yksin? Hän teki varmasti lapsia heti kun voi ja iloitsee ja suree niitten vaiheita sitten samoin kuin mekin. Hän antoi lapsilleen vapauden sieluun valita koska ei ole diktaattori sentään.
Voi olla syy/osasyy, mutta on vain ihmisen spekulointia, ei Raamatun ilmoitusta.
No jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja ihminen iloitsee suuresti lapsistaan niin...onhan se mahdollista että Jumalakin?
Jumalalle kaikki on mahdollista. Tämä on silti spekulointia.
Ei se ole, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että..
Ja Mikä olet sinä ihminen että Sinä häntä muistat?
Kyllä Jumala kertoo pitävänsä huolta lapsistaan jne.
Niin, Jumala uhrasi Poikansa (teknisesti osan itseään) ihmisten vuoksi.
Se ei silti kerro tyhjentävästi mitään siitä miksi ihminen luotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa tästä, annan arvioitavaksi toimintani kerran.
Oli Irakin sodan suunnitteluvaihe menossa ja olin kansainvälisellä keskustelupalstalla kuulemassa chatissä ihmisten kommentteja siitä. Yleisö oli globaali , meitä oli vähän joka maasta chätissä. Joku linkkasi lehteen joka kertoi miten Bush on huomenna lentämässä Britteihin koneellaan neuvottelemaan asiaa.
Minulta pääsi chätissä "rukous": Hyvä Jumala anna salaman iskeä tuohon koneeseen merkiksi jos Bushin toimet ovat Sinusta rikolliset! Niin että kaikki saavat sitten tietää ettei Irakin sota ole Sinun suunnitelmasi!
Olin päivän poissa chätistä ja kun palasin ja tervehdin tuttuja siellä oli ihan hiljaista. ihmettelin whats up here?
Niin joku muistutti minun eilen rukoilleen täällä rukouksen
Niin? vastasin.
- No kun se salama ISKI BUSHIN KONEESEEN JA SIITÄ ON NYT LEHDESSÄ!
Voi hyvänen aika henkäisin! Menein katsomaan uutisia, näin oli! Salama oli todella iskenut Bushin koneeseen joka matkalle neuvottelemaan Britteihin Irakin sodasta.
Porukat olivat ihan että mitä ihmettä?
No sanoin että karmeeta on mutta näyttäisikö sitten vaikka siltä ettei Jumalan mukaista ole hyökätä Irakiin?
Oli kyllä sekavat tunteet tuon jälkeen?
Ajattelin ettenhän olisi saanut edes tuollaista rukoilla, ja sitten se toteutuikin vielä!
Mitä ajattelette. Tämä on siis totta kaikki. Iskikö Jumala koneeseen todella?
Mitä kuvittelet todistavasi?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-salamanisku-lentokoneeseen-vaa…
Salamanisku lnetokoneeseen ei ole kovinkaan harvinaista.
Etsippä vastaava tilasto Air Force Oneen osuneista iskuista ? No niin.

Löytyisi nyt edes se uutinen salamaniskusta AF1een ensin.
Kovin tyhjää tuntuu google antavan.

Kyllä se kerrotaan Jumala loi rakkaudesta Ihmisiä tänne, siksi että rakastaa heitä lapsinaan.

Se on siellä kyllä koska kaikki säilyy netissä. Se on. Oisko Brittilehdissä, en muista.

Ja Jumala näki että se oli hyvää. Eli teki ihmisen koska ilahdutti häntä.
Maailmassa on niin monta ihmisen keksimää selitystä ja merkitystä, mutta ne ovat kaikki mielikuvitusta. Ei meillä oikeasti ole mitään suurempaa merkitystä kuin se, minkä itse päätämme. Olemme biologisia olentoja, jotka elävät aikansa ja kuolevat pois, siinä se. Siksi ei ole myöskään mitään suurta oikeudenmukaisuutta, vaan monesti pahat ihmiset pärjäävät hyvin ja viattomat kärsivät. Tuon kuvion voi muuttaa vain ihminen itse, saa nähdä onko meistä siihen vai tuijotammeko ikuisesti vain omia napojamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa tästä, annan arvioitavaksi toimintani kerran.
Oli Irakin sodan suunnitteluvaihe menossa ja olin kansainvälisellä keskustelupalstalla kuulemassa chatissä ihmisten kommentteja siitä. Yleisö oli globaali , meitä oli vähän joka maasta chätissä. Joku linkkasi lehteen joka kertoi miten Bush on huomenna lentämässä Britteihin koneellaan neuvottelemaan asiaa.
Minulta pääsi chätissä "rukous": Hyvä Jumala anna salaman iskeä tuohon koneeseen merkiksi jos Bushin toimet ovat Sinusta rikolliset! Niin että kaikki saavat sitten tietää ettei Irakin sota ole Sinun suunnitelmasi!
Olin päivän poissa chätistä ja kun palasin ja tervehdin tuttuja siellä oli ihan hiljaista. ihmettelin whats up here?
Niin joku muistutti minun eilen rukoilleen täällä rukouksen
Niin? vastasin.
- No kun se salama ISKI BUSHIN KONEESEEN JA SIITÄ ON NYT LEHDESSÄ!
Voi hyvänen aika henkäisin! Menein katsomaan uutisia, näin oli! Salama oli todella iskenut Bushin koneeseen joka matkalle neuvottelemaan Britteihin Irakin sodasta.
Porukat olivat ihan että mitä ihmettä?
No sanoin että karmeeta on mutta näyttäisikö sitten vaikka siltä ettei Jumalan mukaista ole hyökätä Irakiin?
Oli kyllä sekavat tunteet tuon jälkeen?
Ajattelin ettenhän olisi saanut edes tuollaista rukoilla, ja sitten se toteutuikin vielä!
Mitä ajattelette. Tämä on siis totta kaikki. Iskikö Jumala koneeseen todella?
Mitä kuvittelet todistavasi?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-salamanisku-lentokoneeseen-vaa…
Salamanisku lnetokoneeseen ei ole kovinkaan harvinaista.
Etsippä vastaava tilasto Air Force Oneen osuneista iskuista ? No niin.
Löytyisi nyt edes se uutinen salamaniskusta AF1een ensin.
Kovin tyhjää tuntuu google antavan.
Se on siellä kyllä koska kaikki säilyy netissä. Se on. Oisko Brittilehdissä, en muista.
Voisi hyvinkin olla ettei Irakin sota ollut Jumalan mieleen:
Irakin sotaa vastustettiin jo etukäteen[4][5] sekä osanottajamaissa että muuallakin maailmassa. Kävi ilmi, ettei Irakilla ollut suuria määriä joukkotuhoaseita. Irakin valtiolla ei ollut myöskään yhteyttä terroristijärjestö al-Qaidaan. Irakin sodasta tuli ajan myötä laajalti epäsuosittu. Sotaa vastustavat katsoivat Yhdysvaltain lisänneen harkitsemattomilla toimillaan inhimillistä kärsimystä Irakissa, vaikka Saddam olikin ollut julma diktaattori.
----
Ehkäpä meidän päättäjät kun menivat tiskin alta sotaan vaikka valehtelivat ettei potevatkin nyt huonoa omaatuntoaan ja ovat pakotettu ottamaan sodan uhreja meille?
Mutta kun en yritä sillä todistaakaan mitään muuten vaan kiinnostaa lukea se uudelleen. Tuo oli hurja juttu.
Air Force Oneen ei iske ehkä kerrankaan vuodessa kuitenkaan? Vai? No eipä se isku paljo sekoita kun sinähän ovat analogiset systeemit?