Onko teidän poikienne puheet sellaisia, etttä jaksatte kuunnella niitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta hän ei siis suutu, jos joku ei tottele, vaan hän masentuu. Ilmeisesti ei ymmärrä, miksi emme jaksa, ja mies tekee minusta väärin, kun ei koita opettaa sitä lapselle. Lempeästi tietenkin, niin että lapsi oppisi katsomaan ympärilleen, eikä olemaan siinä uskossa, että haluamme loukata, jos ei kiinnosta.

Ap

Tai lapsi ei edes ymmärrä, miksi meitä ei kiinnosta. Ajattelee, että haluamme loukata, jos meitä ei vain kiinnosta. Se tässä huolestuttaa lapsen kannalta. Ja siis kiinnostaa kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta lapsi haluaa määritellä sen pisteen puolestamme. Se on minusta väärin.

Ap

Mutta ei lapsi vielä ymmärrä etteivät hänen kiinnostuksen kohteensa ole vanhemmista välttämättä kiinnostavia. Vrt. Lapsi on oppinut ajamaan pyörällä ja haluaa ihailua siitä. Et voi sanoa lapselle ”no kaikki nyt pyörällä osaa ajaa, ei kiinnosta katsoa.” Kuinka ilkeää tuo olisi?

Niin mutta se, mihin asti meitä kiinnostaa on ainakin minusta suhteellisen normaalia, kehun kyllä karttojen yksityiskohtien määrää, paikkojen nimiä ja jaksan jonkun aikaa kuunnella elämästä siellä. Mutta lapsen pitäisi ymmärtää, että jos toisia ei sen enempää kiinnosta, niin ei siitä kantsis masentua. En tajua, miten voi masentua siitä.

Ap

Tuo on kyllä sellainen asia, mikä pitää mun mielestä opettaa lapselle äärimmäisen hellävaraisesti. Itse sanon jotenkin että "okei kulta, toi on kiinnostavaa mutta mun pitää nyt tehdä asia X, kerro lisää tuosta joskus myöhemmin" tms.

Ja toisaalta, opetuksen kannalta, kyllä tuon opetuksen saa muilta kuin vanhemmilta ennen pitkää. Lapselle on tosi, tosi kova paikka, jos vanhemmat torjuvat (ja tuo "en jaksa kuunnella" on torjunta).

Se on totta, että noinhan se pitäisi osata hoitaa, mutta pitääkö lapselle todella valehdella, että asia on tosi kiinnostavaa? Ja jos sen opin saa kodin ulkopuolelta, sekin voi vaurioittaa ihan yhtä lailla. Koska toisia ei ehkä kiinnosta olla myötätuntoisia. Itse tunnen myötätuntoa lasta kohtaan, mutta olin tulla hulluksi hänen kanssaan silti.

Ap

Kyllä mun mielestä pieni valkoinen valhe on tollaisessa tilanteessa ihan ok. Ei ehkä tarvi sanoa "tosi kiinnostava" mutta jotain sinnepäin. Se on minusta lapselle enemmänkin viesti että "olet tärkeä/välitän sinusta". Kyse on myös lapsen itsetunnon tukemisesta. En usko yhtään siihen, että vanhempien pitää kolhia lasta että olisi valmiiksi tottuneempi maailman kolhuihin.

Mutta siis on ihan ok sanoa kohteliaasti, ettei nyt enää kuuntele. Kuten sanoisi vaikka puheliaalle työkaverille.

Etkö sä ole enää töissä, kun joka päivä joudat länkyttämään täällä jotain kielteistä sukulaisistasi?!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ollaan "aina" juteltu lapsille paljon kirjoista, elokuvista, politiikasta, luettu uutisia. Luetaan edelleen paljon yhdessä. Nyt 10v ja kuuntelee/juttelee mielellään noista aiheista. Ja esim. jos kerromme jotain mitä töissä tapahtui. Toki me myös kuuntelemme hänen peli- ja youtubevideo juttujaan.

Me myös, vaikka välillä on ihan pakko pinnistää että jaksaisi keskittyä. En siis ole ap, mutta olen viime aikoina miettinyt ihan samaa. Ja sitäkin, että eikö tuo (siis hyvin rakas ja ihana poika) mistään muusta osaa puhua? Hän myös aloittaa oman juttunsa ns. keskeltä ei mitään, eli yhtäkkiä pitää olla kartalla mistä hän puhuu. 

Meidän poikamme on herkkä, on aina ollut. Ei tykkää, jos en kuule heti mitä hän sanoo, eikä asiaa auta että hän tietää, että äiti ei kuule yhtä hyvin kuin hän. Pitää sillain todella varovasti aina käsitellä häntä, joten ainakin minulle tämä on siksi välillä tosi rasittavaa. Hän on jo kymmenen, ja alkanut onneksi vihdoin ja viimein myös kysyä asioista (ei ole tätä aikaisemmin juuri tehnyt, on elänyt vähän kuin omissa maailmoissaan ja sen varassa, mitä minä tai isänsä tai joku muu aikuinen hänelle kertoo). 

Sekin olisi hauska tietää, että onko muiden lapset tällaisia? Tyttö tai poika, mutta suppea-aiheiset jutut. 

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä ole enää töissä, kun joka päivä joudat länkyttämään täällä jotain kielteistä sukulaisistasi?!

Olen, mutta tänään menin myöhemmin töihin. Nyt tauolla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ollaan "aina" juteltu lapsille paljon kirjoista, elokuvista, politiikasta, luettu uutisia. Luetaan edelleen paljon yhdessä. Nyt 10v ja kuuntelee/juttelee mielellään noista aiheista. Ja esim. jos kerromme jotain mitä töissä tapahtui. Toki me myös kuuntelemme hänen peli- ja youtubevideo juttujaan.

Me myös, vaikka välillä on ihan pakko pinnistää että jaksaisi keskittyä. En siis ole ap, mutta olen viime aikoina miettinyt ihan samaa. Ja sitäkin, että eikö tuo (siis hyvin rakas ja ihana poika) mistään muusta osaa puhua? Hän myös aloittaa oman juttunsa ns. keskeltä ei mitään, eli yhtäkkiä pitää olla kartalla mistä hän puhuu. 

Meidän poikamme on herkkä, on aina ollut. Ei tykkää, jos en kuule heti mitä hän sanoo, eikä asiaa auta että hän tietää, että äiti ei kuule yhtä hyvin kuin hän. Pitää sillain todella varovasti aina käsitellä häntä, joten ainakin minulle tämä on siksi välillä tosi rasittavaa. Hän on jo kymmenen, ja alkanut onneksi vihdoin ja viimein myös kysyä asioista (ei ole tätä aikaisemmin juuri tehnyt, on elänyt vähän kuin omissa maailmoissaan ja sen varassa, mitä minä tai isänsä tai joku muu aikuinen hänelle kertoo). 

Sekin olisi hauska tietää, että onko muiden lapset tällaisia? Tyttö tai poika, mutta suppea-aiheiset jutut. 

Meilläkään ei juuri kysele asioista. Jos puhuisi jostain You tube -kanavasta, olisi kiinnostavaa edes mennä katsomaan, millainen se on, mutta näihin aiheisiin ei saa mitään tarttumapintaa ja taitaa olla niin, että itseä rasittaa juuri se, ettei poika ymmärrä, että kukaan ei halua loukata tai masentaa häntä, jos ei ole niin juurtajaksaen aiheesta kiinnostunut. Mutta nyt kun sen itse oivalsin, niin täytyy vain miettiä saisiko häntä ymmärtämään niinkin vaikeaa asiaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi, olisin ikionnellinen jos tuo minun jörö as-teinini puhuisi, juttelisi siis muutakin kuin kaksisanaisia toiveita koskien ruokaa tai kokeisiin lukemista. Ihan sama, mistä juttelisi, kunhan viihtyisi seurassani ja kommunikoisi!!!!!

Minusta lapselta ei voi kauheasti odottaa sen tajuamista, että toisen mielenkiinnon kohteet ovat aivan erilaisia. Mutta kun lapsi kasvaa, pitäisi sitä vähitellen oppia ymmärtämään. Itse asiassa noin yleensä aspergeriin liittyy juuri esitelmöiminen omasta mielenkiinnon erikoisalasta ilman, että aistii, haluaako toinen kuunnella siitä.

Oma assini nyt vaan on tosiaan semmoista vähäpuheista lajia...

Oletko kokeillut viestittelyä? Ei haittaa vaikka poika olisi kotona, viestillä saattaa tavoittaa. Minä sain omaan (neurotyypilliseen) teiniini hyvän yhteyden Telegramilla. Käytin sitä silloin kun lapsi oli koulussa (asui siellä) mutta myös välillä kun hän oli kotona käymässä. Teineillä on usein kuulokkeet päässä kun kuuntelevat musiikkia, joten viestittely häiritsee vähemmän kun ei tarvitse niitä kuulokkeita kiskoa pois. Eikä ole myöskään niin väliä vastaako toinen heti vai sitten joskus. Voi aika pienellä kynnyksellä laittaa jotain pientä kommenttia tai kysellä mitä puuhaa ja onko nälkä. 

Sivuhuomio siitä kun joku sanoo näissä aina, että "ei peleistä ja fantasiasta ole hyötyä". Katsokaa e-urheilua ja sitä millaset rahat niissä peleissä liikkuu, ja miten nopeesti ilmiö kasvaa. Jokainen kun voi tavallaan "elää mukana" ja pelata itsekin, olla mukana paljon enemmän kuin vaikka jos on futisfani ja pelaa pihalla futista kavereiden kanssa. 

Pelit on tavoitteellisia ja kehittää silmä-käsi-koordinaatiota. Moninpelit opettaa myös kärsivällisyyttä, ryhmätyötaitoja ja jotkut pelit jopa kykyä jättää omat halut sivuun yhteisen hyvän takia. Lisäks pelaaja oppii sietämään pettymystä ja ikäviä tunteita, koska trollien jatkuva urputus pitää oppia päästämään toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Itsetunto siis kasvaa myös, kun oppii ettei toisen sanomiset aina kerro sinusta itsestäsi yhtään mitään. :D

Pelaaminen on ongelma vasta sitten, jos se on koko elämä. Tai jos kersan haave on olla ammattipelaaja ja hän luulee, että pelkkä pelaaminen riittää vaikka lahjakkuus puuttuisi. 

Mut joo, jatkakaa. Mä vaan ite pelaan mut mulla on myös kokopäivätyö ja muita harrastuksia, niin särähti korvaan toi paska.

Minulla on Asperger-teinipoika ja nuorempana hän esitelmöi myös jonkin verran, ei kyllä ole se vahvin piirre hänellä ollut ikinä. Mutta joka tapauksessa ne kiinnostuksenkohteet olivat hyvin intensiivisiä ja erikoisia. Ymmärrän kyllä väsymisesi, mutta sanoisin silti, että ne asiat ovat lapsellesi tosi tärkeitä ja sinun pitää niihin sillä tavalla suhtautua. Jos haluat, voit lukea vaikka kirjan Ihmeellinen mieli, joka kertoo autismin kirjon pojasta ja sen kirjan "ydinsanoma" minusta on, että näihin lapsiin (ja oikeastaan lapsiin ylipäänsä) saa helpoimmin kontaktin heidän kiinnostuksenkohteidensa kautta. Se suurin riski tavallaan on aina se kontaktin menettäminen lapseen, ja se keskusteluyhteys kannattaa pitää auki hinnalla millä hyvänsä. Minäkin olen kuunnellut ummet lammet juttuja sienistä, eri maiden kansallisuustunnuksista ja ties mistä, mutta se on ihan todella kannattanut. Sama se, vaikka naapurin lapset ovat punaposkisina kiipeilleet puissa, meillä on piirretty rekisterikilpiä sadoittain. Ja minä olen lapsestani ylpeä.

Diagnoosin myötä voi saada tukitoimia kouluun jne., mutta ei se autuaaksi tee. Kaikkien vuosien jälkeen voin todeta, että ns. asiantuntijat ovat menneet joissain jutuissa ihan metsään poikani kanssa, vaikka ovat parhaansa yrittäneet. Toimivimmat jutut olen minä äitinä keksinyt. Vaikka lapsesi saisi diagnoosin, hän puhuisi silti edelleen noita ihan samoja juttuja. Nykyisin vallalla on linja, jossa erityiset mielenkiinnonkohteet käsitetään voimavaraksi, ei häiriöksi, kuten ennen. Ikä voi hyvin tuoda lisää tilannetajua, vaikka olisikin Asperger, mutta ei siinä voi väkisin hoputtaa. Ja voi olla, että lapselle on hyvä saada puhua kotona vapaasti noista asioistaan, jos koulussa ymmärtää esitelmöintiä hillitä.