Lue keskustelun säännöt.
Millaisen pesämunan/rahapotin saitte mukaanne, kun muutitte omillenne?
10.03.2019 |
Ja te, joilla omat lapset muuttaneet jo pois, millaisilla rahasummilla olette auttaneet?
Meillä lapset ovat vielä pieniä, mutta ahdistaa jo nyt, kun palkasta ei pysty laittamaan juurikaan säästöön lapsia varten, eikä kummoista säästöpottia antaa, kun lentävät pesästä. Laskin että muutaman tuhat euroa per muksu (2) ehtii vuosien varrella kasaantua. Tullaan ihan hyvin toimeen palkoillamme ja lapset saavat nyt tarvitsemansa.
Kommentit (90)
Muovikassillisen ruokaa, siinäpä se :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lätkäkassin,jossa oli vaatteet ja passi. Tosin lisäksi otin myös kirjani, vaikka kirjahyllyä en omistanut vielä silloin.
Solu yksiön vuokra oli 230€ ja opintotuesta+asumislisästä jäi käteen n.200€/kk.
Näillä rahoilla ostin ensin patjan, ja pyyhkeen. Sitten pikkuhiljaa muuta tarvekalua.
Tästä aikaa melkein 10v ja edellen muistan,miltä tuntuu olla oikeasti nälkäinen ja köyhä.
60 000 euroa. Käytin niitä sijoittamiseen ja olen rikastunut. Nyt kirjoitan lehdessä sijoitusvinkkejä, kuinka muut voivat aloittaa vaikka vain 15 eurolla.
Sain tunteen siitä, että pärjään ja toisaalta varmuuden siitä, että kotiin voi aina palata jos on tarvetta.
Jotkut kaverini saivat vakuutusrahoja, asuivat vanhempien asunnossa tms. Huomasin pian että niihin liityi kaikenlaisia tunnetason kytköksiä. Vaatimuksia ja rajoituksia riitti, esim. yhden ystävän poikaystävää ei hyväksytty niin ei saanut muuttaa tähän vanhempien omistamaan kämppään. Niinpä ole tyytyväinen siihen, että olen tullut toimeen itsenäisesti ja omillani. Oma tupa, oma lupa!
n. 10 000 euroa vakuutussäästöjä miinus verot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko olla niin, että loppupeleissä korkeammalle nousevat ne, jotka ovat vähän joutuneet yrittämään ja ponnistamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ollut varakkaita sukulaisia. Heidän lapsillaan on ollut vahva luovuttamisen moodi. Heti jos jokin ei onnistu, he luovuttavat. Sisu ja uudelleenyrittöminen ja suoritusten parantaminen puuttuvat täysin.
Nuo lapset saivat kaiken valmiiksi pedattuna. Ei tarvinnut yrittää mitään. Lopulta niistä ei tullut yhtään mitään.
Outoa, että tosielämässä näitä ei koskaan tapaa. Päinvastoin: kotoa työnteon mallin saaneet haluaa itse elättää itsensä ja menestyä. Esimerkiksi oikis on täynnä väkeä, joiden vanhemmat on antaneet lapsille lähes kaiken ja silti nämä nuoret on opiskelleet ahkerasti jo lukiossa ja valmistuttuaan yliopistosta menevät hyväpalkkaisiin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en lähtiessäni ottanut muuta vanhemmilta vastaan kuin vuodevaatteet, astioita ja vanhoja huonekaluja. Olisin saanut enemmän eli tarjoutuivat ostamaan asunnon ja auton. Itsellä vaan oli niin suuri tarve olla itsenäinen, että kieltäydyin. Teki hyvää itsetunnolle pärjätä omillaan.
En mitään, tyhjin käsin läksin. Itse teen tässäkin asiassa toisin kuin vanhempani ja pidän tyttärelleni säästötiliä. Pieni summa joka kuukausi opintoja, ajokorttia yms. tulevaisuuden menoja ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ollut varakkaita sukulaisia. Heidän lapsillaan on ollut vahva luovuttamisen moodi. Heti jos jokin ei onnistu, he luovuttavat. Sisu ja uudelleenyrittöminen ja suoritusten parantaminen puuttuvat täysin.
Nuo lapset saivat kaiken valmiiksi pedattuna. Ei tarvinnut yrittää mitään. Lopulta niistä ei tullut yhtään mitään.
Outoa, että tosielämässä näitä ei koskaan tapaa. Päinvastoin: kotoa työnteon mallin saaneet haluaa itse elättää itsensä ja menestyä. Esimerkiksi oikis on täynnä väkeä, joiden vanhemmat on antaneet lapsille lähes kaiken ja silti nämä nuoret on opiskelleet ahkerasti jo lukiossa ja valmistuttuaan yliopistosta menevät hyväpalkkaisiin töihin.
Itse kyllä tunnen noita tapauksia, joille kaikki on lakaistu valmiiksi, mutta lapsi ei vaivaudu sormeaan nostamaan.
En saanut mitään. Huonekalutkin jätin.
Olin 16 vuotiaasta asti töissä, osittain opiskelun ohessa. Muutin miehen kanssa yhteen 19 vuotiaana joten olin vähän ehtinyt säästää.
Maksoin 16 vuotiaasta asti oman puhelinlaskun. Opintolainaa en ole koskaan nostanut.
Vanhemmat eivät auttaneet tai puuttuneet muuttoon millään tavalla, en tiedä oliko se jonkinlainen testi, vai mitä ajattelivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain ylioppilaslahjarahani, noin 4000 markkaa, ja lukiosta saamani stipendin 600 markkaa. Lahjarahat eivät olleet perheeltäni, vaan kaukaisemmilta sukulaisilta ja tutuilta. Lisäksi sain mukaani omat vaatteeni, pari pussilakanaa ja pyyhettä sekä muutaman vanhan astian, kun lähdin 500 kilometrin päähän opiskelemaan. En kokenut tätä miksikään ongelmaksi, vaan pääsin hyvin elämän alkuun kiinni. Nykyisin kuulu parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen.
No lähteissäni en paljon saanut. Muuttokuormani koostui viidestä pahvilaatikosta ja polkupyörästä. Ensimmäisten opiskeluvuosien aikana sain lähinnä äidiltäni erilaisia pieniä avustuksia: pienehköjä summia rahaa, jonkin kodinkoneen, astioita tms. En osaa sanoa, kuinka suuren summan arvosta yhteensä, mutta ehkä joitakin tuhansia markkoja vuosien mittaan. Jos se nyt jotenkin saisi indeksikorjailtua ja muutettua nykyeuroiksi, niin olisikohan tuo avun määrä opiskeluvuosina ollut yhteensä 1 000 - 2 000 euroa. Ja tuo 2 000 euroa on sitten jo sellainen ronski arvio.
Millaista se oli? Asuin ensimmäiset kaski vuotta nykyään aika karussa maineessa olevassa lähiössä. Olihan noita nahkatukkapoikiakin silloinkin. Naapuritalossa oli jokin senaikainen pakolaisapupulju, ja nämän isänmaantoivot kävivätä yhtenä yönä pistämässä ikkunat paskaksi sieltä. Se varmaan oli suurin murhe, mikä siitä wt-lähiössä asumisesta koitui. Siihen maailman aikaan solukämppääkään ei pidetty mitenkään ankeuden asiana.
Sittemmin asuin opiskelijayksiössä, ja parin vuoden jälkeen treffasin nykyisen vaimoni ja muutimme aika pian yhteiseen kaksioon. Emmehän me totisesti rahassa kylpeneet, mutta ei meillä nälkää nähty. Virkistäytymäänkin pääsimme sentään ihan kohtuullisesti.
Kun lopulta valmistuin yliopistosta, opintovelkaa oli aika reippaasti. Vuosien mittaan se tuli hoidettua. Työttömyys- ja sairasloma-aikoina se oli jonkinlainen taakka. Töissä ollessani se ei juuri tuntunut.
Nyt on tietenkin eri maailmanaika. Opintotuki ja asumislisä ovat kai lähinnä vitsi. Toisaalta, myös opiskelijoiden odotukset ovat nousseet. Aika moni sanoo, ettei soluasuminen kelpaa. Yksiön vuokra on sitten vähän toista. Osittain kyse on arvostuksistakin. Minä otin opintolainaa, koska voimavarani eivät riittäneet sekä työntekoon että opiskeluun. Itse asiassa vasta parina viimeisenä opiskeluvuonna olin töissä, mutta silloin palkka oli onneksi niin korkea, ettei tuntimäärä kasvanut jaksamiseni kannalta kohtuuttomaksi. Nyt tilanne on toinen. Nuoria kun somessa jututtaa, niin lähes kaikki korkeakouluopiskelijat käyvät enemmän tai vähemmän säännöllisesti töissä. Onhan työkokemuksen hankkiminen sinällään hyvä. Ja pakkokin se on, jossa pappa betalar inte ja syödä ja asua pitäisi. Peukalotuntumalta sata prosenttia näistä jututtamistan nuorista valittaa väsymyksestään. Monella opinnot näyttävät myös venyvän tavoitellusta. Tavoiteaika kyllä on, ja sen ylittämiseen tarvitaan lopulta jopa opinahjosta lupa, ja aika moni sitä lupaa joutuu myös pyytämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain pari lastulevyhuonekalua ja räsymaton omasta huoneestani, sekalaisia astioita ja aterimia, joitakin vanhoja liinavaatteita. Rahaa sain opiskeluaikoina joskus, kun olin matkustanut kotipaikkakunnalle, bussilippujen hyvitykseksi (en kyllä ikinä pyytänyt rahaa). Etävanhemmalta muuttoapu.
Kuten edellä: kotoa huonekaluja, astioita tms. Kun oli opiskeluaikana rahat loppu, niin sain aina kun pyysin pieniä avustuksia. Oli toki se opiskelijan elintaso ihan toista 80-luvulla. Lähdin yhtenä syksynä inter-railille kesäansioilla, ja tunsin huonoa omaatuntoa vuosia. En todellakaan enää: 1500mk ja kuukausi Euroopassa. Tuollaseen matkaan pitäis olla muhkea budjetti nykyään, kun ei oikein huvita nukkua uimarannalla tai 20hlö makuusalissa, tai käydä suihkussa Hampurin asemalla.
AP - älä huoli siitä pesämunasta, paljon parempi saaminen, kun opetat lapsillesi rahankäyttöä. Ja: tuttavavieni lapset ovat just nyt opiskeluiässä, ja eivät pyydä rahaa kotoa, koska tietävät, että sitä on niukalti, eikä nekään, jotka tietävät, että kotona on varoja.
(Ja miten hienolta se tuntu kun meni töihin ja tajus, että voin hankkia asioita, joita tarvitsee/haluaa)
Varmasti perheeni elintaso on korkeimmassa kymmenyksessä nyt.
En saanut autoja, asuntoja tai pesämunia.
Opin kyllä rahankäytön ja yrittämisen mallin.
Ajokortti aikanaan maksettiin ja välttämättömimmän sain mukaani. Mitään kuukausirahoja ei maksettu.
Lapsi asuu vielä kotona. Kysyin, haluaako ajaa ajokortin. Vastasi: "Joo." - Maksoimme tunnit + 4 kpl teoriakoetta, mutta se ei ole vielä mennyt läpi. Tämä ei ole trolli.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi asuu vielä kotona. Kysyin, haluaako ajaa ajokortin. Vastasi: "Joo." - Maksoimme tunnit + 4 kpl teoriakoetta, mutta se ei ole vielä mennyt läpi. Tämä ei ole trolli.
Voi ei. Meidän pojalle ajokortti oli niin tärkeä juttu, että luki siihen enemmän kuin mihinkään koulun kokeeseen. Ei halunnut ottaa riskiä kortin viivästymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en saanut aikoinaan penniäkään. Eikä ollut antaa mitään pesämunia omillekaan lapsille, toki nyt jotain tarpeellista ostettiin.
Lasten on tarkoitus itsenäistyä ja elää omillaan, en ymmärrä miksi vanhempien pitäisi heitä avustaa millään isoilla rahasummilla kun pesästä lentävät maailmalle.
Varmaan siksi, että ei tarvitsisi aloittaa itsenäistymistä jossain mamulähiössä tonnikalaa syöden. Harva heti muutenkaan omillaan tulee toimeen, vaan opintotukea hakee suurin osa.
Miksi se itsenäistyminen pitäisi mamulähiössä aloittaa?? Onko mulla jokin aukko nyt sivistyksessä?
Mä tiedän aika paljon nuoria jotka ei mitään suurta avustusta, jos mitään, ole kotoa saaneet ja ihan muualla ne on itsenäistymisensä aloittaneet kuin jossain mamulähiössä.
Voisiko oikeasti nykyisin olla niin, että opiskeleville tyttärille hankitaan rahalla asunnot muualta?
Lapset saivat kotoa taloustavarat, huonekalut, liinavaatteet, ajokortin sekä auton ja lisäksi avustimme alussa rahallisesti. Lastemme ollessa rippikouluiässä aloin kerätä heille vuorollaan vähän laadukkaampia astioita ja liinavaatteita. Emme ole varakkaita, koska vain toinen meistä on vakituisessa työpaikassa, mutta pikkuhiljaa saimme kerättyä jokaiselle saman arvoisen kotoalähtöpaketin.