Lue keskustelun säännöt.
Aivan loppu äitiyteen haastavan lapsen kanssa :(
09.03.2019 |
Meillä on 8v lapsi joka ajaa vanhempansa uupumuksen partaalle. Ongelma on perusnegatiivinen luonne, yleinen häröily (ääni, heiluminen) sekä uhmakkuus, joka ei mene enää mielestäni ihan "normaalin" piikkiin. Vertailukohteena normaaliuhmakas pikkuveli, jonka kanssa olen saanut jopa onnistumisen kokemuksia äitinä tässä 3v aikana, jonka hän on elämässämme ollut.
Ihan pienestä asti esikoisella on ollut raivokohtauksia ja monesti on ollut ihan täysi työ käydä jossain "ihmisten ilmoilla", johon on vaadittu kahden vanhemman panos mielellään. Ollaankin yritetty elää mahdollisimman strukturoitua arkea. Toisen kanssa ei ole ollut yhtään mitään tälläistä perus pukemisuhmia ym huomioimatta.
Kamalinta on oma mieliala nykyään. En vaan enää jaksa. Olen niin pettynyt ja loppu äitiyteen. Olen aina halunnut olla ja ollutkin se äiti joka puuhaa kovasti lasten kanssa ja oikeasti on kiinnostunut heidän elämästään. Yrittänyt tarjota tasaista turvaa ja mukavaa puuhaa.
En vaan meinaa enää jaksaa, kun aamusta iltaan saan kuunnella marmatusta, valitusta ja kilahteluja. Oikeastaan mikään ei onnistu ilman pientä konfliktia, oli kyse miten kivasta jutusta tahansa, saatika sitten yksinkertaisten asioiden hoitamisesta elämässä (syö, pue, tee läksyt ym ym). Yleensä kaikki kiva käännetään paskaksi ensin asiaan pääsemistä lukuunottamatta kavereiden kanssa olemista. Pienet epäonnistumiset saavat lapsen käyttäytymään kotona todella huonosti, luonne on todella joustamaton. Päivittäin todistan varmaan kymmeniä kertoja silmien pyörittelyä, raajojen heiluttelua siksi että olen niin urpo, sekä länkytystä. Joka tilanteessa kun lasta pitää ohjata tekemään jotain :( Minulla on pitkä pinna (esim. pienemmälle en ole koskaan mistään hermostunut), mutta johonkin se minullakin loppuu.
Yritän iltaisin viettää lapsen kanssa yhteistä aikaa ilman veljeä, ystäviä on, on harrastuksia, koulu sujuu ongelmitta, parhaamme yritämme että arki on hyvää sekä tasaista ja välillä aina jotain hauskaakin mahtuu elämään. Silti kaikesta pitää vaan valittaa valittaa valittaa ja valittaa. Mietin vaan, että kauankohan enää jaksan. Tänä aamuna olin n. 30min hereillä ennenkuin tilanne kotona taas kärjistyi uhmaamisen ja valittamisen takia. Ja sen takia, että piti lähteä perheen kanssa koululla järjestettyyn perhetapahtumaan, johon kaveritkin oli tulossa. Nyt olen oikeastaan itkenyt kotona sen jälkeen kun isä lähti lasten kanssa, että jaksan taas tsempata loput 46h viikonlopusta.
En oikeastaan kaipaa muuta kuin vertaistukea... Ehkä tästä nyt jonkin diagnoosin voisi hakemalla hakea, mutta koulussa tai sos. suhteissa ei ole ongelmia
Miten muut samankaltaisessa tilanteessa olleet vanhemmat ovat jaksaneet? Vuorotellen lastenhoitoa?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos netin diagnooseja alkaa lukemaan, niin lapsellasi on myös syöpä ja hän tulee kuolemaan kahden päivän päästä eli ei kannata netin diagnooseja itse tutkia, vaan menee sitten asiantuntijalle.
Nykyään halutaan lapselle diagnoosi, jotta voidaan sanoa se syyksi.
Itse en nimenomaan halua mitään diagnoosia lapselle. Haluan vaan jaksaa itse paremmin kotona... kuten sanottu, muualla ongelmia ei esiinny. Ap
Joa saatte diagnoosin saatte tukea ja apua. Tukiviikonloppu leirikeskuksessa? Asiantuntija-apua? Tukea kouluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap. Mä tulin vaan vähän sivuseikkana sanomaan, että mulla on täsmälleen samalla ikäerolla hyvin helpot normilapset, ja koko perheen yhteinen tekeminen on tosi rasittavaa. On se palkitsevaa ja ihanaakin, mutta mä olen sen jälkeen aina ihan puhki. Koska tuon ikäiset eivät leiki sujuvasti keskenään muuta kuin harvoina maagisina hetkinä. Koko ajan pitää katsoanettä isompi ei ole liian raju, pienempi ei ole liian ärsyttävä jne. Eli en asettaisi hirveästi paineita sille, jakaantukaa suosiolla (niin mekin tehdään).
Muuten mäkin suosittelisin hakemaan ammattiapua vaikka perheneuvolasta, vaikka tosiaan ei lapsella varmaan mitään vakavaa ongelmaa ole.
Meillä on kans haastava lapsi, nyt jo teini-ikäinen tytär. Hänelle on aina ollut vaikea kestää minkäänlaisia epäonnistumisia ja on myös 24/7 huonolla tuulella. Negatiivinen perusluonne ja impulsiivisen käytöksen myötä "ongelmiin ajautumisen taito" (koulupsykologin sanoin). Koulumenestys hänelläkin ollut aina hyvä tai kohtalainen ja kavereiden kanssa on erilainen. Nyt ollaan silti monien eri tempausten jälkeen jonossa psykiatriselle poliklinikalle ja hyvä näin. Suosittelen tutkimuksia kaikille jatkuvasti haastaville lapsille, että lapsi tai nuori saa tarvittaessa apua, esim. tukitoimia, ohjausta sosiaalisiin tilanteisiin tai lääkitystä.
Harmi, just tän takia pelottaa hankkia lapsia, jos sillä onkin noin haastava perustemperamentti.
Kokeilepa jättää lisäaineet ja erityisesti sitruunahappo e330 pois! Meillä sitruunahappo tekee lapsista tosi hankalia, kiukutellaan, itketään, uhmataan, levoton meininki jne. Ilman lisäaineita lapset leikkii tosi hienosti ilman kiukkuja ja arki sujuu hienosti! Ihan huima ero.
Paljon tsemppiä! Ei kuulosta kivalle tuo tilanne. Itselläni on ollut tyttären kanssa samanlaista ja olin ihan loppu. Koko perhe kärsi tilanteesta, kun yksi märisi ja kiukutteli koko ajan. Lisäksi tuntikausien raivarit ja itsemurhalla uhkailemista päälle. Välillä lähdin ulos itkemään, kun tunsin itseni täysin neuvottomaksi. Lopulta sitten hain apua perheneuvolasta. Apu oli aluksi vähän erikoista... Lisää harrastuksia (muutenkin kuormittuneelle lapselle) ja tekemistä. Lopulta ymmärsivät, että lapsi tarvitsee keskusteluapua ja sitä on saanutkin ja se on auttanut. Kehoitan silti hakemaan apua.
Tiedän, että lapsi kuormittaa muutenkin, mutta saako hän hyvinä hetkinä huomiota? Ymmärrän, että silloin kun vanhempi saisi hengähtää hetken lapsen ollessa hyvällä tuulella, niin tekisi luonnollisesti mieli antaa lapsen olla, mutta silloin voisi yrittää keskusteluyhteyttä luoda. Mut joo, helppo sanoa, kun on toinenkin lapsi, joka tarvitsisi huomiota, tiedän kokemuksesta. Aika on rajallista ja nämä draamaqueenit kyllä tehokkaasti vievät kaiken ajan...
Meidän tytär on nyt täyttämässä 13 vuotta ja vuoden päivät on mennyt hyvin. Raivarit ovat vähentyneet olennaisesti ja olen saanut huomata, että tytöstä on kaikesta huolimatta kasvamassa ihan fiksu ja ajattelevainen nuori. Kyllä se teilläkin helpottaa vielä.