Lue keskustelun säännöt.
Aivan loppu äitiyteen haastavan lapsen kanssa :(
09.03.2019 |
Meillä on 8v lapsi joka ajaa vanhempansa uupumuksen partaalle. Ongelma on perusnegatiivinen luonne, yleinen häröily (ääni, heiluminen) sekä uhmakkuus, joka ei mene enää mielestäni ihan "normaalin" piikkiin. Vertailukohteena normaaliuhmakas pikkuveli, jonka kanssa olen saanut jopa onnistumisen kokemuksia äitinä tässä 3v aikana, jonka hän on elämässämme ollut.
Ihan pienestä asti esikoisella on ollut raivokohtauksia ja monesti on ollut ihan täysi työ käydä jossain "ihmisten ilmoilla", johon on vaadittu kahden vanhemman panos mielellään. Ollaankin yritetty elää mahdollisimman strukturoitua arkea. Toisen kanssa ei ole ollut yhtään mitään tälläistä perus pukemisuhmia ym huomioimatta.
Kamalinta on oma mieliala nykyään. En vaan enää jaksa. Olen niin pettynyt ja loppu äitiyteen. Olen aina halunnut olla ja ollutkin se äiti joka puuhaa kovasti lasten kanssa ja oikeasti on kiinnostunut heidän elämästään. Yrittänyt tarjota tasaista turvaa ja mukavaa puuhaa.
En vaan meinaa enää jaksaa, kun aamusta iltaan saan kuunnella marmatusta, valitusta ja kilahteluja. Oikeastaan mikään ei onnistu ilman pientä konfliktia, oli kyse miten kivasta jutusta tahansa, saatika sitten yksinkertaisten asioiden hoitamisesta elämässä (syö, pue, tee läksyt ym ym). Yleensä kaikki kiva käännetään paskaksi ensin asiaan pääsemistä lukuunottamatta kavereiden kanssa olemista. Pienet epäonnistumiset saavat lapsen käyttäytymään kotona todella huonosti, luonne on todella joustamaton. Päivittäin todistan varmaan kymmeniä kertoja silmien pyörittelyä, raajojen heiluttelua siksi että olen niin urpo, sekä länkytystä. Joka tilanteessa kun lasta pitää ohjata tekemään jotain :( Minulla on pitkä pinna (esim. pienemmälle en ole koskaan mistään hermostunut), mutta johonkin se minullakin loppuu.
Yritän iltaisin viettää lapsen kanssa yhteistä aikaa ilman veljeä, ystäviä on, on harrastuksia, koulu sujuu ongelmitta, parhaamme yritämme että arki on hyvää sekä tasaista ja välillä aina jotain hauskaakin mahtuu elämään. Silti kaikesta pitää vaan valittaa valittaa valittaa ja valittaa. Mietin vaan, että kauankohan enää jaksan. Tänä aamuna olin n. 30min hereillä ennenkuin tilanne kotona taas kärjistyi uhmaamisen ja valittamisen takia. Ja sen takia, että piti lähteä perheen kanssa koululla järjestettyyn perhetapahtumaan, johon kaveritkin oli tulossa. Nyt olen oikeastaan itkenyt kotona sen jälkeen kun isä lähti lasten kanssa, että jaksan taas tsempata loput 46h viikonlopusta.
En oikeastaan kaipaa muuta kuin vertaistukea... Ehkä tästä nyt jonkin diagnoosin voisi hakemalla hakea, mutta koulussa tai sos. suhteissa ei ole ongelmia
Miten muut samankaltaisessa tilanteessa olleet vanhemmat ovat jaksaneet? Vuorotellen lastenhoitoa?
Kommentit (66)
Kuulostaa tutulta. Meillä lapsella todettiin sensorisen integraation häiriö eli SI-häiriö. Adhd sukurasitteena ja sieltä tuttuja piirteitä huomattiin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi mihinkään varsinaiseen adhd-diagnoosiin. Lapsi on sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Pohjimmiltaan kiltti, mutta erityisesti kotiväki saa kokea tuota uhmakkuutta ja negatiivista vinkumista. Lapsi on alle kouluikäinen. Teillä voi olla jotain samoja piirteitä ja itseäni ainakin on helpottanut jossain määrin, että on jokin selitys käytökselle, vaikka se edelleen on välillä rasittavaa. Lapsi ei ole tahallaan hankala, vaan käytös on oire jostain ärsykkeet, jota muut eivät huomaa ollenkaan. Yleensä neuvola ja muut ensisijaisesti ajattelevat, että vanhemmissa on vika. Mutta usein kuitenkin ongelma on siinä, ettei tällaista lasta pysty kasvattamaan kuin ns.tavallista lasta. Ihan erilaiset pelimerkit on oltava käytössä. En tietenkään tiedä onko kohdallanne kyse tästä, mutta kovin tutulta kuulosti.
Tutustu kirjoihin Tahatonta tohellusta ja Tulistuva lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos netin diagnooseja alkaa lukemaan, niin lapsellasi on myös syöpä ja hän tulee kuolemaan kahden päivän päästä eli ei kannata netin diagnooseja itse tutkia, vaan menee sitten asiantuntijalle.
Nykyään halutaan lapselle diagnoosi, jotta voidaan sanoa se syyksi.
Meillä on myös haastava 6-vuotias, arki on yhtä tappelua. Juuri hetki sitten kehotin useasti syömään, mutta mitään ei tapahtunut, joten sanoin sitten että muut syödään ja saa ruokaa sitten seuraavalla kattauksella. Siitä sitten repesi raivo ja huuto, kaatoi tavaroita, hakkasi ja potki sohvaa ja ulvoi koko ruokailun ajan olohuoneessa. Haukkui minut, pikkusisaruksensa ja kaiken muun. Välillä tuntuu oma kurinpito todella julmalta, mutta jos antaisin siimaa, niin en tiedä missä tilanteessa olisimme muutaman vuoden päästä. Pienempi sisarus on ihan erilainen, kaikki sujuu pienestä uhmasta huolimatta. Koko perheen voimavarat menevät yhteen lapseen. On ikätasoinen eivätkä ulkopuoliset ole huolissaan, joten toitotetaan että kyllä se siitä ohi menee, mutta tämä on kestänyt jo kohta 5 vuotta yhtäjaksoisesti. Kai se luonteenpiirre sitten on.
Ei varmasti ole adhd ainakaan. Kuulostaa juurikin kiintymyssuhdehäiriöltä (joka muodostuu epävakaiden ja turvattomien kotiolojen takia). Lapselle on tullut sellainen olo että hän on huono ja hän pilaa asiat, olet varmasti sen aiheuttanut ja tavallaan se on ymmärrettävääkin koska itse olet uupunut lapseen. Mutta lapsi jota ymmärretään ja tuetaan ja jolla on rajat ja rakkautta ei käyttäytdy noin. Ellei ole erityislapsi mutta jos kerran koulu sujuu niin tuskinpa on. Olisi siellä jo huomattu samat pulmat kuin kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
Jos netin diagnooseja alkaa lukemaan, niin lapsellasi on myös syöpä ja hän tulee kuolemaan kahden päivän päästä eli ei kannata netin diagnooseja itse tutkia, vaan menee sitten asiantuntijalle.
Nykyään halutaan lapselle diagnoosi, jotta voidaan sanoa se syyksi.
Itse en nimenomaan halua mitään diagnoosia lapselle. Haluan vaan jaksaa itse paremmin kotona... kuten sanottu, muualla ongelmia ei esiinny. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannustan ap:ta ja kaikkia muitakin ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä perheneuvolaan! Meidän koko perhe sai sieltä aivan mahtavan hyvää apua ja tukea sekä yhdessä että erikseen.
Ihan yleisellä tasolla, miten näitä ongelmaisia lapsia on niin nykyään niin paljon?
Ennen toteltiin aikuisia, se oli luonnollinen ja selvä asia.
Kun lapsi opetetaan jo kotioloissa siihen, että aikuiset päättävät asioista, moni Reino-Marketta oikkuilee ja päsmäröi huomattavasti vähemmän. Ts. tämä tarkoittaa rajoja. Lapsen jokaiseen oikkuun ei pidä alentua.
Tunnen sympatiaa ap:ta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että ongelma on tämä: lapsella on tietynlainen (vaativa) temperamentti (ollut jo vauvana), ja ap:lla itsellään toisenlainen temperamentti (erilainen kuin lapsellaan). Ap ei ole osannut sovittaa omaa olemistaan (käyttäytymistään, reagoimistaan, kasvatustyyliään) lapsensa temperamenttiin, joten tulos on tuo. Ap on odottanut lapsensa olevan temperamentiltaan samanlainen kuin ap itse on, eikä ole osannut tukea vaativan temperamentin omaavaa lasta sovittamaan sitä temperamenttiaan eri tilanteisiin. Ap:n toinen lapsi taas on temperamentiltaan enemmän ap:n itsensä kaltainen, ja siksi heidän välinen homma sujuu paremmin.
Lue ap asiasta vaikka tämän linkin alta:
http://kiintymysvanhemmuus.fi/kirjaesittely-temperamentti-ihmisen-yksil…
Olipa mielenkiintoinen teksti! Pitää lukea tuo kirja.
Sanoit että sulla on tosi pitkä pinna ja jäin miettimään, että ehkä sille lapselle todellakim tekisi ihan hyvää nähdä äiti suuttuneena? Ehkä hän tarvitsee ihan temperamenttinsä vuoksi enemmän sanktioita ja rangaistuksia? Tietysti on hyvä että perheessänne keskustellaan ja ollaan lämminhenkisiä, mutta kyllä aikuisellakin saa olla tunteet ja hermostuminen käytökseen saa näkyä.
Tsemppiä, varmaan teidän ainakin kannattaa puolison kanssa hankkia yhteistä aikaa paljon, ja miettiä arkeen muutama ilta, jolloin toinen on pelivastuussa ja toinen saa levätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi riehuu ja rikkoo tavaroita, niin miten te reagoitte siihen?
Joo enää minulla ei ole pitkä pinna ja kyllä suutun lapselle todella paljon kun esimerkiksi kaikki yrittää hyväntahtoisesti jutella aamupalapöydässä tai muuta vastaavaa ja yksi vaan alkaa marisemaan ja valittamaan ensimmäisestä lauseesta mitä kuulee, oli se mitä tahansa.
En jaksa uskoa kiintymyssuhdehäiriöihin. Se kuitenkin muodostuu sen ekan 3v aikana ja meillä on ollut aina lapselle rakastava vanhempi kotona koko sen 3v, välillä myös isä. En aio syyllistää itseäni varhaislapsuudesta koska kaikki oikeasti tehtiin juuri niinkuin neuvotaa: imetin pitkään, nukuttiin perhepedissä vuositolkulla, kannettiin, mentiin pieneen osa-aika päiväkotiin 3v jälkeen, ensimmäisiä pareja yökyläilyjä valmisteltiin huolella sopivassa iässä (ja olivat aivan täysi katastrofi silti). Mitään ei vaan olisi voinut tehdä toisin, vaikka jotkut niin haluavat ajatellakin. Ja näin toimittiin, koska vaistosin lapsen olevan TODELLA herkkä. Nuorempi taas on tyytynyt paljon heikompaan serviisiin ja silti kaikki sujunut aina paljon joustavammin ja mukavammin, että epäilisin erittäin vahvaa temperamenttieroa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti ole adhd ainakaan. Kuulostaa juurikin kiintymyssuhdehäiriöltä (joka muodostuu epävakaiden ja turvattomien kotiolojen takia). Lapselle on tullut sellainen olo että hän on huono ja hän pilaa asiat, olet varmasti sen aiheuttanut ja tavallaan se on ymmärrettävääkin koska itse olet uupunut lapseen. Mutta lapsi jota ymmärretään ja tuetaan ja jolla on rajat ja rakkautta ei käyttäytdy noin. Ellei ole erityislapsi mutta jos kerran koulu sujuu niin tuskinpa on. Olisi siellä jo huomattu samat pulmat kuin kotonakin.
Vai että kiintymyssuhdehäiriö? Ap kertoo lapsen nukkuneen 3,5-vuotiaaksi vanhempien välissä ja toisen perheen lapsista käyttäytyvän normaalisti.
Pyydä lastensuojelusta apua. Jos pääsisi laitokseen hetkeksi rauhoittumaan ja sinä saisit levätä.
Laitoksessa on tehokkaita kiinnipitoja jos riehuu liikaa. Siellä on keinot hillitä villi lapsi.
Toinen paikkakunta sijoitukselle voisi myös aiheuttaa jopa ikävää ja silmät avautuisi kummallakin.
Tsemppiä ja soitto lasuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan yleisellä tasolla, miten näitä ongelmaisia lapsia on niin nykyään niin paljon?
Ennen toteltiin aikuisia, se oli luonnollinen ja selvä asia.
Kun lapsi opetetaan jo kotioloissa siihen, että aikuiset päättävät asioista, moni Reino-Marketta oikkuilee ja päsmäröi huomattavasti vähemmän. Ts. tämä tarkoittaa rajoja. Lapsen jokaiseen oikkuun ei pidä alentua.
Tunnen sympatiaa ap:ta kohtaan.
Ei niitä ole nykyään sen enempää.
Tämäkin lapsi käyttäytyy koulussa hyvin, joten eihän näistä ongelmista muut tiedä. Ne on perheen sisäisiä asioita. Varmasti tällaiset lapset saisi selkäsaunalla hiljennettyä, mutta niin ei lapsen ongelmia voi selvittää. Väkivallalla. Ei se lapsi tahallaan ole hankala.
Vierailija kirjoitti:
Joo enää minulla ei ole pitkä pinna ja kyllä suutun lapselle todella paljon kun esimerkiksi kaikki yrittää hyväntahtoisesti jutella aamupalapöydässä tai muuta vastaavaa ja yksi vaan alkaa marisemaan ja valittamaan ensimmäisestä lauseesta mitä kuulee, oli se mitä tahansa.
En jaksa uskoa kiintymyssuhdehäiriöihin. Se kuitenkin muodostuu sen ekan 3v aikana ja meillä on ollut aina lapselle rakastava vanhempi kotona koko sen 3v, välillä myös isä. En aio syyllistää itseäni varhaislapsuudesta koska kaikki oikeasti tehtiin juuri niinkuin neuvotaa: imetin pitkään, nukuttiin perhepedissä vuositolkulla, kannettiin, mentiin pieneen osa-aika päiväkotiin 3v jälkeen, ensimmäisiä pareja yökyläilyjä valmisteltiin huolella sopivassa iässä (ja olivat aivan täysi katastrofi silti). Mitään ei vaan olisi voinut tehdä toisin, vaikka jotkut niin haluavat ajatellakin. Ja näin toimittiin, koska vaistosin lapsen olevan TODELLA herkkä. Nuorempi taas on tyytynyt paljon heikompaan serviisiin ja silti kaikki sujunut aina paljon joustavammin ja mukavammin, että epäilisin erittäin vahvaa temperamenttieroa. Ap
”Tehtiin njuuri niinkuin neuvotaan” hassu ajatus että silloin olisitte tehneet juuri oikein tai joku neuvola tietäisi absoluuttisesti mikä on kullekkin lapselle parasta. Esim 60 luvulla neuvottiin lyömään lasta jos tämä ei tottele, oliko se silti hyväksi lapsen kehitykselle? Tai tuo että päiväkotiin vasta 3 vuotiaana, onko se mielestäsi hyväksi lapsen kehitykselle? Jaa a...
Vierailija kirjoitti:
En mielestäni vaadi yhtään liikaa. Läksyt on pakko tehdä, samoin on pakko pukea. Aamupalan syömiseen menee helposti tunti jos sitä ei vähän valvo, toinen tunti pukemiseen. Mikään ei vaan onnistu ilman muistuttelua kotona eikä x10 sanominenkaan yleensä ole riittävää. Harrastuksetkin on mallia kunhan nyt vähän käy vaihtamassa maisemaa ja pääasia että liikkuu. Ihan kauheasti vähemmän ei voi vaatia ja tiedän että liiat vaatimukset saavat lapsen kupin nurin vuosien kokemuksella... Ap
Adhd tai asperger?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti ole adhd ainakaan. Kuulostaa juurikin kiintymyssuhdehäiriöltä (joka muodostuu epävakaiden ja turvattomien kotiolojen takia). Lapselle on tullut sellainen olo että hän on huono ja hän pilaa asiat, olet varmasti sen aiheuttanut ja tavallaan se on ymmärrettävääkin koska itse olet uupunut lapseen. Mutta lapsi jota ymmärretään ja tuetaan ja jolla on rajat ja rakkautta ei käyttäytdy noin. Ellei ole erityislapsi mutta jos kerran koulu sujuu niin tuskinpa on. Olisi siellä jo huomattu samat pulmat kuin kotonakin.
Vai että kiintymyssuhdehäiriö? Ap kertoo lapsen nukkuneen 3,5-vuotiaaksi vanhempien välissä ja toisen perheen lapsista käyttäytyvän normaalisti.
Olet pihalla kiintymyssuhdeasioista. Turvallinen kiintymyssuhde ei synny nukkumalla vanhempien välissä tai vieressä. Ja saman perheen eri lapsilla voi olla erilainen kiintymyssuhde. Jopa äitiin voi olla erilainen kiintymyssuhde kuin isään.
Vierailija kirjoitti:
Joo enää minulla ei ole pitkä pinna ja kyllä suutun lapselle todella paljon kun esimerkiksi kaikki yrittää hyväntahtoisesti jutella aamupalapöydässä tai muuta vastaavaa ja yksi vaan alkaa marisemaan ja valittamaan ensimmäisestä lauseesta mitä kuulee, oli se mitä tahansa.
En jaksa uskoa kiintymyssuhdehäiriöihin. Se kuitenkin muodostuu sen ekan 3v aikana ja meillä on ollut aina lapselle rakastava vanhempi kotona koko sen 3v, välillä myös isä. En aio syyllistää itseäni varhaislapsuudesta koska kaikki oikeasti tehtiin juuri niinkuin neuvotaa: imetin pitkään, nukuttiin perhepedissä vuositolkulla, kannettiin, mentiin pieneen osa-aika päiväkotiin 3v jälkeen, ensimmäisiä pareja yökyläilyjä valmisteltiin huolella sopivassa iässä (ja olivat aivan täysi katastrofi silti). Mitään ei vaan olisi voinut tehdä toisin, vaikka jotkut niin haluavat ajatellakin. Ja näin toimittiin, koska vaistosin lapsen olevan TODELLA herkkä. Nuorempi taas on tyytynyt paljon heikompaan serviisiin ja silti kaikki sujunut aina paljon joustavammin ja mukavammin, että epäilisin erittäin vahvaa temperamenttieroa. Ap
Kirjoitin tuosta SI häririöstä aiemmin. Kuulostaa vahvasti siltä, että lapsellasi on juuri siihen liittyviä neurologisia piirteitä. Ette tarvitse diagnoosia, jos elämä ja arki kaikesta huolimatta sujuu. Lue nuo suosittelemani kirjat. Vaikka kaikki ominaisuudet eivät täyttyisikään, niissä on myös käytännön vinkkejä siihen, millä voi herkkää lasta paremmin oppia käsittelemään.
Kyseisessä herkkyydessä on se hyvä puoli, että yleensä se helpottaa iän ja aikuisuuden myötä. Ei tarvita lääkkeitä tai terapioita, kun vaan oppii ymmärtämään noita herkkyyksiä.
Meillä oli kaikki kuvailemasi haasteet jo pienestä pitäen. Edelleenkään en tarkoita, että lapsellanne olisi varsinaista häiriötä, mutta yleensä se kuitenkin linkittyy adhd-perimään. Neuvola tai kouluterkkari on ihan turha tässä, koska lapsi todennäköisesti ongelmoi eniten kotona perheen kesken. Neuvolasta saimme itse nuo lukuvinkit. Tulistuva lapsi varsinkin on ihan näistä temperamenttieroista lähtevä opus.
En lukenut tätä ketjua, mutta yksi kolmesta lapsestani on ollut hiukan tuollainen. Vähän ennen yläasteelle menoa hän alkoi rauhoittua ja nyt lukion viimeisellä hän on hyvin helppo ja rauhallinen olen miettinyt että onko hänellä ehkä Asperger-piirteitä tai aistiyliherkkyyttä jotka selittäisivät tuota aiempaa käytöstä. Muistan tuon saman tunteen että välillä jo aamulla herätessä ajattelin että en jaksaisi tulevaa päivää ja jatkuvaa taistelua. Ja myös sen että kahdelle muulle lapselleni en hermostunut oikeastaan koskaan.
Hän on nykyään rauhallinen ja juro nörttimäinen nuorimies joka pärjää hyvin koulussa koska on älykäs ja tunnollinen.
No diagnoosilistalla ei ole ainakaan yhtään kohtaa joka ei sopisi meidän jokaiseen päivään. Ap