vänhemmat miksi pakotatte lapsenne liittymään kirkkoon

Jeesus sanoi: Tuokaa lapset minun luokseni.

Miksiköhän kuoleman tapahtuessa 90 % haudataan kristillisesti... Miten toimisitte jos lapsenne kuolisi??? Varmaan heittäisitte palavaan uuniin tyyliin "päättäköön itse mihin uskoo"??

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 18:41"]

kysymyksen logiikka on kestämätön; yhtä huteraa on olla kastamatta lasta, sillä hän saattaa myöhemmin ajatella, että olisipa hänet kastettu vauvana. 

Vanhemmat tekevät päivittäin päätöksiä pilttiensä puolesta ja lapset niitäkorjailevat sitten mielensä mukaan isompana. miksi tehdä siitä niin iso asia?

[/quote]

Koska kirkon jäsenyydestä pitää maksaa veroa. Ja lapsi voi saada veronalaista tuloa jo ennen täysi-ikäisyyttä, eikä voi siis itse päättää, joutuuko maksamaan kymmenykset kirkolle vai ei.

No eiköhän lapset "pakoteta" kaikkiin vanhempien tapoihin kunnes ovat itse tarpeeksi vanhoja päättämään asioistaan. Oli se sitten uskonto,säännöt, ruokailutavat, arvot, asuinmaa, poliittinen näkemys.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 16:49"]

kastamalla ne lapsena, kyllä sille lapselle voi nimen muutenkin entaa. voivat sitten täysikäisenä päättää itse mitä haluavat. sama koskee rippileiriä, ei sinnekkään ole mikään pakko lattaa lastaan manipiloitavaksi. rippileirille on hyvä vastine vaikka partioleiri tai muu vastaava jossa opetetaan hyviä asioita.

[/quote]

samaa olen itse ihmetellyt

täällä valitetaan, kun nuoria menee kasteelle jne

sit itse kastetaan omat lapset vauvoina !

omat lapseni eivät ole pakko kastamista joutuneet kärsimään, valintansa tekevät sitten itse

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 22:46"]

Jeesus sanoi: Tuokaa lapset minun luokseni.

Miksiköhän kuoleman tapahtuessa 90 % haudataan kristillisesti... Miten toimisitte jos lapsenne kuolisi??? Varmaan heittäisitte palavaan uuniin tyyliin "päättäköön itse mihin uskoo"??

[/quote]

Olisiko siksi kun kuolevat nyt sattuvat olemaan paljolti vanhuksia ja heidän syntymänsä aikoihin kirkkoon kastamaton oli yhteiskunnan hylkiö! On sekin ollut helvetin pelottelun aikaa!

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 17:02"]

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 16:59"]

Olen ateisti, mieheni kuuluu kirkkoon. Lapset on kastettu, koska en näe siinä mitään haittaakaan. Kyllä se oma järki kasvaa kasteesta huolimatta ja ovat nuorina valmiita tekemään omat päätöksensä asian suhteen. Oli se sitten mihin suuntaan tahansa. Ei se niin iso vaiva ole kirkosta erotakaan, jos niin haluavat.

[/quote]

Kysymys kuuluukin miksi kastatte vauvan, joka ei osaa sanoa kyllä tai ei??

[/quote]

Koen, että se kuuluu siihen kulttuuriin, joka on minulle läheinen. Lapsi voi erota kirkosta heti kun ilmaisee niin haluavansa. Itse olen kirkossa edelleen, vaikka minut on kastettu vauvana. Olen täysin tapakristitty, eikä uskonto ole minulle kuin sanahelinää. Tai siis siellä on samoja asioita kuin kaikissa elämänviisauksissa. Sitten on jotain pöhköäkin, kuten kaikessa elämässä. 

Jotenkin vain haluan edelleen olla kirkon jäsen, kuten sanoin, se on kulttuurillinen asia minulle. Ja toivoin, että lapsenikin ovat siitä samasta syystä. En tuputa heille uskoa, ja kertoisin uskosta heille samat asiat olivat he jäseniä tai ei. Joten, olen kiinnostunut, sano sinä minulle, miksi tämä on paha juttu? Jokin muu kuin se syy, että en anna heidän päättää. Haluan ymmärtää, mikä siinä minun päätöksessäni on heille nyt huonoa? 

[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 22:56"]

No eiköhän lapset "pakoteta" kaikkiin vanhempien tapoihin kunnes ovat itse tarpeeksi vanhoja päättämään asioistaan. Oli se sitten uskonto,säännöt, ruokailutavat, arvot, asuinmaa, poliittinen näkemys.

[/quote]

tämä lista on hyvin outo, ihan kun et uskaltaisi antaa lapsen itse muodostaa arvoja, lapsenahan ne syntyvät hyvin pitkälle ja nyt puhun politiikasta ja uskonnosta, minä en sisällytä politiikkaa kasvatukseeni, pikemminkin käsitystä hyvätä ja pahasta oikeasta ja väärästä, ei meillä saarnata että kyllä se Arhinmäki teki taas niin oikein jne. uskonto ja politiikka ei kuulu kasvatukseen, se on karhunpalvelus lapselle.

Itsekkin kuuluin kirkkoon ja kastatin lapseni. Ei sitä asiaa 90-luvulla vielä hirveästi kyseenalaistettu. Erosin kirkosta hetikohta kun se tuli netin kautta mahdolliseksi eroakirkosta.fi palvelun kautta. Vanhin lapsi erosi kirkosta 15 vuotiaana kesken rippikoulun, sai kuulema tarpeekseen siitä pelleilystä.

Tällä elämänkokemuksella en enää lasta kastaisi vauvana. Kyllä minusta on oikeammpi tapa että liittyy sitten myöhemmin omasta aloitteesta jos kokee sen tarpeelliseksi. Vauvakasteesta ei jää lapselle itselle mitään muistikuvaa, mutta jos hän tulee nuorena tai aikuisena uskoon ja sitten liittyy kirkkoon, niin tuolla kasteella on ihan erilainen merkitys hänelle. Minusta alle 15 vuotiaita ei edes pitäisi saada liittää uskontokuntiin. Vapaaehtoisen riparin jälkeen voisi sitten miettiä liittyykö vai ei. Uskonnollisille yhteisöillekkin olisi vain hyväksi että jäsenyys edellyttäisi myös uskomista. Nythän suurin osa luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko sen oppeihin.

Nuorin 13 vuotias lapsi purnaa jo että hän haluaa sitten erota kirkosta ennen kuin menee kesätöihin että ei joudu maksamaan kirkollisveroa. Alaikäisen lapsen erottaminen kirkosta on itse asiassa hankalampaa kuin siihen liittyminen. Tarvitaan mm. kummankin vanhemman suostumus ja se voi riitaisan eron jälkeen hankalaa.

Kun lapsi ei kuulu kirkkoon, niin hänellä on myös mahdollisuus valita koulussa että meneekö uskonnon vai et-opetukseen.

Kasteessa pyydetään lapselle Jumalan siunausta ja kiitetään elämästä. Jos ei usko Jumalaan, ei varmasti voi ymmärtää, miltä tuntuu uskoa Jumalaan. Siinä kristitytkin ovat erilaisia persoonia ja heidät koetaan erilaisina. Kirkkoja ja seurakuntiakaan ei voi tasapäistää. Kirkko ei manipuloi lapsia eikä rippikouluun ole pakko mennä. Jos haluaa vain kristillisen avioliittoon vihkimisen, ei tarvitse mennä konfirmaatioon, rippikoulu riittää. Sen voi käydä vaikka ei kuuluisi kirkkoon ja niin moni myös tekee. Rippikoulun käy edelleen yli 80 prosenttia suomalaisista, osa esim. armeijassa.

Uskonnonopetus ei ole enää samanlaista kuin useimpien kirjoittajien nuoruudessa. Uskonnon tunneilla on mahdollisuus keskustella ja kyseenalaistaa enemmän kuin useimmilla muilla pakollisilla tai vaihtoehtoisilla tunneilla. Toki opettajan taidoilla ja opetussuunnitelman ajankäytöllä on merkitystä. Joka tapauksessa uskonnonopetusta voi suositella yleissivistyksenä kaikille. Siinä opetellaan myöhemmillä luokilla paljon myös muista uskonnoista, enemmän ja syvemmin kuin toistaiseki ET:n tunneilla.

Oman uskonnon opetus on osa suomalaista uskonnonvapautta eli myös oikeutta uskontoon eikä vain vapautta uskonnosta. Uskonnonopetus eli käytännössä alaluokilla uskontotieto on osa kansallisen ja länsimaisen perinne- ja kulttuuritaustan tuntemista. Kun tietää, luulee vähemmän ja oppii kunnioittamaan myös toisin uskovia, joita etenkin isoissa kaupungeissa ja Etelä-Suomessa kohtaa tietenkin yhä useammin. Suomessa uskonnottomuus on yleistynyt etenkin etelässä ja suurimmissa kaupungeissa, mutta maailmalla kokonaisuutena uskonnottomuus on tuoreiden tutkimusten mukaan vähentynyt suhteellisesti entisestään. Uskonnollinen ihminen ei ole koskaan ollut vähemmistössä ihmiskunnan historian aikana, vaikka ihan alkuhämäriin ei päästä. Tietenkin uskontoa edustavat opettavat ja saavat opettaa pienetkin lapset rukoilemaan sitä Jumalaa, johon itse uskovat. Uskonnoissa ei ole yleensä kysymys vain maallisesta, kuten puoluepolitiikassa. Se koskettaa syvemmin ihmisen minuutta. Sen takia ei tietenkään saa harjoittaa mitään uskonnollista väkivaltaa eikä pakottamista. Ajatus, että uskoon voisi käännyttää, on kristinuskon pohjalta mahdoton, vaikka etenkin ennen vanhaan jotkut (esim. papit ja hallitsijat) ovat voineet ajan tai yhteisön tavan (tai silloisten lakienkin) mukaan yrittääkin. Usko on luterilaisen kristinuskon mukaan lahja, jonka vain Jumala voi synnyttää. Ei siis tarvitse pelätä, että viihdeteollisuuden ja kavereiden manipuloinnin kieputtama nuori voisi saada jotain järkyttäviä vaikutteita kristinuskosta, joka on ensimmäisten joukossa ottanut esille ihmisten tasa-arvoisuuden Jumalan luomina, lähimmäisenrakkauden vaatimuksen/kehotuksen, naisten, lasten ja vammaisten ihmisoikeudet ja uskonnon pohjimmaisen sanoman, ihmiseksi tulleen ja kuoleman voittaneen Jumalan ansiotta saadun armon ja anteeksiannon. Ymmärrän kyllä, että joillekin uskonnottomille tai muuta uskontoa edustaville toisenlaisten ajatusten esille tuominen tuntuu heistä jo manipuloinnilta. Suomessa ei ole luontevaa keskustelukulttuuria uskonnosta, kuten vaikka Japanissa tai Afrikassa, mutta netin ja televisiokeskustelujen myötä tilanne on vähän muuttunut. Joskus asiantuntijoina pidetään kyllä sellaisiakin, jotka eivät ole kyseisen uskonnon asiantuntijoita. Uskonto on herkkä aihe ja nostattaa tunteita. Jokaisella on hyviä ja huonoja kokemuksia uskonnoista. Niitä ei aina voi yleistää muiden kohdalle, mutta uskontoja ja tietenkin uskoviakin saa arvostella. Keskustelu edellyttää, että arvioita myös perustellaan laajemmin kuin esim. 1980-luvun uskontotuntikokemusten, paikallisen papin tai omien sukulaisten manipuloinnin pohjalta.

Mun lapsi on nyt alta kolmen ja mä suren syvästi sitä ettei mun lasta ole kastettu koska en löytänyt yhtäkään kummia.=(

Tiedustelin asiasta seurakunnalta jossa vaan kohauteltiin olkapäitä. Kyllä ne kummit pitää olla kastetilaisuutta varten. 

niin suomessa eroaa kirkosta kolme henkilöä jokaista liittyjää kohden

minun lähipiirissäni kaikki ihmiset kuuluvat kirkkoon ja ovat täysin epäuskovaisia, ihmiset pelkäävät leimautumista jos eivät kuulu kirkkoon, tämä on jokin vanha kummajainen. on se aika roisia kun tämä porukka kiroilee kovasti näitä uskontoon ja jumalaan viittaavia kirosanoja  

ja samalla sitten kuulutaan kirkkoon, eikä edes tiedetä raamatusta yhtään mitään. aika suuri osa suomalaisista kirkollisveronmaksajista ovat tällaisia jumalanpikkaajia, eikä se edes tunnu haittaavan kirkkoa, tuntuu raha kelpaavan. vaikuttaa että kirkkokin arvostaa rahaa eniten seurakuntalaisissaan. kovin on maallista touhua. turha osoitella muita ennen kun on omat asiat kunnossa.

Vanhemmat, miksi pakotatte omien toiveittenne takia lapsen urheiluseuraan?

Ihmisten käsitykset siitä, mitä kirkko tai kristinuskossa opetetaan, ovat ohentuneet. Siksi jotkut ihmettelevät, miksi esimerkiksi suurin osa papeista ei kyselytutkimuksen mukaan halua vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Nähtävästi lainsäätäjätkään eivät vielä halua, mutta siviilivihkimisen osalta tilanne varmaankin muuttuu. Kristillisen kirkon opetuksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio ja julkisesti solmittu liitto, jonka jonka Jumala on luvannut siunata. Se ei poista ihmisen vastuuta eikä estä Jumalaa siunaamasta kaikkia muitakin ihmisiä yhtä paljon. Raamatun kirjoittamisen vuosisatoina avioliiton suurin merkitys oli perheen perustamisessa ja suvun jatkamisessa. Niitä se tukee edelleen. Tällaisten opetuksen takia jotkut ovat valmiita hylkäämään koko kirkon, minkä toki saa tehdä. Suuri osa eroaa kuitenkin kirkosta rahan säästymisen takia, kuten keskustelusta on käynyt ilmi täälläkin. Osalla on myös selkeä ajatus, että he eivät usko kirkon opettamalla tavalla Jumalaankaan. On siis silloin aika loogistakin erota. Paitsi jos haluaa pienellä panoksella tukea kirkon työtä esimerkiksi perinnehistoriallisesti arvokkaiden kirkkojen ja niiden taiteen ylläpitäjänä, leipäjonojen ja velkaneuvonnan tekijänä ja osaksi aloittajana, lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisijänä ja vanhusten ilmaisen sosiaalisen toiminnan tarjoajana. Puhumattakaan kirkkohäistä, hautaansiunaamisista ja sairaalasielunhoidosta, joihin on palkattu työntekijöitä seurakunnissa koko ajan. Vaikka en kuuluisi kirkkoon, veisin lapseni seurakunnan kerhoon ja musiikkileikkikouluun, joista moderni suoritusmentaliteetti on kaukana. Antaisin lapseni käydä rippikoulun, kun hän saa kerran 15-vuotiaana katsoa jo kauhuelokuviakin ja osaa varmaan ajatella omillakin aivoilla, eikä usko kaikkea pureskelematta itse. Eihän teini ota vanhemmiltakaan enää vastaan kaikkea, mitä he sanovat. Raamattua voi ymmärtää eri tavoin, mutta jos haluaa tietää, mikä on kristinuskossa olennaista, kannattaa lukea Uuden testamentin evankeliumit ja mitä Jeesus sanoo ja miten hän kohtasi erilaisi miehiä ja naisia. "Kristittyihin moni joutunut on pettymään, mutta tiedätkö hei, Jeesukseen ei yksikään." Toki voi ladata uskontoonkin liikaa odotuksia, joita siinä ei luvata täyttää. Joissakin kristillisissä kirkoissa painotetaan eri tavoin esimerkiksi kastetta kuin luterilaisuudessa. Kuitenkin Apostolien tekojen toisen luvun lopussa Simon Pietari kehottaa halukkaita kääntymään Jumalan puoleen ja antamaan kastaa itsensä, jotta he saisivat Jumalan Pyhän Hengen (pääsisivät Jumalan yhteyteen ja lapsiksi) ja saisivat Jumalalta syntinsä anteeksi (menneet ja tulevatkin). Tuohon aikaa ihmisiä kastettiin aina perhekuntina. Lapsia ei Raamatussa kielletä kastaa, vaikka toki usko ja kaste kuuluvat sen mukaan yhteen. Uskon voi kadottaa, jos se ei saa kasvaa. Sen voi myös löytää uudestaan. Paavali opetti Korinton seurakunnan jäsenille (1. Kor. 7:15), että kristitystä puolisosta saattoi ottaa eron, jos ei hyväksynyt tätä uskon takia. Juutalaisella naisella oli harvoin mahdollisuutta eroon. Paavali ei selvästi halunnut uskon tulevan repiväksi asiaksi perheessä. Keisari Konstantinus teki myöhemmin kristinuskosta Rooman valtakunnan valtiouskonnon. Nykyään ei ole kenenkään pakko liittyä kirkkoon ja nettinapin painalluksella pääsee pikapikaa kirkollisverosta, jos se on tarpeettoman tuntuinen menoerä syrjäytyneiden Suomessa. Pienituloisilta veroa ei juuri edes oteta.

Tällaisen palopuheen lopuksi on reilua todeta, että olen opettanut aikanaan mm. uskontoa ja opiskellut vanhaa ja nykyteologiaa. Uskonnontunneilla keskustellaan muuten ihan tavallisistakin eettisistä aiheista, kuten ihmisoikeuksista ja niiden synnystä ja ihmiskäsityksestä eri uskonnoissa ja ympäristönsuojelusta. Alaluokilla painotetaan kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa ja keskustellaan toisten kohtelemisesta niin, että ketään ei kiusattaisi. Raamattutietous kuuluu perusteiltaan myös luterilaisen uskon opetukseen. Kouluopetuksessa ei harjoiteta uskontoa, vaan opetetaan uskonnoista, ensin omasta, sitten muista ja kirkkojen erilaisista Raamatun tulkinnoista ja uskonnollisista ilmiöistä. Ei uskonnon ole pakko kiinnostaa ja tietoa saa muualtakin, mutta yleistietoa uskontotieto on. Sitä ilman ei pitkälle pärjää keskusteluissa ja kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa ainakaan maailmalla. Uskonnot ovat myös aina vaikuttaneet tavalla tai toisella maiden lainsäädäntöön, sillä suurin osa maailman ihmisistä kokee kuuluvansa jonkin uskonnon edustajiin, siis myös monissa maissa lainsäätäjistä. Kristittyjä, teologeja ja kirkonmiehiä ja -naisia on erilaisia. Ei kannata uskoa mitään, mikä ei ole mielestäsi sen arvoista :) Ja toiset saavat perheineen tehdä vapaasti lakien pohjalta omat ratkaisunsa, eikö? Kuten eräs, joka kertoi opettavansa lastaan kotikoulussa mm., koska uskoi, että se oli paras paikka opettaa lasta ymmärtämään omaa kosmisuuttaan, siis miten hän on uskontonsa kautta osa avaruutta ;) Siihen en olisi osannut kommentoida mitään. Kotikoulu kun on sallittu Suomessa. Olisi toisaalta outoakin, että vanhemmat eivät saisi vaikuttaa alakoululaisen opetukseen mitenkään. Itse luotan kuitenkin suomalaiseen peruskouluun yleisesti ottaen, myös uskonnonopetukseen. Uskonnonkirjoihin voi tutustua vaikka kirjastossa tai uusiin ainakin kirjakaupoissa. Rippikoulukirjojen sisällöstä voi kysyä seurakunnan omilta nuorisotyöntekijöiltä. Nuortenkin kanssa voi keskustella uskonnosta tai uskonnottomuudesta kotona, ties miten mielenkiintoisia keskusteluja siitä syntyy. Tärkeää on antaa nuoren olla oma persoonansa, omanlainen. Vaikka kuulemma jonkin tutkimuksen mukaan keskimäärin noin 80 prosenttia valitsee lopulta enimmäkseen vanhempiensa arvot aikuisena, viimeistään vanhempana... Olen miettinyt, että ovatko ne perinteinen suomalainen alkoholi- ja saunakulttuuri, joulu-pääsiäinen-juhannus, Kauneimmat joululaulut, paikkakunnan perinteet, toisten kunnioittaminen, sukuperinteitä, paikkakunnan perinteinen autolla kaahailu vai mitä lie :) Toivotaan parasta.

Korjaus ja lisäyskin edelliseen kirjoitukseeni uskonnonopetuksesta ym:sta: Keisari Konstantinus teki kristinuskosta ainoan virallisen uskonnon Rooman valtakunnassa, ei periaatteessa valtiouskontoa. Ensin kristinusko oli Roomassa halveksittua ja enemmän tai vähemmän (paikallisesti) vainottua, kuten juutalaisuuskin. Sitten siitä tuli hyväksytty ja lopulta "pakollinen". Nimikristittyjä toki on ollut aina. Uskontoja käytetty lyömäaseena ja uskontojen johtajatkin ovat niillä lyöneet ahneudessa tai vallanhalussaan. Sitä ei voi liikaa pahoitella. Samaan aikaan voi todeta, että itsekkyys on valitettavan yleistä muidenkin keskuudessa, kun ajattelee kommunististen maiden Stalinia jne. tai ihan itseään ;) Osa niistä, jotka ovat uskonnollisia, ovat sitä eri syistä kuin toiset. Toisen uskoa ei kuitenkaan voi arvioida, kun ei aina omaansakaan. Kristinuskossa tärkeintä ei ole uskon määrä vaan sen kohde, Kristus. Kristittyjen nimi tulee alunperin halveksivaan sävyyn käytetystä termistä, "kristuslaiset", Kristuksen eli hepreaksi Vanhan testamentin profeettojen lupaaman Messiaan seuraajat. Kristitylle nimi kertoo siitä, että hän ei ole kristitty omien hyvien tekojensa takia, vaan Jeesuksen kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta hankkiman ja Jumalan lahjoittaman anteeksiannon takia. Kristitty on apostoli Paavalin mukaan "kastettu Kristukseen", joka on kuin viinipuu. Hän saa kuulua Jumalan perheväkeen. Hyvät teot kuuluvat toki kristityn ja jokaisen ihmisen elämään. Tulisi rakastaa toista niin kuin itseä, vaikka ei osaakaan. Se ei kuitenkaan tee ihmisestä kristittyä. Buddhalainen voi olla paljon parempi ihminen. Uskon kuitenkin hyvään ja pyhään Jumalaan, joka armahtaa minua ja muita ja se auttaa tekemään tai sen pitäisi saada aikaan hyviä tekoja. Olenhan saanut itsekin paljon ja Luojalla on yhtä hyvä tahto ja tarkoitus kaikkia ihmisiä ajatellen. Kiitollisuudesta nouseva lähimmäisen rakastaminen on pitemmän päälle Pyhän Hengen hedelmä, joita ei omin voimin ponnistella sen paremmin kuin kukaan muu. Hedelmähän vain kasvaa kiinni puussa (Kristus) eikä pinnistä yksikseen. Eihän mikään oma teko Jumalan pyhyyden edessä riittäisikään hänen yhteyteen pääsemiseksi, sillä ihmisen sisin olemus on jo itsekeskeinen. Saa elää ennen kaikkea armon varassa. Sen muistamiseksi tarvitaan myös seurakuntayhteyttä eli kristittyjen yhteyttä. Saa kuitenkin olla ihan tavallinen ihminen kristittynäkin. Kenellekään ei ole luvattu helppoa elämää. Jokaisella on varmasti elämässä paljon opittavaa, myös eri tavoin ajattelevilta. Kiitos jos jaksoit lukea ylipitkän viestin.

Vastaus numerolle 33: Piia, harmi etten pääse sinun mielipiteistäsi ja täydellisyydestäsi eroon edes netissä. Osta vaan ne uudet kengät. nro 34

Ymmärrän toki tuon arvojen opettamis-pointin, mutta tarvitseeko sitä varten, ihan oikeasti, liittää vastasyntynyt järjestön jäseneksi? Vai ettekö te osaa puhua arvoistanne ilman kirkkoon liittämistä? 

Anteeksi, mutta lapsikaste on moraalin vastainen. Its ajattelen asian niin että koska en itsekään halua että minut liitetään tahtomattani mihinkään jäsenmaksulliseen yhteisöön, en liitä lapsianikaan sellaisiin. Ja ei, minä en päätä heidän harrastuksiaankaan heidän puolestaan. Mielestäni on myös typerää verrata kirkkoon liittämistä siihen mitä syödään tai laitetaanko pakkasella toppapuku päälle. Noissa ei puhuta lähellekään samoista asioista, kuin vertaisi perunaa elefanttiin. 

Ja älkää taas sotkeko kristin uskoa joulun, juhannuksen ja pääsiäsen kanssa; eiköhän sen pitäisi olla jo selvä että ne eivät ole alunperin kristinuskon juhlia, vaan luonnonkierron juhlia ja on luonnolisempaa juhlia niitä ilman kristillisiä arvoja. 

T: Uskossa minäkin, mutten ole kastatuttanut lapsiani

lapsen on helpompi vanhempana erota kirkosta kuin liittyä siihen tehkööt sitten päätöksen kun täyttää 18v

kirkkoon kuuluminen on tapa,hyvä tai huono eos..näitä lukiessa olen kuitenkin täysin sitä mieltä että kaikki palkalliset "kirkko pyhät" pois niiltä jotka eivät kuulu kirkkoon!!  taitaa kaikki uskoa palkalliseen vapaapäivään???,tekopyhää molemmin puolin

Mä olen ateisti aivan täysin, vaikka onkin kastettu aikoinaan ja riparinkin kävin. Koskaan en oo mihinkään uskonut, lähinnä kirkon "höpinät" saa mut vaan vihaiseks. Mies puolestaan kuuluu kirkkoon vaikka ei ole mitenkään uskonnollinen. Arvostaa kuitenkin perinteitä. Meille on syksyllä tulossa vauva ja tästä oli melkonen vääntö... Minä oisin tahtonut pelkät nimiäiset. mies taas haluaa perinteisen kasteen. Suostuin kuitenkin kasteeseen pitkinhampain, mutta se pidetään kotona. Vähän kyllä kismittää, toivottavasti oon hyväksyny tän päätöksen sitten kun ristiäiset on, että voin nauttia päivästä enkä ole naama norsun veellä juhlan tavasta huolimatta.

Tulevaisuudessa uskonto ei tule olemaan meillä läsnä mitenkään. Lapsi osallistuu ihan ihan yleissivistyksen kannalta uskontotunneille ja saa mennä riparille jos haluaa, pakko ei ole. Toivon kuitenkin että meidän ajatusmaailmamme siirtyy myös jälkikasvulle.