Lue keskustelun säännöt.
38 v ja kaikki ystävyydet hiipuneet, tuhoutuneet, satunnaistuneet :-(
07.03.2013 |
Olen menettänyt täysin itseluottamukseni ystävyyksien rakentamisen suhteen-
Ennen luulin että minulla oli hyviä ystäviä, moniakin, nuorempana (20+-).
ENää ei ole jäljellä oikein mitään, ketään.
Naiset jotka olivat läheisiä ystäviäni parikymmentä vuottakin ei enää näy. Minä olen kyllä pitänyt yhteyttä, kovastikin ja nähnyt vaivaa. Mutta, he ovat vain höipyneet. Yhdestä on jäljellä kuori. Mitään sisältöä ystävyydellä ei enää ole. Tämä hyväksi luulemani ystävä haipui pois, löysi uuden parhaan ystävän, mitään ei riitä enää minulle, muuta kuin joulukortti. Edes kummilastaan ei muista enää kuin sen synttärikortin verrran.
Yksi pitkäaikainen,erittäin läheinen ystävätär ilmoitti suoraan, että hän on mennyt elämäåssään eteenpäin, on tullut uusia kuvioita ja ihmisiä.
Minä joka luulin että olin panostanut hyviin ystävyyssuhteisiin elämässäni, olin uskollinen ja uhrautuva ystävä, avoin, vilpitön, kaikissa elämän käänteissä tukeva ja läsnöoleva.
Olen menettänyt itseluottamukseni - miten olen voinut tehdä näin suuria virhearvioita? Miten olen voinut luulla ystävikseni sellaisia jotka eivät sitä ilmiselvästi ole olleet?
Lapsen tarhakaverin äitiin ja perheeseen pidin yhteyttä silloin ja muuton jälkeenkin monta vuotta. Ns. otin heidät elämääni kuten minulla tapana on, en ajattele ystävyyksistä että olisivat jotain elämäntilannekavereita, vaan ihan pysyviä ihmisiä toivon mukaan elämässäni. (Jotkut tottakai voivat olla täysin ohimeneviä, sellaiset moikkaustasoiset tutut). Nämä tarhakaveri-ihmiset eivät myöskään enää vastaile yhteydenottoiohin. Tai jos vastaavat niin muutaman viikon myöhässä. Aina on hauskaa silloin harvoin kun on nähty. Mutta silti hiipuu hiipuu eikä halua näytä olevan kaveruuden ylläpitämiseen.
Kommentit (38)
mulla ei ole lapsia, kaikilla entisillä kavereilla on lapsia, kun vanhat kaverit sai lapsia niin he katosivat, yritin pitää yhteyttä, mutta eivät enään olleet samanlaisia kavereita kun olivat olleet ennen, se perheen elämä varmaan muuttuu niin paljon että he eivät enään kaivanneet sellaista seuraa joilla ei ole lapsia, olen huomannut että heidän kaveripiirinsä koostuu lapsiperheistä. näin on vaan käynnyt ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa huonoissa väleissä. käytännön tasolla suuri ero on ettei heillä ole enään mahdollisuutta lähteä mihinkää ymmärrettävistä syistä, eikä tietenkään voi enään lähteä yhdessä matkalle kun ei heillä oikein enään ollut rahaa. eikä sitä voi omista menoistaan ja matkoistaa kertoa heille kun näkee että he olisivat sen tarpeessa. he puolestaan haluaa puhua lapsestaan paljon, ja minä kyllä en kauheasti kehtaa sanoa siihen mitään kun vain mokaisin. ja loppujen lopuksi kaikki kaverit hävisi. omassa elämässä on ollut aika suuria terveydellisiä huolia, mitkä nyt on hoidettu ja menihän siinä vuosia niiden kanssa. eipä ole enään kavereita, hyvänpäivän tuttuja ja sisaruksia. meillä on avioliitto hyvässä kunnossa ja teemme paljon asioita yhdessä, meillä on myös kaverisuhde puolison kanssa, on kyllä kiihkeä parisuhdekkin vaikka ollaan oltu 20v naimisissa. MUTTA en voi vättää ettenkö kaipaa kavereita, olisi niin kiva kun voisi viettää aikaa kivojen ihmisten seurassa ja jutella, kyllä mä sitä kaipaan kerta olen aika sosiaalinen mies ja tykkään keskustella asioista, en tosin ole mikään väittelijä, enkä jaksa kuunnella mitään jarna juttuja. Musta monet suomalaiset äijät on aika yksoikoisia, ei tietenkään kaikki. nykyään vähän taidetaan ihailla tietynlaista sivistymättömyyttä.no tässä tätä taas tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 16:42"]
Ihmisiä ei kiinnosta ajatusten vaihto, mielipiteen vaihto toisten ihmisten kanssa, läheisten tai muidenkaan ihmisten kanssa jutteleminen enää juuri lainkaan.
Hassua kyllä, samat ihmiset tuijottavat toosaa harva se ilta sekä notkuvat facebookissa viihdyttäen itseään tutuntutuntuttujen valikoiduilla virtuaalikuulumisilla!
Outoa tuo kun joku sanoi että halutaan kuulla vain kuinka huonosti menee -juttuja. Minun mielestä vain viihdyttäviä, hauskoja, iloisia juttuja halutaan kuulla. Jos joku tilittää ikäviä asioita, ei saa enää vastauksia, asia vaietaan.
[/quote]
kyllä tähän on tultu, varsin surullista
Juna vain menee ohi. Miksi pitäisi selittää mitään. Eihän hän miehesi ole.
Hrrrr, kun oikein ahdistaa sinunkaltaiset kaverit. Nykyään yritän vältellä takertuvia ihmisiä. Juuri sellaisia, jotka mämmii yksin kotona ja parkuu kun sekään ei välitä minusta.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 17:37"]
Yksi edellisistä olen, pakko kommentoida vastaajan 21 viestiin. Minä en ainakaan nau'u turhasta (nyt kyllä jo entisen) parhaan ystäväni suhteen. Hänellä on "aikaa" nähdä 1 krt vuodessa, jos sitäkään. Asumme samassa lähiössä.
Olisin ansainnut edes selityksen, miksi.
[/quote]
Onko tämä joku nuorten uusi tapa toimia? Itse olen jo vanhempi ja minulla ovat vanhimmat ystävät pysyneet vuosikymmeniä matkassa mukana, vaikka asutaan eri paikkakunnillakin.
Uusiakin ystäviä on tullut uudella asuinpaikalla ja työn kautta. Kehoitan teitä yksinäisiä hakeutumaan johonkin harrastukseen tai sitten vapaaehtoistyöhön, niin luulisi löytyvän saman henkisiä tuttuja. Kaveruudesta voi sitten poikia ystävyyskin. Kun ikää tulee eikä ole perhettä, niin ystävät ovat todella tärkeitä!
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 18:02"]
Onko tämä joku nuorten uusi tapa toimia? Itse olen jo vanhempi ja minulla ovat vanhimmat ystävät pysyneet vuosikymmeniä matkassa mukana, vaikka asutaan eri paikkakunnillakin.
Uusiakin ystäviä on tullut uudella asuinpaikalla ja työn kautta. Kehoitan teitä yksinäisiä hakeutumaan johonkin harrastukseen tai sitten vapaaehtoistyöhön, niin luulisi löytyvän saman henkisiä tuttuja. Kaveruudesta voi sitten poikia ystävyyskin. Kun ikää tulee eikä ole perhettä, niin ystävät ovat todella tärkeitä!
[/quote]
joo olen miettinyt tota vapaaehtoistyötö, olisi kiva kun voisi auttaa ihan vieraita ihmisiä, en ole oikein päässyt tässä asiassa eteenpäin, onko sulla mielessä mitä se vois olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"tapaaminen varta vastan järjestää"
Siis et halua mitään kyläilykavereita vain harrastuskavereita?
Erikoista.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 16:34"]
Olen samanikäinen kuin ap. Ei tässä ruuhkaisessa elämänvaiheessa ehdi hengata ystävien kanssa niin kuin ennen. Parhaita ystäviä ovat ne joiden kansss on paljon yhteistä esim sama harrastus jonka puitteissa tavataan. Toki pitää olla samalla aaltopituudella henkisestikin. Mutta itseltäkin on tippunut pois sellaiset ystävät joiden kanssa ei ole mitään yhteistä tekemistä vaan tapaaminen pitäisi varta vasten järjestää. Niin se vaan menee.
[/quote]
Jotenkin tuntuu vieraalta nämä teidän valitukset. Itselleni on käynyt sellainen onni, että kaikki ihmiset, joihin olen halunnut pitää yhteyttä, ovat pitäneet yhteyttä. Kukaan ei ole hylännyt. Toki ystävyyksiä on katkennut, mutta uskoisin syyn olleen yleensä silkka kiire ja käytännön olosuhteet kuten muutto tai joku muu vastaava. Ei kukaan pysty koko elämäänsä elämään niin ettei joku kaveri tai tuttava putoa kelkasta. Uusiakin tulee koko ajan, ja päivässä on yhä vain 24h.
Oma teoriani on se, että jos todella rakastat jotain ystävääsi, pidätte kyllä yhteyttä joka tapauksessa. Jos taas kaveri on on vaan kaveri, olosuhteet merkitsevät aika paljon. Itselläni on kaksi sellaista ystävää, joiden kanssa on pidetty yhteyttä yli 20 vuotta eikä se tunnu miltään velvollisuudelta enkä ikinä ajattele vastavuoroisuuksia yms. Yhteydenpito vaan on ilo, ja se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 18:17"]
Jotenkin tuntuu vieraalta nämä teidän valitukset. Itselleni on käynyt sellainen onni, että kaikki ihmiset, joihin olen halunnut pitää yhteyttä, ovat pitäneet yhteyttä. Kukaan ei ole hylännyt. Toki ystävyyksiä on katkennut, mutta uskoisin syyn olleen yleensä silkka kiire ja käytännön olosuhteet kuten muutto tai joku muu vastaava. Ei kukaan pysty koko elämäänsä elämään niin ettei joku kaveri tai tuttava putoa kelkasta. Uusiakin tulee koko ajan, ja päivässä on yhä vain 24h.
Oma teoriani on se, että jos todella rakastat jotain ystävääsi, pidätte kyllä yhteyttä joka tapauksessa. Jos taas kaveri on on vaan kaveri, olosuhteet merkitsevät aika paljon. Itselläni on kaksi sellaista ystävää, joiden kanssa on pidetty yhteyttä yli 20 vuotta eikä se tunnu miltään velvollisuudelta enkä ikinä ajattele vastavuoroisuuksia yms. Yhteydenpito vaan on ilo, ja se siitä.
[/quote]
on mullakin moni ystävyys kestänyt yli 20v mutta ei yhtään yli 35v
Tässä yksi joka sai juuri selville miksi lapsen ainoat kummisetä ja -täti ovat käytännössä lopettaneet yhteydenpidon ja tapaamiset :( . Tätä on jatkunut vuosia ja olen harvakseltaan yrittänyt tiedustella syytä silloin kun olen ollut tekemisissä. olen ollut niin masentunut tästä. Todellakin lapseni tarvitsisi aikuisia ihmisiä elämäänsä. Sukua ei ole, no joku mummo asuu kaukana, sisaruksiakaan ei ole. Lapsen isä kuoli muutama vuosi sitten :(
Niin miksikö he ovat jättäneet meidät. Kummisetä on kuulemma ollut minuun liian ihastunut. Ajattelivat sitten tuottaa meille tämmöisen murheen ja ihmetyksen, siten että olivat päättäneet lopettaa enemmät tekemiset kanssamme. Sekä lapsen kanssa että minun. Samalla menetin ystäväni.
Tämän kuulin nyt.
Kaiken lisäksi ihastus on täysin yksipuolinen. Kummisetä on mukava veikko ollut mielestäni ja helppo puhua, ei muuta.
Miksi ei ystäväni ole voinut aiemmin tätä sanoa kun olen monta vuotta tätä itkenyt ja pyöritellyt?! :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 37 ja mun parhaita kavereita on exät. Kannattaa pysyä ystävinä, niin on edes joku ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehotan menemään harrastuksiin, jossa ollaan sos.kontaktissa esim. keskustelua ja retkiä.
Muakin harmittaa, kun kouluaikana mielestäni mulla oli hyvä ystävä. Istuimme tunneilla vierekkäin, söimme yhdessä, teimme ryhmätehtävät yhdessä jne. Mutta kun lähdimme eri kaupunkeihin opiskelemaan, ei hän edes ole pyytänyt kylään!! Itse pyysin heti kun sain ekan oman asunnon. Ja aina kun olen muuttanut olen pyytänyt tupareihin. Mutta häneltä: ei mitään. :(
Mutta ystävien kanssa pitää olla mukavia kokemuksia esim. laivareissuja joita muistella. Niistä syntyy yhteishenki. Jos ei olla tekemisissä paljoa, on vaikea ylläpitää ystävyyttä Myönnän että itekin oon mieluummin työviikon jälkeen kotona tekemättä mitään. Saati iltaisin työpäivän jälkeen kun hoidat omia lapsia ja niiden harrastuksia.
Nuo elämäntilannekaverit on kivoja, kun on, kenen kanssa jutella. Tiedän, että myöhemmin ei paljoa nähdä.
Minulla ystävää ja tuttavaa katoili ympäriltä sen jälkeen pikkuhiljaa kun sairastuin ms:ään. Kiireen vilkkaa jatkoivat matkaansa eikä heitä huvittanut odottaa kun rahjustin perässä hitaammin. Kolmekymppinen vasta olin..
Elämä on sen jälkeen ollut raskasta. Vertaistukikavereita on vaikea saada kun ei jaksa tehdä mitään, ei jaksa mennä mihinkään, puhe on sammaltavaa, onneksi vielä näen ja kuulen kuitenkin.
Taistelen katkeruutta vastaan joka päivä edelleen. Yritän ymmärtää ystäviäni jotka hylkäsivät minut. Useimmat käyttivät jotain tekosyytä, keksivät jotain mistä suuttua tai vaan haihtuivat mitään sanomatta. Yritän antaa heille anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aika samanlainen tilanne kun tämän ketjun aloittajalla. Kaikki lapsuudenkaverit ovat vaan jääneet syystä tai toisesta. Aika paljon olen muuttanut elämän aikana ja se on osasyy. Toinen iso tekijä on se, ettei meillä ole lapsia ja ollaan reilusti yli kolmekymppisiä. Lähes kaikilla kavereilla on jo lapsia. Sit ei ole oikein sukulaisiakaan kummallakaan meillä ja vanhemmatkin on mulla jo kuolleet. Sisaruksia ei ole. Välillä ahdistun yksinäisyydestäni oikein kunnolla. Välillä koen sen rikkautena. Ennen roikuin Facebookissa, sitten kyllästyin siihen pinnallisuuteen, matkakuvien ja lastenvalokuvien jakamiseen. Tuli sellainen olo, että tätäkö tämä ystävien kanssa yhteydenpito nykyisin sitten on. Huomaan, että sieltä lähteminen kannatti. Nykyään opiskelen ja on sellaisia satunnaisia opiskelukavereita, joita näen aina silloin tällöin. Sitten on naapurinrouva, jonka kanssa käyn joskus kävelyllä (kerran puolessa vuodessa). Onneksi on hyvä mies, jonka kanssa tätä yksinäisyyttä kaksin jaetaan. Näillä mennään.
Näitä kun lukee, niin aina ajattelee, kuinka helppoa on olla introvetti ihminen. En ole koskaan ymmärtänyt näitä yksinäisyyden valitteluja. Olen aina pystynyt tekemään ja menemään yksin ja viihtynyt itseni kanssa. En ole ikinä kokenut yksinäisyyttä.
Toki minulla on ystäviä, mutta en jaksa jatkuvaa kanssakäymistä. Parhaiden lapsuudenystävien kanssa saatetaan soittaa kerran vuodessa ja siinä jutellaan tunti, toista.
Kannattaa todellakin opetella viihtymään itsenä seurassa. Ihminen kun kuitenkin aina on pohjimmiltaan yksin. Kavereita saa helposti, mutta en jaksa viettää heidän kanssaan kovin tiiviisti aikaa.
Mä oon kanssa aika yksin ja olen vasta 25.
Olen siitä päivästä lähtien ollut aika yksin kun sain lapseni.
Välit vanhempiini ovat lähentyneet ja näemmekin melkein päivittäin tai viikottain.
En ole ikinä ollut mikään kauhean moniystävä-tapaus, minulla on aina ollut joku neljä hyvää ystävää,eikä mitään pinnallisia tapauksia.
Mutta pari niistä tippui pois vauva-aikana. pari on jäljellä,joita nään ehkä kerran puolessa vuodessa. kauheata myöntää mutta niin se on.
Onneksi on mies, joka sekin tekee töitä aina aamusta myöhään iltaan asti.
Itsekin teen töitä ja lopun ajan vietän lapsen kanssa leikkien ja puuhastellen. Onneksi on tuo ihana lapseni kuitenkin .
Joo, sama vika rahikaisella, olen myös 38v. Mullakin on ollut sellainen luulo että ystävät pysyy, kaikesta huolimatta. Mutta loukkaannuin kyllä siitä kun eräs ystävätär joka oli minun häissäni (pienet häät) ei edes kertonut minulle koska meni naimisiin, FB:stä sitten huomasin että oli nimi vaihtunut ja ilmestynyt hääkuvia, joissa kyllä muita ihmisiä näytti olevan. Enkä nyt edes tarkoita sitä että olisi pitänyt kutsua, kunhan olisi edes jotain vihjaissut, että olisin saanut tilaisuuden vaikka edes kortin laittaa tai jopa lahjan. Minä kuitenkin olin hänen tukenaan seurustelun alkuvaiheissa, siksi tuntuu oudolta.
Yksi edellisistä olen, pakko kommentoida vastaajan 21 viestiin. Minä en ainakaan nau'u turhasta (nyt kyllä jo entisen) parhaan ystäväni suhteen. Hänellä on "aikaa" nähdä 1 krt vuodessa, jos sitäkään. Asumme samassa lähiössä.
Olisin ansainnut edes selityksen, miksi.