Hän ei tule mun luokseni :(
Mä olen sairaana enkä ole nähnyt rakastani vähään aikaan, mutta hän ei nyt halua tulla mun luokseni. Mulla on niin kova ikävä.
Kommentit (464)
Miksi ne haluaa mennä naimisiin ja hankkia lapsen?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 17:32"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 21:08"]
En usko, että kihlattuni kaipaa enää mitään pikkuvaimoa kotiin istumaan. Sellainen ei hänen rinnallaan edes kestäisi. On todennäköistä, että hän ei tule uhraamaan uraansa ja jäämään hoitovapaille tai sairaita lapsia hoitamaan tai pulkannarusta vetämään. Tiedän, että hänestä tulee silti hyvä rakastava isä. Olemme puhuneet, että mun tarvitse silti selviytyä vauva-ajastakaan yksin. Mieheni on sanonut, että hän ei halua rinnalleen äitiä vaan naisen.
[/quote]
Muru tietää mistä narusta av-mammoja vetää, harmi, ettei kukaan ole tähän tarttunut.
[/quote]
No eipä tuo kovin hyvin tiedä, kun kukaan ei tarttunut.
Muru on varmaan av-mammaa mielestään fiksumpi kun osaisi tehdä lapsenhoidostakin helppoa. Toisaalta niinhän hän onkin.
Mieti vielä hetki sitä, että kaikki kihlattusi ei niin toivotut piirteet (kuten tällaisten ehtojen ja takarajojen ja sääntöjen asettaminen, omistushalu) vain vahvistuvat jatkossa, kun arki alkaa. Jos ja kun meinaatte perhettä perustaa, voit olla varma että pinna kiristyy ja asiat kärjistyy ja mutkistuu pienen lapsen kanssa. On valvomista, lapsi on kipeä, aina tulee jotain mikä tekee elämän rankaksi. Ette todellakaan voi laskea sen varaan että saatte terveen ja helpon vauvan ja lapsenhoitaja auttaa.
Älä suostu päättämään mitään tällaisella pika-aikataululla. Pidä kiinni omista rahoistasi / varoistasi myös.
Jos puolet ihmisistä pettää niin aika moni suhde on selvinnyt siitä kunnialla.
Tarvitaan tahtoa ja rakkautta ja sitähän teiltä löytyy. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:10"]
Jos puolet ihmisistä pettää niin aika moni suhde on selvinnyt siitä kunnialla.
Tarvitaan tahtoa ja rakkautta ja sitähän teiltä löytyy. Tsemppiä!
[/quote]
Ja tilastojen mukaan puolet avioliitoista päätyy avioeroon.. Olisko pettäjien liitot? =D
En nyt kommentoi aikaisempia viestejä (mulla on muuten vastaamatta vielä yhdelle ystävälliselle kirjoittajalle, joka kertoi pettämiskokemuksista).
Koitan pysyä nahoissani vielä viimeiset työtunnit. Ajatukset vähän harhailevat. Voisin muuttaa ketjun otsikoksi: Hän tulee mun luokseni. Kihlattuni soitti mulle tänään lentokentältä (!), että haluaa puhua kanssani kasvotusten eikä halunnut kertoa sen enempää puhelimessa. Hän on täällä ihan kohta.
En ehdi miettiä yhtään, mitä sanoa, miten vedota. Mä olisi tarvinnut enemmän aikaa!
ap
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 15:59"]
En nyt kommentoi aikaisempia viestejä (mulla on muuten vastaamatta vielä yhdelle ystävälliselle kirjoittajalle, joka kertoi pettämiskokemuksista).
Koitan pysyä nahoissani vielä viimeiset työtunnit. Ajatukset vähän harhailevat. Voisin muuttaa ketjun otsikoksi: Hän tulee mun luokseni. Kihlattuni soitti mulle tänään lentokentältä (!), että haluaa puhua kanssani kasvotusten eikä halunnut kertoa sen enempää puhelimessa. Hän on täällä ihan kohta.
En ehdi miettiä yhtään, mitä sanoa, miten vedota. Mä olisi tarvinnut enemmän aikaa!
ap
[/quote]
Sinä, sinä, sinä, sinä..... Voithan sä heittäytyä sekopääksi ja uhkailla itsarilla jos se nyt ilmoittaa että ei hän pysty tähän.
Niin, meitä on vain kaksi tässä suhteessa ja minä olen se toinen. En koskaan uhkaisi itsemurhalla enkä itse asiassa yhtään millään. Kiristämällä ei rakkautta saa. No, toiveikkaana ja pelokkaanakin odotan.
ap
Kiristämällä ei rakkautta saa, samalla kun mietit mihin vetoaisit ettei hän jättäisikään sinua jos hän olisikin siihen lopputulokseen päätynyt....
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 16:18"]
Kiristämällä ei rakkautta saa, samalla kun mietit mihin vetoaisit ettei hän jättäisikään sinua jos hän olisikin siihen lopputulokseen päätynyt....
[/quote]
Tulkitsin että Ap miettii miten vakuuttaa mies rakkaudesta ja uskollisuudesta (toivottavasti). Miksiköhän mies ei voinut sanoa asiaa puhelimessa? Kuullostaa vakavalta.
Täällä on jännä tunnelma ja ihana rauhallista, kun melkein kaikki on lähteneet kotiin. Tänään päätettiin niin. Mä istun ensimmäistä kertaa päivän aikana ja juon kahvia. Työ on siunaus, se pitää ajatukset hetken kurissa.
Luin viestejänne, ajatuksella. Mä en tiedä vielä, mitä tehdä. En edes tajua, miksi olen nyt tässä tilanteessa. Olen miettinyt, että ehkä vanhalle kurssille palaaminen on oikein - järkiteko. Niinhän me suunniteltiin ja toivottiin ja se kaikki oli silloin oikein. Miksi ei siis nytkin? Mun pitää vain olla järkevä. Jostain syystä minä (me) luovuttiin siitä unelmasta hetkeksi, enkä mä muista nyt miksi. En tavoita sen ajan ajatuksiani.
En syytä kihlattuani siitä, miten hän mulle puhui, vaikka se pahalta tuntuikin. Hän ei ole koskaan ennen tehnyt niin ja oli nyt vihainen. Meillä oli riita ja hän kyllästyi mun "en tiedä" -vastauksiini, kun en osannut kertoa syytä tekooni. Hän on tehnyt virheitä, mutta hän on hyvä ihminen. Mä muistan ajan meidän eron jälkeen, kun mulla meni tosi huonosti. Hän piti musta huolta ja piti sylissä, kun mä vain itkin, eikä kertaakaan sanonut, että olen itse syyllinen olooni tai että olisin ansainnut sen. Sellainen ihminen hän on oikeasti. Sitten hän alkoi yöpyä mun luonani ja me muistettiin, miksi alunperin ollaan päädytty yhteen.
Ei kihlattuni halua lasta sitoakseen mua itseensä ja kotiin. Nimenomaan sitä hän ei odota. Hän haluaa lapsen, koska hän haluaa uran, vaimon ja lapsen sopivassa tahdissa ja järjestyksessä. Se kuuluu siihen meidän vanhaan suunnitelmaan. Uskon, että hän rakastaisi lastaan valtavasti. Niin kuin minäkin. Eihän kaikkien perheiden tarvitse tehdä asioita ihan samalla tavalla, eikä ketään voi pakottaa sellaiseen muottiin, jossa ei viihdy.
Mä en ole koskaan pitänyt kenestäkään yhtä paljon kuin kihlatustani, saati rakastanut. Olen jättänyt kaikki muut poikaystäväni ilman tunnontuskia. Enkä mä välttämättä edes löytäisi enää ketään (jos siis haluaisin uuden miehen). En ole enää parikymppinen. Ehkä kukaan ei halua mua. Paitsi se yksi, joka on aivan liian rakas ystävä, että mä edes harkitsisin suhdetta hänen kanssaan. En olisi varmaan kovin haluttu kumppani, jos meidän eron syy selviäisi. Voisin joutua elämään yksin loppuelämäni, kun olisin päästänyt elämäni rakkauden käsistäni, vain siksi, että olen ollut holtiton. Mun pitää olla järkevä.
Näillä mä perustelen, miksi mun pitäisi nyt tehdä, niin kuin kihlattuni haluaa. Järkevintä olisi niin. Tekisin monta ihmistä tyytyväiseksi. Varmistaisin sillä myös elintasoni. Sekin on tärkeää, halusi tai ei. Ja kuitenkin mua ahdistaa. Mutta ehkä se on mun oma tyhmyyteni ja keskenkasvuisuuteni, joka ahdistaa. Mun pitää viikonloppuna palata asiaan. Mä tiedän, että mies haluaa minut vielä elämäänsä, vaikka onkin nyt loukattu. Mä olin hänelle niin hyvä, kun me tavattiin. Yhdellä herkällä hetkellä hän sanoi, että älä jätä mua, ja kuulosti aivan siltä tutulta, mun ihmiseltäni.
Mutta mä en tiedä. En tiedä, mikä on oikein.
ap
"Ehkä kukaan ei halua mua. Paitsi se yksi, joka on aivan liian rakas ystävä, että mä edes harkitsisin suhdetta hänen kanssaan. "
Mikäs juttu tää on?
Kuulostaa siltä, että tarinaan on tulossa uusi hahmo.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 17:32"]
[quote author="Vierailija" time="10.03.2013 klo 21:08"]
En usko, että kihlattuni kaipaa enää mitään pikkuvaimoa kotiin istumaan. Sellainen ei hänen rinnallaan edes kestäisi. On todennäköistä, että hän ei tule uhraamaan uraansa ja jäämään hoitovapaille tai sairaita lapsia hoitamaan tai pulkannarusta vetämään. Tiedän, että hänestä tulee silti hyvä rakastava isä. Olemme puhuneet, että mun tarvitse silti selviytyä vauva-ajastakaan yksin. Mieheni on sanonut, että hän ei halua rinnalleen äitiä vaan naisen.
[/quote]
ne haluaa molemmat hyvännäköisen ja tyylikkään perheen mutta kumpaakaan ei ilmeisesti kiinnosta hoitaa sitä vauvaa. Siinäpä uusi potilas terapeuteille.
Muru tietää mistä narusta av-mammoja vetää, harmi, ettei kukaan ole tähän tarttunut.
[/quote]