Mikä sai sinut tajuamaan, että lapsuudenkotisi kasvuympäristö ei ollut ihan terve?

Liiankin tutun kuuloista kun useammassa viestissä kerrotaan isästä, joka on pelolla hallinut perheessään.

Minulla oli myös sellainen isä.

Ei minunkaan tarvitse lisätä mitään, tyyppi on jo perinpohjaisesti kuvailtu viimeisimmissä kommenteissa.

Mikähän näitä miehiä on vaivannut?

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivänä kaikki vetoavat huonoon lapsuuteen, jolla sitten kuitataan ja selitetään kaikki. Ettei vain joutuisi ottamaan vastuuta tekemisistään

Jotta voi ottaa vastuun tekemisistään on tunnettava itsensä ja motiivinsa. On oltava henkisesti vapaa, jotta voi tehdä itsenäisiä arvovalintoja.

Me olemme lapsuutemme tuotoksia, siksi on tärkeä ymmärtää, mitä on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut ja näkyy elämässämme ja valinnoissamme edelleen. Vain totuus voi tehdä vapaaksi.

Nämä väkivaltaisen ja traumaattisen lapsuuden läpikäyneet eivät ole itse muuttuneet vanhempiensa kaltaiseksi.

Vaikka on traumatausta on aina oma valinta miten käyttäytyy toisia kohtaan.

Moni täälläkin sanoo että väkivallan kierre jää itseen, ja omille lapsille ollaan hyviä ja rakastavia vanhempia.

Ei traumatausta ole mikään syy sadistiseen ja väkivaltaiseen käytökseen. On oma valinta ottaako vastuuta omasta käytöksestä

Yksi sana: Kontula.

Ei pidä yksinkertaistaa ja aina syyttää vain miehiä.

Omalla kohdallani syyllisiä oli sekä mies- että naispuolinen. Itse asiassa useampi, ryhmässä. Oli kliffaa. Jss.

T. Nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin hyvin paljon äitini kaltaiseksi ja en hallinnut tunteitani yhtään nuorena. Parikymppisenä lähdin pitkälle matkalle ison ystäväporukan kanssa ja siellä kohtasimme paljon stressaavia tilanteita. Jouduin jatkuvasti ongelmiin ystävieni kanssa, koska olin tottunut purkamaan stressiä muihin, kiukuttelemaan, syyttelemään ja uhriutumaan - näinhän meillä kotona oli aina tehty.

Matkan aikana aloin tajuta, että käyttäytymiseni ei ole normaalia, mutta en vielä tiennyt mistä olin sen oppinut. Sitten palasin kotiin vanhempieni taloon ja huomasin heti, että jaa täältähän mä sen opin. Uusien käytösmallien opettelu vaati ihan terapiaa.

En tosiaan ennen tuota koskaan tiennyt, että muiden kotona tunteita käsitellään niin, etteivät ne purskahda hallitsemattomasti stressitilanteissa.

Oon ollut ihan samanlainen. 

Kotona käytettiin halveksivaa kieltä sekä väkivaltaa. Ajauduin nuorempana jatkuvasti toisten ihmisten kanssa ristiriitoihin enkä ymmärtänyt miksi. Jossain vaiheessa tajusin että käyttäytymiseni ja toisille puhuminen ei ole ok. Lisäksi annoin itsestäni todella itsekeskeisen kuvan ja jollain tavalla olinkin hyvin itsekeskeinen vaikka olin alistettu kaveri/perhe/työpaikan ihmissuhteissa. 

Jossain vaiheessa tajusin että olen isäni ja äitini kuva, se mitä eniten pelkään ja halveksin. Sitten olikin täyskääntyminen tutkimaan omaa minää ja sain sieltä itseni esiin. Se ihminen mikä nujerrettiin seksuaalisella väkivallalla, väkivallalla ja nöyryytyksellä. 

Traumaihmisellä menee ajatukset jollain tapaa täysin sekaisin. Voisin sanoa että mun henkinen kehitys pysähtyi siihen hetkeen kun isäni ensimmäistä kertaa kipusi sänkyyni. Taisin olla 5-vuotias. Nykyään kadun kauheaa käytöstäni, millainen olin ennen. En ollut mitenkään mukava tai edes peruskiva ihminen. 

Nyt on kaikki hyvin elämässä, en ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä. 

Minä taas olen oppinut olemaan helppo ja tottelemaan. En saanut olla oma itseni ja jäin esim kiusaamisen kanssa yksin. Mitään kunnon tukea en saanut tai meillä ei puhuttu tunteista yms vaikeista jutuista mitään. Olenkin ollut nyt lähes 30-vuotiaaksi asti samanlainen. Näkymätön ja pelännyt virheitä. Tottunut myötäilemään. Kuin mitään persoonaa ei olisikaan. Nyt, kun on ollut hyvin vaikeaa aikaa niin vähitellen kuori alkaa murtua ja tulee sellainen vihainen minä esille. Alkaa olla vaikeaa enää hillitä itseään. Ei sekään ole hyvä juttu, mutta en vaan enää pysty olemaan se kiltti.

Ei hakattu eikä haukuttu mutta sain polttaa tupakkaa jo 10vuotiaana kun kysyin äidiltå miltä tupakka maistuu ja ojensi tupakan sanoen että maista. Pahaahan se oli mutta samalla tuli hirmu aikuinen olo ja äiti vaan nauroi ja ojensi askia kun manguin lisää tupakkaa.

Ei myöskään ollut nukkumaanmenoaikaa tai karkkipäivää. Olin siis jo 12vuotiaana yöt valvova ketjupolttaja.

Näitä kun lukee, niin ihmettelee missä on lastensuojelu?? Miksi naapuri, opettaja, sukulainen ei tehnyt mitään? Esim huoli-ilmoitusta?

Sitten käy kuten tapaus Erika. Väkivaltaa ja sadismia vuosikausia joka päättyy hitaaseen, kiduttavaan kuolemaan.

Raiskataan oma lapsi tai vaimo. Pahoinpidellään, juopotellaan, jätetään lapsi yksin selviytymään.

Suomi on edelleen parisuhdeväkivallan ja itsemurhien kärkimaa.

Ja täällä edelleen on mentaliteettia, ettei puututa toisten yksityiselämään. Miksi ei koulu puutu mitenkään jos lapsi on toistuvasti mustelmilla, sulkeutunut, pelokas, iloton ja äärimmäisen laiha vaikka syö koulussa kuin hevonen nälkäänsä?? Miksi ei kysytä mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Liiankin tutun kuuloista kun useammassa viestissä kerrotaan isästä, joka on pelolla hallinut perheessään.

Minulla oli myös sellainen isä.

Ei minunkaan tarvitse lisätä mitään, tyyppi on jo perinpohjaisesti kuvailtu viimeisimmissä kommenteissa.

Mikähän näitä miehiä on vaivannut?

Sanoppas muuta, ilmeisesti jatkuva halveksunta ja viha naisiin on niin suurta että ihme etteivät tukehdu vihaansa,myös korkeasti koulutetut ja paremmassa asemassa olevat on näille punainen vaate ja voikin myös senkin tekosyyn varjolla hakata vaimoaan ja lapsiaan niin henkisesti ja fyysisesti,minä en henkilökohtaisesti ymmärrä että miksi omat traumat pitää purkaa omaan perheeseen? Miks ei edes yritä esittää kelpoa vanhempaa? Ja ennekaikkea miksi niitä lapsia pitää hankkia jos ei halua oikeasti ei riitä mielestäni syyksi että niitä nyt pitää vaan olla ja/tai yhteiskunta käskee/painostaa,pitäisi olla älliä päässä sen verran että jos kokee vihaavansa esim lapsia niin ei niitä sitten hanki koska täytyy olla ja yhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee, niin ihmettelee missä on lastensuojelu?? Miksi naapuri, opettaja, sukulainen ei tehnyt mitään? Esim huoli-ilmoitusta?

Sitten käy kuten tapaus Erika. Väkivaltaa ja sadismia vuosikausia joka päättyy hitaaseen, kiduttavaan kuolemaan.

Raiskataan oma lapsi tai vaimo. Pahoinpidellään, juopotellaan, jätetään lapsi yksin selviytymään.

Suomi on edelleen parisuhdeväkivallan ja itsemurhien kärkimaa.

Ja täällä edelleen on mentaliteettia, ettei puututa toisten yksityiselämään. Miksi ei koulu puutu mitenkään jos lapsi on toistuvasti mustelmilla, sulkeutunut, pelokas, iloton ja äärimmäisen laiha vaikka syö koulussa kuin hevonen nälkäänsä?? Miksi ei kysytä mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?

Mäkin ihmettelen, miksi siihen ei puuttunut kukaan aikuinen? Opettaja näki että nukun koulussa istualteni, en pystynyt nukkumaan öisin koska minua hyväksikäytettiin tai vanhempani olivat humalassa, riitelivät tai tappelivat. Minulla oli sp-tauti eikä lääkäri edes kysellyt mitään. Nyt kun ajattelee niin tietoista silmien ummistusta, kaikki merkit hyväksikäytöstä näkyvillä mutta siihen  ei haluttu puuttua. Miten voi olla että kukaan aikuinen ihminen ei tehnyt mitään? Erityisesti olen katkera sille lääkärille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin hyvin paljon äitini kaltaiseksi ja en hallinnut tunteitani yhtään nuorena. Parikymppisenä lähdin pitkälle matkalle ison ystäväporukan kanssa ja siellä kohtasimme paljon stressaavia tilanteita. Jouduin jatkuvasti ongelmiin ystävieni kanssa, koska olin tottunut purkamaan stressiä muihin, kiukuttelemaan, syyttelemään ja uhriutumaan - näinhän meillä kotona oli aina tehty.

Matkan aikana aloin tajuta, että käyttäytymiseni ei ole normaalia, mutta en vielä tiennyt mistä olin sen oppinut. Sitten palasin kotiin vanhempieni taloon ja huomasin heti, että jaa täältähän mä sen opin. Uusien käytösmallien opettelu vaati ihan terapiaa.

En tosiaan ennen tuota koskaan tiennyt, että muiden kotona tunteita käsitellään niin, etteivät ne purskahda hallitsemattomasti stressitilanteissa.

Oon ollut ihan samanlainen. 

Kotona käytettiin halveksivaa kieltä sekä väkivaltaa. Ajauduin nuorempana jatkuvasti toisten ihmisten kanssa ristiriitoihin enkä ymmärtänyt miksi. Jossain vaiheessa tajusin että käyttäytymiseni ja toisille puhuminen ei ole ok. Lisäksi annoin itsestäni todella itsekeskeisen kuvan ja jollain tavalla olinkin hyvin itsekeskeinen vaikka olin alistettu kaveri/perhe/työpaikan ihmissuhteissa. 

Jossain vaiheessa tajusin että olen isäni ja äitini kuva, se mitä eniten pelkään ja halveksin. Sitten olikin täyskääntyminen tutkimaan omaa minää ja sain sieltä itseni esiin. Se ihminen mikä nujerrettiin seksuaalisella väkivallalla, väkivallalla ja nöyryytyksellä. 

Traumaihmisellä menee ajatukset jollain tapaa täysin sekaisin. Voisin sanoa että mun henkinen kehitys pysähtyi siihen hetkeen kun isäni ensimmäistä kertaa kipusi sänkyyni. Taisin olla 5-vuotias. Nykyään kadun kauheaa käytöstäni, millainen olin ennen. En ollut mitenkään mukava tai edes peruskiva ihminen. 

Nyt on kaikki hyvin elämässä, en ole vanhempieni kanssa missään tekemisissä. 

Minä taas olen oppinut olemaan helppo ja tottelemaan. En saanut olla oma itseni ja jäin esim kiusaamisen kanssa yksin. Mitään kunnon tukea en saanut tai meillä ei puhuttu tunteista yms vaikeista jutuista mitään. Olenkin ollut nyt lähes 30-vuotiaaksi asti samanlainen. Näkymätön ja pelännyt virheitä. Tottunut myötäilemään. Kuin mitään persoonaa ei olisikaan. Nyt, kun on ollut hyvin vaikeaa aikaa niin vähitellen kuori alkaa murtua ja tulee sellainen vihainen minä esille. Alkaa olla vaikeaa enää hillitä itseään. Ei sekään ole hyvä juttu, mutta en vaan enää pysty olemaan se kiltti.

Onneksi olkoon. Olet käsittelemässä tukahdutettuja tunteita, mitä traumataustasi synnyttää. Ensimmäisenä nousee se valtava viha ja pettymys, katkeruus. Saatat tuntea kateutta niitä kohtaan joilla on ollut asiat hyvin.

Se vihan tunne pitää käydä läpi, sen jälkeen nousee suru, pettymys.

Kun olet vihasi vihannut, ja surusi surrut alkaa helpottamaan. Sen jälkeen tulee tilinpäätös mennyttä kohtaan ja päästät irti menneisyyden kahleista. Ikinä et voi unohtaa miten väärin sinulle on tehty mutta pystyt päästämään menneisyydestä irti ja keskittymään tulevaan ja nykyhetkeen jossa sinun omilla ehdoilla voit paremmin. Näin se kaari yleensä menee kun tekee tiliä menneisyyden kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liiankin tutun kuuloista kun useammassa viestissä kerrotaan isästä, joka on pelolla hallinut perheessään.

Minulla oli myös sellainen isä.

Ei minunkaan tarvitse lisätä mitään, tyyppi on jo perinpohjaisesti kuvailtu viimeisimmissä kommenteissa.

Mikähän näitä miehiä on vaivannut?

Sanoppas muuta, ilmeisesti jatkuva halveksunta ja viha naisiin on niin suurta että ihme etteivät tukehdu vihaansa,myös korkeasti koulutetut ja paremmassa asemassa olevat on näille punainen vaate ja voikin myös senkin tekosyyn varjolla hakata vaimoaan ja lapsiaan niin henkisesti ja fyysisesti,minä en henkilökohtaisesti ymmärrä että miksi omat traumat pitää purkaa omaan perheeseen? Miks ei edes yritä esittää kelpoa vanhempaa? Ja ennekaikkea miksi niitä lapsia pitää hankkia jos ei halua oikeasti ei riitä mielestäni syyksi että niitä nyt pitää vaan olla ja/tai yhteiskunta käskee/painostaa,pitäisi olla älliä päässä sen verran että jos kokee vihaavansa esim lapsia niin ei niitä sitten hanki koska täytyy olla ja yhteiskunta.

Oikeassa olet! Miksi hankkia lapsia jos niitä vihaa? Minunkin äitini sanoi ettei olisi halunnut yhtään lasta, silti piti tehdä ihan parin kappalein. Eipä se hänen kanssaan eläminen mitenkään rapeaa ollut. Ihminen joka vihaa ja muistaa toki sanoa sen. Puhumattakaan väkivallasta. 

Vierailija kirjoitti:

Liiankin tutun kuuloista kun useammassa viestissä kerrotaan isästä, joka on pelolla hallinut perheessään.

Minulla oli myös sellainen isä.

Ei minunkaan tarvitse lisätä mitään, tyyppi on jo perinpohjaisesti kuvailtu viimeisimmissä kommenteissa.

Mikähän näitä miehiä on vaivannut?

Meillä se pelolla hallitsija oli äitini. Isältä opin kiltteyttä ja viisautta sekä jämptiyttä. Äiti ei käyttänyt päihteitä tai muuta, mutta kenenkään rajoja hän ei kunmioittanut. Ja äkkiä lävähti jos ei toteltu.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli alistava ja epävakainen. esim työstressi purkaantui kotona väkivaltaisiin raivokohtauksiin

Vahti ja kontroloi äidin rahankäyttöä ja sai raivokohtauksen jos ruokalasku oli liian suuri hänen mielestään, silti ITSE (siis isäni) ei suostunut syömään mitään ns edullista syötävää. Hän oli erittäin tarkka siitä mitä söi, ja äitini joutui tekemään hänelle omat ruoat, mitä muulle perheelle teki (halvempia ruokia meille muille).

Kerran äitini stressasi ruokalaskua niin paljon, että hetkeksi menetti näkökykynsä.

Isäni oli pakottanut äidin palkkatilin yhteiskäyttötiliksi ja anasti äidin pankkikortin itselleen. Äidin piti hyväksyttää oman pankkikortin käyttö joka kerran erikseen isälläni ja tilittää mihin korttia käytetään, vaikka äiti itse ansaitsi omat rahansa, isäni oli pitkäaikaistyötön 90- luvun laman tullessa ja ei koskaan työllistynyt sen laman jälkeen.

Lisäksi isäni hakkasi äitini, kun ei migreenioksennus-kohtauksessa pystynyt viemään perheen koiraa lenkille, luonnollisesti isäni ei suostunut koiraa hoitamaan (olin itse silloin pikkulapsi, äiti kertoi tästä minulle myöhemmin) tai kun hakkasi äitiä erään kerran kun tämä kieltäytyi seksiaktista mikgreenikohtauksen takia ( minulla oli huone makuuhuoneen vieressä ja kuulin kaiken mitä isä raivohuusi äidilleni ja äidin migreenikohtaus oksentelun samaan aikaan) .

Isäni myös jäi kiinni pettämisestä useaan kertaan. Hänellä oli rakastajatar töissä ja myöhemmin jäi kiinni prostituoitujen käyttämisestä.. Isäni sai myös rattijuopumustuomion.

Isäni kanssa ei voinut olla ikinä missään asiassa erimieltä, tai tuli henkisesti ja fyysisesti turpaan.

Myös hän ei hyväksynyt minkäänlaista kiukkua esim murrosiässä. Piti aina myötäillä isää kaikessa, olla samaa mieltä kaikessa, totella sokeasti ja välittömästi kaikessa tai kävi huonosti. Opin jo varhain olemaan ylikiltti, hajuton ja mauton ja myötäilemään isääni kaikessa, muutoin olisi käynyt huonosti. Perheessämme ei tunnettu normaalia tunneilmaisua, koska piti aina kaikki asiat, mielipiteet ja tunteet suodattaa isän mukaan ja hänen mieleiseksi.

Nyt isäni on omakustanteisesti tehnyt omat muistelmansa,jossa hehkuttaa omaa avioliittoaan. On aivan absurdia se höpönlöpö hyvästä perheestä, hyvästä isyydestä ja hyvästä parisuhteesta. Hän nyt iäkkäänä haluaa koko suvulle jättää perinnöksi muistelmat ja on kaikille sukulaisille jakanut tämän elämäntarinansa

En ole osanut rakastaa isääni. Sydämeni on ollut vain täynnä pelkoa, häpeää, turvattomuutta häntä kohtaan, välillä jopa vihaa. Kadehdin aina kavereiden kivoja, osallistuvia ja tasapainoisia isiä.

Minun isäni haukkui ja mitätöi ulkonäköäni.

Kun tapasin tulevan mieheni, isä jaksoi pitkään ihmetellä miten löysin miehen, kun hän oli varma, että jään vanhaksipiiaksi.

Minun isäni ei tehnyt ikinä mitään kotitöitä, ei siivonnut, ei käynyt kaupassa, ei tehnyt ruokaa, ei hoitanut lapsia, ei kuskannut harrastuksiin. tms. Kotitöiden lisäksi Äitini piti passata kaikessa isääni ja tarjoilla isälle kaikki valmiiksi voileivistä lähtien tarjolle.

Elätin itseni 16 vuotiaasta alkaen itse, maksoin lukiokirjat ja bussiliput kouluun, ostin omat vaatteeni ja kampaajan ja harrastukset itse. Annoin myös talvilomalla ansaitsemani kaikki rahat äidille, kun oli tiukkaa lama-aikana. .

Oma isäni oli pelottava, ennalta-arvaamaton, ääri-itsekäs, itsekeskeinen, raivohullu alistaja.

Isäni tulee olemaan loppuun asti kykenemätön itsereflektioon, oman toiminnan objektiiviseen itsearviointiin ja tarkasteluun. Pidän isääni hulluna,jolla on hoitamaton persoonallisuushäiriö.

Kertomasi asiat kuulostivat vähän liiankin tutuilta. Oma isäni oli aika tavalla samanlainen. Olet kokenut äitisi kanssa hirveitä asioita ja koettelemuksia. Aika moni on traumatisoinut jo lapsena riippuen siitä, miten heitä on kohdeltu. Joutunut elämään pelon vallassa. Jouduitko käymään koskaan terapiassa kokemuksiesi tai niistä tulleiden tunteiden takia? Ei tietenkään tarvitse vastata. Itse olisin varmasti halunnut kertoa jollekin omasta lapsuudestani, mutta koska nykyiset mt-palvelut tai niiden laatu on ollut jo ainakin 20 vuotta vähän huononlaisia, niin en ole sitä edes tehnyt. Otaksun, että sinusta tuli kokemuksistasi huolimatta vahva ihminen ja selviytyjä.

Äiti dokas ja itki.

Kasvoin vapaakirkollisessa kodissa. Äitini oli ja on edelleen vahva persoona. Meillä luettiin ruokapöydässä ruokarukous lähes joka aterialla, ei ikinä puhuttu tunteista, lisäksi menestys koulussa oli erittäin tärkeää. Äitini on käynyt yliopiston, iskä ammattikoulun. Molemmat työelämässä. Minusta tuli siivooja. En ikinä kuullut vanhempieni riitelevän. Minua kiusattiin koulussa erilaisuuteni, ujouteni takia ja ketään ei kiinnostanut, ei opettajia eikä omia vanhempiani. Onneksi olen saanut apua ja ymmärrystä vuosien varrella. 29v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli alistava ja epävakainen. esim työstressi purkaantui kotona väkivaltaisiin raivokohtauksiin

Vahti ja kontroloi äidin rahankäyttöä ja sai raivokohtauksen jos ruokalasku oli liian suuri hänen mielestään, silti ITSE (siis isäni) ei suostunut syömään mitään ns edullista syötävää. Hän oli erittäin tarkka siitä mitä söi, ja äitini joutui tekemään hänelle omat ruoat, mitä muulle perheelle teki (halvempia ruokia meille muille).

Kerran äitini stressasi ruokalaskua niin paljon, että hetkeksi menetti näkökykynsä.

Isäni oli pakottanut äidin palkkatilin yhteiskäyttötiliksi ja anasti äidin pankkikortin itselleen. Äidin piti hyväksyttää oman pankkikortin käyttö joka kerran erikseen isälläni ja tilittää mihin korttia käytetään, vaikka äiti itse ansaitsi omat rahansa, isäni oli pitkäaikaistyötön 90- luvun laman tullessa ja ei koskaan työllistynyt sen laman jälkeen.

Lisäksi isäni hakkasi äitini, kun ei migreenioksennus-kohtauksessa pystynyt viemään perheen koiraa lenkille, luonnollisesti isäni ei suostunut koiraa hoitamaan (olin itse silloin pikkulapsi, äiti kertoi tästä minulle myöhemmin) tai kun hakkasi äitiä erään kerran kun tämä kieltäytyi seksiaktista mikgreenikohtauksen takia ( minulla oli huone makuuhuoneen vieressä ja kuulin kaiken mitä isä raivohuusi äidilleni ja äidin migreenikohtaus oksentelun samaan aikaan) .

Isäni myös jäi kiinni pettämisestä useaan kertaan. Hänellä oli rakastajatar töissä ja myöhemmin jäi kiinni prostituoitujen käyttämisestä.. Isäni sai myös rattijuopumustuomion.

Isäni kanssa ei voinut olla ikinä missään asiassa erimieltä, tai tuli henkisesti ja fyysisesti turpaan.

Myös hän ei hyväksynyt minkäänlaista kiukkua esim murrosiässä. Piti aina myötäillä isää kaikessa, olla samaa mieltä kaikessa, totella sokeasti ja välittömästi kaikessa tai kävi huonosti. Opin jo varhain olemaan ylikiltti, hajuton ja mauton ja myötäilemään isääni kaikessa, muutoin olisi käynyt huonosti. Perheessämme ei tunnettu normaalia tunneilmaisua, koska piti aina kaikki asiat, mielipiteet ja tunteet suodattaa isän mukaan ja hänen mieleiseksi.

Nyt isäni on omakustanteisesti tehnyt omat muistelmansa,jossa hehkuttaa omaa avioliittoaan. On aivan absurdia se höpönlöpö hyvästä perheestä, hyvästä isyydestä ja hyvästä parisuhteesta. Hän nyt iäkkäänä haluaa koko suvulle jättää perinnöksi muistelmat ja on kaikille sukulaisille jakanut tämän elämäntarinansa

En ole osanut rakastaa isääni. Sydämeni on ollut vain täynnä pelkoa, häpeää, turvattomuutta häntä kohtaan, välillä jopa vihaa. Kadehdin aina kavereiden kivoja, osallistuvia ja tasapainoisia isiä.

Minun isäni haukkui ja mitätöi ulkonäköäni.

Kun tapasin tulevan mieheni, isä jaksoi pitkään ihmetellä miten löysin miehen, kun hän oli varma, että jään vanhaksipiiaksi.

Minun isäni ei tehnyt ikinä mitään kotitöitä, ei siivonnut, ei käynyt kaupassa, ei tehnyt ruokaa, ei hoitanut lapsia, ei kuskannut harrastuksiin. tms. Kotitöiden lisäksi Äitini piti passata kaikessa isääni ja tarjoilla isälle kaikki valmiiksi voileivistä lähtien tarjolle.

Elätin itseni 16 vuotiaasta alkaen itse, maksoin lukiokirjat ja bussiliput kouluun, ostin omat vaatteeni ja kampaajan ja harrastukset itse. Annoin myös talvilomalla ansaitsemani kaikki rahat äidille, kun oli tiukkaa lama-aikana. .

Oma isäni oli pelottava, ennalta-arvaamaton, ääri-itsekäs, itsekeskeinen, raivohullu alistaja.

Isäni tulee olemaan loppuun asti kykenemätön itsereflektioon, oman toiminnan objektiiviseen itsearviointiin ja tarkasteluun. Pidän isääni hulluna,jolla on hoitamaton persoonallisuushäiriö.

Kertomasi asiat kuulostivat vähän liiankin tutuilta. Oma isäni oli aika tavalla samanlainen. Olet kokenut äitisi kanssa hirveitä asioita ja koettelemuksia. Aika moni on traumatisoinut jo lapsena riippuen siitä, miten heitä on kohdeltu. Joutunut elämään pelon vallassa. Jouduitko käymään koskaan terapiassa kokemuksiesi tai niistä tulleiden tunteiden takia? Ei tietenkään tarvitse vastata. Itse olisin varmasti halunnut kertoa jollekin omasta lapsuudestani, mutta koska nykyiset mt-palvelut tai niiden laatu on ollut jo ainakin 20 vuotta vähän huononlaisia, niin en ole sitä edes tehnyt. Otaksun, että sinusta tuli kokemuksistasi huolimatta vahva ihminen ja selviytyjä.

No olisin kyllä tarvinnut apua traumojen käsittelyssä mutta en ole täällä Helsingissä päässyt hoidon pariin. Psykan puolella pääsen sairaanhoitajan juttusille mutta siihen se jää. Lisäksi se sairaanhoitaja on vaihtunut 1-2 kerran jälkeen aina uuteen sairaanhoitajaan ja aina alotetaan sitten alusta uudelleen.

Kun aloin raivota, että teen asiasta pitilasvahinko ilmoituksen, pääsin 2 vuoden tappelun jälkeen kaksi kertaa jopa psyk.puolen lääkärin (psykiatrin) juttusille, mutta sen enempää en saanut enää psykiatritapaamisia.

Luovutin kun en jaksanut taistella hoidosta.

Itse tunnustan että olen addikti joka johtuu traumoista. Tukahdutan epämiellyttäviä tunteitani ruoalla ja alkoholilla.

Siinä ja siinä pärjään mutta pelkään kokoajan että pakka hajoaa ja romahdan kuiluun jossa ei ole enää elämän hallintaa.

Vielä pyristelen tässä päivä kerrallaan

Vierailija kirjoitti:

Äiti pyysi kahvipöytäänkin ja jutteli normaalisti, mutta samalla hetkellä kun ovi vieraiden perässä sulkeutui, hän väänsi naamallaan saman mursottavan mykkäkouluilmeen ja jatkoi mököttämistään taas määräämättömän ajan

- Oma äiti oli myös tuontyyppinen. Saattoi olla työkavereidensa sekä vieraiden kanssa todella positiivinen ja puhelias mutta kotiväen kesken negatiivinen murjottaja joka kommentoi ihmisistä negatiivisesti vaikkei olisi edes kunnolla tuntenut kyseistä ihmistä.

No itsellä lapsena ja nuorena selektiivinen mutismi, paha sos.tilanteiden pelko ja myöhemmin syömishäiriö.

Eli kertonee ettei lapsuudenperhe ollut ihan terve.

Mulla oli kanssa tuollainen äiti. Luulen että se oli osa sitä hänen psykologista peliään. Esimerkiksi meille tuli vieras ja sitä ennen äiti on ollut mykkäkoulussa. Hän oli oikein taitava siinä. Janosin äidin hyväksyntää ja rakkautta kuin mitään muuta maailmassa. Äitini esimerkiksi teki niin että käveli minua kohti ja katsoi minuun lempeästi hymyillen ja ojensi kätensä, kun ojensin takaisin käteni hän kiskaisi sen pois ja hymy vaihtui pilkalliseen hymyyn. En osaa kuvailla miten hän sen teki. Lapselle ja nuorelle se oli tuskallista. Se ikäänkuin repi sydämen hajalle.

Kun meille tuli vieras, äitini muuttui kylmästä vallankäyttäjästä mitä ihanimmaksi emännäksi, hän keitti kahvit ja laittoi herkut pöytään ja kutsui myös minut pöytään. Kun minulla oli pullaa tai muuta herkkua edessä ja uskaltauduin puhumaan tai olemaan rennosti, äitini meni muka jotain touhuamaan kauemmas ja sieltä vieraan selän takaa irvisti minulle tai näytti kieltään. Mitä siinä voi lapsi tai nuori tehdä? Kauhistuin ja koetin niellä loppua herkkua ja se tuntui kuin olisi tukehduttanut.  Äitini katsoi ja hymyili kylmää hymyä. Vieläkin kärsin kahvikuppineuroosista enkä pysty syömään kahvipöydässä mitään. Ja tuputus pahentaa oloa, koska sitä se äitini teki. Kun koetin kieltäytyä tulemasta kahvipöytään minut melkein pakotettiin, tietysti vieraskin halusi jutella kanssani. Olin kauhuissani koska tiesin mikä näytelmä siitä tulee.

Nyt kun tän tähän kirjoittaa niin näyttää uskomattomalta, mutta tämä oli ihan totta. Ja vain murto-osa mitä kaikkia mindfuck-pelejä äitini harrasti. 

Se, kun tajusin että muissa perheissä tehdään edes jotain joskus yhdessä, syödään yhdessä muulloinkin kun jouluna eikä makseta lapsille laihduttamisesta.

Kotiolot alkoivatkin sitten heijastua syömishäiriön ja masennuksen muodossa teini-iässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli alistava ja epävakainen. esim työstressi purkaantui kotona väkivaltaisiin raivokohtauksiin

Vahti ja kontroloi äidin rahankäyttöä ja sai raivokohtauksen jos ruokalasku oli liian suuri hänen mielestään, silti ITSE (siis isäni) ei suostunut syömään mitään ns edullista syötävää. Hän oli erittäin tarkka siitä mitä söi, ja äitini joutui tekemään hänelle omat ruoat, mitä muulle perheelle teki (halvempia ruokia meille muille).

Kerran äitini stressasi ruokalaskua niin paljon, että hetkeksi menetti näkökykynsä.

Isäni oli pakottanut äidin palkkatilin yhteiskäyttötiliksi ja anasti äidin pankkikortin itselleen. Äidin piti hyväksyttää oman pankkikortin käyttö joka kerran erikseen isälläni ja tilittää mihin korttia käytetään, vaikka äiti itse ansaitsi omat rahansa, isäni oli pitkäaikaistyötön 90- luvun laman tullessa ja ei koskaan työllistynyt sen laman jälkeen.

Lisäksi isäni hakkasi äitini, kun ei migreenioksennus-kohtauksessa pystynyt viemään perheen koiraa lenkille, luonnollisesti isäni ei suostunut koiraa hoitamaan (olin itse silloin pikkulapsi, äiti kertoi tästä minulle myöhemmin) tai kun hakkasi äitiä erään kerran kun tämä kieltäytyi seksiaktista mikgreenikohtauksen takia ( minulla oli huone makuuhuoneen vieressä ja kuulin kaiken mitä isä raivohuusi äidilleni ja äidin migreenikohtaus oksentelun samaan aikaan) .

Isäni myös jäi kiinni pettämisestä useaan kertaan. Hänellä oli rakastajatar töissä ja myöhemmin jäi kiinni prostituoitujen käyttämisestä.. Isäni sai myös rattijuopumustuomion.

Isäni kanssa ei voinut olla ikinä missään asiassa erimieltä, tai tuli henkisesti ja fyysisesti turpaan.

Myös hän ei hyväksynyt minkäänlaista kiukkua esim murrosiässä. Piti aina myötäillä isää kaikessa, olla samaa mieltä kaikessa, totella sokeasti ja välittömästi kaikessa tai kävi huonosti. Opin jo varhain olemaan ylikiltti, hajuton ja mauton ja myötäilemään isääni kaikessa, muutoin olisi käynyt huonosti. Perheessämme ei tunnettu normaalia tunneilmaisua, koska piti aina kaikki asiat, mielipiteet ja tunteet suodattaa isän mukaan ja hänen mieleiseksi.

Nyt isäni on omakustanteisesti tehnyt omat muistelmansa,jossa hehkuttaa omaa avioliittoaan. On aivan absurdia se höpönlöpö hyvästä perheestä, hyvästä isyydestä ja hyvästä parisuhteesta. Hän nyt iäkkäänä haluaa koko suvulle jättää perinnöksi muistelmat ja on kaikille sukulaisille jakanut tämän elämäntarinansa

En ole osanut rakastaa isääni. Sydämeni on ollut vain täynnä pelkoa, häpeää, turvattomuutta häntä kohtaan, välillä jopa vihaa. Kadehdin aina kavereiden kivoja, osallistuvia ja tasapainoisia isiä.

Minun isäni haukkui ja mitätöi ulkonäköäni.

Kun tapasin tulevan mieheni, isä jaksoi pitkään ihmetellä miten löysin miehen, kun hän oli varma, että jään vanhaksipiiaksi.

Minun isäni ei tehnyt ikinä mitään kotitöitä, ei siivonnut, ei käynyt kaupassa, ei tehnyt ruokaa, ei hoitanut lapsia, ei kuskannut harrastuksiin. tms. Kotitöiden lisäksi Äitini piti passata kaikessa isääni ja tarjoilla isälle kaikki valmiiksi voileivistä lähtien tarjolle.

Elätin itseni 16 vuotiaasta alkaen itse, maksoin lukiokirjat ja bussiliput kouluun, ostin omat vaatteeni ja kampaajan ja harrastukset itse. Annoin myös talvilomalla ansaitsemani kaikki rahat äidille, kun oli tiukkaa lama-aikana. .

Oma isäni oli pelottava, ennalta-arvaamaton, ääri-itsekäs, itsekeskeinen, raivohullu alistaja.

Isäni tulee olemaan loppuun asti kykenemätön itsereflektioon, oman toiminnan objektiiviseen itsearviointiin ja tarkasteluun. Pidän isääni hulluna,jolla on hoitamaton persoonallisuushäiriö.

Kertomasi asiat kuulostivat vähän liiankin tutuilta. Oma isäni oli aika tavalla samanlainen. Olet kokenut äitisi kanssa hirveitä asioita ja koettelemuksia. Aika moni on traumatisoinut jo lapsena riippuen siitä, miten heitä on kohdeltu. Joutunut elämään pelon vallassa. Jouduitko käymään koskaan terapiassa kokemuksiesi tai niistä tulleiden tunteiden takia? Ei tietenkään tarvitse vastata. Itse olisin varmasti halunnut kertoa jollekin omasta lapsuudestani, mutta koska nykyiset mt-palvelut tai niiden laatu on ollut jo ainakin 20 vuotta vähän huononlaisia, niin en ole sitä edes tehnyt. Otaksun, että sinusta tuli kokemuksistasi huolimatta vahva ihminen ja selviytyjä.

No olisin kyllä tarvinnut apua traumojen käsittelyssä mutta en ole täällä Helsingissä päässyt hoidon pariin. Psykan puolella pääsen sairaanhoitajan juttusille mutta siihen se jää. Lisäksi se sairaanhoitaja on vaihtunut 1-2 kerran jälkeen aina uuteen sairaanhoitajaan ja aina alotetaan sitten alusta uudelleen.

Kun aloin raivota, että teen asiasta pitilasvahinko ilmoituksen, pääsin 2 vuoden tappelun jälkeen kaksi kertaa jopa psyk.puolen lääkärin (psykiatrin) juttusille, mutta sen enempää en saanut enää psykiatritapaamisia.

Luovutin kun en jaksanut taistella hoidosta.

Itse tunnustan että olen addikti joka johtuu traumoista. Tukahdutan epämiellyttäviä tunteitani ruoalla ja alkoholilla.

Siinä ja siinä pärjään mutta pelkään kokoajan että pakka hajoaa ja romahdan kuiluun jossa ei ole enää elämän hallintaa.

Vielä pyristelen tässä päivä kerrallaan

On hyvä, jos sinulla on joku jolle kertoa omista kokemuksistasi. Hänen ei tarvitse olla mt-alalla oleva. Tiedän, että monilla traumataustan omaavilla on alttius addiktoihin. Hajoamisen tunne, tai se, että elämä, tai tunteet eivät pysy koossa, ahdistuneisuus ja masennus on tavallista. Itsekin pakenin monia asioita, lapsuuden ja aikuisiällä koettuja vaikeita olosuhteita, tunteita ja asioita addiktioihin. Vielä nykyäänkin käytän aivan liikaa nikotiinikorvausvalmisteita, joista on todella vaikeata päästä eroon. En tiedä, että miksi. 

Itse olen joutunut käymään lapsuusajan kokemukset läpi lähinnä sisareni kanssa. Koska elimme sen lapsuuden ajan yhdessä. Kyllähän ne ajat ja kokemukset herättävät monenlaisia tunteita. Siinä joutuu käymään läpi kaikki tunteet pelosta, katkeruuteen, vihaan ja suruun. Mikä on minusta tärkeää. Jollakin tavalla joutuu myös yrittämään ymmärtämään oman vanhemman käytöksen syitä ja taustoja. Mutta anteeksiantaminen on erittäin vaikeaa. En tiedä, tuleeko sitä koskaan tapahtumaan. Voimia kaikille niille, joilla on ollut vaikea lapsuus, ja on joutunut elämään pelon vallassa, kokenut hirveitä asioita ja kokemaan turvattomuutta. Lapset ovat aina viattomia ja syyttömiä kokemaansa kaltoinkohteluun. Silti on hyvä muistaa se, että meistä ei tule, tai tarvitse vanhempiemme kaltaisia ja toistaa samoja virheitä, joita he tekivät aikoinaan.