Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisen lapsen voi jättää isän hoitoon neljäksi päiväksi?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
*paljastin =pakastin :)
Ehkä rohkenen lähteä..olin varma että täällä kaikki kunnolliset äidit kirjoittaa että minä jätin Vertti-Irmeli ekaa kertaa hoitoon kun oli 5v.
Tekee mieli lähteä kyllä reissuun, silti epäröin. Vauva on kauheasti mun perään, isä ei juurikaan kelpaa sille..
Ap
En tiedä olenko kunnollinen äiti, mutta kyllähän noilla spekseillä neljä päivää tulee olemaan vauvalle pitkä aika.
Perustelut?
No juurihan ap kirjoitti, että vauva on kauheasti äidin perään. Mikä on täysin normaalia tuossa iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun luokalla oli tyttö, jonka äiti oli kuollut äkillisesti sairauskohtaukseen tytön ollessa 2-3 -viikkoinen. Hän oli ihan normaali mukava tyttö. Oli hänellä äitipuoli, jota piti äitinään, mutta käsittääkseni oli saanut äitipuolen vasta muutaman vuoden ikäisenä.
Moni 10kk vanha on joka arkipäivä 9-10h erossa molemmista vanhemmistaan. Siis nämä raasut jotka laitetaan tarhaan heti kun ä.loma loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos juo pullosta niin kyllä sitä vastasyntynytkin oman isänsä kanssa pärjää. Se on eri asia raaskiiko jättää.. mä en olis raaskinut. Taisin olla ekan viikonlopun poissa kun ipana oli reilu vuoden vanha
Luulin ensin että tässä puhuttiin isän juomisesta :D
Riippuu täysin lapsesta ja isästä. Minusta isä on huoltaja siinä kuin äitikin, mikäli siis olette yhdessä ja on yhteishuoltajuus.
Vauvaa en raaskinut jättää kellekään hoitoon, mutta jos syö pullosta, kyllä sekin onnistuu. Ei tosin kovin pitkäksi aikaa, jos äiti on ensisijainen hoitaja.
Minulla on 3v lapsi, jota en voisi jättää isälleen. Lapsi on kovin kiinni minussa tällä hetkellä, hänellä on todella vahva äiti-kausi, saa hepulin jos kaupassa käyn esim. vessassa ja hän jää isänsä kanssa odottamaan. Isä osaa olla lapsen kanssa ja leikkii tämän kanssa, huolehtii ruokailut ja muut, mutta lapsi hätääntyy niin kovasti, jos katoan, etten voi jättää. Hiljalleen opettelemme pieniä aikoja kerrallaan, että menen vaikka viemään roskat, mutta kyllä siinä on kauhe huutokonsertti taattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on nyt 8kk, imetän. Mulla olisi to-su matka tiedossa kun lapsi on 10kk. Arvon tässä lähteäkö vai ei. Olen tähän asti ollut lapsesta erossa korkeintaan 2-3h, josta osan aikaa lapsi nukkunut.
Ei se isä kai sitä elottomaksi saa, mutta kestääkö 10kk vanha noin pitkän ajan erossa äidistä?Ap
Olen aina luullut, että tarinat äideistä, jotka luulevat olevansa korvaamattomia, ovat keksittyjä, mutta ei onko niitä sittenkin oikeasti olemassa?
Olin keskimmäiseni kanssa lääkärillä, kun hän oli noin 3 kk. Lääkäri sanoi, että kylläpä vauvan silmiin syttyy loiste, kun hän näkee minut.
Samanlaisia ovat kyllä olleet toisetkin vauvani. Minä olen iloinen ja ylpeä, että olin heille korvaamaton. Ja vaikka he ovat jo isoja, uskon kyllä edelleen olevani heille korvaamaton, aivan kuten isänsäkin. Ei kukaan ole korvannut omaakaan äitiäni sen jälkeen, kun hän kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Moni 10kk vanha on joka arkipäivä 9-10h erossa molemmista vanhemmistaan. Siis nämä raasut jotka laitetaan tarhaan heti kun ä.loma loppuu.
Ei vaan kun VANHEMPAINrahakausi loppuu..
Ja kyllä, tuon ikäinen kestää ihan hyvin toisen huoltajan poissaolon..
varsinkin kun syö muutakin kuin rintaa..
Meillä mies jäi 3kk ikäisen kanssa VANHEMPAINvapaalle kun minun ÄITIYSpvrahakausi loppui.
Jatkoin opiskeluja.
Tosin, minun opiskelupaikka oli lähellä kotia joten ihan hirveän pitkiä aikoja en ollut pois. Imetin myös yli vuosikkaaksi, lypsin rinnat päivän aikana pari kertaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan vauva pärjää jos isä on hoitanut paljon ja tietää vauvan tarpeet. Mä en olisi voinut jättää tuon ikäistä, koska vauvan henkiset tarpeet olisi ehkä laiminlyöty.
Minä jätin kuopuksen isänsä kanssa 4 vuorokaudeksi kun tämä oli 1 v iässä. Kuopus oli kovin minun perääni eikä suostunut juomaan pullosta maitoa kuin minulta tai mieheltäni jos olin poissa kotoa. Kun olin reissussa niin äitini hoiti päivisin 1v kuopusta ja mies kävi ruokatunnilla juottamassa lapsen kun muuten lapsi paastosi koko päivän maidotta. Muuta ruokaa söi kyllä mummonkin syöttämänä.
Ihan ok selvisivät tilanteesta vaikka minua epäilyttikin etukäteen. Niin ja minä olin esikoisen seurana sairaalassa tuon ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyödäänhän adoptiolapsetkin aika kylmiltään ottovanhempiensa huomaan. Lapset on kestävää tekoa. Itkeskelee ehkä enemmän, mutta ei siitä mitään traumaa jää. Äidit uupuu ja masentuu just ton takia että äidit kokee olevansa korvaamattomia ja jämähtää himaan.
4 vrk on minusta aika pitkä aika noin pienelle, jos äiti on tähän asti ollut se ensisijainen hoitaja. Minusta se tuntuisi ahdistavalta. Minulla on 1,5-vuotias, ja koen että nyt on jo ihan erilaista kuin 8 kk sitten.
Minä en ylipäänsä ymmärrä, miksi äidin ensisijaisuus halutaan vauvojen kohdalla niin kovasti kieltää. Meillä on vanhempia lapsia myös, eikä se että vauva on kiinni äidissä todellakaan tarkoita sitä, että tilanne lyödään lukkoon koko lapsuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ollut mitään sellaisia menoja että lapsi olisi pitänyt jättää isälle .
Riippuu aika pitkälti siitä, että kuinka läheinen isä on.
Ja ihan ekana, kyllähän vauva pärjää sen 4pv helpostikin isänsä kanssa jos vaan päivittäinen hoidon tarve täyttyy, siitä ei ole kyse.
Mutta eriasia on se, että onko siitä lapselle hyötyä/haittaa pitemmän päälle. 10kk ikäinen lapsi ei pysty pitämään muistikuvaa äidistä neljää päivää. Sitä mitä se merkitsee lapsen turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiseen, voi olla toinen juttu. Toki lapsen isä voi olla myös lapsen ensisijainen kiintymyssuhteen kohde, mutta useimmiten se on näin pienellä äiti. Teidän tapausta en tietenkään tunne.
Itse ajattelisin asiaa eritoten lapsen ja tietysti myös vanhempien kannalta, onko reissu tarpeellinen. Toki esimerkiksi äidin jaksamisen kannalta tällainen pidempi irtiotto saattaa joissakkin tapauksissa olla tarpeen.
Haluatko lähteä reissuun ilman lasta? Koetko, että se voisi olla tarpeen teidän tilanteessanne?
Minä suosittelisin luottamaan omaan vaistoon, tuntuuko sinusta että pystyisit jättämään vauvan isälleen matkan ajaksi.
Itselläni tilanne on ollut yleensä niin päin, että olen kokenut yksin reissuun lähtemisen liian ressaavana ja ahdistavana. Olen siis kokenut, että haitta on ollut minun kohdallani suurempi kuin hyöty.(Syönti- ja nukkumisjärjestelyiden valmistelu, imetyksen lopetus reissua varten yms. olisivat vain olleet sressaavia) Lisäksi en olisi raaskinut jättää kovin pientä kotiin, olisin vain ikävöinyt lasta ja tuskin olisin osannut nauttia reissusta kunnolla. Jonkin muun kohdalla tämä voi olla toisin.
Jos päätät lähteä reissuun, kannattaa varautua että lapsi saattaa olla todella kiinni sinussa palattuasi kotiin, pitkänki aikaa. Tässäkin on paljon lapsikohtaisia eroja, ja moni asia vaikuttaa siihen millä tavoin lapsi reagoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lyödäänhän adoptiolapsetkin aika kylmiltään ottovanhempiensa huomaan. Lapset on kestävää tekoa. Itkeskelee ehkä enemmän, mutta ei siitä mitään traumaa jää. Äidit uupuu ja masentuu just ton takia että äidit kokee olevansa korvaamattomia ja jämähtää himaan.
Tutkimuksien mukaan jokaisella adoptiolapsella on jonkinlainen trauma.
Itseni piti olla 5 tuntia sairaalassa viikko synnytyksen jälkeen (kaapivat istukan palaset ulos), kohtutulehduksen takia
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut mitään sellaisia menoja että lapsi olisi pitänyt jättää isälle .
En raaskisi jättää jos on selkeästi ollut äidissä kiinni. Monet sanovat että tottakai pärjää mutta eivät ehkä tajua että kaikissa perheissä isä ei ole välttämättä fyysisesti ja/tai henkisesti kovin läsnä. Riippuu isän ja lapsen suhteesta. On ajattelematonta alapeukuttaa niitä ketkä pitävät itseään korvaamattomina koska he saattavat oikeasti olla sitä myös surullisista syistä. Esimerkiksi miehen masennus.
Vierailija kirjoitti:
Lyödäänhän adoptiolapsetkin aika kylmiltään ottovanhempiensa huomaan. Lapset on kestävää tekoa. Itkeskelee ehkä enemmän, mutta ei siitä mitään traumaa jää. Äidit uupuu ja masentuu just ton takia että äidit kokee olevansa korvaamattomia ja jämähtää himaan.
Voi myös olla, että äitien uupumus ja masennus johtuu siitä, että heidät itsensä on pistetty pienenä hoitoon selviytymään, koska heidän on ajateltu olevan kestävää tekoa.
Vauvan vaatimukset tuovat oman lapsuuden oudon lähelle.
18 v. Tai ei mielellään siinäkään vaiheessa mutta kun se on täysi-ikäinen niin et voi enää päättää
Usein puhutaan kuinka vauvat ja lapset on selviytyvää sorttia ja kyllähän ne pärjää vaikka vähä huutaiski. Siltähän se äkkiseltään näyttää, mutta kun monet asiat varhaislapsuudesta saattavat putkahtaa pintaan vasta aikuisena.
Heti tuli mieleen eräs tuttavani, joka nuorena naureskellen kertoi, miten pienenä hänet oli jätetty naapurin tädin hoiviin(jälkikäteen selvisi, että tämä hoito oli ollut hyvin kyseenalaista) Ja samaan lauseeseen vielä tokaisi, että ihan normaalihan minusta on tullut. Ei mennyt kuin muutama vuosi, tuttavani sai oman lapsen ja omat lapsuuden traumat nousi pintaan. Nyt tuttavani on rampannut terapiassa dissosiaatiohäiriön takia ja yrittää työstää omaa traumaattista lapsuuttaan, että löytäisi oman persoonallisuutensa ja saisi itsetunnon takaisin.
Perustelut?