En enää rakasta vaimoani, mitä teen??

En jaksa koko ketjua kahlata läpi, joten ehkä tämä on sanottu jo moneen kertaan:

Kerro tunteistasi / tunteettomuudestasi vaimollesi. Se voi laukaista kriisin, jonka jälkeen olette taas läheisiä. Toki kaikki riippuu vaimosi ajatuksista (voivat olla juuri samanlaisia kuin sinun).

Parisuhde ei ole vakaa tila, joka jatkuu alttarilta hautaan asti. Pitkässä suhteessa tulee erilaisia vaiheita, kahden yksilön ikäkriisejä, etääntymisiä ja lähentymisiä.

Mun mielestä se kysymys, mitä pappi vihkiessään kysyy "Tahdotko rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä?" on tosi olennainen juttu. Rakkaus on tunne, joka voi olla pitkäänkin piilossa. Se hautautuu rutiinien, arjen, tukahdutettujen tunteiden ja sanomattomien sanojen alle. Toinen alkaa tuntua vieraalta, etäiseltä ja ihan eri ihmiseltä kuin se, johon aikoinaan rakastui.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että rakkaus olisi hävinnyt kokonaan.

Miksi ihmeessä vastoinkäymisissä (sehän selvästi ap:n avioliitossa nyt on) ollaan heti eroamassa? Miksi se nähdään niin helposti ratkaisuna tähän? Onko niin vaikeaa kertoa tunteistaan puolisolleen, että suunnitellaan mielummin oman pään uumenissa avioieroa?

Itselläni on kokemusta siitä miten rakkaus herää vuosien jälkeen, kun kriisin myötä aletaan avoimesti kertoa miltä tuntuu ja miltä on kaikki ne vuodet tuntunut. Ilma puhdistui, mikään ei ollut enää itsestäänselvää ja sillä hetkellä, kun luulimme, että tässä se ero nyt tulee heräsikin taas rakkaus. Jos kumpikaan ei olisi avautuut hankalistakin asioista, olisimme eronneet. Sen sijaan löysimme taas ne kaksi ihmistä, jotka aikoinaan sopivat niin hyvin yhteen.

Tämä kokemus on muuttanut käsitystäni rakkaudesta. Aina aikaisemmin ajattelin, että jos rakkautta ei tunne, kumppani on väärä. Luulin, että pitää vaan löytää se oikea kumppani. Kun omaa puolisoa kohtaan en tuntenut rakkautta, luulin, että olin alun perinkin valinnut väärän kumppanin. Mutta ei. Rakkaus on paljon monimutkaisempi asia. Se tosiaan muuttuu ja syvenee. Olen ollut oman mieheni kanssa yhdessä jo 12 vuotta ja rakastan häntä enemmän kuin ikinä, joka päivä enemmän. Ja olimme tosiaan eron partaalla pari vuotta sitten. Luulin olevani väärän miehen kanssa. Vain lasten takia en suunnitellut eroa.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:52"]

Miksi väitetään että lapsiperheessä seksi jää automaattisesti taka-alalle. Ei sen pitäisi olla niin, se on lopun alku jos erotiikka kuolee parisuhteesta. Ei sammunut liekki syty uudelleen.

[/quote]

Seksin katoaminen on merkki siitä, että parisuhteessa on ongelmia - ei päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 18:17"]

AP:n päättelyssä on se oleellinen vika, että hän raskaassa elämän vaiheessa luottaa omiin tunteisiinsa ja tekee niiden pohjalta oletuksia tulevaisuudesta. Vieläpä hyvin nopeasti. Kun on raskasta ja väsymystä, totta kai tuntuu ahdistavalta ajatus että tätäkö se nyt on. Että jotain pitäisi nyt tehdä, koska eihän näin voi jatkua ikuisesti. Ja kun on niistä ajatuksista saanut kiinni, muutama kuukausikin tuntuu pitkältä ajalta. Mutta on väärin luulla, että ne omat tuntemukset säilyisi ikuisesti sellaisina, jos ei tee mitään radikaalia. Mietipä mitä elämä olisi, jos kaikki pahimmalla hetkellä aina ajattelisivat, että ei tästä mitään tule, taidan lopettaa. Pahalla hetkellä purraan hammasta, tehdään mitä täytyy ja luotetaan siihen, että tästä vielä noustaan. Olet vapaaehtoisesti tuohon tilanteeseen hankkiutunut, ei siitä lähdetä kun ei enää ollutkaan hetkellisesti niin kivaa. Olisi ehkä kivempaa jossain muualla. Voi olla, mutta ei perhe ja elämä ole mikään peli, jossa voi painaa resettiä ja aloittaa alusta uusilla asetuksilla. Elämään kuuluu ikävämpiäkin vaiheita, ei sen kuulu olla pelkkä huvimatka.

Nyt pitäisi ajatella että okei, meillä on pieniä lapsia, joista nuorin on melkein vauva. Mitä muuta siinä nyt olikaan ahdistuksen aiheena, pieni asunto, lapsilla sairastelua, unenpuutetta, ehkä työstressiä kuten kaikilla nykyään, rahahuolia ehkä, kotityöt painaa päälle, liekö vaimokaan ihan vielä viimeisimmän synnytyksestä ja imetyksistä toipunut. Seksielämän lamaantuminen on iso asia, se on varmaankin seuraus muusta rasituksesta, mutta ruokkii helposti entisestään ainakin miehen ahdistusta ja tunnetta että rakkaus on kuollut. Liekö sitten vielä jotakin ikäkriisiä mukana myös. Niin ja kaamoskin vielä.  Ja talouskriisi. Ja mitähän vielä. Olet varma siitä, että kaikki on ikävää koska et enää rakasta. Tässä on kuitenkin jo niin monta tekijää, että aivot ei varmasti toimi täysillä. Älä luota omiin tunteisiisi ja ajatuksiisi nyt tässä elämäntilanteessa.

Se että olet asiaa joitakin kuukausia pohtinut, ei ole mikään aika aikuisen elämässä, jos ja kun ei puhuta sietämättömästä kärsimyksestä tässä. Eli ensimmäinen asia mikä pitäisi tehdä, on ei mitään. Älä tee mitään ratkaisuja nyt, äläkä ainakaan sano vaimolle että "en enää rakasta sinua". Ihan varmaa on, että ajan kanssa ne lapsenne kasvaa, jolloin valvomiset ja lapsenhoito vähenee. Alatte saada omaa elämäänne takaisin. Jos sittenkin, kun elämässä on taas muutama vapaahetki viettää kahdestaan eikä kaikki huomio mene lapsiin, tuntuu siltä, että olette etäisen neutraaleissa väleissä eikä ole mitään yhteistä, niin voit uudestaan miettiä sitä onko teidän avioliitto tosiaan kuollut pystyyn.

Sanoit, että yllättävästi ajatus vaimosta jonkun miehen kanssa tuntuikin pahalta. Alkuun ajattelit vielä, että mitään tunteita ei enää ole, ja nyt sitten jo yksi ajatus herätti jotakin tunnetta. Tartut nyt siihen havaintoon, ja alat aktiivisesti muuttaa ajattelutapaasi. Et ryve enää siinä itsesäälissä ja laske "hukkaan meneviä" minuutteja kallisarvoisesta elämästäsi. Mietit sen sijaan aktiivisesti kaikkea sitä mitä menetät erossa ja mitä lapsesi menettää, mietit huonoimpia mahdollisia tilanteita mitä erosta voi seurata. Niin kauan kuin fantasioit erosta helppona takaovena, josta poistua kivuttomasti ja kaikkien parhaaksi tästä virheestä joka näyttäisi olevan avioliitto ja lapsiperhe-elämä, et varmasti viitsi panostaa nykytilanteen parantamiseenkaan. Kyllä se ero aina vaihtoehto on, mutta et sinä sillä seilaa mukavasti onneen.Käytät nyt vähintään sen muutaman kuukauden eron huonojen puolien miettimiseen, ja sitten ehkä tarkistat uudestaan objektiivisesti, miten se asia olikaan.

No, jos lapsiperhearkea on nyt kuitenkin odotettavissa jonkun aikaa, kannattaa miettiä onko jotakin muutakin tehtävissä kuin se hampaan pureminen. Sinun itsesi täytyy selvittää (vaimon kanssa), mitkä on ne tavat, joilla voitte oloanne helpottaa. Luultavasti on joitakin pieniä juttuja, joita voitte tehdä toisin. Erotiikka ei varmaan palaudu itsestään sillä että harmittelee kun sitä ei ole. Se luultavasti vaatii ihan tietoista kosketusta ja tunnustelua, monta kertaa päivässä, ajatustyötä jne, ne hormoonit ja muut nääs ei herää välttämättä itsestään. Vaikka ei niin kiinnostaisi, ei ehkä voi loputtomasti jäädä odottelemaan että alkaa kiinnostaa. Kosketuksen lisääminen kuitenkin auttaa. Jos se seksi ei ole iso asia teille, niin antaa sen sitten olla ja keskittyy  johonkin muuhun enemmän ahdistavaan seikkaan. Ja teidän pitää puhua. Älä sano että "en enää rakasta sinua", mutta sano että olet huomannut että elämä on aika puristuksissa tässä arjessa, miltä sinusta tuntuu. Voi olla, että joudut vähän miettimään miten asian otat puheeksi, kun sanoit että vaimosi luultavasti panikoi.

[/quote]

Loistava kirjoitus!

Onpas täällä hyviä kirjoituksia! (luin vihdoin lähes kaikki läpi) Ja ap on itsekin miettinyt ihan hyvän strategian.

Pari lasia viiniä, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja vaimolle kysymys:"Oletko onnellinen". Toivottavasti vaimo vastaa rehellisesti. Näin ap pääsee kuuntelijan rooliin ja toivottavasti hän ei ala heti ensimmäisenä avautumaan itse. Vaimon elämästä voi sitten siirtyä ap:n elämään ja hän voi todeta, että elämä tuntuu tasapaksulta.

Et voi ap tietää miten vaimo reagoi. Toki voi panikoida, mutta koeta olla kantamatta vastuuta vaimon tunteista. Et ole niistä vastuussa, vain omistasi. Etkä voi olla varma siitä mitä vaimo tuntee ja miten hän sanoihisi reagoi.

Eronneethan on säälittäviä juuri siksi, että ovat parinsa valinneet hätiköiden viettiensä viemänä. On menty naimisiin ensihuumassa seksin villiinnyttämänä ja tekaisut pentu, pari siinä huumassa.

Sitten tulee arki ja huomataan, ettei rakastakaan.

Eli ei eronneet ole sinänsä säälittäviä. Mutta siinä mielin ovat säälittäviä, että ovat viettiensä ja tunteidensa vietävissä niin, että ovat tehneet näinkin isoja ratkaisuja eli naimisiin ja lapsia, ajattelematta lainkaan, millainen se toinen oikeasti on ja viihtyykö tämän ihmisen kanssa.

En ole oikein koskaan osannut kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka ovat pökässeet yhteen eka rakkauden kanssa ja perustaneet perheen ja sitten itkevät parin vuoden päästä, etteivät olekaan onnellisia tämän kanssa ja ei se ookkaan sellainen kuin kuvittelin.

Ei kai tällaiseen ihmiseen voi suhtautua kunnioittaen, joka suhkii sinne ja tänne kun vähän vietit ja rakastuminen velloo. Pannaan lapsi alkuun kun nyt ollaan niin kiihkeän rakastuneita ja huomenna ei sitten ollakaan.

Kannattaisi ihan yleisestikin harkita hiukan, kenen kanssa perheen perustaa. Ap on tyypillinen tällainen mustatuntuu-tyyppi. Musta tuntui, että tuo nainen on ihana ja sen kanssa seksi on mageeta ja ollaan niin rakastuneita. Mennään naimisiin ja tehdään pentu. Nyt ei ookkaan seksiä ja tää leikki ei ookkaan kivaa. Jos eroais ja oottais, että mulla on oikeus onnelliseen suhteeseen. Jos nyt vaikka rakastuis ja tekaisi taas pari pentua tän kans ja tää nyt olis vähän aikaa kiva.

Tässä on syy, miksi eronneet on säälittäviä.

nyt hyvä mies, käyttäydy kuin mies ja hakeudut vaimon kanssa (perheen kera) avioliittoleirille tai parisuhdekurssille/pariterapiaan. Ei varmaan tekisi sulle omakaan terapia pahaa, jotta kävisit vähän läpi tuota tunteella elämistäsi.

Kun on kerran tahtonut ja luvannut tehdä parhaansa liiton eteen, niin ole mies ja nöyrry hakemaan apua siihen, että voisitte vielä saada molempia tyydyttävän parisuhteen.

Ihan turha selitellä itselleen, että eroperhe on ok lastenkin kannalta...kyllä se rikkoo myös lasten elämässä paljon ja kannattaa muistaa, että heillä ei ole mahdollisuutta valita, vaan he joutuvat sopeutumaan aikuisten valintoihin (jotka saattaa olla tehty ihan fiilis eikä järkipohjalta)

jos on noin hepposesti heittämässä perheelämäänsä ja parisuhteeseensa  panostamisen nurkkaan, niin on suositeltavaa ettei enää koskaan aloita parisuhdetta/perheelämää kenenkään toisenkaan kanssa. Kuten sanottu, ne samat fiilikset tulevat sinnekkin ja taas tulee rikkinäisiä koteja ja sydämiä...

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:52"]

Ei sammunut liekki syty uudelleen.

[/quote]

Kyllä se syttyy.

[/quote]

Ja uudelleen syttyessään palaa melkoisella roihulla!

Ap on todennäköisesti nainen kirjoitustyylistä päätellen.

Mulle kirjoituksesta tuli mieleen hyvin vahvasti yksi mies jonka olen joskus tuntenut.

Lapsen ikä ja vaimo-nimike eivät aivan täsmää, mutta muuten prikulleen samat fiilikset ollut hälläkin aikanaan. Tosin tämä mies oli läpi-idiootti. Petti vaimoaan joka tsäänssissä. Sen tiedon jälkeen eipä huvittanut tyyppiä tunteakaan..

Mieti vielä ap. Tarkasti.

tämä ei ole vai sinun elämääsi vaikuttava asia, siksi sitä ei pidä säilöä itsellä. Olisin raivoissani josmies olisi suunnitellut pakoa monta kuukautta ja olisi teeskennellyt onnellista perhe-elämää. Voi  myös käydä niin, että erossa saatkin kantaaksesi isomman taakan kuin nyt. Vihaisen ex-vaimon, lasten ahdistuksen, elatusmaksut ja sen tosiasian, että lasten ollessasi luonasi teet tosiaan lasten kanssa kaiken yksin. Ei ole enää vaimoa imuroimassa ja pesemässä oksennustautista lasta vaan sinä olet se joka ottaa mopin kauniiseen käteen ja siivoaa sotkut.

Dr Phil antaa aviopareille aina yhden neuvon: erota saa sitten kun KAIKKI mahdollinen sen estämiseksi on jo tehty!

Ohjelma saattaa olla millaista hömppää tahansa, mutta tuo lause kiteyttää kyllä mielestäni hyvin kaiken oleellisen. Ennen kuin kaikki avioliiton pelastimiseksi on yritetty, on liian aikaista luovuttaa.

Entä jos sillä hetkellä, kun saat kerrotuksi vaimollesi, hän vastaakin, että hyvä kun otit puheeksi, hän on ajatellut ihan samaa. Miltä se tuntuisi?

Kun mä nyt katson tuota sohvalla olevaa miestäni, tunnen lähinnä inhoa. Joinain päivinä se on tosi vahva tunne - kuten tänään- ja joskus taas mies tuntuu jopa ihan ookoolta. Varsin usein mietin eroa. Mutta aina päädyn samaan tulokseen, en yksinkertaisesti voi erota niin kauan kun se olisi lapsille se huonompi vaihtoehto! Minä olisin varmasti onnellisempi erossa, mutta lapsilleni sitä en voi tehdä. Teen siis töitä että nämä kulissit pysyvät pystyssä ja aina välillä puren hammasta kestääkseni miestäni...

Mä erosin, enkä kadu pätkääkään. Rakkaudeton liitto on pitkän päälle helvetti ja siihen kuolee joka päivä vähän. Lapsetkin voi paremmin kun ei ole jäätävä tunnelma kotona.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 20:54"]

Mä erosin, enkä kadu pätkääkään. Rakkaudeton liitto on pitkän päälle helvetti ja siihen kuolee joka päivä vähän. Lapsetkin voi paremmin kun ei ole jäätävä tunnelma kotona.

No miksi olit yleensäkin niin idiotti, että menit rakkaudettomaan liittoon ja teit jopa lapsia sellaisen kanssa, ketä et rakasta.

Ai niin, mut kun se oli niin ihku silloin ja nyt ei olekaan ja kun joku toinen on niin sielunkumppani tänään ja ehkä huomenna ei olekaan.

Hohhoijaa.....

Mikä ihmeen kiire joillain on syöksyä nuorena parisuhteeseen ja tehdä kakaroita ja sitten itketään rakkaudetonta liittoa. Eläisitte vähän aikaa yksin ja nauttisitte nuoruudesta ensin.

[/quote]

Kun olin itse eron partaalla ja mies etsi jo vuokrakaksiota itselleen, suostuin taistelemaan vaikeimman yli lasten takia. Olin jo niin pitkään nähnyt sen miten tärkeää meidän lapsille on se, että kotona on joka päivä isä ja äiti. En olisi voinut ilman tosi painavaa syytä erottaa heitä kummastakaan. Heidän maailmankuvansa olisi romahtanut. En olisi jaksanut olla heidän kanssaan yksin ja samaan aikaan surra menetettyä avioliittoa ja toisaalta en olisi kestänyt asua ilman lapsiani.

Koska ero olisi ollut lasten ja itseni kannalta huonompi vaihtoehto, oli pakko raahautua pariterapiaan ja kohdata ongelmat. Onneksi sen teimme, koska sen tuloksena on läheinen ja rakastava parisuhde ja onnellisempi perhe.

Ap, mieti oikeasti tarkkaan läpi erovaihtoehto: kuka muuttaa ja minne, miltä sinusta tuntuu asua joko yksinäsi lasten kanssa tai yksinäsi ilman perhettä? Miltä lapsista tuntuu asua ilman toista vanhempaa ainakin osan aikaa? Haluatko tätä todella? Kuvittele itsesi asumaan vuokrakaksioon jääkaapin valo seuranasi. Tai huolehtimaan yksin lasten arjesta ilman toisen aikuisen jokapäiväistä apua.

Jos ongelmasi on, että et tiedä rakastatko vaimoasi, onko se riittävän iso syy eroon? Mitä saat tilalle? Onko se parempi vaihtoehto kuin tämä epämääräinen tunteeton arki perheesi kanssa?

Itse tein listaa avioliiton jatkamisen ja eron plussista ja miinuksista. Teimme sopimuksen, että olemme yhdessä vielä puoli vuotta ja käymme sen ajan pariterapiassa. Jos mikään ei olisi muuttunut, olisi pitänyt tehdä uusi sopimus ehkä jostain muusta tai jatkaa vielä vaikka puoli vuotta yhdessä ja katsoa muuttuuko mikään.

Joskus lähteminen (missä tahansa asiassa) tuntuu houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta pitäisi aina miettiä mihin. Ei pelkästään mistä pois.

Minun mieheni oli aikoinaan sitä mieltä, että ei rakasta minua enää. Hän sanoi asian suoraan, ihan äkkiarvaamatta. Se oli yksi hirveimpiä asioia, joita minulle on koskaan tapahtunut. (Ja minulle on tapahtunut aika paljon). Koin tosi, tosi epäreiluna sen, että hän pamautti sen yhtäkkiä ilman, että olisi aikaisemmin edes vihjannut että hänestä suhteessa oli ongelmia. Hän ei ollut antanut mahdollisuutta ajoissa tarkistaa suuntaa ja purkaa asioita, mikä oli minusta suuri epäluottamuslause sekä minulle että koko suhteellemme. Tuli mieleen jutut miehistä jotka vaan lähtevät käymään kioskilla eivätkä koskaan palaa. Joten tuo, ettet halua kertoa vaimolle, ennen kuin olet satavarma, kuulostaa täsä pahimmalta. Pyydän, älä tee sitä. Älä. Tee. Sitä. Puhu pian, anna mahdollisuus, taistelkaa yhdessä. 

Kerronpa, miten meille sitten kävi. Mies alkoi hyvin pian pelätä, että oli tehnyt elämänsä virheen. Hänestä tuntui pahalta ajatella minua toisten miesten kanssa. Hän alkoi miettiä, yrittikö mahdollisesti selvittää erolla joitakin asioita, jotka eivät oikeastaan edes liittyneet suhteeseemme. Hän meni terapiaan, ja kävimme terapiassa myös yhdessä. Eräällä kerralla terapeutti sanoi hänelle, että seuratessaan meitä hänen oli vaikea kuvitella, että rakkauden loppuminen olisi koko totuus. Meillä oli jäljellä molemminpuoleista kunnioitusta, ystävyyttä, paljon sellaista, mikä yhdisti meitä, vaikkei silloin lapsia vielä ollutkaan.

Siitä on nyt yli kahdeksan vuotta. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta.

nyt on sama asia tullut sanottua niin moneen kertaan että näillä eväillä pitäis liitto saada kuntoon käden käänteessä, eli tsemppaa vaan ja aika hoitaa hommat.

Kuvittele vaimosi jonkun toisen miehen kanssa. Kuvittele miten lapsesi viettävät hauskaa retkipäivää uuden isäpuolen kanssa. Tuntuuko miltään? Jos ei, niin ehkä sitten tosiaan on aika Isolle Keskustelulle. Oletko ihan varma, että kestät sen tosiasian, että vaimosi vieressä nukkuukin toinen mies, joka oikeasti voi olla läheisempi isä lapsillesi kuin sinä.

mainitset, että aika menee hukkaan jos jäät katsomaan tuleeko romanttisia tunteita suhteeseen vai ei? kenties kannattaisi miettiä asiaa lastesikin kannalta. menisivätkö vuodet tällöinkin hukkaan? mikäli eroat "hepposista" syistä. asia saattaa "aikuistuttua" jäädä vaivaamaan sinua. sinun tulee elää koko elämä tämän tärkeän päätöksen kanssa. oletko miettinyt, että olet itse kenties väsynyt tai oman ajan tarpeessa?millainen oma suhteesi on vanhempiisi? onko oma isäsi paennut vaikeita tilanteita?

 ehkä, et juuri sen takia halua naistasi kovin lähelle juuri nyt.. onhan se oiva syy paeta takavasemmalle kun elämä ei kivalta juuri nyt tunnukaan. ehkä kannattaisi antaa suhteelle mahdollisuus ja kantaa vastuunsa. pienet lapset tuovat suhteeseen oman värinsä, ennen kiun suhde löytää uuden tavan olla ja elää. millainen suhde sinulla on omiin lapsiisi? kestätkö nähdä heitä esim vain joka toinen viikonloppu? lapsiltahan ei tietenkään kysytä mitään, mitä he kestävät, haluavat tai toivovat. mene hyvä ihminen puhumaan asioistasi vaikka ammattiauttajalle.