Lue keskustelun säännöt.
En enää rakasta vaimoani, mitä teen??
01.03.2013 |
Siis olen jo pidempään painiskellut tämän asian kanssa. En vaan enää rakasta tuota vaimoani. Surullistahan tämä kai on, kun lapsiakin on ja pienin vasta 1,5 v. Olen yrittänyt ajatella, että pitäisikö minun vaan lasten takia olla hiljaa ja jäädä. Mutta koko ajan suurimmassa määrin ajatuksia valtaa tunne, että kaitpa meikäläinenkin kuitenkin vielä ansaitsisi onnellisen parisuhteenkin.
Vaimossa ei sinänsä ole mitään vikaa, ihan sutjakka ja nättikin edelleen, ei meillä riitojakaan juuri ole, vaimo kyllä välillä naputtaa että teen töitä liikaa tai etten osallistu kotihommiin. Tottahan hän puhuu. Kai tämä nyt on vaan tällaista yhteiseloa, mitään romanttisia fiiliksiä minulla ei ainakaan enää todellakaan ole. Eikä varmaan ole mitään kiinnostusta yrittää kaivaakaan niitä jostain. Olisikohan niin, että kun sitä tunteenpaloa ei enää ole, ei sitä kai usko enää että sitä voisi saavuttaakaan? En tiedä.
Mutta jospa täällä olisi jollain jotain järkevää kommenttia tähän, neuvoa tai vertaistukea. Miten kerron vaimolle. Hän menee varmaan shokkiin. Tosiaan kun mitään konkreettista eroon viittaavaa ei ole ilmassa. Ei vaan jaksaisi enää elää tällaisessa kaverisuhteessa. Lapsista tulen pitämään huolen varmasti ja tapaamaan heitä, rakastan heitä palavasti!
Olisi kiva saada asiallista kommenttia.
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:52"]
Ei sammunut liekki syty uudelleen.
[/quote]
Kyllä se syttyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko vaimo olla tyytyväinen suhteeseen, jos mies jää vain siitä syystä, että ajattelee perheen parasta? Minä en ainakaan haluaisi, että mies jäisi suhteeseen, jos ei enää rakastaisi minua.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:44"]Ap:n ongelmahan ei koske pelkästään omaa elämää, vaan puolison ja LASTEN elämää mitä suuremmassa määrin. onko ap sinusta oikein ajatella että sinun onnesi on tärkeämpi kuin lasten?[/quote]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:56"]
Voiko vaimo olla tyytyväinen suhteeseen, jos mies jää vain siitä syystä, että ajattelee perheen parasta? Minä en ainakaan haluaisi, että mies jäisi suhteeseen, jos ei enää rakastaisi minua.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:44"]Ap:n ongelmahan ei koske pelkästään omaa elämää, vaan puolison ja LASTEN elämää mitä suuremmassa määrin. onko ap sinusta oikein ajatella että sinun onnesi on tärkeämpi kuin lasten?[/quote]
[/quote]
Kun ei se rakkaus ole noin yksinkertaista että sitä joko on tai ei ole. Joskus se vaan on vähän aikaa hukassa. Rakkauden ja seksin ei ehkä pitäisi kadota pikkulapsivaiheessa, mutta pointti on se, että kyllä ne hyvin usein katoavat, ihan jo pelkän väsymyksen takia ja ne todellakin tulevat helposti myös takaisin, kun se väsymys hellittää.
Kannattaa joskus muistaa että ihminenkin on jonkin sortin elukka, jota vie hormoonit ja vietit. Jos tänään tuntuu joltain, niin ei se ole mikään totuus elämästä, se on vain tunne. Ja se voi mennä ohi. Jos jokaisen pään muljahduksen mukaan vaihtaa kumppania ja perhettä, niin menee helvetinmoiseksi juoksenteluksi koko elämä.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 14:34"]
Ap, olen ollut vähän samanlaisessa suhteessa. Yksi lause sinulle: elämätöntä elämää ei saa takaisin. Olet jo tunnistanut itsessäsi, että olet mennyt yli sen pisteen, etteivät romanttiset tunteet naistasi kohtaan enää palaa. Lähde. Tämä on SINUN elämäsi, eläkööt muut omansa.
[/quote]
Juu tämä on sinun elämäsi, lapsista viis, ja myös vaimostasi jolla lapset teetätit.. Huokaus. Jos aikuinen ihminen menee lisääntymään, hänen on syytä tajuta se tosiasia, että enää ei kyse ole vaan sinusta ja haluistasi. Lapset ovat viattomia, aikuisten on aina ajateltava lasten parasta ennen omaa hyvää.
Itsekästä olisi sinulta nyt lähteä ja jättää vaimo pienten lasten kanssa. Rikkoa pieniltä lapsilta koti, viedä heiltä jokapäiväinen kontakti omaan isäänsä. Jättää lapset uupuneen, surusta sekaisin olevan vaimon hoidettavaksi. Hyvänen aika sentään, onko tällaisia miehiä olemassa, miehiä pienellä ämmällä.. Hrrr, kylmää tekee.. Kylläpä vanhempasi kasvattivat pojastaan hienon ihmisen.
Voi olla, että et enää koskaan rakastu vaimoosi uudelleen, mutta voi niin käydäkin. Mutta on oikeasti järjetöntä erota ilman konkreettista syytä (väkivalta, pettäminen), jos on alle 3-vuotiaita lapsia. Elämä on silloin hyvin usein stressaavaa, uuvuttavaa, kiireistä, omat tarpeet ja toiveet hautautuvat arjen alle ja voivat pulpahtaa pintaan valheellisina, eli esim. juuri tunteena, että rakkaus on loppunut. Toki se voi olla tottakin, mutta oikeasti neuvon, että sinnittele nyt ainakin vuosi, ja katso sitten uudelleen, miltä tuntuu. Yritä tehdä kaikkea mistä nautit ja elää ns. omaa elämääsi (johon kuuluu tietenkin lapset), ja ikään kuin henkisesti irroittautua parisuhteen pohtimisesta joksikin aikaa.
Oikeasti: katso omaa 1.5-vuotiastasi. Haluatko, että häntä rahdataan kahden kodin välillä? Haluatko nähdä häntä pahimmillaan vain parin viikon välein? Neuvon vielä: sinnittele vuosi eteenpäin ja harkitse sitten uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi parisuhteessa pitäisi perheen edun nimissä pysyä, vaikka ei enää rakasta puolisoaan? Voisihan eronnut pari muuttaa vaikkapa 100m pääähän toisistaan ja pyörittää sujuvasti lapsiperheen arkea, vaikka eivät enää olisi parisuhteessa. Monet katkerat äidit eivät vain pysty eron jälkeen enää ajattelemaan lasten parasta ja hoitamaan lasten arkea järkevästi yhdessä ex-puolison kanssa. Sen sijaan täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni huonosta parisuhteesta.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:08"]
Miksi parisuhteessa pitäisi perheen edun nimissä pysyä, vaikka ei enää rakasta puolisoaan? Voisihan eronnut pari muuttaa vaikkapa 100m pääähän toisistaan ja pyörittää sujuvasti lapsiperheen arkea, vaikka eivät enää olisi parisuhteessa. Monet katkerat äidit eivät vain pysty eron jälkeen enää ajattelemaan lasten parasta ja hoitamaan lasten arkea järkevästi yhdessä ex-puolison kanssa. Sen sijaan täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni huonosta parisuhteesta.
[/quote]
Tässä ei ole tainnut kukaan sanoa että pitäisi pysyä huonossa suhteessa. Vain sitä että kannattaa ennen eroa selvittää onko se rakkaus oikeasti loppunut, vai pitääkö se vain pientä paussia arjen alla. Se ei ole mitään roikkumista ja kynsin hampain yhdessä pysymistä jos ei heti heitä kirvestä kaivoon, kun vähän tylsistyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap taas täällä
En kadonnut minnekään. Pitää sitä ihmisen töitäkin painaa välillä.. Ihan ok kommentteja monilla ja ymmärrän teidän pointit tavallaan. Mutta mistä mä nyt saisin sen tahtotilan päälle? Oikeesti en voi mennä vaimolle nyt sanomaan, tiedän hänet, menee ihan paniikkiin ja käy ajattelemaan heti, että haluan erota, vaikka siis en siitä varsinaisesti hänelle sanoisikaan. jotenkin säälittää vaimo, kun hän yrittää kyllä ja kyllähän mulla on huono omatuntokin. Kyllä tajuan oman osani tässä sopassa, että olisin voinut yrittä itsekun jotain jo paljon aikaisemmin.
Joku kysyi rakastanko kuitenkin vaimoani edelleen. No kaitpa rakastan, mutta tuntuu sellaiselta sisar/ystävyysrakkaudelta. Ja siksi ei jotenkin nappaa yhtään yrittää jotain erotiikkahommia :(. Kuulostan ihan mulkulta, tiedän sen. Minä nyt lupaan yrittää jotain vaikka väkisin viikonloppuna. Jospa saisin jotain jutteluntynkää aikaiseksi, silleen ettei vaimo tajuaisi eroajatuksiani. Voisin yrittää kysellä häneltä onko onnellinen ym.
Ja itseasiassa ajatus siitä, että joku toinen mies koskettelisi vaimoani.. Eipä tuntunut mukavalta ajatukselta ollenkaan.. tuli yhtäkkiä tosi ristiriitaiset fiilikset. Haluaisin erota, mutta en ehkä kestäisikään vaimoni petipuuhia muiden miesten kanssa. Tosin, ihan heti tunkin hällä olisi mielessä sellainen. Eikä mkinullakaan ole. En todellakaan ole eroamassa siksi, että pääsisin panemaan uusia naisia. En ihan niin mulkku kuitenkaan ole.
Mieleen tuli monta asiaa lukiessani ap:n ja vastaajien tekstejä. Mutta ihan päällimmäisenä se, miten tärkeää parisuhteessa on keskustelu ja toisen kohtaaminen. Ap on nyt pyöritellyt asiaa mielessään muutaman kuukauden, ja ap:n vaimo ei ilmeisesti tiedä miehensä ajatuksista juuri mitään..? Olisi reilua antaa vaimollekin aikaa pohtia asiaa ja kertoa oman mielipiteensä siitä kannattaako suhdettanne jatkaa. Se on teidän kaikkien perhe jota olet hajottamassa, ei vain sinun ap.
Pikkulapsiperheen arki on rankkaa ja monissa monissa perheissä se on juuri tuota arjessa päivästä toiseen selviytymistä. Ei siinä himo ja hekuma ole ihan päällimmäisenä mielessä. Mutta tämä on vain yksi vaihe elämässä, kyllä se siitä muuttuu jos parilla on tahtoa selviytyä. Jos ap tai vaimonsa ei jaksa tai halua tehdä asialle mitään, on hyvinkin mahdollista että suhde ajautuu päätökseen. Mutta etenkin jos tunteet ovat paenneet jo noin kauas ettei niitä koe enää olevankaan niin suhteen parantamiseksi vaaditaan TYÖTÄ, eli ei mitään automaattista eikä aina ihan helppoa vaan todellista työtä ja vaivannäköä parisuhteensa ja perheensä eteen plus toki tahtoa tämän työn tekemiseksi.
Täällä on ollut jo monta hyvää kirjoitusta siitä, millaisia uhrauksia eroamalla saattaa joutua tekemään ja neuvoni on että kannattaa miettiä todella tarkkaan onko nuo uhraukset valmis tekemään, etenkin ilman mitään todellista yritystä suhteen pelastamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:08"]
Miksi parisuhteessa pitäisi perheen edun nimissä pysyä, vaikka ei enää rakasta puolisoaan? Voisihan eronnut pari muuttaa vaikkapa 100m pääähän toisistaan ja pyörittää sujuvasti lapsiperheen arkea, vaikka eivät enää olisi parisuhteessa. Monet katkerat äidit eivät vain pysty eron jälkeen enää ajattelemaan lasten parasta ja hoitamaan lasten arkea järkevästi yhdessä ex-puolison kanssa. Sen sijaan täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni huonosta parisuhteesta.
[/quote]
Tässä ei ole tainnut kukaan sanoa että pitäisi pysyä huonossa suhteessa. Vain sitä että kannattaa ennen eroa selvittää onko se rakkaus oikeasti loppunut, vai pitääkö se vain pientä paussia arjen alla. Se ei ole mitään roikkumista ja kynsin hampain yhdessä pysymistä jos ei heti heitä kirvestä kaivoon, kun vähän tylsistyttää.
[/quote]
Tuo ajatus on tietysti järkevää eli ajankanssa selvittää onko suhteella tulevaisuutta. Täällä vain monella on ajatus, että yhdessä täytyy aina pysyä perheen edun nimissä. Lapset voi ottaa erossakin huomioon ja arjen järjestää siten, että lapset eivät joudu kärsimään.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:16"]
Ap taas täällä
En kadonnut minnekään. Pitää sitä ihmisen töitäkin painaa välillä.. Ihan ok kommentteja monilla ja ymmärrän teidän pointit tavallaan. Mutta mistä mä nyt saisin sen tahtotilan päälle? Oikeesti en voi mennä vaimolle nyt sanomaan, tiedän hänet, menee ihan paniikkiin ja käy ajattelemaan heti, että haluan erota, vaikka siis en siitä varsinaisesti hänelle sanoisikaan. jotenkin säälittää vaimo, kun hän yrittää kyllä ja kyllähän mulla on huono omatuntokin. Kyllä tajuan oman osani tässä sopassa, että olisin voinut yrittä itsekun jotain jo paljon aikaisemmin.
Joku kysyi rakastanko kuitenkin vaimoani edelleen. No kaitpa rakastan, mutta tuntuu sellaiselta sisar/ystävyysrakkaudelta. Ja siksi ei jotenkin nappaa yhtään yrittää jotain erotiikkahommia :(. Kuulostan ihan mulkulta, tiedän sen. Minä nyt lupaan yrittää jotain vaikka väkisin viikonloppuna. Jospa saisin jotain jutteluntynkää aikaiseksi, silleen ettei vaimo tajuaisi eroajatuksiani. Voisin yrittää kysellä häneltä onko onnellinen ym.
Ja itseasiassa ajatus siitä, että joku toinen mies koskettelisi vaimoani.. Eipä tuntunut mukavalta ajatukselta ollenkaan.. tuli yhtäkkiä tosi ristiriitaiset fiilikset. Haluaisin erota, mutta en ehkä kestäisikään vaimoni petipuuhia muiden miesten kanssa. Tosin, ihan heti tunkin hällä olisi mielessä sellainen. Eikä mkinullakaan ole. En todellakaan ole eroamassa siksi, että pääsisin panemaan uusia naisia. En ihan niin mulkku kuitenkaan ole.
[/quote]
Juu sori kirjoitusvirheet, kauhealla kiireellä täällä näpyttelen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:08"]
Miksi parisuhteessa pitäisi perheen edun nimissä pysyä, vaikka ei enää rakasta puolisoaan? Voisihan eronnut pari muuttaa vaikkapa 100m pääähän toisistaan ja pyörittää sujuvasti lapsiperheen arkea, vaikka eivät enää olisi parisuhteessa. Monet katkerat äidit eivät vain pysty eron jälkeen enää ajattelemaan lasten parasta ja hoitamaan lasten arkea järkevästi yhdessä ex-puolison kanssa. Sen sijaan täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni huonosta parisuhteesta.
[/quote]
Tässä ei ole tainnut kukaan sanoa että pitäisi pysyä huonossa suhteessa. Vain sitä että kannattaa ennen eroa selvittää onko se rakkaus oikeasti loppunut, vai pitääkö se vain pientä paussia arjen alla. Se ei ole mitään roikkumista ja kynsin hampain yhdessä pysymistä jos ei heti heitä kirvestä kaivoon, kun vähän tylsistyttää.
[/quote]
Tuo ajatus on tietysti järkevää eli ajankanssa selvittää onko suhteella tulevaisuutta. Täällä vain monella on ajatus, että yhdessä täytyy aina pysyä perheen edun nimissä. Lapset voi ottaa erossakin huomioon ja arjen järjestää siten, että lapset eivät joudu kärsimään.
[/quote]
Lapset kyllä kärsii siitä erosta silloinkin kun se hoidetaan järkevästi ja ilman riitaa. Ei se tietenkään ole pitemmän päälle hyvä syy pysyä yhdessä, jos se on se ainoa syy, mutta ei kannata kuvitella että lapset ottaisivat eron jotenkin lunkisti. Vaikka se ero olisi vanhemmille riemun päivä, se on lapsille heidän koko maailmansa särkyminen ja siitä joutuu todellakin palasia rakentelemaan hetken. Silloinkin kun se menee hyvin.
90% parisuhteista on jossain vaiheessa samoja ajatuksia kuin ap:lla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakastaako vaimo sinua, kunnioittaako hän sinua, tunnetko olevasi rakas mies vai tunnetko epäonnistuneesi puolisona, tunnetko että vaimo on pettynyt sinuun. molenpien täytyy ruokkia suhdetta lämmöllä ja pisitiivisella palautteella, kunnioituksella ja välittämisellä. rakastaisitko vaimoasi jos tuntisit että hän on sinuun tyytyväinen ja pitää sinusta kovasti. tämä on tietysti molemmin puolinen juttu, jos olette keskittyneet arjen pyörittämiseen ettekä huolehdi parisuhteestanne. Te saatatte olla molemmat samassa tilanteessa suhteenne kanssa, keskustelkaa parisuhteen huollosta ja menkää pariterapiaan ennen kun puhut sanaakaan erosta. ei ole täysin pois suljettua että voisitte löytää toisenne uudestaan.
M51
Monet ovat tuoneet jo esille myös minun kantani, ei kannata erota hätäisesti, jälkikäteen saattaa kaduttaa. Vaihtamalla ei parane, ja luultavasti uuden vaimon kanssa kävisi samalla tavalla. Mutta, toisaalta haluan muistuttaa siitä että yli puolet avioliitoista hajoaa ja suuri osa käsittääkseni eroista johtuu juuri tämän tyyppisistä syistä. Avioliitot hajoavat ihan muusta syystä kuin pettämisistä, alkoholista, väkivallasta tms. erittäin raskauttavasta asioista. Suuri osa avioeroista johtuu juuri suhteen väljähtymisestä, tunteiden katoamisesta - siitä kun mikään ei tunnu enää miltään. Mikä tässä AP:n avautumisessä siis kaikki niin pajon ihmetyttää tai jopa raivostuttaa? Sekö että hän sanoo sen ääneen? Vai se että hän pulputtaa asiasta keskustelupalstalla täysin ulkopuolisten ihmisten kanssa tekemättä asialle mitään? Joo olen samaa mieltä että kannattaisi mielummin puhua vaimon kanssa.
Kaikki tuntuvat tuomitsevan kaverin kun mitään suurta ongelmaakaan ei ole. Mutta jos vakavasti mietitään niin juuri se tunteiden puuttuminen tässä suuri ongelmana onkin. Ihminen kestää suunnttoman määrän painetta ja unettomuutta yhteisen hyvän vuoksi, sitä kestää ja jaksaa jos tunteita toista kohtaan on olemassa. Kukaan meistä ei varmastikaan jaksaisi pikkulapsi-arjen kaltaista ruljanssia tai taloudellista ahdinkoa esim. hyvän ystävän kanssa. Hyvän ystävänkin naama alkaa usein ottamaan päähän pienissäkin ristiriitatilanteissa tai sitten jos joutuisin käsittelemään kaverin käytettyjä alushousuja.
Pointtini on siis se että kyllä se elämäntaipaleen ja arjen läpi rämpiminen hemmetin paljon rakkautta vaatii :) ei sitä ilman rakkautta jaksaisi.
No, minusta tunteiden väljähtyminen ei riitä syyksi ainakaan kovin pikaiseen päätökseen erosta. Tunteita on välillä enemmän ja välillä vähemmän. En liioin usko, että tunteiden väljähtyminen olisi niin kovin yleinen syy avioeroihin. Moni ero, jonka syy näyttää tuolta, johtuu kunnioituksen puutteesta. Riidoissa on menty sellaisten rajojen yli, missä toista on loukattu peruuttamattomasti, isketty vyön alle, on toistuvasti annettu toiselle lupauksia, joita ei pidetä jne.
En lukenut kaikkia vastauksia, mutta ehkä ap sinun kannattaisi miettiä kaikkea hyvää, mitä teillä ja liitossanne on ja mitä kaikkea kaipiaisit, jos ette olisi yhdessä. Samoin kannattaisi muistella, miten ja millaisessa tilanteessa rakastuitte ja mihin piirteisiin vaimossasi alun perin ihastuit. Mitä niistä piirteistä on edelleen tallella? Miten voisit mahdollistaa sen, että ne piirteet pääsisivät useammin esiin?
Itse teen joskus tällaisia harjoituksia, kun liitto maistuu puulta, ja kummasti alkaa hymyilyttää, kun muistan miten mies sananmukaisesti vei jalat altani, kun 12 vuotta sitten tapasimme. Sitten jo pian muistankin, miten hyvä mies hän on ollut kaikki nämä vuodet ja miten paljon hyviä hetkiä olemme kokeneet yhdessä.
Meidänkin liittomme on tyvenessä vaiheessa juuri nyt, kun asumme osan viikosta erillämme ja mies tekee lisäksi töitä joka ilta ainakin iltakahdeksaan. Yhteistä vapaa-aikaa ei ole, mutta luotan lujasti, että tilanne taas muuttuu jossain vaiheessa.
Tuntuu siltä, että sinulle on jo nyt ykkösvaihtoehtona eroaminen. Mitä jos ottaisit joksikin aikaa yhdessä pysymisen ainoaksi tavoitteeksi - vaikkapa vain 6 kuukauden ajaksi? Aloittaisit itsestäsi, muuttaisit omaa käytöstäsi ihan ensiksi. Koskettaisit vaimoasi aina ohimennen (itse pidän erityisesti siitä, kun mieheni ohi kulkiessaan suukottaa niskaan tai pörröttää hiuksia, halaa tms. ilman sen kummempia). Itse koitan muistaa kertoa miehelleni useita kertoja viikossa, että hän on hyvä mies. Ehkä vaimosikin alkaisi vähitellen muuttaa omaa käytöstään.
Tsemppiä ap!
[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 15:59"]
En lukenut kaikkia vastauksia, mutta ehkä ap sinun kannattaisi miettiä kaikkea hyvää, mitä teillä ja liitossanne on ja mitä kaikkea kaipiaisit, jos ette olisi yhdessä. Samoin kannattaisi muistella, miten ja millaisessa tilanteessa rakastuitte ja mihin piirteisiin vaimossasi alun perin ihastuit. Mitä niistä piirteistä on edelleen tallella? Miten voisit mahdollistaa sen, että ne piirteet pääsisivät useammin esiin?
Itse teen joskus tällaisia harjoituksia, kun liitto maistuu puulta, ja kummasti alkaa hymyilyttää, kun muistan miten mies sananmukaisesti vei jalat altani, kun 12 vuotta sitten tapasimme. Sitten jo pian muistankin, miten hyvä mies hän on ollut kaikki nämä vuodet ja miten paljon hyviä hetkiä olemme kokeneet yhdessä.
Meidänkin liittomme on tyvenessä vaiheessa juuri nyt, kun asumme osan viikosta erillämme ja mies tekee lisäksi töitä joka ilta ainakin iltakahdeksaan. Yhteistä vapaa-aikaa ei ole, mutta luotan lujasti, että tilanne taas muuttuu jossain vaiheessa.
Tuntuu siltä, että sinulle on jo nyt ykkösvaihtoehtona eroaminen. Mitä jos ottaisit joksikin aikaa yhdessä pysymisen ainoaksi tavoitteeksi - vaikkapa vain 6 kuukauden ajaksi? Aloittaisit itsestäsi, muuttaisit omaa käytöstäsi ihan ensiksi. Koskettaisit vaimoasi aina ohimennen (itse pidän erityisesti siitä, kun mieheni ohi kulkiessaan suukottaa niskaan tai pörröttää hiuksia, halaa tms. ilman sen kummempia). Itse koitan muistaa kertoa miehelleni useita kertoja viikossa, että hän on hyvä mies. Ehkä vaimosikin alkaisi vähitellen muuttaa omaa käytöstään.
Tsemppiä ap!
[/quote]
Samaa mieltä, että voisi toimia vaikka tuo 6 kk tavoite. Eli päämääränä ei olekaan ero vaan yhdessä pysyminen ja suunta sinne pienin mutta tietoisin askelin. Toisen huomioimista ja aitoa kohtaamista arjen keskellä. Koeta päästä töistä vähän aiemmin ja osallistu kodin tavallisiin askareisiin. Kosketa vaimoasi, sano ystävällinen sana, kehu, koeta kaivaa jostain se positiivinen vire (vaikka väkisin näin aluksi). Ei ehkä kannata rueta väsäämään suureellisia kynttiläillallisia ja nostaa tavotteita korkealle heti alkuunsa, pienet huomioimisetkin auttavat ja ennen pitkää ne kadoksissa olevat tunteet alkavat sieltä löytyä. Ja keskusteluyhteyden virittely kannattaa, kukaan ei ole ajatustenlukija. Sinä et voi tietää mitä vaimosi ajattelee eikä hän voi tietää sinun ajatuksiasi, tuntojasi ja toiveitasi ellette keskustele.
Tsemppiä tosiaan ap. Vaikutat ihan fiksulta mieheltä vaikka arjen taakan alla vähän huonosti voitkin. Muista että et ole yksin vastuussa suhteenne tilasta, mutta kahden kimpassa se toinen osapuoli. Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää
-66-
AP:n päättelyssä on se oleellinen vika, että hän raskaassa elämän vaiheessa luottaa omiin tunteisiinsa ja tekee niiden pohjalta oletuksia tulevaisuudesta. Vieläpä hyvin nopeasti. Kun on raskasta ja väsymystä, totta kai tuntuu ahdistavalta ajatus että tätäkö se nyt on. Että jotain pitäisi nyt tehdä, koska eihän näin voi jatkua ikuisesti. Ja kun on niistä ajatuksista saanut kiinni, muutama kuukausikin tuntuu pitkältä ajalta. Mutta on väärin luulla, että ne omat tuntemukset säilyisi ikuisesti sellaisina, jos ei tee mitään radikaalia. Mietipä mitä elämä olisi, jos kaikki pahimmalla hetkellä aina ajattelisivat, että ei tästä mitään tule, taidan lopettaa. Pahalla hetkellä purraan hammasta, tehdään mitä täytyy ja luotetaan siihen, että tästä vielä noustaan. Olet vapaaehtoisesti tuohon tilanteeseen hankkiutunut, ei siitä lähdetä kun ei enää ollutkaan hetkellisesti niin kivaa. Olisi ehkä kivempaa jossain muualla. Voi olla, mutta ei perhe ja elämä ole mikään peli, jossa voi painaa resettiä ja aloittaa alusta uusilla asetuksilla. Elämään kuuluu ikävämpiäkin vaiheita, ei sen kuulu olla pelkkä huvimatka.
Nyt pitäisi ajatella että okei, meillä on pieniä lapsia, joista nuorin on melkein vauva. Mitä muuta siinä nyt olikaan ahdistuksen aiheena, pieni asunto, lapsilla sairastelua, unenpuutetta, ehkä työstressiä kuten kaikilla nykyään, rahahuolia ehkä, kotityöt painaa päälle, liekö vaimokaan ihan vielä viimeisimmän synnytyksestä ja imetyksistä toipunut. Seksielämän lamaantuminen on iso asia, se on varmaankin seuraus muusta rasituksesta, mutta ruokkii helposti entisestään ainakin miehen ahdistusta ja tunnetta että rakkaus on kuollut. Liekö sitten vielä jotakin ikäkriisiä mukana myös. Niin ja kaamoskin vielä. Ja talouskriisi. Ja mitähän vielä. Olet varma siitä, että kaikki on ikävää koska et enää rakasta. Tässä on kuitenkin jo niin monta tekijää, että aivot ei varmasti toimi täysillä. Älä luota omiin tunteisiisi ja ajatuksiisi nyt tässä elämäntilanteessa.
Se että olet asiaa joitakin kuukausia pohtinut, ei ole mikään aika aikuisen elämässä, jos ja kun ei puhuta sietämättömästä kärsimyksestä tässä. Eli ensimmäinen asia mikä pitäisi tehdä, on ei mitään. Älä tee mitään ratkaisuja nyt, äläkä ainakaan sano vaimolle että "en enää rakasta sinua". Ihan varmaa on, että ajan kanssa ne lapsenne kasvaa, jolloin valvomiset ja lapsenhoito vähenee. Alatte saada omaa elämäänne takaisin. Jos sittenkin, kun elämässä on taas muutama vapaahetki viettää kahdestaan eikä kaikki huomio mene lapsiin, tuntuu siltä, että olette etäisen neutraaleissa väleissä eikä ole mitään yhteistä, niin voit uudestaan miettiä sitä onko teidän avioliitto tosiaan kuollut pystyyn.
Sanoit, että yllättävästi ajatus vaimosta jonkun miehen kanssa tuntuikin pahalta. Alkuun ajattelit vielä, että mitään tunteita ei enää ole, ja nyt sitten jo yksi ajatus herätti jotakin tunnetta. Tartut nyt siihen havaintoon, ja alat aktiivisesti muuttaa ajattelutapaasi. Et ryve enää siinä itsesäälissä ja laske "hukkaan meneviä" minuutteja kallisarvoisesta elämästäsi. Mietit sen sijaan aktiivisesti kaikkea sitä mitä menetät erossa ja mitä lapsesi menettää, mietit huonoimpia mahdollisia tilanteita mitä erosta voi seurata. Niin kauan kuin fantasioit erosta helppona takaovena, josta poistua kivuttomasti ja kaikkien parhaaksi tästä virheestä joka näyttäisi olevan avioliitto ja lapsiperhe-elämä, et varmasti viitsi panostaa nykytilanteen parantamiseenkaan. Kyllä se ero aina vaihtoehto on, mutta et sinä sillä seilaa mukavasti onneen.Käytät nyt vähintään sen muutaman kuukauden eron huonojen puolien miettimiseen, ja sitten ehkä tarkistat uudestaan objektiivisesti, miten se asia olikaan.
No, jos lapsiperhearkea on nyt kuitenkin odotettavissa jonkun aikaa, kannattaa miettiä onko jotakin muutakin tehtävissä kuin se hampaan pureminen. Sinun itsesi täytyy selvittää (vaimon kanssa), mitkä on ne tavat, joilla voitte oloanne helpottaa. Luultavasti on joitakin pieniä juttuja, joita voitte tehdä toisin. Erotiikka ei varmaan palaudu itsestään sillä että harmittelee kun sitä ei ole. Se luultavasti vaatii ihan tietoista kosketusta ja tunnustelua, monta kertaa päivässä, ajatustyötä jne, ne hormoonit ja muut nääs ei herää välttämättä itsestään. Vaikka ei niin kiinnostaisi, ei ehkä voi loputtomasti jäädä odottelemaan että alkaa kiinnostaa. Kosketuksen lisääminen kuitenkin auttaa. Jos se seksi ei ole iso asia teille, niin antaa sen sitten olla ja keskittyy johonkin muuhun enemmän ahdistavaan seikkaan. Ja teidän pitää puhua. Älä sano että "en enää rakasta sinua", mutta sano että olet huomannut että elämä on aika puristuksissa tässä arjessa, miltä sinusta tuntuu. Voi olla, että joudut vähän miettimään miten asian otat puheeksi, kun sanoit että vaimosi luultavasti panikoi.
Joku vanhus joskus haastattelussa sanoi, että pitkän avioliiton salaisuus on ollut kyky unohtaa valikoivasti sekä se, että molemmat eivät ole lakanneet rakastamasta samanaikaisesti. Mielestäni sinun tulisi olla rehellinen vaimollesi, ja kysyä, mitkä hänen tunteensa ovat ja haluaako hän, että liitostanne tulee vielä hyvä. Mielestäni tuossa tilanteessa jatkonne rippuu vaimosi tahtotilasta, muuten voitte molemmat roikkua turhaan löyhässä hirressä lastenne lapsuuden.
Rakkauden tunteet tulevat ja menevät pitkässä liitossa. Itselläni se on viimeisen 13 vuoden aikana ollut pahimmillaan sitä, että olen nähnyt mieheni jonkinlaisena märkönä ja parhaimmillaan sitä, että jo toisen koskettaminen vie säväyksen läpi koko kropan. Pahin tilanne oli kolmannen vauva-pikkulapsiaikana, jolloin mieheni eristäytyi nukkumaan alakerran tvn ääreen, ja minä vauvan kanssa makuuhuoneeseen. Silloin en olisi voinut kuvitellakaan, että se sama ärsyttävä mötkäle aiheuttaa minussa enää mitään muuta, kuin inhon väristyksiä. Mutta toisinpa kävi.
Anna itsellesi jonkinlainen takaraja, vaikkapa niin, että yrität parhaasi, kunnes nuorimmaisenne on kolmevuotias ja katsot, mihin se on riittänyt. Harkitse asiaa sitten uudelleen. Vaikka nyt tuntuisi tylsältä ja rankalta, tuntuu myös yksin tyhjään kotiin meneminen siltä. Koita huomata myös positiiviset ja ihanat asiat perheessäsi, niitäkin pikkulapsiaikaan kuuluu monia.
Voimia teille molemmille tuossa rankassa vaiheessa, ette ole sen kanssa yksin. Ja vaikka mitä sanottaisiin tasapainoisista erolapsista, niin lasten kannalta on aina parempi jos äiti ja isä pysyvät yhdessä, ellei mitään mailmaakaatavia ongelmia ole. Juuri nuo vaikeat ajat ja niiden kestäminen yhdessä hitsaavat parisuhteen sellaiseksi, että se tuo kärsimysten tilalle monin verroin suurempia iloja tulevaisuudessa. Olen todella onnellinen, että meillä ei lusikoita laitettu jakoon vaikeina aikoina. Se on tuonut minulle sellaista luottamusta mieheeni, mikä heijastuu niin rakkaus kuin arkielämäänkin.