Onko täällä muita joiden kouluttautuminen on kaatunut huonoon kielipäähän vaikka esim. matemaattisten aineiden opiskelu on ollut helppoa?
Itselläni esim. lukion pitkä matikka 10 ja pitkä fysiikka 9 lukion päästötoikkarissa. Kielet sen sijaan meni läpi juuri ja juuri. Lukio on käyty 90- luvun alussa. Tuohon aikaan ei ollut mitään toivoa löytää jatko-opiskelupaikkaa kun kirjoitukset koostui pakollisesta englannista, ruotsista, äidinkilestä, reaalista ja matikasta. 3/5 siis kieliä. Kirjoitukset meni siis huonosti.
Kommentit (98)
Mulla meni koko lukio päin peetä koska oli vielä vaikeaa teini-ikää päällä. Pääsin kuitenkin yliopistoon keskittymällä kunnolla pääsykokeisiin. Minut valittiin sitten "toissijaiseen vaihtoehtooni" joka oli tietojenkäsittelyoppi parhaiten pääsykokeissa menestyneiden kiintiössä, eli todistukset ei vaikuttaneet lainkaan.
Minä kirjoitin 90-luvun lopulla englannista I- ja ruotsista B (äikkä oli L), ylioppilaaksi pääsin siis kompensaatiopisteillä, kun reaalistakin tuli E. Olen hankkinut myöhemmin yliopistokoulutuksen ja selvinnyt yliopiston pakollisista kielten kursseista läpi.
Eikös siihen aikaankin ollut valintakoekiintiöitä, joissa ei huomioida ylioppilastodistusta, vaan pelkät pääsykokeet? Helposti kai noilla taidoilla olisi teknilliselle tai luonnontieteiden puolelle päässyt opiskelemaan.
Ei ihan mutta lähellä oli. Kävin joskus 90-luvulla lukiota ja en selvinnyt ensimmäisen vuoden englannista enkä ruotsista. Ma/Fy/Ke oli kymppejä kaikki kurssit. Menin sitten ammattikouluun ja sen jälkeen AMK:hon jossa luin Insinööriksi. Sitten luin työn ohessa FM:ksi pääaineena fysiikka ja sivuaineena matematiikka. Aikaa meni tuon 1v pidempään, mutta olen samassa lopputuloksessa mihin alunperin pyrin. Joskin lisänä tuli Insinöörin ja asentajan paperit. Nyt olen tehnyt Insinöörin töitä jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa en edes tiedä. Tuon aikainen opinojenohjaus oli niin surkeaa.
ap
Pakolliset kielten (ruotsi) kurssit pääsee suhteellisen helposti läpi, kun päntätä sanaston, kieliopista niin väliä, kunhan termit jotenkin hallussa.
Englanti onneksi itselleni helppo, vaikken pidäkään kielipäätäni hyvänä, sitä kuitenkin on esillä kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihan mutta lähellä oli. Kävin joskus 90-luvulla lukiota ja en selvinnyt ensimmäisen vuoden englannista enkä ruotsista. Ma/Fy/Ke oli kymppejä kaikki kurssit. Menin sitten ammattikouluun ja sen jälkeen AMK:hon jossa luin Insinööriksi. Sitten luin työn ohessa FM:ksi pääaineena fysiikka ja sivuaineena matematiikka. Aikaa meni tuon 1v pidempään, mutta olen samassa lopputuloksessa mihin alunperin pyrin. Joskin lisänä tuli Insinöörin ja asentajan paperit. Nyt olen tehnyt Insinöörin töitä jo pitkään.
Hienoa! Miten selvisit niistä yliopiston pakollisista kielistä?
ap
Kyllä ne esim. yliopisto-opintoihin liittyvät pakolliset kieliopinnot pääsee läpi vaikka olisi miten huono kielipää. Ei niissä tarvi kauheasti mitään osata, jotta läpi pääsee. Itse en osaa englantia enkä ruotsia käytännössä ollenkaan, ja silti olen suoriutuntu läpi noista pakollisista kieliopinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Pakolliset kielten (ruotsi) kurssit pääsee suhteellisen helposti läpi, kun päntätä sanaston, kieliopista niin väliä, kunhan termit jotenkin hallussa.
Englanti onneksi itselleni helppo, vaikken pidäkään kielipäätäni hyvänä, sitä kuitenkin on esillä kaikkialla.
No ei ollut helppoa. Esim. kuuntelun ymmärtäminen oli itselleni tosi vaikeaa. Nykyään kyllä ymmärrän esim. englantia jo paljon paremmin kun sitä kuulee kaikkialla.
Lisätään vielä, että yritin kyllä opistoasteen koulutusta mutta se kaatui ruotsin pakolliseen kurssiin ensimmäisenä vuonna jota en yllätys yllätys läpäissyt.
ap
mulla toisinpäin. matikasta en suoriudu, koska en osaa mutta kielet on hauskoja ja niitä opiskelen mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
mulla toisinpäin. matikasta en suoriudu, koska en osaa mutta kielet on hauskoja ja niitä opiskelen mielelläni.
muistelen, että meillä on ollut jopa pääminsteri joka ei edes kirjoittanut matematiikkaa joten noin päin se tuskin on mikään ongelma
Ainakin amk:n kielikurssit pääsee kohtuu helposti läpi vaikkei oo kielipäätä. Lukiossa enkku 7 ja ruotsi 6, 2 amk tutkintoo ja niissä kielistä arvosanoja 4 ja 5.
Minä menin päin pelkoja suorittaessani yliopistossa pakollista englannin suullista kurssia: kävin samanaikaisesti ja vapaaehtoisesti iltaisin kesäyliopiston englannin puhekurssia. Pakostakin sitä jotain oppi ja rohkaistui aukaisemaan suunsa.
T. 3
Kyllä nuo korkeakoulujen pakolliset kielikurssit on pyritty niin suunnittelemaan, että ei kenenkään valmistuminen omalle alalle niistä jää kiinni. Eli niistä pääsee varsin helpolla läpi.
Itselläni oli se tilanne, että en ollut koskaan opiskellut ruotsia mennessäni yliopistoon, koska vanhempieni työn takia oli asuttu ulkomailla yläaste- ja lukioikäni. Ja jopa minä pääsin läpi silti pakollisista ruotsin opinnoista, vain lainaamalla kirjastosta jotain ruotsin alkeisoppikirjoja ja opettelemalla sieltä perusteet. Kerroin tästä tilanteestani kurssin vetäjälle ja hän heti alkuun sanoi että ei ole tarkoitus että tästä kenenkään opinnot kiinni jää, jos vähänkään osoittaa kiinnostusta edes yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin amk:n kielikurssit pääsee kohtuu helposti läpi vaikkei oo kielipäätä. Lukiossa enkku 7 ja ruotsi 6, 2 amk tutkintoo ja niissä kielistä arvosanoja 4 ja 5.
Oliskohan niin, että nykyään sitä vaatimustasoa on laskettu. Hyvä juttu niille jotka opiskelevat nyt eivätkä silloin 90- luvun alussa.
Eikö ole muita joilla olisi sama kohtalo jatko-opintojen suheen?
ap
> Itselläni esim. lukion pitkä matikka 10 ja pitkä fysiikka 9 lukion päästötoikkarissa. Kielet sen sijaan meni läpi juuri ja juuri. Lukio on käyty 90- luvun alussa. Tuohon aikaan ei ollut mitään toivoa löytää jatko-opiskelupaikkaa kun kirjoitukset koostui pakollisesta englannista, ruotsista, äidinkilestä, reaalista ja matikasta. 3/5 siis kieliä. Kirjoitukset meni siis huonosti.
Älä valehtele! Kirjoitin noin samaan aikaan. Sain L:n matikasta. Lähetin hakemuksen matiikkaa opiskelemaan, ja pääsin sisälle ainoastaan sen L:n perusteella; se riitti. En kuitenkaan mennyt matikkaa lukemaan.
Ysärillä lukioluokallani oli heppua, jolle ns STEMit oli kuin tyhjää vaan, aina kympit kokeista ja kirjoituksista "lähes täydet pisteet" (tuolloin fyke oli osa reaalia). Mutta ne kielet, enkku 6 ja ruotsin takia joutui tuplaamaan tokan vuoden, taisi saada kummastakin A:n.
Tänään hän on tekniikan tohtori, ja erittäin intohimoinen pakkoruotsin vastustaja. Enkkua puhuu pahemmin kuin rallikuskit, mutta onneksi ymmärtää sitä hyvin ja dokut puhtaaksikirjoittaa joku muu.
Niin ja nyt olen työtön
ap