Kumpi oli pahempi Suomelle: 12 vuotta Halosta, vai 4 vuotta Sipilää?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Ei voi verrata. Presidentti ei tee päätöksiä.
Kyllä Halonen teki. Päätti karsia pressan oikeudet minimiin, kautensa JÄLKEEN!
Halonen on hands down Suomen huonoin pressa. Ahtisaari olisi muuten ykköspaikalla, mutta kun kausia oli (onneksi) vain yksi, vetää Halonen pidemmän korren.
Muistan ikuisesti sen Halosen puheen YK:ssa jossa haukkui USA:n lyttyyn! Oli ainoa länsimaa, joka päätti haukkua ja repostella Yhdysvaltoja.
No kiitokseksi tästä Putin kutsui kylään ja lähetti kissan. USA:han halosta ei koskaan kutsuttu sen jälkeen.
No Haloska tietenkin. Sipilähän on saanut pitkästä aikaa Suomen taas kunnolla jaloilleen.
Halonen oli kansainvälisellä tasolla katastrofi, kun taas Sipilä kansallisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti sen Halosen puheen YK:ssa jossa haukkui USA:n lyttyyn! Oli ainoa länsimaa, joka päätti haukkua ja repostella Yhdysvaltoja.
No kiitokseksi tästä Putin kutsui kylään ja lähetti kissan. USA:han halosta ei koskaan kutsuttu sen jälkeen.
Minusta oli ihanaa kun Tavja poseerasi Putinin ja kissanpentujen kanssa. Tuli niin turvallinen olo kun Tavja osaa hoitaa nämä suhteet maailman hienoimman demokratian kanssa,
Vierailija kirjoitti:
Perustelu myös kehiin? :)
No Halosen vaihtoehto oli vielä pahempi kuin Halonen. Varsinkin viimeaikaiset liikkeensä ovat olleet jotain uskomatonta.
Sipilä sen sijaan oli isojen puheenjohtajista surkein, tai toiseksi surkein jos Soini lasketaan.
Kyllä Sipilä on vuosikymmeniin eniten pahaa oloa aiheuttanut poliitikko.
Naaman näkeminenkin alkaa jo kiukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi verrata. Presidentti ei tee päätöksiä.
Kyllä Halonen teki. Päätti karsia pressan oikeudet minimiin, kautensa JÄLKEEN!
Oikeastaan Halonen taisi vain jatkaa siitä, mihin Koiviston aloittama linja karsia tasavallan presidentin oikeuksia. - Ahtisaari tämä taisi tulla yllätyksenä ja pettymyksenä; hän oletti, että häntä oltaisiin ilman muuta ja epäilyksettä pyydetty jatkokaudelle ilman, että hänen tarvitsisi tehdä mitään. Niinpä hän sitten huomasikin seuraavan sivusta kun Halonen valittiin demareiden preisidentti ehdokkaaksi. Nobelin rauhan palkinto lienee käynyt lohdutuksesta ja tai ainakin muistutuksena, ettei hänen itse ole tarvinnut pyrkiä enää nostamaan omaa arvoaan ja kiukuttelemalla samalla tavoin kuin mitä mm. ex-pääministeri Lipponen on toisinaan tehnyt julkisuudessa. Pettyneenä siihen, että hän ei ole enää yksinvaltiaana johda päivän politiikkaa, verraten oikestolaisin linjauksin ja päätöksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti sen Halosen puheen YK:ssa jossa haukkui USA:n lyttyyn! Oli ainoa länsimaa, joka päätti haukkua ja repostella Yhdysvaltoja.
No kiitokseksi tästä Putin kutsui kylään ja lähetti kissan. USA:han halosta ei koskaan kutsuttu sen jälkeen.
Minusta oli ihanaa kun Tavja poseerasi Putinin ja kissanpentujen kanssa. Tuli niin turvallinen olo kun Tavja osaa hoitaa nämä suhteet maailman hienoimman demokratian kanssa,
Käsittämätöntä miksi demareiden piti syrjäyttää Ahtisaari. Mutta eipä oikeistolaisetkaan saa puhtaita papereita noista ajoista... olisiko kannattanut hankkia joku kunnon ehdokas? Halosen kannatus lähti nousuun vasta joulun aikoihin 1999, koska muut olivat niin huonoja.

No eikö ole aika hieno juttu, että Suomen presidentillä oli kanttia arvostella Usaa sen rikoksista?
Hyökkäys Irakiin oli kiistatta laiton.
Afganistanissa eivät ole saaneet aikaiseksi mitään muuta kuin ehkä lisänneet siellä kärsimystä verrattuna siihen kärsimykseen mikä siellä muutenkin olisi vallinnut.
USA ei tunnetusti tykkää sananvapaudesta silloin kun sitä käytetään sen itsensä arvosteluun, mutta mitäs se sellainen sananvapaus muka on ;)
Halonen, koska Halosen poliittisista nimityksistä kärsitään vieläkin esim. Nerg
Miksi vertaa pääministeriä presidenttiin? Ihan eri hommat. Halosen korvasi Niinistö, ei Sipilä. Niinistöä ja Halosta voi vertailla. Sipilää voit verrata Stubbiin, Kataiseen ja muihin entisiin pääministereihin.
Öh, miksi USA:a ei saisi haukkua?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Sipilä on vuosikymmeniin eniten pahaa oloa aiheuttanut poliitikko.
Naaman näkeminenkin alkaa jo kiukuttaa.
Hassua, miten ihmiset kuvittelevat Suomessa 2019, että yksi äijä vaan itse kehittelee nämä kaikki ideat ja sitten sanoo että tehdään näin. Kyllä siellä on moni muukin tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti sen Halosen puheen YK:ssa jossa haukkui USA:n lyttyyn! Oli ainoa länsimaa, joka päätti haukkua ja repostella Yhdysvaltoja.
No kiitokseksi tästä Putin kutsui kylään ja lähetti kissan. USA:han halosta ei koskaan kutsuttu sen jälkeen.
Minusta oli ihanaa kun Tavja poseerasi Putinin ja kissanpentujen kanssa. Tuli niin turvallinen olo kun Tavja osaa hoitaa nämä suhteet maailman hienoimman demokratian kanssa,
Käsittämätöntä miksi demareiden piti syrjäyttää Ahtisaari. Mutta eipä oikeistolaisetkaan saa puhtaita papereita noista ajoista... olisiko kannattanut hankkia joku kunnon ehdokas? Halosen kannatus lähti nousuun vasta joulun aikoihin 1999, koska muut olivat niin huonoja.
Olisiko niiden pitänyt pakottaa pingviini lähtemään ehdolle jatkokaudella?
Halosen arvostelu on mielestäni tekopyhää. Halosta arvostellaan siitä, ettei tehnyt mitään, mutta toisaalta Niinistö on taas hyvä jätkä, vaikka ei ole tehnyt mitään. Lisäksi Niinistö on sitä mieltä, ettei presidentin kuulukaan tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti sen Halosen puheen YK:ssa jossa haukkui USA:n lyttyyn! Oli ainoa länsimaa, joka päätti haukkua ja repostella Yhdysvaltoja.
No kiitokseksi tästä Putin kutsui kylään ja lähetti kissan. USA:han halosta ei koskaan kutsuttu sen jälkeen.
No eikö ole aika hieno juttu, että Suomen presidentillä oli kanttia arvostella Usaa sen rikoksista?
Hyökkäys Irakiin oli kiistatta laiton.
Afganistanissa eivät ole saaneet aikaiseksi mitään muuta kuin ehkä lisänneet siellä kärsimystä verrattuna siihen kärsimykseen mikä siellä muutenkin olisi vallinnut.
USA ei tunnetusti tykkää sananvapaudesta silloin kun sitä käytetään sen itsensä arvosteluun, mutta mitäs se sellainen sananvapaus muka on ;)
Amerikkalaisten ristirektet lähi-itään olivat parasta mitä vuosisataan on tapahtunut.
Siellä paljastui jenkkiarmeijan todellinen suorituskyky, joka ei sitten lopulta päätä huimannutkaan. Sen vuoksi Venäjä rohkaistui taas käyttämään itsekin voimaa. Kremlissä oli 2000-luvun alkuvuosina arvioitu jenkkien iskukyky huomattavasti todellista kovemmaksi ja pelättiin, että amerikkalaiset saattaisivat pystyä puuttumaan Venäjän mahdollisiin sotatoimiin.