Koulukiusaajien vanhemmille.

Ei ne viestit kivalta tunnu. Joka ilta jutellaan lapsen kanssa aiheesta ja joka aamu vielä toistetaan, että muista sitten käyttäytyä nätisti kaikille jne. Tarravihko palkitsemissysteemikin käytössä. Välillä parempia kausia, välillä taas huonompia.

peukku rehellisyydestä. Harvalla on pokkaa myöntää että oma lapsi kiusaa. Tsemppiä sulle! Sun lapsella on kaikki mahdollisuudet oppia toimimaan oikein, kun vanhempi on auttamassa. Hienoa!

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

Viitonen, älä ole typerä.

Nelonen puhuu aivan asiaa. Kiusaamiseen syyllistyy ajoittain oikeastaan jokainen lapsi, ja yllättäen ne kiusatut itsekin tilaisuuden salliessa kiusaavat muita.

Se ei tietenkään tarkoita, etteikö kiusaamiseen pidä tiukasti kotoa puuttua, mutta OIKEASTI ei pidä sinunkaan lapsellisesti kuvitella, että kiusaajat ovat jotenkin erillinen lapsirotu. Se, joka noin ajattelee, todennäköisesti ei itse osaa vanhempana puuttua asiaan, kun hänen oma lapsensa kiusaa muita - koska kuvittelee, että hän on niin erinomainen äiti, ettei hänen lapsensa VOI ketään koskaan ikinä kiusata.

Niin, mun lapsi on ollut kovasti kiusattu, mutta nykyään vähemmän, eikä tarkoita sitä, etteikö olis itsekin oppinut kiusaamaan.

Ne viestit opetajalta eivät tunnu hyvältä, niistä puhutaan, mutta en tiedä, saadaanko kokonaan loppumaan? Aika näyttää.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

No , meillä esikoista kiusattiin ala-asteella ja keskimmäinen on taas ollut kiusaajana yläasteiässä. Ihan kamalan pahoilta tuntui ne viestit , joissa kiusaamisesta kerrottiin. Olemme keskustelleet , ohjanneet , lohduttaneet ja rankaisseet loputtomasti. Tiedoksi kuitenkin kaikille kiusattujen vanhemmille, että se on oma lapsi se kiusaava lapsikin eikä mikään pelkästään paha ihminen.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

[/quote]

Minä määrittelisin kiusaamisen niin, että jos joku kokee tulleensa kiusatuksi, silloin häntä on kiusattu. Johtui se kokemus kiusaamiseksi tulemisesta mistä tahansa, niin mielestäni kaikkeen sellaiseen pitää puuttua, minkä lapsi kokee kiusaamiseksi. Ei mielestäni pidä erotella, että "koska Jasu-Petteri on sosiaalisesti heikompi, niin hänen kokemukseensa kiusaamisesta ei puututa, koska Jasu-Petteri on itse sen heikoilla sosiaalisilla taidoilla sen aiheuttanut". Lapsille pitäisi opettaa nimenomaan sitä erilaisuuden hyväksymistä.

 Itselläni on koulukiusatun tausta ja ne muistot ovat todella kipeitä vielä aikuisenakin, osittain sen takia että siihen kiusaamiseen ei puututtu. Ja myönnän itsekin syyllistyneeni jonkin asteiseen kiusaamiseen teininä, olen siis myös ollut kiusaajan kengissä.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:43"]

No , meillä esikoista kiusattiin ala-asteella ja keskimmäinen on taas ollut kiusaajana yläasteiässä. Ihan kamalan pahoilta tuntui ne viestit , joissa kiusaamisesta kerrottiin. Olemme keskustelleet , ohjanneet , lohduttaneet ja rankaisseet loputtomasti. Tiedoksi kuitenkin kaikille kiusattujen vanhemmille, että se on oma lapsi se kiusaava lapsikin eikä mikään pelkästään paha ihminen.

[/quote]

miten sun lapsesi selittää tuon kiusaamisen?

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

[/quote]

Minä määrittelisin kiusaamisen niin, että jos joku kokee tulleensa kiusatuksi, silloin häntä on kiusattu. Johtui se kokemus kiusaamiseksi tulemisesta mistä tahansa, niin mielestäni kaikkeen sellaiseen pitää puuttua, minkä lapsi kokee kiusaamiseksi. Ei mielestäni pidä erotella, että "koska Jasu-Petteri on sosiaalisesti heikompi, niin hänen kokemukseensa kiusaamisesta ei puututa, koska Jasu-Petteri on itse sen heikoilla sosiaalisilla taidoilla sen aiheuttanut". Lapsille pitäisi opettaa nimenomaan sitä erilaisuuden hyväksymistä.

 Itselläni on koulukiusatun tausta ja ne muistot ovat todella kipeitä vielä aikuisenakin, osittain sen takia että siihen kiusaamiseen ei puututtu. Ja myönnän itsekin syyllistyneeni jonkin asteiseen kiusaamiseen teininä, olen siis myös ollut kiusaajan kengissä.

[/quote]

no, lapseni ystäväpiirissä on lapsia jotka kokevat tulevansa kiusatuksi kun toinen ei suostu samaan leikkiin kuin mitä hän haluaa. Ulvoen mennään äidille kertomaan että toi kaveri kiusaa- ja äiti aivan hiilenä kullannuppunsa puolesta. (ja arvaas miltä oikeusmurhalta tämä tuntuu siitä toisesta lapsesta???) Tai sitten toinen lapsi on jostain asiasta eri  mieltä- sama juttu. Tai sitten niin että tämä kullannuppu itse nimittelee toisia ja kun hänelle sanotaan takaisin hän parkuu lohduttomasti kun "häntä kiusataan" Kyseessä ala-aste-ikäiset tytöt. ja tiedän useammankin tällaisen lapsen. JOka manipuloi sujuvasti vanhempiaan jotka sitten syyttävät muita lapsia kiusaamisesta ja ovat jopa pakottaneet pyytämään anteeksi heidän kullannupultaan. Mutta joo, se ´lapsihan tuli omasta mielestään kiusatuksi.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

[/quote]

Minä määrittelisin kiusaamisen niin, että jos joku kokee tulleensa kiusatuksi, silloin häntä on kiusattu. Johtui se kokemus kiusaamiseksi tulemisesta mistä tahansa, niin mielestäni kaikkeen sellaiseen pitää puuttua, minkä lapsi kokee kiusaamiseksi. Ei mielestäni pidä erotella, että "koska Jasu-Petteri on sosiaalisesti heikompi, niin hänen kokemukseensa kiusaamisesta ei puututa, koska Jasu-Petteri on itse sen heikoilla sosiaalisilla taidoilla sen aiheuttanut". Lapsille pitäisi opettaa nimenomaan sitä erilaisuuden hyväksymistä.

 Itselläni on koulukiusatun tausta ja ne muistot ovat todella kipeitä vielä aikuisenakin, osittain sen takia että siihen kiusaamiseen ei puututtu. Ja myönnän itsekin syyllistyneeni jonkin asteiseen kiusaamiseen teininä, olen siis myös ollut kiusaajan kengissä.

[/quote]

no, lapseni ystäväpiirissä on lapsia jotka kokevat tulevansa kiusatuksi kun toinen ei suostu samaan leikkiin kuin mitä hän haluaa. Ulvoen mennään äidille kertomaan että toi kaveri kiusaa- ja äiti aivan hiilenä kullannuppunsa puolesta. (ja arvaas miltä oikeusmurhalta tämä tuntuu siitä toisesta lapsesta???) Tai sitten toinen lapsi on jostain asiasta eri  mieltä- sama juttu. Tai sitten niin että tämä kullannuppu itse nimittelee toisia ja kun hänelle sanotaan takaisin hän parkuu lohduttomasti kun "häntä kiusataan" Kyseessä ala-aste-ikäiset tytöt. ja tiedän useammankin tällaisen lapsen. JOka manipuloi sujuvasti vanhempiaan jotka sitten syyttävät muita lapsia kiusaamisesta ja ovat jopa pakottaneet pyytämään anteeksi heidän kullannupultaan. Mutta joo, se ´lapsihan tuli omasta mielestään kiusatuksi.

[/quote]

Pakko vielä lisätä että koska meillä on usein lapsia leikkimässä, pöyristyttävän huonosti kasvatettuja, kylässäkin ihan miten vain käyttäytyviä lapsia löytyy. Ja mitä huonommin käyttäytyvä lapsi, sen omituisempi myös äiti. Itselläni on monta lasta ja olen vuosikausia niin läheltä seurannut tätä. Kaikenlaiset lapset ovat meille olleet tervetulleita, mutta kyllä välillä leuka loksahtaa. Joillakin lapsilla on sellainen käsitemaailma, jota ei lapsella vielä kuuluisi olla. Toiset kiukuttelee kuin kotonaan tai provosoivat, hyppivät silmille suorastaan. Ja joidenkin vanhemmat luulevat että lapsensa ovat ilmaisessa päivähoidossa, jonkun kerran mulle on ilmoitettu aika jolloin lapsen voi TUODA kotiin. Kyllä meitä on niin moneen junaan. Uskokaa pois, lapsi on kävelevä käyntikortti perheestään.

13, minun mielestäni lapsi on ennen kaikkea käyntikortti ihan omasta itsestään. Et voi millään tietää, käyttäytyykö lapsi siten kuten käyttäytyy jostain kasvatuksellisesta syystä, vai kenties esim. oman persoonaansa liittyvästä TAI teihin perheenä liittyvästä syystä.

Eli esim. te ette ehkä viesti tarpeeksi selvästi, millaiset perheenne säännöt ovat ja miksi niistä on pidettävä kiinni. En nyt sano, että tästä on juuri teillä kyse, mutta tuollainen epämääräisyys on aika usein hyvä vaihtoehto, jos lähdetään etsimään syitä sille, miksi lapsivieraat eivät emännän mielestä "osaa käyttäytyä".

Muutenkin särähti aika pahasti korvaan tuo ajattelu, että sosiaalinen taitamattomuus likipitäen legitimoi kiusaamisen. Juu, minulla on asperger-poika, jota kiusataan koulussa... hän on syrjäänvetäytyvä, eikä tuppaudu yhtikäs mihinkään porukkaan mukaan, mutta niin vaan ne "kivat ja sosiaalisesti taitavat lapset" ottavat asiakseen haukkua, mollata, retuuttaa, lyödä, potkia ja niin pois päin, toistuvasti.

-6-

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 10:12"]

13, minun mielestäni lapsi on ennen kaikkea käyntikortti ihan omasta itsestään. Et voi millään tietää, käyttäytyykö lapsi siten kuten käyttäytyy jostain kasvatuksellisesta syystä, vai kenties esim. oman persoonaansa liittyvästä TAI teihin perheenä liittyvästä syystä.

Eli esim. te ette ehkä viesti tarpeeksi selvästi, millaiset perheenne säännöt ovat ja miksi niistä on pidettävä kiinni. En nyt sano, että tästä on juuri teillä kyse, mutta tuollainen epämääräisyys on aika usein hyvä vaihtoehto, jos lähdetään etsimään syitä sille, miksi lapsivieraat eivät emännän mielestä "osaa käyttäytyä".

Muutenkin särähti aika pahasti korvaan tuo ajattelu, että sosiaalinen taitamattomuus likipitäen legitimoi kiusaamisen. Juu, minulla on asperger-poika, jota kiusataan koulussa... hän on syrjäänvetäytyvä, eikä tuppaudu yhtikäs mihinkään porukkaan mukaan, mutta niin vaan ne "kivat ja sosiaalisesti taitavat lapset" ottavat asiakseen haukkua, mollata, retuuttaa, lyödä, potkia ja niin pois päin, toistuvasti.

-6-

[/quote]

No tätä en ole ennen kuullutkaan että lapsen huono käytös johtuu KYLÄPAIKAN epämääräisesta viestinnästä:DDD

On tietysti eri asia jos lapsella on esim asperger kuten sun lapsella, sehän on ymmärrettävää että hänellä on erityisiä piirteitä, ja ymmärrän myös että äitinä olen herkillä näiden kiusaamisasioiden kanssa. lapsihan ei muuten ole sosiaalisesti taitava jos kiusaa. Olen pahoillani poikasi puolesta.  Lähipiiriini kuuluu myös asperger-poika, enkä todellakaan tarkoittanut näillä häiriökäyttäytymisillä häntä-. Ymmärrän oikein hyvin hänen erityistarpeensa. Mutta näille huonosti kasvatettuille olen kyllä erittäin selkeästi viestittänyt ettei meillä käyttäydytä miten vain, ja perille on mennyt.

Tuohon kiusaamiseen, onko sun mielestä sitten ok että toiset lapset kokevat toisten lasten oman tahdon kiusaamiseksi? Ja kuten olen nähnyt, hermostuneet äidit ovat pakottaneet ne "kiusaajat" joko pyytämään anteeksi tai tekemään mitä heidän lapsensa vaatii, tai kyseessä on ikeät kiusaajalapset?

Nro 9 vastaa;

Tyttäreni selittää kiusaamisen niin , että hän ei ymmärtänyt kiusaavansa. Hän siirtyi yläasteella luokkaan , jossa ei tuntenut ketään. Hän yritti sitten löytää kavereita niin , että osallistui muutaman nuoren syrjintään . Nyt 17-vuotiaana hän ymmärtää , että se oli kiusaamista , mutta 13-14-vuotiaana hän koki, etti hänellä ollut vaihtoehtoa jos itse halusi saada kavereita. Tuon ikäiset ovat aika taitamattomia noissa tilanteissa , vaatii todella vahvaa luonnetta että pystyy nousemaan puolustamaan kiusattua. Ja tämä kiusaaminen oli lähinnä naureskelua ja porukasta pois jättämistä , joten jotenkin tyttäreni oli vaan niin hölmö, ettei ymmärtänyt mitä teki. Ja asiasta kyllä puhuttiin kotopna paljon , samoin vanhempainillassa ja opettajan kanssa . Tyttö oli todella ahdistunut tilanteesta , mutta toisaalta ei osannut irrottautua kiusaajaporukasta. Lopulta luokan leirikoulussa tilanne saatiin ratkaistua niin, että leirikoulun jälkeen kiusaaminen vaan loppui. Opettaja teki kyllä hyvää työtä . Vanhempana oli aika vaikeaa , varsinkin kun itse olin aikoinaan kiusattu juuri yläasteiässä. Omat muistot pyrkivät pintaan ja välillä tuli otettua asiattomastikin yhteen tytön kanssa. Tulipahan nähtyä, että kiusaajakin voi olla todella onneton . Luojan kiitos tyttö on nykyään ihan ok , empaattinen ja keskustelukykyinen.

Koulun vaihtuminen muuton takia yläasteelle siirryttäessä oli varmaan tytölle rankkaa, eikä hän osannut käsitellä tilannetta. Vanhempana en osannut tukea tyttöä , olin vaan raivoissani kun kouluunlähtöön valmistautumine kesti tuntikausia , hiuksia laitettiin loputtomiin ja vaatteista kiukuteltiin . En tajunnut , että kyse oli siitä, että tyttöä pelotti . Esikoinen on niin erilainen kuin tämä keskimmäinen , että olin todella järkyttynyt kun ensimmäisessä vanhempainillassa tämä kiusaaminen tuli ilmi.

Ei, en tietysti minäkään koe, että jonkun pitäisi saada määräillä muita tai muuten häntä kiusataan. Minä äitinä jo puuttuisin tilanteeseen, jos lastani pakotettaisiin sellaisen takia pyytämään anteeksi.

Mitä tuli tuohon epämääräiseen viestintään, niin totta kai kyse on ihan yhtä hyvin kyläpaikasta kuin vierailijastakin. Vai meinaatko, että se lapsi on siinä sosiaalisessa tilanteessa ainoa ihminen...?

Esimerkki: jossakin on ehdottomasti kielletty hyppiä sängyillä ja rakennella majaa sohvatyynyistä. Vieras-lapsen kotona niitä ei taas ole kielletty. Kun hän tulee tuollaiseen kyläpaikkaan, hän intoutuu ideoimaan leikin, joka on ko. huushollissa kielletty. Isäntäperheen lapsi sanoo miedosti, että ei tätä varmaan oikein sais tehdä, muttei suoraan sano, että äiti on kieltänyt ehdottomasti tämän. Niinpä päätyvät rakentamaan ison majan sohvatyynyistä. Kyläpaikan äiti loukkaantuu ja siivoaa majan pois sillä välin, kun lapset ovat jo siirtyneet muualle leikkimään ja ajattelee, että "onpa huonosti kasvatettu vieras, kun alkaa sotkea meidän olohuonetta", mutta ei tule menneeksi lastenhuoneeseen ja sanoneeksi vieraalle lapselle selvästi, että enää ei saa rakentaa sohvamajoja. Sama toistuu seuraavalla kerralla, jolloin emäntä on jo vakuuttunut siitä, että ko. lapsi on todellakin  huonosti kasvatettu, kun "toistuvasti rikkoo sääntöä" - eikä edes tajua, että ko. lapsella ei ole moista sääntöä olemassakaan omassa kodissaan, eikä kyläpaikassakaan sitä ole hänelle selvästi SANOTTU.

Tuo nyt vaan yksi esimerkki.

-6/14-

Sinä varmaan olet poikani kiusaajan äiti. Poikasi on hirttänyt lastani niin, että kurkku oli mustelmilla. Kirjat revitty, nettiin haukuttu, potkittu, syrjitty, syljetty päälle.

Ja hänen äitinsä hokee mantraa, että kyllä ne kiusatut kiusaa itsekin ja se on vain poikien välistä kisailua.

Ensi kerralla sinun ovellasi on poliisi. Aion tehdä rikosilmoituksen kakarastasi

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

[/quote]

Minä määrittelisin kiusaamisen niin, että jos joku kokee tulleensa kiusatuksi, silloin häntä on kiusattu. Johtui se kokemus kiusaamiseksi tulemisesta mistä tahansa, niin mielestäni kaikkeen sellaiseen pitää puuttua, minkä lapsi kokee kiusaamiseksi. Ei mielestäni pidä erotella, että "koska Jasu-Petteri on sosiaalisesti heikompi, niin hänen kokemukseensa kiusaamisesta ei puututa, koska Jasu-Petteri on itse sen heikoilla sosiaalisilla taidoilla sen aiheuttanut". Lapsille pitäisi opettaa nimenomaan sitä erilaisuuden hyväksymistä.

 Itselläni on koulukiusatun tausta ja ne muistot ovat todella kipeitä vielä aikuisenakin, osittain sen takia että siihen kiusaamiseen ei puututtu. Ja myönnän itsekin syyllistyneeni jonkin asteiseen kiusaamiseen teininä, olen siis myös ollut kiusaajan kengissä.

[/quote]

no, lapseni ystäväpiirissä on lapsia jotka kokevat tulevansa kiusatuksi kun toinen ei suostu samaan leikkiin kuin mitä hän haluaa. Ulvoen mennään äidille kertomaan että toi kaveri kiusaa- ja äiti aivan hiilenä kullannuppunsa puolesta. (ja arvaas miltä oikeusmurhalta tämä tuntuu siitä toisesta lapsesta???) Tai sitten toinen lapsi on jostain asiasta eri  mieltä- sama juttu. Tai sitten niin että tämä kullannuppu itse nimittelee toisia ja kun hänelle sanotaan takaisin hän parkuu lohduttomasti kun "häntä kiusataan" Kyseessä ala-aste-ikäiset tytöt. ja tiedän useammankin tällaisen lapsen. JOka manipuloi sujuvasti vanhempiaan jotka sitten syyttävät muita lapsia kiusaamisesta ja ovat jopa pakottaneet pyytämään anteeksi heidän kullannupultaan. Mutta joo, se ´lapsihan tuli omasta mielestään kiusatuksi.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 10:28"]

Nro 9 vastaa;

Tyttäreni selittää kiusaamisen niin , että hän ei ymmärtänyt kiusaavansa. Hän siirtyi yläasteella luokkaan , jossa ei tuntenut ketään. Hän yritti sitten löytää kavereita niin , että osallistui muutaman nuoren syrjintään . Nyt 17-vuotiaana hän ymmärtää , että se oli kiusaamista , mutta 13-14-vuotiaana hän koki, etti hänellä ollut vaihtoehtoa jos itse halusi saada kavereita. Tuon ikäiset ovat aika taitamattomia noissa tilanteissa , vaatii todella vahvaa luonnetta että pystyy nousemaan puolustamaan kiusattua. Ja tämä kiusaaminen oli lähinnä naureskelua ja porukasta pois jättämistä , joten jotenkin tyttäreni oli vaan niin hölmö, ettei ymmärtänyt mitä teki. Ja asiasta kyllä puhuttiin kotopna paljon , samoin vanhempainillassa ja opettajan kanssa . Tyttö oli todella ahdistunut tilanteesta , mutta toisaalta ei osannut irrottautua kiusaajaporukasta. Lopulta luokan leirikoulussa tilanne saatiin ratkaistua niin, että leirikoulun jälkeen kiusaaminen vaan loppui. Opettaja teki kyllä hyvää työtä . Vanhempana oli aika vaikeaa , varsinkin kun itse olin aikoinaan kiusattu juuri yläasteiässä. Omat muistot pyrkivät pintaan ja välillä tuli otettua asiattomastikin yhteen tytön kanssa. Tulipahan nähtyä, että kiusaajakin voi olla todella onneton . Luojan kiitos tyttö on nykyään ihan ok , empaattinen ja keskustelukykyinen.

Koulun vaihtuminen muuton takia yläasteelle siirryttäessä oli varmaan tytölle rankkaa, eikä hän osannut käsitellä tilannetta. Vanhempana en osannut tukea tyttöä , olin vaan raivoissani kun kouluunlähtöön valmistautumine kesti tuntikausia , hiuksia laitettiin loputtomiin ja vaatteista kiukuteltiin . En tajunnut , että kyse oli siitä, että tyttöä pelotti . Esikoinen on niin erilainen kuin tämä keskimmäinen , että olin todella järkyttynyt kun ensimmäisessä vanhempainillassa tämä kiusaaminen tuli ilmi.

[/quote]

Kiitos tästä. Tällä palstalla kun harvoin saa lukea ihan oikeasti rehellisiä, omat heikkoutensakin tunnustavien ihmisten kirjoituksia. Sun kokemuksista näkee hyvin, että asiat eivät ole mustavalkoisia vaan hyvinkin monisyisiä. Herää kysymys mikä sen mustavalkoisen vouhkaamisen niin monissa aiheuttaa. Eikö vain jakseta ajatella omaa nokkaa pidemmälle, vai ollaanko ihan vaan tyhmiä...? Mulla on myös hyvin monelta katilta kokemuksia tästä kiusaamis-asiasta sekä omasta lapsuudesta että omien lasten kokemuksista.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 10:32"]

Sinä varmaan olet poikani kiusaajan äiti. Poikasi on hirttänyt lastani niin, että kurkku oli mustelmilla. Kirjat revitty, nettiin haukuttu, potkittu, syrjitty, syljetty päälle.

Ja hänen äitinsä hokee mantraa, että kyllä ne kiusatut kiusaa itsekin ja se on vain poikien välistä kisailua.

Ensi kerralla sinun ovellasi on poliisi. Aion tehdä rikosilmoituksen kakarastasi

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 09:26"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 07:42"]

Eihän toki kiusaaminen näin yksinkertainen ilmiö ole, että olisi aina selkeästi kiusaajat ja kiusatut. Voi hyvänen aika...

[/quote]

TÄSSÄ TAAS JOKU KIUSAAJAPASKAN ÄITI PUOLUSTELEMASSA.......

[/quote]

Mun kokemuksen mukaan myös nuo menee usein sekaisin. Siis totaalinen syrjiminen on helppo erottaa ja nähdä se kiusaaja ja kiusattu, mutta suurin osa on tilanteita jossa on sekaisin erilaisia huonoja sosiaalisia taitoja ja myös käsitystä siitä mikä sitä kusaamista sitten on ja mikä on eri mieltä olemista tms. varsinkin ala-asteella nuo on usein aikamoista sekasotkua. Ja mikä sitten on ihan sitä riitelyä, joista osa lapsista ulvoo kotona että hätä kiusataan vaikka hänen omat sosiaaliset taitonsa ovat aivan surkeat ja hän itse aiheuttaa konflikteja minkä kerkiää. ja sellaisen lapsen kotona nouseekin sitten kauhea äläkkä "kiusaamisesta". Ei varmaan kokonaan voi yleistää, mutta useinhan sosiaalisesti taitavilla vanhemmilla on samanlaiset lapset ja niillä vähemmän taitavilla- mistäs he oppisivat hyvät sosiaaliset taidot- paitsi yrityksen ja erehdyksen kautta koulussa sitten. Olen sitä mieltä että kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi eikä mikään viidakon laki, mutta mikä sitä kiusaamista on- ei ole läheskään aina selvää varsinkaan lapsille itselleen.

[/quote]

Minä määrittelisin kiusaamisen niin, että jos joku kokee tulleensa kiusatuksi, silloin häntä on kiusattu. Johtui se kokemus kiusaamiseksi tulemisesta mistä tahansa, niin mielestäni kaikkeen sellaiseen pitää puuttua, minkä lapsi kokee kiusaamiseksi. Ei mielestäni pidä erotella, että "koska Jasu-Petteri on sosiaalisesti heikompi, niin hänen kokemukseensa kiusaamisesta ei puututa, koska Jasu-Petteri on itse sen heikoilla sosiaalisilla taidoilla sen aiheuttanut". Lapsille pitäisi opettaa nimenomaan sitä erilaisuuden hyväksymistä.

 Itselläni on koulukiusatun tausta ja ne muistot ovat todella kipeitä vielä aikuisenakin, osittain sen takia että siihen kiusaamiseen ei puututtu. Ja myönnän itsekin syyllistyneeni jonkin asteiseen kiusaamiseen teininä, olen siis myös ollut kiusaajan kengissä.

[/quote]

no, lapseni ystäväpiirissä on lapsia jotka kokevat tulevansa kiusatuksi kun toinen ei suostu samaan leikkiin kuin mitä hän haluaa. Ulvoen mennään äidille kertomaan että toi kaveri kiusaa- ja äiti aivan hiilenä kullannuppunsa puolesta. (ja arvaas miltä oikeusmurhalta tämä tuntuu siitä toisesta lapsesta???) Tai sitten toinen lapsi on jostain asiasta eri  mieltä- sama juttu. Tai sitten niin että tämä kullannuppu itse nimittelee toisia ja kun hänelle sanotaan takaisin hän parkuu lohduttomasti kun "häntä kiusataan" Kyseessä ala-aste-ikäiset tytöt. ja tiedän useammankin tällaisen lapsen. JOka manipuloi sujuvasti vanhempiaan jotka sitten syyttävät muita lapsia kiusaamisesta ja ovat jopa pakottaneet pyytämään anteeksi heidän kullannupultaan. Mutta joo, se ´lapsihan tuli omasta mielestään kiusatuksi.

[/quote]

[/quote]

Ketäköhän tarkoitat tästä pitkästä viestiketjusta?

Mikä siinä anteeksipyytämisessä on niin kamalaa, kun joku äiti täällä kammoaa sitä. Anteeksi, kiitos ja hei ovat peruskohteliaan lapsen sanavarastoon kuuluvia sanoja, eikä niiden pitäisi vanhemmassa sada aikaan tuollaista tunneryöppyä. Tiedän kyllä erään perheen, jolle anteeksipyyntö on ihan hirvittävän vaikea asia. Johtunee äidin omasta käytöshäiriöstä.