Lue keskustelun säännöt.
Miten uskoon tullaan? Miten sinä tulit uskoon?
28.02.2019 |
Sinä, joka uskot Jumalaan tai johonkin muuhun, miten uskoontulosi tapahtui? En tunne ketään uskoontullutta, vain muutaman sellaisen uskovaisen, jotka saaneet uskonsa äidinmaidosta ja lapsuuden perheestään.
Asia kiinnostaa minua. Tunnen olevani kateellinen ihmisille, joilla on selkeä ja horjumaton vastaus kysymykseen ”mihin uskot” ja ”mistä saat vaikeuksissa voimaa ja turvaa”?
Voiko kuka vaan tulla uskoon? Mitä se vaatii?
Kommentit (53)
Ala katsoa TV7 ohjelmia ja lue raamattua. Itse olen ollut lapsesta lähtien jossakin lapsuuden uskossa mummoni ja opettajien ansiosta. Vanhempani ovat ateisteja. En tunne ketään uskovia enää. Ainut uskova ystäväni kuoli pari vuotta sitten. Harmittaa, kun ei ole rohkeutta mennä yksin minnekään seurakuntaan, josta voisi saada uskovia ystäviä kenties? N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syntien tunnustus ja totuuden etsintä noin yleensä. Luin tapauksesta kun mies kertoi rukouksessa ettei kadu yhtään ei koe mitään tunnontuskia. Sitten hän oli löytänyt rauhan.
Tietyistä ahdistuksen ja estämisen kokemuksista tiemmä tunnistaa että on todella uskossa, kaikki eivät hyväksy tavallisenkaan ihmisen parannusta.
Olin uskonut lapsesta asti. En ollut uskovaisesta perheestä, mutta meitä käytettiin seurakunnan kerhossa ja pyhäkoulussa. Lukioikäisenä lähdin mukaan seurakuntanuorten toimintaan, ja olin edelleen seurakuntayhteyksissä opiskeluaikana. Opiskelujen jälkeen uudelle paikkakunnalle muutettua omaa paikkakuntaa seurakunnasta ei löytynyt -uskon edelleen, mutta en elä sen mukaan.
No minä sain ottaa Jeesuksen pelastustyön vastaan vauvana kasteessa, ja sain kasvaa uskovaisessa kodissa.
Mutta kyllä, kuka vain voi tulla uskoon :) Se että mietit asioita tarkoittaa, että Jeesus kutsuu jo sinua <3
Lue Raamattua, rukoile, etsi terve seurakunta, niin uskosi syntyy ja kasvaa.
Saan voimaa juurikin Taivaan Isältä, Hän on ihmeellisesti pitänyt minusta aina huolta.
Rukoilen puolestasi!
Minä tulin uskoon rukoilemalla Jumalaa, että hän antaisi minulle uskon. Tai jotain sen suuntaista. Minulla oli halu tulla uskoon ja luin raamattuakin, mutta se ei jotenkin auennut minulle enkä pystynyt uskomaan niitä juttuja. Kun olin rukoillut, ei tapahtunut mitään sen ihmeellisempää enkä muista tunteneeni mitään. Mutta sain sen uskon ja siitä asti se on minulla ollut.
Suhteeni Jumalaan on tässä aikojen saatossa vaihdellut. Välillä on oltu tiiviissä ja läheisissä väleissä, välillä on ollut enemmän etäisyyttä. Ei niin että Jumala olisi hylännyt minut, mutta en ole antanut hänelle aikaani. Tiedän kuitenkin ettei hän minua hylkää. Enkä minä menetä uskoani vaikka tekisin mitä, koska se usko mikä minulla on, on Jumalalta. Hän on sen minulle antanut eikä hän ota sitä minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi hienoa jos menisit rohkeasti etsimään uskovaisia seurakuntaan. Missäpäin asut? Luotettavaa opetusta saa esim. näistä paikoista: http://www.lhpk.fi/ Tuolla on kasapäin loistavia saarnoja kuunneltavaksi, suosittelen =)
Uskoon tullaan siinä vaiheessa kun logiikka kadotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit katsoa näitä videoita. Tässä on 20 ihmistä, jotka kertovat uskoontulostaan. Mukana on hyvin erilaisia ihmisiä:
Vierailija kirjoitti:
Monet tulevat uskoon, jonkun elämänkriisin jälkeen. Esim. ovat entisiä alkoholisteja, rikollisia...
Itsekin meinasin höyrähtää kun laitoin korkin kiinni, mutta onneksi selvän järjen ääni voitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala katsoa TV7 ohjelmia ja lue raamattua. Itse olen ollut lapsesta lähtien jossakin lapsuuden uskossa mummoni ja opettajien ansiosta. Vanhempani ovat ateisteja. En tunne ketään uskovia enää. Ainut uskova ystäväni kuoli pari vuotta sitten. Harmittaa, kun ei ole rohkeutta mennä yksin minnekään seurakuntaan, josta voisi saada uskovia ystäviä kenties? N48
Miksei ole rohkeutta? Tule vaan rohkeasti meille One Wayhin, sinua tervehditään sydämellisesti jo ovella.
Meillä on mutkatonta ja lämmin ilmapiiri, todella kaikki ovat tervetulleita meille kuulemaan Sanaa ja ylistämään Herraa.
Nythän One Waytä on jo 17 seurakuntaa Suomessa ja lisää tulee jatkuvasti.
Tervetuloa mukaan<3
Oon aina ollut hieman uskovainen. Semmonen kultaisen keskitien kulkija. Oon evankelisluterilainen, käynyt rippikoulun, opiskellut uskontoa yläasteella ja lukiossa sekä maksan kirkollisveroni. Lukiossa vielä kirjoitin uskonnonkin, koska se oli mulle helppoa, ja mua kiinnosti erityisesti muiden maiden kulttuurit. :D
Lapsena luettiin iltarukoukset, mut sen verran lapsuudenperheestä, et esim. faija on eronnut kirkosta, koska ei halua maksaa veroja, et meidän lapsuudenperheen uskovaisuus oli tätä luokkaa. :D
No, mä tulin uskoon elämänkriisin/traumaattisen kriisin jälkeen. Sairastuin mystisesti 20-vuotiaana, meni fyysinen terveys, psyykkinen terveys, työpaikka, jouduin lopettamaan amk:n. Syytä ei ikinä sairastumiselleni löytynyt. Epäilty on mm. borrelioosia, psyykkistä sairautta ja CFS:aa. Lukuisten antibioottikuurien jälkeen alkoi kuitenkin toipuminen.
Nyt 24v. käyn keskustelemassa psykan polilla, asun vuokra-asunnossa, fyysinen ja psyykkinen terveyteni on hyvät, oon onnellinen, hakemassa taas kouluun ja kasvanut ihmisenä tosi paljon. Perhe ja ystävät edelleen tukena. Ja ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa, ja oon mun normaalista arjesta näiden vaikeuksien takia uskomattoman kiitollinen. Sain kanssa nähdä, millaista on ns. menettää kaikki. Ja kyllä mun usko tätä myötä vahvistui. Mietin jopa, että olisin lähtenyt teologiaa lukemaan yliopistolle.
Mun mielestä uskonto ylläpitää hyviä perinteitä ja perhearvoja yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan lukeneeni, että joillakin ihmisillä on geeni, joka ilmenee usein yhdessä uskonnollisen vakaumuksen kanssa. Erityisesti jotkut kristityt toisaalta painottavat uskoontulon - uudestisyntymisen merkitystä. Uskoontulo on jossain määrin valinta, jossain määrin ilmeisesti jonkinlainen psyyken äkkimuutos, jonka motiivina voi olla jokin psyykkisesti huomattavan kuormittava tekijä: kuoleman pelko, pitkälliset päihdeongelmat tms.
Minä tulin uskoon nuorena poikana. Tilanne ei ollut kovin järisyttävä, mutta tunsin kuitenkin Jumalan puhuvan minulle lukemani tekstin kautta. En kuitenkaan ole koskaan ollut stereotypian mukainen uskovainen. En tyrkyttele näkemystäni, en jaa traktaatteja, en moralisoi muita. Epäilys ei ole koskaan poistunut mielestäni. Ja tiedän, että epäilys on monen uskovan elämänmittainen seuralainen. Horjumaton vastaus ei ehkä olekaan niin horjumaton, miltä se vaikuttaa. Horjumattomuus onkin ehkä usein oman epävarmuuden peittämistä. En ole aina kauhean suosittu uskovien piireissä, koska esitän keljuja kysymyksiä ja liberaaleja tulkintoja Raamatusta tai opinkappaleista.
En osaa ottaa kantaa siihen, että voiko kuka vain tulla uskoon. Tapani Koivuniemen porukoihin kuuluu ihmisiä, joiden koulutuksensa perusteella luulisi olevan huomattavan rationaalisia elämänasenteiltaan: lääkäreitä ja diplomi-insinöörejä. Esko Valtaojan uskoontulo voisi olla jonkinlainen sensaatio, vaikka minun mielestäni se ei vähääkään vähentäisiä hänen uskottavuuttaan tähtitieteilijänä ja lahjakkaana tutkijana ja opettajana.
Minä en oikeastaan usko, että uskoontulo sanan herätyskristillisessä merkityksessä, siis jonkinlainen äkillinen tai aikaaviepä uudestisyntyminen, olisi jokin vapaan tahdon asia. Ylipäätään olen aika kriittinen vapaan tahdon ideaa kohtaan, vaikka esimerkiksi oikeusjärjestelmämme toimii sen varassa. Jumalan olemassaolon hyväksyminen voi olla vastaus niihin perimmäisiin kysymyksiin, joihin tiede ei tarjoa vastausta. Moni tuntemani ateisti sanoo, ettei kysymys maailmankaikkeuden synnyn syystä liikuta heitä vähääkään. Vähänpä se minunkin arkeeni vaikuttaa, mutta minusta se on hyvin kiinnostava kysymys ja ajatus. Jos nyt päätyy hyväksymään Jumalan tai ylipäätään jonkin jumaluuden olemassaolon, ei silti ole tullut uskoon siinä mielessä kuin luterilaiset ajattelevat.
Uskoontulo tässä mielessä on, kuten jo sanoin, huomattava elämänmuutos, joka perustuu Jeesus Nasaretilaisen tunnustamiseen Kristukseksi ja vapahtajaksi synnin ja kuoleman kahleista. Tähän kuuluu psyykkisiä muutoksia - jotka minun kokemukseni mukaan ovat jossain määrin epävakaita. Isäni oli karmea jäärä nuorena. Uskoontulon myötä hän oli kymmenen vuotta todella kauhea jääräpää. Sitten seurasi lähes 30 vuoden jakso, jona hän oli hyvin humaani ja ymmärtäväinen, joskaan ei liberaali opillisissa kysymyksissä. Nyt, vanhuudessaan ja kaiketi viimeisinä vuosinaan, hänestä on kehkeytynyt se despoottinen kitupiikki, jota hän oli ennen uskoontuloaan. Olen myös nähnyt uskoontulonsa myötä raitistuneiden rupeavan juomaan uudelleen jne. Lisäksi uskoontuloon kuuluu tiedollisia muutoksia: on edelleen uskovia, jotka pullikoivat tieteellistä tietoa vastaan. Kuitenkin hekin hakevat lääkärin apua, kun sairastuvat vakavasti. Ne sairaudet, jotka hoituvat pelkästään uskonnollisin menoin, eivät alunperinkään olleet vakavia.
Vierailija kirjoitti:
Minä tulin uskoon rukoilemalla Jumalaa, että hän antaisi minulle uskon. Tai jotain sen suuntaista. Minulla oli halu tulla uskoon ja luin raamattuakin, mutta se ei jotenkin auennut minulle enkä pystynyt uskomaan niitä juttuja. Kun olin rukoillut, ei tapahtunut mitään sen ihmeellisempää enkä muista tunteneeni mitään. Mutta sain sen uskon ja siitä asti se on minulla ollut.
Suhteeni Jumalaan on tässä aikojen saatossa vaihdellut. Välillä on oltu tiiviissä ja läheisissä väleissä, välillä on ollut enemmän etäisyyttä. Ei niin että Jumala olisi hylännyt minut, mutta en ole antanut hänelle aikaani. Tiedän kuitenkin ettei hän minua hylkää. Enkä minä menetä uskoani vaikka tekisin mitä, koska se usko mikä minulla on, on Jumalalta. Hän on sen minulle antanut eikä hän ota sitä minulta pois.
Hyvä, että olet säilyttänyt jonkinlaisen uskon, mutta se ei vielä auta - Jumala ja Jeesus haluaa sinut kokonaan, koska Hän rakastaa sinua niin paljon ja Hän rakastaa meitä kaikkia niin paljon. Jumalahan on Rakkaus itse.
Mietippä sitä, että mitä menetät, jos annat itsesi kokonaan Hänelle??
Et todellakaan menetä mitään, vaan saat kaikkea hyvää ja siunausta tilalle, Hän auttaa voimakkaasti myös vaikeina aikoina - niitäkin elämässä riittää samoin kuin jumalattomillakin, mutta Jumala tasoittaa uskovaisen polun ja auttaa niissä kaikissa vaikeuksissa, toisin kun jumalaton saa yksin tuskailla myrskyissään.
Olen ollut jo 33 vuotta uskossa ja mennyt vähän samantyylistä latua välillä, kuin sinäkin - en ole aina täysillä uskaltanut antautua Hänelle ihan kokonaan. Kun sen sitten tein kahdeksan vuotta sitten, en ole katunut päivääkään, se vaan harmittaa, etten ole aiemmin luottanut häneen 100 %, kuten nyt teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala katsoa TV7 ohjelmia ja lue raamattua. Itse olen ollut lapsesta lähtien jossakin lapsuuden uskossa mummoni ja opettajien ansiosta. Vanhempani ovat ateisteja. En tunne ketään uskovia enää. Ainut uskova ystäväni kuoli pari vuotta sitten. Harmittaa, kun ei ole rohkeutta mennä yksin minnekään seurakuntaan, josta voisi saada uskovia ystäviä kenties? N48
Miksei ole rohkeutta? Tule vaan rohkeasti meille One Wayhin, sinua tervehditään sydämellisesti jo ovella.
Meillä on mutkatonta ja lämmin ilmapiiri, todella kaikki ovat tervetulleita meille kuulemaan Sanaa ja ylistämään Herraa.
Nythän One Waytä on jo 17 seurakuntaa Suomessa ja lisää tulee jatkuvasti.
Tervetuloa mukaan<3
Voi kiitos, ihanan lämpimältä kuulostaisi vastaanotto kuitenkin. Onko Treella One wayta ja jos niin missä ja millainen? t. sama
Jatkoa edelliseen:
Mitä uskoon tuleminen vaatii? No aivan ensimmäiseksi se vaatii jonkin uskon käsitteen tai uskon ilmiön, jonka omaksuu. Pohjois-Sentinelin saaren asukkaiden uskonnosta ei paljon tiedetä. Lähisaarten Jarawat ovat olleet animisteja. Kristilliseen uskoon ei tulla itsestään, jostakin pitää tulla virike nimenomaan siihen uskoon.
Jo edellä totesin, että monilla uskoontulo liittyy jonkinlaiseen kriisiin. Isäni nykyinen puoliso oli pyytänyt pappia rukoilemaan puolestaan hartaasti, koska hän tietää kuolevansa vaikeaan sairauteen vuoden, pari kuluessa. Ilmeisesti vähän vähäisempikin motiivi riittää monille. Uskoisin kuitenkin, että monille aikuisena, tai edes syvimmän lapsuutensa jälkeen, uskoon tuleville on tyypillistä jonkinlainen kriisi. "Jumalan hyvyys vetää sinua puoleensa", luki aikanaan helluntailaisten julisteessa. Isäni, järjen mies vaikka uskonasioissa joskus kauhea jäärä, totesi hyvin realistisesti, että eiköhän se pikemminkin ole maailman pahuus, joka työntää. Olen kuullut myös sanonnan, että juoksuhaudoissa ei ole ateisteja. Oletettavasti jouksuhaudoissa ON ateisteja, mutta äärimmäisen hädän hetkellä, kun mistään muusta ei ole turvaa, etsitään Jumalaa, jotakin jumaluutta ylipäätään, jonkinlaiseksi persoonalliseksi olioksi miellettyä sattumaa tms. avuksi.
Ehkä uskoontulo tosiaan edellyttää sopivan mielenlaadun. Minä on erään alan tieteilijä koulutukseltani ja olen tehnyt tutkijan työtä monta vuotta. Työssäni en todellakaan selittele tutkimiani asioita Jumalan vaikutuksella. Se ei kerta kaikkiaan kuulu siihen. Jos sen jotenkin uskonnollisesti haluaa selittää, niin tutkijana tutkin sitä, millaisia eräät asiat luomakunnassa ovat. Kun haluan tietää, millainen tutkimuskohteeni on, en yksinkertaisesti voi selittää, että se värähtelee tietyllä taajuudella, koska Jumala on luonut sen niin. Tällainen selitys tekee väitteestä erittäin vaikeasti sovellettavan. Mutta minulla on varmasti uskolle altis mielenlaatu. Minun osaltani se tarkoittaa sitä, että haluan löytää vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Tosin tiedän varsin hyvin, että myös Jumalan laadusta, ikuisuudesta ja olemassaolon tavasta voi esittää kysymyksiä, joihin ei voi vastata sanomalla, että Jumala nyt vain on. Jumalan yksi nimi on "Minä-olen". Tämä on tietenkin laajan teologisen pohdiskelun kohde, mutta minun kantani on se, että Jumala on se, mikä perimmältään ja viime kädessä on olemassaolevaa.
Vielä voisin nostaa esiin moraaliset syyt: Jeesuksen katsotaan antavan synnit anteeksi. Moraali on vekkuli osa ihmisen elämää: se säätelee oikeastaan jokaista edesottamustamme, mutta me emme tiedä, mikä se perimmältään on. Tunnemme syyllisyyttä vääristä teoistamme. Vaikka moraaliarvostelmat ovat osittain kulttuuri- ja tilannesidonnaisia, moraalissa näyttäisi olevan myös jotakin myötäsyntyistä. Ehkä yksi syy uskoontuloon on moraalinen hätä ja tarve saada asioita anteeksi vaikkapa silloin, kun omien väärien tekojen kohde on jo kuollut.
Tämä(kin) ketju lienee merkki minulle(kin) näistä asioista.
Olen näitä pohtinut viime aikoina ja pyytänyt johdatusta. Sitä on tullut eri muodoissa, mutta tunnistamisen vuoksi en halua kertoa enempää.
En siis ole uskossa, kai. Mutta kiinnostunut ja tämä asia on kutsunut varmaan yli vuoden välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän aktiivisemmin.
Elän jonkinlaista kriisivaihetta ja olen hyvin onneton. Parisuhde menee erittäin huonosti, eikä mieheeni voi luottaa. Olen jatkuvasti ahdistunut ja se purkautuu ulos monin kielteisin tavoin. Tuntuu etten jaksa tätä elämää ja että ainoa, viimeinen keino on enää löytää Jeesus elämään pysyvästi.
Täällä maan päällä on Jumalan seurakunta ja siellä voi tulla Jumalan lapseksi. Jeesus on tämän seurakunnan portinvartija ja hänen nimissään saarnataan synnit anteeksi. Kuulet omin korvin kun saat syntisi anteeksi. Uskoon tulo ei jää epäselväksi. Sitten kun olet saanut syntisi anteeksi niin Jumala antaa sinulle uskon sydämeesi.
Kun Jeesus nousi taivaaseen niin hänen seurakuntansa jäi tänne maan päälle ja Jeesus on tämän seurakunnan keskuudessa ja keskipiste.
Näin minäkin tulin uskon.
Ei hitto mikä aikuisten satukerho tämä ketju 😳
Monet tulevat uskoon, jonkun elämänkriisin jälkeen. Esim. ovat entisiä alkoholisteja, rikollisia...